Ystävä/tuttavaperheen luo kylään meneminen ilman etukäteen sopimista.

Mikään ei ole piinaavampaa kuin yllätysvieraat ovella. Joka ikinen kerta olisi kiire lähteä jonnekin tai järjetön kaaos kotona. Tai päivän tai viikon ainoa hetki kun saisi vain olla rauhassa ja yksin ilman mitään ylimääräistä hommaa, ohjelmaa tai seuraa. Tai olen juuri aloittanut jonkun isomman homman ja siinä hyvä flow. Tympii keskeyttää projekti kun vihdoin on saanut itseään niskasta kiinni tai sopivan ajan nipistettyä jostain, että nyt mä hoidan tämän kuntoon. En oikeastaan keksi yhtään tilannetta missä ilahtuisin yllätysvieraista.

Yllätysvierailuissa on kamalaa se, että en todellakaan kaipaa kotona yleensä seuraa. Niin kuin moni muukin on täällä sanonut: haluan olla rauhassa. Aivan raivostuttavaa ja rasittavaa olisi jos joku tunkeutuisi meille kotiin viemään kaiken ajan, kysymättä onko se ok. Työni on niin sosiaalista ja sosiaalisesti kuluttavaa, että en todellakaan tarvitse yleensä seuraa töiden jälkeen tai viikonloppuisin: se on melkein pelkästään kuormittavaa. Sen sijaan se on minulle ihan ok, jos joku soittaa ja kysyy lyhyelläkin varoajalla, että voiko piipahtaa, jos on lähistöllä. Minulla on ihan hyvä puhetaito ja osaan kyllä sanoa, jos se ei passaa :D Hirveän moni ongelma ihmissuhteissa helpottaisi ihan sillä, että ihmiset uskaltaisivat olla rehellisiä! Ihmettelen tätä asiaa toistuvasti. Miten vaikeaa joidenkin on kertoa, mitä ajattelevat tai haluavat. Esim. tuollaiseen puheluun voi sanoa aivan mutkitta ja ystävällisesti, että "olispa ollut kiva nähdä, mutta nyt tuli vähän liian nopealla varoajalla, nyt ei passaa." Sen enempää selittelemättä.

Ei meillä päin 1990-luvulla ihmiset pölähtäneet yllättäen ovelle. Kyllä ne huomaavaisesti sovittiin etukäteen. 

Kohteliaat tavat opin vanhemmiltani ja suvustani. Isotätimme ei edes suostunut avaamaan ovea, jos ei etukäteen kysynyt onko ok tuoda joululahja. Ei myöskään ystävissä tai tuttavissa ollut yllätysvierailijoita. 

Eiköhän se sellainen luottavainen ramppaaminen ihmisten koteihin perustu enemmän pieneen maalaiskylään kuin avaisi kaupungissa ovensa kiertävälle psykopaatille

Vierailija kirjoitti:

Yllätysvierailuissa on kamalaa se, että en todellakaan kaipaa kotona yleensä seuraa. Niin kuin moni muukin on täällä sanonut: haluan olla rauhassa. Aivan raivostuttavaa ja rasittavaa olisi jos joku tunkeutuisi meille kotiin viemään kaiken ajan, kysymättä onko se ok. Työni on niin sosiaalista ja sosiaalisesti kuluttavaa, että en todellakaan tarvitse yleensä seuraa töiden jälkeen tai viikonloppuisin: se on melkein pelkästään kuormittavaa. Sen sijaan se on minulle ihan ok, jos joku soittaa ja kysyy lyhyelläkin varoajalla, että voiko piipahtaa, jos on lähistöllä. Minulla on ihan hyvä puhetaito ja osaan kyllä sanoa, jos se ei passaa :D Hirveän moni ongelma ihmissuhteissa helpottaisi ihan sillä, että ihmiset uskaltaisivat olla rehellisiä! Ihmettelen tätä asiaa toistuvasti. Miten vaikeaa joidenkin on kertoa, mitä ajattelevat tai haluavat. Esim. tuollaiseen puheluun voi sanoa aivan mutkitta ja ystävällisesti, että "olispa ollut kiva nähdä, mutta nyt tuli vähän liian nopealla varoajalla, nyt ei passaa." Sen enempää selittelemättä.

Mun tutut eivät tyydy tällaiseen vastaukseen vaan alkavat tivata mikä nyt sitten niin tärkeää on tai selittää sitä asiaansa puhelimessa mitä olivat tulossa kertomaan kasvokkainkin. Ja joka ei kiinnosta itseäni lainkaan, on vain sen toisen monologi.

Ei käy missään nimessä.

Täysin tahditonta. Itse en avaa kerostalossa oveani ,jos sen takana sopimatta joku on?Jokaisella on puhelin ja on mahdollisuus soitaa,sopia aika kohtaamiseen.Onneksi tässä vuokratalossa on ovi koodit ja nitä en jakanut kuin läheisilleni.

Sitten ihmetellään kun ihmiset on yksinäisiä ja yhteisöllisyys katoaa.

Maalla tätä tapahtunee yhä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten ihmetellään kun ihmiset on yksinäisiä ja yhteisöllisyys katoaa.

No ehkä se joka ei päästä kotiinsa ei ole yksinäinen ja se joka kokee itsensä yksinäiseksi, on sitä siksi että on tahditon ja rajaton eikä osaa kunnioittaa toisten itsemääräämisoikeutta ajastaan.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi tekee tätä. Ei ikinä voi kysyä etukäteen, vaan pölähtää paikalle jonain arki-iltana kahdeksan aikaan. En ole erityisen vastaanottavainen tällaiseen, enkä todellakaan kiinnostunut seurustelemaan ja keittämään jotain kahvia tuohon aikaan. Meillä on aamulla aikainen herätys ja menemme yleensä jo kymmenen jälkeen nukkumaan. Anoppi taas kukkuu kaikki yöt ja nousee puolen päivän jälkeen.

Kerran kävi ovella kun olimme saunassa. Onneksi emme kuulleet ovikelloa, puoliso olisi saanut varmaan raivarin jos olisi kömpinyt saunasta kesken kaiken. Anoppi oli sitten jättänyt jonkin pussukan oven taakse ja soitti kyllä jälkeenpäin.

Monesti tällaisessa on kyse vallan näyttämisestä. Hän kun on miehesi äiti, niin hän saa kyllä tulla poikansa kotiin milloin haluaa. Toisaalta hienoa, jos miehesi on sitä tyyppiä, että sanoo äidilleen suoraan.

Se on vaan vähän itsellä ainakin niin että kun se aika on varattu kalenterista niin välttämättä sitten sinä päivänä tai hetkenä ei niin tekisi mieli lähteäkään mihinkään. Hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on puhelimet ja lähes kaikilla aina mukana. Ei ole minkäänlaista tekosyytä miksei muka olisi voinut sopia etukäteen tai edes soittaa tien päältä ja kysyä "oletteko kotona, voidaanko tulla käymään kun ollaan lähistöllä".

Tottakai, ymmärrän tämän täysin. Mutta lähinnä haen nyt sitä, että miksi se on niin kiellettyä pölähtää yhtäkkiä kylään. Pelätäänkö sitä, että jos vaikka sattuu oleman korkki auki ja piilojuoppoilut käynnissä eikä täten haluta ketään yllättäen näkemään. Vai voiko olla jotain niinkin pinnallista, kun ollaan kotona lökäpöksyissä ja ilman meikkiä, että ei haluta kenenkään näkevän? Tai että jos on astiat tiskaamatta tai muuta vastaavaa, eikä haluta kenenkään näkevän kuinka "epäsiistiä" on? Tällaisia mä haen, syitä, että miksi se on niin kamalaa jos ystävä ilmestyy yhtäkkiä oven taakse ilmoittamatta ennakkoon. Sen ymmärrän, jos tuikituntematon ilmestyy ovelle, mutta että ystävä. 

Meillä ei käytetä alkoholia lainkaan mutta tiskivuori on nytkin niin valtava etten haluaisi kenenkään perheen ulkopuolisen sitä näkevän. Pitäisi alkaa ihmetellä miten saan viemäritukkeen pois niin siksi homma on levällään eikä kaipaa todistajia.

Tuohan on ihan paras tilanne yllätysvieraille! Jospa siinä porukalla saisitte viemärin auki. Ei ne yllätysvierailut olekaan tarkoitus olla mitään edustustilaisuuksia, että kaikki pitää olla tiptop ja tarjoilu kuin linnan juhlissa.

:D Joo! En mä ainakaan haluaisi mennä kyläilemään ja joutua sitten viemärituketta avaamaan porukalla siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on melkoisen moukkamaista ilmestyä toisen oven taakse vaatimaan seuraa ja kestitystä mitään ilmoittamatta ja kysymättä, sopiiko se. Mun lapsuudessani tämä oli kuitenkin ihan tavallista, että sunnuntaina riesoinamme oli koko päivän tuttavaperhe, joka ilmestyi varoittamatta meille päiväksi lojumaan, vaikka meillä olisi ollut muita menoja. Jossakin vaiheessa lakkasimme "olemasta kotona", kun tuttu auto kaarsi pihaan.

Näin vanhempana en avaa ovea yllätysvieraille. Onneksi ystäväni ovat sen verran fiksuja, että soittavat ja kysyvät ensin, sopiiko tulla.

Mua ärsyttää nykyään sekin että mulle soitetaan kesken kaiken oman jonkun kivan tekemisen tai rentoutumishetken ja sitten vaaditaan että mun pitäisi alkaa kuuntelemaan toisen valitusmonologeja tai ylipäätään esittämään seurallista ja kiinnostunutta just sen ihmisen asioista. Kun laittaisivat viestiä! Mutta eivät laita kun ei heillä ole todellisuudessa mitään kerrottavaa. Kunhan vaan jaarittelevat. Ja keskeyttävät mun oman ajan.

Itse olen tehnyt selväksi kotini ei asiaa napurit ja saman piha piirin aukaat. Nitä yrtyksiä kahville on ollut kerostalosa kun asun.Sanon suoraan ei sopivaa tulla ja vedän oven kiinni.Puhelin on kokoustilassa,kun en kaipaa seraa.Mutenkin ihmisille sanonut. Minulle puhelin on sopimista tavata,ei juoruiluja.Virkistystä tavata kahvilat tai kävely ukona.KOTI OSAAN YKSINKIN OLLA TÄLLÄ ITÄ -HELSINGISSÄ. Vain rakkaille läheisilleni kotini on avoin 24h, 12kk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on melkoisen moukkamaista ilmestyä toisen oven taakse vaatimaan seuraa ja kestitystä mitään ilmoittamatta ja kysymättä, sopiiko se. Mun lapsuudessani tämä oli kuitenkin ihan tavallista, että sunnuntaina riesoinamme oli koko päivän tuttavaperhe, joka ilmestyi varoittamatta meille päiväksi lojumaan, vaikka meillä olisi ollut muita menoja. Jossakin vaiheessa lakkasimme "olemasta kotona", kun tuttu auto kaarsi pihaan.

Näin vanhempana en avaa ovea yllätysvieraille. Onneksi ystäväni ovat sen verran fiksuja, että soittavat ja kysyvät ensin, sopiiko tulla.

Mua ärsyttää nykyään sekin että mulle soitetaan kesken kaiken oman jonkun kivan tekemisen tai rentoutumishetken ja sitten vaaditaan että mun pitäisi alkaa kuuntelemaan toisen valitusmonologeja tai ylipäätään esittämään seurallista ja kiinnostunutta just sen ihmisen asioista. Kun laittaisivat viestiä! Mutta eivät laita kun ei heillä ole todellisuudessa mitään kerrottavaa. Kunhan vaan jaarittelevat. Ja keskeyttävät mun oman ajan.

Tähän on ihan helppo ratkaisu! Et vastaa puhelimeen. Eihän puheluihin tarvi vastata. Meillä on  ystävien kanssa aina tapana, ettei vastata, jos ei juuri silloin ole haluja ja aikaa puhua. Sit vaan laitetaan viesti perään, jos on tärkeää asiaa, joka pitää saada kuulla tai johon reagoida. Eli en vastaa ikinä, jos ei huvita :D Sit soitan sopivassa hetkessä takaisin ja sanon, että "olit soittanut, mitä mielessä". 

Ei vaan sitten soittavat esim. mun lapsille että sano sille äidillesi että vastaa!!! Ja kun lopulta puhutaan, mitään asiaa ei ole.

No mutta: älä vastaa edelleenkään. Jos tuollaisia urpoja on, niin sano lapsillesi, että vastaavat *aina*,  että laita äidille viesti, jos on tärkeää asiaa.

Inhosin tuota kylään pölähtämista jo 80-90-luvulla, kun se oli normaalia. Olen suht introvertti, en mitenkään spontaani ihminen ja oma reviiri on tärkeä. Yllätysvierailut antavat vain ahdistuneen olon, koska juuri sillä hetkellä ei välttämättä ole mitään haluja seurustella kenenkään kanssa.

Suunnitelluista vierailuista kyllä nautin.

Nykyaika on minunlaisilleni ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi tekee tätä. Ei ikinä voi kysyä etukäteen, vaan pölähtää paikalle jonain arki-iltana kahdeksan aikaan. En ole erityisen vastaanottavainen tällaiseen, enkä todellakaan kiinnostunut seurustelemaan ja keittämään jotain kahvia tuohon aikaan. Meillä on aamulla aikainen herätys ja menemme yleensä jo kymmenen jälkeen nukkumaan. Anoppi taas kukkuu kaikki yöt ja nousee puolen päivän jälkeen.

Kerran kävi ovella kun olimme saunassa. Onneksi emme kuulleet ovikelloa, puoliso olisi saanut varmaan raivarin jos olisi kömpinyt saunasta kesken kaiken. Anoppi oli sitten jättänyt jonkin pussukan oven taakse ja soitti kyllä jälkeenpäin.

Monesti tällaisessa on kyse vallan näyttämisestä. Hän kun on miehesi äiti, niin hän saa kyllä tulla poikansa kotiin milloin haluaa. Toisaalta hienoa, jos miehesi on sitä tyyppiä, että sanoo äidilleen suoraan.

Hän on kyllä muuten oikein ystävällinen ja tulemme hyvin toimeen, ei pahaa sanaa sanottavana. Tässä käyttäytymisessä on vain jokin outo sokea piste.

Vierailija kirjoitti:

Se on vaan vähän itsellä ainakin niin että kun se aika on varattu kalenterista niin välttämättä sitten sinä päivänä tai hetkenä ei niin tekisi mieli lähteäkään mihinkään. Hankalaa.

No sitä paremmalla syyllä pitäisi ymmärtää, että silloin kun sinulla on fiilis poiketa kylässä, ei vastaanottavalla osapuolella olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on melkoisen moukkamaista ilmestyä toisen oven taakse vaatimaan seuraa ja kestitystä mitään ilmoittamatta ja kysymättä, sopiiko se. Mun lapsuudessani tämä oli kuitenkin ihan tavallista, että sunnuntaina riesoinamme oli koko päivän tuttavaperhe, joka ilmestyi varoittamatta meille päiväksi lojumaan, vaikka meillä olisi ollut muita menoja. Jossakin vaiheessa lakkasimme "olemasta kotona", kun tuttu auto kaarsi pihaan.

Näin vanhempana en avaa ovea yllätysvieraille. Onneksi ystäväni ovat sen verran fiksuja, että soittavat ja kysyvät ensin, sopiiko tulla.

Mua ärsyttää nykyään sekin että mulle soitetaan kesken kaiken oman jonkun kivan tekemisen tai rentoutumishetken ja sitten vaaditaan että mun pitäisi alkaa kuuntelemaan toisen valitusmonologeja tai ylipäätään esittämään seurallista ja kiinnostunutta just sen ihmisen asioista. Kun laittaisivat viestiä! Mutta eivät laita kun ei heillä ole todellisuudessa mitään kerrottavaa. Kunhan vaan jaarittelevat. Ja keskeyttävät mun oman ajan.

Tähän on ihan helppo ratkaisu! Et vastaa puhelimeen. Eihän puheluihin tarvi vastata. Meillä on  ystävien kanssa aina tapana, ettei vastata, jos ei juuri silloin ole haluja ja aikaa puhua. Sit vaan laitetaan viesti perään, jos on tärkeää asiaa, joka pitää saada kuulla tai johon reagoida. Eli en vastaa ikinä, jos ei huvita :D Sit soitan sopivassa hetkessä takaisin ja sanon, että "olit soittanut, mitä mielessä". 

Ei vaan sitten soittavat esim. mun lapsille että sano sille äidillesi että vastaa!!! Ja kun lopulta puhutaan, mitään asiaa ei ole.

No mutta: älä vastaa edelleenkään. Jos tuollaisia urpoja on, niin sano lapsillesi, että vastaavat *aina*,  että laita äidille viesti, jos on tärkeää asiaa.

Eli sun ohje on se että mun lapset joutuvat vastaamaan näihin epätoivottuhin puheluihin (minun sijastani) ja sekaantumaan aikuisten asioihin? Eikö heilläkään sun mielestä ole parempaa tekemistä kuin vastata tätien puheluihin? Jotka eivät ole edes heille varsinaisesti? Edelleenkään tädin rajattomuudessa ei ole mitään vikaa?

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä päin 1990-luvulla ihmiset pölähtäneet yllättäen ovelle. Kyllä ne huomaavaisesti sovittiin etukäteen. 

Kohteliaat tavat opin vanhemmiltani ja suvustani. Isotätimme ei edes suostunut avaamaan ovea, jos ei etukäteen kysynyt onko ok tuoda joululahja. Ei myöskään ystävissä tai tuttavissa ollut yllätysvierailijoita. 

Eiköhän se sellainen luottavainen ramppaaminen ihmisten koteihin perustu enemmän pieneen maalaiskylään kuin avaisi kaupungissa ovensa kiertävälle psykopaatille

Muistan kyllä maalaiskylästä, kun oma mummoni lähes itki turhautumistaan, kun miehensä eli pappani kavereita pöllähti kylään miltei joka ikinen päivä, kun olivat ulkotöiltä päässeet sisälle syömään ja lepäämään. Olin tuolloin hoidossa heillä ja minäkin heräsin päiväunilta siihen, kun se "Lehtosen Väinö" taas tuli pyörällään juoruilemaan ja odotti ihan ruoka- ja kahvitarjoilua, kun sellaisena vieraanvaraisena emäntänä mummoni tunnettiin. Vaikka olikin passaava ja vieraanvarainen, niin kyllä hänestä todellakin näki, ettei vieraat ollut ok ja pappani yritti ohjata vieraita sitten ulos katsomaan vaikka jotain uutta maatalouskonetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllätysvierailuissa on kamalaa se, että en todellakaan kaipaa kotona yleensä seuraa. Niin kuin moni muukin on täällä sanonut: haluan olla rauhassa. Aivan raivostuttavaa ja rasittavaa olisi jos joku tunkeutuisi meille kotiin viemään kaiken ajan, kysymättä onko se ok. Työni on niin sosiaalista ja sosiaalisesti kuluttavaa, että en todellakaan tarvitse yleensä seuraa töiden jälkeen tai viikonloppuisin: se on melkein pelkästään kuormittavaa. Sen sijaan se on minulle ihan ok, jos joku soittaa ja kysyy lyhyelläkin varoajalla, että voiko piipahtaa, jos on lähistöllä. Minulla on ihan hyvä puhetaito ja osaan kyllä sanoa, jos se ei passaa :D Hirveän moni ongelma ihmissuhteissa helpottaisi ihan sillä, että ihmiset uskaltaisivat olla rehellisiä! Ihmettelen tätä asiaa toistuvasti. Miten vaikeaa joidenkin on kertoa, mitä ajattelevat tai haluavat. Esim. tuollaiseen puheluun voi sanoa aivan mutkitta ja ystävällisesti, että "olispa ollut kiva nähdä, mutta nyt tuli vähän liian nopealla varoajalla, nyt ei passaa." Sen enempää selittelemättä.

Mun tutut eivät tyydy tällaiseen vastaukseen vaan alkavat tivata mikä nyt sitten niin tärkeää on tai selittää sitä asiaansa puhelimessa mitä olivat tulossa kertomaan kasvokkainkin. Ja joka ei kiinnosta itseäni lainkaan, on vain sen toisen monologi.

Onpa "kivoja" tuttuja sinulla...