Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

Vierailija kirjoitti:

Sellaista ihmistä ei ole, jolla ei olis ongelmia.

Jep, jep, mun ongelma on se etten näe mun ongelmia.

Ihan tosi, ne on niin pikkiriikkisiä tai olemattomia.

53v Yksinäisyys. On kavereita ja hyvän päivän tuttuja mutta ei ketään arkea jakamassa. Uuvuttavaa kun itse kaikesta vastuussa eikä ketään ketä voisi pyytää auttamaan. Kaikki tutut ja kaverit parisuhteessa ja kaikilla ne omat asiat ja kiireet niin ei viitsi vaivata.

48 v, läheisten kuolemat. Mut tää on toki ollut ongelma jo vuosikymmenen. Kymmenessä vuodessa omat ja puolison isovanhemmat, pari tosi läheistä isotätiä, toinen puolison vanhemmista. Suvut on pitkäikäisiä (paitsi muutama syöpään kuollut), joten lapseni on ollut useimpien isoisovanhempiensa hautajaisissa.

Surutyö ei tunnu ikinä loppuvan. Omat vanhemmat vielä tosi hyväkuntoisia kahdeksankymppisiä, mut joskus sekin on edessä.

Olen valinnut hautaustoimistoissa elämäni aikana neljätoista arkkua. Löytänyt useamman ruumiin jne.

Unettomuus ja yksinäisyys ahdistaa.

67-vuotias.

40, jatkuva väsymys, joka ei millään häviä. Liittyy varmaan perussairauteen

29,mitä huomenna tehdä ruuaksi. Työtön.

Täytin eilen 64v. Kaikki on hyvin: talous, terveys,parisuhde. Olen alkanut pelätä vanhenemista tosi paljon, johtuu varmaan siitä kun olen seurannut sivusta puolison vanhempien ikääntymistä ja kuolemaa ja nyt oman äitini vähittäistä luopumista elämästä. Tosi surullista

47. En ole tänä vuonna mielestäni käynyt tarpeeksi kalass.

50v.

Pitkän parisuhteen jäljiltä pahat henkiset haavat ja niiden aiheuttama luottamuspula kakslahkeisia kohtaan plus nykyajan "ei haluta sitoutua" -suhteet, jossa päivä kerrallaan katsotaan nähdäänkö vai onko tänään halua olla yksin tai onko jotain tärkeämpää kuin tapailukumppanin näkeminen. En sopeudu tähän touhuun, mutta yksinkään ei ole kiva olla.

Kaverisuhteet kaikki hirmu uusia, eikä niissä ole ketään, jonka kanssa oltaisiin tiiviisti yhteyksissä.

Lapset lähteneet maailmalle, eikä heistä juuri kuulu.

Eli summa summarum: yksinäisyys eikä hajuakaan, mitä elämällään tekisi. Missä haluaisin asua tai miten aikaani viettää, miten korjata menneisyyden traumat? Elämän mielekkyys kadoksissa.

59, yksinäisyys

27v

Puolison syöpähoidot, taloushuolet, epätyydyttävä työ ja haasteet jaksaa henkisesti kaiken kasautuessa.

Minulla ei ole mitään ongelmia. Kaikki järjestyy omalla painollaan. Hiljaa hyvä tulee.

Kaikki riippuu itsestä miten elämään suhtautuu.

56 ja rahapula ja kauheat kivut.

Muutamakin ongelma on. Suurin juuri nyt se, että loma loppuu ja huomenna pitäisi herätä töihin, joista en erityisemmin syty. 

Pidemmällä tähtäimellä olen stressaantunut siitä, että

1. olen jäämässä 80 %:n työajalle vastaavasti pienenevällä palkalla ja maisteriopinnot pitäisi suorittaa loppuun (gradu + 2 kurssia) töiden ohella seuraavan vuoden aikana. 

2. olemme puolisoni kanssa yrittäneet lasta vajaat 2,5 vuotta, mutta emme ole onnistuneet. 

Ikä 37,5

Samaan aikaan toki ymmärrän, että minulla on moni asia hyvin:

1. Puoliso

2. Työpaikka

3. Opiskelupaikka

Siksi tuntuu siltä, etten saisi valittaa ja stressaantua. Mutta olen stressaantunut. 

47, unettomuus ja pian kesäloma loppuu ja on pakko palata töihin 😫

60v. Hämmentää ja pelottaa ikä. Tunnen itseni ehkä 45v ja olen muutenkin aika kaukana 60v äijän olemuksesta. Ikää ei voi kuitenkaan muuttaa, ehkä omaa asennetta kuitenkin.

Huomaan työpaikalla että ikäni kertoessani jotkut alle nelikymppiset selvästi kauhistuvat kun kuulevat ikäni. Miksi ihmeessä? Haluaisivatko he itse olla jo haudassa ennen kuusikymppissynttäreitä??!

44N. Tuntuu etten ikinä löydä uutta parisuhdetta eron jälkeen. En halua tyytyä keneenkään, mutta sitä oikeaa ei vaan löydy. Väsynyt deittailuun. Harva mies kiinnostaa ekoja treffejä pidemmälle. Ja ne harvat, jotka kiinnostavat, eivät sitten kiinnostu minusta. Minkäs teet.

Kuuskyt kirjoitti:

60v. Hämmentää ja pelottaa ikä. Tunnen itseni ehkä 45v ja olen muutenkin aika kaukana 60v äijän olemuksesta. Ikää ei voi kuitenkaan muuttaa, ehkä omaa asennetta kuitenkin.

Huomaan työpaikalla että ikäni kertoessani jotkut alle nelikymppiset selvästi kauhistuvat kun kuulevat ikäni. Miksi ihmeessä? Haluaisivatko he itse olla jo haudassa ennen kuusikymppissynttäreitä??!

60 on hieno ikä, jos ei luule olevansa jotain

muuta ... Ikä kannattaa hyväksyä ja nauttia jokaisesta ikävuodesta parhaansa mukaan.

50+ ja tuntuu, että ihmisistä on tullut tosi ilkeitä ja heillä on jotain salattuja tarkoitusperiä. Ei työkaverit tai naapurit, vaan omat sukulaiset. Ikään kuin olisi jotain, minkä kaikki muut tietävät ja minä en. En yhtään tiedä enkä osaa edes arvata, mistä on kysymys. Toisaalta olen aina puhunut omat ajatukseni avoimesti, joten odotan samaa muilta enkä kysy mikä mättää. Pakko ottaa etäisyyttä omiin sisaruksiin ja vanhempiin.

40v. Yläkoulun alun jälkeen viime vuonna lapsella alkoi olla haasteita opiskelussa, lähinnä keskittymisessä, ja numerot alkoivat laskea. Lisäksi teini-ikä alkaa näkyä käytöksessä, ja ottavat vähän väliä mieheni kanssa yhteen. Odottelemme nyt pääsyä tarkempiin tutkimuksiin. Toivottavasti syy selviää ja koulunkäyntiin ja muuhun käytökseen saadaan apua.