Miten akateemisen perheen lapset eroavat duunariperheen lapsista? Miten niin on vaikeaa sopeutua

Jos isä on talkkari ja äiti siivooja, niin voi olla vähän

vaivautunut olo kun fuksibileissä kartoitetaan että mistä olet kotoisin ja mitä vanhempasi tekevät. Varsinkin jos muiden vanhemmat on hammaslääkäreitä ja historianopettajia. Lue "Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa". .

lukeeko tuossa kirjassa että hyviin tapoihin ei kuulu se että vieraat saavat vaivaantuneen olon kotitaustansa takia?

Ketä nuo hammaslääkäreitten ja historianopettajien jälkeläiset luulevat olevansa.

Ihanko totta uskot että nykyään ne entisaikojen aristokraattien jälkeläiset viettävät aikaansa kertoen ja muistuttaen taviksia siitä miten he ovat hienompia?

Jos yhtäkkiä tajutaan, että joku onkin ihan eri taustasta, niin miksei siinä tulis vaivaantunut olo? Mullakin tulee vaivaantunut olo, kun porukka puhuu vaikka laskettelumatkoistaan Sveitsiin ja sitten itsellä ei ole mitään sanottavaa kuin "kiva".

Onko sivistystä se, että onko "hienot" tai rikkaat sukujuuret? Saanut matkustella ja lasketella Sveitsissä?

Kyllä se luokkasivistys on sitä, että osataan hyväksyä kaikki muutkin kuin oman lokeron väki.

Kyllä se luokkasivistys on sitä, että osataan hyväksyä kaikki muutkin kuin oman lokeron väki.

ja suomen duunaritaustaiset akateemiset eivät sitä tiedä

Muut tietää ja pitävät duunaritaustaisia akateemisia sen takia huvittavina

Muiden ihmisten ylenkatsominen on varma todiste heikosta sivistyksestä.

Yliopistolla ei kysytty vanhempien kotitaustaa, eikä ketään edes olisi kiinnostanut.

-"akateeminen" ostaa lapselleen kielikurssin, musiikkileirin, vie soittotunnille, jollanrakennuskurssille, vie Turun linnaan seikkailuun, opettaa valokuvaamaan, lukemaan romaaneja, suunnistamaan/pelaamaan tennistä, opettaa neulomaan, tunnistamaan hiirenvirnan, tekemään ristipistoja, linnunpöntön, kertoo millaista on Puolassa,



-"duunari" hommaa pleikan, pleikkapelit, kännykän 7-vuotiaana, vie jääkiekkomatsiin, ostaa iso television, menee huvipuistoon, Legolandiin, ostaa Lacosten kengät teinilleen, tilaa Aku Ankan, ostaa futiskeräilykortteja, puhuu pahaa opettajasta lapsen kuullen.



Meillä on akateeminen + duunariperhe,joten meillä tehdään molempia asioita ;)

mistä ihmeen "vieraista" mahdat puhua? Fuksibileissä ensimmäisen vuoden opiskelijat tutustuvat toisiinsa, yleensä ainejärjestön tiloissa. Ei kenenkään _tarkoitus_ ole saada ketään vaivautuneeksi, ap nimenomaan kysyi että missä tilanteessa kotitaustalla on merkitystä.



Jännä näkökanta sinulla, kun luokittelet keskiluokkaisisten perheiden lapset "aristokraattien jälkeiläisiksi". Juuri tällaisista kommenteista näkyy, että Suomi on edelleen luokkayhteiskunta, jos ihan tavallisten ammattien edustajat ovat jotenkin "hienompia" ja parempia ihmisiä.

mistä ihmeen "vieraista" mahdat puhua? Fuksibileissä ensimmäisen vuoden opiskelijat tutustuvat toisiinsa, yleensä ainejärjestön tiloissa. Ei kenenkään _tarkoitus_ ole saada ketään vaivautuneeksi, ap nimenomaan kysyi että missä tilanteessa kotitaustalla on merkitystä. Jännä näkökanta sinulla, kun luokittelet keskiluokkaisisten perheiden lapset "aristokraattien jälkeiläisiksi". Juuri tällaisista kommenteista näkyy, että Suomi on edelleen luokkayhteiskunta, jos ihan tavallisten ammattien edustajat ovat jotenkin "hienompia" ja parempia ihmisiä.

itsetunto, että tuntevat alemmuutta "parempiensa" seurassa, vaikka kukaan muu ei sitä huomaisi. heidän mielikuvituksensa tuottaa näitä tunteita eri tilanteissa, eli ovat hiukan vainoharhaisia, koska häpeävät juuriaan. Tästä sitten yrittävät nousta järjettömällä pätemisellä.

lasten opetukseen, "kyllahan sita ehtii koulunpenkilla istua ihan tarpeeksi". Koulun aloitus seitsemanvuotiaana on ihan tarpeeksi aikaisin naille "vauvoille".



Akateemisessa perheessa huomataan lapsen kiinnostus asioihin ja jos osoittaa kiinnostusta kirjaimiin vaikka kaksivuotiaana sita rohkaistaan ja yleensa lapset oppivat lukemaan aikaisin. Lasta ei pideta vauvana vaan kehittyvana lapsena.

nyt puhut siitä 1% akateemisia, jotka tulevat rikkaasta taustasta ja ovat rikkaita ja muodostavat suomen eliitin.

suurin osa on vaatimatonta valkokaulusköyhälistöä, jolla ei ole varaa tuollaiseen kalliiseen kouluun.

mutta mä kävin Espoon etelä tapiolan koulu ja silloin 80 luvulla se oli se koulu mihin pääkaupunkiseudun espooseen rantautunut älymysto asui ja lähetti lapsensa juuri siihen kouluun. Voin minkälaisia pilalle hemmoteltuja kakaroita, opettajillekin oltiin ilkeitä. Ja älä nyt tule sanomaan että sama touhu on muissakin kouluissa. Ei opettajat suostuneet tai kehdanneet mistään numeroa nostaa. JOs jotain kiinnostaa, niin sen voin sanoa että jopa silloin, oikeuskanslerin poika osasi potkia naista. Joten aivan hienoa kotikasvatusta olivat saaneet. Kahden lääkärin ainoa lapsi osasi aina muistuttaa luokalla olevia vähävaraisempia että hänen vaatteet oli kalliimpia Joten minä en akateemisuuden perusteella ketään kunnioita. Jos kunnioitan niin se on käytoksen perusteella, en sen mitä heillä on tai mitä saavutuksia he haluavat minun tietävän että he ovat saavuttaneet Ja jos mainitisin tuon entisen hienon herran pojan nimen, niin suurin osa teistä täällä hänet tunnistaisi

...parin kaverin kanssa.



Itse olen maatalosta kotoisin ja vanhemmillani on vain kansakoulu (isä) ja hoitajakoulu (äiti) tasoinen koulutus. Meillä on kuitenkin aina arvostettu lukemista, historiaa, matkailua, väittelyä ja keskusteluja. Olen kulkenut Euroopassa ja Suomessa, muuallakin kuin aurinkorannoilla, käynyt näyttelyissä, lukenut Suomen Historian ala-asteella jne. Yliopisto oli ihan automaattinen valinta, vaikka tykkään kyllä edelleen myös huonekalujen kunnostuksesta ym. Meillä kotona arvostettiin hyviä käytöstapoja, tietoa ja koulutusta. Silti sopeutuminen poikakaverini perheeseen, jossa on ainakin kolme sukupolvea akateemisia ja lapsille on ollut mahdollisuus kielikursseihin jne. on ollut vaikeaa. Skarppaan koko ajan ja huomaan että varsinkin vanhempani pitävät poikakaverini vanhempia "hienompina" ihmisinä.



Minulla on silti ollut helppoa verrattuna ystävääni, jonka vanhemmat ovat todellisia duunareita ja eräänlaista white trash -porukkaa (ystäväni arvio, ei minun). Hän ei ikinä lapsena käynyt ulkomailla, ravintolassa, näyttelyssä tai Vaasaa pohjoisempana. Aikuisena oli kova homma opetella syömään ravintolassa, tilaamaan erilaisia ruokia (parsaa, pihvien kypsyysasteet, erilaiset juustot, etanat jne.), toimimaan lentokentällä, pukeutumaan häihin, hautajaisiin tai yliopison tilaisuuksiin. Entäs sitten töissä kun menet asiakkaiden kanssa lounaalle? Vanhemmat eivät opettaneet sijoittamaan, arvioimaan säästämisen ja lainaamisen vaikutuksia ja eivät edes arvosta hänen koulutustaan, koska eivät oikein ymmärrä mitä tarkoittaa maisteri ja mitä tutkinnolla voi tehdä. Kuilu on suuri ja sen yli hyppääminen raskasta.



Suomessa on hyvinkin erilaisista taustoista kotoisin olevia ihmisiä, vaikka kaikki ajattelisivat että suomalaiset ovat hyvin homogeenista porukkaa. Ihmiset ovat onneksi hyviä matkimaan ja oppimaan, siten olen itsekin selviytynyt kahdeksan ruokalajin illallisista hienossa ravintolassa tai puheen pitämisestä isolle ihmisjoukolle.



Yksi hyvä esimerkki on Helppoa rahaa (Snabba Cash) kirja, joka tosin kertoo Ruotsista. Siinä JW, joka on perussvedu, yrittää sulautua Ruotsin eliittiin. Lisäksi kirjassa kuvataan hyvin eroja perussvedujen, erilaisten maahanmuuttajaryhmien, uusrikkaiden ja tämän vanhan eliitin välillä. Suomessa ei historian takia ole samanlainen tilanne, mutta samansuuntaista kyllä. Ryhmästä toiseen hyppääminen on kovaa työtä.

131:n kaverin kanssa tunnen olevani sielunsukulainen... Ihan samanlainen perhetausta.



Mutta mä en tykkää tuollaisesta "luokkaretki"-ajattelutavasta. Mä en ole siirtymässä minnekään luokkaan, ei mua kiinnosta nousta piireihin tai nuolla kenenkään ahteria. Mä vaan koen hankalaksi sen, että olen liian sivistynyt ollakseni rahvas ja liian rahvas ollakseni sivistynyt. En kuulu kumpaankaan leiriin ja se on joskus raskasta.

duunariperheestä, ja tämä näkyi erityisesti siinä, kun lukion jälkeen hain yliopistoon, niin äidin mielestä se oli ihan älytön ajatus, lähteä nyt lukemaan historiaa, kun voisi lukea jonkun järkevän ammatin, esimerkiksi sihteeriksi...

Eli ei kannustettu kun olisi ollut kannustamisen aika, vaan saavutuksia (sitä, että oli rahkeita yliopistoon opiskelemaan) vähäteltiin ja jopa käännettin ylösalaisin, eli yliopisto-opiskelua pidettiin pinnallisena haihatteluna.

En usko, että kukaan akateeminen äiti yrittäisi puhua tytärtään ympäri, että tämä unohtaisi haaveet akateemisista opinnoista ja tekisi sen sijaan jotain järkevää, esim lukisi sihteeriksi tai menisi töihin vaatekauppaan.

Kerro minulle kumpi on arvokkaampi ihminen, yliopistossa opiskellut vai vaatekaupan työntekijä?

yhtä arvokkaita. Eihän tässä ollut ihmisen arvokkuudesta kyse, vaan opiskelemaan kannustamisesta.

En ole "mutta toisinpäin voisi kyllä yrittää puhua" - viestin kirjoittaja.

Tämä on kyllä vähän bullshittia. se että käy ulkomailla tai ravintolassa ei tee kenestäkään yläluokkalaista. ravintoloista 90% lämmitään jotain valmiiksi tehtyä kakkaa ja listat jotain stiä samaa muottia, pihviä jne.

Kotona moni syö 100 kertaa monipuolisemmin, erikoisemmmin, terveellisemmin.

Ulkomailla yleensä ei opita mitään. Liian helppoa ja nopeaa nykyään. Nähdään toisia turisteja.

Itse olen kyllä ehtinyt nopeasti oppia pihvin 3 paistoastetta ja kehtaan jopa kysyä jos jotain en tiedä. Ei yhtään hävetä se, että yh-perheen lapsena emme ulkomailla käyneet.

Eivät akatemmiset opeta sijoittamista sen kummemmin kuin duunaritkaan. Koska useinkaan sitä rahaa ei edes ole.

Mielestäni olet ihan väärillä jäljillä. Tavoittelet kirjoitukseslla jotain snobijuttua, sellaista pyrkyryyttä, ei akateemisuus ole sitä, vaan duunarius on sitä.

...parin kaverin kanssa. Itse olen maatalosta kotoisin ja vanhemmillani on vain kansakoulu (isä) ja hoitajakoulu (äiti) tasoinen koulutus. Meillä on kuitenkin aina arvostettu lukemista, historiaa, matkailua, väittelyä ja keskusteluja. Olen kulkenut Euroopassa ja Suomessa, muuallakin kuin aurinkorannoilla, käynyt näyttelyissä, lukenut Suomen Historian ala-asteella jne. Yliopisto oli ihan automaattinen valinta, vaikka tykkään kyllä edelleen myös huonekalujen kunnostuksesta ym. Meillä kotona arvostettiin hyviä käytöstapoja, tietoa ja koulutusta. Silti sopeutuminen poikakaverini perheeseen, jossa on ainakin kolme sukupolvea akateemisia ja lapsille on ollut mahdollisuus kielikursseihin jne. on ollut vaikeaa. Skarppaan koko ajan ja huomaan että varsinkin vanhempani pitävät poikakaverini vanhempia "hienompina" ihmisinä. Minulla on silti ollut helppoa verrattuna ystävääni, jonka vanhemmat ovat todellisia duunareita ja eräänlaista white trash -porukkaa (ystäväni arvio, ei minun). Hän ei ikinä lapsena käynyt ulkomailla, ravintolassa, näyttelyssä tai Vaasaa pohjoisempana. Aikuisena oli kova homma opetella syömään ravintolassa, tilaamaan erilaisia ruokia (parsaa, pihvien kypsyysasteet, erilaiset juustot, etanat jne.), toimimaan lentokentällä, pukeutumaan häihin, hautajaisiin tai yliopison tilaisuuksiin. Entäs sitten töissä kun menet asiakkaiden kanssa lounaalle? Vanhemmat eivät opettaneet sijoittamaan, arvioimaan säästämisen ja lainaamisen vaikutuksia ja eivät edes arvosta hänen koulutustaan, koska eivät oikein ymmärrä mitä tarkoittaa maisteri ja mitä tutkinnolla voi tehdä. Kuilu on suuri ja sen yli hyppääminen raskasta. Suomessa on hyvinkin erilaisista taustoista kotoisin olevia ihmisiä, vaikka kaikki ajattelisivat että suomalaiset ovat hyvin homogeenista porukkaa. Ihmiset ovat onneksi hyviä matkimaan ja oppimaan, siten olen itsekin selviytynyt kahdeksan ruokalajin illallisista hienossa ravintolassa tai puheen pitämisestä isolle ihmisjoukolle. Yksi hyvä esimerkki on Helppoa rahaa (Snabba Cash) kirja, joka tosin kertoo Ruotsista. Siinä JW, joka on perussvedu, yrittää sulautua Ruotsin eliittiin. Lisäksi kirjassa kuvataan hyvin eroja perussvedujen, erilaisten maahanmuuttajaryhmien, uusrikkaiden ja tämän vanhan eliitin välillä. Suomessa ei historian takia ole samanlainen tilanne, mutta samansuuntaista kyllä. Ryhmästä toiseen hyppääminen on kovaa työtä.

tässä luokkataistelun välillä nauttia hieman kultturellia ohjelmaa:

Sosiaalinen stratifikaatio on jokaisessa yhteiskunnassa ja yhteisön sisällä tapahtuvaa.



Se liityy läheisesti ihmisen voimakkaaseen tarpeeseen luokitella näkemäänsä ja kokemaansa...yms..



Ihmisolento ei yksinkertaisesti kykene elämään valtavan massan "soluna" pyrkimättä muokkaamaan massaa ymmärrettävämpään muotoon.



Siksi luokkaistumisen häviäminen on utopistinen ajatus.



Ja erääseen edellisistä viesteistä...



Mä olen akateemisesta perheestä ja me ollaan akateemisia. Me ei missään tapauksessa ajatella lapsiamme vallitsevan normatiivisuuden alaisuuteen sopeutettaviksi ja opetettaviksi yksilöiksi. Me ei pohdita tietoa siitä näkökulmasta, että valmentaisimme lapsiamme.



Ja alle 7 vuotiaana kouluun menossa on perustavaa laatua olevia ongelmia, kuten lapsen neurologia.



Liian varhainen valkeaan pedagogiikkaan alistaminen nimenomaan estää luovien aivojen täyden kehittymisen.



Siksipä meillä tutkitaan tietoa ja asioita ns. flowssa, ilman tietoista päämäärää. Me pyrimme tarjoamaan mahdollisimman paljon mahdollisuuksia irrationaaliselle toiminnalle ja tiedon yhdistelylle.

En mä puhunut rahasta tai tavaroista. Ei mun kaveripiirissä haaveilla maastoautoista, lacosten vaatteista tai omakotitalosta. Mutta jos kotona ei ole opetettu miten toimitaan hienoissa juhlissa tai lentokentällä tai jossain muussa tilanteessa niin ensimmäiset kerrat tuollaisessa tilanteessa on erittäin epämukavia.



Toisilla on aikuisena se etu, että on osallistunut jo lapsena hienoihin häihin, konsertteihin, taidenäyttelyn avajaisiin jne. joten ei tarvitse aikuisena jännittää tuonkaltaisia tilanteita. Osaa avata ravut oikein tai tietää Suomen merkkipäivät ja osaa keskustella esim. englanniksi jotain Suomen lähihistoriasta.



Itse olen sitä mieltä, että lapselle suurin lahja mitä vanhemmat voi antaa aikuisuutta varten on tieto ja taito selvitä erilaisissa tilanteissa ja hyvä itsetunto. Se, että voi tuntea olonsa varmaksi näkyy ulospäin ja auttaa esim. työelämässä, uusien ihmisten tapaamisessa, uusiin kulttuureihin tutustumisessa jne.



Ja lapsena on helpompi harjoitella. Jos silloin kulkee sukkasillaan häissä, niin se ok tai jos ei osaa lentokentällä katsoa taulusta oikeaa lähtöporttia, niin se ok. Aikusena se on itselle noloa.

akateemiset eivät ota asioita aivan yhtä vakavasti kuin duunarit. Kaikesta voi olla eri mieltä ja monesti saakin olla. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Duunareilla taas on totinen asenne.

Meidän akateeminen sukumme on paljon takakireämpi kuin miehen enemmän duunari/maanviljelijä taustainen. Meillä lapset ei saa pitää meteliä, mutta miehen vanhemmat eivät välitä ja ovat muutenkin paljon leppoisampia, ei niin uptight kuin minun puoleltani. Eli mielestäni tuo ero ei ole ratkaiseva tekijä.

Yliopistolla ei kysytty vanhempien kotitaustaa, eikä ketään edes olisi kiinnostanut.

kotitausta näkyy kysymättäkin :)

on opettaa lapsesi sopeutumaan akateemiseen maailmaan sen vuoksi, että toivot lapselle onnea, menestystä ja vaikutusvaltaa, niin olet hakoteillä.



Akateemisessa (oikeassa) maailmassahan heikosti palkatut tutkijat, dosentit, assarit ahertavat omissa kammioissaan ja ovat sosiaalisesti pöljiä.



Sen sijaan, valmenna lapsesi suomenruotsalaiseksi.



Joviaaleille seuraihmisille on aina vientiä.



Tero

Eli mikä siinä kotikasvatuksessa oikein valmistaa ihmistä akateemiseen koulutukseen. Siis miten duunareiden lapsilla olisi vaikeampaa?

Jotenkin tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen sitä epävarmempi olen tietyissa sosiaalisissa tilanteissa, esim. hienommissa ravintoloissa. Tunnen itseni tosi kireäksi koko ajan ja että se kireys näkyy. Varsinkin, jos lapset ovat mukana ja ajattelen että heidän tulisi nyt osata käyttäytyä tietyllä tavalla. Olen kotoisin maalta enkä lapsena koskaan käynyt kunnon ravintolassa, matkustelukin jäi yhteen kertaan kun olin teini-iässä. Tunnen itseni ulkopuoliseksi useissa tilanteissa ja pohdin minkä mallin siirrän tiedostamatta lapsilleni.