Ero sen takia, että saisi joskus levätä ilman lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mietin eronneita ystäviäni, he ovat onnellisempia kuin koskaan aikaisemmin. Heillä on menevä elämä, uudet poikaystävät joita aina deittailevat lapsettomilla viikoilla ja he ovat levänneitä ja hyvinvoivia. Mutta ainut mitä he käsittelevät ovat lasten suru. Lapsille ero ja vuoroviikoin kodin vaihtaminen on ollut rankkaa ja monesti joku itkee sitä kun joutuu isälle tai ei saanut olla isällään.

Että kyllä joo toisinaan kadehdin tätä kaikkea vapautta. Mutta kun katson onnellisia lapsiani en heidän takiaan ihan heppoisesti eropäätöstä tekisi.

Kun minä mietin eronneita ystäviäni, he ovat onnettomampia kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki syövät masennuslääkkeitä ja itkevät yksinäisyyttään. Välillä aina löytävät jonkun jota katsovat alkuhuuman ajan, mutta sitten masennus palaa. Ydinperheen turvallisuudentunteeseen ei ole enää paluuta.

T: itsekin eronnut

Hyvin kiteytetty. Voi kun ihmiset sisäistäisivät tämän viestin eivätkä eroaisi niin helposti.

Jänniä juttuja. Kaverilla on viikko-viikko -systeemi ollut muutaman vuoden, lapset nyt 8 ja 10. Hänellä on ihan älyttömästi vapaata aikaa omille hommille. Lapsilla on aktiiviset isovanhemmat joilla ovat usein viikonloppuna yökylässä (matkustavatkin itse bussilla sinne eli ei ole edes viemisen vaivaa) ja ku joka toinen viikko on joka tapauksessa lapsivapaa aina, saattaa mennä kuukausi ettei hän vietä vapaata aikaa lasten kanssa ollenkaan. Itsestä tuntuu käsittämättömältä, mutta ei hän ikävöi lapsiaan vaan juhlii, harrastaa, tekee omia projekteja ja ekstratyövuoroja joista saa viikonloppuna hyvin rahaa. Hänellä on tavallaan kaikki mitä voi haluta - vapautta, lapset joiden kanssa voi toteuttaa itseään äitinä, vapaus ja mahdollisuus tehdä paljon töitä sekä ihan mitä haluaa puolet ajasta. Puolet! Ja oikeastaan hän on enemmän osan aikaa ilman lapsiaan kuin heidän kanssaan, kun niille lapsiviikoillekin on ottanut lisätöitä ja omaa ohjelmaa ja lapset ovat hoidossa.

Itse olen kahden jo aika ison lapsen yh ja kukaan ei jaa vastuuta kanssani. Arvostan ja rakastan lapsiani tosi paljon ja tykkään olla heidän kanssaan, toki teen kaikkea muutakin ja koen olevani tasapainossa sikäli. Kun on näin kauan jo jaksanut yksin niin ei tunnu rankalta hoitaa loppuun koko hommaa itse. Ehkä tämän näkökulman takia minusta tuntuisi aivan hirveältä että puolet lasteni elämästä olisi sellaista että en näkisi heitä lainkaan. Viikonloput ovat ihania vaikkemme tekisi mitään ihmeellistä.

Minusta on valtava menetys ettei ole lastensa kanssa kun he vielä ovat kotona. Sen täytyy vaikuttaa tulevaisuudessakin ihmisten väleihin. Kaikille tämä ei tietysti ole yhtä tärkeää, moni ihan aktiivisesti järjestää lapset muualle jatkuvasti. He ovat kiva juttu jota ei kuitenkaan tee mieli juuri hoitaa. Onneksi on sitten se isä jakamassa vastuuta, tosin tuossa kaverini tapauksessa työläästi mt-ongelmainen manipuloiva juoppo mutta pääasia että voi sanoa että kaikki jaetaan tasa-arvoisesti ja lapsia rakastetaan kovasti. Eihän sillä ole väliä miten asiat lasten kannalta ovat. Ne vain menevät reppu selässä minne käsketään.

Vierailija kirjoitti:

Jänniä juttuja. Kaverilla on viikko-viikko -systeemi ollut muutaman vuoden, lapset nyt 8 ja 10. Hänellä on ihan älyttömästi vapaata aikaa omille hommille. Lapsilla on aktiiviset isovanhemmat joilla ovat usein viikonloppuna yökylässä (matkustavatkin itse bussilla sinne eli ei ole edes viemisen vaivaa) ja ku joka toinen viikko on joka tapauksessa lapsivapaa aina, saattaa mennä kuukausi ettei hän vietä vapaata aikaa lasten kanssa ollenkaan. Itsestä tuntuu käsittämättömältä, mutta ei hän ikävöi lapsiaan vaan juhlii, harrastaa, tekee omia projekteja ja ekstratyövuoroja joista saa viikonloppuna hyvin rahaa. Hänellä on tavallaan kaikki mitä voi haluta - vapautta, lapset joiden kanssa voi toteuttaa itseään äitinä, vapaus ja mahdollisuus tehdä paljon töitä sekä ihan mitä haluaa puolet ajasta. Puolet! Ja oikeastaan hän on enemmän osan aikaa ilman lapsiaan kuin heidän kanssaan, kun niille lapsiviikoillekin on ottanut lisätöitä ja omaa ohjelmaa ja lapset ovat hoidossa.

Itse olen kahden jo aika ison lapsen yh ja kukaan ei jaa vastuuta kanssani. Arvostan ja rakastan lapsiani tosi paljon ja tykkään olla heidän kanssaan, toki teen kaikkea muutakin ja koen olevani tasapainossa sikäli. Kun on näin kauan jo jaksanut yksin niin ei tunnu rankalta hoitaa loppuun koko hommaa itse. Ehkä tämän näkökulman takia minusta tuntuisi aivan hirveältä että puolet lasteni elämästä olisi sellaista että en näkisi heitä lainkaan. Viikonloput ovat ihania vaikkemme tekisi mitään ihmeellistä.

Minusta on valtava menetys ettei ole lastensa kanssa kun he vielä ovat kotona. Sen täytyy vaikuttaa tulevaisuudessakin ihmisten väleihin. Kaikille tämä ei tietysti ole yhtä tärkeää, moni ihan aktiivisesti järjestää lapset muualle jatkuvasti. He ovat kiva juttu jota ei kuitenkaan tee mieli juuri hoitaa. Onneksi on sitten se isä jakamassa vastuuta, tosin tuossa kaverini tapauksessa työläästi mt-ongelmainen manipuloiva juoppo mutta pääasia että voi sanoa että kaikki jaetaan tasa-arvoisesti ja lapsia rakastetaan kovasti. Eihän sillä ole väliä miten asiat lasten kannalta ovat. Ne vain menevät reppu selässä minne käsketään.

Huh, en ikinä vaihtaisi (raskasta) lapsiperhearkeani kaverisi elämään. Lasten kanssa on kiva viettää aikaa :)

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Erositteko?

Jos mies ei nyt mahdollista lepoasi niin miten mahdollistaisi eron jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Noin 22% iseistä ei tapaa lapsiaan lainkaan.

Huhhuh onko noin iso prosentti oikeasti? Onko kellään linkkiä tähän :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin 22% iseistä ei tapaa lapsiaan lainkaan.

Huhhuh onko noin iso prosentti oikeasti? Onko kellään linkkiä tähän :D

Entä ne loput 78%?

Olen kuullut eronneita naisilta että vuoroviikkoina lapset vuoroviikkoina yksin on todella hyvä järjestely.

Kuulostat melko uupuneelta. Puhu miehesi kanssa ja tee selväksi, että olet tosissasi. Palkatkaa lapsenvahti vaikka joka toisen viikon viikonlopulle, pari-kolme tuntia parisuhdeaikaa. Maksaa toki, mutta tulee varmasti halvemmaksi kuin ero.

Itse karusti ajattelin, että en tee lapsia enemmän kuin yksin jaksaisin/rahallisesti pystyisin hoitamaan. Toinenhan voi vaikka kuolla.

Toki jonkin aikaa siinä kesti, että vanhempainvapaiden jälkeen palattiin siihen, että arki pyöri tasa-arvoisesti. Olen ilmeisesti melko onnekas, että mies hoitaa paljon lapsia ja kotia, ja meillä on yhteistä aikaa sekä omaa aikaa molemmilla.

Sen kyllä tunnistan, että herkemmin jos haluaisin puuhata hetken jotain rauhassa kotona, tuntuu että lapset että mies olettaa että olen silti saatavilla. Kun mies puuhailee omiaan, tuntuu että häntä ei häiritä niin helposti. Mutta kodin ulkopuolella onneksi on mahdollisuuksia harrastaa tai sitten voi lähettää miehen ja lapset ulkoilemaan.

Luulenpa että nykyään erotaan paljon juuri siksi että naiset eivät jaksa hoitaa omia lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Jänniä juttuja. Kaverilla on viikko-viikko -systeemi ollut muutaman vuoden, lapset nyt 8 ja 10. Hänellä on ihan älyttömästi vapaata aikaa omille hommille. Lapsilla on aktiiviset isovanhemmat joilla ovat usein viikonloppuna yökylässä (matkustavatkin itse bussilla sinne eli ei ole edes viemisen vaivaa) ja ku joka toinen viikko on joka tapauksessa lapsivapaa aina, saattaa mennä kuukausi ettei hän vietä vapaata aikaa lasten kanssa ollenkaan. Itsestä tuntuu käsittämättömältä, mutta ei hän ikävöi lapsiaan vaan juhlii, harrastaa, tekee omia projekteja ja ekstratyövuoroja joista saa viikonloppuna hyvin rahaa. Hänellä on tavallaan kaikki mitä voi haluta - vapautta, lapset joiden kanssa voi toteuttaa itseään äitinä, vapaus ja mahdollisuus tehdä paljon töitä sekä ihan mitä haluaa puolet ajasta. Puolet! Ja oikeastaan hän on enemmän osan aikaa ilman lapsiaan kuin heidän kanssaan, kun niille lapsiviikoillekin on ottanut lisätöitä ja omaa ohjelmaa ja lapset ovat hoidossa.

Itse olen kahden jo aika ison lapsen yh ja kukaan ei jaa vastuuta kanssani. Arvostan ja rakastan lapsiani tosi paljon ja tykkään olla heidän kanssaan, toki teen kaikkea muutakin ja koen olevani tasapainossa sikäli. Kun on näin kauan jo jaksanut yksin niin ei tunnu rankalta hoitaa loppuun koko hommaa itse. Ehkä tämän näkökulman takia minusta tuntuisi aivan hirveältä että puolet lasteni elämästä olisi sellaista että en näkisi heitä lainkaan. Viikonloput ovat ihania vaikkemme tekisi mitään ihmeellistä.

Minusta on valtava menetys ettei ole lastensa kanssa kun he vielä ovat kotona. Sen täytyy vaikuttaa tulevaisuudessakin ihmisten väleihin. Kaikille tämä ei tietysti ole yhtä tärkeää, moni ihan aktiivisesti järjestää lapset muualle jatkuvasti. He ovat kiva juttu jota ei kuitenkaan tee mieli juuri hoitaa. Onneksi on sitten se isä jakamassa vastuuta, tosin tuossa kaverini tapauksessa työläästi mt-ongelmainen manipuloiva juoppo mutta pääasia että voi sanoa että kaikki jaetaan tasa-arvoisesti ja lapsia rakastetaan kovasti. Eihän sillä ole väliä miten asiat lasten kannalta ovat. Ne vain menevät reppu selässä minne käsketään.

Vaikuttaa jo lasten itseluottamukseen, kun ei oma vanhempi halua viettää aikaa yhdessä. Vaikka aina puhutaan, että on tärkeää, että on osallistuvia isovanhempia jne., niin ennen kaikkea lapset tarvitsevat omia vanhempiaan. Vanhemmuutta ei voi ulkoistaa tai toki voi, mutta silloin ei kasvata tasapainoisia lapsia.

Se tätä nykyaikaa kun ensin tarvii saada ne lapset ja sen jälkeen päästä tinderiin jakamaan. Nykynaiset ovat pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa että nykyään erotaan paljon juuri siksi että naiset eivät jaksa hoitaa omia lapsiaan.

Isähän tuossa ap:n kuviossa ei mahdollista vaimolleen yhtään vapaa-aikaa. Ap:lla on työmatkoineen pidemmät työpäivät kuin miehellä ja tähän vedoten mies sysää lapset ap:lle heti kun ap tulee kotiin. Tuo on henkistä väkivaltaa, että toinen (mies) ottaa kaikki illat vapaata itselleen ja ap on ikään kuin vankilassa, kun ei koskaan pääse mihinkään yksin. Se ei ole normaalia. Jopa MLL:n sivuilla lukee, että vanhemman oma aikakin on tärkeää jaksamisen kannalta, ja onhan se nyt selvää. Yksikään mies ei suostuisi tuollaiseen työnjakoon ja olisi eronnut jo aikaa sitten.

Jos puoliso on epäreilu ja kohtuuton toista kohtaan, ei siinä ole mitään rippeitäkään kumppanuudesta tai toisen tukemisesta jäljellä. Parisuhde on siis sinänsä varmasti jo kuollut.

Ketjussa maalaillaan ihan ihmeellisia kuvia erolasten kärsimyksistä. Tiedän pelkästään tervepäisiä erolapsia, jotka eivät näytä kärsineen mitenkään (osa näistä jo pitkälti aikuisia). Sen sijaan tiedä useita riitaisassa tai kylmässä ydinperhehelvetissä/-kulississa kasvaneita, jotka todellakin ovat siitä traumatisoituneet.

Eihän viikonlopuksi isän luo meneminen ole yhtään sen raskaampaa kuin viikonlopuksi mummolaan tai vaikka kaverille meneminen. Saa äiti sitä lepoa säännöllisesti ja jaksaa sitten taas paljon paremmin olla hyvä äiti lapsilleen. Tuollainen ap:n miehen kaltainen todennäköisesti tulisi viikonloppuisäksi (ei ole muuten akateemisuudella tässä merkitystä niin kuin joku väitti, moni akateeminen eronnut uramies on viikonloppuisä).

Ihan hyvä syy erota varsinkin kun sitä parisuhdettakaan ei oikeasti ole vaan on jonkun kämppis. Valitettavasti lapsia ei pysty perumaan sen jälkeen kun ne on tehnyt ja huomaa, että on pilannut elämänsä vuosikymmeniksi, mutta osa-aika vanhemmuus helpottaa tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä syystä minä hoidan lapset ja kodin asioita, mies käy töissä

Varmaan kiittelet työnjakoa siinä vaihessa kun tulee ero ja sun on aika miettiä eläkekertymääsi.

Tää on niin kulunut kommentti, joka esitetään täällä jokaiselle kotiäidille. Moni on lasten vuoksi jättänyt vaikka osa-aikatyön/matalapalkka-alan työn, josta eläkekertymä on todella pieni. Sitä paitsi jos eläkeikään on n. 40 vuotta, niin ainakaan itse en nojaa yhtään eläkejärjestelmään. Uskoisin, että nykyisellä massiivisella valtionvelalla eläkejärjestelmä on tulevaisuudessa muuttunut rajusti, eikä siis hyvään suuntaan. Varsinkaan kun syntyvyys (eläkkeen maksajat) on koko ajan syöksylaskussa. Olen itsekin ollut monta vuotta kotiäiti, mutta mieheni on maksanut minulle joka kk eläkettä rahastoon. Se summa on moninkertainen, mitä kerrytin töissä ollessani/kk ja raha jää varmasti minulle eikä valtion kassaan.

Tuo on raskasta aikaa.

Minusta ero on tosi huono ratkaisu, kun kerran mitään väkivaltaa tai päihteitä ei ole vaikuttimena.

Hae muuta apua.

Lastenhoitoapua.

Siivouspua.

Pienet lapset ja arki ja perhe. Se vaan on tuota. Olet nyt uupunut. Puhu sen ukkoa kanssa ja etsikää yhdessä ratkaisuja. Hänkin saattaa olla uupunut.

Teillä on PERHE.

Se on arvokas. Se puolesta kannattaa taistella ja etsiä ne ratkaisut, että perhe voi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä syy erota varsinkin kun sitä parisuhdettakaan ei oikeasti ole vaan on jonkun kämppis. Valitettavasti lapsia ei pysty perumaan sen jälkeen kun ne on tehnyt ja huomaa, että on pilannut elämänsä vuosikymmeniksi, mutta osa-aika vanhemmuus helpottaa tuskaa.

Viimeinen kommentti on ihan turhaa syyllistämistä. Normaalisti ydinperheessä vanhemmuus jaetaan siten, että kummallekin tulee saman verran vapaa-aikaa. Ja kaikki tuntemani ydinperheessä olevat vanhemmat myös saavat sitä vapaa-aikaa. Jos ap saa sitä vain eron kautta (eli mies suostuu ottamaan vastuuta lapsista vain eroamalla), niin sitten se on näin. Ei se ole sitä, että haluaa eroon lapsistaan, vaan se on vain ihan sitä normaalin elämä tasapainoon pyrkimistä, eli että työt, lapset ja vanhemman lepo/oma aika on tasapainossa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä syy erota varsinkin kun sitä parisuhdettakaan ei oikeasti ole vaan on jonkun kämppis. Valitettavasti lapsia ei pysty perumaan sen jälkeen kun ne on tehnyt ja huomaa, että on pilannut elämänsä vuosikymmeniksi, mutta osa-aika vanhemmuus helpottaa tuskaa.

Ai?

Minä en vaihtaisi.

Olen käynyt läpi uupumusta ja se, että on se kämppis siinä hoitamassa hommaa yhdessä, on arvokasta.

Ei se voi olla koko ajan kuhertelua.

Ku. Lapset kasvaa, niin tulee aikaa taas sille parisuhteellekin.

Se vaan menee niin, että siinä on erilaisia vaiheita.

Olisin minäkin voinut jatkaa sinkkuna ja saisin tehdä kaikkea kivaa ka rahaa olisi käytössä ja mitä kaikkea.

Valitsin. Uskalsin valita- kiitos mieheni rohkeiden, perheytymisen.

Mikä sopii toiselle ja mikä sopii toiselle.

Aapee puhu miehesi kanssa ja hae/hakekaa sitä käytännön apua arkeen. Nyt on e kohta, kun kaikkea et vaan jaksa ilman apua. Uuvut -ja siksi masennus.

Ymmärrä itseäsi. Tee minimienergialla ja oio arjen valinnoissa. Tee mahdollisimman helpoksi. Pyydä siihen mieheltäsi apuja.

Ole itse itsellesi armollinen. Riittävän hyvä riittää. Olet maailman paras äiti omille lapsillesi.

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa että nykyään erotaan paljon juuri siksi että naiset eivät jaksa hoitaa omia lapsiaan.

Jos on 2 vanhempaa, niin lasten- ja kodinhoito pitäisi mennä tasan. Molemmilla pitäisi olla myös omaa aikaa. Sinä syytät naisia tästä, mutta kyllä se monilla menee valitettavasti niin, että isä ei jaksa lapsiaan ja äidille kasaantuu kaikki... Vähemmästäkin sitä ero käy mielessä, kun toinen on ihan persreikä! En minä edes kokisi mitään himoa mieheen, joka kuvittelisi minun olevan joku kodinhoitaja ja hän saa liihottaa vapaana miten tykkää.