Jos sinusta tehtäisiin lehtijuttu, mistä se kertoisi?

Siitä, että vakavankin sairauden kanssa voi elää ihan hyvää elämää, jos laskee tavoitteensa ja toiveensa tarpeeksi matalalle.

Sellaiseen lehtijuttuun vielä saattaisin juuri ja juuri suostua, missä minut esitettäisiin nuorena äitinä, joka on onnistunut yhdistämään lastenhoidon, opiskelun, töissäkäynnin ja yrittämisen (ei kaikkia ihan päällekäin kyllä koko ajan) ja onnistunut pysymään avioliitossaankin. Näyttäisi sellaiselta happy happy -suorittamiselta.

Kohta oon kyllä dumpannut miehen, joka on kahden kesken todella ilkeä ja sisimmässäni olen oikeasti aivan romuna tästä. Siitä en kyllä ainakaan antaisi kirjoittaa, mutta periaatteessa joku voimaantumistarina olisi mahdollinen. Sitä voitaisiin sitten vauva-palstalla arvostella kuinka menojalka alkaa aina nuoruutensa omien lasten kanssa viettäneillä vipattaa jne. koska etsisin varmaan jonkun miesystävän melko pian kuitenkin. Toisin sanoen yhden ihanan ja moraalittoman miehen yhteystiedot on, jonka syliin meinaan tästä juosta...

Jos jotain syvällisempää tahdottaisiin kirjoittaa minun mielenterveysongelmistani niin voitaisiin kaivautua rääpimään kotikasvatustani juoppohullujen kanssa lastensuojelua peläten. Ei siitäkään kyllä oikein voitaisi kirjoittaa geneerisesti kun ei todella ole mennyt niin tavanomaisesti. Eikä sellaista oikein voida kirjoittaa kuinka nämä juopot olivat kuitenkin hyvä ja rakastava perhe ja antaneet tosi hyvät lähtökohdat.

Mitään edes vähän kiinnostavaa elämästäni ei oikeasti saataisi kirjoitettua, mutta lasteni tulevaisuus on joskus vaikuttavampi. Mummoiässä toivon, että ole sitten jo ehtinyt tehdä jotain oikeastikin yhteiskunnallisesti kiinnostavaa kuvataiteilijana tms... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaankin juttu käsittelisi sairaalloista ylipainoa.

 Et-lehti : " Maija 57-vuotias, on vankina kodissaan painonsa vuoksi. Taideharrastuksista jäljelle jäänyt on vain lukeminen. 

Kirjoittaminen, maalaus, postikorttien teko...jne ei enää onnistu, koska lisänä on myös vaikea masennus.

"En mene myöskään yleisille paikoille, koska minua pilkataan tai kauhistellaan ulkonäköni vuoksi, Maija  murehtii.".

Seiska- lehti: " Onko tässä Suomen lihavin nainen! 57 vuotias Maija astuu vaa´alle.

Vaaka vilkuttaa.

"Tavallinen kotivaaka ei ole näyttänyt enää vuosiin mitään", hän kertoo vakavana.

 Lehtemme toimitus vei Maijan VR: lastivaa´alle. "Tällä vaa´alla voi mitata vaikka henkilöauton, vakuuttaa VR: n lastauspäälllikkö Kuuno Tippavaara.

Lastivaaka näyttää Maijan painoksi 153, 21 kiloa.

"Onhan se pettymys, sanoo Maija hiljaa".

Hymy-lehti: "  Lähes kaksisataa kiloa painava Maija alastonkuvissa! Nyt on reittä ja rintaa!

"Onhan tätä pyllypuolta tullut, nauraa Maija ja haukkaa Hymyn ostamasta täytekakusta." 

Katso myös Maijan reippaat kuvat keskiaukemalta, nykymissit tietäkööt huutia!

Tämä tyttö ei muotojaan häpeile!".

 Ja lopuksi pitäjänlehti:

Maija se ja se.

Synt. 1966  kuoli 2023 

 Isä

Äiti

Läheisemme tuhkattiin, kukaan ei jaksanut

kantaa hautaan.

"Jäi läskiperseesi kuva sohvaan muistoksi meille"

Naurattaa, sori 😂 mutta toimittaja-ainesta selvästi, jos et ole jo.

Kiitos Sinulle! En nyt ihan noviisikaan ole lehtijuttujen teossa...

Vastauksesi pelasti iltani, kiitos toisenkin kerran!

Vierailija kirjoitti:

Siitä, että vakavankin sairauden kanssa voi elää ihan hyvää elämää, jos laskee tavoitteensa ja toiveensa tarpeeksi matalalle.

Järkyttävää elämää. Mitä ne tavoitteet on? Kyetä itse pyyhkimään takapuolensa ja siirtymään sängyltä sohvalle katsomaan televisiota?

Ulosoton asiakkaasta asuntosijoittajaksi. Totuus sit on muuta ku otsikko antaisi ymmärtää, mut ihan mielenkiintoisen jutun siitä varmaan sais aikaan.

Kuinka rikas perijätär joutui syöksykierteeseen vaikkei koskenutkaan huumeisiin. Alkoa vähensi Kunnolla täytettyään 30 ja raitistui täysin 48 v.

Kauppatieteen magisteri päätyy paskahommiin kunnalla, myy perintöhopeat, Korut, vaatteet kirppikselle ja arvoesineet torilla. Ostaa nykyään vaatteet vain kirppis/ale. Miehiä ei ole ollut vuosiin ja edellinen huijasi viimeiset säästöt. Ennen oli omat hevoset, matkat, rikkaat poikaystävät, bileet, ravintolaillalliset, kaverit, merkkilaukut, rolexit, purjevene ym ym. Kuinka paljon mahtuu pieneen elämään....

Kertoisi sitä että eläkeläismummot liukastelee liukkaiulla kaduilla.

Varmaan siitä, miten voi epäonnistua niin lahjakkaasti, vaikka on saanut niin monta mahdollisuutta. Ja sitten vertailtaisiin niihin kaikkiin, jotka ovat saaneet vain yhden mahdollisuuden tai ei sitäkään ja ovat onnistuneet kaikessa.

Swinger-klubista.

Joku tämmönen: haastateltava pakeni juovuksissa prisman ihmisvilinään.

Talossa asuvien vintiöiden puheiden perusteella h---rasta uutisoitaisiin!

Mutta niiden vintiöiden puheista jos uutisia lähdettäisiin tekemään, niin h--ra olisi kyseessä oli uutisaihe sitten kuka tahansa. Varmaan äitinsäkin olis h--ra.

Gang stalkingista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tehty. En viitsi sanoa aihetta sen tarkemmin, mutta sellainen elämänmuutosjuttu. Tällä palstalla haukuttiin heti lyttyyn :D

Sama kokemus, juttu Hesarissa omasta elämänmuutoksestani, ja Vauva-palstalle 12 sivua koko lailla negatiivista kommentointia.

Ah, minua koskevat ketjut eivät onneksi olleet noin pitkiä ja poistuivatkin siinä vaiheessa, kun alettiin pohtia että millä rahalla elän. Yleisin veikkaus oli, että olen yhteiskunnan loinen, vaikka jutussa luki mitä teen työkseni. Sitä keskustelua oli aika huvittavaa seurata. En muuten sen jälkeen ole osallistunut ketään yksittäistä ihmistä, julkkista tai vähemmän julkkista arvostelevaan ketjuun. :D

Respect. Voisit mennä pitämään seminaarin noille Harryn ja Meghanin haukkujille. Vähän tapakasvatusta. 

Varmaan joku

"Maalaispitäjän kunnan vuokrakasarmista, köyhän yh:n tyttö raivasi tiensä yksin vaurauteen ihan omalla nokkeluudellaan ja ahkeruudellaan."

Siitä kun sairastuin somaattisesti 20-vuotiaana, minua ei uskottu, koska verenkuva oli normaali.

Ja minua hoidettiin ja tutkittiin psykiatrialla, vaikken siihen ollut halukas. Ja aina keksittiin joku hieno ja uusi psykiatrinen diagnoosi (minulla on niitä nyt n. 10) Ja pakotettiin syömään psykoosilääkkeitä, koska olin psykoosissa siten, että kuvittelin itselleni somaattiset oireet, vaikka olin kuumeessa ja näytin kävelevältä haudasta nousseelta zombilta.

Ja yritin mennä elämässäni eteenpäin, unohtaa sen kaiken pas kan, opiskella, mennä töihin, uskoa, että tästä selviän, ja psykiatrit vain vaikeuttivat elämääni. Ja vääntelivät kaiken sanomani ja tekemäni kirjauksiin. Ja kun kerroin, mikä tai mitkä asiat ovat ongelmia, he ignoorasivat joka kerta tämän täysin, ja kertoivat että ongelma on kylläkin tämä ja tämä.

Onnenpotku oli, kun somaattinen sairauteni antoi niin selvät merkit ja tyyppioireen, ettei sitä enää voinut ignoorata.

Mutta, psykiatrit vieläkin inttävät, että somaattisella sairastamisella ei mukamas ole mitään vaikutusta siihen, että mieleni on palasina, vaikka olen kertonut, se on se syy.

Joten käyn siellä kertomassa jotain diipadaapaa.

Sitten kun yhdessä vaiheessa mietin, että tästä ei voi enää vajota alaspäin, mukaan tuli vielä sosiaalityöntekijäkin, ja mietin ei juma lauta. (Mutta sossu maksoi osan laskuistani, tästä olen kiitollinen.)

Nyt kun luin viestejä, muistin, että minustakin on tehty lehtijuttu. Esiinnyin tosin siinä vain etunimelläni ja kuvissa olin yläosattomissa. Jutun sisältöä en enää tarkemmin muista, mutta aiheena oli kaupunkilaislasten kesänvietto maalla. Tapahtui 70-luvulla ja olin alle kouluikäinen. Äidiltä varmaan löytyy alkuperäinen lehtiartikkeli.

Voisi olla joku:

Vapaaehtoisesti lapseton - 3 syytä miksi et halunnut lapsia? Xx kertoo tarinansa.

Vierailija kirjoitti:

Siitä kun sairastuin somaattisesti 20-vuotiaana, minua ei uskottu, koska verenkuva oli normaali.

Ja minua hoidettiin ja tutkittiin psykiatrialla, vaikken siihen ollut halukas. Ja aina keksittiin joku hieno ja uusi psykiatrinen diagnoosi (minulla on niitä nyt n. 10) Ja pakotettiin syömään psykoosilääkkeitä, koska olin psykoosissa siten, että kuvittelin itselleni somaattiset oireet, vaikka olin kuumeessa ja näytin kävelevältä haudasta nousseelta zombilta.

Ja yritin mennä elämässäni eteenpäin, unohtaa sen kaiken pas kan, opiskella, mennä töihin, uskoa, että tästä selviän, ja psykiatrit vain vaikeuttivat elämääni. Ja vääntelivät kaiken sanomani ja tekemäni kirjauksiin. Ja kun kerroin, mikä tai mitkä asiat ovat ongelmia, he ignoorasivat joka kerta tämän täysin, ja kertoivat että ongelma on kylläkin tämä ja tämä.

Onnenpotku oli, kun somaattinen sairauteni antoi niin selvät merkit ja tyyppioireen, ettei sitä enää voinut ignoorata.

Mutta, psykiatrit vieläkin inttävät, että somaattisella sairastamisella ei mukamas ole mitään vaikutusta siihen, että mieleni on palasina, vaikka olen kertonut, se on se syy.

Joten käyn siellä kertomassa jotain diipadaapaa.

Sitten kun yhdessä vaiheessa mietin, että tästä ei voi enää vajota alaspäin, mukaan tuli vielä sosiaalityöntekijäkin, ja mietin ei juma lauta. (Mutta sossu maksoi osan laskuistani, tästä olen kiitollinen.)

Ja sitten, tajusin että olen niin pohjalla kuin voin olla. Joten aloin raivoamaan, kiristämään hoitotahoani ja uhkailemaan, koska minulla ei ollut enää mitään menetettävää.

Sitten loppui se vikojen etsintä, sain voimavaralähtöisempää hoitoa ja sain kohtuullista psyykkistä apua ja tuettiin mahdollistamaan opiskelut ja sitä sun tätä. Ja sain apua ensimmäistä kertaa.

He varmaan ajattelivat että muuten on vaarallista päästää tämä ihminen vapaaseen maailmaan, kun olemme jo vieneet häneltä kaiken.

Varmaan se miten poliisikomisarion "uskovainen" ex-vaimo ja tämän lasten äiti varasti minulta useita tuhansia euroja rahaa ja koruja ja kiinni jäädessään vaan ilmoitti, että ko. Komisario AINA suojelee häntä näissä varkausjutuissa ja menetän lapseni ja työmahdollisuudet, jos uskallan puhua.

Suurin järkytys olikin kun tämä piti paikkansa ja poliisi ei suostunut kirjaamaan rikosilmoitusta ja kun yritin valittaa niin painostus oli suoraan jenkkileffa-tasoa. Pieni lapsi otettiin kiinni omalta pihalta, kotiin murtauduttiin ja vietiin todisteita. ym. aiheettomia lastensuojeluilmoituksia. Pelkäsin niin paljon lasten takia, että luovutin. Mutta mietin vain miten monta muuta tämä kaksikko on ryöstänyt?

Särkyneen sydämen oireyhtymästä.

Miten Xxxxx on selvinnyt useista hylätyksi ja jätetyksi tulemisista yksin koko aikuisikänsä.