Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä eroon kuolemanpelosta?
09.03.2023 |
Onko kukaan onnistunut pääsemään eroon kuolemanpelosta? Minua on pelottanut kuolema siitä asti, kun lapsena kuulin että ihmiset kuolevat. Yritän uskoa Jumalaan/muuhun korkeampaan voimaan, mutta sekään ei auta, koska järjellä ajateltuna ei kuolemanjälkeisestä elämästä voi olla varmuutta. Olen ainoa lapsi, ja tiedostan, että jos kuolen niin vanhempani jäävät lapsettomiksi, ja jos vanhempani kuolevat ei minulle jää sisaruksia koska niitä ei ole.
Jos netistä etsii asiaan apua, niin ratkaisuksi ehdotetaan vain lääkkeitä, mutta eivät nekään tosiasioita poista. Onko kenelläkään konkreettisia vinkkejä, miten kuolemanpelosta pääsisi yli? Kokonaisvaltaisesti tullut sellainen olo, että mitä järkeä on missään. Miksi herätä aamulla, käydä koulussa, käydä töissä, tehdä ylipäätään yhtään mitään, kun lopussa kuollaan kaikki? Ihmettelen ihmisiä, jotka miettivät ulkonäköä, rahaa ja materiaa, koska se näyttää itselleni aivan turhalta. Tuntuu että ajatusmaailmani on aivan erikoinen verrattuna suurimpaan osaan ihmisistä, sillä suurin osa kuitenkin löytää elämäänsä järkeä, vaikka loppu häämöttää itse kullakin.
Nyt vinkkejä ja apua, miten päästä yli tästä kuolemanpelosta ja muutenkin tästä elämän turhuuden ja järjettömyyden tunteesta?
Kommentit (133)
Kannattaisi harrastaa ainakin liikuntaa. Minä saan liikunnasta mukavan tasapainoisen mielen. Jos olen vaan kämpässä ja tietsikalla niin ahdistun helposti ja kyllä ajatukset käy kuolemassakin. Tuo kuolemanpelko kuulunee yleisesti ahdistushäiriöön. Liikunnan lisäksi suosittelen uskonnollisissa tilaisuuksissa käymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen pelättävää kuolemassa on? Jokainen meistä kuolee eikä sitä voi estää.
Jos siinä ei ole mitään pelättävää, miksi et haluaisi kuolla nyt saman tien? Sinulla ei varmaan ole omia lapsia joiden kuolemaa toivot?
Tämän täytyy olla naisen logiikan ultimaattinen täydellisyys. Huhhuh.
Pitää olla kuolemanvoittajan vaikutuksessa.
Kaikki kuolee. Kuka vaan voi kuolla milloin vaan. Todennäköistä se ei ole että kuolet huomenna, mutta on se kuitenkin mahdollista.
Faktat on hyvä tiedostaa ja pyrkiä elämään sopusoinnussa itsensä, muiden ja maailman kanssa joka päivä.
Sama kuin synnyttämään mentäessä ajattelin , että minua ennen miten moni nainen vuosituhansien saatossa on synnyttänyt ja minulla on kaikki tiede ja tekniikka apuna. Ei pelottanut, uskoin että pärjään siinä missä muutkin. Sama kuolemisessa- sen on kokeneet vanhemmat, tädit, sedät,tutut ja tuhansien vuosien ajan koko ihmiskunta vuorollaan. Miksi minä olisin poikkeus, se viimeinen henkäys tulee vääjäämättä,siihen asti on elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kuolee. Kuka vaan voi kuolla milloin vaan. Todennäköistä se ei ole että kuolet huomenna, mutta on se kuitenkin mahdollista.
Faktat on hyvä tiedostaa ja pyrkiä elämään sopusoinnussa itsensä, muiden ja maailman kanssa joka päivä.
niin miten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kysymys kuolemasta vai sen jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...
Mutta tuohon turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.
Niin tuttua. Ihan sama järjettömyys on minkään asian saavuttamisenkin suhteen koska ei täältä mitään mukaansa saa.
Miksi nähdä hirmuisesti vaivaa ja ahertaa kun kuitenkin kaikki voidaan ottaa pois ihan koska vaan?
Koska nauttii itse siitä tavoittelemisen ja itsensä haastamisen prosessista? Itse nautin jopa niistä haasteista, joita elämä asettaa välillä ottamalla jotain pois. Ne sattuu, mutta tulee sellainen samanlainen fiilis kuin pelissä, kun vastaan tulee kova vastustaja: jännä taistelu tulossa! Esim. kun jäin työttömäksi, ihmiset olettivat että olisin jotenkin masentunut. Ei, minulle koko ikäni mukavassa taloudellisessa tilanteessa se oli köyhyyshaaste, joka oli hyvin mielenkiintoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...
Mutta tuohon turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.
Niin tuttua. Ihan sama järjettömyys on minkään asian saavuttamisenkin suhteen koska ei täältä mitään mukaansa saa.
Miksi nähdä hirmuisesti vaivaa ja ahertaa kun kuitenkin kaikki voidaan ottaa pois ihan koska vaan?
Koska nauttii itse siitä tavoittelemisen ja itsensä haastamisen prosessista? Itse nautin jopa niistä haasteista, joita elämä asettaa välillä ottamalla jotain pois. Ne sattuu, mutta tulee sellainen samanlainen fiilis kuin pelissä, kun vastaan tulee kova vastustaja: jännä taistelu tulossa! Esim. kun jäin työttömäksi, ihmiset olettivat että olisin jotenkin masentunut. Ei, minulle koko ikäni mukavassa taloudellisessa tilanteessa se oli köyhyyshaaste, joka oli hyvin mielenkiintoinen.
Amor Fati - rakasta kohtaloasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa.
Itsellä lähti itsekseen, kun tajusin elävän elämääni muiden orjana.
Työnantaja ja perhe käyttävät surutta hyväkseen välittämättä mielipiteistäni.
Nyt odotan röntkenkuvia ja toivon kuvista löytyvän agressiivinen syöpä.
Kaikille parempi, kun kuolen sairauteen. Ei tarvitse kenenkään miettiä mitä olisi pitänyt tehdä, jos tekisin itsemurhan.
Ei kuolemanpelkoa, vaan kuolemanjano <3
Hei! Olen valtavan pahoillani tilanteestasi. Olet tärkeä ja arvokas!
Rukoilen puolestasi💟
Hassua, että joku netin vauvapalstalla välittää eniten minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...
Mutta tuohon turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.
No mutta kun täällä vain kerran ollaan, niin itse pyrin olemaan mahdollisimman paljon onnellinen. Elämä on tässä ja nyt. Nyt se pitää elää jos meinaa elää.
Ja turha sitä kuolemaa on pelätä, kun jokainen meistä kuitenkin kuolee.
Moni kuolemaa pelkäävä pelkää itseasiassa elämää, elämätöntä elämää, sitä etteivät ole eläneet kuten olisivat halunneet. Ja moni taas ei loppupeleissä pelkää varsinaista kuolemaa vaan sitä kärsimystä mikä mahdollisesti edeltää kuolemaa (sairaudet jne.).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen pelättävää kuolemassa on? Jokainen meistä kuolee eikä sitä voi estää.
Jos siinä ei ole mitään pelättävää, miksi et haluaisi kuolla nyt saman tien? Sinulla ei varmaan ole omia lapsia joiden kuolemaa toivot?
Miten ihmeessä sinä noin päättelit? Miksi pitäisi haluta kuolla heti, vaikka sitä kuolemaa ei pelkäisikään? Kukaan ei ole täältä elossa selvinnyt. Käytännössä jo syntymä takaa jokaiselle meistä kuolemanrangaistuksen. Mutta jokainen päättää millainen se matka siinä välissä on. Ja täytyy pitää hauskaa niin kauan kuin henki pihisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kuolemanpelkoon se, että satuin olemaan paikalla, kun isäni kuoli. Nyt vaan pelkään sairaalaan joutumista sitten sitäkin enemmän...
Mutta tuohon turhuuden tunteeseen ei ole auttanut mikään. Minäkin mietin usein, että mitä järkeä yhtään missään on, kun me kuitenkin kuolemme. Mitä väliä sillä on, olenko tänään onnellinen vai surullinen, kuolen lopulta kuitenkin.
No mutta kun täällä vain kerran ollaan, niin itse pyrin olemaan mahdollisimman paljon onnellinen. Elämä on tässä ja nyt. Nyt se pitää elää jos meinaa elää.
Ja turha sitä kuolemaa on pelätä, kun jokainen meistä kuitenkin kuolee.
Onnellisuuden tavoittelu jättää vähän tyhjäksi. Pitää olla isompia päämääriä, jolloin onnellisuus on sivutuote.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa.
Itsellä lähti itsekseen, kun tajusin elävän elämääni muiden orjana.
Työnantaja ja perhe käyttävät surutta hyväkseen välittämättä mielipiteistäni.
Nyt odotan röntkenkuvia ja toivon kuvista löytyvän agressiivinen syöpä.
Kaikille parempi, kun kuolen sairauteen. Ei tarvitse kenenkään miettiä mitä olisi pitänyt tehdä, jos tekisin itsemurhan.
Ei kuolemanpelkoa, vaan kuolemanjano <3
Hei! Olen valtavan pahoillani tilanteestasi. Olet tärkeä ja arvokas!
Rukoilen puolestasi💟Hassua, että joku netin vauvapalstalla välittää eniten minusta.
Minä tosiaan välitän, vaikken Sinua tunnekkaan. Vilpittömästi.
Kaikkea hyvää Sinulle! 💟
Vierailija kirjoitti:
Kun on uskossa Jeesukseen, ei kuolema pelota.
Kyllä minua vähän pelottaa, että pitäisi ikuisuus viettää hihhulien kanssa.
Alle 47-vuotiaalla perusterveellä ei ole järkevää syytä pelätä jos osaa välttää turhia riskejä. Ikärajan ylittäneillä on sitten jo toisin.
Vierailija kirjoitti:
Moni kuolemaa pelkäävä pelkää itseasiassa elämää, elämätöntä elämää, sitä etteivät ole eläneet kuten olisivat halunneet. Ja moni taas ei loppupeleissä pelkää varsinaista kuolemaa vaan sitä kärsimystä mikä mahdollisesti edeltää kuolemaa (sairaudet jne.).
Mutta mitä väliä silläkään, kun kuitenkin tässä kuollaan? Tätä oon miettinyt. Eli siis mitä väliä, vaikka elämä "jäisi elämättä" tai en olisi elänyt kuten halusin. Kuolen kuitenkin, elin niin tai näin, ei sillä ole yhtään mitään väliä.
Alue: Aihe vapaa
Kuoleman pelko kertoo vain, että olet elämänhaluinen. Ja se on hyvä. Itse olen todennut, että täällä ollaan vain elämässä omannäköinen elämä, mitä se kullekin tarkoittaa. Tee asioita joista nautit ja mikä tuntuu hyvältä. Suuntaa sitä kohti mikä kiinnostaa tai minkä suhteen olet utelias. Itsekin olen kokenut molemmat, sekä turhuuden tunteen että kuoleman pelon. Ajatus siitä, että oikeastaan millään ei ole sinänsä väliä, on vähän lohdullinen, koska se poistaa taakkaa siitä että "millainen pitäisi olla" ja "Mitä elämässä oikeasti pitäisi tehdä" joita yhteiskunta meihin valaa. Koska periaatteessa noilla ei ole väliä, on vain parempi pohtia sitä, mikä itsensä tekisi onnelliseksi. Onko se just nyt päikkärit? Teoksen maalaaminen? Joidenkin asioiden analysoiminen ja kirjoittaminen auki? Jos tuntuu, että kuolemanpelko ja extentiaalinen kriisi ovat asioita joista ei vaan pääse (ajan kanssa) yli, niin terapia auttaa varmaankin, sillä siellä sitten sitä asiaa voi käsitellä syvemmin ja ehkä myös paremmilla työkaluilla mitä itsellä on.