Meneekö ihmiseltä taidot parisuhteeseen jos on pitkään sinkku?

En klikannut linkkiä, mutta tavallaan varmasti totta. Jos elää kauan yksin ja oppii elämään itsenäisesti tarvitsematta huomioida arjessa muita, niin vaikea siitä on enää oppia yhteiseloon, vaikka kuinka haluaisi. Tai voihan se yhteiselo omasta mielestä sujua, mutta kumppani todellisuudessa joutuu mukautumaan kaikessa sen toisen elämään. Koen, että tämä lähtee jo lapsuudesta, eli ne joilla on sisaruksia saavat paremmat lähtökohdat parisuhteeseen.

Minulla ei ole koskaan ollut "parisuhde taitoja" kun jokainen suhteeni on ollut lyhkäisen puolisia. Nykyään ei jaksa tapailla ketään.

Ei, se taito joko on luonnostaan tai ei.

Tämä on varmaan totta. Eron jälkeen minusta on tullut todella mukavuudenhaluinen enkä jaksaisi tehdä asioita vain toisen mieliksi. Niinhän parisuhteessa kai kuuluisi joskus tehdä? Ainakin niissä onnellisissa. Siis nähdä toisen sukulaisia, ystäviä ja laittaa toisen lempiruokaa ja katsella. Eli tehdä kompromisseja. Ei kiitos, olen mieluummin yksin kuin pakottaisin toisen elämään minun tavallani tai itseni toisen tavalla. Olen tullut itsekkääksi. Siksi en edes halua parisuhdetta, vaikka joskus toista ihmistä ehkä kaipaisinkin - tavallaan.

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Omassa lähipiirissäni on tällainen ihminen. Hän on ollut sinkku pitkään ja kaipaa kyllä parisuhdetta. Teoriassa hän on monen miehen unelma: hyvännäköinen sellaisella lämpimällä, luonnollisella tavalla, "naapurintyttö", niin sanotusti. Hän on parisuhteessa seksuaalinen mutta sinkkuna hyvin siveä, kaikki irtosuhteilu on no no. Hänellä on hyvä ammatti, vakaa tulotaso. Kadehdittavat kokkaus- ja käsityötaidot. Pukeutuu hillityn tyylikkäästi ja naisellisesti.

Ystävien kanssa hän on sosiaalisesti kertakaikkisen hurmaava, sympaattinen ja lämminhenkinen.

Mutta parisuhdetaitoja hänellä ei ole ja kaikki suhdeviritelmät kaatuvat siihen, että hän ei osaa olla luonteva ja oma ihana itsensä. Miehet eivät ikinä pääse näkemään noita puolia joiden takia hän olisi varsinaista vaimomatskua.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on varmaan totta. Eron jälkeen minusta on tullut todella mukavuudenhaluinen enkä jaksaisi tehdä asioita vain toisen mieliksi. Niinhän parisuhteessa kai kuuluisi joskus tehdä? Ainakin niissä onnellisissa. Siis nähdä toisen sukulaisia, ystäviä ja laittaa toisen lempiruokaa ja katsella. Eli tehdä kompromisseja. Ei kiitos, olen mieluummin yksin kuin pakottaisin toisen elämään minun tavallani tai itseni toisen tavalla. Olen tullut itsekkääksi. Siksi en edes halua parisuhdetta, vaikka joskus toista ihmistä ehkä kaipaisinkin - tavallaan.

Minulle on käynyt myös näin. Olen nykyään liian mukavuudenhaluinen. En ole valmis kärsimään mitään epämukavaa, tylsää ei kiinnostavaa toisen ihmisen mieliksi. En miellyttämään oman voinnin ja jaksamisen kustannuksella. Parisuhteessa kuitenkin on vähän kuin 24/7 työvuorossa.

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Onhan se kamalaa kun joutuu ottamaan 24/7 toisen ihmisen huomioon. Itse ottaisin, mutta en ole saanut

Vierailija kirjoitti:

Omassa lähipiirissäni on tällainen ihminen. Hän on ollut sinkku pitkään ja kaipaa kyllä parisuhdetta. Teoriassa hän on monen miehen unelma: hyvännäköinen sellaisella lämpimällä, luonnollisella tavalla, "naapurintyttö", niin sanotusti. Hän on parisuhteessa seksuaalinen mutta sinkkuna hyvin siveä, kaikki irtosuhteilu on no no. Hänellä on hyvä ammatti, vakaa tulotaso. Kadehdittavat kokkaus- ja käsityötaidot. Pukeutuu hillityn tyylikkäästi ja naisellisesti.

Ystävien kanssa hän on sosiaalisesti kertakaikkisen hurmaava, sympaattinen ja lämminhenkinen.

Mutta parisuhdetaitoja hänellä ei ole ja kaikki suhdeviritelmät kaatuvat siihen, että hän ei osaa olla luonteva ja oma ihana itsensä. Miehet eivät ikinä pääse näkemään noita puolia joiden takia hän olisi varsinaista vaimomatskua.

Kauniisti sanottu! Kunpa minuakin ikisinkkua joku lähipiiristä kuvailisi noin!

Vierailija kirjoitti:

Omassa lähipiirissäni on tällainen ihminen. Hän on ollut sinkku pitkään ja kaipaa kyllä parisuhdetta. Teoriassa hän on monen miehen unelma: hyvännäköinen sellaisella lämpimällä, luonnollisella tavalla, "naapurintyttö", niin sanotusti. Hän on parisuhteessa seksuaalinen mutta sinkkuna hyvin siveä, kaikki irtosuhteilu on no no. Hänellä on hyvä ammatti, vakaa tulotaso. Kadehdittavat kokkaus- ja käsityötaidot. Pukeutuu hillityn tyylikkäästi ja naisellisesti.

Ystävien kanssa hän on sosiaalisesti kertakaikkisen hurmaava, sympaattinen ja lämminhenkinen.

Mutta parisuhdetaitoja hänellä ei ole ja kaikki suhdeviritelmät kaatuvat siihen, että hän ei osaa olla luonteva ja oma ihana itsensä. Miehet eivät ikinä pääse näkemään noita puolia joiden takia hän olisi varsinaista vaimomatskua.

Miehet pelkäävät? Liian vanha äidiksi tuleville lapsille? Liian köyhä elättäjäksi?

Miehiltä menee.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on varmaan totta. Eron jälkeen minusta on tullut todella mukavuudenhaluinen enkä jaksaisi tehdä asioita vain toisen mieliksi. Niinhän parisuhteessa kai kuuluisi joskus tehdä? Ainakin niissä onnellisissa. Siis nähdä toisen sukulaisia, ystäviä ja laittaa toisen lempiruokaa ja katsella. Eli tehdä kompromisseja. Ei kiitos, olen mieluummin yksin kuin pakottaisin toisen elämään minun tavallani tai itseni toisen tavalla. Olen tullut itsekkääksi. Siksi en edes halua parisuhdetta, vaikka joskus toista ihmistä ehkä kaipaisinkin - tavallaan.

sama, 15 vuotta meni miellyttäessä miestä ja sen sukua, nyt en eron jälkeen halua miellyttää enää ketään :D ääripäitä juu. aluksi tietty oli kaikki tuskat ja surut, nyt useamman vuoden jälkeen oppinut nauttimaan omasta rauhasta. Toki riippuu muistakin tekijöistä elämässä, itse olen introvertti ja sosiaalisessa työssä, niin ihan mielelläni palaudun illat ja viikonloput omassa rauhassa. Jos jostakin syystä kaipaan ihmisvilinää, ei tarvitse kovin kauas mennä sitäkään etsimään. Jos joskus suhteeseen vielä menen, niin houkuttelee kyllä se erillään asumisen malli. Silloin on tilaa omille "mörköpäiville"( haluaa olla rauhassa kaikilta muilta ja vain olla) ja tarvittaessa tehdä jotakin juttuja yhdessä. Tämä vaatinee varmaan kumppaniksi toisen introvertin :).

No eipä se parisuhteissa oleminenkaan takaa sitä, että olisi parisuhdetaidot kohdillaan. Jos jonkinlaista hiihtäjää on parisuhteissa. Osa on todella itsekkäitä ja haluavat parisuhteesta enemmän kuin ovat valmiita sille antamaan. Noin puolet avioliitoista päättyy eroon... On myös väkivaltaisia parisuhteita. On nalkuttamista ja mykkäkoulua. On puhumattomuutta ja ärsyyntymisen patoamista. Jotkut menee naimisiin ja hankkii lapsia ensimmäisen kanssa jonka vain kiinni saavat, jotta normin mukainen elämä suoritettu ja voidaan erota heti.

Vaikka kyllä pitkällä sinkkuudellakin vaikutuksia on. Itse esim olen niin tyytyväinen elämääni, että ei tule edes aktiivisesti etsittyä puolisoa vaikka olisi mukava jakaa elämä jonkun kanssa. Vaatisi myös totuttelua, jos ja kun pitäisi elää samassa asunnossa jonkun kanssa. Nyt olen tottunut siihen, että on paljon omaa aikaa ja voin rauhassa puuhailla kaikenlaista. Yhdessä asuessa taas en voisi olla niin paljon yksikseni. Ei se kuitenkaan mahdotonta ole. Eikä sinkuuteni ole minusta itsekästä tehnyt. Eli ei se sinkkuus tai parisuhdehistoria niin merkkaa. Keskeistä on yksilön ominaisuudet ja halu tehdä kompromisseja ja olla toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on varmaan totta. Eron jälkeen minusta on tullut todella mukavuudenhaluinen enkä jaksaisi tehdä asioita vain toisen mieliksi. Niinhän parisuhteessa kai kuuluisi joskus tehdä? Ainakin niissä onnellisissa. Siis nähdä toisen sukulaisia, ystäviä ja laittaa toisen lempiruokaa ja katsella. Eli tehdä kompromisseja. Ei kiitos, olen mieluummin yksin kuin pakottaisin toisen elämään minun tavallani tai itseni toisen tavalla. Olen tullut itsekkääksi. Siksi en edes halua parisuhdetta, vaikka joskus toista ihmistä ehkä kaipaisinkin - tavallaan.

Sinähän erosit. Olisko syy ettet ollut parisuhteessa 24/7 vaan minä minä maassa

Vierailija kirjoitti:

En pidä ajatuksesta että parisuhde olisi vaikka ammattitaitoon verrattavissa oleva resurssi, kyvykkyys. Tai jos on, niin ihmiset ajautuvat parisuhteisiin vaikka minkälaisilla eväillä, itsekin olen päätynyt. Wass puhuu keskiluokkaisesta näkökulmasta, missä vaatimukset ja odotukset (myös itseltä) on asetettu korkealle. Voi olla vaikeampaa saada kestävää suhdetta, jos vaatii suhteelta jotain valmista kaavaa, tasoa tai mallia. 

Varmaan pitkä yksinolo tekee sen (toki luonteesta ja elämäntavasta riippuen) että lakkaa katselemasta sillä silmällä maailmaansa tai jopa alkaa nauttia yksinolosta, oman rauhan ja rutiinien eduista. Onhan tuo omalla tavallaan helppoa elämää. Suhteet vaan rakentuvat nykyään aika monenlaisille perusteille, jopa monisuhteisuudelle. Jokainen valitkoon itse sen, mistä ei halua luopua.

Olin pitkän aikaa yksin. Sinä aikana omistauduin työlleni, joka oli ja on minulle rakkain ja innoittavin asia maailmassa. Työssäni olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa, joten vapaa-ajalla tarvitsen sen vastapainoksi hiljaisuutta ja rauhaa. Tähän kun sitten koettaa sovittaa toista ihmistä, niin hän joutuu aika paljon mukautumaan. Ensinnäkin siihen, että elämämme rullaa työvuorojeni mukaan, ja siihen, että en juuri koskaan halua tehdä mitään kodin ulkopuolella. Ei, meille ei voi tulla vieraita kylään enkä minä halua lähteä mihinkään kissanristiäisiin. 

Kun ihminen rakentaa oman elämänsä vain oman itsensä ympärille, niin aika vaikeaa siihen on löytää enää sopivaa palaa. Lupaavia, ihania romansseja ja suhteen alkuja on ollut, mutta hyvin pian alkaa tuntua, että se toinen ihminen on vain tiellä ja että hänen huomioimisensa vie vain aikaa ja tilaa minun elämältäni. Reilumpaa silloin olla vain ilman suhdetta.

En availe höpöhöpö linkkejä, mutta ymmärrän mitä tuossa saatetaan tarkoittaa. Olen asunut 15 vuotta yksin ja olisi todella vaikea kuvitella, että enää pystyisin sopeutumaan siihen, että täällä olisi jatkuvasti joku toinenkin paikalla. Eli kyllä, tavallaan sinkkuna "unohtaa" parisuhdetaidot. Oikeammin ilmaistuna tottuu "oma tupa oma lupa" malliin eikä viitsi/halua/pysty enää muovautumaan parisuhdemalliin. 

Ei pitkä sinkkuus vie parisuhdetaitoja mutta parisuhdehalun se kyllä vie.  Vähitellen sitä oppii nauttimaan omasta vapaudesta ja  riippumattomuudesta niin, että siitä toisesta saman katon alla olisi vain vaivaa. 

Mä olen ollut pitkän avioliiton jälkeen 10 vuotta yksin, joitain lyhyitä viritelmiä on tässä välissä ollut, mutta en jaksa enää väkisellä ja "normaaliuden" vuoksi kenenkään kanssa olla. 2 kuukautta ja olen täysin kypsä. Irtonumerot silloin tällöin kelpaa seksin nälkään ja joku vakipano.

Olen alkanut säälimään näitä naisiä, jotka eivät osaa olla itsekseen. Heitä ei yksilöinä ole olemassakaan, kaikki peilautuu sen parisuhteen kautta. Onko se muka ihmisavoinen ja oikea elämä? Ei mulle kiitos.enää.

Ei mene. Täytyy olla tynnyrissä kasvanut juntti, jos on ihan tökerö. Kaikkea ei voi heti osatakaan, oppii.

Mitä tarkoitetaan "taidot parisuhteeseen" ilmaisulla? Itse en osaa nähdä, että parisuhde vaatisi mitään erityisiä taitoja, jotka pitää ennakkoon olla hallussa. Jokainen parisuhde on erilainen ja vaatii joka tapauksessa uuden opettelua oli taustana sinkkuna olo tai ei. 

Jos parisuhteesi vaatii sinulta jotain ihmeen "taitoja" niin olet suhteessa väärän ihmisen kanssa.