Huolettaako ilmaston lämpeneminen?
Jääkarhut kuolee ja santa polttelee jalkoja saharassa
Kommentit (84)
Ei huoleta! Huijaukset eivät ole koskaan tuottaneet huolta.
Hysteerikko-Greta maksettuine mielipiteineen on niin last season!
Ilmastonmuutoksessa on perimmältään kysymys uusien tuotteiden markkinoinnista ja vanhan tekniikan purkamisesta, eli kapitalistisen järjestelmän tuottama, television ostoskanavaa muistuttava markkinapaikka globaalissa mittakaavassa.
Vanhan teknologian purkamisella ja uuden rakentamisella pyritään elvyttämään talouselämää ja samalla saadaan tasattua elintasoeroja maapallolla.
ALikehittyneitä maita ei velvoiteta ilmastotalkoisiin, mutta länsimaat jotka ovat rakentaneet kansalaistensa elämän paremmin, rangaistaan ja heidän on pakko laskea omaa elintasoaan.
Tyypillinen kommunistinen tapa korjata epäarvoisuutta.
Lasketaan elintasoa rikkaimmilta ja siirretään sitä köyhäinavuksi alikehittyneisiin maihin.
Sitten ehkä vähän huolettaa, kun Levi suljetaan koko talveksi lumen puutteen vuoksi. Ei ennen.
Ei huoleta. Mitä minä huolehtimaan jostain luonnonilmiöistä joihin en voi oikeasti vaikuttaa? Tapahtuu jos tapahtuu, sitten reagoidaan jos on aihetta siihen. Näin todellisuudessa.
Kyllä huolettaa, samoin luontokato. Nämä ovat hirveitä asioita.
Näin pakkasella ei huoleta, saisi lämmetä nopeamminkin. Olen valmis uhraamaan pari miljardia minulle tuntematonta ihmistä, jotta minulla olisi hieman mukavammat oltavat.
Ei huoleta. Liika kylmyys on maapallolla paljon suurempi ongelma kuin liika lämpö. Ja erityisesti täällä Suomessa kaivataan lisää lämpöä ja iloa sekä valoa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huolettaa, samoin luontokato. Nämä ovat hirveitä asioita.
Luontokato painajaisia nähdessäsi, olisiko aihetta tutustua jo ala-asteelta tuttuun fotosynteesiin? Co2 - yhteyttäminen - happi , jne
Ei huoleta. Ilmaston muuttumiseen pitää vain sopeutua, niin ihmisten kuin jääkarhujenkin. Lisää lämpöä on aina pelkkä positiivinen juttu.
Ihan sama. Ei ole huonoa ilmastoa, on vain huonoa pukeutumista.
Voisi lämmetä heti semmoset nelkyt pykälää.
Ei huoleta sitten tippaakaan. Ilmaston lämpötila on vaihdellut läpi tuhansien ja tuhansien vuosien.
Lisäksi, en elä elämääni pelossa ja huolessa. Ihme paniikkia yritetään mediassa lietsoa vähän väliä ties mistä!
Toki voin omalta osaltani tehdä arjessa hyviä valintoja ajatellen maapalloa.
Ajan kyllä Teslalla, mutta vain siksi että 100 km kustantaa keskimäärin 1,68 € ja koska on hyvä ajaa, sekä teknisesti valovuoden muita edellä, mutta ilmastonmuutos ei kiinnosta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Nih! Suomalaiset ovat syyllisiä ja ne on kurjistettava kuoliaiksi.
Eipä tuosta uhriudu kuin ne jotka eivät ymmärrä asian vakavuutta. Normijärjellä varustetut ottavat asian tosissaan ja tekevät mitä voivat.
Fakta nyt on se, että ihmiskunta ei voi elää näin. Tuhoamme eläinlajit, tuhoamme meret maan sademetsät.
Minkälaiselle idiootille tulee yllätyksenä, että tällä kaikella on seurauksensa.
Ja lopulta, millaiselle voi vielä kaiken tämän jälkeen kiistää tieteellisen tiedon.
Mistä teitä tulee?
Ulkona on aivan järkyttävän kylmä!
Ei, sehän on etu meille pohjolassa, viljaakin saadaan kaksi satoa kuin euroopassa konsanaan !
Nytkin mennään jo pitkällä maaliskuuta ja etälä-suomessakin pakkasta niin maan perskuleesti, että ei ainakaan vielä toimi tämä ilmastonlämpeneminen, että vauhtia siihen hommaan toivoisin!
miehet ei pidä perhevapaita!!!