Mulla oli inhottava deittikokemud eilen, pakko purkaa
Mies oli aluksi ihan ok, oltiin kahvilassa. Hän asui siinä lähellä, joten uskaltauduin kotiin, kun tuntui, että hyvin menee.
Kotonaan alkoi sitten käydä iholle. Lopulta homma meni siihen, että tyyppi veti käteen ja katseli mua samalla. Mä en suostunut mihinkään, vaikka kyseli, mutta kyllä mun arvo naisena tuntui samalta kuin vessanpytty. Hyi helvetti.
Menee hetki ennenkuin tässä uskaltaa ketään tavata, oli niin ällö kokemus. Eikä ikinä kenenkään kotiin, vaikka kuinka tuntuisi rennolta tyypiltä.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Miehen pitää tehdä aloite seksuaaliseen toimintaan. Nainen valitsee niistä aloitteista sen, josta pitää.
Mies teki siinä mielessä oikein, että rohkaisi mielensä ja alkoi tekemään edes jotain, mutta nainen ei halunnut juuri sellaista aloitetta.
Naiset sanoittavat miehelle portinvartijoina sitä, että mikä on oikeaa seksuaalista toimintaa. Nainen ikään kuin piirtää ilmaan sormellaan muotin, johon miehen on mukauduttava. Joskus 194cm, tuuheahiuksinen mallimies saattaa kääntää roolit päälaelleen, mutta yleensä nainen harrastaa oikean seksuaalisuuden kontrollia.
Riisuminen ja seksi ylipäänsä vaatii mieheltä suurta rohkeutta, koska koko ikänsä mies on saanut kuulla, miten nainen ei halua seksiä tai se on palkinto hyvästä käytöksestä tai miten naurettava ja huono alaston mies on ja niin edespäin.
Ja tällaisia pitäisi deitata....
" Siis todella opin, etten ikinä kotiin mene, vaikka vaikuttaisi miltä. Ja en kostunut, mua oksetti. Tyyppi vielä kysyi, että haluanko sen suuhun - joo, mutta ei. Olisi vaan pitänyt tosiaan lähteä menemään."
Siis tuo tyyppi on ollut ihan pimee!
Näitä pornon katselun pilaamia kamalia äijiä riittää, ei ne osaa kohdata oikeaa naista normaalilla ja terveellä tavalla.
Yksi treffailija kertoi olleensa treffeillä missä muutaman tapaamisen jälkeen siisti, varakas ja älykkäästi keskusteleva pukumies kutsui kotiinsa ja valmisti hänelle todella hienon illallisen viineineen ja ruusut maljakossa ja kyntteliköt. Jossain vaiheessa naisen piti käydä toiletissa, mutta erehtyi ovesta ja aukaisi vessan oven sijasta vahingossa miehen makuuhuoneen oven. Siellä oli lattialla ollut sellaiset puiset jalkapuut mihin jaloista tyyliin keskiajalla torilla laitettiin pahantekijät olemaan kansan halveksittavana ja sylettävänä julkisesti.
Hän oli säikähtänyt näkyä mutta kuitenkin kyennyt poistumaan treffeiltä jotenkin korrektisti ja kohteliaasti ruokailun päättyessä, paljastamatta että sattui näkemään tuon erikoisen mieltymyksen.
Ettekö te oppineet siitä Moringin tapauksesta mitään?
Ei koskaan tuntemattoman kotiin tai auton kyytiin ajelulle.
Mies voisi tästä hyvinkin saada rikosmerkinnän, mutta nainen ei tietenkään kehtaa viedä asiaa poliisille ja siksi nämä törkimykset pääsevät jatkamaan rikoksiaan.
Itse olen arka ja ylikiltti ja minut on kerran raiskattu joten voisin kuvitella, että itsekin jäätyisin moisessa tilanteessa enkä osaisi tuosta noin vaan kerätä kamojani ja poistua. Ymmärrän siis aloittajaa hyvin, ei mukava tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksuaalinen hyväksikäyttö.
Miksi alapeukut? Mies pakotti naisen osallistumaan seksuaaliseen tekoon pitämällä häntä kiinni kädestä käteenvedon aikana. Selvä seks.hyväksikäyttö.
Ja koska tapahtui miehen asunnossa ja mies on naista fyysisesti vahvempi, miehellä oli selvä valta-asema naiseen, jota käytti hyväksi. Todennäköisesti loi myös uhkaavan tunnelman pitäessään naista kiinni.
Oikeasti ap ei ollut vastahakoinen katselemaan vaan sanattomalla viestinnällä osoitti olevan sen sallittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksuaalinen hyväksikäyttö.
Miksi alapeukut? Mies pakotti naisen osallistumaan seksuaaliseen tekoon pitämällä häntä kiinni kädestä käteenvedon aikana. Selvä seks.hyväksikäyttö.
Mies itsetyydyttää omassa kodissaan ja se on naisen seksuaalista hyväksikäyttöä?
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi tästä hyvinkin saada rikosmerkinnän, mutta nainen ei tietenkään kehtaa viedä asiaa poliisille ja siksi nämä törkimykset pääsevät jatkamaan rikoksiaan.
Tässä ei ole rikosta tapahtunut.
Ei kaikki epämiellyttävät kohtaamiset ole rikoksia.
Käsi liukui lihan päällä komiasti ja ap jäi ihaileen kaunista näkyä.
Vierailija kirjoitti:
Jos tosiaan menit tuntemattoman miehen luo ja jäit katsomaan sen r*nkkausta niin melkein voi sanoa että.ansaitsitte toisenne.
Kyseessä oli vaaratilanne. Vastustelusta tai pakenemisyrityksistä olisi voinut seurata paljon pahempaa. Ihmisillä on vääristynyt käsitys siitä, miten seksuaalinen väkivalta tyypillisesti tapahtuu. Kuvitellaan, että uhri taistelee kynsin hampain vastaan, vaikka lähes aina uhri lamaantuu ja ikään kuin "antaa" asian tapahtua. Siinä selviää pienemmillä vaurioilla.
Itseltäni otettiin suihin ensitreffeillä baarin vessassa. Jälkeenpäin tuli halpa ja hyväksikäytetty olo.
Elänkö mä tällaisessa Suomessa vuonna 2023?
Siis tämä ketju...🤢🤮. Ei ap vaan nämä pskaa jauhavat urpot!
Tietenkin tilanne oli ahdistelua ja hyväksikäyttö!
Vierailija kirjoitti:
Elänkö mä tällaisessa Suomessa vuonna 2023?
Siis tämä ketju...🤢🤮. Ei ap vaan nämä pskaa jauhavat urpot!
Tietenkin tilanne oli ahdistelua ja hyväksikäyttö!
Ei ollut ahdistelua eikä hyväksikäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Elänkö mä tällaisessa Suomessa vuonna 2023?
Siis tämä ketju...🤢🤮. Ei ap vaan nämä pskaa jauhavat urpot!
Tietenkin tilanne oli ahdistelua ja hyväksikäyttö!
Mies eli omaa elämäänsä omassa kodissaan ja ap jäi hetkeksi katselemaan sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elänkö mä tällaisessa Suomessa vuonna 2023?
Siis tämä ketju...🤢🤮. Ei ap vaan nämä pskaa jauhavat urpot!
Tietenkin tilanne oli ahdistelua ja hyväksikäyttö!Mies eli omaa elämäänsä omassa kodissaan ja ap jäi hetkeksi katselemaan sitä.
Ap ei jäänyt. Hän oli vankina ja pakotettuna kun kiinni pidettiin.

Mites tästä nyt pääteltin, että kädestä kiinnipitäminen ja runkkaaminen jotenkin liittyisivät toisiinsa. Kaksi eri asiaa.
Nainen tuli paikalle ja mies eli kotonaan elämäänsä. Hän olisi voinut poistua tilanteesta, mutta jostain syystä ei halunut poistua. Tämä ei tee miehestä syyllistä mihinkään.

Mies vei naisen kotiinsa ja pakotti katsomaan seksiä.
Ihan yhtä inhottavaa kuin muukin itsensä paljastelu.
Mistä tiedät vaikka tuolla miehellä olisi raiskaustuomio menneisyydestä?
Tällainen kusipäämies osaa luoda pelottavankin fiiliksen, jotta käy juuri niin kuin sanoit: jähmettyy. Valitettavasti puhun omasta kokemuksesta.
Kuulostaa todella vaaralliselta tilanteelta eikä lainkaan normaalilta.
Tinderissä pyörii vaikka mitä porukkaa mm. raiskaajia. Se miehen ammatti tai muu status ei kerro yhtään mitään. Minä tapailin hetken tietämättäni raiskaajaa ja voin kertoa, mikä järkytys asia oli silloin.