Meneekö ihmiseltä taidot parisuhteeseen jos on pitkään sinkku?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä meneekö taidot mutta viitseliäisyys kyllä, en enää vaivautuisi miettimään että mitä toinen haluaa syödä tai katsoa televisiosta tai kenen vuoro viedä roskapussi.

Sinkkuna 11 vuotta ja se on tehnyt tehtävänsä.

Itselläni sama. Kun olen jo kokenut pitkän liiton ja yhdessä asumisen, niin ei enää viitsi. Ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun muun latelemat säännöt tai niiden noudattamatta jättämisestä loukkaantuminen tai muutkaan väännöt. Tässä vaiheessa on helpointa elää omalla tavallani ilman turhia kompromisseja.

Minä olen pitkässä parisuhteessa (yli 25v). Jokin aika sitten tulin ajatelleeksi, että saatan vielä jonain päivänä olla sinkku. Mietin sitten, että pitäisikö minun etsiä uusi kumppani. No ei todellakaan pitäisi. En todellakaan jaksaisi alkaa opettelemaan elämään jonkun uuden tyypin kanssa. Se jatkuva vertaaminen, jota alitajuntani vääjäämättä tekisi, olisi todella v***maista sekä kumppanilleni että minulle.

jossakin vaiheessa elämää osa ainakin hoksaa, että parisuhde parisuhteen vuoksi ei ole se juttu ja elämässä on paljon muutakin kun se parisuhde. On tietty ihmisiä, jotka ajattelevat koko elämänsä sen parisuhteen kautta ja he tippuvat kyllä koviten, kun se ero yllättää sekä yrittävät sen jälkeen takertua hullun lailla muihin, sillä eivät osaa olla yksin. Aikuisen ihmisen pitää pystyä olemaan mieluumin yksin kuin huonossa suhteessa. Se yksinolo on jossakin vaiheessa elämää todennäköisesti edessä kuitenkin. Aika raakaa totutella siihen vasta eläkeiässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.

Kuten mitä? Mitä nyt itse olen vaatimuksia kuullut niin ne on olleet luokkaa ei ylipainoinen eikä tupakoi. Nekö sitten on kohtuuttomia vaatimuksia.

Mutat myös, että nainen siivoaa, pyykkää. kokkaa, leipoo, käy kaupassa, silittää, varaa liput matkalle tekee eväät, katsoo vierellä urheilua.... ja aika monen duunari miehen saa kiihtymään nollasta sataan kun huomauttaa, että naisena joudut tekemään ns, metatyötä, joka jo sanahirviönä aiheuttaa heistä osalle näppyjä ja pahoinvointia ja ihmetystä, että mitä he...tiä nainen tarkoittaa tuolla ilmaisulla.

Mitä se sellaiset parisuhdetaidot ovat?

Minulla on kokemusta vain sellaisesta parisuhteesta, jossa kaksi itsenäiseen elämään tottunutta ikisinkkua pariutui. Kummallakaan ei ollut aikaisempia kokemuksia omasta parisuhteesta. Olemme olleet yhdessä jo yli 25 vuotta. En tiedä, olemmeko olleet jotenkin "väärin" parisuhteessa, koska emme kumpikaan saanut harjoitusta tähän ennen nykyistä suhdettamme, eikä kummallakaan oli exiä, joihin nykyistä kumppania voisi verrata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.

Kuten mitä? Mitä nyt itse olen vaatimuksia kuullut niin ne on olleet luokkaa ei ylipainoinen eikä tupakoi. Nekö sitten on kohtuuttomia vaatimuksia.

Mutat myös, että nainen siivoaa, pyykkää. kokkaa, leipoo, käy kaupassa, silittää, varaa liput matkalle tekee eväät, katsoo vierellä urheilua.... ja aika monen duunari miehen saa kiihtymään nollasta sataan kun huomauttaa, että naisena joudut tekemään ns, metatyötä, joka jo sanahirviönä aiheuttaa heistä osalle näppyjä ja pahoinvointia ja ihmetystä, että mitä he...tiä nainen tarkoittaa tuolla ilmaisulla.

Ihmettelen vaan, että jos duunarimies on asunut vaikka 10 vuotta yksin, hän on siivonnut, kokannut, käynyt kaupassa, pessyt pyykkiä, ehkä myös leiponut, koko tuon ajan, koska tuskin siellä mikään maksettu palvelijakaan on kotona noita hommia tehnyt. Niin miksi sitten parisuhteen alkaessa yhtäkkiä tämä sama mies vaatisi naista tekemään kaikki nämä hommat ja mies siirtyisi itse sohvalle makaamaan? Ei ihan äkkiseltään tule mieleen, että kukaan tuttavapiiristäni olisi 10 vuoden jälkeen muuttunut tuolla tavalla täysin eri ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.

Kuten mitä? Mitä nyt itse olen vaatimuksia kuullut niin ne on olleet luokkaa ei ylipainoinen eikä tupakoi. Nekö sitten on kohtuuttomia vaatimuksia.

Mutat myös, että nainen siivoaa, pyykkää. kokkaa, leipoo, käy kaupassa, silittää, varaa liput matkalle tekee eväät, katsoo vierellä urheilua.... ja aika monen duunari miehen saa kiihtymään nollasta sataan kun huomauttaa, että naisena joudut tekemään ns, metatyötä, joka jo sanahirviönä aiheuttaa heistä osalle näppyjä ja pahoinvointia ja ihmetystä, että mitä he...tiä nainen tarkoittaa tuolla ilmaisulla.

Ihmettelen vaan, että jos duunarimies on asunut vaikka 10 vuotta yksin, hän on siivonnut, kokannut, käynyt kaupassa, pessyt pyykkiä, ehkä myös leiponut, koko tuon ajan, koska tuskin siellä mikään maksettu palvelijakaan on kotona noita hommia tehnyt. Niin miksi sitten parisuhteen alkaessa yhtäkkiä tämä sama mies vaatisi naista tekemään kaikki nämä hommat ja mies siirtyisi itse sohvalle makaamaan? Ei ihan äkkiseltään tule mieleen, että kukaan tuttavapiiristäni olisi 10 vuoden jälkeen muuttunut tuolla tavalla täysin eri ihmiseksi.

Hmm. Jos saan miehenä (sinkkuna)veikata, niin edellinen oli vähän kärjistetty. Mutta jotain kertonee se, että käsittääkseni moni koulutetumpi ja siten usein vähän parempi tuloisempi nainen ikäluokassa 30-45 elää ja on mielluummin sinkkuna kuin asettuisi parisuhteeseen duunarimiehen kanssa. Onko se sitten vain sitä, että duunarimeieht mielletään konservatiivisemmiseksi ja haikaielvan -yksinkertaistaen- paljon sitä mm perussuomalasiet edustaa.

Viime vuosina on myös yhä enemmän muodostunut ns. kohtaanto ongelmaa. Nuoret tai nuorehkot koulutetummat naiset elävät asfalttiviidakossa kun taas samanikäsiet mutta vähemän koulutetut miehet maaseutumaisemmassa ympäristössä; missä he edes tapaisivat ja kohtaisivat? - Tinderissäkö? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.

Kuten mitä? Mitä nyt itse olen vaatimuksia kuullut niin ne on olleet luokkaa ei ylipainoinen eikä tupakoi. Nekö sitten on kohtuuttomia vaatimuksia.

Mutat myös, että nainen siivoaa, pyykkää. kokkaa, leipoo, käy kaupassa, silittää, varaa liput matkalle tekee eväät, katsoo vierellä urheilua.... ja aika monen duunari miehen saa kiihtymään nollasta sataan kun huomauttaa, että naisena joudut tekemään ns, metatyötä, joka jo sanahirviönä aiheuttaa heistä osalle näppyjä ja pahoinvointia ja ihmetystä, että mitä he...tiä nainen tarkoittaa tuolla ilmaisulla.

Ihmettelen vaan, että jos duunarimies on asunut vaikka 10 vuotta yksin, hän on siivonnut, kokannut, käynyt kaupassa, pessyt pyykkiä, ehkä myös leiponut, koko tuon ajan, koska tuskin siellä mikään maksettu palvelijakaan on kotona noita hommia tehnyt. Niin miksi sitten parisuhteen alkaessa yhtäkkiä tämä sama mies vaatisi naista tekemään kaikki nämä hommat ja mies siirtyisi itse sohvalle makaamaan? Ei ihan äkkiseltään tule mieleen, että kukaan tuttavapiiristäni olisi 10 vuoden jälkeen muuttunut tuolla tavalla täysin eri ihmiseksi.

Hmm. Jos saan miehenä (sinkkuna)veikata, niin edellinen oli vähän kärjistetty. Mutta jotain kertonee se, että käsittääkseni moni koulutetumpi ja siten usein vähän parempi tuloisempi nainen ikäluokassa 30-45 elää ja on mielluummin sinkkuna kuin asettuisi parisuhteeseen duunarimiehen kanssa. Onko se sitten vain sitä, että duunarimeieht mielletään konservatiivisemmiseksi ja haikaielvan -yksinkertaistaen- paljon sitä mm perussuomalasiet edustaa.

Viime vuosina on myös yhä enemmän muodostunut ns. kohtaanto ongelmaa. Nuoret tai nuorehkot koulutetummat naiset elävät asfalttiviidakossa kun taas samanikäsiet mutta vähemän koulutetut miehet maaseutumaisemmassa ympäristössä; missä he edes tapaisivat ja kohtaisivat? - Tinderissäkö? 

Aika turhaa lähteä yleistämään mitään puoluetaustoja tai konservatiisuutta, vaikka siinä jotain painotusta onkin eri ammattikunnissa. Pääkaupunkiseudulla asuu pilvin pimein duunareita. On rakennusmiestä, autonasentajaa, sähkömiestä, ruokakaupan työntekijää, myyjiä, autokuskeja ja vaikka mitä. He kohtaavat kaupungissa siinä missä ketkä tahansa muutkin. Ja deittisovellukset nyt on selkein tapa nähdä, kuka on ns. haku päällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.

Kuten mitä? Mitä nyt itse olen vaatimuksia kuullut niin ne on olleet luokkaa ei ylipainoinen eikä tupakoi. Nekö sitten on kohtuuttomia vaatimuksia.

Mutat myös, että nainen siivoaa, pyykkää. kokkaa, leipoo, käy kaupassa, silittää, varaa liput matkalle tekee eväät, katsoo vierellä urheilua.... ja aika monen duunari miehen saa kiihtymään nollasta sataan kun huomauttaa, että naisena joudut tekemään ns, metatyötä, joka jo sanahirviönä aiheuttaa heistä osalle näppyjä ja pahoinvointia ja ihmetystä, että mitä he...tiä nainen tarkoittaa tuolla ilmaisulla.

Ihmettelen vaan, että jos duunarimies on asunut vaikka 10 vuotta yksin, hän on siivonnut, kokannut, käynyt kaupassa, pessyt pyykkiä, ehkä myös leiponut, koko tuon ajan, koska tuskin siellä mikään maksettu palvelijakaan on kotona noita hommia tehnyt. Niin miksi sitten parisuhteen alkaessa yhtäkkiä tämä sama mies vaatisi naista tekemään kaikki nämä hommat ja mies siirtyisi itse sohvalle makaamaan? Ei ihan äkkiseltään tule mieleen, että kukaan tuttavapiiristäni olisi 10 vuoden jälkeen muuttunut tuolla tavalla täysin eri ihmiseksi.

Hmm. Jos saan miehenä (sinkkuna)veikata, niin edellinen oli vähän kärjistetty. Mutta jotain kertonee se, että käsittääkseni moni koulutetumpi ja siten usein vähän parempi tuloisempi nainen ikäluokassa 30-45 elää ja on mielluummin sinkkuna kuin asettuisi parisuhteeseen duunarimiehen kanssa. Onko se sitten vain sitä, että duunarimeieht mielletään konservatiivisemmiseksi ja haikaielvan -yksinkertaistaen- paljon sitä mm perussuomalasiet edustaa.

Viime vuosina on myös yhä enemmän muodostunut ns. kohtaanto ongelmaa. Nuoret tai nuorehkot koulutetummat naiset elävät asfalttiviidakossa kun taas samanikäsiet mutta vähemän koulutetut miehet maaseutumaisemmassa ympäristössä; missä he edes tapaisivat ja kohtaisivat? - Tinderissäkö? 

Aika turhaa lähteä yleistämään mitään puoluetaustoja tai konservatiisuutta, vaikka siinä jotain painotusta onkin eri ammattikunnissa. Pääkaupunkiseudulla asuu pilvin pimein duunareita. On rakennusmiestä, autonasentajaa, sähkömiestä, ruokakaupan työntekijää, myyjiä, autokuskeja ja vaikka mitä. He kohtaavat kaupungissa siinä missä ketkä tahansa muutkin. Ja deittisovellukset nyt on selkein tapa nähdä, kuka on ns. haku päällä.

Asiaahan tuossa edellsiessä oli. -  Pääkaupunki seutu ei ole kuin osa Suomea....

Eri

Sanoisinko, että valmiudet parisuhteelle huononee. Siis parisuhteelle pitäs raivata tilaa ja se saattaa olla aika kova työ.

Ei mene.

Höpö höpö juttuja taas. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.

Kuten mitä? Mitä nyt itse olen vaatimuksia kuullut niin ne on olleet luokkaa ei ylipainoinen eikä tupakoi. Nekö sitten on kohtuuttomia vaatimuksia.

Mutat myös, että nainen siivoaa, pyykkää. kokkaa, leipoo, käy kaupassa, silittää, varaa liput matkalle tekee eväät, katsoo vierellä urheilua.... ja aika monen duunari miehen saa kiihtymään nollasta sataan kun huomauttaa, että naisena joudut tekemään ns, metatyötä, joka jo sanahirviönä aiheuttaa heistä osalle näppyjä ja pahoinvointia ja ihmetystä, että mitä he...tiä nainen tarkoittaa tuolla ilmaisulla.

Ihmettelen vaan, että jos duunarimies on asunut vaikka 10 vuotta yksin, hän on siivonnut, kokannut, käynyt kaupassa, pessyt pyykkiä, ehkä myös leiponut, koko tuon ajan, koska tuskin siellä mikään maksettu palvelijakaan on kotona noita hommia tehnyt. Niin miksi sitten parisuhteen alkaessa yhtäkkiä tämä sama mies vaatisi naista tekemään kaikki nämä hommat ja mies siirtyisi itse sohvalle makaamaan? Ei ihan äkkiseltään tule mieleen, että kukaan tuttavapiiristäni olisi 10 vuoden jälkeen muuttunut tuolla tavalla täysin eri ihmiseksi.

Hmm. Jos saan miehenä (sinkkuna)veikata, niin edellinen oli vähän kärjistetty. Mutta jotain kertonee se, että käsittääkseni moni koulutetumpi ja siten usein vähän parempi tuloisempi nainen ikäluokassa 30-45 elää ja on mielluummin sinkkuna kuin asettuisi parisuhteeseen duunarimiehen kanssa. Onko se sitten vain sitä, että duunarimeieht mielletään konservatiivisemmiseksi ja haikaielvan -yksinkertaistaen- paljon sitä mm perussuomalasiet edustaa.

Viime vuosina on myös yhä enemmän muodostunut ns. kohtaanto ongelmaa. Nuoret tai nuorehkot koulutetummat naiset elävät asfalttiviidakossa kun taas samanikäsiet mutta vähemän koulutetut miehet maaseutumaisemmassa ympäristössä; missä he edes tapaisivat ja kohtaisivat? - Tinderissäkö? 

Aika turhaa lähteä yleistämään mitään puoluetaustoja tai konservatiisuutta, vaikka siinä jotain painotusta onkin eri ammattikunnissa. Pääkaupunkiseudulla asuu pilvin pimein duunareita. On rakennusmiestä, autonasentajaa, sähkömiestä, ruokakaupan työntekijää, myyjiä, autokuskeja ja vaikka mitä. He kohtaavat kaupungissa siinä missä ketkä tahansa muutkin. Ja deittisovellukset nyt on selkein tapa nähdä, kuka on ns. haku päällä.

Asiaahan tuossa edellsiessä oli. -  Pääkaupunki seutu ei ole kuin osa Suomea....

Eri

Asiaa siinä oli joidenkin niiden duunareiden osalta, jotka asuvat maalla, kaukana naisista. Esim. PK-seudun 1,4 miljoonaa ihmistä se ei oikein koske, eikä monen muunkaan suuremman kaupungin väkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.

Kuten mitä? Mitä nyt itse olen vaatimuksia kuullut niin ne on olleet luokkaa ei ylipainoinen eikä tupakoi. Nekö sitten on kohtuuttomia vaatimuksia.

Mutat myös, että nainen siivoaa, pyykkää. kokkaa, leipoo, käy kaupassa, silittää, varaa liput matkalle tekee eväät, katsoo vierellä urheilua.... ja aika monen duunari miehen saa kiihtymään nollasta sataan kun huomauttaa, että naisena joudut tekemään ns, metatyötä, joka jo sanahirviönä aiheuttaa heistä osalle näppyjä ja pahoinvointia ja ihmetystä, että mitä he...tiä nainen tarkoittaa tuolla ilmaisulla.

Ihmettelen vaan, että jos duunarimies on asunut vaikka 10 vuotta yksin, hän on siivonnut, kokannut, käynyt kaupassa, pessyt pyykkiä, ehkä myös leiponut, koko tuon ajan, koska tuskin siellä mikään maksettu palvelijakaan on kotona noita hommia tehnyt. Niin miksi sitten parisuhteen alkaessa yhtäkkiä tämä sama mies vaatisi naista tekemään kaikki nämä hommat ja mies siirtyisi itse sohvalle makaamaan? Ei ihan äkkiseltään tule mieleen, että kukaan tuttavapiiristäni olisi 10 vuoden jälkeen muuttunut tuolla tavalla täysin eri ihmiseksi.

Mä olen tuo alkuperäinen kommentoija ja ongelma on ollut se, että miehen mielestä vapaa-ajalla nuo kotityöt ovat tärkeämpiä kuin esim. ammattikirjallisuuden lukeminen. En mielestäni ole sottapytty, mutta kyllä minulle lisäopiskelu on tärkeämpää kuin pullanpaistaminen.

Toisekseen duunarimiehillä monesti on hyvin jäykät käsitykset sukypuolirooleista. Esim. tapailin miestä, joka puhui tyttöjen - ja poikien illoista, oletti naisten olevan kiinnostuneita saippuasarjoista, ihmetteli kun seurasin ajankohtaisohjelmia ja luin uutiset aina useammalla kielellä.

Minusta suhteellisuudentaju sopivaan kompromissien määrään voi hämärtyä niin sinkkuudessa kuin parisuhteessakin. Paljonhan niitä kompromisseja joutuu tekemään parisuhteessa ja sinkkuudessa on helppo humpsahtaa omaan mukavuuden kuplaan vaikka yksinäisyydenkin hinnalla. Hankalinta on ehkä, jos ero edellisestä suhteesta on tullut siksi, että on tehnyt liikaakin kompromisseja ja seuraavassa suhteessa yrittää tätä virhettä välttää vartioimalla tasapuolisuutta ja vahingossa tekee pikkuasioista isoja kysymyksiä.

Tarpeeks ku luet näit parisuhde/avio ongelmia täält,lehdist,historiast.

Ni et enää haluu suhteeseen. Paljon helpompaa tässä elämässä yksin olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhteesi vaatii sinulta jotain ihmeen "taitoja" niin olet suhteessa väärän ihmisen kanssa.

Sielunkumppanuudet on varattu häviävän pienelle ryhmälle ihmisiä tässä elämässä. Useimpien parisuhteet muistuttaa järjestettyjä avioliittoja, paitsi Suomessa ne on kahden täysivaltaisen itsenäisen ihmisen sopimuksia katsoa tuleeko hommasta mitään ja syntyykö suhteen aikana tarvittava rakkaus ja kiintymys.

Mihin näissä "järjestetyissä liitoissa" tarvitaan jotain erityistaitoja ja mitä ne taidot ovat?

t. eri

Ihan samat taidot kuin diplomaatti tarvitsee työssään.

Et näköjään ole koskaan ollut parisuhteessa. 

Sinä et ole ikinä ollut parisuhteessa ja se näkyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Itse keskiluokkausena akateemisena naisena kyllä olen kokenut, että juuri duunarimiehet odottaa kohtuuttomuuksia naisilta. Onko omaa korkeaa vaatimustasoani sitten se, etten suostu sopeutumaan kohtuuttomiin odotuksiin.

Ois kiva tietää, mitä nämä kohtuuttomat vaatimukset ovat olleet?

Miten tuollainen Hanna on voinut pysyä sinkkuna? Tykkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos parisuhteesi vaatii sinulta jotain ihmeen "taitoja" niin olet suhteessa väärän ihmisen kanssa.

Just näin, osuit naulan kantaan.

Tokihan parisuhteessa pitää miellyttää toista ja olla kivaa yhdessä mutta eikö sen pitäisi tulla lionnostaan.

Itsekin ollut 7v yksin, en todellakaan ala kenenkään palvelijaksi, mielistelijäksi, kynnysmatoksi tai elättäjäksi.

Mutta normaali tasavertainen suhde jossa ollaan aikuismaisesti kuin tasavertaisia ystäviä siten että kummallakin on omaakin elämää kelpaisi.

Sitäpaitsi aikuisena ei välttämättä tarvitse muuttaa ssman katon alle. Suhde pysyy paljon parempana kun ei ole kokoajan yhdessä.

Mutta jokainen tyylillään.

Näin tietysti haluaisin ajatella, varma tietenkään en voi olla kun en ole koskaan parisuhdetta kokenut. Nuorena kuitenkin se motivaatio sellaisen etsimiseen oli aivan toista luokkaa kuin nyt ja ajattelin että se on asia mitä minä oikeasti haluan. No vuodet vieri eikä parisuhdetta vieläkään ja nyt tuntuu ettei minusta enää siihen ole ja juna meni jo. Ystäviäkään ei juuri ole enkä ihmisten kanssa jaksa enää olla, joten voihan se olla ettei minulla mitään valmiuksia koskaan ollutkaan.