Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

Olen 52 v ja suurin ongelmani on huumeisiin koukkuun jäänyt teini-ikäinen lapseni, jonka mielenterveys tuhoutui käytön seurauksena ja edessä on todennäköisesti yhteiskunnasta syrjäytyminen, mikäli ylipäätään säilyy hengissä täysi-ikäiseksi asti.

48-vuotias. Vihaan omaa työtäni enkä hakemisestani huolimatta näy saavan enää parempaa. Olen liian vanha vaikka olen osaava, kokenut ja erinomaisen koulutettu.

44-v mies. Auto pitäisi saada katsastettua. Pitäs olla nyt korjattu ainakin sillain ettei pitäisi mennä ajokieltoon. Jännät paikat kyllä. Saa nähdä miten käy.

Olen 37v nainen. Elämä periaatteessa mallillaan. Lapsiperhearki on kuitenkin rankkaa (pienin vasta 1v). Isoin ongelma on, ettei arkeen oikein saa apua mistään. Mummolat on kaukana eikä muutenkaan olla läheisiä (lahkolaisvanhempani olivat väkivaltaisia lapsuudessani).

46-vuotias. Lapsen valmistujaiset mihin menin hetken mielenhäiriössä kutsumaan äitini. Tilaisuus on kammottavan kiusallinen ja vaivaannuttava jos huomiohakuinen isoäitinsä könyää paikalle ongelmineen.

Vierailija kirjoitti:

Olen 37v nainen. Elämä periaatteessa mallillaan. Lapsiperhearki on kuitenkin rankkaa (pienin vasta 1v). Isoin ongelma on, ettei arkeen oikein saa apua mistään. Mummolat on kaukana eikä muutenkaan olla läheisiä (lahkolaisvanhempani olivat väkivaltaisia lapsuudessani).

Lapsenhakkaajat ovat alinta paskaa kaikista. Pysy vahvana äläkä ota niitä elämääsi, edes sitten kun on lapsen yo-juhlat/valmistujaiset.

Minä olen 67 v ja maksan puolisoni velkoja, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.

Minä idiootti, kunpa kuolisin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 37v nainen. Elämä periaatteessa mallillaan. Lapsiperhearki on kuitenkin rankkaa (pienin vasta 1v). Isoin ongelma on, ettei arkeen oikein saa apua mistään. Mummolat on kaukana eikä muutenkaan olla läheisiä (lahkolaisvanhempani olivat väkivaltaisia lapsuudessani).

Lapsenhakkaajat ovat alinta paskaa kaikista. Pysy vahvana äläkä ota niitä elämääsi, edes sitten kun on lapsen yo-juhlat/valmistujaiset.

Olen ihan samaa mieltä. Mutta ollaan miehen kanssa sairaan väsyneitä.. lapsia on kolme (8v, 5v ja 1v). Periaatteessa ois kiva jos joskus pääsis kaksin jonnekin. Mut joo en mitenkään liikaa halua vanhempiani elämääni, äitini vielä kieltää lapsuudessani tapahtuneen väkivallan tai räikeimmät tapaukset selittää että olivat vahinkoja tai omaa syytäni. Isääni helpompi suhtautua, kun on pyytänyt tekojaan anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen 45v ja suurin huoleni on 12-vuotias lapseni joka toivoo kuolevansa pitkään jatkuneen koulukiusaamisen takia.

Samaa toivoin minäkin ollessani 12. Joka ikinen päivä, kun koulusta tulin. Mitä teki äitini? Suuttui minulle.

43-vuotias nainen. Miten vähällä pärjään muutaman päivän moottoripyöräreissun. Mahdollinen laivan yläkannelle ajaminenkin vähän jännittää märkäkorvaa.

47v.mies. Pitäisi saada nyt juominen poikki.

Pari läheisen kuolemaa - omaishoidin. Gradu on vieläkin tekemättä - eli pitäisi palata yolle, hankkia tutkinto ja mennä takaisin duuniin. 

Ystäviin pitäisi luoda suhteet uudelleen ja parisuhde olisi ihan kiva.

Pitäisi myös jaksaa muuttaa. 

57 v ja väsyttää, taidan ottaa päiväunet koiran kanssa kun mies tekee kotitoimistollaan (=makkarin nurkassa) TÖITÄ! 🙂

38 v. Lasten sairastelut hankaloittavat elämää aika lailla ihan yöunista ja töiden tekemisestä lähtien.

41 ja minua ei ole olemassa.

Olen 75 ja monessa mukana. Mutta harmittaa, että nykyisin olen aina sakin vanhin!

32v vaikea masennus ja vakava unettomuus, pahin ongelma ja rahan puute kuun loppua kohti mennessä.

Ei ole varaa apteekkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskusteluketju pitäs linkata niille terveysviranomaisille ja uutisoijille jotka tekee niitä uutisia " SUOMI ON ONNELLINEN MAA " ja paskat....

En ymmärrä tätä katkeraa valitusta. Siinä tutkimuksessa on kriteerit, miksi jokin maa on onnellisin maa asua. Ja ne kriteerit on ihan samat kaikille maille. Suomi nyt vaan on pärjännyt noissa testeissä parhaiten, joten mistä tuo katkeruus kumpuaa? Meillä on aika moni asia hyvin täällä, kun lähtee vertaamaan muihin maihin. Se on helppo vain kulkea laput silmillä ja sivuuttaa ne positiiviset asiat ja keskittyä negatiivisiin. Mä oon onnellinen, että oon syntynyt Suomeen ja että saan kasvattaa lapseni täällä. Oma asenne saattaa olla joillakin se ongelma, mikä aiheuttaa jatkuvan negatiivisuuden kierteen.

Totta toinen puoli, mutta esim yhä kasvava ihmisten yksinäisyys on todellinen hyvinvointivaje. Toiset kestävät tuota paremmin toiset koituvat ihan ymmärrettävästi. Jos sosiaaliset suhteet toimisivat sitä voisi tinkiä paljonkin jostain muusta. Nyt tukehdumme tavaraan ja ideologiseen tuputukseen. Aidot kohtaamiset ja niistä kehittyvät suhteet ovatkin sitten jo haastavampia.

Jokin tässä yhtälössä on kestämätöntä pidemmän päälle. Jokainen kaipaa arvostusta ja nähdyksi tuloa ilman tarvetta esiintyä, tehdä vaikutusta. Mihin tuo maailma jätettiin ,- vanhanaikaisenako? Psykot janarsistit kyllä kukoistavat nykyspekseillä mutta moni ei suostu eikä voi olla sellainen. Onneksi.

43v nainen ja suurin ongelma on vakava autoimmuunisairaus, joka on tehnyt minut työkyvyttömäksi ja olen sitä ehkä pysyvästi. Tunnen itseni niin paljon ikäistäni vanhemmaksi.

Liian isot tulot. Olen 50v ja tienaan yli 45k/kk. Asunnot sun muut on maksettu pois ajat sitten, samoin lasten asunnot. Mielelläni jakaisin rahaa läheisilleni/kavereilleni, mutta se helposti koetaan ökyilyksi. Olen ihan perusjamppa jolla nyt vaan sattuu menemään hyvin. Jos jeesaan jotakuta, ei sen ole tarkoitus olla ökyilyä, vaan halua auttaa. Ihmiset vaan kokevat sen herkästi väärin.

Olen 40v. Minulla ei ole ongelmia. Niitä ei ole ollut 7,5 vuoteen eli siitä lähtien kun tulin uskoon. Jätän kaikki asiat Jumalalle rukouksessa ja kiitoksella.