Onnistuneita vieroituksia SSRI-lääkkeistä? Kokemuksia ja apuja kaivataan.

Lääkärin neuvijen mukaan lopetin, mutta ilman valvontaa. Vähensin pikkuhiljaa kolmen viikoin välein annosta. Ensin puolikkaita, sitten neljäsosa, sitten murua, lopussa joka toinen päivä murunen. Ei ollut minkäänlaisia vieroitusoireita. Jos oli huonoja fiiliksiä, niin jatkoin samalla annoksella pitempään. Lopettamiseen meni useampi kuukausi.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin kerralla. Söin vuosia. Nyt kokeilen ilman.

Mitään vieroitusoireita ei tullut. Tuli vaan tunteet takas.

Se oli hämmentävintä.

Että vuosiin, mulla oli erilaisia tunteita jotka kuuluu ihmisellä olls.

Myös sitä ahdistusta välillä.

Sitä miettii paljonko tämä ysärillä alkanut psyykenlääkkeiden massakäyttö on vaikuttanut yhteiskuntaan kokonaisuutena. Jo pelkästään E-pillerit.

Riippuu puoliintumisajasta, miten nopeasti lääke poistuu elimistöstä. Yleensä pitää kumminkin alentaa annosta asteittain. Kannattaa kysyä lääkäriltä suunnitelma. Ei kannata lopettaa omin päin ssri-lääkitystä..

T. farmasisti

Romahdin henkisesti ssri vieroituksessa kun tein vieroituksen tosi monen vuoden käytön jälkeen ja ajauduin osastolle jossa tunkivat lisää kaikenlaisia pillereitä jotka vain pahensi  asioita. Neuvoni, vieroittaudu riittävän hitaasti ja asteittain. Jos esim uni häiriintyy niin että saat yhtäkkiä uniongelmia mitä sulla ei ole ennen ollut, saat random itkukohtauksia tai tunteet heittelee vuoristoratamaisesti ynnä muuta tai sähköiskutuntemuksia menee päässä vieroittaudut liian nopeaa. Kamalia pillereitä. Kaikkea mitä koin tulkittiin muka uusivan masennuksen kautta jossa olin vain hullu kun epäilin saaneeni pillereistä todellista harmia. Ja hemmetti vieköön sain. Inhoan psykiatriaa ja en enää suostuisi yhtäkään pilleriä käyttämään koskaan enää koska ei puoliakaan kerrottu mitä joudun niiden seurauksena käymään lävitse vieroituksessa. Kuuntele kehoasi. Lääkärien tietämys ja suositukset on villi länsi.

Tässä paras matsku mitä aiheesta löytyy jossa ihan konkreettisia neuvoja ongelmatilanteisiin

https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stoppi…

Vierailija kirjoitti:

Romahdin henkisesti ssri vieroituksessa kun tein vieroituksen tosi monen vuoden käytön jälkeen ja ajauduin osastolle jossa tunkivat lisää kaikenlaisia pillereitä jotka vain pahensi  asioita. Neuvoni, vieroittaudu riittävän hitaasti ja asteittain. Jos esim uni häiriintyy niin että saat yhtäkkiä uniongelmia mitä sulla ei ole ennen ollut, saat random itkukohtauksia tai tunteet heittelee vuoristoratamaisesti ynnä muuta tai sähköiskutuntemuksia menee päässä vieroittaudut liian nopeaa. Kamalia pillereitä. Kaikkea mitä koin tulkittiin muka uusivan masennuksen kautta jossa olin vain hullu kun epäilin saaneeni pillereistä todellista harmia. Ja hemmetti vieköön sain. Inhoan psykiatriaa ja en enää suostuisi yhtäkään pilleriä käyttämään koskaan enää koska ei puoliakaan kerrottu mitä joudun niiden seurauksena käymään lävitse vieroituksessa. Kuuntele kehoasi. Lääkärien tietämys ja suositukset on villi länsi.

Tässä paras matsku mitä aiheesta löytyy jossa ihan konkreettisia neuvoja ongelmatilanteisiin

https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stoppi…

Niin ja yksi hyvä neuvo kanssa; vähennys kannattaa tehdä vähästressisessä elämäntilanteessa koska vieroitus itsessään on stressi ja ainakin itselläni heikensi kykyä kestää stressiä koska tuntui kuin olisin jotenkin herkistynyt äärimmilleen tunteiltani, ja käynyt ylikierroksilla herkästi. Ongelma on vain se että elämässä tuntuu olevan kaikenlaista ja tällaista ajanjaksoa voi olla hankala löytää. Minulle mm. sanottiin että lääkkeet voi lopettaa ihan milloin vain kun niitä määrättiin. Ja ei kuulemma aiheuta riippuvuutta. Juupa juu...

Riippuvuutta toki ei, mutta fyysistä riippuvuutta ja mukautumista kyllä. https://toxandhound.com/toxhound/dependenceaddiction/

https://mielipalvelut.fi/artikkelit/vaiettu-kansantauti-eli-masennuslaa…

Mulla ei ollut mitään vieroitusoireita. Annostusta vähennettiin tyyliin parin viikon ajan, mutta käytännössä unohdin ottaa lääkkeet, kun olo oli mitä mainioin.

Vierailija kirjoitti:

Romahdin henkisesti ssri vieroituksessa kun tein vieroituksen tosi monen vuoden käytön jälkeen ja ajauduin osastolle jossa tunkivat lisää kaikenlaisia pillereitä jotka vain pahensi  asioita. Neuvoni, vieroittaudu riittävän hitaasti ja asteittain. Jos esim uni häiriintyy niin että saat yhtäkkiä uniongelmia mitä sulla ei ole ennen ollut, saat random itkukohtauksia tai tunteet heittelee vuoristoratamaisesti ynnä muuta tai sähköiskutuntemuksia menee päässä vieroittaudut liian nopeaa. Kamalia pillereitä. Kaikkea mitä koin tulkittiin muka uusivan masennuksen kautta jossa olin vain hullu kun epäilin saaneeni pillereistä todellista harmia. Ja hemmetti vieköön sain. Inhoan psykiatriaa ja en enää suostuisi yhtäkään pilleriä käyttämään koskaan enää koska ei puoliakaan kerrottu mitä joudun niiden seurauksena käymään lävitse vieroituksessa. Kuuntele kehoasi. Lääkärien tietämys ja suositukset on villi länsi.

Tässä paras matsku mitä aiheesta löytyy jossa ihan konkreettisia neuvoja ongelmatilanteisiin

https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stoppi…

Rakkautta ja rauhaa sinulle, kävin vähän samantyylisen kokemuksen itsekkin. On se rankkaa tulla niiden vierotusoireiden läpi mutta jaksaminen palkitaan. Se olo kun pitkään kärsinyt ja alat huomata, että se olo siitä paraneekin ja menee eteenpäin. Tämä on henkisesti kasvattanut mua aivan älyttömästi tämä tie minkä käynyt, vuosia kestäneet vieroitusoireet, jotka on vielä tänäkin päivänä vähän läsnä mutta olen terveempi silti kuin pitkiin aikoihin. Ei ikinä yhtäkään mielialalääkeettä itsellekkään tämän kokemuksen jälkeen. Itse kun pyörin tuolla piireissä ja osastoilla vuosia sitten niin kyllä sen tiedosti ja huomasi miten ne lääkkeet oli turruttanu monet tosi huonoihin kuntoihin ja se tiedostava tila oli jotain ihan muuta kuin normaalisti pitäisi olla. En suosittele itsekkään siis kenellekkään näiden mielenterveys lääkkeiden aloittamista ja jos lopettaa niin pudottaa asteittain kuukausien ajan annosta vähemmälle niin selviää helpommalla vierotusoireiden suhteen. 

Söin essitalopraamia n. 10 vuotta. Pitkä aika, ja tuosta vain osan minulla oli jonkinlainen hoitosuhde, loppuajat menivät niin, että joku kasvoton lääkäri uusi reseptin. Lopetuspäätöksen tein raskauduttuani, ja tiputin annosta vähän kerrallaan, loppuvaiheessa otin pienen murusen parin päivän välein. Vierotusoireet olivat kohdallani suht helpot, mutta "sähköiskuja" jatkui usean vuoden ajan. Erikoisinta niissä oli se, että ne liittyivät selkeästi tietynlaisiin ajatuksiin. Tiedä sitten, miksi. 

SSRI-lääkkeiden lopetus oli yksi elämäni parhaita päätöksiä. Olen edelleen masennukseen taipuvainen kyllä, mutta kolmisen vuotta lopetuksen jälkeen kyky laueta s*ksissä palautui. Se ehtikin olla poissa siitä asti, kun lääkkeet aloitin.

Vierailija kirjoitti:

Romahdin henkisesti ssri vieroituksessa kun tein vieroituksen tosi monen vuoden käytön jälkeen ja ajauduin osastolle jossa tunkivat lisää kaikenlaisia pillereitä jotka vain pahensi  asioita. Neuvoni, vieroittaudu riittävän hitaasti ja asteittain. Jos esim uni häiriintyy niin että saat yhtäkkiä uniongelmia mitä sulla ei ole ennen ollut, saat random itkukohtauksia tai tunteet heittelee vuoristoratamaisesti ynnä muuta tai sähköiskutuntemuksia menee päässä vieroittaudut liian nopeaa. Kamalia pillereitä. Kaikkea mitä koin tulkittiin muka uusivan masennuksen kautta jossa olin vain hullu kun epäilin saaneeni pillereistä todellista harmia. Ja hemmetti vieköön sain. Inhoan psykiatriaa ja en enää suostuisi yhtäkään pilleriä käyttämään koskaan enää koska ei puoliakaan kerrottu mitä joudun niiden seurauksena käymään lävitse vieroituksessa. Kuuntele kehoasi. Lääkärien tietämys ja suositukset on villi länsi.

Tässä paras matsku mitä aiheesta löytyy jossa ihan konkreettisia neuvoja ongelmatilanteisiin

https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stoppi…

Ihan kauheaa. Mulle olisi voinut hyvin käydä noin Venlafaxiinista kun vierottauduin. Se oli sitä aikaa kun vieroitusoireita ei vielä tunnustettu eikä oikein tietoa saanut mistään, oli todella traumaattista. Olin 8kk työkyvytön ja ramppasin exän ja vanhempien väliä kun pelkotilat oli niin pahat etten pystynyt olemaan öitä yksin. En olisi selvinnyt jos olisi pitänyt yksin kestää. Onneksi alussa tuli niin pahat vapinat, hikoilut, ripulit sun muut että jollain tasolla ymmärsin kärsiväni vieroitusoireista vaikka psyykkisistä oireista kärsiessä pelkäsin että olen sekoamassa. Siinä kun tuli dissosiaatiotakin enkä tiennyt silloin mistä on kyse, niin tuli sitten kauhea pelko psykoosiin menemisestä niissä epätodellisissa oloissa. Todella pettyneenä olen seurannut kun lääkkeitä määrätään edelleen kuin jotain nallekarkkeja, aivan helvetin sairasta.

Itse olin käyttänyt masennuslääkkeitä käytännössä  nuoresta iästä asti jolloin aivotkin vielä kehittyy vuosia. Teoriani on se että tällainen altistaa pahemmille vieroitusoireille ja jo paketissa mainitaan, että pitkäaikainen käyttö ja isommat annokset lisää lopetuksessa tulevien oireiden riskiä. Lisäksi kun on vuosia tottunut tietynlaiseen olotilaan lääkkeissäja kun vieroittautuu pitää opetella käsittelemään tunteitaan ilman ja kohtaamaan täysin vieras olotila ja sitten kun siinä tulee vielä ne vieroituksen keinotekoisesti puhkaisemat itselle vieraat tunnetilat esim. saatoin kokea vuoristoratamaisia hulluja tunteita kuten raivoa, itkuisuutta ja yhdessä vaiheessa olotila oli kierroksilla.

Minulle siis nuorena oli ihan normaalia se että päässä meni hirmuisia sähköiskutuntemuksia jo yhden-kahden pillerin unohduksen jälkeen jotka tekivät toimintakyvyttömän olon. Kerran yritin lopettaa seinään kun ei ollut mitään tietoa mitä siitä voi seurata ja minulla ei ole tuosta koko ajasta muistikuvia koska se oli niin kamalaa vuosien käytön jälkeen isommasta annoksesta. Aina kun katsetta liikautti sivuttaissuunnassa meni sähköiskuja päässä ja olo oli kuin olisi vähän pihalla kokoajan eikä niistä sähköiskuista meinannut tulla loppua. Palasin lääkkeelle. Toki en voi tästä kokemuksesta yleistää että kaikilla tällaista on mutta tällaista voi olla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/psykiatri-ben-furman-suomen-masennu…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun teille, jotka olette mennyt läpi vieroituksen, on tullut pahoja psyykkisiä oireita vieroituksesta, kuinka olette selvittäneet ahdistuksen ilman että olette palanneet takaisin lääkkeen käyttöön?

Meneekö ahdistus itku ja itsetuhoajatukset ohi?

Ap

Okei voin kertoa. Kerran menin takaisin lääkkeelle mutta sen jälkeen päätin vaan päättäväisesti lopettaa ja pysyä sillä tiellä. Mikä eniten auttoi oli se, että hyväksyi sen olon ja ei taistellut sitä vastaan koska se olisi vaan tehnyt siitä ajasta raskaampaa. Myös semmonen että on vaan, en oikeen pystyny siinä alussa kuin vaan olla. Resilienssi muuten kasvaa aika kovaa tahtia tuon kokemuksen aikana :D. Eli on vaan, olet vaan. Ja jos jotain pieniä keinoja löytyy niin terveellisempää ruokavaliota ja kävelyä tai liikuntaa. Ja löydät itse myös keinoja kun seuraat omaa sydäntä ja kuuntelet itseäsi. Tsemppiä, kyllä se siitä. Vuoden päästä tästä hetkestä on jo parempi olo kun pysyt vaan rauhassa ja opit olemaan niiden tunteiden kanssa. Tunteet paranee siinä sitten kuukausi kuukaudelta. Kaikki tulee olemaan hyvin, voi luvata. Kävin saman läpi.

Sama, minkätakia olen saanut alapeukkuja kun en suosittele lääkkeitä kenellekään. Jumaliste se raivo mikä kumpus lääkkeistä, huh huh, oli pelottavaa oikeasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun teille, jotka olette mennyt läpi vieroituksen, on tullut pahoja psyykkisiä oireita vieroituksesta, kuinka olette selvittäneet ahdistuksen ilman että olette palanneet takaisin lääkkeen käyttöön?

Meneekö ahdistus itku ja itsetuhoajatukset ohi?

Ap

Okei voin kertoa. Kerran menin takaisin lääkkeelle mutta sen jälkeen päätin vaan päättäväisesti lopettaa ja pysyä sillä tiellä. Mikä eniten auttoi oli se, että hyväksyi sen olon ja ei taistellut sitä vastaan koska se olisi vaan tehnyt siitä ajasta raskaampaa. Myös semmonen että on vaan, en oikeen pystyny siinä alussa kuin vaan olla. Resilienssi muuten kasvaa aika kovaa tahtia tuon kokemuksen aikana :D. Eli on vaan, olet vaan. Ja jos jotain pieniä keinoja löytyy niin terveellisempää ruokavaliota ja kävelyä tai liikuntaa. Ja löydät itse myös keinoja kun seuraat omaa sydäntä ja kuuntelet itseäsi. Tsemppiä, kyllä se siitä. Vuoden päästä tästä hetkestä on jo parempi olo kun pysyt vaan rauhassa ja opit olemaan niiden tunteiden kanssa. Tunteet paranee siinä sitten kuukausi kuukaudelta. Kaikki tulee olemaan hyvin, voi luvata. Kävin saman läpi.

Sama, minkätakia olen saanut alapeukkuja kun en suosittele lääkkeitä kenellekään. Jumaliste se raivo mikä kumpus lääkkeistä, huh huh, oli pelottavaa oikeasti

Sama itse saan kanssa tuosta alapeukkuje etten suosittele niitä mutta en välitä. Toki pakota en ikinä eli on vapaus kaikilla ottaa niitä mutta suosittele en kenellekkään enkä välitä tuleeko alapeukkuja, oman kokemuksen myötä vaan ei yksinkertaisesti pysty suositella näitä kun itse kokenut tuon kaiken. Kyl on menny semmosen vuoristoradan läpi että oksat pois mutta onneksi alkaa olla jo itsellä pahin takanapäin tai ihan kevyeesti alkaa olla jo, semmonen 4 vuoden kokemus kaikenkaikkiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Söin essitalopraamia n. 10 vuotta. Pitkä aika, ja tuosta vain osan minulla oli jonkinlainen hoitosuhde, loppuajat menivät niin, että joku kasvoton lääkäri uusi reseptin. Lopetuspäätöksen tein raskauduttuani, ja tiputin annosta vähän kerrallaan, loppuvaiheessa otin pienen murusen parin päivän välein. Vierotusoireet olivat kohdallani suht helpot, mutta "sähköiskuja" jatkui usean vuoden ajan. Erikoisinta niissä oli se, että ne liittyivät selkeästi tietynlaisiin ajatuksiin. Tiedä sitten, miksi. 

SSRI-lääkkeiden lopetus oli yksi elämäni parhaita päätöksiä. Olen edelleen masennukseen taipuvainen kyllä, mutta kolmisen vuotta lopetuksen jälkeen kyky laueta s*ksissä palautui. Se ehtikin olla poissa siitä asti, kun lääkkeet aloitin.

 Mä kävin läpi sellaisen ajan jossa piti tutkia kuka oon ilman lääkettä ja mikä omituisinta, tuntui kuin olisin käynyt läpi jotain samaa kuin teini-iässä milloin aloitin lääkkeet eli käytännössä lähdin prosessoimaan jotain siitä pisteestä ja tunsin outoa samaistumista siihen ihmiseen enemmän kuin lääkkeenkäyttäjään. Toki olin kasvanut ihmisenä lääkkeenkäytön aikanakin mutta mä kyseenalaistin kaiken kuka olen lääkkeenkäytön jälkeen ja tunsin omituisia dissosiaation tunteita jatkuvasti ja vierauden tunnetta siihen kuka olen ollut lääkittynä mutta myös siihen kuka olin lääkkeiden jälkeen. Niitä kuvataan myös sanalla depersonalisaatio ja derealisaatio. Lääke oli tunteita turruttaessaan auttanut mua toimimaan välillä kuin robotti tehden musta tunneköyhemmän olennon joka toisaalta auttoi jossain suhteessa suorittamaan mutta myös leikkasi minusta ihmisenä jotain osia pois. On hyvin häiritsevää käydä jotain tällaista läpi tunnetasolla. Itse en haluaisi olla enää lääkkeillä muutettu vaan haluan olla se kuka olen, ja kohdata tunteeni luomuna ja enemmänkin yrittää oppia elään niiden kanssa ja toivon että nuorenakin olisin jotenkin kasvattanut sitä nahkaa paksummaksi, osannut kyseenalaistaa enkä lähtenyt pillerikierteeseen matkaan. Hyväksyn sen että olen masennukseen taipuvainen mutta olen oppinut erilaisia keinoja vetää itseäni pois masennuksesta ilman lääkkeitä.  lääke ei oikeasti ollut niin tehokas edes masennukseen, joskus isommalla annoksella olin apaattinen välinpitämätön möykky siinä missä lääkkeettä mulla on monesti kaikenmoisia omia projekteja joihin tulee helpommin tartuttua. pienemmällä annoksella sain jotain aikaiseksikin mutta en näe että lääke on niin tehokas verrattuna siihen mitä olen esim. elämäntavoilla jaihan terapialla saanut aikaan. Oon aivan mielettömästi prosessoinut kaikkea ja ymmärrys kasvanut paljon. Se vie ihan kunnolla aikaa toipua vieroituksesta henkisesti ja fyysisesti kun käyttää tosi pitkään, minä aikana kylläkin oppii uusia selviytymiskeinoja. Mä en ole seksuaalisella tasolla oikein palautunut lääkkeistä ja syy lienee se että nuoresta asti jo käytin pitkän aikaa. Jotain on tullut takaisin välillä hetkittäin mutta käytännössä nykyään olen aseksuaali koska lääkkeet vei mielenkiinnon ja mielihyvän seksistä.

Minulle on myös jäänyt pysyvä seksuaalinen haluttomuus essitalopramista.

Minkä nimisiä lääkkeitä näihin kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Romahdin henkisesti ssri vieroituksessa kun tein vieroituksen tosi monen vuoden käytön jälkeen ja ajauduin osastolle jossa tunkivat lisää kaikenlaisia pillereitä jotka vain pahensi  asioita. Neuvoni, vieroittaudu riittävän hitaasti ja asteittain. Jos esim uni häiriintyy niin että saat yhtäkkiä uniongelmia mitä sulla ei ole ennen ollut, saat random itkukohtauksia tai tunteet heittelee vuoristoratamaisesti ynnä muuta tai sähköiskutuntemuksia menee päässä vieroittaudut liian nopeaa. Kamalia pillereitä. Kaikkea mitä koin tulkittiin muka uusivan masennuksen kautta jossa olin vain hullu kun epäilin saaneeni pillereistä todellista harmia. Ja hemmetti vieköön sain. Inhoan psykiatriaa ja en enää suostuisi yhtäkään pilleriä käyttämään koskaan enää koska ei puoliakaan kerrottu mitä joudun niiden seurauksena käymään lävitse vieroituksessa. Kuuntele kehoasi. Lääkärien tietämys ja suositukset on villi länsi.

Tässä paras matsku mitä aiheesta löytyy jossa ihan konkreettisia neuvoja ongelmatilanteisiin

https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stoppi…

Rakkautta ja rauhaa sinulle, kävin vähän samantyylisen kokemuksen itsekkin. On se rankkaa tulla niiden vierotusoireiden läpi mutta jaksaminen palkitaan. Se olo kun pitkään kärsinyt ja alat huomata, että se olo siitä paraneekin ja menee eteenpäin. Tämä on henkisesti kasvattanut mua aivan älyttömästi tämä tie minkä käynyt, vuosia kestäneet vieroitusoireet, jotka on vielä tänäkin päivänä vähän läsnä mutta olen terveempi silti kuin pitkiin aikoihin. Ei ikinä yhtäkään mielialalääkeettä itsellekkään tämän kokemuksen jälkeen. Itse kun pyörin tuolla piireissä ja osastoilla vuosia sitten niin kyllä sen tiedosti ja huomasi miten ne lääkkeet oli turruttanu monet tosi huonoihin kuntoihin ja se tiedostava tila oli jotain ihan muuta kuin normaalisti pitäisi olla. En suosittele itsekkään siis kenellekkään näiden mielenterveys lääkkeiden aloittamista ja jos lopettaa niin pudottaa asteittain kuukausien ajan annosta vähemmälle niin selviää helpommalla vierotusoireiden suhteen. 

Kiitos sulle sanoistasi ja oon pahoillani et oot joutunut käymään samantyyppisiä kokemuksia läpi.

Mullekin puhkesi vieroituksesta ja uusien lääkkeiden määräämisestä ja niistä vieroituksesta joitakin oireita joita olen vuosia kantanut mukana. mutta parempaan suuntaan on menty. "Arvet" jäi kuitenkin lääkkeistä ja yks häiritsevin arpi on ollut se että kukaan ei hoitojärjestelmässä tunnu myöntävän sitä että lääkkeistä voi olla pitkäaikaisseuraamuksia jotka voi tosiaankin haitata elämää ja elämänlaatua toimien olon huonontajana. Toisaalta yks positiivisimpia juttuja mitä vieroitus toi on se että olen alkanut enemmän ajatella laatikon ulkopuolelta asioissa mikä on itselleni ollut hieno juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Romahdin henkisesti ssri vieroituksessa kun tein vieroituksen tosi monen vuoden käytön jälkeen ja ajauduin osastolle jossa tunkivat lisää kaikenlaisia pillereitä jotka vain pahensi  asioita. Neuvoni, vieroittaudu riittävän hitaasti ja asteittain. Jos esim uni häiriintyy niin että saat yhtäkkiä uniongelmia mitä sulla ei ole ennen ollut, saat random itkukohtauksia tai tunteet heittelee vuoristoratamaisesti ynnä muuta tai sähköiskutuntemuksia menee päässä vieroittaudut liian nopeaa. Kamalia pillereitä. Kaikkea mitä koin tulkittiin muka uusivan masennuksen kautta jossa olin vain hullu kun epäilin saaneeni pillereistä todellista harmia. Ja hemmetti vieköön sain. Inhoan psykiatriaa ja en enää suostuisi yhtäkään pilleriä käyttämään koskaan enää koska ei puoliakaan kerrottu mitä joudun niiden seurauksena käymään lävitse vieroituksessa. Kuuntele kehoasi. Lääkärien tietämys ja suositukset on villi länsi.

Tässä paras matsku mitä aiheesta löytyy jossa ihan konkreettisia neuvoja ongelmatilanteisiin

https://www.rcpsych.ac.uk/mental-health/treatments-and-wellbeing/stoppi…

Ihan kauheaa. Mulle olisi voinut hyvin käydä noin Venlafaxiinista kun vierottauduin. Se oli sitä aikaa kun vieroitusoireita ei vielä tunnustettu eikä oikein tietoa saanut mistään, oli todella traumaattista. Olin 8kk työkyvytön ja ramppasin exän ja vanhempien väliä kun pelkotilat oli niin pahat etten pystynyt olemaan öitä yksin. En olisi selvinnyt jos olisi pitänyt yksin kestää. Onneksi alussa tuli niin pahat vapinat, hikoilut, ripulit sun muut että jollain tasolla ymmärsin kärsiväni vieroitusoireista vaikka psyykkisistä oireista kärsiessä pelkäsin että olen sekoamassa. Siinä kun tuli dissosiaatiotakin enkä tiennyt silloin mistä on kyse, niin tuli sitten kauhea pelko psykoosiin menemisestä niissä epätodellisissa oloissa. Todella pettyneenä olen seurannut kun lääkkeitä määrätään edelleen kuin jotain nallekarkkeja, aivan helvetin sairasta.

Apua, kuulostaa niin tutulta. Ja olen pahoillani. Tuttuja nuo pelkotila-ajatukset vieroituksessa.  Nykyään ihme kyllä kun olen essistä erossa ja kauan on tullut oltuakin en juuri panikoi tai koe pelkotiloja. Koen myös että mieli on vahvistunut ja tiedän että kykenen kohtaamaan vaikka minkälaisia tunteita ja on erilaisia selviytymiskeinoja.  Ja ihmettelen kyllä oman kokemukseni perusteella hoitosuuntaa, jossa ikäänkuin hoidon resurssien puutteessa ajatellaan että hei, kai nää pillerit sitten on hyvä juttu ja toimiva juttu hoitamiseen. Nuorille niitä paljon määrätään. Tää homma on jotenkin lähtenyt käsistä kun suurelle osalle ihmisiä ketä tunnen on jossain vaiheessa ainakin yritetty tyrkyttää mielialalääkereseptiä kun on joskus ollut vaikeaa, tosin moni ei ole lähtenyt näihin. Kuinka moni vuosien päästä on ongelmissa lääkkeiden kanssa ja ei kohta enää tiedä et mikä osa on omia ongelmia ja mikä osa lääkkeiden puhkaisemia ongelmia...

Vieroitusoireiden vakavuus on tosi yksilöllistä. Hyvin hitaasti, jopa vuosien ajan, kannattaa pienentää annosta, jos lääkettä on syönyt vuosia. Itse lopetin seinään ja viekkariunettomuuden seurauksena tuli sitten psykoosi eikä mulla ollut mitään keinoja käsitellä tunteita niin pää pimahti. Pari vuotta meni on/off pää sekaisin ja vieroitusoireissa (sähköiskuja, pahoinvointia, lihassärkyä, tinnitusta jne), mutta sitten helpotti ja olen ollut 6 vuotta ilman SSRI:tä eikä ole masentanut tai ahdistanut yhtään. Osaan nykyään käsitellä tunteeni.

Ap kuinka kauan söit lääkkeitä? Jos vain muutamia vikkoja/kuukausia niin kyse on todennäköisesti takaisin tulevasta masennuksesta. Jos vuosia niin voi olla vieroitusoireita. Itse olen jostain syystä onnistunut lopetuksessa hyvin lääkärin ohjeiden mukaan. Toki minulle on määrätty korvaavaa lääkettä ssri-lääkkeiden tilalle(voxra). Voxra sta vieroitus sujui myös hyvin annosta pienentämällä pidemmällä aika välillä. Nyt en enää syö lääkkeitä masennukseen. Välillä toki on masennus päiviä, muttei kovin usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SSRI-lääkkeiden lopetus pitää tehdä lääkärin valvonnassa ja hyvin hitaasti! Ei kannata kysellä lääkeasioissa neuvoja tällaisen palstan lukijoilta, täällä tuskin on päivystäviä psykiatreja ja farmaseutteja.

No siis koomisinta on että lääkäri sanoi että lopetus seinään vaan. En kuitenkaan tehnyt niin, lopetin noin 5 kuukauden ajan viime syksynä kunnes romahdin sängyn pohjalle täysin. Aloitin lääkkeet uudelleen kun olo oli niin pelottava.

Nyt haluaisin uudelleen vielä kokeilla koska en pysty tuntemaan mitään hyviä tunteita ja olen kuin kuollut kala. On siinä se hyvä puoli etten tunne mitään ikävääkään. Mutta haluaisin elää elämää jossa pystyn iloitsemaan itkemään nauramaan ja rakastamaan. En pysty nyt mihinkäään noista.

Nyt vasta tajusin että tuo lääke, essitalopram, tuhoaa tunne-elämän täysin.

Yritän tuota hitaasti pudotusta niinkuin tässä on tullut esille. Luulin että 5 kk olisi ollut riittävä mutta tässähän taitaa mennä koko elämä. Aika uuvuttavaa..😟

ap

Puhu lääkärillesi ja pyydä voxraa.