Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

54 v, monisairas työtön. Iäkkäät vanhemmat, joilla muistisairaus, ja jotka tarvitsevat apua useita kertoja viikossa. Olen hyvin koulutettu ja kurssitettu osaaja, mutta tämän ikäisenä ei taida kelvata enää muuhun kuin ilmaistyöhön (teen 4 pv/vko töitä työkokeilijana). Burnoutin partaalla mm. unettomuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä ketju. Kyllä se niin on,että nuorena on kivempaa. Paljon kivempaa.

Kyllä nyt 61 v:nä on todella kivaa kun olen terve ja toimintakyinen. Velvollisuuksia ei ole, tosin haluaisin sellaisia, mutta kahden tutkinno motivoitunutta, työteliästä, joustavaa ja kielitaitoista ihmistä kukaan ei halua ottaa töihin. Täysraakile 25v menee näköjään aina jo valmiiksi osaavan, silti erittäin opinhaluisen edelle.

40 vuotta ja suurin ongelma on mukavuudenhalu. Nuorempana sitä vastaan jaksoi enemmän taistellakin, mutta nykyään en tahdo löytää motivaatiota. On vaan niin mukavaa ja helppoa maata sohvalla ja mässyttää suklaata. Se alkaa näkyä kropassakin pikkuhiljaa, mutta on liian vaivalloista tehdä asialle mitään.

Jotenkin kun elämä on uomissaan, on työ josta pidän, hyvä, pitkä parisuhde, turvallinen ja hyvä taloudellinen tilanne niin tässä on vaan niin helppo olla ns. kädet levällään.

Tuntuu, että elämä jää jotenkin elämättä kun se on pelkkää rutiinia; herätys, töihin (etä), työpäivän jälkeen koiran kanssa lenkille, sohvalle, nukkumaan. Ja sitten sama uudestaan. Tuon elukan kanssa voisi oikeasti harrastaa vaikka ja mitä, ja se oli ajatuksenakin kun se otettiin. Mutta mukavuudenhalu tuli siinäkin tielle. Liian vaivalloista. Pitäisi lähteä kotoa ja kotimetsistä jonnekin harrastusporukoihin. Hyi.

Minulle se, ettei ole ongelmia luo ongelmia, koska se passivoi. Kun kaikki on hyvin, mitään ei tarvitse tehdä minkään eteen. Ja siitä passiivisuudesta on todella vaikea päästä eroon.

Ikä 44 v mies . En koe että olisi suurempia ongelmia. Pieniä ongelmia on että ex ei jätä rauhaan vaikka pyydän .

15 v poika.

Peniksen iso koko ja karvoitus hämmentää.

39 v. En tiedä paistaisko tänään kanaa vai nautaa.

30 ja ylipaino. Olen tehnyt elämäntapamuutoksen ja paino putoaa tasaisesti, mutta kyllä tämä on hidas ja raskas prosessi. Ehkä raskaimmalta tuntuu se, että minä ja mieheni haluaisimme jo kovasti perustaa perheen, mutta raskautta, synnytystä ja vauvaa ajatellen en halua raskautua ennen kuin olen normaalipainossa ja voin hyvin. Vauvakuume on valtava ja tuntuu tuskaiselta ajatella, että tässä on vielä ainakin vuosi elämäntaparemonttia ja painonpudotusprojektia jäljellä ennen kuin aletaan edes yrittää. Mutta kyllä se tästä, ainakin tuo raskaustoive lisää motivaatiota!

39 vuotta, erittäin kipeä peräpukama vaivaa eikä se tunnu menevän ollenkaan ohi. Lisäksi olen sairaalloisen ylipainoinen ja seksuaalisesti kokematon enkä ole koskaan seurustellut.

52.

Suurin ongelmistani on huono parisuhde. En löydä ulospääsyä eikä ole tukiverkkoa.

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

53 v. Läskiys ja rahan puute.

Tietänet miten ratkaiset ongelmasi? Nikkisi mukaan mussutat liikaa pullaa....lopeta pullansyönti niin hyödyt kahdessa asiassa.

Kyllä sen kahvinjuonninkin voisi lopettaa niin hymy kirkastuisi. Tai sitten irvistys 😜

Vierailija kirjoitti:

34 vuotias. Traumat (tai niiden seuraukset) hallitsevat liikaa elämääni ja rajoittavat sitä.

35v, muuten täsmälleen sama.

Vierailija kirjoitti:

36v. Pitäisi ostaa auto, mutta ahdistaa ajatuskin autokauppaan menosta. Ennakkokäsitys autokauppiaista on reilusti pakkasen puolella ja olen varma, että he eivät ota minua asiakkaana tosissaan, koska olen nainen ja ne jotka ottavat, yrittävät sumeilematta kusettaa. 

Minäkin olen nainen, mutta olen etsinyt ja valinnut viimeiset kolme autoamme ja ihan hyviä ne ovat olleet. Päätä ensin auton hintaluokka. Selaile sitten netistä luotettavia autokauppoja, joista voisit mahdollisesti auton ostaa. Lue testejä luotettavimmista automerkeistä. Katso mahdollisimman uusi katsastettu vuosimalli hintaan nähden ja ole tarkka siitä paljonko autolla on ajettu. On hyvä, jos huoltokirja on mukana ja huollot säännöllisesti tehty. Testaa keskuslukko, tarkasta renkaiden kulutuspinta ja onko mukana toiset renkaat. Tutki onko ruosteisia kohtia tai pahoja kivenhakkaamia. Suorita koeajo, kuuntele mahdollisia sivuääniä ja testaa huolella jarrut, kytkin, valot jne. Kysy myyjältä onko kyseessä kolariauto . Vertaile, älä osta ensimmäistä ja tingi hinnasta jos pystyy. Ota vaikka kaveri mukaan.

32v traumat meinaa viedä toimintakyvyn, kuitenkin yritän pysyä työelämässä lääkkeillä.

48 v. ja suurin ongelmani on esikoisen ja mieheni (eli lapsen isän) huono suhde. Lapsella ADD ja mahdollisesti hieman autismin kirjon piirteitä (ei kuitenkaan autistinen) ja hän testailee lähes päivittäin rajoja, ei tottele, kiusaa pikkusisarustaan ja käyttäytyy välillä epäkunnioittavasti meitä vanhempia kohtaan. Miehellä ei nykyään kestä pinna hänen kanssaan ollenkaan, vaan hän huutaa, kiroilee ja haukkuu lasta enemmän tai vähemmän joka päivä, uhkailee lapsen kotiinjättämisellä lomamatkoilta, hänen tavaroiden poisheittämisellä, jne. Lapsi ajattelee että isä rakastaa pikkusisarusta enemmän. Välillä minäkin epäilen että asia on juuri näin, vaikka mies kiistää asian. Lapsi osaa toki olla välillä todella rasittava, myös minä saatan välillä hermostua hänelle, mutta minulla on hyvä suhde lapseen ja minulla on hänen luottamuksensa ja minua hän kertoaa toistuvasti rakastavansa. Isäänsä taas kertoo monesti vihaavansa, ainakin kiukkupäissään. Mutta silti niitä hyviäkin päiviä on, jolloin lapsi käyttäytyy hyvin ja tulee isän kanssan hyvin toimeen. Heillä on mm. yhteinen harrastus ja kiinnostuksen kohde, jonka parissa puuhaavat usein yhdessä. Onneksi näitä päiviä on ehkä kuitenkin enemmän kuin huonoja. Välillä mietin kuitenkin että pitäisikö erota lapsen hyvinvoinnin takia, mutta mies vaatisi (vähintään) 50/50 huoltajuuden, enkä kestä ajatusta olla kummastakaan lapsesta erossa. Miehellä on hieman narsistisia piirteitä ja osaa olla välillä ilkeä myös minua kohtaan ja epäilen että jos vaatisin eroa, hän kostaisi sen vaatimalla lasten huoltajuuden itselleen, vaikka valehtelemalla viranomaisille minusta. Ulospäin hän osaa olla todella mukava ja vakuuttava, tiedän että hän on hyvin pidetty työyhteisössä ja kaveripiirissä. Kukaan ei varmasti edes uskoisi, jos kuulisivat millainen hän osaa olla omaa lastaan (ja välillä minuakin) kohtaan. Minä kuitenkin tiedän millainen hän voi olla, mutta vaikka on näitä huonoja päiviä, jatkan silti suhteessa ja pyrin kaikesta huolimatta pitämään perheen kasassa. Enemmän on onneksi hyviä tai ainakin ihan OK päiviä. Mutta huonoina päivinä en tiedä mikä olisi viisainta. En toisaalta haluaisi hajoittaa perhettä, mutta silti pelottaa ihan hulluna mitä tämä käytös lasta kohtaan saa aikaiseksi lapsen mielessä. Ja teini-ikä on vasta edessä, ahdistaa jo valmiiksi mitä sitten tuleman pitää.

61v opiskelija ja tentti pelottaa tai ainakin stressaa.

Työilmapiiri on heikentynyt. Vähemmän ja yhä vähemmän turhautuneisuutta ei peitellä ja se kanavoidaan toisiin. Harvemmin itseeni, mutta pieni surku tulee heidän ja heidän kohteidensa puolesta.

40v mies. Suurin ja ainoa ongelma, parisuhteettomuus, on ollut ongelma koko aikuisiän. Terve ja töissä olen saanut olla koko ikäni, mutta vaihtaisin kyllä ne siihen että saisin edes joskus kokea elämistä toisen ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä ketju. Kyllä se niin on,että nuorena on kivempaa. Paljon kivempaa.

Kyllä nyt 61 v:nä on todella kivaa kun olen terve ja toimintakyinen. Velvollisuuksia ei ole, tosin haluaisin sellaisia, mutta kahden tutkinno motivoitunutta, työteliästä, joustavaa ja kielitaitoista ihmistä kukaan ei halua ottaa töihin. Täysraakile 25v menee näköjään aina jo valmiiksi osaavan, silti erittäin opinhaluisen edelle.

Tyhmäähän se on, mutta toisaalta mitäs ne nuoretkaan sitten tekisivät?

Vierailija kirjoitti:

Mies petti ja jäin suhteeseen mutta kaduttaa etten lähtenyt silloin. Olisin päässyt henkisesti ja fyysisesti helpommalla kun olisin eronnut. Kaikki on ulkoisesti hyvin, on täydellinen koti, työtä ja rahaakin on, mutta mietin päivittäin etten haluaisi olla tässä. Olisin mieluummin yksin. Elämä tuntuu merkityksettömältä kun en ole onnellinen tässä suhteessa. Mietin päivittäin että mitä väliä tällä kaikella on kun olen vain kuori entisestä. Olen käynyt vuosia terapiassa, mutta en yrityksestä huolimatta ole onnistunut löytämään iloa elämään. Opettelen rakastamaan itseäni mutta on se kuitenkin onttoa olla. N46

Lähde menemään tai muutut lopulta ihan zombiksi.

37v. Paska avioliitto.