Lue keskustelun säännöt.
Voiko toisen ulkonäkö merkitä näin paljon?
09.03.2023 |
Ahdistaa olla näin pinnallinen ihminen, mut oon jollainlailla ihastunu mieheen jonka ulkonäkö ei kuitenkaan miellytä mua ollenkaan. Mitä ihmettä nyt tekis...? Kun tavallaan ei se haittaa, mut sit jotenkin koen hänet sitten vähän epämiellyttävänä.
Ignooraanko nyt vaan ton ulkonäön ja jatkan, vai voiko tuo muka olla oikeesti syy että suhde ei tulis toimimaan?
En tajua itekkään itteä. Homma on vielä tosi alku tekijöissä.
Normaalisti mua ei kiinnosta ihmisten ulkonäöt ja aina enemmän oon arvostanu ihmisten sisäistä kauneutta. Mut nyt kun kyse onkin kumppani ehdokkaasta ni miks nyt en ajattele samoin? Ärsyttää ihan.
Vai yrittääkö vaisto kertoa jostain, joka ei liity ulkonäköön mitenkään. En tiiä.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin ulkonäkö on ainakin mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä. Jos miehen ulkonäössä jokin häiritsisi minua, niin en kyllä lähtisi yrittämään suhdetta.
Kuinka monta yläpeukkua tulisi miehelle, joka sanoisi: "Kumppanin ulkonäkö on ainakin mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä". Naisen sanomana se on kuitenkin ihan ok, koska ostajalla saa olla vaatimuksia myyjälle.
Kokeillaan: Miehenä näen nanosekunnissa, jos fyysiselle vetovoimalle ei ole mitään edellytyksiä olipa muut "avut" eli luonne, arvot, äly, persoona tms. mitkä tahansa. Ei kiinnosta parisuhdemielessä.
Samoin näen nanosekunnissa ulkonäöstä ja olemuksesta onko erityistä vetovoimaa. Silloin kiinnostutaan ja jos muissa "avuissa" ei tule ehdotonta deal breakeria, niin kiinnostus parisuhdemielessä voi jatkua.
Omaan kokemusmaailmaan ei kuulu, että huomaisin ajan kanssa, jonkun ulkoisesti ei-puoleensavetävän muuttuvan puoleensavetäväksi luonteensa, persoonansa, arvojensa tms. kautta. Ja ulkoisesti ei-puoleensavetävän kanssa mahdoton ajatus lähteä parisuhteeseen.
Tämä on itselleni miehenä täysin päivänselvää ja jotenkin vaistomaisesti oletan muiden miesten toimivan samalla tavalla. En osaa ajatella, että minun pitäisi jotenkin miettiä arvojani tai preferenssejäni ihmissuhteissa tai "kasvaa ihmisenä tms." Olen täysin tyytyväinen itseneeni tässä suhteessa. Jos maailmankaikkeus onkin jossain kohtaa heittänyt eteeni uniikin sielunkumppanin, match made in heaven potenssiin 100 verrattuna nykyiseen kumppaniini, mutta oli pakannut tämän ei kiinnostavaan ulkokuoreen, niin ohi meni, ei haittaa.
Ehkä naiset ovat keskimäärin erilaisia
Olen mies ja allekirjoitan tämän viestin sataprosenttisesti. Kun näen naisen ensimmäisen kerran, tiedän jo ensimmäisen sekunnin aikana onko hän ulkonäöltään sellainen, että voisin edes harkita parisuhdetta hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin ulkonäkö on ainakin mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä. Jos miehen ulkonäössä jokin häiritsisi minua, niin en kyllä lähtisi yrittämään suhdetta.
Kuinka monta yläpeukkua tulisi miehelle, joka sanoisi: "Kumppanin ulkonäkö on ainakin mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä". Naisen sanomana se on kuitenkin ihan ok, koska ostajalla saa olla vaatimuksia myyjälle.
Kokeillaan: Miehenä näen nanosekunnissa, jos fyysiselle vetovoimalle ei ole mitään edellytyksiä olipa muut "avut" eli luonne, arvot, äly, persoona tms. mitkä tahansa. Ei kiinnosta parisuhdemielessä.
Samoin näen nanosekunnissa ulkonäöstä ja olemuksesta onko erityistä vetovoimaa. Silloin kiinnostutaan ja jos muissa "avuissa" ei tule ehdotonta deal breakeria, niin kiinnostus parisuhdemielessä voi jatkua.
Omaan kokemusmaailmaan ei kuulu, että huomaisin ajan kanssa, jonkun ulkoisesti ei-puoleensavetävän muuttuvan puoleensavetäväksi luonteensa, persoonansa, arvojensa tms. kautta. Ja ulkoisesti ei-puoleensavetävän kanssa mahdoton ajatus lähteä parisuhteeseen.
Tämä on itselleni miehenä täysin päivänselvää ja jotenkin vaistomaisesti oletan muiden miesten toimivan samalla tavalla. En osaa ajatella, että minun pitäisi jotenkin miettiä arvojani tai preferenssejäni ihmissuhteissa tai "kasvaa ihmisenä tms." Olen täysin tyytyväinen itseneeni tässä suhteessa. Jos maailmankaikkeus onkin jossain kohtaa heittänyt eteeni uniikin sielunkumppanin, match made in heaven potenssiin 100 verrattuna nykyiseen kumppaniini, mutta oli pakannut tämän ei kiinnostavaan ulkokuoreen, niin ohi meni, ei haittaa.
Ehkä naiset ovat keskimäärin erilaisia
Näin se on enemmän tai vähemmän, useimmilla. Tosin monelle meistä on niinkin, että vasta luonteeseen syttyy kiinnostus, mutta silloinkin vain siinä tapauksessa että ulkonäkö miellyttää.
Itselleni naisena on lähes mahdotonta tuntea vetoa aivan pelkkään ulkonäköön, ilman mitään viitettä persoonasta. Vähintään elekieltä on voitava seurata. Kuitenkin vetovoima vaatii myös sen, että pitää toista fyysisesti viehättävänä.
Lompakon, housujen ja instagramin sisin on tärkeintä. You go girl ja dumppaa se ruma köyhä sika!
Ulkonäöllä ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Ihminen voi olla toiselle rakas, oli minkänäköinen hyvänsä.
Ja hyvä niin. Suhteet valikoituvat yleensä kestäviksi parisuhteiksi muista syistä.
Voin sanoa, että ulkonäön arvottamiseen opitaan kotona. Olen käynyt tästä keskustelua monenkin kanssa. Perhe katsoo yhdessä linnan juhlia: toisessa perheessä katsotaan pukuja, ihastellaan tai ihmetellään. Toisessa perheessä, yleensä äiti, alkaa taivastella "voi herranjestas minkä näköinen ihminen!", "voi luoja miten ryppyinen naama!", "onpas lihava/ laiha nainen", "kattokaa minkä näköinen kotka!", " ei tuon näköiselle ihmiselle sovi tuollaset vaatteet!".
Meillä ihasteltiin niitä pukuja, kun olin lapsi ja nuori. En nyt aikuisenakaan kiinnitä huomiota oliko joku lihava tai onko joku ruma. Poikkeuksellinen kauneus tai ihmisen hymy kyllä kiinnittää huomioni ja tämän ihastukseni saatan sanoa ääneenkin. Paitsi että sitäkään ei nykyisin saisi sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kaltaiset katsovat vain miehen ulkonäköä, sitten puolenvuoden päästä täällä kirjoitellaan, "mun mies ei huomio minua, ei tee kotitöitä, en saa hellyyttä, en seksiä, minä teen kaikki kotityöt", mutta en voi erota.
Miehen rumuus ei kyllä takaa, että olisi muuten yhtään sen parempi. Kaikkihan ne esittää alussa.
Miehet kilpailevat resursseillaan naisten huomiosta. Muut urokset hakkaava luolamies ei ole enää halutuin. Ominaisuudet ja resurssit, jotka kiinnostavat ovat moninaistuneet. Myös mukava luonne, arvot jne ovat tärkeitä resursseja. Kannattaa muistaa, että osaa halutuista ominaisuuksista voi teeskennellä menestyksellä jonkin aikaa, osaa on mahdoton väärentää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin ulkonäkö on ainakin mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä. Jos miehen ulkonäössä jokin häiritsisi minua, niin en kyllä lähtisi yrittämään suhdetta.
Kuinka monta yläpeukkua tulisi miehelle, joka sanoisi: "Kumppanin ulkonäkö on ainakin mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä". Naisen sanomana se on kuitenkin ihan ok, koska ostajalla saa olla vaatimuksia myyjälle.
Kuka semmoista alapeukuttaisi? Kaikillehan se on yksi tärkeimmistä kriteereistä, tarkoitus on kyetä seksiinkin sen toisen kanssa - eikä vain kyetä, vaan oikeasti haluta sitä. Alapeukut tulee siitä, jos ulkonäkö on AINOA kriteeri, kuten se monille teistä ns. hyvistä miehistä tällä palstalla tuntuu olevan.
Ei se tietenkään ole ainoa kriteeri, mutta se on ainoa kriteeri, jonka on ehdottomasti täytyttävä ja jota ei voi kompensoida muilla ominaisuuksilla. Tässä olette oikeassa useimpien miesten suhteen. Jos olisin nainen en haluaisi miestä, joka tästä on tinkinyt kohdallani.
Tosi jännä juttu taas että kun nainen kyseessä niin yläpeukutetaan, mutta käytännössä sama toinen ketju miehen aloittamana ja haukutaan maan rakoon....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni AP:n kysymys ei ole lainkaan niin mustavalkoinen ja kyse onkin siitä kuinka isosti toisen ulkonäkö häiritsee. Mielestäni on myös kohtuuton vaatimus, ettei omassa puolisossaan saisi lainkaan havaita epämiellyttäviä piirteitä, vaan niitä "virheitäkin" pitää ehdoitta rakastaa. Oma mieheni oli pahasti kaljuuntunut jo tavatessamme, vaikka olimme vasta parikymppisiä, minkä lisäksi hänellä on muutamia muitakin piirteitä mitä harva erityisesti puolisossaan toivoo, kuten huono ryhti. Alun jälkeen en ole kiinnittänyt kaljuun mitään huomiota ja suorastaan hätkähdin, kun yksi ystävistäni joskus mainitsi miten puolisoni kaljuuntuminen minua alussa häiritsi, sillä itse en asiaa edes muistanut. Pohdin alussa samaa kuin AP ja tulin siihen lopputulokseen, että on toisaalta ihan naurettava ajatus vaatia ehdotonta ihailua puolison kaikkia piirteitä kohtaan ja kannattaa varautua siihen, että suurin osa alussa häiritsevistä piirteistä häiritsevät jatkossakin. Tosirakkaudessa on mielestäni kuitenkin kyse pikemminkin siitä, että hyväksyy ja rakastaa puolisoaan tämän virheistä huolimatta. Toisaalta pystyn myös kuvittelemaan ihmisiä keiden ulkonäkö olisi totaalinen este parisuhteen muodostamiselle, ja jää vain AP:n itsensä pohdittavaksi ovatko kumppaniehdokkaan ominaisuudet tällaisia.
Minä olen usein ääniyhteydessä erään kanssa ja hänellä on hyvin viehättävä ääni ja persoona johon olenkin ihastunut, mutta kun näen häntä ulkoisesti niin tulee sellainen outo ristiriitaisuuden tunne. Kun ei ulkonäkö varmaan sitten ihan vastaa sitä muuta, minkäs tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni AP:n kysymys ei ole lainkaan niin mustavalkoinen ja kyse onkin siitä kuinka isosti toisen ulkonäkö häiritsee. Mielestäni on myös kohtuuton vaatimus, ettei omassa puolisossaan saisi lainkaan havaita epämiellyttäviä piirteitä, vaan niitä "virheitäkin" pitää ehdoitta rakastaa. Oma mieheni oli pahasti kaljuuntunut jo tavatessamme, vaikka olimme vasta parikymppisiä, minkä lisäksi hänellä on muutamia muitakin piirteitä mitä harva erityisesti puolisossaan toivoo, kuten huono ryhti. Alun jälkeen en ole kiinnittänyt kaljuun mitään huomiota ja suorastaan hätkähdin, kun yksi ystävistäni joskus mainitsi miten puolisoni kaljuuntuminen minua alussa häiritsi, sillä itse en asiaa edes muistanut. Pohdin alussa samaa kuin AP ja tulin siihen lopputulokseen, että on toisaalta ihan naurettava ajatus vaatia ehdotonta ihailua puolison kaikkia piirteitä kohtaan ja kannattaa varautua siihen, että suurin osa alussa häiritsevistä piirteistä häiritsevät jatkossakin. Tosirakkaudessa on mielestäni kuitenkin kyse pikemminkin siitä, että hyväksyy ja rakastaa puolisoaan tämän virheistä huolimatta. Toisaalta pystyn myös kuvittelemaan ihmisiä keiden ulkonäkö olisi totaalinen este parisuhteen muodostamiselle, ja jää vain AP:n itsensä pohdittavaksi ovatko kumppaniehdokkaan ominaisuudet tällaisia.
Mielestäni joku kirjoitti aiemmin ihan hyvin, että kyllähän vastaanotto olisi vähän erilainen mikäli aloitus olisi miehen kirjoittama ja siinä todettaisiin, että ihan kiva nainen, mutta kun tissit roikkuu. Iso osa haukkuisi miehen pinnalliseksi ja käskisi pysymään yksin sinkkuna. Jos ollaan ihan rehellisiä, naisilla on mielestäni useammin häiritseviä ominaisuuksia ulkonäöllisesti kuin miehillä, mutta silti naisten valikoivuus on hyväksytympää kuin miesten. Näin ainakin omasta mielestäni, ja häiritsevillä ominaisuuksilla tarkoitan juurikin selluliittia, läskiä, roikkuvia tissejä, tissittömyyttä, kaksoisleukaa, epäsiistiä tukkaa, homssuisuutta, ja niin edelleen. Näitä ominaisuuksia on paljon myös itselläni. Voin ajatella, että puolisoni "synti" on olla kalju. Muuten hän on normaalipainoinen ja -pituinen, siisti, kasvoista miellyttävän näköinen ja muilta ominaisuuksiltaan lähes täydellinen. En ollenkaan liputa ehdottomuutta ulkonäköasioissa, vaikka se onkin tällä palstalla suosittua.
AV:llä on ihmeen paljon näitä, jotka raivostuu täysin siitä ideasta että ulkonäkö saisi vaikuttaa elämässä yhtään mihinkään. Ei kannata yrittää totutella itselle epämiellyttäviin piirteisiin, ne vain häiritsee ajan kuluessa yhä enemmän.
Tietysti kaikkia kohtaan kuuluu käyttäytyä peruskohteliaasti ulkonäöstä huolimatta, mutta suhteeseen asti ei kannata itseään pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin ulkonäkö on ainakin mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä. Jos miehen ulkonäössä jokin häiritsisi minua, niin en kyllä lähtisi yrittämään suhdetta.
Kuinka monta yläpeukkua tulisi miehelle, joka sanoisi: "Kumppanin ulkonäkö on ainakin mulle yksi tärkeimmistä kriteereistä". Naisen sanomana se on kuitenkin ihan ok, koska ostajalla saa olla vaatimuksia myyjälle.
Kuka semmoista alapeukuttaisi? Kaikillehan se on yksi tärkeimmistä kriteereistä, tarkoitus on kyetä seksiinkin sen toisen kanssa - eikä vain kyetä, vaan oikeasti haluta sitä. Alapeukut tulee siitä, jos ulkonäkö on AINOA kriteeri, kuten se monille teistä ns. hyvistä miehistä tällä palstalla tuntuu olevan.
Ei se tietenkään ole ainoa kriteeri, mutta se on ainoa kriteeri, jonka on ehdottomasti täytyttävä ja jota ei voi kompensoida muilla ominaisuuksilla. Tässä olette oikeassa useimpien miesten suhteen. Jos olisin nainen en haluaisi miestä, joka tästä on tinkinyt kohdallani.
Olen eri mieltä. Entä, kun puoliso vanhenee ja ulkonäkö kuihtuu? Kuinka paljon tuttavapiirissäsi on useita kymmeniä vuosia kestäneitä suhteita?
Vierailija kirjoitti:
Tosi jännä juttu taas että kun nainen kyseessä niin yläpeukutetaan, mutta käytännössä sama toinen ketju miehen aloittamana ja haukutaan maan rakoon....
Jos aikoo olla naisväen kanssa tekemisissä, tulee ensinnäkin totutella tuplastandardeihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni AP:n kysymys ei ole lainkaan niin mustavalkoinen ja kyse onkin siitä kuinka isosti toisen ulkonäkö häiritsee. Mielestäni on myös kohtuuton vaatimus, ettei omassa puolisossaan saisi lainkaan havaita epämiellyttäviä piirteitä, vaan niitä "virheitäkin" pitää ehdoitta rakastaa. Oma mieheni oli pahasti kaljuuntunut jo tavatessamme, vaikka olimme vasta parikymppisiä, minkä lisäksi hänellä on muutamia muitakin piirteitä mitä harva erityisesti puolisossaan toivoo, kuten huono ryhti. Alun jälkeen en ole kiinnittänyt kaljuun mitään huomiota ja suorastaan hätkähdin, kun yksi ystävistäni joskus mainitsi miten puolisoni kaljuuntuminen minua alussa häiritsi, sillä itse en asiaa edes muistanut. Pohdin alussa samaa kuin AP ja tulin siihen lopputulokseen, että on toisaalta ihan naurettava ajatus vaatia ehdotonta ihailua puolison kaikkia piirteitä kohtaan ja kannattaa varautua siihen, että suurin osa alussa häiritsevistä piirteistä häiritsevät jatkossakin. Tosirakkaudessa on mielestäni kuitenkin kyse pikemminkin siitä, että hyväksyy ja rakastaa puolisoaan tämän virheistä huolimatta. Toisaalta pystyn myös kuvittelemaan ihmisiä keiden ulkonäkö olisi totaalinen este parisuhteen muodostamiselle, ja jää vain AP:n itsensä pohdittavaksi ovatko kumppaniehdokkaan ominaisuudet tällaisia.
Mielestäni joku kirjoitti aiemmin ihan hyvin, että kyllähän vastaanotto olisi vähän erilainen mikäli aloitus olisi miehen kirjoittama ja siinä todettaisiin, että ihan kiva nainen, mutta kun tissit roikkuu. Iso osa haukkuisi miehen pinnalliseksi ja käskisi pysymään yksin sinkkuna. Jos ollaan ihan rehellisiä, naisilla on mielestäni useammin häiritseviä ominaisuuksia ulkonäöllisesti kuin miehillä, mutta silti naisten valikoivuus on hyväksytympää kuin miesten. Näin ainakin omasta mielestäni, ja häiritsevillä ominaisuuksilla tarkoitan juurikin selluliittia, läskiä, roikkuvia tissejä, tissittömyyttä, kaksoisleukaa, epäsiistiä tukkaa, homssuisuutta, ja niin edelleen. Näitä ominaisuuksia on paljon myös itselläni. Voin ajatella, että puolisoni "synti" on olla kalju. Muuten hän on normaalipainoinen ja -pituinen, siisti, kasvoista miellyttävän näköinen ja muilta ominaisuuksiltaan lähes täydellinen. En ollenkaan liputa ehdottomuutta ulkonäköasioissa, vaikka se onkin tällä palstalla suosittua.
Johtuu myös osittain siitä, että miehen kohdalla normaalina ulkonäkönä pidetään jotain lyhyeksi kynittyä tukkaa, meikittömyyttä, vähän tylsähköjä perusvaatteita, joiden ei edes tarvitsisi istua... Kaikki tällainen olisi naisen kohdalla nimenomaan homssuisuutta. Ja vaikka lyhyeksi kynitty tukka sinänsä on aina "siisti", ei se naisen kohdalla olisikaan plussaa. Mieheltä ikäänkuin ei vaadita mitään, jolloin neutraali ulkonäkö kelpaa.
Kuka muistaa vielä maajussi Mauno-tapauksen kun mies kertoi haluavansa normaalipainoisen naisen niin hänet haukuttiin maanrakoon. Huom. painoon voi vaikuttaa.
Tässä AP:n tapauksessa nainen tuomitsee miehen kasvot eli geenit ja häntä vain kompataan.
Ei se ulkonäkö oo tärkein asia. Hyvät elämän arvot ovat tärkeämmät. Sisäinen ihminen on ainoa todellinen tekijä myös ihmissuhteissa. Ei pintapuoli. Tämän kun ihmiset sisäistäisi paremmin niin olisi hyvä juttu. Liian moni menee ulkonäkö edellä ja varsinkin nuorimmissa nämä virheet näkyy eniten.
Nainen peukuta:
"Vain niiden miesten luonne ja persoona kiinnostaa parisuhdemielessä, joiden ulkonäkö/ulkoinen olemus on minulle riittävän vetovoimainen seksuaalisesti"
Yläpeukku= allekirjoitan, Alapeukku= en allekirjoita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni AP:n kysymys ei ole lainkaan niin mustavalkoinen ja kyse onkin siitä kuinka isosti toisen ulkonäkö häiritsee. Mielestäni on myös kohtuuton vaatimus, ettei omassa puolisossaan saisi lainkaan havaita epämiellyttäviä piirteitä, vaan niitä "virheitäkin" pitää ehdoitta rakastaa. Oma mieheni oli pahasti kaljuuntunut jo tavatessamme, vaikka olimme vasta parikymppisiä, minkä lisäksi hänellä on muutamia muitakin piirteitä mitä harva erityisesti puolisossaan toivoo, kuten huono ryhti. Alun jälkeen en ole kiinnittänyt kaljuun mitään huomiota ja suorastaan hätkähdin, kun yksi ystävistäni joskus mainitsi miten puolisoni kaljuuntuminen minua alussa häiritsi, sillä itse en asiaa edes muistanut. Pohdin alussa samaa kuin AP ja tulin siihen lopputulokseen, että on toisaalta ihan naurettava ajatus vaatia ehdotonta ihailua puolison kaikkia piirteitä kohtaan ja kannattaa varautua siihen, että suurin osa alussa häiritsevistä piirteistä häiritsevät jatkossakin. Tosirakkaudessa on mielestäni kuitenkin kyse pikemminkin siitä, että hyväksyy ja rakastaa puolisoaan tämän virheistä huolimatta. Toisaalta pystyn myös kuvittelemaan ihmisiä keiden ulkonäkö olisi totaalinen este parisuhteen muodostamiselle, ja jää vain AP:n itsensä pohdittavaksi ovatko kumppaniehdokkaan ominaisuudet tällaisia.
Mielestäni joku kirjoitti aiemmin ihan hyvin, että kyllähän vastaanotto olisi vähän erilainen mikäli aloitus olisi miehen kirjoittama ja siinä todettaisiin, että ihan kiva nainen, mutta kun tissit roikkuu. Iso osa haukkuisi miehen pinnalliseksi ja käskisi pysymään yksin sinkkuna. Jos ollaan ihan rehellisiä, naisilla on mielestäni useammin häiritseviä ominaisuuksia ulkonäöllisesti kuin miehillä, mutta silti naisten valikoivuus on hyväksytympää kuin miesten. Näin ainakin omasta mielestäni, ja häiritsevillä ominaisuuksilla tarkoitan juurikin selluliittia, läskiä, roikkuvia tissejä, tissittömyyttä, kaksoisleukaa, epäsiistiä tukkaa, homssuisuutta, ja niin edelleen. Näitä ominaisuuksia on paljon myös itselläni. Voin ajatella, että puolisoni "synti" on olla kalju. Muuten hän on normaalipainoinen ja -pituinen, siisti, kasvoista miellyttävän näköinen ja muilta ominaisuuksiltaan lähes täydellinen. En ollenkaan liputa ehdottomuutta ulkonäköasioissa, vaikka se onkin tällä palstalla suosittua.
Johtuu myös osittain siitä, että miehen kohdalla normaalina ulkonäkönä pidetään jotain lyhyeksi kynittyä tukkaa, meikittömyyttä, vähän tylsähköjä perusvaatteita, joiden ei edes tarvitsisi istua... Kaikki tällainen olisi naisen kohdalla nimenomaan homssuisuutta. Ja vaikka lyhyeksi kynitty tukka sinänsä on aina "siisti", ei se naisen kohdalla olisikaan plussaa. Mieheltä ikäänkuin ei vaadita mitään, jolloin neutraali ulkonäkö kelpaa.
Olen jälleen eri mieltä. Kyllä miesten homssuisuus häiritsee myös isoa osaa naisista, huonosta hygieniasta puhumattakaan. Myös nämä ovat ominaisuuksia, minkä kanssa osa naisista löytää rauhan parisuhteessa, ihan kuten miehetkin. Monia ominaisuuksia voi myös muuttaa ja oleellista on muistaa, että itsekään ei ole täydellinen. Itse olen ihan sujut ajatuksen kanssa, että kaikki minussa ei välttämättä ole sitä mitä puolisoni ensimmäiseksi preferoisi.
Vierailija kirjoitti:
Kuka muistaa vielä maajussi Mauno-tapauksen kun mies kertoi haluavansa normaalipainoisen naisen niin hänet haukuttiin maanrakoon. Huom. painoon voi vaikuttaa.
Tässä AP:n tapauksessa nainen tuomitsee miehen kasvot eli geenit ja häntä vain kompataan.
Niin, hänellä oli tulevalle kumppanille yksi ainoa kriteeri, ja se oli normaalipaino. Vaikutti vähän yksinkertaiselta, koska jokainen vähänkin fiksumpi olisi tajunnut, että vaikka oikeasti ei mitään muuta kriteeriä olisikaan, niin tuollaisessa ohjelmassa kannattaisi ainakin ESITTÄÄ, että hakee "mukavaa persoonaa, jonka kanssa olisi kiva viettää aikaa yhdessä, tehdä esim. asioita X, Y ja Z, ja jolla olisi huumorintajua ja hyvät elämänarvot" tms. Itsekin normaalipainoisena jättäisin väliin sellaisen maajussin, joka ei yhtään välitä siitä, millainen persoona toinen on, että riittää vain normaalipaino.
Tässä se oli tiivistetty.