Lue keskustelun säännöt.
Perheellisten yksinäisyysvalitukset
03.03.2023 |
Nyt tulee yksinasuvan aikuisen avautuminen: En nimittäin oikein jaksa kun naimisissa olevat lapsiperheen isät ja äidit valittavat yksinäisyyttään. Tarkoitan sellaisia perheellisiä, jotka viettävät jokaisen joulun, juhannuksen ja muut juhlapäivät perheensä kanssa ja tekevät lomasuunnitelmia perheensä kanssa. Heillä on joku joka auttaa, jos pitää hakea vaikkapa joku isompi huonekalu kotiin tai jos ei sairauden vuoksi jaksa itse käydä kaupassa.
Minulle yksinäisyys on nimenomaan sitä, että ei ole ketään jonka kanssa viettää juhlapäiviä ja lomia tai joka auttaisi, jos tarvitsen esim. muuttoapua. Ei kenelläkään meistä varmaan aina ole seuraa silloin kuin tarvitsisi, mutta perheellinen on perheetöntä niin paljon etuoikeutetummassa asemassa, etten oikein jaksa heidän yksinäisyysavautumisiinsa eläytyä.
Kommentit (67)
Ihminen on kai semmoinen otus että sokeutuu helposti kaikelle hyvälle mitä elämässä on ja niistä hyvistä asioista tulee itsestäänselvyyksiä. Jotkut tietty huonossa parisuhteessa. Joillain lasi aina puoliksi tyhjä, ei täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aina mietin, että miksi perheellisiä otetaan mukaan yleiseen keskusteluun yksinäisyydestä. Usein näkee esim. lehtiartikkeleita ihmisistä, joilla on "vain" perheensä. Miten niin vain? Se on ihan h'lvetin paljon, että on puoliso ja lapset! Olisivat kiitollisia eivätkä valittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paljon yksinäisempi nyt suhteessa kuin mitä olin koskaan yksin asuessani. Luulin vielä silloin, etten voisi koskaan yksinäisempi ja surullisempi olla. Paljon pahempaa kuin totaaliyksinäisyys on se, että se kaikkein tärkein torjuu kuukaudesta toiseen, ei ole kiinnostunut sun asioistasi ja keskustelut on pelkkää sun monologia. Juhlapyhät vietät hänen perheensä kanssa, joita et edes tunne.
Ja et eroa koska..?
On rankkaa kun ei ole ketään kenen kanssa suunnitella lomia. Toki yksinkin voi matkustaa ja niin teenkin. Ennen kuin kaverit saivat lapsia oli matkaseuraa ja sitä kyllä kaipaan, että edes joskus voisi kokea asioita jonkun kanssa.
Tulee mieleen se nuori nainen joka Jossain lehdessä sanoi olevansa erakko ja tuntevansa syvää yksinäisyyttä. Hänellä oli mies, lapsia ja matkailuyritys. Hän tapasi jatkuvasti vieraita ihmisiä jo pelkästään ammattinsa takia.
Ilmeisesti hän oli erakoitunut ja yksinäinen sen takia, kun ei asunut isossa kaupungissa vaan lapissa. Tähän tietoisku. Isossakin kaupungissa voi olla yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paljon yksinäisempi nyt suhteessa kuin mitä olin koskaan yksin asuessani. Luulin vielä silloin, etten voisi koskaan yksinäisempi ja surullisempi olla. Paljon pahempaa kuin totaaliyksinäisyys on se, että se kaikkein tärkein torjuu kuukaudesta toiseen, ei ole kiinnostunut sun asioistasi ja keskustelut on pelkkää sun monologia. Juhlapyhät vietät hänen perheensä kanssa, joita et edes tunne.
tämä, olin paljon yksinäisempi edellisessä suhteessani vs. nyt, kun olen useamman vuoden ollut yksin ihan omasta tahdostani. Välillä toki iskee yksinäisyyspuuskia, mutta pääosin tiedän, että on itsestäni kiinni hakeutunko ihmisten ilmoille vai ei. Parisuhteessa tulee väistämättäkin se oletus, että siitä toisesta on seuraa..lopputulema voi yllättää. Monelle kun on vain tärkeää että siellä kotona on se kumppani, ei se että oikeasti tehdään jotakin yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen se nuori nainen joka Jossain lehdessä sanoi olevansa erakko ja tuntevansa syvää yksinäisyyttä. Hänellä oli mies, lapsia ja matkailuyritys. Hän tapasi jatkuvasti vieraita ihmisiä jo pelkästään ammattinsa takia.
Ilmeisesti hän oli erakoitunut ja yksinäinen sen takia, kun ei asunut isossa kaupungissa vaan lapissa. Tähän tietoisku. Isossakin kaupungissa voi olla yksinäinen.
Kenestä tässä on kyse? Rupesi kiinnostamaan. Näille ihmisille "syvä yksinäisyys" on sitä, ettei kaikille ajatuksille löydy peilaajaa, vaikka todellisuudessa kukaan ihminen ei voi kokea tulevansa kaikilta osin täysin ymmärretyksi ja kuulluksi.
Yksinasuvana on pakko tottua siihen, että kukaan ei tunne sua kovin hyvin, koska parisuhteessa olevat jakavat elämänsä sen puolison, eivät sun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paljon yksinäisempi nyt suhteessa kuin mitä olin koskaan yksin asuessani. Luulin vielä silloin, etten voisi koskaan yksinäisempi ja surullisempi olla. Paljon pahempaa kuin totaaliyksinäisyys on se, että se kaikkein tärkein torjuu kuukaudesta toiseen, ei ole kiinnostunut sun asioistasi ja keskustelut on pelkkää sun monologia. Juhlapyhät vietät hänen perheensä kanssa, joita et edes tunne.
tämä, olin paljon yksinäisempi edellisessä suhteessani vs. nyt, kun olen useamman vuoden ollut yksin ihan omasta tahdostani. Välillä toki iskee yksinäisyyspuuskia, mutta pääosin tiedän, että on itsestäni kiinni hakeutunko ihmisten ilmoille vai ei. Parisuhteessa tulee väistämättäkin se oletus, että siitä toisesta on seuraa..lopputulema voi yllättää. Monelle kun on vain tärkeää että siellä kotona on se kumppani, ei se että oikeasti tehdään jotakin yhdessä.
Tämä ilmiö kiinnostaa mua. Minkälaisia lomia ja juhlapyhiä vietitte entisen puolisosi kanssa? Suunnittelitteko niitä yhdessä? Minkälaisia lomia ja juhlapäiviä vietät nyt?
Ap
Olisi tosi kiva tietää mitä nämä aloituksen alapeukuttajat aiheesta ajattelevat? Olen avoin kaikenlaisille näkökulmille!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a, mikäs minä olen toisten tuntemuksia oikeaksi tai vääräksi sanomaan.
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi kiva tietää mitä nämä aloituksen alapeukuttajat aiheesta ajattelevat? Olen avoin kaikenlaisille näkökulmille!
Ap
En alapeukuttanut aloitustasi. Tässä voi olla kyse ihan siitä, että lapsettomana sinkkuna sä et kotonasi edes odota kenenkään ottavan sua huomioon millään tavalla. Mutta jos olet parisuhteessa, odotat tietenkin puolisosi huomioivan sut. Ja jos hän ei kuitenkaan huomioi, tunnet itsesi vieläkin yksinäisemmäksi kuin jos sun ei tarttis katsella sen törpön naamaa joka päivä. On yksinäisiä, joita kehotetaan hakeutumaan ihmisten pariin ja jotka kertovat, että ihmisten parissa he tuntevat itsensä vieläkin yksinäisemmiksi kuin yksin ollessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo aloituksessa kuvatut yksinäisyys avautumiset kertovat avautujista itsestään. Eivät useinkaan kykene kunnolla kommunikoimaan itse puolisolleen mitä haluavat. Sitten valittavat yksinäisyyttään joka on heidän omaa syytään täysin koska ovat kommunikaatiossaan niin umpisurkeita.
Mä en kyllä valita kellekään yksinäisyyttäni koska 1, en kärsi siitä paljon ja 2, mitä valittaminen auttaisi.
Mutta oon hieman eri mieltä ap:n kanssa siitä, että perheellinen olisi automaattisesti "etuoikeutetummassa" asemassa kuin perheetön sinkku. Ensinnäkin perheellinen ei ole vapaa tarttumaan läheskään kaikkiin tarjoutuviin yksinäisyyttä lieventäviin kontakteihin. Kyllä mäkin saisin kaikista helpoiten kevennettyä elämääni tutustumalla uusiin miehiin vaikkapa, mutta oma mies ei siitä riemastuisi ja voisi tulla aika riitaista. Tämä nyt vain selvin esimerkki. Me oltiin miehen kanssa asumuserossa aikeissa erota ja voi vitsi miten miehiä vaan tuli ovista ja ikkuinoista pitämään seuraa. En oo ikinä ollut niin epäyksinäinen, joten on jotain mihin verrata. Ei toki kaikkien sinkkujen ole helppo löytää ok-seuraa, mikä pidemmän päälle auttaisi yksinäisyyteen, mutta perheelliselle se on osin jopa ihan poissuljettu mahdollisuus.
Sitten siitä perhe-elämästä. Kyllä se voi olla yksinäistä elämäntilanteesta ja kaikesta meneillään olevasta riippuen. Ei välttämättä ole aikaa kavereille tai kavereilla aikaa sinulle. Kuten perheetönkin voi kokea, ei uusiakaan kavereita saa noin vain menemällä ihmisten ilmoille vaan voi jäädä ulkopuoliseksi ja silloin yksinäisyys korostuu. Etenkin nuorilla vanhemmilla on Suomessa tätä, ettei sovita mihinkään piireihin yhtä helposti kuin muut.
Jos perheellisellä on perheessä se tilanne, että aikaa on vain olla kotona ja puolisolle, mutta puolison kanssa onkin jotain näkemyksellisiä ristiriitoja, minkä yli ei päästä eikä yhteys ole kunnossa, niin totta hitossa itsensä kokee silloin yksinäiseksi.
Lastenkin hoitoon voi väsyä, voi olla aika tylsää hoitaa lapsia väsyneenä zombina ja kyllä kai sen lapsetonkin älyää, että mitään hirveän yhteisöllisiä fiiliksiä siinä ei synny. Mun käsittääkseni sellaisen mahdollisen karmean väsymyksen, riittämättömyyden ja yksinäisyyden pelossa osa ihan vapaaehtoisesti valitsee, ettei ota edes riskiä sellaisesta. Että kai se aika kurjaa voi olla ainakin ajoittain aika monelle.
En ymmärrä miksi pitää asettaa jotenkin paremmuusjärjestykseen tätä. Tottakai lapseton, perheetön voi olla hyvin yksin ja yksinäinen. Kurjaa varmaan on. Eikä joku perheellinen yksinäinen varmaan parasta vertaistukea siihen pysty antamaan. On se munkin mielestä aika kohtuutonta perheettömälle alkaa edes valittamaan, pelkkää kuormitusta, tuskin kumpikaan saa siitä mitään. Joko ajattelee itseään tai sitten ei tajua sitä, että sinä oot kans yksinäinen eikö silloin varmasti kaipaa tuommoista seuraa. Ihan ymmärrettävää se tietysti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen itse sinkku. Silloin koronan alkuaikoina sain paskaa niskaan eräältä perheelliseltä, kun näin säännöllisesti paria läheisintä ystävää. Hänen oli kuulemma ihan helppo olla olematta kenenkään talouden ulkopuolisen kanssa kontaktissa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi kiva tietää mitä nämä aloituksen alapeukuttajat aiheesta ajattelevat? Olen avoin kaikenlaisille näkökulmille!
ApEn alapeukuttanut aloitustasi. Tässä voi olla kyse ihan siitä, että lapsettomana sinkkuna sä et kotonasi edes odota kenenkään ottavan sua huomioon millään tavalla. Mutta jos olet parisuhteessa, odotat tietenkin puolisosi huomioivan sut. Ja jos hän ei kuitenkaan huomioi, tunnet itsesi vieläkin yksinäisemmäksi kuin jos sun ei tarttis katsella sen törpön naamaa joka päivä. On yksinäisiä, joita kehotetaan hakeutumaan ihmisten pariin ja jotka kertovat, että ihmisten parissa he tuntevat itsensä vieläkin yksinäisemmiksi kuin yksin ollessaan.
Kiitos, tämä oli hyvä pointti! Kieltämättä olisi ihan kamalaa asua jonkun sellaisen kanssa, joka ei välittäisi musta pätkääkään. Ovatko se sitten rahalliset syyt tai lapset jotka estävät eroamasta? Myönnän, että ainakin saan itse olla kotonani "rauhassa". Ei tarvitse katsella ketään henkilöä, joka ei välitä musta / josta en itse välitä.
Ap
Joo tossa on pointtinsa että jos siellä kotona on joku, joka jatkuvasti torjuu, siitä aiheutuu ahdistusta kun toiveet yhteisyydestä murskataan tavallaan joka päivä uudestaan.
Kokonaan yksinäisen ei tarvitse kokea joka päivä sitä mahdollisuutta joka kuitenkin aina uudestaan otetaan pois ja vielä yleensä niin että se pistetään torjutun syyksi.
Mutta sitten on se porukka jolla on ns. kaikki hyvin, mutta aina voi vielä optimoida ja haluta tavallisen parisuhteen sijasta syvää henkistä yhteyttä jatkuvasti, ja jos se jää puuttumaan niin kokee ahdistusta. Tavallaan ihmissuhteiden first world problems kun hyvästä halutaan erinomaista ja erinomaisesta täydellistä. Mitä näille voi sanoa? Että subjektiivinen kokemuksesti ongelmasta on väärä? Ei se ole. Mutta ei pitäisi odottaa ymmärrystä niiltä, joilla ei ole edes vähää.
Yksinäisyys on eri asia kuin seuran puute. Itsellänikin on perhe, työyhteisö ja muitakin ihmiskontakteja. Mutta näiden kaikkien kanssa kommunikoin ikäänkuin pelkällä pintatasolla, käytännön asioita hoitaen. Koen yksinäisyyttä tunnetasolla. Yksinäisyyteni on sitä, että en oikein pääse kenenkään kanssa samalle aaltopituudelle. En jaa kenenkään kanssa "syvää itseäni". On ihmisiä, joilta voin pyytää apua vaikkapa muuttokuorman kanssa, mutta ei ole ketään, jolle voisin soittaa, kun olen ahdistunut tai surullinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen paljon yksinäisempi nyt suhteessa kuin mitä olin koskaan yksin asuessani. Luulin vielä silloin, etten voisi koskaan yksinäisempi ja surullisempi olla. Paljon pahempaa kuin totaaliyksinäisyys on se, että se kaikkein tärkein torjuu kuukaudesta toiseen, ei ole kiinnostunut sun asioistasi ja keskustelut on pelkkää sun monologia. Juhlapyhät vietät hänen perheensä kanssa, joita et edes tunne.
tämä, olin paljon yksinäisempi edellisessä suhteessani vs. nyt, kun olen useamman vuoden ollut yksin ihan omasta tahdostani. Välillä toki iskee yksinäisyyspuuskia, mutta pääosin tiedän, että on itsestäni kiinni hakeutunko ihmisten ilmoille vai ei. Parisuhteessa tulee väistämättäkin se oletus, että siitä toisesta on seuraa..lopputulema voi yllättää. Monelle kun on vain tärkeää että siellä kotona on se kumppani, ei se että oikeasti tehdään jotakin yhdessä.
Epäonnistuneen parisuhteen aiheuttamaa torjutuksi ja / tai huomioimatta tulemisen tunnetta ei pitäisi verrata yksinäisyyteen.
Totaaliyksinäisyyttä taas ei pitäisi suoraan verrata parisuhteettomuuteen.
Ajattelisin, että yksinäisyys on sekä tunne/ negatiivinen mielentila, että tilanne jossa ihminen kaipaa seuraa/ yhteisöllisyyttä/ ystäviä mutta ei yrityksistä huolimatta niitä saa.
Tästähän on tullut hyvä keskustelu. Kiitos rehellisistä näkökulmista myös perheellisille! Itse en aktiivisesti pidä yhteyttä hyvänpäiväntuttuihin, koska mulle ei riitä sellainen yhteys, että jutellaan vain niitä näitä. Tämä on yksi syy sinkkuuteeni ja siihen, että mulla on aika vähän todellisia ystäviä (ja ne vähät eivät valitettavasti asu kovin lähellä).
Ap
Mä olen paljon yksinäisempi nyt suhteessa kuin mitä olin koskaan yksin asuessani. Luulin vielä silloin, etten voisi koskaan yksinäisempi ja surullisempi olla. Paljon pahempaa kuin totaaliyksinäisyys on se, että se kaikkein tärkein torjuu kuukaudesta toiseen, ei ole kiinnostunut sun asioistasi ja keskustelut on pelkkää sun monologia. Juhlapyhät vietät hänen perheensä kanssa, joita et edes tunne.