Mitä te teette, jos teillä on kova ikävä jotain ihmistä, jota ette syystä tai toisesta enää näe?

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä ap tiedät että ikävä on molemminpuolinen, niinkuin sanoit, jos ette ole tekemisissä?

Kun tiemme erosivat, hän sanoi että tulee kova ikävä, muutamia kertoja otti yhteyttä ja kertoi ikävöivänsä ja olevansa epätoivoinen (kipuiluvaihe oli raskas molemmille). Tapasimme ja sen jälkeen samaa sykliä toistettiin niin että lopulta tein päätöksen. Emme pääse eteenpäin kumpikaan jos olisimme jatkaneet samaa loputtomiin. Ap

Ikävöin ihmistä, jonka kanssa olen etäsuhteessa. Tiemme tulevat ehkä eroamaan ja tulen ikävöimään häntä vuosia ja vuosia.

Ikävöin myös veljeni lapsia sellaisina kuin he olivat. Nyt olemme etääntyneet.

Up<\3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä ap tiedät että ikävä on molemminpuolinen, niinkuin sanoit, jos ette ole tekemisissä?

Kun tiemme erosivat, hän sanoi että tulee kova ikävä, muutamia kertoja otti yhteyttä ja kertoi ikävöivänsä ja olevansa epätoivoinen (kipuiluvaihe oli raskas molemmille). Tapasimme ja sen jälkeen samaa sykliä toistettiin niin että lopulta tein päätöksen. Emme pääse eteenpäin kumpikaan jos olisimme jatkaneet samaa loputtomiin. Ap

Minä tein toisenlaisen päätöksen kuin sinä. Olen päätökseeni tyytyväinen, se oli oikea, siitäkin huolimatta, että menetin lopulta perheenjäsenen. Tätä menetettyä ex-puolisoa kohtaan tuntemani ikävä on erilainen, tuntuu että maailmassa on minulle tärkeä ja rakas ihminen, josta minun on pysyttävä erossa.  Varmaan vähän kuin olisi sisaruksen kanssa välit poikki. Olen tyytyväinen kun tällä ihmisellä on kaikki hyvin, eihän hän ole mihinkään hävinnyt tai lakannut olemasta, hän vain valitsi kunnioittaa uuden kumppaninsa toivetta, ettemme ole tekemisissä. Jotenkin se ei niin satuta koska tiedän, ettei hän käännä mulle selkää omasta tahdostaan vaan siksi koska hänen oli tehtävä valinta ja valintahan oli hänen kannaltaan ihan oikea. Minä edustan mennyttä ja toinen tulevaisuutta. Muistelen kivoja yhteisiä aikoja ja ajattelen esim monessa tilanteessa mitä hän olisi tokaissut tähän ja nauran itsekseni, ei se satu enää vaan tuntuu, että yhä tunnen hänet lähellä, koska tunnen hänet niin läpikotaisin.

Pidän myös mielessä, että jos olisin valinnut alunperin toisin, olisi lopputulos luultavasti ex-kumppanin suhteen sama, mutta nykyistä kohtaan tuntemani kaipaus olisi ollut tuskaisempaa.

Taas joku varatun kanssa vehdannut vonkumassa. Kuule, se kärsimys on ihan itse aiheutettua. Toivottavasti kärsit mahdollisimman paljon, niin opit jatkossa toimimaan vastuullisemmin ja oikein!!!

Vierailija kirjoitti:

Taas joku varatun kanssa vehdannut vonkumassa. Kuule, se kärsimys on ihan itse aiheutettua. Toivottavasti kärsit mahdollisimman paljon, niin opit jatkossa toimimaan vastuullisemmin ja oikein!!!

Parempi rakastaa ja menettää, kuin olla koskaan rakastamatta. Sinä kuomaseni onnistuit kolmessa lauseessa kiteyttämään tämän viisauden.

Aloittajahan on toiminut juuri sillä lailla vastuullisesti kuin sinun kaltaisesi edellyttävät. Eli haluaisit hänen tuntevan mahdollisimman paljon kipua siitä syystä, että hän on vaikkapa jonkin työprojektin yhteydessä joutunut pakosta viettämään runsaasti aikaa ihmisen kanssa, joka on herättänyt hänessä voimakkaita tunteita ja kävellyt sitten tämän ihmisen luota pois koska "vastuullisesti ja oikein"?

En keksi oikein muuta syytä ajatella noin kuin sen, että elät itse näivettyneessä suhteessa ihan pelkoasi ja näköalattomuuttasi, tai et ole koskaan kitkeryyttäsi rakkautta edes kohdannut, ja olet aloittajalle kateellinen siitä, että hän on sentään joskus tuntenut jotain.

Pelko siitä, että kumppani kuolleessa rakkaudettomassa suhteessa kohtaa joskus jonkun joka saa lähtemään, on muuten ihan aiheellinen. Olisiko syytä tehdä sille kuolleelle suhteelle jotain?