Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

Vanhuus, monta sairautta, köyhyys

69 v

35v. Isoin ongelma perhe- ja työelämän yhteensovittaminen.

Vierailija kirjoitti:

33v, haluaisin lapsen, mutta mies vitkuttelee.

Joudut ehkä etsimään elämääsi uuden miehen. Kuvailemasi tilanne on vaikea. Naisena sinun ei kannata odottaa kovin monta vuotta miehesi mahdollista mielenmuutosta. Miehillä on se etu, että he voivat perustaa uuden perheen vaikka 60-vuotiaana ja saada silti lapsen. Tietysti se ei heiltäkään aina onnistu eikä lapsen terveydesta ole takeita..

25 ja ihmissuhdeongelma, johon liittyy mm. ihastumista

53 vuotias nainen. Suurin on yksinäisyys. Jossain vaiheessa siihen ksi turtuu ja kroonisen sairauden pahenevat kivut menevät ykköseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ikää 36v ja mies.

Suurin ongelma on se että ihmettelen ihmisten typeryyttä. Ja sitä miten vähän ihmiset käyttävät aikaa "kaiken" tutkimiseen.

Itse olen ja lupaan omistaa koko loppuelämäni , siihen että tutkin ja otan asioista selvää. 

Työt ne perus 8h päivät on minun osalta ohitse. Ei enää orjahommiin. Mitä itsekkin sain työuralla muutakuin rakkoja käteen ja verottajan huohottamaan niskaan. Hukkasin suurimman osan vrk ajasta palvelemaan puoli ilmaiseksi toisen etua voittoa. Ei kiitos enää. Ihan sama minkälaisen kiristys sääntö suomen yrittävätkään tehdä niin enää en töihin mene. Tulkoon perkele vaikka itse orpo sanomaan. Niin kovaa palkkaa ja sellaista työtä ei ole vielä keksitykkään tai on muttei suomessa että menisin. Mitä järkeä alistua mihinkään perus 1300-2000e välille kun kuitenkin joudut hakemaan tt tukea asumistukea yms. Ja näitä perkeleitä leikataan , eli nyt pitäisi työstään tehdystä työstään vielä saatana kärsiä nälkää. EI kiitos suomi. Minulle riitti.

Suosittelen opiskeluiden aloittamista, vaikka aikuislukiosta alkaen, eikä maksa mitään. Siitä sitten eteenpäin opiskelemaan, jos duunarihommista pois haluat.

Ite käyny saman polun ja keväällä sain vihdoinkin paperit ja FM-tutkinnon. Alan töissä ollu jo vuosia.

18v. Koditon, toistaiseks

42 v. Ihmissuhdeongelmat kuormittavat eniten. Kaipaan ystäviä, joita ei oikein ole. Miehen kanssa parisuhde rakoilee ja koen olevani masentunut. Toisaalta huoli isästä, jolla juuri todettiin melanooma.

Vierailija kirjoitti:

32v

Isoin ongelmani on nyt omistusasunnon ostaminen. Asutaan pienellä paikkakunnalla syrjäseudulla. Täällä on yksi iso työllistäjä (liittyy vihreän siirtymän materiaaleihin). Kylällä on kourallinen asuntoja myytävänä. Haluaisimme talon, jossa iso piha ja autotalli. Näitä on 10km päässä kylältä myynnissä (työmatkamme varrella peräti, koska itse tuotantolaitos on keskellä pöpelikköä 40km päässä kyläkeskuksesta).

Pankki antaa lainoja (jos antaa) vain ja ainoastaan kyläkeskuksen asuntoihin.

Asuntomme vuokra on tuon tuotantolaitoksen takia 1000€, ennen laitoksen perustamista tämän asunnon vuokra oli vuosia sitten joku 500-600€.

Mulla on ko. laitoksessa vakituinen hyväpalkkainen työpaikka, mieheni on määräaikaisena kesätyöläisenä siellä nyt.

Haluaisin vihdoin ja viimein omistaa oman talon, mutta ollaan vähän niin kuin loukussa. Minulla on varallisuutta 15000€ edestä, mutta maksamatonta opintolainaa 13000€ vielä jäljellä. Mies ei kykene säästämään kuin muutaman satasen, jotka nekin menee aina kun auto hajoaa. En saisi yksin pankista kuin 100000€ maksimissaan lainaa ja talot ovat tuota kalliimpia.

Kaikki muu elämässäni on hyvin, onneksi.

Huokaus.

Olen ehkä väärä henkilö ottamaan kantaa, koska asun Helsingissä. Mutta sanat "syrjäseutu" ja "pieni paikkakunta" saavat hälytyskellot soimaan. Kuinka varma mainitsemasi työpaikka on? Kuulemme usein uutisia miten jossakin ainoa isompi työpaikka lopettaa toiminnan. Oman talon ostaneet ovat silloin pulassa, sillä moni muukin haluaa myydä talonsa samaan aikaan. Olisiko turvallisempaa asua edelleenkin vuokralla?

60 v. Parisuhde, työttömyys, sairaus, aktiivimalli, siivous.

Vierailija kirjoitti:

Muutamakin ongelma on. Suurin juuri nyt se, että loma loppuu ja huomenna pitäisi herätä töihin, joista en erityisemmin syty. 

Pidemmällä tähtäimellä olen stressaantunut siitä, että

1. olen jäämässä 80 %:n työajalle vastaavasti pienenevällä palkalla ja maisteriopinnot pitäisi suorittaa loppuun (gradu + 2 kurssia) töiden ohella seuraavan vuoden aikana. 

2. olemme puolisoni kanssa yrittäneet lasta vajaat 2,5 vuotta, mutta emme ole onnistuneet. 

Ikä 37,5

Samaan aikaan toki ymmärrän, että minulla on moni asia hyvin:

1. Puoliso

2. Työpaikka

3. Opiskelupaikka

Siksi tuntuu siltä, etten saisi valittaa ja stressaantua. Mutta olen stressaantunut. 

Anteeksi, tämä voi kuulostaa omituiselta, mutta onko lähipiirissänne jollakin sukulaisella tai ystävällä pieni lapsi, 1-2-vuotias? Votteko tavata heitä ja pitäisit lasta sylissä, lukisit sille kuvakirjaa ja katselisitte leluja. Entisaikaan oli mutu-teoria, että lapsen kanssa touhuaminen edistää raskaaksi tulemista. En tiedä mistä siinä on kyse, mutta omiten muuten voi selittää  tapaukset, että kun lapseton pariskunta sai ottolapsen (adoptiolapsen) tai kasvattilapsen (nykyisin termi on sijaislapsi), niin nainen tuli pian raskaaksi. Kuulin näistä tapauksista nuorena ja tunnettiinkin pari sellaista perhettä. Sitä voi ainakin yrittää eikä tämä "hoito" aiheuta kipua tms.

En keksi mitään todellisia ongelmia.

Suurin ongelma on pelkoni, että jotain menee pieleen. Oikeasti kaikki on hyvin.

N55

Vierailija kirjoitti:

33v. Eräs mies johon olin salaa ollut ihastunut jo muutaman vuoden ajan, kuoli yllättäen viime viikolla. En tiedä muuta kuin että oli kuollut kotonaan. Järkyttynyt, hämmentynyt, surullinen olo. Olin ehtinyt haaveilla että välillämme saattaisi olla kipinää. Sitten hän onkin poissa. En voi enää jutella hänen kanssaan niitä näitä. Mitä mä nyt teen?

Mitä jos siirtyisit takaisin todelisuuteen? Et ollut oikeasti yhdessä edesmenneen tuttavasi kanssa. Kannattaa etsiä joku, jota voit oikeasti tapailla.

57 v. Isoin ongelma on se, ettei nykyinen työ enää kiinnosta ja kaikki hommat, jos yleensä saan ne tehtyä jäävät viime tippaan.

52, 7-vuotias venyy aamupala pöydässä.

Vierailija kirjoitti:

40. Olen perheellinen ja rakastunut toiseen naiseen. En ole pettänyt, enkä aio pettää, mutta vähän ikäväähän tämä on haikailla mahdottoman rakkauden perään. En myöskään aio erota, koska lapset jäisivät kuitenkin vaimon luo ja haluan heidät elämääni. Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini.

Myös sielunkumppaniin voi mielenkiinto lopahtaa. Ehkä tämä tieto auttaa.

Vierailija kirjoitti:

40v. Yläkoulun alun jälkeen viime vuonna lapsella alkoi olla haasteita opiskelussa, lähinnä keskittymisessä, ja numerot alkoivat laskea. Lisäksi teini-ikä alkaa näkyä käytöksessä, ja ottavat vähän väliä mieheni kanssa yhteen. Odottelemme nyt pääsyä tarkempiin tutkimuksiin. Toivottavasti syy selviää ja koulunkäyntiin ja muuhun käytökseen saadaan apua.

Arvostaako lapsi biologista isäänsä?

76-v Ei ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40. Olen perheellinen ja rakastunut toiseen naiseen. En ole pettänyt, enkä aio pettää, mutta vähän ikäväähän tämä on haikailla mahdottoman rakkauden perään. En myöskään aio erota, koska lapset jäisivät kuitenkin vaimon luo ja haluan heidät elämääni. Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini.

Myös sielunkumppaniin voi mielenkiinto lopahtaa. Ehkä tämä tieto auttaa.

Totta. Minä olen ollut sielunkumppanini kanssa naimisissa 10 vuotta, ja samalla tavalla välillä toisenen ärsyttää. Ero on vain siinä, että elämä on kauhean helppoa.

Mutta olen kuullut, että kaikilla yhteiselo elo sielunkumppanin kanssa ei toimi yhtään.

Vierailija kirjoitti:

27 ja minulla diagnosoitiin 1. tyypin diabetes muutama päivä sitten. Verensokeritasojen tarkkailu ja kontrolloinnin opetteleminen on stressaavaa ja hiilihydraattien laskeminen tympeää, etenkin kun tietää että se tulee jatkumaan koko loppuelämän.

Ikävä uutinen :/

Yksi hyvä puoli tuossa voisi olla se, että oppii järjestelmälliseksi muillakin elämänalueilla, näin kertoi mulle yks nuori diabeetikko.

Ja ehkä myös ruokavaliosi voi olla keskimääräistä terveellisempi, jos pyrit välttämään stressiä (nostaa sokereita) ja syömään ravitsevaa ruokaa. (Pullat ja mössöt vähäistä) Kokonaisterveyden kannalta luulisi, ett noilla kahdella vois olla enemmän positiivisia vaikutuksia, jos haluat ajatella niin. Toivottavasti totut ja opit elämään asian kanssa mahdollisimman nopeasti ja saat vertaistukea.