Lue keskustelun säännöt.
Muiden lapset ovat niin menestyneitä
12.03.2023 |
Harmittaa oman lapsen heikko koulumenestys ja kunnianhimon puute. Väkisin vertaan lastani muiden tuttavieni lapsiin ja lapsen luokkatovereihin. Numerot seiskaa ja kutosta, ei halua harrastaa mitään eikä muutenkaan tee mitään tavoitteellisesti. Muiden lapset vetävät kerhoja, harrastavat kilpatasolla, saavat stipendejä ja tekevät muutenkin monenlaista. Omani vain pelaa ja lenkkeilyttää koiraa ja viikonloppuisin käy kavereiden kanssa uimassa.
Eniten harmittaa se että lapsi kokee itse huonommuutta kun ei ole yhtä menestynyt kuin luokkatoverit.
Miten kannustaisin häntä?
Kommentit (10)
Ei kaikki voi olla menestyjiä. Suurin osa on keskinkertaisia. Sure sitten vasta jos lapsi syrjäytyy, ei ole kavereita, ei poistu huoneestaan. Teillä on kaikki ihan hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi lapsen pitäisi edes olla "menestynyt"?
Ei kannata asettaa turhaan paineita, lapsellasi kuulostaa kuitenkin olevan kavereita ja hän myös liikkuu.
Miksi esimerkiksi uinti ja lenkkeily olisi huonompi juttu kuin seuraurheilu?
Tässä yhteiskunnassa ehtii luoda paineita menestykselle myöhemminkin, anna lapsen olla lapsi.
Minäkin vietin tylsän lapsuuden enkä harrastanut mitään ohjattua, koulu meni seiskoilla ja kaseilla läpi.
Nykyään pärjään kuitenkin hyvin, olen vakituisessa työssä ja kaikki on muutenkin ihan mallillaan.
Anna lapsen kasvaa ja miettiä rauhassa mitä hän haluaa, kyllä hän kertoo jos keksii mieleisen harrastuksen itselleen.
Mistähän johtuu että lapsi kokee huonommuutta? Mun äitini oli samanlainen kavereiden kanssa kilpailija ja valitettavasti jäljet näkyvät mussa edelleen. Pitää suorittaa muiden mieliksi eikä riitä että itse olen elämääni tyytyväinen.
Kohtaako lapsesi oikeasti kumpaakaan vanhemmistaan?
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei ole mitään ongelmaa, tekee itselleen ongelman. Anna lapsesi olla sellainen kun on nyt, mielestäni siis normaali. Veljeni ei oikein viitsinyt mitään kunnes täytti 15 v. ja sitten rupesi kiinnostamaan koulu ja oppiminen. Nykyisin hammaslääkäri.
Ei tuo harmittelu auta, jos lapsi haluaa olla yhtä hyvä häntä pitää kannustaa siihen eikä voivotella mukana.
Minä olin tuollainen surkuttelija lapsena mutta äitini tylysti pakotti minut harrastamaan, olen kiitollinen loppuikäni siitä.
En uskaltanut mennä ensimmäiseen nuorisovaltuuston kokoukseen ja sain autossa paniikkikohtauksen, äiti sanoi vaan höpöhöpö ja läimäytti auton oven kiinni ja kaahasi pois.
Siitä alkoi urani nuorisopoliitikkona.
Joskus vanhempien täytyy vähän potkia persuksille että saa asioita tehtyä.
Tuo tilanne ei edes kuulosta mitenkään pahalta, lapsella on kavereita, harrastuksia ja ihan ok koulumenestyskin.
En näe mitään syytä murehtia paitsi tuon lapsen oman mielipahan.
Sinun tehtäväsi vanhempana on tukea ja kannustaa lasta eikä voivotella vieressä.
Tehkää jotain yhdessä, ehdota harrastuksia ja auta lasta löytämään jokin oma intohimo.
Älä stressaa lasta turhaan äläkä luo paineita ellet halua aiheuttaa lisää pahaa oloa ja masennusta hänelle.
Näytä että rakastat lasta omana itsenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikea kohtaaminen kirjoitti:
Kohtaako lapsesi oikeasti kumpaakaan vanhemmistaan?
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Miksi massapostaat tätä viestiä jopa ketjuihin joihin asia ei liity mitenkään?
Onkohan aloitus edes aito; vähän vaikea uskoa että joku tosissaan ajattelisi näin omasta lapsestaan, varsinkaan kun kuvauksen perusteella hänellä ei pyyhi mitenkään erityisen kurjasti. Olen itse hyvin menestyvän nuoren aikuisen äiti, joten en voi itseeni verrata, mutta en kyllä ole koskaan törmännyt vanhempiin joilla olisi ap:n kaltainen suhtautuminen. Ehkä sitten jos lapsi menestyisi aivan poikkeuksellisen heikosti.
En mä vaan tiedä lapsien luokkakavereista mitään. Vai käykö ne lapset näyttämässä sulle aina 10 koetuloksia?