Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
65v. ja eroajatukset mielessä - onko tässä iässä järkeä erota?
08.03.2023 |
Otsikossa olennaisimmat. Olen 65v., juuri eläköitynyt. Lapset lähteneet omilleen jo aikoja sitten. Miehen kanssa ollaan oltu hynttyyt yhdessä 41 vuotta, mutta pari viime vuotta olo on ollut jotenkin... Tyhjä? Meillä on ihan kivoja suunnitelmia eläkkeelle, isompi kesämökki, matkoja, koira jne. mutta jotenkin on vain alkanut ahdistaa. Ihan kuin olisin havahtunut että kuolo lähestyy ja nyt on viimeinen tilaisuus tehdä asioita. Haluaisin erota, lähteä ulkomaille ja elää mukavaa elämää yksin, kenties jopa tavata jonkun toisen ikäiseni, jonka kanssa katsella vanhuutta
Kaikki ystävät sanovat, että älä hyvä nainen tässä vaiheessa lähde, rapistut vain yksin ja sitten yksinäisenä raihnaisena vanhuksena kaduttaa. Ymmärrän kyllä, että avioero tässä iässä olisi todella iso muutos ja märkä rätti miehen kasvoille, mutta en vain ole onnellinen. Ajatus yhteisestä haudasta miehen kanssa ahdistaa. Rakastan ja välitän miehestäni, mutta en ole rakastunut. Ja kaipaan rakastumisen tunnetta
Onko kenelläkään kokemusta tässä iässä eroamisesta, tai vinkkejä miten suhteen saisi virkoamaan? Tuntuu että olisin mennyt ihan autopilotilla viimeiset kymmenen vuotta
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota aikalisä ja tee jotain yksin. Elä, ei miehesi sitä estä.
En koskaan lähtisi eroamaan sillä ajatuksella, että voisin tavata jonkun toisen. Näin ei välttämättä käy. Eroaisin, jos olisin varma, että elämäni yksinkertaisesti on parempaa yksin ja ilman miestä.
Vaali ystävyyssuhteitasi. Nekin tuovat vanhetessa turvaa eikä tarvitse ajatella, että mies on ainut, joka sitä voi antaa.
Ei. Aina pitää erota. Se on ratkaisu kaikkeen. Vain eroaminen elämässää mieluiten moneen kertaan tuo onnen. Muistakaa erota enemmän ja useammin.
Lisää eroamista yhteiskuntaamme. Tehdään tästä eroamisen ja pettämisen mallimaa. Vain uudella hetken intohimolla voi olla onnellinen.
Ne lääkkeet jääneet nyt ottamatta nääs.
Ei ne lääkkeet enää vanhoille mieleltään jo pitkään rikki menneille auta enää. Näiden kanssa vaan kenenkään ei pidä haksahtaa suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole tiennyt, että 65 vuotias voi olla vielä noin lapsellinen, että etsii elämäänsä rakastumisen tunnetta.
Jos naiset ovat tuollaisia yleisestikin, niin nyt viimeistään menee viimeinenkin luotto tuohon sukupuoleen.
Vain rakastumisen huumassa eläminen on oikeaa elämää. Kuumat kosketukset jos niitä ei saa koko ajan toiselta riippumatta onko hänellä omia sairauksia tai muita hetkellisiä ongelmia on aina hyvä syy erota ja eroaminen pettämisen kautta se vasta on aitoa ja oikeaa rakkauden huumaa. Yhteiskuntamme on niin arvokulahtanut ettei ymmärrä lennosta toiseen suhteesta vaihtajien henkistä ylivertaista rohkeutta. He ovat rohkeita kun pettävät.
Lennosta vaihtaminen rohkeutta?
Pettäminen rohkeutta?
Kuka on niin sairas asenteiltaan että noin ajattelee? Molemmat kertovat syvistä mielen ongelmista eivät rohkeudesta.
Mä ainakin ajattelin erota, kun eläkkeelle pääsen. Meillä on miehen kanssa yhteinen työ ja toimeentulo. En löydä vajaakuntoisena muuta työtä. Kun eläketulot ovat varmat ,niin eroan. Eron syy on mieheni kontrollointi. Ei saa mennä kuuntelemaan ketään suosikki artistia eikä alkoholia saa käyttää lainkaan. Olen nyt viisikymppinen, joten toivon eläväni niin kauan. Haluan elää vapaana.
No voi helkkari ap.
Kaipaat rakastumisen tunnetta?
En ymmärrä sua!
Vierailija kirjoitti:
No voi helkkari ap.
Kaipaat rakastumisen tunnetta?
En ymmärrä sua!
En ole ap mutta mitä et siinä ymmärrä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap:lla on etsikkoaika nyt ja Jumala kutsuu? Kannattaa lukea Raamattua tai katsoa tv7. Jeesus rakastaa sinua ap ja teitä kaikkia, rukoilen puolestanne <3
Alue: Aihe vapaa
Kaksisuuntaiset ja epävakaat toimivat tuohon tapaan läpi elämänsä. He eivät ajattele ketään muuta kuin itseään maniassaan. Se ei vaan kanna elämässä. Turvaa ja rauhaa jota he pohjimiltaan hakevat lapsuutensa traumojen paikkaamiseen he eivät löydä koskaan. Eivät edes yksinäisinä hoivakodissa.