Te joiden lapset eivät suostu kouluun, mitä apua saatte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lapsi tekee 24h huoneessaan?

Soittaa pianoa ja tekee tietokoneella musiikkia YouTubeen, rakentaa pienoismalleja. Tätä joka päivä. On näissä kyllä oikein taitava.

Ap

Onko ihme jos koulunkäynti ei kiinnosta, kun voi tehdä itseään miellyttäviä asioita 24/7, pelata tietokoneella jne? Palkitset hänen huonoa käytöstä.

Tässä ei ole nyt yhteiskunnan vika ettei poika käy koulussa, vaan taas ihan vanhempien kasvatustyylissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa

Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista ?

Lääkärillä on yksi asiakas kerrallaan, helppo huudella sieltä, opettajalla 25 - 30 vauhdittavaa kerrallaan. Tavalliset luokat on integroitu täyteen jo monenlaisia oppijoita, vaikka heille olisi oikea paikka pienluokka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää saada koulun ja esim lastensuojelun kanssa sovittua sopivat koulun tukitoimet ja miten lapsi saadaan autettua kouluun, miten saadaan riittävän pienin askelin totutettua lapsi paluuseen (opettajilla varsin paljon keinoja halutessaan). Tilanteen pitkittyessä se ei valitettavasti tule helpottamaan, vaan enemmänkin vain vaikeutumaan. Suosittelen olemaan yhteydessä kouluun (ope, rehtori) ja kouluterveydenhoitajaan, vaatia oppilashuoltoryhmän yksilöpalaveria yhteistyössä teidän perheen kanssa. Tehdä vaikka lasu itsestä ja pyytää heidät mukaan palaveriin. Kouluterveydenhoitaja voisi selvittää esim. Tuon tutun toimintaterapeutin tai koulupsykologin tuella mielialaa. Unesta tärkeää pitää kiinni, vaikka se suuri ponnistus arjessa olisikin, ei lapsi jaksa muutenkin haastavia muutoksia ja kuormittavaa arkea ilman riittävää unta. Ruutuajan minimointi ja sosiaalisiin kontakteihin kannustus - vaikkapa sitten aikuisilla ystäväperheillä käyden jos samanikäisten ystävyyssuhteet vaikeita. Tukihenkilö esim lastensuojelun kautta, voisiko vielä asiaa selvittää uudelleen? Seurakunnalla mahtavia kolmannen sektorin palveluita myös ilman monen pelkäämää "uskoon käännytystä", ovat usein todellisia ammattilaisia. Onko kaupungissanne nepsy-lasten vanhempien vertaistukea saatavilla? Ette ole ainoita tässä tilanteessa 🤍

Huolestuttava tilanne ja tärkeää olisi löytää lapselle arkeen ratkaisuja, joiden avulla sopivin askelin oppia sosiaalisissa tilanteissa toimimista ja koulunkäyntiä (=ns nykymaailman rytmien vaatimaa toimintaa). Hyvin suuri syrjäytymisen vaara aikuisena näillä tiedoin ja nyt alkaa olla viime hetket tarttua tilanteeseen. Tsemppiä!

T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa

Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista totuttaa lapsi kouluun paluuseen?

Joo, minäkin kuulisin mielelläni, mitä keinoja meillä on. Yläkoulun oppilaasta kun on kyse, niin opettajat ovat aineenopettajia, itselläni on pääaine fysiikka, ja yliopistolla ei ihan hurjan paljon tämän tapaista käsitelty. (Siis ei tietenkään yhtään).

Mua kiinnostaa tämä myös, opetan terveystietoa ja näen oppilaita joka toinen jakso kaksi tuntia viikossa, niin ei nyt itselle ihan heti kovin montaa keinoa tule mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa

Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista ?

Lääkärillä on yksi asiakas kerrallaan, helppo huudella sieltä, opettajalla 25 - 30 vauhdittavaa kerrallaan. Tavalliset luokat on integroitu täyteen jo monenlaisia oppijoita, vaikka heille olisi oikea paikka pienluokka.

Mä en kyllä ole huudellut mitään, olen aineenopettaja ja haluaisin ihan vilpittömästi kuulla mitä nämä lukemattomat keinot ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.

Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.

Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).

Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).

Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).

Minkä lain mukaan koulu on velvollinen opettamaan lasta, joka ei tule kouluun? Tarkoitatko erityisiä opetusjärjestelyjä vai mitä tarkoitat?

Kyllä. Koulu on mahdollista suorittaa tässä maassa, vaikka fyysisesti et pystyisi koulussa käymään.

Koulu ei voi vain nostaa käsiä pystyyn jos oppilas ei tule kouluun. Oppilaan, hänen huoltajien ja muiden tahojen kanssa yhteistyössä pitää löytää keinot, joilla lapsen oikeus opetukseen ja oppimiseen toteutuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.

Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.

Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).

Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).

Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).

Minkä lain mukaan koulu on velvollinen opettamaan lasta, joka ei tule kouluun? Tarkoitatko erityisiä opetusjärjestelyjä vai mitä tarkoitat?

Kyllä. Koulu on mahdollista suorittaa tässä maassa, vaikka fyysisesti et pystyisi koulussa käymään.

Koulu ei voi vain nostaa käsiä pystyyn jos oppilas ei tule kouluun. Oppilaan, hänen huoltajien ja muiden tahojen kanssa yhteistyössä pitää löytää keinot, joilla lapsen oikeus opetukseen ja oppimiseen toteutuu.

Mitä kyllä? Kysyin mistä laista puhut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.

Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.

Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).

Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).

Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).

Minkä lain mukaan koulu on velvollinen opettamaan lasta, joka ei tule kouluun? Tarkoitatko erityisiä opetusjärjestelyjä vai mitä tarkoitat?

Kyllä. Koulu on mahdollista suorittaa tässä maassa, vaikka fyysisesti et pystyisi koulussa käymään.

Koulu ei voi vain nostaa käsiä pystyyn jos oppilas ei tule kouluun. Oppilaan, hänen huoltajien ja muiden tahojen kanssa yhteistyössä pitää löytää keinot, joilla lapsen oikeus opetukseen ja oppimiseen toteutuu.

Vaikuttaa siltä, että vanhemmat haluavat nostaa kädet ilmaan ja syyttää koulua siitä, että lapsi ei mene kouluun. Syy on kyllä niissä vanhemmissa. Pitää vain viedä se lapsi sinne kouluun, jos ei itsestään mene.

Vierailija kirjoitti:

No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.

Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.

Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).

Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).

Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).

Itse asiassa ei. Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmilla on vastuu opetuksen järjestämisestä. Silloin opetusvälineetkin on vanhempien hankittava. Toki koulut pyrkivät tulemaan vastaan, jos nähdään, että vanhemmat oikeasti yrittävät saada lapsen kouluun, mutta jos pannaan kova kovaa vasten, kotikoulu on ihan vanhempien oma juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.

Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.

Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).

Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).

Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).

Minkä lain mukaan koulu on velvollinen opettamaan lasta, joka ei tule kouluun? Tarkoitatko erityisiä opetusjärjestelyjä vai mitä tarkoitat?

Kyllä. Koulu on mahdollista suorittaa tässä maassa, vaikka fyysisesti et pystyisi koulussa käymään.

Koulu ei voi vain nostaa käsiä pystyyn jos oppilas ei tule kouluun. Oppilaan, hänen huoltajien ja muiden tahojen kanssa yhteistyössä pitää löytää keinot, joilla lapsen oikeus opetukseen ja oppimiseen toteutuu.

Oppivelvollisuus on mahdollista suorittaa. Koulu järjestää silloin vain vuosittaiset kokeet, vanhemmat vastaavat muuten. Opetuksesta, välineistä jne.

"Älyssä ei vikaa", eipä :D

Oletko selvittänyt, että voisiko lapsesi päästä Valteri-kouluun?

Ihmettelen että miten tämmöinen on edes mahdollista. Kannattaisiko nyt siirtää kasvatusvastuu esim jollekkin nuorisokodille tms kun selvästi te ette vanhempina siihen kykene

Ainakin omilla yhteistyökouluillani yhteistyössä palaverissa perheen, koulun, kouluterveydenhuollon ja mahdollisten muiden tahojen kanssa tehdään yksilöllisesti tukisuunnitelma tilanteesta riippuen; kuka saattaa kouluun, mitä tunteja käydään koulussa, käykö lapsi esim muutaman tunnin vai koko päivän koulussa (etenkin alkuun), mitä tukitoimia koulussa on käytössä, ovatko tukitoimet riittävät, voidaan näitä tehostaa, onko lapsi koko ajan omassa luokassa vai eriytettynä osan (esim. Koulukuraattorin, erityisopen tai ohjaajan tuki), mitä tapahtuu välitunneilla, onko lisätehtävien tarvetta jos kyseessä nokkelasti opillisesti suoriutuvat lapsi yms. Opettajilla on paljonkin mahdollisuuksia, mutta toki vaatii opettajalta tahtotilaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen että miten tämmöinen on edes mahdollista. Kannattaisiko nyt siirtää kasvatusvastuu esim jollekkin nuorisokodille tms kun selvästi te ette vanhempina siihen kykene

Niinpä. 

En ymmärrä tätä nykyajan kasvatustyyliä:

"Mun lapsi ei toimi täydelisesti ja halua opiskella, mitä teen? Joo, annan mun lapsen pelata ja käyttää puhelimia ja tietokonetta niin paljon kuin jaksaa. Hänellä on paljon univaikeuksia, kun pelaa tietokonepelejä yö 4 asti"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää saada koulun ja esim lastensuojelun kanssa sovittua sopivat koulun tukitoimet ja miten lapsi saadaan autettua kouluun, miten saadaan riittävän pienin askelin totutettua lapsi paluuseen (opettajilla varsin paljon keinoja halutessaan). Tilanteen pitkittyessä se ei valitettavasti tule helpottamaan, vaan enemmänkin vain vaikeutumaan. Suosittelen olemaan yhteydessä kouluun (ope, rehtori) ja kouluterveydenhoitajaan, vaatia oppilashuoltoryhmän yksilöpalaveria yhteistyössä teidän perheen kanssa. Tehdä vaikka lasu itsestä ja pyytää heidät mukaan palaveriin. Kouluterveydenhoitaja voisi selvittää esim. Tuon tutun toimintaterapeutin tai koulupsykologin tuella mielialaa. Unesta tärkeää pitää kiinni, vaikka se suuri ponnistus arjessa olisikin, ei lapsi jaksa muutenkin haastavia muutoksia ja kuormittavaa arkea ilman riittävää unta. Ruutuajan minimointi ja sosiaalisiin kontakteihin kannustus - vaikkapa sitten aikuisilla ystäväperheillä käyden jos samanikäisten ystävyyssuhteet vaikeita. Tukihenkilö esim lastensuojelun kautta, voisiko vielä asiaa selvittää uudelleen? Seurakunnalla mahtavia kolmannen sektorin palveluita myös ilman monen pelkäämää "uskoon käännytystä", ovat usein todellisia ammattilaisia. Onko kaupungissanne nepsy-lasten vanhempien vertaistukea saatavilla? Ette ole ainoita tässä tilanteessa 🤍

Huolestuttava tilanne ja tärkeää olisi löytää lapselle arkeen ratkaisuja, joiden avulla sopivin askelin oppia sosiaalisissa tilanteissa toimimista ja koulunkäyntiä (=ns nykymaailman rytmien vaatimaa toimintaa). Hyvin suuri syrjäytymisen vaara aikuisena näillä tiedoin ja nyt alkaa olla viime hetket tarttua tilanteeseen. Tsemppiä!

T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa

Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista totuttaa lapsi kouluun paluuseen?

Joo, minäkin kuulisin mielelläni, mitä keinoja meillä on. Yläkoulun oppilaasta kun on kyse, niin opettajat ovat aineenopettajia, itselläni on pääaine fysiikka, ja yliopistolla ei ihan hurjan paljon tämän tapaista käsitelty. (Siis ei tietenkään yhtään).

Mua kiinnostaa tämä myös, opetan terveystietoa ja näen oppilaita joka toinen jakso kaksi tuntia viikossa, niin ei nyt itselle ihan heti kovin montaa keinoa tule mieleen.

Itse pyrkisin ekana ottamaan selville lapsen ja/tai lapsen luokanvalvojan kautta että miksi lapsi ei tule kouluun. Voisiko esim omalla tunnilla tehdä jotain sellaisia järjestelyjä, että lapsen olisi helpompaa osallistua opetukseen? Keinoja löytyy sitä kautta varmasti useita.

Hieman huonot on lähtökohdat jos opet itse ekana a. myöntää että kukaan ei juurikaan näe näitä lapsia ja niitä vaan pallotellaan yhdeltä opelta toiselle niinkuin ei olisi mikään omalla vastuulla ja b. nostetaan kädet pystyyn, eikä tule mieleen yhtään, siis YHTÄÄN keinoa millä voisi itse parantaa sitä, että jokaisen lapsen olisi hyvä tulla kouluun 🤔 Kyllähän opettajilla on ratkaiseva rooli turvallisen ilmapiirin luomisessa kouluihin. Jos tuo on tilanne siellä niin tarvitaan kyllä isoja asenne- ja rakennemuutoksia kouluihin ja etenkin ylä-asteelle. Ne tarvii tuttuja ja turvallisia aikuisia myös siellä.

Omasta kokemuksesta voin kertoa että lintsasin ylä-asteella tunnit joissa piti pitää esitys luokan edessä. Siitä seurasi niin kauhea morkkis ja häpeä että en halunnut mennä koko kouluun. Sit kun vastaan tuli ope joka ymmärsi yskän ja antoi suorittaa oppiaineen eri tavalla, niin pystyin käymään tunneilla/koulussa kunnialla. Ja tänä päivänä olen itse vakaope ja paljon esillä ja äänessä päivittäin sekä myös esim vanhempainilloissa; eli mitään pahaa ei siitä seurannut vaikka en esitelmöimään kyennyt lapsena. Ja minulle kaikkein tärkeintä on se, että jokaisen lapsen olisi hyvä tulla varhaiskasvatukseen joka päivä. Oppiminen on toissijaista ja tapahtuu kyllä luonnostaan kun lapsen on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Opettajilla on paljonkin mahdollisuuksia, mutta toki vaatii opettajalta tahtotilaa.

Opettajilla on kyllä tahtotilaa, mutta tässä tapauksessa se taitaa puuttua vanhemmilta. Annetaan lapsen vain soitella musaa ja pelailla, vaikka niiden vastuulla se lapsen kouluun tuominen olisi.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omilla yhteistyökouluillani yhteistyössä palaverissa perheen, koulun, kouluterveydenhuollon ja mahdollisten muiden tahojen kanssa tehdään yksilöllisesti tukisuunnitelma tilanteesta riippuen; kuka saattaa kouluun, mitä tunteja käydään koulussa, käykö lapsi esim muutaman tunnin vai koko päivän koulussa (etenkin alkuun), mitä tukitoimia koulussa on käytössä, ovatko tukitoimet riittävät, voidaan näitä tehostaa, onko lapsi koko ajan omassa luokassa vai eriytettynä osan (esim. Koulukuraattorin, erityisopen tai ohjaajan tuki), mitä tapahtuu välitunneilla, onko lisätehtävien tarvetta jos kyseessä nokkelasti opillisesti suoriutuvat lapsi yms. Opettajilla on paljonkin mahdollisuuksia, mutta toki vaatii opettajalta tahtotilaa.

Ja vaatii se senkin, että lapsi tulee sinne kouluun. Näitä räätälöintejä tehdään ihan mielellään, ja koskaan se ei kaadu siihen, ettei koulu tulisi vastaan. Mutta jos lapsi ei kertakaikkiaan tule, ei opettaja tule kotoa hakemaan. Opettaja on voinut tehdä erilaisia paketteja, odottaa koululla sovittuna aikana, ja resurssit kuluu, mutta jos oppilas ei tule, hän ei tule.

Oikeasti olisi tärkeää saada lapsi kouluun. Edes erilliseen tilaan, edes muutamaksi tunniksi päivässä. Jotkut vanhemmat tekevät valtavan homman siinä, että oikeasti istuvat koulun parkkipaikalla kunnes lapsi astuu ulos ja tulee kouluun. Heille isot kehut vanhemmuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää saada koulun ja esim lastensuojelun kanssa sovittua sopivat koulun tukitoimet ja miten lapsi saadaan autettua kouluun, miten saadaan riittävän pienin askelin totutettua lapsi paluuseen (opettajilla varsin paljon keinoja halutessaan). Tilanteen pitkittyessä se ei valitettavasti tule helpottamaan, vaan enemmänkin vain vaikeutumaan. Suosittelen olemaan yhteydessä kouluun (ope, rehtori) ja kouluterveydenhoitajaan, vaatia oppilashuoltoryhmän yksilöpalaveria yhteistyössä teidän perheen kanssa. Tehdä vaikka lasu itsestä ja pyytää heidät mukaan palaveriin. Kouluterveydenhoitaja voisi selvittää esim. Tuon tutun toimintaterapeutin tai koulupsykologin tuella mielialaa. Unesta tärkeää pitää kiinni, vaikka se suuri ponnistus arjessa olisikin, ei lapsi jaksa muutenkin haastavia muutoksia ja kuormittavaa arkea ilman riittävää unta. Ruutuajan minimointi ja sosiaalisiin kontakteihin kannustus - vaikkapa sitten aikuisilla ystäväperheillä käyden jos samanikäisten ystävyyssuhteet vaikeita. Tukihenkilö esim lastensuojelun kautta, voisiko vielä asiaa selvittää uudelleen? Seurakunnalla mahtavia kolmannen sektorin palveluita myös ilman monen pelkäämää "uskoon käännytystä", ovat usein todellisia ammattilaisia. Onko kaupungissanne nepsy-lasten vanhempien vertaistukea saatavilla? Ette ole ainoita tässä tilanteessa 🤍

Huolestuttava tilanne ja tärkeää olisi löytää lapselle arkeen ratkaisuja, joiden avulla sopivin askelin oppia sosiaalisissa tilanteissa toimimista ja koulunkäyntiä (=ns nykymaailman rytmien vaatimaa toimintaa). Hyvin suuri syrjäytymisen vaara aikuisena näillä tiedoin ja nyt alkaa olla viime hetket tarttua tilanteeseen. Tsemppiä!

T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa

Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista totuttaa lapsi kouluun paluuseen?

Joo, minäkin kuulisin mielelläni, mitä keinoja meillä on. Yläkoulun oppilaasta kun on kyse, niin opettajat ovat aineenopettajia, itselläni on pääaine fysiikka, ja yliopistolla ei ihan hurjan paljon tämän tapaista käsitelty. (Siis ei tietenkään yhtään).

Mua kiinnostaa tämä myös, opetan terveystietoa ja näen oppilaita joka toinen jakso kaksi tuntia viikossa, niin ei nyt itselle ihan heti kovin montaa keinoa tule mieleen.

Itse pyrkisin ekana ottamaan selville lapsen ja/tai lapsen luokanvalvojan kautta että miksi lapsi ei tule kouluun. Voisiko esim omalla tunnilla tehdä jotain sellaisia järjestelyjä, että lapsen olisi helpompaa osallistua opetukseen? Keinoja löytyy sitä kautta varmasti useita.

Hieman huonot on lähtökohdat jos opet itse ekana a. myöntää että kukaan ei juurikaan näe näitä lapsia ja niitä vaan pallotellaan yhdeltä opelta toiselle niinkuin ei olisi mikään omalla vastuulla ja b. nostetaan kädet pystyyn, eikä tule mieleen yhtään, siis YHTÄÄN keinoa millä voisi itse parantaa sitä, että jokaisen lapsen olisi hyvä tulla kouluun 🤔 Kyllähän opettajilla on ratkaiseva rooli turvallisen ilmapiirin luomisessa kouluihin. Jos tuo on tilanne siellä niin tarvitaan kyllä isoja asenne- ja rakennemuutoksia kouluihin ja etenkin ylä-asteelle. Ne tarvii tuttuja ja turvallisia aikuisia myös siellä.

Omasta kokemuksesta voin kertoa että lintsasin ylä-asteella tunnit joissa piti pitää esitys luokan edessä. Siitä seurasi niin kauhea morkkis ja häpeä että en halunnut mennä koko kouluun. Sit kun vastaan tuli ope joka ymmärsi yskän ja antoi suorittaa oppiaineen eri tavalla, niin pystyin käymään tunneilla/koulussa kunnialla. Ja tänä päivänä olen itse vakaope ja paljon esillä ja äänessä päivittäin sekä myös esim vanhempainilloissa; eli mitään pahaa ei siitä seurannut vaikka en esitelmöimään kyennyt lapsena. Ja minulle kaikkein tärkeintä on se, että jokaisen lapsen olisi hyvä tulla varhaiskasvatukseen joka päivä. Oppiminen on toissijaista ja tapahtuu kyllä luonnostaan kun lapsen on hyvä olla.

Oikeassa elämässä näitä joustoja tehdään ihan joka päivä. Mutta nyt on kyse lapsesta, joka ei oikeasti tule kouluun. Ei siinä joustot auta.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omilla yhteistyökouluillani yhteistyössä palaverissa perheen, koulun, kouluterveydenhuollon ja mahdollisten muiden tahojen kanssa tehdään yksilöllisesti tukisuunnitelma tilanteesta riippuen; kuka saattaa kouluun, mitä tunteja käydään koulussa, käykö lapsi esim muutaman tunnin vai koko päivän koulussa (etenkin alkuun), mitä tukitoimia koulussa on käytössä, ovatko tukitoimet riittävät, voidaan näitä tehostaa, onko lapsi koko ajan omassa luokassa vai eriytettynä osan (esim. Koulukuraattorin, erityisopen tai ohjaajan tuki), mitä tapahtuu välitunneilla, onko lisätehtävien tarvetta jos kyseessä nokkelasti opillisesti suoriutuvat lapsi yms. Opettajilla on paljonkin mahdollisuuksia, mutta toki vaatii opettajalta tahtotilaa.

No tottakai, nämä on ihan tavalliset yksilöllisen OHR:n toimenpiteet. Lyhennetty koulupäivä, kasvatusohjaaja välkillä, ELA:n ja ohjaajan tuki jne. Uskoisin, että nämä toteutuu tietysti aina. MUTTA mitä tehdään kun se lapsi ei oikeasti sinne kouluun lähde vaikka nämä kaikki asiat tehtäisiin. Nämä tilanteet on jo äärimmäisen yleisiä. Loppu viimein meidän kunnassa nämä nuoret sijoitetaan sitten paikkaan missä koulu on samassa yksikössä. Aikaa siihen menee kuitenkin aina se pari vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.

Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.

Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).

Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).

Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).

Itse asiassa ei. Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmilla on vastuu opetuksen järjestämisestä. Silloin opetusvälineetkin on vanhempien hankittava. Toki koulut pyrkivät tulemaan vastaan, jos nähdään, että vanhemmat oikeasti yrittävät saada lapsen kouluun, mutta jos pannaan kova kovaa vasten, kotikoulu on ihan vanhempien oma juttu.

Kotikouluun ei voida ketään pakottaa. Jos vanhemmat itse valitsee lapselleen kotikoulun, se on eri juttu. Silloin osoitetaan ope/opettajat jolle aineet käydään tenttimässä, toimitetaan jonkinlainen oppimisportfolio tms. Vanhemmat vastaa kirjojen ym hankkimisesta ja opetuksen järjestämisestä.

Mutta jos lapsi ei ole kotikoulussa, koulu on vastuussa lapsen opetuksen järjestämisestä. Koulu ei voi koskaan sanoa että ei me tehdä nyt tämän asian eteen mitään, koska lapsi ei tule kouluun. Keinoja on esim tuossa ylhäällä kattavasti mainittu. Erilaisia tapoja järjestää opetusta on kyllä mittavasti. Usein kyse on vain tahtotilasta ja usein vanhempi joutuu järjestelyitä vaatimaan. Mutta niin kauan kun lapsi on oppivelvollinen, on hänellä myös oikeus saada opetusta ja siihen tulee jatkuvasti pyrkiä erilaisin keinoin, koska lapsella on myös oikeus saada tarvittava tuki.