Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

Sellaista ihmistä ei ole, jolla ei olis ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

34 ja isoin ongelma tällä hetkellä ylipaino ja se etten ole koskaan kelvannut miehille.

Ketjussa on useitakin kirjoittajia, joiden suurin ongelmia on ylipaino.

Miksi ylipainoinen ei vaan vaihda epäterveellistä ruokavaliota terveelliseen, sehän ratkaisee kaiken?

Monilla ratkaisee, mutta ei kaikilla. Minulla on aina ollut terveet elämäntavat ja olen ollut aina normaalipainoinen, kunnes kilpirauhasen vajaatoiminta nosti painoa ja sepä ei tunnu lähtevän millään. :(  Niille, joille tämä "hyödyllinen vinkki" auttaisi, ei välttämättä kehotus riitä, kun taustalla voi olla muunlaista elämänhallinnan ongelmaa. Eiköhän jokainen ylipainoinen tiedä, että pitäisi syödä terveellisesti.

Mutta jos se ylipaino on elämän suurin ongelma, miksi sille asialle ei tee mitään?

Apua voi hakea, voi mennä lääkäriin jne.

Poikkeuksena tietysti tilanne, jolle ei voi itse tehdä mitään, niinkuin sinulla.

Vierailija kirjoitti:

44 vuotta, ilman seksiä 13 vuotta (ero silloin enkä ole kelvannut edes yhden yön suhteeseen sen jälkeen)

Varmasti on joku jolle kelpaat. Mistä olet etsinyt?

51, työmotivaatio ja palkka.

Pelkään että taas pamahtaa kun yritän valmistaa Duacteista ja Cirruksista metaa mutterpannulla paahtaen.

M43

46, kanssaihmisten typeryys. päätä kivistää aina, kun joutuu ihmisten kanssa kontaktiin. metsässä pärjään yksin, ei mitään ongelmaa, mutta heti kun näköpiiriin ilmestyy ihmistyperys, alkaa ärsyttämään suunnattomasti. menkää ihmiset ongelmienne kanssa vaikka keravalle. siellä jotain saattaa kiinnostaa teidän kurjan elämänne vaiheet. te itse olette luoneet kaikki hankaluudet ja esteet, joihin kaaadutte yhä uudelleen. ällöttää tuollaiset pölöt. hyi. maailma olisi parempi ilman ihmistä ongelmineen.

Uupumus, työttömyys, pettymys oman elämän kulkuun

58

47 v. Repsahtaminen tupakoimaan pitkän tauon jälkeen. Lopettaminen on todella työn takana.

Vierailija kirjoitti:

34v ja uupumus, stressi, oman ajan puute.

Minulla oli noita samoja ongelmia 40-v. Ei ole enää, mutta jotain kuitenkin on, nimittäin näin 72 vuotias kun olen, niin en saa lääkärin-hoitoa, yksityiselle ei ole varaa mennä. Nyt on alkanut ikäihmisten laillinen eutanasia, kun ei pääse lääkäriin ja jos sattuu pääsemään, niin ei mitään tutkimuksia suoda eikä tehdä. Jopa ambulanssi kieltäytyy ottamasta kyytiin ja käskee mennä taxilla ja kun menee taxilla, niin ei pääse ilmouttautumiskansliaa pitemmälle. Verorahat kyllä kelpaavat Kempeleen kunnalle, mutta terveyspalvelut on ajettu alas. Kunnan budjetti oli reilusti ylijäämäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

34 ja isoin ongelma tällä hetkellä ylipaino ja se etten ole koskaan kelvannut miehille.

Ketjussa on useitakin kirjoittajia, joiden suurin ongelmia on ylipaino.

Miksi ylipainoinen ei vaan vaihda epäterveellistä ruokavaliota terveelliseen, sehän ratkaisee kaiken?

Monilla ratkaisee, mutta ei kaikilla. Minulla on aina ollut terveet elämäntavat ja olen ollut aina normaalipainoinen, kunnes kilpirauhasen vajaatoiminta nosti painoa ja sepä ei tunnu lähtevän millään. :(  Niille, joille tämä "hyödyllinen vinkki" auttaisi, ei välttämättä kehotus riitä, kun taustalla voi olla muunlaista elämänhallinnan ongelmaa. Eiköhän jokainen ylipainoinen tiedä, että pitäisi syödä terveellisesti.

Mutta jos se ylipaino on elämän suurin ongelma, miksi sille asialle ei tee mitään?

Apua voi hakea, voi mennä lääkäriin jne.

Poikkeuksena tietysti tilanne, jolle ei voi itse tehdä mitään, niinkuin sinulla.

Katsos kun sieltä lääkäristäkään ei saa mitään apua, eivät hoida välttämättä edes tuota kilpirauhasen ongelmaa. Kaikilla ei myöskään ole välttämättä varaa maksaa yksityisestä palvelusta.

Vierailija kirjoitti:

Hampaat reikiä täynnä,en uskalla mennä hammaslääkäriin.

Olen 58v

Suunnilleen samaa ikää, olen lykännyt hammaslääkäriin menoa vuosia ja varmaan on korjattavaa. Nyt sain palveluseteleitä, mikä auttaa, ja olen menossa lomien jälkeen hoitoon. Kannattaa uskaltaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40. Olen perheellinen ja rakastunut toiseen naiseen. En ole pettänyt, enkä aio pettää, mutta vähän ikäväähän tämä on haikailla mahdottoman rakkauden perään. En myöskään aio erota, koska lapset jäisivät kuitenkin vaimon luo ja haluan heidät elämääni. Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini.

Ihastumisaste ei mielestäni vielä kerro sielunkumppanuudesta mitään. Ihastuminen itsessään luo kultareunukset kohteen ympärille.

Kyllä 40-vuotias tietää, milloin on kohdannut sielunkumppanin. Toivoisin tälle henkilölle rohkeutta tehdä muutoksia elämään ja kuunnella sydäntään, joka kyllä kertoo oikeat vastaukset.

45, äitisuhde.

31 ja jonkinlainen jumiin jäämisen tunne on vähän tässä syntynyt, oon totaalisen kyllästynyt työhön mitä oon tehnyt 10 v, mutta en keksi mitä opiskelisin enkä toisaalta uskalla muuttaa koko elämääni niin että pärjäisin opintolainalla + jollain muutamalla viikottaisella työvuorolla. Työn tekeminen itsessään oli pitkään riittävän mielenkiintoista ja tyydyttävää, enää ei kiinnosta yhtään.

30v, lapsi syntyi yllätykseksi vammaisena ja tarvitsee paljon apua. Laittoi kaikki suunnitelmat uusiksi. Tämän johdosta katkeruus elämää kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohta 63. Olen työtön ja teen pakkohakemuksia ja teeskentelen Te-tädin kanssa keskustellessa innostunutta.

Unettomuus ja krooninen masennus , riippuvuus benzoista(pieni annos). Huolettaa mistä tulevaisuudessa saan lääkkeeni kun psykiatrini jää eläkkeelle.

Hiusten oheneminen. Ennen minulla oli leijonanharja, nyt päänahka paistaa.

Samaistuin. Toki olen vasta 60 mutta muuten samis. Teen neljä pakkohakemusta kuukaudessa, vaikka oikeasti haluaisin olla eläkkeellä. Työmarkkinatuesta on kuitenkin rahallisesti vähän apua, eli pakko jatkaa. TE-tädille valehtelen kaikenlaista ja sepittelen haastattelukäynneistä. Ettei vaan yrittäisi tunkea johonkin työssäoppimiseen, työkokeiluun, tai työpajalle tekemään linnunpönttöjä.

Ahdistaa kun eivät anna olla rauhassa. OVE:lle on vuosi aikaa, mutta eihän sekään oikein mitään auta. Ahdistelevat silti töihin.

Masentaa, lääkitystä en ole hakenut, pelkään, että laittavat kuntouttavaan.

Naama rapistuu, roikkuu, samoin kuin kroppa. Tasapaino katoaa.

Paljon samaa. Eikö OVE:ssa kuitenkin ole niin, että ei ole työnhakupakkoa?

Olen 47 ja elämässä muuten kaikki hyvin. On asunto, mökki ja lapset kasvatettu aikuisiksi.

Mutta mua vituttaa ihmiset. Erityisesti tyhmät ja hitaat.

Joka päivä ihmettelen kuinka tyhmiä ihmisiä oikeasti on olemassa

Vierailija kirjoitti:

Todella iso ikäero ja miehen takertuminen ja painostus jäädä suhteeseen vaikken välttämättä enään halua ja on alkanut inhottaa nukkua niin vanhan ihmisen vieressä. Mies haluaa pitää vielä kiinni nukkuessaan eikä anna valvoa vaan pitää mennä samaan aikaan sänkyyn ja on alkanut ärsyttämään ja inhottamaan mutta hankala erota , mies tulee oman kotini pihaan ja ovelle ja paikkoihin missä olen niin oon jäänyt vielä suhteeseen mutta sisimmässään en halua ja tiedän että ei suostu eroomaan ja mulle voi tulla tosi isoja ongelmia jos erotaan. N26.

Ei suostu eroamaan. Voi luoja että tuollaiset kynnysmattonaiset ovat ärsyttäviä.

Suurin ongelma on Islamisaatio ja väestönvaihto.

On minulla pahempiakin ongelmia, mutta tämä vie paljon ajatusenergiaa: olen odottanut kuin kuuta nousevaa sitä että saisin elämässäni vapauden. Nyt on 44 työvuotta ja tuloverojen maksamista plakkarissa ja mahdollisuus osittaiseen varhennettuun eläkkeeseen. Uskallanko jättäytyä tuloille jotka ovat vain reilun neljäsosan nykyisistä nettotuloista? Onhan mulla säästöjä ja terveys saattaa prakata milloin vaan, eli olisiko aika tarttua unelmaan kun vielä kykenee liikkumaan?