Miten akateemisen perheen lapset eroavat duunariperheen lapsista? Miten niin on vaikeaa sopeutua

ns. käytännöllisiä ammatteja/koulutusta.

kaikenlainen inttäminen ja pilkunhalkominen, ikävän halveksiva asenne maalaisjärjen käyttöä kohtaan, sekä penninvenytys.

pohtimaan vastaantulevia ilmiöitä ylätasolla, liittyy perheemme "kulttuuriin" ja yhteisiin kiinnostuksenkohteisiin. Lapset pyrkivät automaattisesti luokittelemaan asioita ja olosuhteita niitä selittävien kategorioiden alle ja löytämään syitä kategorioille yhteiskunnasta tai vaikkapa biologiasta. Keskustelukultturi on myös sen kaltainen, että asioiden tuomitsemista ei esiinny. Ilmiöitä pohditaan neutraalisti ja itsensä ulkopuolelta käsin :) Joku tästä viestistä varmaankin ärsyyntyy ja etsii ehkäpä muutaman kirjoitusvirheenkin ;) Tarkoituksenani oli kuitenkin avata sitä, miksi lastemme on ehkäpä helpompi sitten aikanaan solahtaa tietyntyyppisen ajattelun maailmaan.

En ole jaksanut lukea koko viestiketjua, mutta pakko kommentoida, että sekä omassa lapsuudenkodissani (isä tohtori, äiti opisto) että nykyisessä perheessämme (minä tohtoriopiskelija, mies AMK) ajattelumaailma ja keskustelukulttuuri on yllä kuvatun kaltainen. Ehkä tärkeintä on se, että asioita katsotaan usealta näkökulmalta, etsitään syitä ja seuraksia, hyväksytään erilaisuutta.

Matkustelemme, syömme usein ravintoloissa, käymme teattereissa ja museoissa jne. MUTTA syömme myös sohvalla, käymme leffoissa ja huvipuistoissa, ystäväpiiriimme ja sukuumme kuuluu myös duunareita.

Sekä minut että lapseni on opetettu näkemään vaivaa rahan eteen, hankinnat mietitään tarkkaan. Rahalla ei leveillä, eikä laiteta turhaan, eikä esimerkiksi meidän perheessämme tällä hetkellä hoitovapaiden ja apurahatyöskentelyn takia kovin paljoa rahaa ole käytössäkään.

ainakin on ollut vaikeaa käytöstapojen opetteleminen. Esim. kuinka syödään ravintolassa, mitä tehdään milläkin veitsellä ja haarukalla.



Toisten ihmisten arvostamista ja monia kohteliaita tapoja ei meillä kotona oppinut. Nämä taidot vanhemmillani olivat lähinnä av-mamma-tasoa.

olisi mikään sivistynyt kulttuurikoti ollut, vaikka vanhemmat oli akateemisia. Kotini oli monilta osin hyvä: alkoholia ei paljon käytetty eikä lasten nähden juuri yhtään, koulunkäynnistä oltiin kiinnostuneita, vanhemmat seurasivat yhteiskuntaa ja puhuivat paljon esim. politiikkaa. Kiroilua ei suotu lapsilta ja vanhemmiltakin vähän jne. Mutta en nyt osaa sanoa, että tälläistä olisi ollut vain meillä. Minusta kaikissa kunnon kodeissa toimittiin näin, oli vanhemmat sitten duunareita tai akateemisia tai siltä väliltä. Erikseen oli junttikodit.

Melkoista yleistämistä, ei pelkkä akateemisuus tai "duunarisuus" kerro välttämättä mitään perheestä. Se on jokaisen perheen yksilöllinen asenne ja arvomaailma kussakin asiassa, mikä merkitsee ja kertoo jotain yhtä tiettyä ominaisuutta enemmän.



Kaikki duunarit eivät ole sivistymättömiä käytökseltään, kaikki akateemiset ei ole sivistyneitä. On kyse persoonista, siitä minkä kukin kokee tärkeäksi, perheen tavoista toimia, kuinka haluaa elämäänsä elää

keskustelukulttuurin taso on pyöreä nolla. Sellainen oli ex-mieheni koti. Muutenkaan juuri diplomi-insinööreillä ja kauppatieteilijöillä ei ole välttämättä minkään sortin akateemista sivistystä. Tiedän erään kauppatieteilijän, joka ei ole elämässään lukenut yhtä ainutta kaunokirjallista teosta (itse sitä mainostaa) ja seuraa telkkarista pelkkää amerikkalaista hömppää. Humanistit ja valtiotieteilijät tuskin koskaan voivat olla yhtä tyhjäpäisiä.

Ehkä tässä kulttuurikoti - junttikoti -linjauksessa on jotain sellaista mitä itse hain. Kulttuuri voi olla erilainen: arvottaa rahaa tai sitten joitain henkisiä arvoja tai mitä vaan. On vaikea hypätä tahtoessaan toisesta toiseen, koska joutuu opettelemaan uuden kielen ja uusia tapoja olla ja elää.



Ja joskus on vain pakko vaikka ei haluaisikaan niin oppia siirtymään toiseen ryhmään: esim. juuri miehen sukulaiset.

tai ammatin kautta, ei voi olla sivistynyt. Siinähän tämän ketjun koko vitsi onkin.



Miksi te toiset häpeätte taustaanne? Pidätte ilmeisesti vanhempianne vähäpätöisinä ja lapsuuttanne epäonnistuneina, kun ette saaneet matkustella, tarkastella pihvin kypsyysastetta ym. Eikö se ole pikemminkin rikkaus kun vanhemmiten saanut opetella uusia taitoja?



Vähättelette taustaanne, se kertoo jo huonosta itsetunnosta ja vääristyneestä maailmankuvasta.

Päivänselvä asia. Jos lukee paljon, opiskelee paljon, ei jää ihmissuhteille aikaa yhtä paljon. Ei voi ehtiä tehdä kaikkea yksi ihminen. Jää ilman sosiaalista harrasuneisuutta.toki on poikkeuksia joilta sujuu kaikki.

on opettaa lapsesi sopeutumaan akateemiseen maailmaan sen vuoksi, että toivot lapselle onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa, niin olet hakoteillä. Akateemisessa (oikeassa) maailmassahan heikosti palkatut tutkijat, dosentit, assarit ahertavat omissa kammioissaan ja ovat sosiaalisesti pöljiä. Sen sijaan, valmenna lapsesi suomenruotsalaiseksi. Joviaaleille seuraihmisille on aina vientiä. Tero

Yliopisto on eri asia kuin esim. kauppakorkeakoulu. Yliopiston gradut ovat suurin piirtein sama asia kuin kauppakorkean väitöskirjat, esimerkiksi.

kun puhuvat akateemisuudesta käytöstapoina ja tapakulttuurina tms. ulkoisena. Akateemisuus on nimenomaan henkistä kulttuuria ja sen arvostamista, älyllisyyttä, ymmärrystä tai ainakin pyrkimystä siihen, suhtautumista tietoon ja maailmaan.



Tapakulttuuria oppii elämänpiirin ja suvun kautta. Ne voi myös saavuttaa sitä kautta, enemmän tai vähemmän.



Akateemisuuden saavuttaa vain käymällä läpi korkeimman opetuksen eli akatemian, käytännössä yliopiston. Korkeakouluja ja korkea-asteen koulutusta on sitten muitakin.



t. YTM

että akateemisella ja sivistyneellä ei voi olla mitään arvoja, koska jokin arvo on jollekin "puolelle" asiaa asettumista, ja akateeminen avarakatseisuudessaan ei voi tällaiseen itseään mieltää. Kasvaako siis akateemisen lapsi arvotyhjiössä, vaiko peräti moninaisten arvojen sekamelskassa?

...että keskustelu, lukeminen, pohdiskelu jne. asiat on tosiaan sitä tärkeintä antia mitä akateeminen ja kulttuurikoti voi antaa.



Mutta aikaisemmissa viesteissäni tarkoitin sitä, että Suomessa on paljon perheitä, joiden lapsilla on kova homma oppia käyttäytymään ja toimimaan oikein tietyissä tilanteissa aikuisena.



Itse olen kasvanut jossain välimaastossa (se aikaisempi maatilalla kasvanut) ja olen saanut kotoa arvostuksen akateemiseen koulutukseen, kannustusta lukemiseen ja hyvän yleissivistyksen, mutta siirtyminen toisiin ympyröihin on silti ollut joissain määrin hankalaa. Ja tiedän kavereita, joille se on ollut vielä hankalampaa. Kulttuurista toiseen siirtyminen on aina hankalaa ja sitä voi tapahtua ihan kotimaassakin.



Ja arvostan vanhempiani todella paljon. He ovat ihania ihmisiä, osaavia ja älykkäitä ja paljon siitä mitä nyt olen on heidän ansiotaan.

älkääkä miettikö turhaan duunariutta tai akateemisuutta. Kannattaa keskittyä olennaiseen, ihan tyhjänpäiväistä miettiä tätä.



Annatte lapsellenne sellainen kasvualustan, minkä haluatte. Ei se neuvoilla parane, koska silloin se ei tule teistä itsestänne.

Minusta taas nuo käytöstavat ja muu ulkokultaisuus kuten mainitsemasi ravut eivät liity akateemisuutteen mitenkään. Minusta olet ihan hakoteillä. Minulle ei ole ollut mikään kova homma oppia pari pikkujuttua kuten kypsyysasteet tai millä haarukalla aloitetaan. Enkä kokisi mitään häpeää jos joskus jossain erehtyisin eikä se tekisi minusta huonompaa ihmistä.

...että keskustelu, lukeminen, pohdiskelu jne. asiat on tosiaan sitä tärkeintä antia mitä akateeminen ja kulttuurikoti voi antaa. Mutta aikaisemmissa viesteissäni tarkoitin sitä, että Suomessa on paljon perheitä, joiden lapsilla on kova homma oppia käyttäytymään ja toimimaan oikein tietyissä tilanteissa aikuisena. Itse olen kasvanut jossain välimaastossa (se aikaisempi maatilalla kasvanut) ja olen saanut kotoa arvostuksen akateemiseen koulutukseen, kannustusta lukemiseen ja hyvän yleissivistyksen, mutta siirtyminen toisiin ympyröihin on silti ollut joissain määrin hankalaa. Ja tiedän kavereita, joille se on ollut vielä hankalampaa. Kulttuurista toiseen siirtyminen on aina hankalaa ja sitä voi tapahtua ihan kotimaassakin. Ja arvostan vanhempiani todella paljon. He ovat ihania ihmisiä, osaavia ja älykkäitä ja paljon siitä mitä nyt olen on heidän ansiotaan.

Tosi hankala dilemma kun pitäis kasvattaa sinisilmäisistä lapsistani ruskeasilmäisiä. Mitähän pitäisi huomioida?

Luen kaikki todella tarkasti ja ajatuksella. Nyt en vielä ehtinyt ihan kaikkea lukea, mutta luen kyllä myöhemmin jälleen lisää. Tässä keskustelussa on avautunut minulle paljon uusia ajatustapoja.



Lisää saa mielellään kirjoittaa.



ap

KAIKKIHAN ME OLLAAN IHMISIÄ JA JOKAISELLA ON OMAT "ARVOMME".

Sosiaalinen stratifikaatio on jokaisessa yhteiskunnassa ja yhteisön sisällä tapahtuvaa. Se liityy läheisesti ihmisen voimakkaaseen tarpeeseen luokitella näkemäänsä ja kokemaansa...yms.. Ihmisolento ei yksinkertaisesti kykene elämään valtavan massan "soluna" pyrkimättä muokkaamaan massaa ymmärrettävämpään muotoon. Siksi luokkaistumisen häviäminen on utopistinen ajatus. Ja erääseen edellisistä viesteistä... Mä olen akateemisesta perheestä ja me ollaan akateemisia. Me ei missään tapauksessa ajatella lapsiamme vallitsevan normatiivisuuden alaisuuteen sopeutettaviksi ja opetettaviksi yksilöiksi. Me ei pohdita tietoa siitä näkökulmasta, että valmentaisimme lapsiamme. Ja alle 7 vuotiaana kouluun menossa on perustavaa laatua olevia ongelmia, kuten lapsen neurologia. Liian varhainen valkeaan pedagogiikkaan alistaminen nimenomaan estää luovien aivojen täyden kehittymisen. Siksipä meillä tutkitaan tietoa ja asioita ns. flowssa, ilman tietoista päämäärää. Me pyrimme tarjoamaan mahdollisimman paljon mahdollisuuksia irrationaaliselle toiminnalle ja tiedon yhdistelylle.