Ero sen takia, että saisi joskus levätä ilman lapsia?

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osallistuuko miehesi lastenhoitoon? Onko sinulla mahdollisuus osa-aikatöihin tai hoitovapaaseen? Onko ero ainoa oikea ratkaisu, vai pystyisitkö välillä pitämään hengähdysviikonloppuja itseksesi, tai vuokraamaan pienen yksiön jossa saisit tarvittaessa levätä?

Mulla on pidempi työmatka kuin miehellä, joten mies hoitaa lapset aamut ja iltapäivät. Tästä syystä mies on sitä mieltä, että näiden aikojen ulkopuolella lapset ovat pääasiassa mun vastuulla. Töistä sanottiin, että voin tehdä osa-aikaa, mutta työtehtävät säilyy samana. Samat työt pienemmällä palkalla siis. Hoitovapaa ei onnistu lasten iän takia.

Haluaisin joskus puuhata omia harrastuksia kotona, nyt se ei onnistu. Kai voisin lähteä jonnekin joskus yksin, mutta se ei ole oikeastaan se, mitä kaipaan.

Eli mitä sitten kaipaat, poikaystävää?

Miksi hankitte lapsia jos ne ovat tuollainen taakka ja rasite, joista pitää päästä eroon?

Olisit ajatellut ennen kun hankit lapsia. Tuollaista arki pienten lasten kanssa on.

Oma mukaavuus on nyt laitettava odottamaan, lapsesi ovat etusijalla.

Panosta avioliittoosi myös. Jos et jaksa mitään, ota puheeksi neuvolassa ja hanki apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eronnut 8 vuotta sitten ja meillä yhteishuoltajuus. Lapset ovat 50/50. Kyllä - lapsivapailla viikoilla voin tehdä mitä vain. Olen levännyt, stressi on kadonnut ja elämä vapaampaa. MUTTA en koe itseni kokonaiseksi äidiksi. En pääse osallistumaan kaikkiin heidän elämänvaiheisiin, jään ulkopuolelle synttäreistä (joka toinen vuosi toinen pitää toiselle), enkä saa esim kaikkia heidän muistojaan mitä tuovat koulusta tms. Lapsilla on täysin eri elämä isänsä luona, mitä en koskaan tule näkemään. En voi vaikuttaa heidän kasvatukseen siellä, sääntöihin, käytökseen etc. Itse ottaisin kyllä milloin tahansa ydinperheen elämän (jos suhde on vain onnellinen) kuin tälläisen puolikkaan lapsiperhe-elämän.

Mä mietin että pitäisikö tyytyä puolikkaaseen lapsiperhe-elämään kun miehen valinnasta olen tällä hetkellä yksin lasten kanssa 90% vapaa-ajasta ja loput 10% täytyy olla miehen ja lasten kanssa. Ei ole varsinaisesti mikään mieslapsi, mutta rento ja hauska mies päätti alkaa megamenestyväksi yrittäjäksi, jonka kaikki aika menee tärkeämpien asioiden parissa eikä siitä neuvotella. Jos yrittää niin alkaa henkinen, pari kertaa fyysinen väkivalta. Oon ihan lopen kyllästynyt elämään "perhe-elämää" tän kanssa. Enkä koe, että jäisin paljosta paitsi jos en näkisi kaikkea mitä mies lasten kanssa tekee. Hän tuppaa tekemään kaikkea spesiaalia lasten kanssa jos joskus harvoin en ole paikalla. Vaikka mielestäni sellainen poissaolon hyvittäminen ei ole paras vaihtoehto, mutta ei hän jousta. Hänestä on tullut tosi kova ja joustamaton vaikka nuorena oli hauska ja rento. Sellainen 80-20 huoltajuus olisi varmaan ihan hyvä.

Fyysinen väkivalta on ehdoton syy eroon. Millään muulla sanomallasi ei sen lisäksi ole edes merkitystä tässä yhteydessä.

Mitä nopeammin otat eron, sitä parempi.

Ei mulla ainakaan ollut mitään käsitystä siitä, millaista arki on pienten lasten kanssa, ennen kuin sain omia. Ei lähipiirissä ollut pieniä lapsia. Meillä oli miehen kanssa ennen lapsia ihan erityyppiset työtkin, tilanteet muuttuu.

Miehellä on siis sellainen työ, että joutuu hoitamaan asioita usein vielä iltaisin ja viikonloppuisin kotoa käsin. Hänkin on väsynyt. Sen takia olettaa, että hoidan lapset työaikojeni ulkopuolella. Alan vain olemaan niin loppu, etten kohta jaksa enää mitään, harvoin ehdin edes nukkua 8h lasten nukkumaanmenon ja töihin heräämisen välissä. Meillä oli ihan hyvä parisuhde ennen lapsia, mutta ei olla edes katsottu telkkaria yhdessä pitkään aikaan, joten tuntuu, kuin koko suhde olisi pelkkää hoitoaikatauluista sopimista. Ihan kuin toinen ei edes olisi tuttu ihminen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ainakaan ollut mitään käsitystä siitä, millaista arki on pienten lasten kanssa, ennen kuin sain omia. Ei lähipiirissä ollut pieniä lapsia. Meillä oli miehen kanssa ennen lapsia ihan erityyppiset työtkin, tilanteet muuttuu.

Miehellä on siis sellainen työ, että joutuu hoitamaan asioita usein vielä iltaisin ja viikonloppuisin kotoa käsin. Hänkin on väsynyt. Sen takia olettaa, että hoidan lapset työaikojeni ulkopuolella. Alan vain olemaan niin loppu, etten kohta jaksa enää mitään, harvoin ehdin edes nukkua 8h lasten nukkumaanmenon ja töihin heräämisen välissä. Meillä oli ihan hyvä parisuhde ennen lapsia, mutta ei olla edes katsottu telkkaria yhdessä pitkään aikaan, joten tuntuu, kuin koko suhde olisi pelkkää hoitoaikatauluista sopimista. Ihan kuin toinen ei edes olisi tuttu ihminen.

Ap

Kuulostaa siltä, että olet aika kuormittunut ja tarvitsisit lepoa ja parisuhteenne/perhetilanteenne mylläystä. Istukaa alas ja keskustelkaa. Onko miehen pakko hoitaa työasioita iltaisin ja viikonloppuisin vai onko tilanne vain luisunut siihen? Molemmille palauttavaa omaa aikaa viikolle ja joku ilta viikkoon, jolloin katsotte vaikka telkkaria illalla yhdessä.

Montako lasta? Onko lapsilla sairauksia tai erityistarpeita?

Vierailija kirjoitti:

Montako lasta? Onko lapsilla sairauksia tai erityistarpeita?

Tarpeeton kommentti. Vanhemmat voivat väsyä ilman erityistarpeisia lapsia ja suurta lapsikatrasta.

Siihen vaan sängylle makaamaa. Anna lasten siinä pomppia, kyllä nekin jossakin vaiheessa simahtaa. Mä luulin pitkään että lapsiperhe arki väsyttää. Mutta nyt kun lapset on jo omillaan, niin huomasin että se väsymys taitaakin johtua töistä. Ei ole lasten vika, että suomen työnantajat on tollasia kyrpiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pidät itsestäänselvyytenä sitä, että saisit ns. lapsivapaata? Luultavasti kuitenkin haluat lähivanhemmuuden ja näin ollen etäisällä on ainoastaan elatusvelvollisuus, ei siis ole mikään pakko nähdä ollenkaan lapsia.

Viikko-viikko -systeemillähän nuo käytännössä nykyään menee. Ellei sitten toinen (l.isä) ole joku alkoholiongelmainen tms.

Ei tuollaiseen voi mitenkään tuudittautua. Eikä tuo pidä edes paikkaansa. Monet käyvät etävanhemmalla myös esim. joka toinen vklp. Tai vielä harvemmin.

Niin, työläistaustaisilla voi mennä miten sattuu. Tiedän vain meidän akateemisten tilanteen ja se on poikkeuksetta viikko-viikko.

Mahtaa olla lapsilla vähän turvatonta, jos pitää hyppiä kodista toiseen. Ihan hirveä tilanne, kumpikaan vanhempi ei heitä halua. Ei ihme, jos alkavat  sekoilla-

Palkatkaa lastenvahti ja järjestäjä aikaa levolle ja parisuhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Noin 22% iseistä ei tapaa lapsiaan lainkaan.

Pitääkö näin iso lukema todellakin paikkansa?

Kyllä teidän kummankin pitää ajatella jaksamistanne. Teillä, etenkin miehellä, on selvästi kilpailu siitä, kumman elämä on rankempaa ja siitä syystä sun pitää muka hoitaa koko vapaa-aikasi lapsia. Jotain teidän pitää muuttaa, sillä ei kukaan jaksa tuolla lailla vuosikausia.

?

Up

Minusta perhe-elämän pitäisi olla jaksamisen rajoissa. Kuinka vanhat lapset sinulla on?

Itse ihmettelin kotiäitinä ollessani, miten töissä olevat pienten lasten äidit jaksavat. Kiire tuntui olevan jokapäiväinen seuralainen. Se vie kaiken ilon lasten kanssa olemisesta.

Kotiäitiyteen kyllä liittyy jonkinlainen köyhyys, useimmiten, jollei mies ole hyvätuloinen. Minua se ei haitannut, Ladalla ajettiin eikä ulkomailla käyty. Lasten kanssa oli kivaa.

Eikö noi asiat käyny mielessä ENNEN kuin lapset tehtiin?

Arki on raskasta muutenkin kun täyspäiväistä työvkoa tekee..,

Vierailija kirjoitti:

Jos mietin eronneita ystäviäni, he ovat onnellisempia kuin koskaan aikaisemmin. Heillä on menevä elämä, uudet poikaystävät joita aina deittailevat lapsettomilla viikoilla ja he ovat levänneitä ja hyvinvoivia. Mutta ainut mitä he käsittelevät ovat lasten suru. Lapsille ero ja vuoroviikoin kodin vaihtaminen on ollut rankkaa ja monesti joku itkee sitä kun joutuu isälle tai ei saanut olla isällään.

Että kyllä joo toisinaan kadehdin tätä kaikkea vapautta. Mutta kun katson onnellisia lapsiani en heidän takiaan ihan heppoisesti eropäätöstä tekisi.

Kun minä mietin eronneita ystäviäni, he ovat onnettomampia kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki syövät masennuslääkkeitä ja itkevät yksinäisyyttään. Välillä aina löytävät jonkun jota katsovat alkuhuuman ajan, mutta sitten masennus palaa. Ydinperheen turvallisuudentunteeseen ei ole enää paluuta.

T: itsekin eronnut

Vierailija kirjoitti:

Eikö noi asiat käyny mielessä ENNEN kuin lapset tehtiin?

Arki on raskasta muutenkin kun täyspäiväistä työvkoa tekee..,

Kuka niitä eläkkeitä tulevaisuudessa maksaa, jos kaikki päättävät alkaa liputtamaan vela-aatteen puolesta?!