Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te joiden lapset eivät suostu kouluun, mitä apua saatte?
02.03.2023 |
13-vuotiaani ei ole käynyt seiskaluokkaa kuin max viikon. Vaikea autismi taustalla. Älyssä ei ole vikaa, mutta muuten hän ei toimi. Jumittaa omissa maailmoissaan ja jo ihan unirytmin pitäminen on hiuksenhienoa taiteilua. Lapsi on äärimmäisen tarvitseva, nukkuu vieressäni eikä osaa ottaa edes muroja itse. Kaikkea tekemistä säätelee vahvat jumiutuneet tavat.
Koulussa yritettiin aluksi saada lapsi kouluun, mutta nyt ei enää kukaan pidä yhteyttä. Läksyjä sai kotiin että tekisi niitä hiljalleen koulun antamalla läppärillä. Ei tee. Sossussa olivat myös aluksi kiinnostuneita ja lasua pukkasi minun ja koulun taholta. Sielläkin sitten huomattiin että tätä lasta ei voi auttaa. Nostivat kädet pystyyn eikä heistä ole enää kuulunut mitään. Olen ehdottanut pienluokkaa, avustajaa, ihan mitä tahansa, mutta ei. Edes diagnoosi ei auta. Lasta yritetään väkipakolla saada normaaliin luokkaan, ja kun se ei onnistunut niin luovutettiin kokonaan.
Täällä nyt sitten on kotona lapsi jolla on tulevaisuudenhaaveita ja joka on älykäs, mutta jolle ei löydy yhteiskunnasta sijaa. Lapsi on huoneessaan 24 h, kavereita ei ole yhtäkään. Vaikeat oireet ovat kaventaneet elämän pienen huoneen seinien sisään. Äitinä suren ja koen suurta voimattomuutta. Jännä että yhteiskunnalla on tällaiseen syrjäyttämiseen varaa.
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.
Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.
Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).
Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).
Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).
Itse asiassa ei. Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmilla on vastuu opetuksen järjestämisestä. Silloin opetusvälineetkin on vanhempien hankittava. Toki koulut pyrkivät tulemaan vastaan, jos nähdään, että vanhemmat oikeasti yrittävät saada lapsen kouluun, mutta jos pannaan kova kovaa vasten, kotikoulu on ihan vanhempien oma juttu.
Kotikouluun ei voida ketään pakottaa. Jos vanhemmat itse valitsee lapselleen kotikoulun, se on eri juttu. Silloin osoitetaan ope/opettajat jolle aineet käydään tenttimässä, toimitetaan jonkinlainen oppimisportfolio tms. Vanhemmat vastaa kirjojen ym hankkimisesta ja opetuksen järjestämisestä.
Mutta jos lapsi ei ole kotikoulussa, koulu on vastuussa lapsen opetuksen järjestämisestä. Koulu ei voi koskaan sanoa että ei me tehdä nyt tämän asian eteen mitään, koska lapsi ei tule kouluun. Keinoja on esim tuossa ylhäällä kattavasti mainittu. Erilaisia tapoja järjestää opetusta on kyllä mittavasti. Usein kyse on vain tahtotilasta ja usein vanhempi joutuu järjestelyitä vaatimaan. Mutta niin kauan kun lapsi on oppivelvollinen, on hänellä myös oikeus saada opetusta ja siihen tulee jatkuvasti pyrkiä erilaisin keinoin, koska lapsella on myös oikeus saada tarvittava tuki.
Ja ne keinot ja tuet on siellä koululla. Vanhemman tehtävä on viedä lapsi kouluun. Koulun tehtävä ei ole tuoda opetusta kotiin.
Osa lapsista itseasiassa saa myös kotona opetusta. Opettaja voi tietyissä tapauksissa käydä kotona esim kaksi tuntia viikossa opettamassa jotain ainetta.
Mäkin näissä palavereissa aika usein istun ja vielä koskaan ei ole hoitotaho suositellut nuorelle kotiin jäämistä. Tähän mennessä aina suositus on aina ollut, että kouluun tullaan ja opetus tapahtuu siellä. Mutta ehkä sekin vielä joskus tapahtuu.
No, meiltä löytyy ihan lääkärin todistus nuorisopsykiatrian polilta, että nuori saa jäädä kotiin ja koulun pitää hoitaa erityisjärjestelyin opetus kotiin. Kyseessä autismikirjolainen. Ja tiedän hänen lisäkseen muitakin.
No normiperuskoulu aineenopettajineen ei kyllä sitä kotiin järjestä.
Kyllä muuten järjesti. Tosin meillä fiksu nuori niin osasi itsenäisesti opiskella kaiken kotona eikä tarvinnut opettajien apua. Mutta siis aineen opet antoi kootusti tehtävät ja nuori palautti ne tehtyään ja kokeet teki kotona vanhempien valvomana. Perusopetuslaissa sanotaan, että terveydellisistä syistä opetus pitää järjestää myös muutoin kuin normaalisti järjestetään.
Meillä on kyllä ihan ehdoton linja, että vanhempien valvomia kokeita ei hyväksytä. Kouluun pitää tulla tekemään.
Miksei? Tiedän useammankin koulun missä tuo onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.
Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.
Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).
Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).
Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).
Itse asiassa ei. Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmilla on vastuu opetuksen järjestämisestä. Silloin opetusvälineetkin on vanhempien hankittava. Toki koulut pyrkivät tulemaan vastaan, jos nähdään, että vanhemmat oikeasti yrittävät saada lapsen kouluun, mutta jos pannaan kova kovaa vasten, kotikoulu on ihan vanhempien oma juttu.
Kotikouluun ei voida ketään pakottaa. Jos vanhemmat itse valitsee lapselleen kotikoulun, se on eri juttu. Silloin osoitetaan ope/opettajat jolle aineet käydään tenttimässä, toimitetaan jonkinlainen oppimisportfolio tms. Vanhemmat vastaa kirjojen ym hankkimisesta ja opetuksen järjestämisestä.
Mutta jos lapsi ei ole kotikoulussa, koulu on vastuussa lapsen opetuksen järjestämisestä. Koulu ei voi koskaan sanoa että ei me tehdä nyt tämän asian eteen mitään, koska lapsi ei tule kouluun. Keinoja on esim tuossa ylhäällä kattavasti mainittu. Erilaisia tapoja järjestää opetusta on kyllä mittavasti. Usein kyse on vain tahtotilasta ja usein vanhempi joutuu järjestelyitä vaatimaan. Mutta niin kauan kun lapsi on oppivelvollinen, on hänellä myös oikeus saada opetusta ja siihen tulee jatkuvasti pyrkiä erilaisin keinoin, koska lapsella on myös oikeus saada tarvittava tuki.
Ja ne keinot ja tuet on siellä koululla. Vanhemman tehtävä on viedä lapsi kouluun. Koulun tehtävä ei ole tuoda opetusta kotiin.
Osa lapsista itseasiassa saa myös kotona opetusta. Opettaja voi tietyissä tapauksissa käydä kotona esim kaksi tuntia viikossa opettamassa jotain ainetta.
Mäkin näissä palavereissa aika usein istun ja vielä koskaan ei ole hoitotaho suositellut nuorelle kotiin jäämistä. Tähän mennessä aina suositus on aina ollut, että kouluun tullaan ja opetus tapahtuu siellä. Mutta ehkä sekin vielä joskus tapahtuu.
No, meiltä löytyy ihan lääkärin todistus nuorisopsykiatrian polilta, että nuori saa jäädä kotiin ja koulun pitää hoitaa erityisjärjestelyin opetus kotiin. Kyseessä autismikirjolainen. Ja tiedän hänen lisäkseen muitakin.
No normiperuskoulu aineenopettajineen ei kyllä sitä kotiin järjestä.
Kyllä muuten järjesti. Tosin meillä fiksu nuori niin osasi itsenäisesti opiskella kaiken kotona eikä tarvinnut opettajien apua. Mutta siis aineen opet antoi kootusti tehtävät ja nuori palautti ne tehtyään ja kokeet teki kotona vanhempien valvomana. Perusopetuslaissa sanotaan, että terveydellisistä syistä opetus pitää järjestää myös muutoin kuin normaalisti järjestetään.
Meillä on kyllä ihan ehdoton linja, että vanhempien valvomia kokeita ei hyväksytä. Kouluun pitää tulla tekemään.
Miksei? Tiedän useammankin koulun missä tuo onnistuu.
Ihan viranomaisten linjaus meillä, ei mikään opettajien päätös. Ei ole aina olleet ihan rehellisiä nuo vanhempien valvomat kokeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.
Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.
Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).
Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).
Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).
Itse asiassa ei. Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmilla on vastuu opetuksen järjestämisestä. Silloin opetusvälineetkin on vanhempien hankittava. Toki koulut pyrkivät tulemaan vastaan, jos nähdään, että vanhemmat oikeasti yrittävät saada lapsen kouluun, mutta jos pannaan kova kovaa vasten, kotikoulu on ihan vanhempien oma juttu.
Kotikouluun ei voida ketään pakottaa. Jos vanhemmat itse valitsee lapselleen kotikoulun, se on eri juttu. Silloin osoitetaan ope/opettajat jolle aineet käydään tenttimässä, toimitetaan jonkinlainen oppimisportfolio tms. Vanhemmat vastaa kirjojen ym hankkimisesta ja opetuksen järjestämisestä.
Mutta jos lapsi ei ole kotikoulussa, koulu on vastuussa lapsen opetuksen järjestämisestä. Koulu ei voi koskaan sanoa että ei me tehdä nyt tämän asian eteen mitään, koska lapsi ei tule kouluun. Keinoja on esim tuossa ylhäällä kattavasti mainittu. Erilaisia tapoja järjestää opetusta on kyllä mittavasti. Usein kyse on vain tahtotilasta ja usein vanhempi joutuu järjestelyitä vaatimaan. Mutta niin kauan kun lapsi on oppivelvollinen, on hänellä myös oikeus saada opetusta ja siihen tulee jatkuvasti pyrkiä erilaisin keinoin, koska lapsella on myös oikeus saada tarvittava tuki.
Ja ne keinot ja tuet on siellä koululla. Vanhemman tehtävä on viedä lapsi kouluun. Koulun tehtävä ei ole tuoda opetusta kotiin.
Osa lapsista itseasiassa saa myös kotona opetusta. Opettaja voi tietyissä tapauksissa käydä kotona esim kaksi tuntia viikossa opettamassa jotain ainetta.
Mäkin näissä palavereissa aika usein istun ja vielä koskaan ei ole hoitotaho suositellut nuorelle kotiin jäämistä. Tähän mennessä aina suositus on aina ollut, että kouluun tullaan ja opetus tapahtuu siellä. Mutta ehkä sekin vielä joskus tapahtuu.
No, meiltä löytyy ihan lääkärin todistus nuorisopsykiatrian polilta, että nuori saa jäädä kotiin ja koulun pitää hoitaa erityisjärjestelyin opetus kotiin. Kyseessä autismikirjolainen. Ja tiedän hänen lisäkseen muitakin.
No normiperuskoulu aineenopettajineen ei kyllä sitä kotiin järjestä.
Kyllä muuten järjesti. Tosin meillä fiksu nuori niin osasi itsenäisesti opiskella kaiken kotona eikä tarvinnut opettajien apua. Mutta siis aineen opet antoi kootusti tehtävät ja nuori palautti ne tehtyään ja kokeet teki kotona vanhempien valvomana. Perusopetuslaissa sanotaan, että terveydellisistä syistä opetus pitää järjestää myös muutoin kuin normaalisti järjestetään.
Eli ope ei ollut kotona opettamassa. Kuvailemasi on normisettiä, paketteja kotiin opiskeltavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.
Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.
Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).
Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).
Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).
Itse asiassa ei. Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmilla on vastuu opetuksen järjestämisestä. Silloin opetusvälineetkin on vanhempien hankittava. Toki koulut pyrkivät tulemaan vastaan, jos nähdään, että vanhemmat oikeasti yrittävät saada lapsen kouluun, mutta jos pannaan kova kovaa vasten, kotikoulu on ihan vanhempien oma juttu.
Kotikouluun ei voida ketään pakottaa. Jos vanhemmat itse valitsee lapselleen kotikoulun, se on eri juttu. Silloin osoitetaan ope/opettajat jolle aineet käydään tenttimässä, toimitetaan jonkinlainen oppimisportfolio tms. Vanhemmat vastaa kirjojen ym hankkimisesta ja opetuksen järjestämisestä.
Mutta jos lapsi ei ole kotikoulussa, koulu on vastuussa lapsen opetuksen järjestämisestä. Koulu ei voi koskaan sanoa että ei me tehdä nyt tämän asian eteen mitään, koska lapsi ei tule kouluun. Keinoja on esim tuossa ylhäällä kattavasti mainittu. Erilaisia tapoja järjestää opetusta on kyllä mittavasti. Usein kyse on vain tahtotilasta ja usein vanhempi joutuu järjestelyitä vaatimaan. Mutta niin kauan kun lapsi on oppivelvollinen, on hänellä myös oikeus saada opetusta ja siihen tulee jatkuvasti pyrkiä erilaisin keinoin, koska lapsella on myös oikeus saada tarvittava tuki.
Ja ne keinot ja tuet on siellä koululla. Vanhemman tehtävä on viedä lapsi kouluun. Koulun tehtävä ei ole tuoda opetusta kotiin.
Osa lapsista itseasiassa saa myös kotona opetusta. Opettaja voi tietyissä tapauksissa käydä kotona esim kaksi tuntia viikossa opettamassa jotain ainetta.
Mäkin näissä palavereissa aika usein istun ja vielä koskaan ei ole hoitotaho suositellut nuorelle kotiin jäämistä. Tähän mennessä aina suositus on aina ollut, että kouluun tullaan ja opetus tapahtuu siellä. Mutta ehkä sekin vielä joskus tapahtuu.
Näinpä. Meilläkin koulupsykologi aina palavereissa sanoo kaikille nuorille ja vanhemmille, että kouluun pitää tulla, joka päivä. Vaikka ahdistaa, pitää tulla. Se vain pahenee, jos jää kotiin. Koululla sitten voi olla vaikka jossain omassa tilassa tekemässä tehtäviä, mutta kouluun pitää tulla.
No kaikki koulupsykologit eivät ole kovin päteviä valitettavasti.
Kova ahdistus ei parane pelkästään sillä että tulee kouluun ja menee komeroon piiloon. Pitää pohtia mistä se ahdistus tulee, missä se tuntuu, miten sitä voisi käsitellä, mikä siihen auttaa ja mikä sitä pahentaa jne. Ahdistaville tilanteille on hyvä altistua mutta tilanteet pitää olla kontrolloituja. Kouluilta usein puuttuu se lasta oikeasti tukeva ja kuntouttava ote täysin. Mutta ymmärrettävää, koska opettajilta puuttuu se osaaminen kokonaan.
Joskus lapsi myös vain tarvitsee hengähdystauon. Toiset tarvitsee niitä enemmän kuin toiset. Äärimmilleen kuormittunut lapsi ei voita ahdistustaan eikä liioin opi siellä koulussa mitään, joten mikä silloin enää edes on kouluun tulemisen pointti? Lapsi ei ole sen erilaisempi kuin aikuinen; myös me aikuiset jäämme sairaslomalle jos psyykkinen puoli pettää pahasti.
Itse vanhempana kannustin ja työnsin lasta voimakkaasti kouluun, kuitenkin samalla ymmärtäen sen että aina lapsi ei pysty. Ja silloin pakottaminen ei ole oikea tie, vaan pysähtyminen ja myötätunto. Ja tuo minun lapseni ei ole nyt kieltäytynyt koulusta kahteen vuoteen, vaikka muinoin annoin hänelle joitakin päiviä luvan olla menemättä kouluun, kun ahdistus kävi liian suureksi pienelle mielelle.
Minullekin koulupsykologi sanoi että jos lapsi ahdistuu koulusta ja tulee itsetuhoiseksi niin viekää päivystykseen. Ja lapseni ei ollut koskaan itsetuhoinen. Vissiin koulu-psykologin kouluunpakotusmetodi tuottaa lapsia jotka ahdistuu siinä määrin, että alkavat viiltelemään tms itseään ja hän sitten osasi ohjeistaa meitä. Onneksi en kuunnellut, en pakottanut lasta vaan ymmärsin. Pyrin lapsen kanssa yhteistyöhön. Ja koskaan ei onneksi ole ilmennyt itsetuhoisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Jotain tosi outoa tässä stoorissa on. Vaikea autismi on kuitenkin jossain vaiheessa diagnosoitu, milloin? Ja silti lapsi on ihan yleisopetuksen puolella, ja teille ei ole yhtään mitään tukitoimia kotona ollut tarjolla?
Huoltajan vastuulla on saada lapsi kouluun. Kouluilla, lukuunottamatta koulukoteja tai osastoa, ei ole mitään resursseja toimittaa lasta kouluun, jos huoltaja ei siihen pysty. Apu siihen on lastensuojelu.
Koulun vastuulla on kuitenkin tarjota paikka vaikeasti autistien luokasta sun lapsellesi. Jos sitä ei omassa kunnassa ole niin sitten se tarjotaan viereisestä kunnasta. Jos tätä et ole saanut niin sitten sun pitää vaatia. Soita kuntasi koulutoimenjohtajalle heti huomenna.
Jälleen räikeästi rikottu antamasta lapselle tarvitsemaansa tukea kouluun eli tässä tapaukessa pienluokka, jossa on erityisopettajat /avustajat. Päiväohjelma on strukturoitu. Ei ole mikään ihme, että ei suostu kouluun menemään.
Ennen kuin saatte pienryhmäpaikkaa, niin teidän ilmeisesti täytynee ottaa lapsi kotikouluun.
Miten ihmeessä edes tarjota yleisopetuksen luokkaa vaikeasti autistisille? Osaamattomuutta. Myöskään ei auta sinun vastimukset pienluokasta tai avustajasta ilman lääkärin suositusta sitä varten, sillä koulussa ei selkeästi ymmärretä edes perusasioita autisminkirjolaisen tukemisesta. Myöskin jos teillä on lääkärin lausunto esim. henkilökohtaisen avustajan tarpeesta, niin on laitonta koulun torpedoida avustajan tarve
Se, että yritetään saada vain kouluun ei ole lapsen tukemista.
Lastensuojelu ei ole oikea tuentarve, mitä lapsi tarvitsee sinne kouluun. Koulun on järjestettävä tuki. Lapsi vaikka naapurikuntaan kouluun, jos siellä on paremmat palvelut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Älyssä ei vikaa"
"Ei osaa itse ottaa muroja"
Hmmm.....
Itse ei osaa siis ruokkia itseään edes muroilla.
Koulupsykologin tehtävä on saada vain lapsi kouluun selvittämättä syitä. Harva koulupsykologi ymmärtää mitään autisminkirjosta -siitä ei parannuta. Siinä kuormitus ihmisistä ja aistiärsykkeistä, strukturoimsttomasta päiväohjelmasta, pelkät luokkiin siirtymiset, yhteiset ruokailutilanteet jne voivat nostaa sen kuomituksen niin korkeaksi, että lapsi ei kyken kouluun. Kyse ei ole ahdistuksesta, mitä pitäisi ja jotenkin voisi siedättää. Lapsi voi löytää keinoja sietää ja hallita stressitekijöitä paremmin elämänsä aikana, mutta se ei tarkoita sitä, että lapsi jotenkin siedättyy kouluun tulemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Älyssä ei vikaa"
"Ei osaa itse ottaa muroja"
Hmmm.....
Itse ei osaa siis ruokkia itseään edes muroilla.
Ehkä ei kannata kommentoida jos ei ymmärrä. Autisti voi olla hyvinkin älykäs, mutta arjen asiat vaikeita eikä ne tule rutiineiksi
Opettajat eivät päätä koulun resursseista. Peruskoulu on rahoitettu sen mukaan, että toimitaan isoissa ryhmissä. Yksityiset oppitunnit maksavat saman verran kunnalle, kuin koko ryhmän opettaminen. Jos opetuksen järjestäjä ei tuota rahaa myönnä, ei kukaan voi noita tunteja pitää. Tehtäväpakettien laadinta on opettajalle ihan turhaa työtä, jos nuori ei kykene niitä tekemään.
Pienluokat purettiin koko maasta suurelta osin, kun käskettiin. Nyt opetushallitus korjaa kommenttejaan ja sanoo, ettei inkluusiossa ollutkaan tarkoitus lopettaa kaikkia pienluokkia. Jos pienluokkaa ei ole, sitä ei ole. Yhdelle oppilaalle sellaista ei pistetä pystyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on seurausta siitä että kaikki ruumiillinen kuritus on kiellettyä. Jos vaihtoehdot olisi mennä kouluun tai saada selkään niin vois koulu nopeasti alkaa kiinnostaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sama tilanne eikä siihen auta mikään vaikka kaikki on tehty. Sos.viranomaiset luovutti jo aikoja sitten. On pienryhmässä, muutama tunti päivässä olisi koulupäivä, kyyti hakisi ja toisi ovelta joka päivä mut ei lähde niin ei lähde. Ei siinä mitään voi tehdä kun ei ole kannettavaa mallia. On siis vaan huoneessaan, ei kavereita. Päivästä toiseen. Pelaa koneella, jos ottaa koneen pois niin tappaa itsensä. Psykiatrian apukeinotkaan ei ole auttaneet. Itsellä ei aikaa opettaa kun aamusta iltaan töissä mutta ei opiskelisikaan. On tarjottu mahdollisuutta opiskella etänä muttei suostu, jää luokalleen vuosi vuodelta, toki ei olekaan millään luokalla enää. Itse olen ehdottanut että pääsisi laitokseen tai toiseen perheeseen mutta ei ole viel edennyt. Joitakin ei vaan voi auttaa, luovutan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on erittäin hyvä muistaa terveydellisistä syistä ja lääkärin todistuksella tosiaan opetus pitää järjestää myös muutoin kuin normaalisti järjestetään esimerkiksi sinne kotiin. Näin toimitaan esim. syöpää sairastaessa ja on hyvä muistaa autisminkirjon osaltakin.
Toisaalta myös henkilökohtainen avustaja kouluun on saatava lääkärintodistuksella. Lain mukaan ei voi olla järestämättä, mutta luulen, että se pienluokka olisi ap:n tapauksessa tärkein ja sitä varten lääkärin todistus.
Opella tai reksillä ei ole niin paljon valtaa, kuin huoltajat luulevat. Kunnan/ kaupungin valtuusto päättää resursseista.
Vierailija kirjoitti:
Opella tai reksillä ei ole niin paljon valtaa, kuin huoltajat luulevat. Kunnan/ kaupungin valtuusto päättää resursseista.
Lain mukaan on avustajapalvelut järjestettävä opetuksen järjestäjän jos niitä terveydellisistä syystä tarvitaan...riittää, että koululle toimittavat paperit ja koulun hoidettava asia. Sitä ei voi resurssipulaan vedoten kieltäytyä.
Suomessa ei ole koulupakkoa. On vain oppivelvollisuus, jonka voi suorittaa kotona, laitoshoidossa tai vaikka sairaalassa.
Diagnoosi siis on, eli tutkimukset tehty? Toimintakyvyn arvio erikoissairaanhoidossa? Joko neurologian tai nuorisopsykiatrian puolella?
Tukitoimia tosiaan tarvitaan lapsellesi. Ihan ensimmäiseksi lähetettä pyytämään joko koulusta tai lääkäriltä.
Onko perhesosiaalityön tukitoimet kartoitettu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää saada koulun ja esim lastensuojelun kanssa sovittua sopivat koulun tukitoimet ja miten lapsi saadaan autettua kouluun, miten saadaan riittävän pienin askelin totutettua lapsi paluuseen (opettajilla varsin paljon keinoja halutessaan). Tilanteen pitkittyessä se ei valitettavasti tule helpottamaan, vaan enemmänkin vain vaikeutumaan. Suosittelen olemaan yhteydessä kouluun (ope, rehtori) ja kouluterveydenhoitajaan, vaatia oppilashuoltoryhmän yksilöpalaveria yhteistyössä teidän perheen kanssa. Tehdä vaikka lasu itsestä ja pyytää heidät mukaan palaveriin. Kouluterveydenhoitaja voisi selvittää esim. Tuon tutun toimintaterapeutin tai koulupsykologin tuella mielialaa. Unesta tärkeää pitää kiinni, vaikka se suuri ponnistus arjessa olisikin, ei lapsi jaksa muutenkin haastavia muutoksia ja kuormittavaa arkea ilman riittävää unta. Ruutuajan minimointi ja sosiaalisiin kontakteihin kannustus - vaikkapa sitten aikuisilla ystäväperheillä käyden jos samanikäisten ystävyyssuhteet vaikeita. Tukihenkilö esim lastensuojelun kautta, voisiko vielä asiaa selvittää uudelleen? Seurakunnalla mahtavia kolmannen sektorin palveluita myös ilman monen pelkäämää "uskoon käännytystä", ovat usein todellisia ammattilaisia. Onko kaupungissanne nepsy-lasten vanhempien vertaistukea saatavilla? Ette ole ainoita tässä tilanteessa 🤍
Huolestuttava tilanne ja tärkeää olisi löytää lapselle arkeen ratkaisuja, joiden avulla sopivin askelin oppia sosiaalisissa tilanteissa toimimista ja koulunkäyntiä (=ns nykymaailman rytmien vaatimaa toimintaa). Hyvin suuri syrjäytymisen vaara aikuisena näillä tiedoin ja nyt alkaa olla viime hetket tarttua tilanteeseen. Tsemppiä!
T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa
Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista totuttaa lapsi kouluun paluuseen?
Joo, minäkin kuulisin mielelläni, mitä keinoja meillä on. Yläkoulun oppilaasta kun on kyse, niin opettajat ovat aineenopettajia, itselläni on pääaine fysiikka, ja yliopistolla ei ihan hurjan paljon tämän tapaista käsitelty. (Siis ei tietenkään yhtään).
Jos lapsi on kotona, niin keino on esim laittaa suunnitelman mukaisesti muutama oman aineen rästitehtävä wilman kautta ja antaa paljon positiivista kun ne on tehty. Jos lapsi on saatu esim tunniksi kouluun, tehtävä on tajuta että lapsi tekee työtä vain luokassa istumisen eteen, eikä aluksi pysty tosiasiallisesti opiskelemaan vaan tekee työtä itsensä kanssa altistaen itseään tilanteelle. Opettajan kuuluu mahdollistaa se. Tai jos koulussa pystyy olemaan esim pitäen vastamelukuulokkeita, niin sallia se. Jos luokassa pystyy olemaan, mutta pystyy olemaan vain oven viereisellä paikalla, sallia se. Jos ei pysty puhumaan mitään luokassa, sallia se. Tällä idealla. Tämä struktuuri pitäisi siis tulla ihan joltain muulta kuin aineenopettajalta, opettaja vain toteuttaa ja mahdollistaa. Opettaja tekee paljon myös silloin, kun ei pahenna tilannetta kiinnittämällä huomiota oppilaan haasteisiin tai pahimmassa tapauksessa lauo asenteellisia kommentteja.
Alue: Aihe vapaa
Juu, niinhän ne sanoo. Tämän ansiosta oma nuori sitten toimitettiinkin koulusta ambulanssilla päivystykseen kun kuormitus kasvoi liian suureksi ja meni täysin reagoimattomaksi yhtenä aamuna ennen kuin pääsi edes luokkaan asti. Eipä ole nuori sen jälkeen kyseisen koulun ovista astunut sisään.