Muistatteko kun vielä 80-luvulla oli perheitä joiden lämmin ruoka oli aina sianlihakastike ja perunat?

Kun olisikin ollut. Maitopottua aamulla,illalla ruskea kastike kuoripottujen kanssa. Kesällä kalakeittoa. Ei perunapuuroa,ei paistettuja pottuja. Mutta kiitos Jumalalle,oli ruokaa joka päivä,sai syödä vapaasti. Maitoa oli kotoa ja rieskaa.On ystävä,jonka kodissa aamulla jaettiin leipäviipaleosat,oli niin köyhää.

Meillä äitini laittoi erittäin monipuolista ruokaa. Hän oli todella hyvä ruuanlaittaja. Hänen tekemänsä leivonnaiset suorastaan "sulivat suussa:)" Hän tykkäsi kokeilla hänelle uusia ruokalajeja. Itse en ole koskaan ollut innostunut ruuanlaitosta.

Mummoni oli myös oikein taitava ruoanlaittaja ja leipoja. Ensimmäiset merkit Alzheimerin taudista huomattiin juuri siitä, että näissä taidoissa alkoi olla pientä lipsumista, ja sitten vähitellen enemmänkin. Loppuvaiheessa vielä, kun kokkaamaan pystyi, sekoitti keitoksiinsa suolaiset ja makeat keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Rasvainen sianliha (jauhelihana tai kyljyksinä) oli perussettiä 80-90-luvuilla. Nyt on sivistys edennyt ja lihan syönti ylipäätään tuntuu täysin järjettömältä ja juntilta tietäen kuinka eläimet kärsivät sen vuoksi. Never again.

Ei vois vähempää eläinten olot kiinnostaa. Pihvi on hyvää.

Ah, sijansylttyä!

Noin lapsena totuin toteamaan, asuinhan Suomen suurimman sikalan naapurissa!

Melkein kaikkien vanhemmat työskentelivät tuossa sikalassa tai heidän lihatehtaassa, koulussa oli aina ylimäärin sikarikasta ruokaa.

Tuon koulun rehtori oli ennen ollut aika farmilla johtajana ja hänen vaimonsa meidän kehittäjien päällikkö- aikaa tulvi ovista ja ikkunoista.

Syksyisin me lapset heräsimme marjoja, puolukoita siansylttyyn. Viikkokausia teurasaikaan oli koulun ilmoitustaululla lappu jossa ruokalistana vain tuota "sijansylttyä".

Koulumme talonmies laittoi valtavia nuorioita palamaan joissa sikoja grillattiin syksyisin. Teimme paljon retkiä koulun lähiympäristöön ja aina hiihtopäivän tai luontopäivän ruuaksi oli nuotiolla paistettuja kyljyksiä.

Luokkaretkelläkin olimme Tampereella leirintäalueella ja eväänämme oli kokonainen sika jonka talonmies grillasi. Me lapset saimme tuota höyryävän kuumaa sianruhoa paperilautasille, ystäväni kanssa ruokimme sianihralla Näsijärven ahvenia!

Ihmiset siis jotka työskentelivät sikojen kanssa tai tehtaalla purkittivat niitä saivat ihan sika halvalla ostaa joko tuoreita lihanpaloja tai tehtaan tuotteita- lapsena rakastin käristynyttä siankamaraa, voiko ihanampaa olla kuin hyvin tehty läskisoosi jossa kamara käristetty?

Minulle paahtuvan sianlihan haju aamutuimaan se lapsuuden ja elämän haju, ihanaa vahvaa ruokaa ja siat eläiminäkin ihania ja älykkäitä!

Me oltiin yksi niistä perheistä. Jouluna lähinnä oli muuta. Muuten se oli sitä perunaa ja lihasoosia. Kalaa meillä ei syöty, kasviksia ei syöty paitsi omenia oli usein hedelmäkorissa ja marjoja syksyisin. Äiti kävi stressaavissa töissä ja vihasi ruoanlaittoa, isä taas oli vanhan ajan mies ja sitä mieltä että naisten hommia. Eli me elettiin niillä keitetyillä potuilla ja lihasoosilla käytännössä. Koulussa sitten sai vähän muutakin.

Taidat puhua 1880-luvusta?

Meillä syötiin monipuolista ruokaa, samoin suurella osalla kavereista. Yhden kaverin luona tosiaan syötiin joka päivä perunoita ja jauhelihakastiketta. Heillä äiti muussasi ne syvään lautaseen rasvattoman maidon kanssa ja sitä syötiin lusikalla. Oltiin kumminkin teinejä jo niin ihmettelin kovasti. Meillä oli kavereiden ja vanhempien kanssa tapana, että syötiin vuorotellen kaikkien luona, eli ruokaa oli tarjolla aina joa sattui kaveri olemaan kylässä. Ainoastaan yhden kaverin äiti ajoi vieraitten kakarat pihalle ruuan ajaksi, ajattelin että heillä oli varmaan taloudellisesti tiukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Taidat puhua 1880-luvusta?

Ei, kyllä tuollainen oli aika tavallista vielä 1980-luvulla. Mä olen syntynyt 1974 ja meillä oli aika lailla sellaista. Äitiä ei kiinnostanut ruoanlaitto yhtään, hänestä päinvastoin oli väärin, että vaikka hän kävi töissä ja tienasi enemmän kuin isä, niin silti joutuu olemaan "soossinsekoittaja" koska mies ei koske akkain töihin. Ja miehen isä vielä soitteli varmistuspuheluita, että eihän meidän Juhani vaan joudu ruokaa laittamaan tai siivoamaan, ei ole meillä semmoiseen totuttu, ja että kunnon kristillinen nainen hoitaa lapset ja kodin. 

Niinpä äiti sitten yritti päästä ruoanlaitosta niin vähällä kuin mahdollista. Yleensä aina syötiin sitä keitinperunaa ja lihakastiketta, joskus se oli jauhelihakastike ja joskus sellainen miessä oli ruskeassa kastikkeessa kokolihan paloja. Kasviksista tunnettiin vain kurkku ja tomaatti, niitä usein oli muutama viipale lautasen reunalla. Ruisleipää ja piimää sitten ruoan kanssa. Joskus jos äidillä oli oikein kiire / ei jaksanut ruoanlaittoa, ei hän tehnyt lihakastikettakaan vaan keitti vaan ne perunat, sitten avattiin muistaakseni Lokki-niminen kalasäilyketölkki pöytään ja siitä sopi ottaa perunan kaveriksi. Ravintolassa me ei käyty koskaan syömässä, kävin ensi kertaa kun opiskelin ylioppistolla. Ja ei oltu köyhiä, äiti lääkäri ja isä insinööri. Mutta molemmat köyhistä maalaistaloista kotoisin ja edelleen köyhien tavat ruoan suhteen.

Pääsivätkö 80-luvulla myös ne kiltitkin pojat diskoon juhlimaan ja tutustumaan tyttöihin? 🥺

Otsikossa mainittua läskisoosia tsaarinvallan aikana syntynyt isäni joutui erikseen pyytämään äitiäni valmistamaan. Samanikäinen äitini inhosi läskiä yli kaiken.

Itse en ole koskaan valmistanut sianlihakastiketta.

N 69 v

Anna Fribergin Kansan keittokirjassa, joka on julkaistu vuonna 1883, on resepti sianlihahastikkeesta 10 hengelle.

1980-luvulla meidän ruokapöytäämme tepasteli broileri, sianlihakastike ei kuulunut kaupunkilaisten ruokavalioon enää 1980-luvulla kuin hyvin harvoin.

Sianlihakastike pitää möslimit loitolla, rajalle voisi laittaa kyltin, täällä syödään/syötetään sianlihaa, ihan vain tiedoksi ja olisi siihen voinut pari muutakin lausetta lisätä.

Vierailija kirjoitti:

En muista moista ja minä asuin sentään maalla. Meillä syötiin runsaasti kalaa ja kasviksia, liha oli varmaan niin kallista, ettei sitä ostettu kuin sunnuntain pihveihin tai sitten jauhelihaa mureketta varten.

Maalla sitä läskikastiketta vasta onkin syöty.

Juu, meillä syötiin aamulla, päivällä ja illalla sianliha kastiketta ja perunoita. Oli kovaa aikaa. 

Joo, mieheni äiti laittoi aina juuri jotain tuollaista! Aina keitettyjä perunoita ja jotain täysin aivan mautonta. Traumat jäi eikä mies halua ikinä enää nähdäkään perunaa muuna kuin ranskalaisena. No onpahan helppo päteä omilla kokkauksillani kun yksinkertaiset hyvät ruoat tekevät suuren vaikutuksen.

Itse en isommin muista mitä söin lapsena, ainakin uunimakkaraa, paistettua kalaa, jauhelihakastiketta, lihapullia, spagettia, lasagnea.

Sitä samaa sianlihaa jokainen syö tänäkin päivänä kilotolkulla jauhettuna. Nimi on sika-nauta tai possu tai hienommin viljapossu tai kassler tai ribs tai bacon. Kaikki sikaa. Ennen se ostettiin palana lihatiskistä ja leikattiin itse, näki ainakin mitä söi. Äiti pyysi joskus myyjää jauhamaan lihan jos lihapullia tehtiin. Ihme hifistelijöitä nykyihmiset.

Paahtuvat vehnäjauhot tuovat lapsuuden mieleen <3 Äitini teki usein ruskeaa kastiketta mutta siinä oli sitten makkaraa, maksaa tai jauhelihaa. Sianlihaa harvemmin. Annos kastiketta keittettyjen perunoiden päälle ja tomaatinviipale tuomaan väriä. Jälkiruokana kiisseliä. Tuolla minä kasvoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perunaa syötiin joka päivä. Kellarissa oli iso säkki josta haettiin aina perunoita.

Mun isän bravuuri oli pyttipannu ylijääneistä keitinperunoista. Siihen makkaraa ja sipulia. Usein teki ja aina maistui hyvältä.

Toimii vieläkin. Mulla on onneksi ihanat mies ja lapsi jotka rakastaa tätä ruokaa. Välillä on perunoiden tilalla makaronia tai spagettia pilkottuna. Lautaselle vielä punajuuria tai suolakurkkua ja paistettu muna. Usein juomana kylmä maito, joskus olut, siis vain se yksi :)