Te joiden lapset eivät suostu kouluun, mitä apua saatte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on teinillä autismin kirjo ja aspergen sekä tourette. Hän käy kyllä koulua ja muutenkin menee suht-koht jees. Mt-palvelut ovat ihan olemattomia. Ollaan oltu jossain ihmeellisessä pompotuksessa jo eskariajoista lähtien. Nyt on päästy noin puoli vuotta sitten toimintaterapiaan. Sitä ennen oli aina joku lähete seuraavalle taholle josta ei seurannut kuin monistenivaskan täyttämistä ja sitten good bye. Toimintaterapia voisi olla teillekin ihan hyvä. Siellä tavataan ja tehdään jotain ihan tavallista ja jutellaan samalla asioita.

Ei yhteiskunta halua tarjota nuorille juuri mitään tukea. Turvetta suojellaan enemmän kuin lapsia.

Saiskohan tuohon toimintaterapiaan palveluseteliä, ja toimintaterapia sitten yksityiseltä? Sitä kannattaa kysyä, eihän ne niitä kysymättä tarjoile.

Lääkärille veisin pojan aluksi.

Kannattaa pyytää lääkäriltä lausunto toimintaterapiaa ja vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta varten.

En oikeastaan tiedä miksi tuo vaativa lääkinnällinen kuntous. Se vaan on siinä Kelan hakemuksessa jolla haetaan toimintaterapiaa.

Samalla hakemuksella voi muistaakseni hakea yksilökuntoutusta, ehkä.

Lääkärinlausunnossa pitää olla teksti, että suosittelee kaikkia niitä tukitoimia, joita aiot hakea. Muuten eivät myönnä mitään. Kannattaa siksi jutella tarkasti avuntarpeesta.

Me ollaan saatu kelalta toimintaterapia aina vuodeksi kerrallaan. Yksilökuntoutusta saatiin diagnoosin jälkeen 2 viikkoa.

Näissä kelan maksamissa pitää olla Kelan hyväksymä palveluntarjoaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.

Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.

Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).

Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).

Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).

Minkä lain mukaan koulu on velvollinen opettamaan lasta, joka ei tule kouluun? Tarkoitatko erityisiä opetusjärjestelyjä vai mitä tarkoitat?

Kyllä. Koulu on mahdollista suorittaa tässä maassa, vaikka fyysisesti et pystyisi koulussa käymään.

Koulu ei voi vain nostaa käsiä pystyyn jos oppilas ei tule kouluun. Oppilaan, hänen huoltajien ja muiden tahojen kanssa yhteistyössä pitää löytää keinot, joilla lapsen oikeus opetukseen ja oppimiseen toteutuu.

On aika eri asia, että onko lapsi vaikka sairaalan vuodeosastolla, mutta haluaa opiskella ja kuten tässä tapauksessa kotona, koska ei halua mennä kouluun ja ei tee kotona koulun lähettämiä tehtäviä.

Mitä muuta koulu olisi mielestäsi voinut tehdä kuin lähettää tehtäviä tehtäväksi kotiin? Ei koulu voi lähettää kotiin vanhan liiton kansakoulun opettajaa, joka lyö karttakepillä sormille, jos opiskelu ei maistu.  

Koulu voi hakea lapselle paikkaa sairaalakoulusta. Siellä voi käydä kotoa avo-oppilaana jos omalla paikkakunnalla on sellainen sairaalakoulu. Se on pelastanut monen autistin koulutaipaleen.

Ainakin meidän paikkakunnalla meni niin, että perheet eivät itse voi hakea paikkaa, hakemus pitää tulla koululta. Mutta neuvoja vanhemmat voivat kyllä kysyä.

Sairaalakoulusta käyvät myös mielellään konsultoimassa lapsen omaa koulua. Heillä on hyvä tietotaito, ja kouluissa ottavat parhaiten neuvoja vastaan muilta opettajilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei suostu lähtemään kouluun, kotiväen täytyy toimia tarmokkaasti. Yhteyttä voi ottaa kouluterkkariin, koulukuraattoriin tai joskus koulupsykologiin.

Lapsen ei saa antaa jäädä kotiin lintsaamaan yhtään. Jos vanhempi antaa terveen lapsen jäädä kotiin esim. pelaamaan/somettamaan ja ilmoittaa kouluun lapsen olevan sairas, huonoa on luvassa. Joka kerta, kun lapsi on lintsaamassa kotona, kynnys kouluun palaamiseen nousee. Syrjäytymiskierre alkaa.

Jos lapsi ei suostu menemään kouluun, huoltaja ei suostu valehtelemaan lapsen olevan sairas. Huoltaja ilmoittaa kyseessä olevan luvaton poissaolo ja odottelee sitten koulun tai kuraattorin yhteydenottoa.

Tässä ketjussa ei puhuta ns. "terveistä" litsaavista lapsista, jotka lintsaavat huvin vuoksi koulusta.

Silloin kun koulussa ei ole riittäviä tukitoimia eikä autistinen lapsi kykene käymään koulua kuormittumisen vuoksi, niin silloin hän on sairaslomalla kuormittumisen vuoksi (lääkäri voi myös määrätä ). Tällöin olisi viimeinen ja jo myöhäinen aika saada ne tukitoimet kouluun kuntoon. Koulutetkkari, pykologi tai kuraattori ei tässä useinkaan auta riittämättömän autismiosaamisen vuoksi. Olisi tärkeää kuunnella vanhempia ja lasta hoitavaa tahoa.

Mikä sitten kenenkäkin syy on olla menemättä kouluun. Sitä on vaikea sanoa. Keskustelun aloittajakin kertoi, että hänen lapsensa on käynyt koulua ihan moitteettomasti aluksi. Eristäytyminen on alkanut nyt myöhemmin vasta. Paha sitä on siis sanoa, kuka lintsaa ja kuka on jonkin muun oireyhtymän vuoksi poissa.

Mikä sinun ehdotuksesi on tukitoimien kuntoon laittamisessa koulussa? Mitä ovat ne tukitoimet, joilla saadaan kotiin omaan huoneeseensa eristäytynyt lapsi kouluun ja käymään koulua? Millaista resurssia se vaatii tavalliselta koululta? Mistä rahat saadaan? Onko asia mahdollinen?

Tiedän, että lääkärit kirjoittavat lapsille sairauslomaa koulusta, joskus jopa hyvin avokätisesti.

Autistisille pelkkä ylä-asteelle siirtyminen on niin iso muutos ja stressitekijä, että ei ole mitenkään ihmeellistä, että ei kykene enää kouluun varsinkinkin ylä-asteella odotetaan suurempaa itseohjautuvuutta.

Tukitoimina ovat mm. vanhempien ehdottamat avustaja ja pienluokka. Pieluokalla on usein erityisopettaja ja avustajat. Koululuokissa siirtyminen toiseen luokkaan voi olla stressaavaa yleisopetuksessa varsinkaan jos ei päiväohjelmaa ennakoida. Aistiärsykkeet täytyisi myös huomioida. Liian kirkkaat valot, kovat äänet jne voi olla liikaa. Ruokailu yhdessä ruokalassa voi katkaista kamelin selän ja omassa rauhassa luokassa voisi tuoda helpotusta.

Perheen eikä vammaisen lapsen ongelma ole sen miettiminen, mistä rahat saadaan kun lain mukaan tarvittava tuki on järjestettävä.

Ehdotat siis tukitoimeksi pienluokkaa. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Pienluokassa voidaan huomioida erityistarpeita tietyissä raameissa.

Nyt on vain käynyt niin, että kuntien säästötoimien nimissä harjoitettu inkluusio on tehnyt erityis- ja pienluokista "tarpeettomia". Niitä ei enää meinaa olla riittävästi, vaikka tarvetta olisi runsaasti. Opettajat tietävät tämän. Vallalla on ajatus, että kaikki vaan samaan porukkaan pärjäämään ilman tukea.

Voi kunpa päättäjät valtion ja kunnan tasolla ymmärtäisivät tämän asian, että kaikki eivät samassa luokassa pärjää. Kaikki kärsivät. Näyttää kyllä pahasti siltä, että lisää rahaa ja sitä kautta lisää pienluokkia ei ole tulossa. Rahat on loppu. Verotusta halutaan madaltaa. Mistä siis rahat palveluihin...

Sympatiaa sinulle lähettelen ap, vaikkei se sinua auta. Minulla on Asperger-poika, nyt jo nuori aikuinen. Juuri noina vuosina yläkoulun alkaessa ja siinä main oli meillä vaikeimmat, ihan hirveät, vuodet. Se jumittuminen ja tietokonepeliriippuvuus, ahdistaa ajatella vielä vuosia myöhemminkin. Meillä auttoi se, että sai (vaatimuksestani) lyhennetyt koulupäivät. Jos päivä oli vaikka klo 8-14, oli koulussa ehkä 10-14 jne. Se auttoi todella paljon. Teki kotoa käsin muut jutut. Meille tarjottu apu oli ryhmäterapia lapselle, jonka sos. taidot olivat ihan hyvät, mutta joka oli tosi uupunut kuormituksesta ja ne terapiat olisivat vain entisestään pidentäneet päiviä. Nepsy-valmentajaa odotettiin vuosia (!) ja oli oikein mukava, mutta sanoi, ettei hän osaa noissa jumittumisissa auttaa, no kiva kiitos. Muuta en voi sanoa kuin että rakasta lastasi, älä vertaa muihin. Voisiko kotoa käsin käytävä koulu toimia? Siis siten, että lapselle olisi selvä mitä pitää tehdä (vaikka hyvinkin hitaassa aikataulussa) ja että se ei johda siihen, että kohta pitää kestää koulua 8-15 vaan että suorittaa sen oikeasti kotoa käsin. 

Oleellista on kuunnella lasta. Meillä poika hoki vain, että häntä väsyttää, muuten ei puhua pukahtanut psykologilla ym. ja siellä kartoitettiin masennuksen mahdollisuutta. Lopulta vasta itse älysin, että on ihan todella väsynyt, naatti, loppu, eikä siihen mikään unimäärä auttanut. Väsyi koulussa aivan liikaa. Helposti me aikuiset alamme vetää lapsen sanomisista johtopäätöksiä niin, että se lapsen itse sanoma asia jo unohtuu.

Mietin, miten nämä nuoret tulevat pärjäämään työelämässä, jossa erilaisia joustoja voi olla vaikea järjestää yksittäiselle työntekijälle. Toki jos töissä esim. liukuvat työajat, etätöitä voi tehdä jne. niin tuo joustoa osittain työn tekoon.

Vierailija kirjoitti:

Oleellista on kuunnella lasta. Meillä poika hoki vain, että häntä väsyttää, muuten ei puhua pukahtanut psykologilla ym. ja siellä kartoitettiin masennuksen mahdollisuutta. Lopulta vasta itse älysin, että on ihan todella väsynyt, naatti, loppu, eikä siihen mikään unimäärä auttanut. Väsyi koulussa aivan liikaa. Helposti me aikuiset alamme vetää lapsen sanomisista johtopäätöksiä niin, että se lapsen itse sanoma asia jo unohtuu.

Tuo väsymys on osa autisminkirjoa ja liittyy kuormittumiseen. Lapsi sanoittaa sen väsymisenä. Sillä ei ole mitään tekemistä nukkumisen kanssa, vaan sosiaaliset tilanteet, aistikuormitus, muuttuvat tilanteet, vatimukset yms väsyttävät eli kuormittavat lasta niin paljon, että se vaikuttaa toimintakykyyn eikä lähde nukkumalla pois

Vierailija kirjoitti:

Mietin, miten nämä nuoret tulevat pärjäämään työelämässä, jossa erilaisia joustoja voi olla vaikea järjestää yksittäiselle työntekijälle. Toki jos töissä esim. liukuvat työajat, etätöitä voi tehdä jne. niin tuo joustoa osittain työn tekoon.

Osasta voi tulla vaikka tutkijoita tai tekemään sellasta työtä, mitä voi tehdä aika yksin ja vaikka osa-aikaisesti. Onhan näitä. Toisaalta on selvää, että kaikki eivät kykene työelämään kuin pelkästään kaupassakäynti voi olla liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleellista on kuunnella lasta. Meillä poika hoki vain, että häntä väsyttää, muuten ei puhua pukahtanut psykologilla ym. ja siellä kartoitettiin masennuksen mahdollisuutta. Lopulta vasta itse älysin, että on ihan todella väsynyt, naatti, loppu, eikä siihen mikään unimäärä auttanut. Väsyi koulussa aivan liikaa. Helposti me aikuiset alamme vetää lapsen sanomisista johtopäätöksiä niin, että se lapsen itse sanoma asia jo unohtuu.

Tuo väsymys on osa autisminkirjoa ja liittyy kuormittumiseen. Lapsi sanoittaa sen väsymisenä. Sillä ei ole mitään tekemistä nukkumisen kanssa, vaan sosiaaliset tilanteet, aistikuormitus, muuttuvat tilanteet, vatimukset yms väsyttävät eli kuormittavat lasta niin paljon, että se vaikuttaa toimintakykyyn eikä lähde nukkumalla pois

Joo, näin se on, ja tajusin sen itse vähän myöhään. Sitä jotenkin ihmettelen, että ns. asiantuntijat tulkitsivat "mua vain väsyttää niin hirveästi" joksikin masennukseksi. Tai sitten tuli noita "pakettiratkaisuja" kuten terapiaa, joka olisi vain pahentanut kuormitusta. Eli jotenkin se kuormittuminen ymmärretään autismin kirjon oireeksi, mutta sitä ei käytännössä huomioida mitenkään. Vaikka olen itse tehnyt virheitä ihan railakkaasti, siitä olen kuitenkin vuosienkin jälkeen ylpeä, että tajusin lopulta vaatia ne lyhennetyt päivät. Ne olivat todella täsmäapu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opella tai reksillä ei ole niin paljon valtaa, kuin huoltajat luulevat. Kunnan/ kaupungin valtuusto päättää resursseista.

Lain mukaan on avustajapalvelut järjestettävä opetuksen järjestäjän jos niitä terveydellisistä syystä tarvitaan...riittää, että koululle toimittavat paperit ja koulun hoidettava asia. Sitä ei voi resurssipulaan vedoten kieltäytyä.

Opetuksen järjestäjä on kunnan sivistystoimi, ei koulu. Jos sivistystoimelle ei ole myönnetty budjettia avustajiin tai pienluokkiin, ei niitä millään koulun päätöksellä tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleellista on kuunnella lasta. Meillä poika hoki vain, että häntä väsyttää, muuten ei puhua pukahtanut psykologilla ym. ja siellä kartoitettiin masennuksen mahdollisuutta. Lopulta vasta itse älysin, että on ihan todella väsynyt, naatti, loppu, eikä siihen mikään unimäärä auttanut. Väsyi koulussa aivan liikaa. Helposti me aikuiset alamme vetää lapsen sanomisista johtopäätöksiä niin, että se lapsen itse sanoma asia jo unohtuu.

Tuo väsymys on osa autisminkirjoa ja liittyy kuormittumiseen. Lapsi sanoittaa sen väsymisenä. Sillä ei ole mitään tekemistä nukkumisen kanssa, vaan sosiaaliset tilanteet, aistikuormitus, muuttuvat tilanteet, vatimukset yms väsyttävät eli kuormittavat lasta niin paljon, että se vaikuttaa toimintakykyyn eikä lähde nukkumalla pois

Joo, näin se on, ja tajusin sen itse vähän myöhään. Sitä jotenkin ihmettelen, että ns. asiantuntijat tulkitsivat "mua vain väsyttää niin hirveästi" joksikin masennukseksi. Tai sitten tuli noita "pakettiratkaisuja" kuten terapiaa, joka olisi vain pahentanut kuormitusta. Eli jotenkin se kuormittuminen ymmärretään autismin kirjon oireeksi, mutta sitä ei käytännössä huomioida mitenkään. Vaikka olen itse tehnyt virheitä ihan railakkaasti, siitä olen kuitenkin vuosienkin jälkeen ylpeä, että tajusin lopulta vaatia ne lyhennetyt päivät. Ne olivat todella täsmäapu. 

Täytyy muistaa, että terveydenhuollossakaan sika harvalla on oikeasti ymmärrystä autisminkijosta tai kuormituksesta ...ei edes psykologeilla ellei ole neuropsykologista koulutusta. Onneksi ymmärrys kuitenkin lisääntyy...kunpa myös koulumaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opella tai reksillä ei ole niin paljon valtaa, kuin huoltajat luulevat. Kunnan/ kaupungin valtuusto päättää resursseista.

Lain mukaan on avustajapalvelut järjestettävä opetuksen järjestäjän jos niitä terveydellisistä syystä tarvitaan...riittää, että koululle toimittavat paperit ja koulun hoidettava asia. Sitä ei voi resurssipulaan vedoten kieltäytyä.

Opetuksen järjestäjä on kunnan sivistystoimi, ei koulu. Jos sivistystoimelle ei ole myönnetty budjettia avustajiin tai pienluokkiin, ei niitä millään koulun päätöksellä tule.

Silloin se on sivistystoimen päätöksellä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, miten nämä nuoret tulevat pärjäämään työelämässä, jossa erilaisia joustoja voi olla vaikea järjestää yksittäiselle työntekijälle. Toki jos töissä esim. liukuvat työajat, etätöitä voi tehdä jne. niin tuo joustoa osittain työn tekoon.

Olen se lyhennetyt koulupäivät saaneen Asperger-pojan äiti. Ainakin asseilla on usein joku intohimonkohde, jonka parissa jaksaa toimia ällistyttävän hyvin. Meidän pojalla se oli autot ja meni ammattikouluun opiskelemaan kuljetusalaa. Se homma todella kiinnosti ja opinnot sujuivat loistavasti. Valitettavasti tuon alan täysin tolkuttomat työpäivät vaan olivat sitten liikaa. Nyt on tulevaisuus taas vähän hakusessa. Jotain autoihin liittyvää se ehkä on. Kun omia autojaan laittaa, jaksaa ja kestää mitä vaan. Jos esim. häly ja toisten seura uuvuttaa, on myös aloja, joilla ei tarvitse koko ajan hölöttää jonkun kyljessä kiinni. No, kuvittelisin, että yläkoulua uuvuttavampaa paikkaa ei noilla kriteereillä juuri olekaan. Käsittääkseni näille nepsyille on juuri tyypillistä tietynlainen vastakohtaisuus eli kun jotain juttua ja ympäristöä ei jaksa läheskään normaalisti, jotain toista juttua jaksaa paahtaa loputtomiin. Eli kyllä se oma  ala sieltä voi löytyä. 

Joka tapauksessa ihmisen mielenterveys on tärkeämpi kuin työelämä. Jos työtä ei kykene tekemään, kyseessä on silti arvokas ihminen. Joillain tuntuu olevan ihmeellinen käsitys (en viittaa nyt kommentoimaani viestiin), että jos erityislapsille annetaan mitään joustoja, vaativat suu ammollaan vaan koko ikänsä lisää ja jos karaistaisiin, yhtäkkiä he olisivatkin ihan normaaleja lapsia, jotka kykenisivät vastaamaan mihin vaan vaatimuksiin. Jos näin olisi, eivät he mitään "oikeita" nepsyjä olisikaan. Toki tilanne voi helpottua joko jonkin kuntoutuksen avulla tai ehkä ihan kasvun myötä (kuten pojallani), mutta mikään "pitää vaan vaatia, pitää olla kuten muut, ei saa löysäillä" ei todellakaan auta, päinvastoin. Yleensä nepsyjä auttaa eniten se, jos heihin saa aidon kontaktin, tämä voi onnistua esim. erityismielenkiinnonkohteen kautta. Silloin ei todellakaan mietitä mitä tämän ikäisiltä vaaditaan, mistä muut lapset ovat kiinnostuneita tms., kyseessä on yksilö. Eli jos lapsi hyötyy joustosta a, on ihan se ja sama miten hullulta se kuulostaa ja hyötyykö toinen lapsi enemmän joustosta b, nyt keskitytään tähän tiettyyn lapseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleellista on kuunnella lasta. Meillä poika hoki vain, että häntä väsyttää, muuten ei puhua pukahtanut psykologilla ym. ja siellä kartoitettiin masennuksen mahdollisuutta. Lopulta vasta itse älysin, että on ihan todella väsynyt, naatti, loppu, eikä siihen mikään unimäärä auttanut. Väsyi koulussa aivan liikaa. Helposti me aikuiset alamme vetää lapsen sanomisista johtopäätöksiä niin, että se lapsen itse sanoma asia jo unohtuu.

Tuo väsymys on osa autisminkirjoa ja liittyy kuormittumiseen. Lapsi sanoittaa sen väsymisenä. Sillä ei ole mitään tekemistä nukkumisen kanssa, vaan sosiaaliset tilanteet, aistikuormitus, muuttuvat tilanteet, vatimukset yms väsyttävät eli kuormittavat lasta niin paljon, että se vaikuttaa toimintakykyyn eikä lähde nukkumalla pois

Joo, näin se on, ja tajusin sen itse vähän myöhään. Sitä jotenkin ihmettelen, että ns. asiantuntijat tulkitsivat "mua vain väsyttää niin hirveästi" joksikin masennukseksi. Tai sitten tuli noita "pakettiratkaisuja" kuten terapiaa, joka olisi vain pahentanut kuormitusta. Eli jotenkin se kuormittuminen ymmärretään autismin kirjon oireeksi, mutta sitä ei käytännössä huomioida mitenkään. Vaikka olen itse tehnyt virheitä ihan railakkaasti, siitä olen kuitenkin vuosienkin jälkeen ylpeä, että tajusin lopulta vaatia ne lyhennetyt päivät. Ne olivat todella täsmäapu. 

Onko poikasi nyt työelämässä?

Onnistuiko opiskelu?

Meillä 17 v asperger nuori, lyhennetyt koulupäivät, mutta vaikeaa on silti. Koulun sosiaalinen ympäristö uuvuttaa. Lisäksi kiusaamista erikoisen kehonkielen ym. takia. Olen huolissani, tuleeko koulusta/ työelämästä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opella tai reksillä ei ole niin paljon valtaa, kuin huoltajat luulevat. Kunnan/ kaupungin valtuusto päättää resursseista.

Lain mukaan on avustajapalvelut järjestettävä opetuksen järjestäjän jos niitä terveydellisistä syystä tarvitaan...riittää, että koululle toimittavat paperit ja koulun hoidettava asia. Sitä ei voi resurssipulaan vedoten kieltäytyä.

Opetuksen järjestäjä on kunnan sivistystoimi, ei koulu. Jos sivistystoimelle ei ole myönnetty budjettia avustajiin tai pienluokkiin, ei niitä millään koulun päätöksellä tule.

Silloin se on sivistystoimen päätöksellä.

Sivistystoimi taas ei voi taikoa mistään rahaa, jos kunnallispäättäjät eivät sille riittävää budjettia ole myöntäneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oleellista on kuunnella lasta. Meillä poika hoki vain, että häntä väsyttää, muuten ei puhua pukahtanut psykologilla ym. ja siellä kartoitettiin masennuksen mahdollisuutta. Lopulta vasta itse älysin, että on ihan todella väsynyt, naatti, loppu, eikä siihen mikään unimäärä auttanut. Väsyi koulussa aivan liikaa. Helposti me aikuiset alamme vetää lapsen sanomisista johtopäätöksiä niin, että se lapsen itse sanoma asia jo unohtuu.

Tuo väsymys on osa autisminkirjoa ja liittyy kuormittumiseen. Lapsi sanoittaa sen väsymisenä. Sillä ei ole mitään tekemistä nukkumisen kanssa, vaan sosiaaliset tilanteet, aistikuormitus, muuttuvat tilanteet, vatimukset yms väsyttävät eli kuormittavat lasta niin paljon, että se vaikuttaa toimintakykyyn eikä lähde nukkumalla pois

Joo, näin se on, ja tajusin sen itse vähän myöhään. Sitä jotenkin ihmettelen, että ns. asiantuntijat tulkitsivat "mua vain väsyttää niin hirveästi" joksikin masennukseksi. Tai sitten tuli noita "pakettiratkaisuja" kuten terapiaa, joka olisi vain pahentanut kuormitusta. Eli jotenkin se kuormittuminen ymmärretään autismin kirjon oireeksi, mutta sitä ei käytännössä huomioida mitenkään. Vaikka olen itse tehnyt virheitä ihan railakkaasti, siitä olen kuitenkin vuosienkin jälkeen ylpeä, että tajusin lopulta vaatia ne lyhennetyt päivät. Ne olivat todella täsmäapu. 

Täytyy muistaa, että terveydenhuollossakaan sika harvalla on oikeasti ymmärrystä autisminkijosta tai kuormituksesta ...ei edes psykologeilla ellei ole neuropsykologista koulutusta. Onneksi ymmärrys kuitenkin lisääntyy...kunpa myös koulumaailmassa.

Vaikka koulumaailmassakin ( normiluokat) ymmärrys lisääntyisi, se ei pelkästään riitä. Kyse on odellakin ryhmäopetuksesta, jolloin ryhmään täysin liian erilainen ja vaativa oppilas sekoittaa koko homman täysin. Tarvitaan pienluokkia ja erityisluokkia, joissa on kerrallaan vähemmän oppilaita ha enemmän aikuisia. Ymmärryksen lisäksi tarvitaan siis rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama tilanne eikä siihen auta mikään vaikka kaikki on tehty. Sos.viranomaiset luovutti jo aikoja sitten. On pienryhmässä, muutama tunti päivässä olisi koulupäivä, kyyti hakisi ja toisi ovelta joka päivä mut ei lähde niin ei lähde. Ei siinä mitään voi tehdä kun ei ole kannettavaa mallia. On siis vaan huoneessaan, ei kavereita. Päivästä toiseen. Pelaa koneella, jos ottaa koneen pois niin tappaa itsensä. Psykiatrian apukeinotkaan ei ole auttaneet. Itsellä ei aikaa opettaa kun aamusta iltaan töissä mutta ei opiskelisikaan. On tarjottu mahdollisuutta opiskella etänä muttei suostu, jää luokalleen vuosi vuodelta, toki ei olekaan millään luokalla enää. Itse olen ehdottanut että pääsisi laitokseen tai toiseen perheeseen mutta ei ole viel edennyt. Joitakin ei vaan voi auttaa, luovutan.

Tässäkin tapauksessa annetaan vaan pelata vuorokauden ympäri, en voi käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää saada koulun ja esim lastensuojelun kanssa sovittua sopivat koulun tukitoimet ja miten lapsi saadaan autettua kouluun, miten saadaan riittävän pienin askelin totutettua lapsi paluuseen (opettajilla varsin paljon keinoja halutessaan). Tilanteen pitkittyessä se ei valitettavasti tule helpottamaan, vaan enemmänkin vain vaikeutumaan. Suosittelen olemaan yhteydessä kouluun (ope, rehtori) ja kouluterveydenhoitajaan, vaatia oppilashuoltoryhmän yksilöpalaveria yhteistyössä teidän perheen kanssa. Tehdä vaikka lasu itsestä ja pyytää heidät mukaan palaveriin. Kouluterveydenhoitaja voisi selvittää esim. Tuon tutun toimintaterapeutin tai koulupsykologin tuella mielialaa. Unesta tärkeää pitää kiinni, vaikka se suuri ponnistus arjessa olisikin, ei lapsi jaksa muutenkin haastavia muutoksia ja kuormittavaa arkea ilman riittävää unta. Ruutuajan minimointi ja sosiaalisiin kontakteihin kannustus - vaikkapa sitten aikuisilla ystäväperheillä käyden jos samanikäisten ystävyyssuhteet vaikeita. Tukihenkilö esim lastensuojelun kautta, voisiko vielä asiaa selvittää uudelleen? Seurakunnalla mahtavia kolmannen sektorin palveluita myös ilman monen pelkäämää "uskoon käännytystä", ovat usein todellisia ammattilaisia. Onko kaupungissanne nepsy-lasten vanhempien vertaistukea saatavilla? Ette ole ainoita tässä tilanteessa 🤍

Huolestuttava tilanne ja tärkeää olisi löytää lapselle arkeen ratkaisuja, joiden avulla sopivin askelin oppia sosiaalisissa tilanteissa toimimista ja koulunkäyntiä (=ns nykymaailman rytmien vaatimaa toimintaa). Hyvin suuri syrjäytymisen vaara aikuisena näillä tiedoin ja nyt alkaa olla viime hetket tarttua tilanteeseen. Tsemppiä!

T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa

Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista totuttaa lapsi kouluun paluuseen?

Joo, minäkin kuulisin mielelläni, mitä keinoja meillä on. Yläkoulun oppilaasta kun on kyse, niin opettajat ovat aineenopettajia, itselläni on pääaine fysiikka, ja yliopistolla ei ihan hurjan paljon tämän tapaista käsitelty. (Siis ei tietenkään yhtään).

Mua kiinnostaa tämä myös, opetan terveystietoa ja näen oppilaita joka toinen jakso kaksi tuntia viikossa, niin ei nyt itselle ihan heti kovin montaa keinoa tule mieleen.

Itse pyrkisin ekana ottamaan selville lapsen ja/tai lapsen luokanvalvojan kautta että miksi lapsi ei tule kouluun. Voisiko esim omalla tunnilla tehdä jotain sellaisia järjestelyjä, että lapsen olisi helpompaa osallistua opetukseen? Keinoja löytyy sitä kautta varmasti useita.

Hieman huonot on lähtökohdat jos opet itse ekana a. myöntää että kukaan ei juurikaan näe näitä lapsia ja niitä vaan pallotellaan yhdeltä opelta toiselle niinkuin ei olisi mikään omalla vastuulla ja b. nostetaan kädet pystyyn, eikä tule mieleen yhtään, siis YHTÄÄN keinoa millä voisi itse parantaa sitä, että jokaisen lapsen olisi hyvä tulla kouluun 🤔 Kyllähän opettajilla on ratkaiseva rooli turvallisen ilmapiirin luomisessa kouluihin. Jos tuo on tilanne siellä niin tarvitaan kyllä isoja asenne- ja rakennemuutoksia kouluihin ja etenkin ylä-asteelle. Ne tarvii tuttuja ja turvallisia aikuisia myös siellä.

Omasta kokemuksesta voin kertoa että lintsasin ylä-asteella tunnit joissa piti pitää esitys luokan edessä. Siitä seurasi niin kauhea morkkis ja häpeä että en halunnut mennä koko kouluun. Sit kun vastaan tuli ope joka ymmärsi yskän ja antoi suorittaa oppiaineen eri tavalla, niin pystyin käymään tunneilla/koulussa kunnialla. Ja tänä päivänä olen itse vakaope ja paljon esillä ja äänessä päivittäin sekä myös esim vanhempainilloissa; eli mitään pahaa ei siitä seurannut vaikka en esitelmöimään kyennyt lapsena. Ja minulle kaikkein tärkeintä on se, että jokaisen lapsen olisi hyvä tulla varhaiskasvatukseen joka päivä. Oppiminen on toissijaista ja tapahtuu kyllä luonnostaan kun lapsen on hyvä olla.

Ihana kun oot!

T. Toinen vaka ope

[/quote] Tässäkin tapauksessa annetaan vaan pelata vuorokauden ympäri, en voi käsittää.[/quote]

Ystävällinen kysymys sinulle. Mitä itse tekisit? Anna hyviä neuvoja. Nyt ei sitten oiota mutkia ja sanota että ota vain tietokone pois. Miten ohjaat tässä sairasta lasta? Kiitos jo etukäteen.

Hähää

Et voi käsittää, et voi käsittää. No et voikaan, kun ei ole kokemusta. Väitän, että jokainen näistä ei voi käsittää -huutelijoista olisi polvillaan anomassa apua, kun oma lapsi tai nuori ei yhtäkkiä suostukaan lähtemään kouluun normaalisti ja kaikki ahdistaa ja ahdistuvat ja kohta koko perhe velloo siinä halvatun ahdistuksessa vuosikausia! Vaikka mitä kokeiltu ja apujakin saatu ja terapiat käyty. Mutta hermosto ylivirittyy ja ylikuormittuu ihan kaikesta, niin todella kädetön olo siinä vanhempana. Yrität itse käydä töissä ja opiskella samaan aikaan ja pitää arkea yllä. Ja tosiaan luuletteko, että kaikkea ei olla kokeiltu. Ja hyvältä ja pahalla ja kaikelta siltä väliltä. Hermot oon menneet itselläkin monta kertaa ja jossain vaiheessa sen tajuaminen, että ei toimi ne ns. normikeinot autistille. Ei siinä auta kuin mennä päivä kerrallaan.