Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä eroon kuolemanpelosta?
09.03.2023 |
Onko kukaan onnistunut pääsemään eroon kuolemanpelosta? Minua on pelottanut kuolema siitä asti, kun lapsena kuulin että ihmiset kuolevat. Yritän uskoa Jumalaan/muuhun korkeampaan voimaan, mutta sekään ei auta, koska järjellä ajateltuna ei kuolemanjälkeisestä elämästä voi olla varmuutta. Olen ainoa lapsi, ja tiedostan, että jos kuolen niin vanhempani jäävät lapsettomiksi, ja jos vanhempani kuolevat ei minulle jää sisaruksia koska niitä ei ole.
Jos netistä etsii asiaan apua, niin ratkaisuksi ehdotetaan vain lääkkeitä, mutta eivät nekään tosiasioita poista. Onko kenelläkään konkreettisia vinkkejä, miten kuolemanpelosta pääsisi yli? Kokonaisvaltaisesti tullut sellainen olo, että mitä järkeä on missään. Miksi herätä aamulla, käydä koulussa, käydä töissä, tehdä ylipäätään yhtään mitään, kun lopussa kuollaan kaikki? Ihmettelen ihmisiä, jotka miettivät ulkonäköä, rahaa ja materiaa, koska se näyttää itselleni aivan turhalta. Tuntuu että ajatusmaailmani on aivan erikoinen verrattuna suurimpaan osaan ihmisistä, sillä suurin osa kuitenkin löytää elämäänsä järkeä, vaikka loppu häämöttää itse kullakin.
Nyt vinkkejä ja apua, miten päästä yli tästä kuolemanpelosta ja muutenkin tästä elämän turhuuden ja järjettömyyden tunteesta?
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni kuolemaa pelkäävä pelkää itseasiassa elämää, elämätöntä elämää, sitä etteivät ole eläneet kuten olisivat halunneet. Ja moni taas ei loppupeleissä pelkää varsinaista kuolemaa vaan sitä kärsimystä mikä mahdollisesti edeltää kuolemaa (sairaudet jne.).
Mutta mitä väliä silläkään, kun kuitenkin tässä kuollaan? Tätä oon miettinyt. Eli siis mitä väliä, vaikka elämä "jäisi elämättä" tai en olisi elänyt kuten halusin. Kuolen kuitenkin, elin niin tai näin, ei sillä ole yhtään mitään väliä.
No periaatteessa noin. Mutta nyt kun täällä ollaan, niin miksi pitäisi itseään kiusata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolemalla siitä pääsee, kuolemalla.
Vierailija kirjoitti:
Mulla hävisi viimeinenkin oman kuoleman pelko, kun lapsi sairastui parantumattomaan syöpään. Nyt ajatus omasta kuolemasta tuntuu helpottavalta. Olisi kamalin rangaistus ikinä, jos joutuisin olemaan hengissä ikuisesti.
En löydä sanoja. Valtavan surullista. Oman lapseni syöpäepäily osoittautui vääräksi ja selvisimme säikähdyksellä. Se epävarmuuden kuukausi silti muutti asennoitumistani sekä elämään että kuolemaan. Ehdottomasti haluan elää nyt, mutta en loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Alle 47-vuotiaalla perusterveellä ei ole järkevää syytä pelätä jos osaa välttää turhia riskejä. Ikärajan ylittäneillä on sitten jo toisin.
Miksi juuri tuo ikäraja?
Jos kuolemanpelko on niin paha, että se haittaa elämää, kannattaa miettiä, mikä siinä kuolemassa pelottaa. Onko se se kuolemaa edeltävä aika/hetki, vai itse hengenlähtö, vai se, mitä sen jälkeen tapahtuu? Jos pelkäät kuoleman jälkeistä elämää, pelkäätkö enemmän sitä, millaista sinulla itselläsi on kuolleena, vai sitä, miltä kuolemasi tuntuu läheisistäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskonnot on kehitetty juuri kuolemanpelkoisia varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...
Mutta tuohon turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.
No mutta kun täällä vain kerran ollaan, niin itse pyrin olemaan mahdollisimman paljon onnellinen. Elämä on tässä ja nyt. Nyt se pitää elää jos meinaa elää.
Ja turha sitä kuolemaa on pelätä, kun jokainen meistä kuitenkin kuolee.
Onnellisuuden tavoittelu jättää vähän tyhjäksi. Pitää olla isompia päämääriä, jolloin onnellisuus on sivutuote.
Totta. Minä haaveilin pitkään moottoripyörästä. Sitten vihdoin hankin sellaisen. Onnellisuus kasvoi merkittävästi. Nyt sitten suunnittelen reissuja ensi kesälle. Täytyy vain innokkaasti tehdä töitä nyt, että voi pitää paljon vapaata ja kassa on kunnossa.
Jos nautit siitä reissujen suunnittelusta, niitä kannattaa tehdä jo ihan vain siksi, että sinulla on hyvä syy suunnitella niitä.
Näin vuosia sitten oudon elokuvan, jossa päähenkilö kuoli.
Kuoleman jälkeen hän kahlasi sameassa vedessä vyötäröään myöten ja tätä vettä jatkui joka puolelle silmänkantamattomiin.
Mitään muuta ei näkynyt, vaikka hän jatkoi kahlaamista. Ei ollut mitään, minne hän olisi päässyt pois. Ehkä hän kahlaa siellä vieläkin.
Tänä jätti mulle kammon siitä, että kuoleman jälkeen voi olla jotain, mitä emme osaa edes kuvitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin vuosia sitten oudon elokuvan, jossa päähenkilö kuoli.
Kuoleman jälkeen hän kahlasi sameassa vedessä vyötäröään myöten ja tätä vettä jatkui joka puolelle silmänkantamattomiin.Mitään muuta ei näkynyt, vaikka hän jatkoi kahlaamista. Ei ollut mitään, minne hän olisi päässyt pois. Ehkä hän kahlaa siellä vieläkin.
Tänä jätti mulle kammon siitä, että kuoleman jälkeen voi olla jotain, mitä emme osaa edes kuvitella.
Kuoleman virta, jota ei voikaan ylittää.
Minuun on vaikuttanut Francois Ozonin leffa kuolemansairaasta, vaikka osa ratkaisuista siinä jäi kovin heppoisiksi (esim. lapsen siittäminen), mutta jotenkin se levollisuus leffan lopussa meren rannalla.
Yleensä 6-7 vuotiaana tulee se ymmärrys että kaikki kuolevat ja suurinpiirtein mitä se tarkoittaa. Sen jälkeen sen tiedon pitäisi vähän niinkuin vaipua pumpuliin ja se päinvastainen tunne, 'kuolemattomuus' on huipuillaan teini-iässä. Sen jälkeen ei kuolemaa ajatella sen kummemmin, on niin paljon muuta. Työt, lapset, elämä. Jos vanhaksi asti saa elää niin silloin taas tulee ajatukset kuolemasta ja miten siihen mukautua. Miksi ajatus kuolemasta jäi keskeiseksi asiaksi elämääsi en osaa sanoa mutta valitan että näin kävi. On helppo sanoa toiselle että päämääräsi on elää elämä jonka olet saanut niin hyvin ja itsellese parhaalla tavalla kuin pystyt, oli se sitten lyhyt tai pitkä. Elämää ei pitäisi elää kuolemaa odotellen, peläten ja ajatellen koska silloin se, ainakin osaksi, menee hukkaan. En tiedä auttaisiko jonkinlainen terapia. Mutta muuten voin vain sanoa että kun ajatukset että elämä on mitätöntä koska kuitenkin kuolen ovat vahvat niin on asiasi laittaa sinne väliajatus,, 'vaikka se on mitätön, aion nauttia siitä ennenkuin kuolen.' ja ajatella se joka kerta kun negatiiviset ajatukset tulevat mieleen. Aika työlästa mutta lopuksi ajatuksesta voi kasvaa siemen joka alkaa itä ja kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin muistan kun lapsena kuulin ensimmäistä kertaa että kaikki kuolee. Muistan itkeneeni asialle ja olleeni tosi ahdistunut. Muutamia vuosia sitten olin ihan tosi ahdistunut kuolemasta ja siitä mitä sen jälkeen tapahtuu, vieläkin mietin asiaa päivittäin mutta pahimmat pelot on lähtenyt omien mielenterveysongelmien parantumisen ja unimäärän lisääntymisen takia. En kyllä siltikään pidä kuoleman ajatuksesta ja pohjimmiltani toivoisin että en olisi syntynyt ollenkaan jotta en joutuisi kuolemaa kohtaamaan. Tästä syystä en myöskään haluaisi biologisia lapsia. En halua että tänne maailmaan tuodaan lapsia jotka sitten mahdollisesti joutuu hel.vettiin kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...
Mutta tuohon turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.
Eliöillä ei ole muuta tehtävää kuin lisääntyä ja kuolla pois ja ihminenkin on eliö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni kuolemaa pelkäävä pelkää itseasiassa elämää, elämätöntä elämää, sitä etteivät ole eläneet kuten olisivat halunneet. Ja moni taas ei loppupeleissä pelkää varsinaista kuolemaa vaan sitä kärsimystä mikä mahdollisesti edeltää kuolemaa (sairaudet jne.).
Näin juuri ja itse kuolemassahan ei ole mitään pelättävää. Jos katsoo tieteellisestä näkökulmasta, niin yksilön elämän loppuessa ajatustoiminta loppuu ja kaikki muistot katoavat lopullisesti. Ei ole iloa sen jälkeen, mutta ei myöskään kipua eikä surua. Ei mitään, mikä voisi ajatella, että hitsin pimpula kun nyt olen kuollut. Yksilön itsensä kannalta ei siis ole mitään merkitystä, palaa vain siihen tilaan, mitä oli ennen syntymäänsä, eli olemattomuuteen.
Valitettavasti eksistentialismista on vain pieni askel nihilismiin ja monet ihmiset eivät kestä kumpaakaan. Siksihän meillä on erilaisia uskontoja ja ne ovatkin erittäin hyödyllisiä maailmantuskan poistamiseen.
Itse kuolema ja kaiken loppuminen ei tällä hetkellä pelota, mutta sairastumista ja kärsimystä pelkään. Välillä olen käyttänyt ahdistuslääkkeitä ja kyllä ne helpottavat oloa. Jatkuva pelon tunne voi olla ahdistuksen ja stressin oire, joten kannattaa jutella ammattilaisen kanssa.
Toisaalta olen ollut kerran sairaalassa viikon todella kivuliaassa tilassa ja silloin lääkäri kysyi, ymmärränkö, että tila voi johtaa kuolemasn. Ei pelottanut silloin yhtään, joku fyysinen selvitysvaisto oli päällä kivuista huolimatta ja toisaalta mietin, että loputtomasti en niitä kipuja kestä ja siinä tapauksessa kuolema olisi helpotus.
Sanoisin kuitenkin, että tuon pelon yli pääseminen on osa ihmisenä kasvua. Auttaisitko jos tutustut erilaisiin käsityksiin kuolemasta ja kuolemanrajakokemuksiin, kuten joku jo ehdotti?
Jossain runossa hienosti kirjoitettiin, että tyhjyydeen tunne sisällä on Jumalan ääni, en muista runoa enää tuon paremmin. Jos joku tietää, kertokaa, suomalainen naisrunoilija muistaakseni kyseessä.
Tsemppiä sinulle ap ja meille muillekin, samassa veneessä ollaan.
Tuskin tämä auttaa, mutta syvän unen tila (sanskritiksi nidraa tai suSupti) eronnee kuolemasta vain siten, että unesta yleensä herätään samassa fyysisessä ropassa, mutta kuolemassa siirrytään välitilaan (tiibetiksi kai: bardo, kahden välillä, tai jotain) odottamaan seuraavaa enimmäkseen kurjaa, "parhaimmillaan" liki satavuotista vaellusta ruumiillistuneena olentona, useimmiten Homo sapiens sapienksena??
Vierailija kirjoitti:
Tuskin tämä auttaa, mutta syvän unen tila (sanskritiksi nidraa tai suSupti) eronnee kuolemasta vain siten, että unesta yleensä herätään samassa fyysisessä ropassa, mutta kuolemassa siirrytään välitilaan (tiibetiksi kai: bardo, kahden välillä, tai jotain) odottamaan seuraavaa enimmäkseen kurjaa, "parhaimmillaan" liki satavuotista vaellusta ruumiillistuneena olentona, useimmiten Homo sapiens sapienksena??
Onko varma, että tuo on juuri se oikea kaikista uskonnollisista selityksistä?
Kuolemanpelosta mulla ei ole kokemusta, mutta tuo elämän turhuus on tuttua kauraa. Olen jopa sitä mieltä, että jos tietäisin, ettei tuonpuoleista ole, olisin luopunut vapaaehtoisesti elämästäni jo vuosia sitten. Jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Ironista kyllä mulla tähän on nimenomaan auttanut se, etten tiedä tai edes voi tietää mitä kuoleman toisella puolella odottaa. Sen takia rukoilin Jumalaa elämääni jo vuosia sitten. Minun on hieman vaikea sanoa olevani uskoon tullut kristitty, koska minusta tuntuu hieman, että feikkaan koko jutun ja epäilen uskoani aika paljon. Kuitenkin myös rakastan Jumalaa ja olen kiitollinen, että Kristus on kuollut minun takiani. Saan voimaa Raamatusta ja se motivoi minua toimimaan elämässäni oikein.
Vierailija kirjoitti:
Kun on uskossa Jeesukseen, ei kuolema pelota.
On hienoa, jos ei nyt pelota. Jos luet Raamattua, siellä kumminkin ymmärretään ihmismielen liikkeet täysin tuntemattoman, uuden edessä. Kuolemasta puhutaan vihollisena: " vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema".
Alue: Aihe vapaa
Totta. Minä haaveilin pitkään moottoripyörästä. Sitten vihdoin hankin sellaisen. Onnellisuus kasvoi merkittävästi. Nyt sitten suunnittelen reissuja ensi kesälle. Täytyy vain innokkaasti tehdä töitä nyt, että voi pitää paljon vapaata ja kassa on kunnossa.