Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Meneekö ihmiseltä taidot parisuhteeseen jos on pitkään sinkku?
17.03.2023 |
Hanna Wass on sitä mieltä, että ikisinkku näyttäytyy parisuhdemarkkinoilla niinkuin pitkäaikaistyötön työmarkkinoilla.
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/hanna-wass-parisuhteess…
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia.
Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.
Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minusta totta. Itse elin pidemmän parisuhteen päätyttyä 6 vuotta yksin omakotitalossa tyytyväisenä. Eihän persoona muutu eikä ymmärrys toisen tarpeista katoa, mutta kaikki rutiinit ja elämän rytmi mukautuvat yksineloon. Minun oli todella vaikea sopeutua edes todella toivottuun parisuhteeseen. En osannut esim. lukea kirjaa tai maksaa laskuja toisen ollessa paikalla. Kaikki piti opetella uusiksi, ja se herätti paljon vaikeita tunteita.
Nykyinen parisuhteeni on kestänyt 8 vuotta ja meillä on lapsiakin. Mutta jos toinen osapuoli ei olisi ollut niin sitoutunut ja joustava ensimmäisinä vuosina, olisin paennut tieheni. Jos olisi ollut kaksi samanlaista yrittämässä, meillä ei olisi ollut mitään tulevaisuutta.
Parisuhteessa on vaikeaa opiskella kun puoliso pyörii ympärillä ja vaatii huomiota. Sinkkuna voi opiskella juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.
Tämä on erittäin totta. Nuorena ei pitäisi muuttaa yhteen ennenkuin opinnot ovat pulkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minusta totta. Itse elin pidemmän parisuhteen päätyttyä 6 vuotta yksin omakotitalossa tyytyväisenä. Eihän persoona muutu eikä ymmärrys toisen tarpeista katoa, mutta kaikki rutiinit ja elämän rytmi mukautuvat yksineloon. Minun oli todella vaikea sopeutua edes todella toivottuun parisuhteeseen. En osannut esim. lukea kirjaa tai maksaa laskuja toisen ollessa paikalla. Kaikki piti opetella uusiksi, ja se herätti paljon vaikeita tunteita.
Nykyinen parisuhteeni on kestänyt 8 vuotta ja meillä on lapsiakin. Mutta jos toinen osapuoli ei olisi ollut niin sitoutunut ja joustava ensimmäisinä vuosina, olisin paennut tieheni. Jos olisi ollut kaksi samanlaista yrittämässä, meillä ei olisi ollut mitään tulevaisuutta.
Parisuhteessa on vaikeaa opiskella kun puoliso pyörii ympärillä ja vaatii huomiota. Sinkkuna voi opiskella juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.
Tämä on erittäin totta. Nuorena ei pitäisi muuttaa yhteen ennenkuin opinnot ovat pulkassa.
Itse ikisinkkuna joitain kertoja en tiedä kumpaa enemmän kateutta vai hämmennystä siitä kun seurasin joidenkin enemmän ja vähemmän tuttujen opiskeluaikana parisuhteessa elävien elämää. Toki valtaosa vaikutti keskenään hyvinkin tasapainosilta ja fiksuilta.
Mutta sitten oli myös niitä pareja, joissa vaikutti sille, että kumppani oli taytynyt saada vaikka väksin, kun sinkkuna elämä ei vaan olsi sujunut kun olihan se mukavampaa kun rinnalla oli joku joka jaksoi siivota, laittaa ruokaa....
Tympeimpiä olivat kuitenkin ne pässit jotka vielä leveilivät sillä miten huomosti olivat "taas" käyttäytyneet tajuamatta omaa moukkamaisuuttaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa ihminen näyttelee. Sinkkuna ihminen on aina oma itsensä.
Huonossa parisuhteessa joutuu näyttelemään, kun taas hyvässä parisuhteessa saa olla oma itsensä.
En todellakaan jaksaisi olla parisuhteessa, jossa joutuisin koko ajan näyttelemään.
Parisuhteessa joutuu siivoamaan eri tahtiin kuin itse haluaisi. Ei voi myöskään röyhtäillä, piereskellä ja aina pitää kysyä puolisolta haluaako hänkin vissyä ja ruokaa tms. Sinkkuna voit syödä ja juoda silloin kun huvittaa eikä tarvitse kysyä keneltäkään mitään.
Jos sinulla on noin ollut, olet ollut parisuhteessa vääränlaisen henkilön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minusta totta. Itse elin pidemmän parisuhteen päätyttyä 6 vuotta yksin omakotitalossa tyytyväisenä. Eihän persoona muutu eikä ymmärrys toisen tarpeista katoa, mutta kaikki rutiinit ja elämän rytmi mukautuvat yksineloon. Minun oli todella vaikea sopeutua edes todella toivottuun parisuhteeseen. En osannut esim. lukea kirjaa tai maksaa laskuja toisen ollessa paikalla. Kaikki piti opetella uusiksi, ja se herätti paljon vaikeita tunteita.
Nykyinen parisuhteeni on kestänyt 8 vuotta ja meillä on lapsiakin. Mutta jos toinen osapuoli ei olisi ollut niin sitoutunut ja joustava ensimmäisinä vuosina, olisin paennut tieheni. Jos olisi ollut kaksi samanlaista yrittämässä, meillä ei olisi ollut mitään tulevaisuutta.
Parisuhteessa on vaikeaa opiskella kun puoliso pyörii ympärillä ja vaatii huomiota. Sinkkuna voi opiskella juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.
Laittaisin tuohon 'kun' -sanan paikalle 'jos', koska kaikki puolisot eivät pyöri ympärillä ja hae huomiota koko ajan. Ja jotkut osaavat sopia, milloin toisella on opiskelu-tai työaika, eikä silloin häiritä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minusta totta. Itse elin pidemmän parisuhteen päätyttyä 6 vuotta yksin omakotitalossa tyytyväisenä. Eihän persoona muutu eikä ymmärrys toisen tarpeista katoa, mutta kaikki rutiinit ja elämän rytmi mukautuvat yksineloon. Minun oli todella vaikea sopeutua edes todella toivottuun parisuhteeseen. En osannut esim. lukea kirjaa tai maksaa laskuja toisen ollessa paikalla. Kaikki piti opetella uusiksi, ja se herätti paljon vaikeita tunteita.
Nykyinen parisuhteeni on kestänyt 8 vuotta ja meillä on lapsiakin. Mutta jos toinen osapuoli ei olisi ollut niin sitoutunut ja joustava ensimmäisinä vuosina, olisin paennut tieheni. Jos olisi ollut kaksi samanlaista yrittämässä, meillä ei olisi ollut mitään tulevaisuutta.
Parisuhteessa on vaikeaa opiskella kun puoliso pyörii ympärillä ja vaatii huomiota. Sinkkuna voi opiskella juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.
Laittaisin tuohon 'kun' -sanan paikalle 'jos', koska kaikki puolisot eivät pyöri ympärillä ja hae huomiota koko ajan. Ja jotkut osaavat sopia, milloin toisella on opiskelu-tai työaika, eikä silloin häiritä.
Niin. - Näin iksinkkuna (e ole koskaan ollut parisuhteessa) mieheneä minua ei lakkaa hämmästyttämättä tutkijoiden useita kertoja tekemä havainto siitä, kuinka nuorilla aikuisilla (ikäluokka noin 18 vuotiaasta 30 vuoteen) vaikuttaa kärjistäen sille, että miesten elämään vaikuttaa moni tavoin myönteisesti, jos elävät tuolloin parisuhteessa (naisen) kanssa. Kun taas vastaavasti samanikäluokan naisille parisuhteessa eläminen (miehen) kanssa vaikuttaa eritavoin negatiivisesti.
Mutuillen sanoinsin myös, että minusta vaikuttaa myös sille, että "pariutuminen" ikäänkuin kasautuu. Tarkoitan, että jos on ollut parisuhteessa edes yhden kerran sanotaanko ennen 31 vuotis -synttäreitään, niin on paljon todennäköisempää, että löytää ja kohtaa uuden kumppanin/ mahdollisuuden elää parisuhteessa kuin 31+ vuotiaana sen elämänsä ensimmäsien parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä meneekö taidot mutta viitseliäisyys kyllä, en enää vaivautuisi miettimään että mitä toinen haluaa syödä tai katsoa televisiosta tai kenen vuoro viedä roskapussi.
Sinkkuna 11 vuotta ja se on tehnyt tehtävänsä.
Eiköhän kyse ole luonteenpiirteistä. Jotkut viihtyy yksin eivätkä osaa ottaa toista ihmistä huomioon, toisilla päinvastoin. Yleensä tällaisten erilaisten suhde ei oikein toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanna on klassinen tapaus. Koko elämä kauniilla nuorella naisella riitti mielenkiintoisia, poikkeuksellisen komeita ja välillä jopa kutkuttavan varakkaita miehiä. Ne aiheuttivat perhosia vatsaan. Nyt keski-ikäisenä olisi kiva löytää elämänkumppani ja tasainen parisuhde, missä olisi hyvä sekä turvallinen olla. Hanna kirjautuikin rohkeasti Tinderiin, mutta sieltä oli vaikea seuloa hyviä miehiä lukuisten mätsien joukosta. Lisäksi moni mies ei oikein tuntunut tietävän mitä etsii, ja moni oli taas vain hetken huuman perässä. Hanna ei sellaista enää etsi. Juoksut on juostu ja nyt olisi aika löytää jotain pysyvämpää.
En minä ainakaan osaa huomioida toista, ostaa lahjoja, kehua tai mitään joten mitä sillä parisuhteella. Alkaisi sekin sitten rasittamaan kun toinen tekisi jatkuvasti noita asioita ja kokisin olevani jonkun vastapalveluksen velkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lähipiirissäni on tällainen ihminen. Hän on ollut sinkku pitkään ja kaipaa kyllä parisuhdetta. Teoriassa hän on monen miehen unelma: hyvännäköinen sellaisella lämpimällä, luonnollisella tavalla, "naapurintyttö", niin sanotusti. Hän on parisuhteessa seksuaalinen mutta sinkkuna hyvin siveä, kaikki irtosuhteilu on no no. Hänellä on hyvä ammatti, vakaa tulotaso. Kadehdittavat kokkaus- ja käsityötaidot. Pukeutuu hillityn tyylikkäästi ja naisellisesti.
Ystävien kanssa hän on sosiaalisesti kertakaikkisen hurmaava, sympaattinen ja lämminhenkinen.
Mutta parisuhdetaitoja hänellä ei ole ja kaikki suhdeviritelmät kaatuvat siihen, että hän ei osaa olla luonteva ja oma ihana itsensä. Miehet eivät ikinä pääse näkemään noita puolia joiden takia hän olisi varsinaista vaimomatskua.
Kauniisti sanottu! Kunpa minuakin ikisinkkua joku lähipiiristä kuvailisi noin!
Jep mutta musta tuntuu että hän kuvaili oikeasti itseään tuossa. Miten näkee itsensä, ei hän kuvannut oikeasti ystäväänsä tuossa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä meneekö taidot mutta viitseliäisyys kyllä, en enää vaivautuisi miettimään että mitä toinen haluaa syödä tai katsoa televisiosta tai kenen vuoro viedä roskapussi.
Sinkkuna 11 vuotta ja se on tehnyt tehtävänsä.
Itselläni sama. Kun olen jo kokenut pitkän liiton ja yhdessä asumisen, niin ei enää viitsi. Ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun muun latelemat säännöt tai niiden noudattamatta jättämisestä loukkaantuminen tai muutkaan väännöt. Tässä vaiheessa on helpointa elää omalla tavallani ilman turhia kompromisseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On paljon helpompaa tehdä oma elämä mukavaksi ja itsensä onnelliseksi kuin tehdä toisen elämä mukavaksi ja toinen onnelliseksi. Mun syyni sinkkuuteen on nimenomaan mukavuudenhalu.
Vierailija kirjoitti:
Hanna on klassinen tapaus. Koko elämä kauniilla nuorella naisella riitti mielenkiintoisia, poikkeuksellisen komeita ja välillä jopa kutkuttavan varakkaita miehiä. Ne aiheuttivat perhosia vatsaan. Nyt keski-ikäisenä olisi kiva löytää elämänkumppani ja tasainen parisuhde, missä olisi hyvä sekä turvallinen olla. Hanna kirjautuikin rohkeasti Tinderiin, mutta sieltä oli vaikea seuloa hyviä miehiä lukuisten mätsien joukosta. Lisäksi moni mies ei oikein tuntunut tietävän mitä etsii, ja moni oli taas vain hetken huuman perässä. Hanna ei sellaista enää etsi. Juoksut on juostu ja nyt olisi aika löytää jotain pysyvämpää.
Eli omat juoksut ja kutkuttavat nautinnot on koettu pitkän kaavan mukaan, ja nyt muidenkaan ei pidä juosta, vaan tulla elämään tasaista elämää, koska Hanna haluaa nyt niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lähipiirissäni on tällainen ihminen. Hän on ollut sinkku pitkään ja kaipaa kyllä parisuhdetta. Teoriassa hän on monen miehen unelma: hyvännäköinen sellaisella lämpimällä, luonnollisella tavalla, "naapurintyttö", niin sanotusti. Hän on parisuhteessa seksuaalinen mutta sinkkuna hyvin siveä, kaikki irtosuhteilu on no no. Hänellä on hyvä ammatti, vakaa tulotaso. Kadehdittavat kokkaus- ja käsityötaidot. Pukeutuu hillityn tyylikkäästi ja naisellisesti.
Ystävien kanssa hän on sosiaalisesti kertakaikkisen hurmaava, sympaattinen ja lämminhenkinen.
Mutta parisuhdetaitoja hänellä ei ole ja kaikki suhdeviritelmät kaatuvat siihen, että hän ei osaa olla luonteva ja oma ihana itsensä. Miehet eivät ikinä pääse näkemään noita puolia joiden takia hän olisi varsinaista vaimomatskua.
Kauniisti sanottu! Kunpa minuakin ikisinkkua joku lähipiiristä kuvailisi noin!
Jep mutta musta tuntuu että hän kuvaili oikeasti itseään tuossa. Miten näkee itsensä, ei hän kuvannut oikeasti ystäväänsä tuossa.
Itseasiassa tuo luonnehdinta taitaa sopia aika moneen 35-45 ikävuoden kieppeillä olevaan naiseen, joten ei liene väljä kuvailko hän itsesnä vai ystävättärensä. - Miksi sitten ovat sinkkuja? - Ehkä vähän samasta syystä kuin joku mies kirjoitti omalta kohdaltaan. Koska ovat tavallaan liian itsenäisiä, eivät varsinaisesti tarvitse parusuhdekumppania mihinkään. Elävät toiveikkana ja unelmissa, että löytävät ja kohtaavat sen oikean sitten joskus. Ja ellei näin käy niin elävät enemmän ja vähemmän tyytyväisenä sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minusta totta. Itse elin pidemmän parisuhteen päätyttyä 6 vuotta yksin omakotitalossa tyytyväisenä. Eihän persoona muutu eikä ymmärrys toisen tarpeista katoa, mutta kaikki rutiinit ja elämän rytmi mukautuvat yksineloon. Minun oli todella vaikea sopeutua edes todella toivottuun parisuhteeseen. En osannut esim. lukea kirjaa tai maksaa laskuja toisen ollessa paikalla. Kaikki piti opetella uusiksi, ja se herätti paljon vaikeita tunteita.
Nykyinen parisuhteeni on kestänyt 8 vuotta ja meillä on lapsiakin. Mutta jos toinen osapuoli ei olisi ollut niin sitoutunut ja joustava ensimmäisinä vuosina, olisin paennut tieheni. Jos olisi ollut kaksi samanlaista yrittämässä, meillä ei olisi ollut mitään tulevaisuutta.
Parisuhteessa on vaikeaa opiskella kun puoliso pyörii ympärillä ja vaatii huomiota. Sinkkuna voi opiskella juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.
Laittaisin tuohon 'kun' -sanan paikalle 'jos', koska kaikki puolisot eivät pyöri ympärillä ja hae huomiota koko ajan. Ja jotkut osaavat sopia, milloin toisella on opiskelu-tai työaika, eikä silloin häiritä.
Niin. - Näin iksinkkuna (e ole koskaan ollut parisuhteessa) mieheneä minua ei lakkaa hämmästyttämättä tutkijoiden useita kertoja tekemä havainto siitä, kuinka nuorilla aikuisilla (ikäluokka noin 18 vuotiaasta 30 vuoteen) vaikuttaa kärjistäen sille, että miesten elämään vaikuttaa moni tavoin myönteisesti, jos elävät tuolloin parisuhteessa (naisen) kanssa. Kun taas vastaavasti samanikäluokan naisille parisuhteessa eläminen (miehen) kanssa vaikuttaa eritavoin negatiivisesti.
Mutuillen sanoinsin myös, että minusta vaikuttaa myös sille, että "pariutuminen" ikäänkuin kasautuu. Tarkoitan, että jos on ollut parisuhteessa edes yhden kerran sanotaanko ennen 31 vuotis -synttäreitään, niin on paljon todennäköisempää, että löytää ja kohtaa uuden kumppanin/ mahdollisuuden elää parisuhteessa kuin 31+ vuotiaana sen elämänsä ensimmäsien parisuhteen.
Ja sitten kehdataan vielä ihmetellä, miksi suurin osa avioerohakemuksista on naisten tekemiä.
Justiin tuossa juttelin iäkkäämmän naisen kanssa siitä, kuinka miehet eivät pärjää ilman naisia, mutta naiset pärjäävät kyllä ilman miehiä. Ja joissakin tapauksissa nainen pärjää paremmin yksin kuin miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minusta totta. Itse elin pidemmän parisuhteen päätyttyä 6 vuotta yksin omakotitalossa tyytyväisenä. Eihän persoona muutu eikä ymmärrys toisen tarpeista katoa, mutta kaikki rutiinit ja elämän rytmi mukautuvat yksineloon. Minun oli todella vaikea sopeutua edes todella toivottuun parisuhteeseen. En osannut esim. lukea kirjaa tai maksaa laskuja toisen ollessa paikalla. Kaikki piti opetella uusiksi, ja se herätti paljon vaikeita tunteita.
Nykyinen parisuhteeni on kestänyt 8 vuotta ja meillä on lapsiakin. Mutta jos toinen osapuoli ei olisi ollut niin sitoutunut ja joustava ensimmäisinä vuosina, olisin paennut tieheni. Jos olisi ollut kaksi samanlaista yrittämässä, meillä ei olisi ollut mitään tulevaisuutta.
Parisuhteessa on vaikeaa opiskella kun puoliso pyörii ympärillä ja vaatii huomiota. Sinkkuna voi opiskella juuri silloin kun itselle parhaiten sopii.
Laittaisin tuohon 'kun' -sanan paikalle 'jos', koska kaikki puolisot eivät pyöri ympärillä ja hae huomiota koko ajan. Ja jotkut osaavat sopia, milloin toisella on opiskelu-tai työaika, eikä silloin häiritä.
Niin. - Näin iksinkkuna (e ole koskaan ollut parisuhteessa) mieheneä minua ei lakkaa hämmästyttämättä tutkijoiden useita kertoja tekemä havainto siitä, kuinka nuorilla aikuisilla (ikäluokka noin 18 vuotiaasta 30 vuoteen) vaikuttaa kärjistäen sille, että miesten elämään vaikuttaa moni tavoin myönteisesti, jos elävät tuolloin parisuhteessa (naisen) kanssa. Kun taas vastaavasti samanikäluokan naisille parisuhteessa eläminen (miehen) kanssa vaikuttaa eritavoin negatiivisesti.
Mutuillen sanoinsin myös, että minusta vaikuttaa myös sille, että "pariutuminen" ikäänkuin kasautuu. Tarkoitan, että jos on ollut parisuhteessa edes yhden kerran sanotaanko ennen 31 vuotis -synttäreitään, niin on paljon todennäköisempää, että löytää ja kohtaa uuden kumppanin/ mahdollisuuden elää parisuhteessa kuin 31+ vuotiaana sen elämänsä ensimmäsien parisuhteen.
Ja sitten kehdataan vielä ihmetellä, miksi suurin osa avioerohakemuksista on naisten tekemiä.
Justiin tuossa juttelin iäkkäämmän naisen kanssa siitä, kuinka miehet eivät pärjää ilman naisia, mutta naiset pärjäävät kyllä ilman miehiä. Ja joissakin tapauksissa nainen pärjää paremmin yksin kuin miehen kanssa.
Kiitos kommentistasi. Olisi kiintoisaa tietää mihin väitteesi perustuu, että naiset hakisivat enempi avioeroja kuin miehet? - Itse kun taas olen ollut siinä kuvitelmassa, että suhde olisi melko lailla tasan.
Mutta vähämpä kai minä ikisinkkuna asiasta tiedän, mitä nyt sivudta joskus seurannut tai kuullut. Omassa mieleeni on myös jäänyt kummittelemaan lause: Erotessa nainen löytää itsensä mies uuden kumppanin (naisen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia.
Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.
Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.
Kuten mitä? Mitä nyt itse olen vaatimuksia kuullut niin ne on olleet luokkaa ei ylipainoinen eikä tupakoi. Nekö sitten on kohtuuttomia vaatimuksia.
Alue: Aihe vapaa
Olen kirjoittanut tämän tänne ennenkin mutta toistampa taas, kuin joskus harhaisessa ja rajoittuneessa mielessäni on käynyt, että onko yksi keskesimpiä syitä sinkkuuteeni se, että olen tavallaan aina ollut liian itsenäinen. Toki varmaan jossain määrin varmaan myös itsekäs ja itseriittoinenkin, jonka vuoksi en tarvitse kumppania (naista) elämääni.
- Minusta hieman vinksahatnut ajatus, koska näin ajatellessani ei voine välttyä ajatukselta, että ajatteleisin kumppanin olevan, jonkinlainen väline, joka mahdollistaisi tai toteuttaisi minua varten jotain.
No tietysti varmaasn, jotain haluaisin hänen mahdollistavan, koska jollei toinen "antaisi" mitään, niin miksi silloin olla yhdessä kun saman saisi aina myös yksin?
Mutta kun täällä luettavia kirjoituksia, joiden toki toisinaan olevan kärjistyksiä ja tahallisen provosoivia, niin silti löydän itseni hämmästelemästä millaista sikailua ja törppöyttä jotkut ovat valmiita sietämään parisuhdekumppaniltaan. Niin en voi kuin ihmetellä, että mikä siinä on, että taas pian huomaan olleeni yhden vuoden lisää sinkkuna. Ja toiset ovat olleet ja eläneet yhden vuoden lisää siivoten toisen rinnalla, joka kirjoituksista päätelen on saanut aikaan lähinnä sotkua ja siivottvaaa.(...)