Miten päästä eroon kuolemanpelosta?

Jeesus voi auttaa. Itse kyllä pelkäsin helvettiä, en itse kuolemaa.

Jotain muuta ajateltavaa myös, mielekäs harrastus?

Siis et pelkää itse kuolemaa, vaan sitä, että elämäsi olisi turha?

Tee elämästä sellainen, että sillä on merkitystä. Silloin jää edes vahvat muistot.

Ala taidemaalariksi, kirjailijaksi, runoilijaksi... tee jotain mikä jää jäljelle.

Mulla hävisi viimeinenkin oman kuoleman pelko, kun lapsi sairastui parantumattomaan syöpään. Nyt ajatus omasta kuolemasta tuntuu helpottavalta. Olisi kamalin rangaistus ikinä, jos joutuisin olemaan hengissä ikuisesti.

Mitä ihmeen pelättävää kuolemassa on? Jokainen meistä kuolee eikä sitä voi estää.

Mulla se on käynyt itsestään iän ja ajan myötä. Siihen on vaikuttanut monia asia miksi en enäää pelkää kuolemaa. Iso osa on sillä, että on kuollut jo läheisiä jonkun verran, joten se kuolema-asia on ollut ihan pakko kohdata pohjia myöten. Siitä on tullut jotenkin sellainen tuttu asia, että olen nähnyt näidenkin menevän kohti kuolemaa ja kuoleman portista läpi, ei siinä ole mitään dramaattista. Minulla oli myös joskus sellaisia uskonnollisia epäilyksiä, että vaikka olenkin agnostikko niin välillä iski kauhu, että jos vaikka kristinusko, tai joku muu uskonto on oikeassa, ja esim. kuolevaa odottaa joku kadotus? Mutta kun olen kuoleman lähestyessä tai sen jälkeen sitten tunnustellut, koenko oikeasti että se läheinen saattaa nyt olla pahassa paikassa, niin ei, en koe. Minun intuitioni sanoo että kaikki on hyvin, hän ei kärsi enää.

Toinen juttu on tietynlainen elämään kyllästyminen. Kun on ollut niitä menetyksiä ja pettymyksiä ja sairauksia ja muuta, niin aika usein on tullut mieleen, että onko tämä elämä nyt oikeastaan niin hienoa, että tänne haluaisi ikuisiksi ajoiksi jäädäkään. Lopputulos on että ei ole. Enkä sano näin vain silloin kun olen jostain akuutista menetyksestä tai pettymyksestä suruissani ja masentunut, vaan ihan rauhallisessa ja hyvässäkin mielentilassa nykyisin ajattelen, että sellainen tavallinen ihmisen elinaika oikein hyvin riittää, en haluaisi enempää. Olen viisikymppinen nyt , ja oikeastaan kokisin olevani valmis lähtemäänkin. En kaipaa enää elämältä mitään. Mutta ei ole myöskään mitään kiirettä päästä pois. Rauha sen kuolevaisuuden ja kuoleman kanssa.

Sekin helpottaa, ettei enää ole ketään joka on kovin vahvasti riippuavinen minusta. Kun lapset oli pieniä, varsinkin kun jäin yh:ksi mieheni kuoltua, oli usein kuolemanpelkoa ihan lasten puolesta, että miten heille käy jos minä kuolen. Nyt he ovat jo isoja ja tiedän että pärjäisivät ilman minuakin. Surisivat toki, mutta pystyisivät jatkamaan elämäänsä. 

Sä siis luulet menettäväsi jotain kun kuolet?

Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...

Mutta tuohon  turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.

Minua taas päinvastoin helpottaa tuo tieto siitä, että kaikki kuolevat! Ei tarvitse erityisesti pelätä kuolevansa, kun tietää, että se on edessä minulla ja ihan jokaisella joka tapauksessa. En ole uskovainen, joten ajattelen, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Minusta elämä tuntuu silti merkitykselliseltä.

Kuolemanpelko kuuluu ihmisenä olemisen kokonaispakettiin, eikä sen ratkaisu löydy Jeesuksesta ja tuonpuoleiseen uskomisesta. Kuolemaa tuleekin saada pelätä. Se on ainoa varma asia elämäässämme.

Vierailija kirjoitti:

Sä siis luulet menettäväsi jotain kun kuolet?

Niin, vain elämän.

Vaikea sanoa.

Itsellä lähti itsekseen, kun tajusin elävän elämääni muiden orjana.

Työnantaja ja perhe käyttävät surutta hyväkseen välittämättä mielipiteistäni.

Nyt odotan röntkenkuvia ja toivon kuvista löytyvän agressiivinen syöpä.

Kaikille parempi, kun kuolen sairauteen. Ei tarvitse kenenkään miettiä mitä olisi pitänyt tehdä, jos tekisin itsemurhan.

Ei kuolemanpelkoa, vaan kuolemanjano <3

Googlaa kuolemanrajakokemuksista, NDE (near death experiences).

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen pelättävää kuolemassa on? Jokainen meistä kuolee eikä sitä voi estää.

Jos siinä ei ole mitään pelättävää, miksi et haluaisi kuolla nyt saman tien? Sinulla ei varmaan ole omia lapsia joiden kuolemaa toivot?

Aloittaja on nuori ja herkkä ihminen ja ymmärrän häntä. Minäkin pelkäsin nuorena sairauksia ja kuolemaa.Olin välillä tosi ahdistunut kun ajattelinkin asiaa. No ei kuolemaa ole mukavaa ajatella nykyäänkään. Äskenkin ajattelin miten surullista ja väärin on jos ihminen tai eläin kuolee ennenaikaisesti. Minulla kokemuksia lähinnä lemmikkien kuolemista. Uskon että hyvä terapeutti voisi auttaa.Kyllä minäkin olen saanut terapiasta apua aikoinaan.

Joka päivä kuollaan vähän. Menetettyä aikaa et saa takaisin, se kuuluu jo kuolemalle.

Et pääse eroo.n kuolemanpelosta

Kun on uskossa Jeesukseen, ei kuolema pelota.

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...

Mutta tuohon  turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.

Ei sillä olekaan mitään väliä, kaikki tämä on katoavaista. Mutta minulle se juuri on se valtava helpotus! Ei tarvitse ottaa mitään täällä elämässä niin vakavasti. Voi vaan katsella mielialojen, vointien, maisemien, olosuhteiden, ihmisten, kaiken tulemisia ja menemisiä ja tietää, että mikään tästä ei ole oikeasti valtavan tärkeää. Voi nauttia silloin kun se on nautittavaa, kärsiä silloin kun se on ahdistavaa tai kivuliasta, mutta syvemmällä on rauha siitä, että tämäkään ei ole pysyvää eikä sillä ole mitään suurempaa merkitystä tai tarkoitusta.

- 5

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...

Mutta tuohon  turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.

Niin tuttua. Ihan sama järjettömyys on minkään asian saavuttamisenkin suhteen koska ei täältä mitään mukaansa saa. 

Miksi nähdä hirmuisesti vaivaa ja ahertaa kun kuitenkin kaikki voidaan ottaa pois ihan koska vaan?

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa.

Itsellä lähti itsekseen, kun tajusin elävän elämääni muiden orjana.

Työnantaja ja perhe käyttävät surutta hyväkseen välittämättä mielipiteistäni.

Nyt odotan röntkenkuvia ja toivon kuvista löytyvän agressiivinen syöpä.

Kaikille parempi, kun kuolen sairauteen. Ei tarvitse kenenkään miettiä mitä olisi pitänyt tehdä, jos tekisin itsemurhan.

Ei kuolemanpelkoa, vaan kuolemanjano <3

Hei! Olen valtavan pahoillani tilanteestasi. Olet tärkeä ja arvokas!

Rukoilen puolestasi💟