Lue keskustelun säännöt.
Olen jo toista vuotta huolehtinut perheen arjesta ja käytännössä elättänyt koko porukan, alan olla jo ihan loppu
10.03.2023 |
Mies sairastui ja joutui luopumaan sukutilan hoidosta. Talo ja pihapiiri jäi asuttavaksi, kaikki muu on myyty ja sillä sai juuri ja juuri katettua velat. Mies on fyysisen sairauden lisäksi masentunut ja apaattinen, koska on "tuhonnut aiempien sukupolvien työn", saa patistettuna hoidettua lääkärikäynnit ja muun pakollisen, mutta ei mitään muuta. Sairauspäiväraha on niin pieni, että minun palkallani kustannetaan oikeastaan ihan kaikki. Työpäivän jälkeen kotona odottaa toinen työpäivä lasten ja kodinhoidon kanssa. Appivanhemmat asuvat sukulaisista ainoina lähellä, mutta heitä ei kiinnosta auttaa, koska tosiaan ollaan tuhottu heidän elämäntyönsä. Olen itsekin jo niin stressaantunut ja uupunut, koko elämä on enää vain selviytymistä, että kävin tänään työterveyslääkärillä itkemässä ja sieltä tuli kuulemma alkuun kolme viikkoa saikkua. En tiedä enää mitä tässä pitäisi tehdä.
Kommentit (66)
Myytte talon. Ostatte sopivan torpan jossa ei ole liikoja hommia. Muutatte pois siitä, että miestäsi ei mikään muistuta menneistä. Ei muutkaan jää työpaikalleen asumaan kun firma lopettaa. Aloitatte elämässä uuden ajan ja seikkailun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni samankaltainen tilanne , itse olen se työkyvytön ja tilanne johti eroon. Rakastan edelleen miestäni ja haluisin palata yhteen mutta tiedän että se ei ole mahdollista ellei oma kuntoni nouse paremmaksi.
Saanko kysyä millainen/ kuinka vaativa sairaus miehellä todettu?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille kaikille jotka tsemppasitte. Mies heräsi ainakin sen verran, että on nyt ollut lasten kanssa ja antanut minun levätä. Lämmitti ruuan ja katsoivat yhdessä jotain ohjelmaa. Lupasi myös, että jatkaa terapeutin etsimistä jos autan häntä siinä. Sain myös soitettua vanhemmilleni ja he lupasivat tulla ensi viikonloppuna auttamaan. Isäni oli sitä mieltä, että hän menee lyömään nyrkkiä miehen vanhempien pöytään, kielsin kyllä mutta toisaalta haluaisinkin että joku sanoisi ihan suoraan kuinka paskoja he ovat.
ap
Terapeutin etsimisestä: on aivan turhaa kuluttaa aikaa siihen, että yrittää yksitellen kysellä olisiko terapeutilla vapaata. Kannattaa lähettää massaposti jokaiselle sopivalla etäisyydellä vastaanottavalle Kela-terapeutille, ja kysyä siinä että onko vapaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin että teillä on kuitenkin velaton talo ja muutenkin olette velattomia? Mitä ihmettä valitat.
Miksi ei huili sen aikaa kun voi? Sen sijaan on aikaa kirjoitaa.Missä lapset nyt?Lapsista tuskin on tilan jatkajia,miksi tilasta pidetään kiinni?
Jos olisit lukenut edellisiä viestejä, tietäisit että sitä tilaa ei voi myydä koska sitä ei saa kaupaksi. Ilmeisesti jossain peräkylällä, ei sellaisesta noin vain eroon pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin että teillä on kuitenkin velaton talo ja muutenkin olette velattomia? Mitä ihmettä valitat.
Miksi ei huili sen aikaa kun voi? Sen sijaan on aikaa kirjoitaa.Missä lapset nyt?Lapsista tuskin on tilan jatkajia,miksi tilasta pidetään kiinni?
Jos olisit lukenut edellisiä viestejä, tietäisit että sitä tilaa ei voi myydä koska sitä ei saa kaupaksi. Ilmeisesti jossain peräkylällä, ei sellaisesta noin vain eroon pääse.
Ja jos itse olisit lukenut aloituksen, tietäisit että tila on myyty ja jäljellä on vain talo. Käytännössä siis okt maaseudulla, mikä on varmaan vielä vaikeampi saada kauapksi kuin pelto ja metsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille kaikille jotka tsemppasitte. Mies heräsi ainakin sen verran, että on nyt ollut lasten kanssa ja antanut minun levätä. Lämmitti ruuan ja katsoivat yhdessä jotain ohjelmaa. Lupasi myös, että jatkaa terapeutin etsimistä jos autan häntä siinä. Sain myös soitettua vanhemmilleni ja he lupasivat tulla ensi viikonloppuna auttamaan. Isäni oli sitä mieltä, että hän menee lyömään nyrkkiä miehen vanhempien pöytään, kielsin kyllä mutta toisaalta haluaisinkin että joku sanoisi ihan suoraan kuinka paskoja he ovat.
ap
Tuo on erittäin hyvä merkki, että mies pystyi tuohon. Osoita luottamusta häneen, ja siihen että hän haluaa teille hyvää. Jos hän on ollut organisointikykyinen oman elämänsä hallitsija, varo ettet vie hänen itsetuntoaan lisää alkamalla kohdella häntä sairaana ja kyvyttömänä, koska hänen todellinen minänsä vetää siitä päätelmät, että sinäkään et näe hänessä mitään parempaa.
Olisi ideaalista, jos appivanhemmille puhuisi joku muu kuin sinun vanhemmat, koska siinä on asemasodan ainekset. Eikö kylältä löydy ketään etäisempää sukulaista tmv, joka voisi puhua heille järkeä, ja omat vanhempasi keskittyisivät auttamaan. Pitää ymmärtää sekin, että appivanhemmille tilanne on ehkä jopa vaikeampi kuin teille, koska heitä ei rajoita asiassa realismi, ja heillä on syntipukki piestäväksi.
Olen samaa mieltä siitä, että jonkinlainen ympäristönvaihdos voisi olla välttämätön ainakin niin kauan, kun tuolla niskassa roikkuu häpeä ja suhteet appivanhempiin ovat myrkkyä tihkuvat. Ottakaa tämä ainakin puheenaiheeksi, ja lähtekää siitä, että lähdette ainakin lomalle tuolta nyt jos teillä ei lemmikkejä ole, tai alatte järjestellä niille hoitopaikkaa. Pienikin etäisyys menneeseen voi auttaa hahmottamaan sitä, mikä on tärkeää.
Otan osaa tilanteeseenne, ei se teidän syytänne ole, että maaseudun tilakokoa aina vain kasvatetaan. Näin se tapahtuu.
Vaikea ymmärtää miehesi vanhempien suhtautumista asiaan. Miehesi saa olla vapaa siitä painolastista, että suvun työ olisi mennyt hukkaan. Ei ole mennyt. Jokainen polvi on siitä nauttinut tai raatanut vuorollaan. Nyt tuli sairastuminen ja sille ei yksikään mitään voi, varsinkaan näissä tiukoissa talousolosuhteissa. Oli hyvä, että oli mitä myydä. Seuraavien sukupolvien seikkailut jatkuvat taas omalla tavallaan. Ihmiset ovat tärkeitä, eivät talot ja mannut. Te olette toimineet oikein päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
JA se vielä, että ymmärrä ja hyväksy se, että miehen vointi voi aaltoilla, eikä se todista hänen voivan huonommin. Jos hän tällä viikolla suoriutuu, älä oleta että hänen on pystyttävä samaan ja pariin muuhun juttuun ensi viikolla. Voi olla, että mies käsittelee tunteitaan ja mielikuviaan, ja surun läpikäyminen ei onnistu ilman vaelluksia murheen alhossa. Lapsenne ovat kuitenkin kasvamassa lisääntyvään itsenäisyyteen, se helpottaa sinun tilannettasi joka päivä pikkuisen. Olkaa ylpeitä heistä ja näyttäkää heille, että tärkeintä on puhaltaa yhteen hiileen kun elämä heittelee.
Hyväksykää sekin, että appivanhemmilla on oma suruaikansa, joka voi olla pitempi kuin teidän, koska heidän ei ole pakko nousta suosta hoitamaan lapsia. Heillä menetystä voimistaa myös omaan vanhenemiseen liittyvät asiat. Toivottavasti he tajuavat vähitellen, että heidän tehtävänsä on nousta suostaan auttamaan omaa lastaan, mutta älkää laskeko sen varaan. Voihan olla, että jos teillä alkaa sujua paremmin, he katsovat sen loukkaukseksi itseään kohtaan ja myrkyttyvät entisestään. Jos näin käy, etäisyyttä todellakin on syytä ottaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Siis mihin olet loppu? Elämiseen? Siihen, että puiden sijaan myitte metsät pohjineen?
Aikuiseksi kasvaminen ja vastuun ottaminen omasta elämästä voisi olla ratkaisu.
Siihen että joutuu tekeen sen mitä mies teki aikaisemmin ja mies ei ole enää tunteeton kivimuuri johon voi nojata joka ongelmassa kun asia on kääntynyt niin että mies tarvitsee tukea ja apua mutta eihän naiset sitä miehelle haluaisi antaa kun nuo haetaan mieheltä itselle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei näköjään naiset kykene samaan mitä miehiltä vaaditaan
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ymmärtää miehesi vanhempien suhtautumista asiaan. Miehesi saa olla vapaa siitä painolastista, että suvun työ olisi mennyt hukkaan. Ei ole mennyt. Jokainen polvi on siitä nauttinut tai raatanut vuorollaan. Nyt tuli sairastuminen ja sille ei yksikään mitään voi, varsinkaan näissä tiukoissa talousolosuhteissa. Oli hyvä, että oli mitä myydä. Seuraavien sukupolvien seikkailut jatkuvat taas omalla tavallaan. Ihmiset ovat tärkeitä, eivät talot ja mannut. Te olette toimineet oikein päin.
Enemmän tuollainen työleiri on sukupolvia kestänyt riippa joka on rajoittanut jokaisen yksilön elämää niin että ne todelliset potentiaalit on jääneet toteuttamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei näköjään naiset kykene samaan mitä miehiltä vaaditaan
Juu aivan, ihan kuin se perinteinen mies olisi jatkanut työpäivänsä jälkeen kotona kodinhengettärenä tehden yksin kaikki kotityötkin...
Vierailija kirjoitti:
Ei näköjään naiset kykene samaan mitä miehiltä vaaditaan
Tiedän talouden mihin vedettiin sähköt ja vesi vasta kun vaimoa kuoli koska miehestä ja pojista ei ollut lypsämään parikymmentäpäistä karjaa käsin, kantamaan niille vettä kaivosta ja hoitamaan tilaa. Kuolemaansa asti oli äiti hoitanut yksin niin talon, karjan kuin pellotkin miehen keskittyessä ryyppäämään ja poikalapset pistämään tilin tyhjäksi, tyttöä ei talossa ollut. Samanlainen kokemus ihan lähisuvussa mutta siinä tilan hoiti alakouluikäisestä asti talon tyttö. Eli kyllä yksi nainen tekee enemmän kuin useampi mies, jopa lapsi pystyy enempään kunhan on tyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei näköjään naiset kykene samaan mitä miehiltä vaaditaan
Miehiltä ei vaadita yhtään mitään. Joten se on hyvin helppo täyttää. Olette jopa niin taitavia siinä, että sitä tyhjääkin pitää erikseen pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näköjään naiset kykene samaan mitä miehiltä vaaditaan
Tiedän talouden mihin vedettiin sähköt ja vesi vasta kun vaimoa kuoli koska miehestä ja pojista ei ollut lypsämään parikymmentäpäistä karjaa käsin, kantamaan niille vettä kaivosta ja hoitamaan tilaa. Kuolemaansa asti oli äiti hoitanut yksin niin talon, karjan kuin pellotkin miehen keskittyessä ryyppäämään ja poikalapset pistämään tilin tyhjäksi, tyttöä ei talossa ollut. Samanlainen kokemus ihan lähisuvussa mutta siinä tilan hoiti alakouluikäisestä asti talon tyttö. Eli kyllä yksi nainen tekee enemmän kuin useampi mies, jopa lapsi pystyy enempään kunhan on tyttö.
Näinhän se on. On aivan järkyttävää, miten vähän naisten työpanosta usein arvostetaan, kun kuitenkin koko yhteiskunta pyörii heidän ytöllään - myös ne fyysisesti raskaat työt maatiloilla. Edelleen. En tiedä yhtään miestä, joka olisi puolison kuoleman jälkeen YKSIN jatkanut tilanhoitoa samalla kasvattaen lapset. Ovat hyvin äkkiä uuden puolison hankkineet. Naisista taas moni tekee KAIKEN itse (hoitaa kodin, lapset, eläimet, viljelykset ja metsätyöt).
Ja onhan tuo itänaapurikin hyvä esimerkki siitä, mitä hyötyä miehistä on - ei mitään. Vanhat mummothan siellä hoitaa lapset, juopot, sairaat, vielä vanhemmat, vammaiset, ruokkivat sukunsa, lämmittävät talot jne - ei niistä mummoista ole enää taloja ja teitä korjaamaan, kun ei aika riitä. Miehet ryyppää ja hakkaa naiset mennen tullen, ja se on ihan laillista.
Ei miehen masennus ole syy sille, etteikö hän enää voisi huolehtia omista lapsistaan tai huolehtia kotitöiden tekemisestä. Mites sitten ne yksinhuoltajat pärjäävät, jotka ovat sairaita/masentuneita? Kyllähän niidenkin on vain selvittävä arkielämästä.
Olen kokenut saman tyylisen tilanteen. Meidän tilanteessa tilaa ei myyty mutta jouduimme muuttamaan tilalta pois koska minun perheen ainoana elättäjänä piti mahdollistaa helpompi työssäkäynti ilman ylimääräisiä kotitöitä, työmatkoja ja niihin kuluvaa aikaa joita maatilalla asuessa oli. Esim kun tien linkous ennen töihin lähtöä ja lumityöt jäi pois, eikä tarvittu enää kahta autoa.
Ongelma liittyy tiettyyn asenteeseen johon tilalle isännäksi tulevat pojat opetetaan. Siihen sisältyy itsetunto, jossa ollaan kaikkivoipaisia itsenäisiä ison talon isäntiä, tullaan omillaan toimeen ja kaikkia tuilla eläviä ja muuta tukea saavia väheksytään. Sitten kun ollaan sairastumisen myötä siinä tilanteessa ettei työn jatkaminen onnistu, niin saadaan suvun vihat päälle kun sukupolvien elämäntyö on tärvelty. Esim. itse en työskennellyt tilalla perinteisenä emäntänä vaan tein koko ajan omaa työtäni ja tila olisi hädin tuskin työllistänyt kahta henkilöä. Kun mies sairastui niin minä sain vihat päälleni. Minun olisi pitänyt ilmeisesti muuttua maanviljelijäksi siinä samalla ja luopua omasta työstäni. Mitenköhän siinä olisi käynyt? Tuosta on nyt 20 vuotta aikaa ja minulle ollaan vieläkin katkeria kun meidän lapsista ei yhdestäkään tule uutta isäntää tilalle.
Mies parantyi fyysisesti, mutta henkisesti "sairasti" 10 vuotta, tuli lääkeriippuvaiseksi ja alkoholisoitui. Ja syytteli minua koko ajan kaikesta miten kaikki oli "huonosti". Erohan siitä lopulta tuli. Turhaan sinnittelin tuon 10 vuotta vihan kohteena, olisi pitänyt erota heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapsia teillä on? Jos kyseessä ovat jo kouluikäiset, niin heidän voi odottaa tekevän jo jotain ainakin kodin siivouksen suhteen.
Muuten kuulostaa siltä, että tarvitsette ulkopuolista apua, ettei tilanne mene pahemmaksi. Mies on masentunut, sinä uupunut ja lapsetkin varmasti hämillään uuden tilanteen edessä.
Itsekin komppaan sitä, että miehen vanhemmat pitäisi nyt saada tajuamaan tilanteenne vakavuus.
Lapsista vanhempi on koulussa, nuorempi vielä päiväkodissa. Koululainen pystyy osallistumaan jonkin verran, mutta hänenkin apunsa on enemmän ohjaamista vaativaa kuin todellista apua. Yrittää kyllä kovasti, mutta se mitä saa aikaan on tosi vähän.
Miehen vanhemmille on puhuttu, mies silloin kun sairastui ja minä vielä masentumisen jälkeen. En tiedä miten heidät saisi ymmärtämään.
ap
Ajan kanssa vanhemmat ymmärtävät jos pääsevät shokistaan yli. Eihän se kertapuhumisella mitenkään tapahdu.
Onko saanut infarktin?