Miehellä toinen nainen puolet avioliitosta, mutta ei eroa lapsen vuoksi
Siispä. Miehellä ollut toinen nainen puolet avioliitosta, mutta syy miksei eroa, on kuulema teini-ikään tulleen pojan herkkä ikävaihe. Poika ei edes ole miehen nykyisen vaimon lapsi. Näillä molemmilla lapset aiemmista liitoista eli uusperhekulissi ja toinen nainen, joka on kuulemma miehelle elämän rakkaus.
Sanoin kyseiselle henkilölle, kaikella ystävyydellä (on hyvä ystäväni) ja rakkaudella, tuo on uskomattominta potaskaa jonka olen kuullut pitkään aikaan, ehkä koskaan.
Kommentit (261)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies on narsisti tai psykopaatti, joka kykenee valehtemaan uskottavasti ja jonka käytös ei ole muuttunut sivusuhteen myötä, koska hänellä ei ole omaatuntoa, eikä oikeastaan normaaleita tunteita. Hän on myös luultavasti tarkoituksella järjestänyt elämänsä niin, että on hyvin erilliset elämät ja kaverisuhteet vaimon kanssa. Siksi vaimo ei tiedä koko pettämisestä mitään.
Useimmiten kahden toisilleen näennäisesti tuntemattoman ihmisen väliltäkin löytyy keskimäärin 1–3 yhteistä tuttavaa, kun hetken aikaa keskustellaan.
Salasuhteet paljastuvat usein myös kuiteista (väärä kauppa väärällä alueella väärään aikaan, omituiset ostokset), yhteisistä plussa- tai s-etukorteista, hassuista sattumista, epäloogisuuksista puheissa, auton trippimittareista, puhelimesta, somesta. Tai salarakas ottaa itse yhteyttä pettäjän puolisoon. Tai salarakkaan kaveri.
Aloituksessa kuulosti olevan miehellä ja vaimolla lukuisa määrä yhteisiä tuttavia, myös työkavereita, ja epäilyttävän läheiseksi muuttunut työpaikkojen sijainti salarakkaan kanssa.
Useimmiten salasuhde taitaa kuitenkin paljastua täysin yllättävän tapahtumasarjan tai tahon kautta, jota pettäjä ei osaa edes varoa.
Jep, miten autoon on eksynyt vaaleita koirankarvoja kun itsellä, kellään perheestä tai kavereilla ei ole vaaleaa koiraa. Kysyessä asiasta totuus paljastuu. Kyllä tuollaista kaksoiselämää on mahdottoman vaikeaa peitellä loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko ketjussa vaimoa arvostelleet kertoa yksityiskohtaisesti, mistä se vaimo voisi saada tietää miehen pettämisestä, jos mies kykenee salaamaan sen ja käyttäytymään täysin normaalisti kotona, jos hänellä on epäsäännöllinen työaika naapurikaupungissa, jos vaimolla on omat työt, eikä hän tunne ketään miehen työkaveria, jos heillä on täysin erilliset rahat ja harrastukset, jos ei ole ketään yhteisiä tuttuja eikä miehellä ole yhtään elossa olevaa sukulaistakaan ja jos he asuvat isossa kaupungissa, jossa kukaan ei tunne naapureita? Kuka siitä sivisuhteesta kertoo vaimolle silloin, jos mies tai toinen nainen ei kerro? Ihan uteliaisuudesta haluaisin tietää.
Kyllä sen yleensä vaistoaa, jos pitkäaikaisesta pettämisestä kysymys. Itse aloin aikoinaan nähdä painajaisia, kun tulin hengailleekseni pettäjämiehen kanssa. Kaikki sen tiesivät, jopa vaimon kanssa törmäiltiin. Röyhkeys! Tässäkään tapauksessa vaimo ei halunnut uskoa; lähinnä syytti miestään maksullisista naisista, kun oli öitä poissa kotoa. Ikään kuin mies ei voisi muuten muita naisia tavata. Uskotaan mitä halutaan. Aikansa.
Ketka "kaikki" tietävät miehen pettämisen, jos pariskunnalla ei ole ketään yhteisiä tuttuja eikä naapureita?
Eikä miehen pettämistä voi vaistota, jos on sellainen mies, joka kykenee täydellisesti hallitsemaan tunteensa ja käytöksensä.
Miehen ystävät, työkaverit jopa sukulaiset. Sen vaistoaa se, joka on avoin eikä torju 'tietoisuuttaan'.
Sinä et nyt näytä hyväksyvän sitä, että joillain ihmisillä ei ole yhteisiä tuttuja. Minä en ole koskaan tavannut ketään miehen työkaveria, enkä tunne hänen kavereitaan. Hänen sukulaisensa ovat kuolleet. En ole edes ollut kiinnostunut tutustumaan keneenkään noista ihmisistä, koska en pidä pariskuntakutsuista ja minulla on oma tuttavapiirini.

Onko teillä siis vain yksi yhteinen auto? Ja yhteinen pankkitilikin näköjään löytyy. Ei kaikilla ole sellaisia.

En ole lukenut koko ketjua, mutta tästä kommentista tulee mielikuva, että vakuuttelet itsellesi, että puolisosi jäisi kyllä kiinni, jos hän pettäisi.
Meillä ei ole yhteisiä etukortteja, minulla ei ole mitään käsitystä mitä mies ostelee omilla rahoillaan ja päinvastoin, emme tietenkään näe toistemme tilitietoja, emme somea (paitsi FB:n päivitykset), puhelintietoja, kirjepostia (kuoret näkee se, joka postin hakee, mutta ei sisältöä), minulla ei ole aavistustakaan edes yhteisen auton km-lukemista, saati miehen oman, eikä miehellä minun.
Sivullisten puuttumista toisten parisuhteisiin en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään enkä hyväksymään. Jos oma puolisoni pettäisi, en todellakaan haluaisi kuulla siitä joltain ulkopuoliselta.

täh, miten tuo liittyy pankkitiliin?
On vaan monesti melko tyypillistä, että kun pariskunta lähtee yhdessä kauppaan, uimahalliin tai ulos syömään, niin mennään samalla autolla eikä ajella peräkkäin.
Nyt lähinnä jään ihmettelemään, että mitä yhteistä näillä pareilla sitten lopulta on kun asutaan erillään, koskaan ei nähdä toisen kuitteja, kirjeitä, puhelimen näyttöä, kotia, vaatekaappia.. tunneta ei ketään muita ihmisiä kumppanin elämässä, koskaan ei mennä mihinkään yhdessä niin, että oltaisi samassa autossa jne
Saattaahan se olla, että jos jo lähtökohtaisesti suhteessa kumppani on piiiiiitkän käsivarren matkan päässä, ei suhdetta ole alunperinkään tehty kestämään.
Mulla ole yhtään kaveriakaan kenen elämästä olisin noin heikosti perillä.

Puolisoni tapaa kavereitaan ja tekee satunnaisesti vapaaehtoistöitä. Ei ole pitkä aika siitä, kun oli jonkun porukan kanssa auttamassa eräässä asiassa ja kertoi, että menivät hänen autollaan. En todellakaan kysele häneltä aina, kun hän tulee kavereiltaan tai joltain tuollaiselta "keikalta", että ketä siellä oli, montako teitä oli, millä menitte, mitä teitte jne. Kyllä meidän autoistamme voisi ihan hyvin löytyä vaaleita koirankarvoja, vaikka oma koira on musta. Niitä voisi kyllä ajautua sinne myös ihan omien vaatteitteni mukana, koska minä meistä olen se, joka tervehtii vieraita koiria aina kun mahdollista.

Joo, en ole kuullut sellaisista pariskunnista paitsi jos miehellä on ulkomaalaistaustainen vaimo, joka ei osaa kieltä. Jota siis voi hallita ja kontrolloida täysin. Joka eristetään kaikesta. Sitten on niitä kulissiliittoja, joissa ei kauheasti ole mitään yhteistä paitsi se omaisuus tai joku status tai laiskuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies on narsisti tai psykopaatti, joka kykenee valehtemaan uskottavasti ja jonka käytös ei ole muuttunut sivusuhteen myötä, koska hänellä ei ole omaatuntoa, eikä oikeastaan normaaleita tunteita. Hän on myös luultavasti tarkoituksella järjestänyt elämänsä niin, että on hyvin erilliset elämät ja kaverisuhteet vaimon kanssa. Siksi vaimo ei tiedä koko pettämisestä mitään.
Useimmiten kahden toisilleen näennäisesti tuntemattoman ihmisen väliltäkin löytyy keskimäärin 1–3 yhteistä tuttavaa, kun hetken aikaa keskustellaan.
Salasuhteet paljastuvat usein myös kuiteista (väärä kauppa väärällä alueella väärään aikaan, omituiset ostokset), yhteisistä plussa- tai s-etukorteista, hassuista sattumista, epäloogisuuksista puheissa, auton trippimittareista, puhelimesta, somesta. Tai salarakas ottaa itse yhteyttä pettäjän puolisoon. Tai salarakkaan kaveri.
Aloituksessa kuulosti olevan miehellä ja vaimolla lukuisa määrä yhteisiä tuttavia, myös työkavereita, ja epäilyttävän läheiseksi muuttunut työpaikkojen sijainti salarakkaan kanssa.
Useimmiten salasuhde taitaa kuitenkin paljastua täysin yllättävän tapahtumasarjan tai tahon kautta, jota pettäjä ei osaa edes varoa.
Jep, miten autoon on eksynyt vaaleita koirankarvoja kun itsellä, kellään perheestä tai kavereilla ei ole vaaleaa koiraa. Kysyessä asiasta totuus paljastuu. Kyllä tuollaista kaksoiselämää on mahdottoman vaikeaa peitellä loputtomiin.
Onko teillä siis vain yksi yhteinen auto? Ja yhteinen pankkitilikin näköjään löytyy. Ei kaikilla ole sellaisia.
täh, miten tuo liittyy pankkitiliin?
On vaan monesti melko tyypillistä, että kun pariskunta lähtee yhdessä kauppaan, uimahalliin tai ulos syömään, niin mennään samalla autolla eikä ajella peräkkäin.
Nyt lähinnä jään ihmettelemään, että mitä yhteistä näillä pareilla sitten lopulta on kun asutaan erillään, koskaan ei nähdä toisen kuitteja, kirjeitä, puhelimen näyttöä, kotia, vaatekaappia.. tunneta ei ketään muita ihmisiä kumppanin elämässä, koskaan ei mennä mihinkään yhdessä niin, että oltaisi samassa autossa jne
Saattaahan se olla, että jos jo lähtökohtaisesti suhteessa kumppani on piiiiiitkän käsivarren matkan päässä, ei suhdetta ole alunperinkään tehty kestämään.
Mulla ole yhtään kaveriakaan kenen elämästä olisin noin heikosti perillä.
Katsotko aina yhteisen auton trippimittaria, kun lähdette yhdessä jonnekin ja kun palaatte sieltä? Seuraatko myös puolisosi oman auton trippimittaria?
Meillä ei nähdä toisen kuitteja, kirjeitä, puhelimen näyttöä, pankkitiliä, henkilökohtaisia papereita, kirjeiden sisältöä. Miksi ihmeessä pitäisi? Olemme sitoutuneita liittoomme, molemmat mukana sillä mielellä, että tämä on loppuelämämme parisuhde, mutta edelleen olemme kaksi erillistä yksilöä. Meillä on yhteinen pankkitili, josta maksemme yhteiset kulut, mutta minun oma rahaliikenteeni ei todellakaan kuulu puolisolleni eikä hänen pankkiasiansa minulle.
Puolisoni sukulaiset ja ystävät tunnen, ainakin suurimman osan. Tapaan hänen lähimpiä sukulaisiaan noin kerran vuodessa, koska puolisoni toivoo niin. Ystäviään hän tapaa lähes aina ilman minua. Samoin minä tapaan omia ystäviäni mieluummin töiden jälkeen tai lounastunnilla kaupungilla kuin kotonani tai heidän kotonaan.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies on narsisti tai psykopaatti, joka kykenee valehtemaan uskottavasti ja jonka käytös ei ole muuttunut sivusuhteen myötä, koska hänellä ei ole omaatuntoa, eikä oikeastaan normaaleita tunteita. Hän on myös luultavasti tarkoituksella järjestänyt elämänsä niin, että on hyvin erilliset elämät ja kaverisuhteet vaimon kanssa. Siksi vaimo ei tiedä koko pettämisestä mitään.
Useimmiten kahden toisilleen näennäisesti tuntemattoman ihmisen väliltäkin löytyy keskimäärin 1–3 yhteistä tuttavaa, kun hetken aikaa keskustellaan.
Salasuhteet paljastuvat usein myös kuiteista (väärä kauppa väärällä alueella väärään aikaan, omituiset ostokset), yhteisistä plussa- tai s-etukorteista, hassuista sattumista, epäloogisuuksista puheissa, auton trippimittareista, puhelimesta, somesta. Tai salarakas ottaa itse yhteyttä pettäjän puolisoon. Tai salarakkaan kaveri.
Aloituksessa kuulosti olevan miehellä ja vaimolla lukuisa määrä yhteisiä tuttavia, myös työkavereita, ja epäilyttävän läheiseksi muuttunut työpaikkojen sijainti salarakkaan kanssa.
Useimmiten salasuhde taitaa kuitenkin paljastua täysin yllättävän tapahtumasarjan tai tahon kautta, jota pettäjä ei osaa edes varoa.
En ole lukenut koko ketjua, mutta tästä kommentista tulee mielikuva, että vakuuttelet itsellesi, että puolisosi jäisi kyllä kiinni, jos hän pettäisi.
Meillä ei ole yhteisiä etukortteja, minulla ei ole mitään käsitystä mitä mies ostelee omilla rahoillaan ja päinvastoin, emme tietenkään näe toistemme tilitietoja, emme somea (paitsi FB:n päivitykset), puhelintietoja, kirjepostia (kuoret näkee se, joka postin hakee, mutta ei sisältöä), minulla ei ole aavistustakaan edes yhteisen auton km-lukemista, saati miehen oman, eikä miehellä minun.
Sivullisten puuttumista toisten parisuhteisiin en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään enkä hyväksymään. Jos oma puolisoni pettäisi, en todellakaan haluaisi kuulla siitä joltain ulkopuoliselta.
Sivusta; itse toimisin vastaavassa tilanteessa kuten haluaisin itselleni tehtävän. Haluaisin kuulla, en haluaisi elää vuosia tai edes kuukausia valheessa. Pettäminen on mulle ehdoton no-no. Kertoisin, vaikka saisin vihat niskoilleni.
Lisäksi. Pettämisestä kertominen ei ole mielestäni sivullisen puuttuminen parisuhteeseen, pettäjä on siinä kohtaa avannut parisuhteen yksipuoleisella päätöksellä ja hän on täysin vastuussa kaikesta ikävästä, mitä siitä seuraa. Kun parisuhteeseen ottaa mukaan kolmannen, se lakkaa olemasta PARIsuhde, koska sillä kolmannella on oma mielipide oman elämänsä asioihin, ja pettävä kumppani on hänen elämäänsä mennyt osaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies on narsisti tai psykopaatti, joka kykenee valehtemaan uskottavasti ja jonka käytös ei ole muuttunut sivusuhteen myötä, koska hänellä ei ole omaatuntoa, eikä oikeastaan normaaleita tunteita. Hän on myös luultavasti tarkoituksella järjestänyt elämänsä niin, että on hyvin erilliset elämät ja kaverisuhteet vaimon kanssa. Siksi vaimo ei tiedä koko pettämisestä mitään.
Useimmiten kahden toisilleen näennäisesti tuntemattoman ihmisen väliltäkin löytyy keskimäärin 1–3 yhteistä tuttavaa, kun hetken aikaa keskustellaan.
Salasuhteet paljastuvat usein myös kuiteista (väärä kauppa väärällä alueella väärään aikaan, omituiset ostokset), yhteisistä plussa- tai s-etukorteista, hassuista sattumista, epäloogisuuksista puheissa, auton trippimittareista, puhelimesta, somesta. Tai salarakas ottaa itse yhteyttä pettäjän puolisoon. Tai salarakkaan kaveri.
Aloituksessa kuulosti olevan miehellä ja vaimolla lukuisa määrä yhteisiä tuttavia, myös työkavereita, ja epäilyttävän läheiseksi muuttunut työpaikkojen sijainti salarakkaan kanssa.
Useimmiten salasuhde taitaa kuitenkin paljastua täysin yllättävän tapahtumasarjan tai tahon kautta, jota pettäjä ei osaa edes varoa.
Jep, miten autoon on eksynyt vaaleita koirankarvoja kun itsellä, kellään perheestä tai kavereilla ei ole vaaleaa koiraa. Kysyessä asiasta totuus paljastuu. Kyllä tuollaista kaksoiselämää on mahdottoman vaikeaa peitellä loputtomiin.
Puolisoni tapaa kavereitaan ja tekee satunnaisesti vapaaehtoistöitä. Ei ole pitkä aika siitä, kun oli jonkun porukan kanssa auttamassa eräässä asiassa ja kertoi, että menivät hänen autollaan. En todellakaan kysele häneltä aina, kun hän tulee kavereiltaan tai joltain tuollaiselta "keikalta", että ketä siellä oli, montako teitä oli, millä menitte, mitä teitte jne. Kyllä meidän autoistamme voisi ihan hyvin löytyä vaaleita koirankarvoja, vaikka oma koira on musta. Niitä voisi kyllä ajautua sinne myös ihan omien vaatteitteni mukana, koska minä meistä olen se, joka tervehtii vieraita koiria aina kun mahdollista.
ehkä tuo koirankarvajuttu ei ollut sulle osoitettu vaan jonkun omakohtainen kokemus komppaamaan kirjoittajaa joka esitti suhteen paljastuvan usein jonkin oudon sattumuksen kautta.
Tuolla on aiemmin jo melko kattava lista merkkejä, jotka saattaa tulla esille jos joskus on jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa sen tyypin kanssa ketä kutsuu kumppanikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siis eroa "lapsen vuoksi". Eniten kai käy sääliksi vaimoa, sitonut itsensä tuollaiseen, joka ei kykene alkeellisiakaan päätöksiä tekemään, vaan rikkoo ja pilaa selän takana kaiken. Kyllähän noin pitkästä suhteesta tietää aika moni muukin, kumma ettei vaimo ole mitään huomannut vaikka kai näitäkin tapahtuu.
Tyhmähän tossa trollitarinassa ois se vaimo, joka olis kynnysmatto ja pulkannaru. Ovat ansainneet toisensa, säälittävää 🤷🏻
Mistä sä voit varmaksi sanoa että trollitarina? Merkitystä on vain tarinalla ja sillä mitä sen kirjoittaja haluaa sanoa. 🤣🤣🤣
Sitä olen aina ihmetellyt, että miten kukaan halua pitää ystävänään jotain täysin moraalitonta ja empatiakyvytöntä ihmistä. Mikä tuosta valehtelevasta retkusta muka tekee hyvän ja luotettavan ystävän sinulle?
Ei tuo mies välttämättä eroa koskaan. Minä olen naimisissa oleva nainen ja minulla on sivusuhde naimisissa olevan miehen kanssa. Emme kuitenkaan aio erota liitoistamme. Se olisi liian työlästä, talojen myynnit ja muu omaisuus. Jos menisimme yhteen, arki tulisi meidänkin välillämme. Yhteinen arki olisi kyllä upea kokea. Ei tarvitsisi ikävöidä toista. Päivittäin viestittelemme, jonkun kerran kuukaudessa tapaamme. Välittämistä on paljon, ehkä rakkautta? Molempien lapset ovat lentäneet jo kotoa. Seksittömät avioliitot. Suhde puolisoon korkeintaan kaveruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies on narsisti tai psykopaatti, joka kykenee valehtemaan uskottavasti ja jonka käytös ei ole muuttunut sivusuhteen myötä, koska hänellä ei ole omaatuntoa, eikä oikeastaan normaaleita tunteita. Hän on myös luultavasti tarkoituksella järjestänyt elämänsä niin, että on hyvin erilliset elämät ja kaverisuhteet vaimon kanssa. Siksi vaimo ei tiedä koko pettämisestä mitään.
Useimmiten kahden toisilleen näennäisesti tuntemattoman ihmisen väliltäkin löytyy keskimäärin 1–3 yhteistä tuttavaa, kun hetken aikaa keskustellaan.
Salasuhteet paljastuvat usein myös kuiteista (väärä kauppa väärällä alueella väärään aikaan, omituiset ostokset), yhteisistä plussa- tai s-etukorteista, hassuista sattumista, epäloogisuuksista puheissa, auton trippimittareista, puhelimesta, somesta. Tai salarakas ottaa itse yhteyttä pettäjän puolisoon. Tai salarakkaan kaveri.
Aloituksessa kuulosti olevan miehellä ja vaimolla lukuisa määrä yhteisiä tuttavia, myös työkavereita, ja epäilyttävän läheiseksi muuttunut työpaikkojen sijainti salarakkaan kanssa.
Useimmiten salasuhde taitaa kuitenkin paljastua täysin yllättävän tapahtumasarjan tai tahon kautta, jota pettäjä ei osaa edes varoa.
Jep, miten autoon on eksynyt vaaleita koirankarvoja kun itsellä, kellään perheestä tai kavereilla ei ole vaaleaa koiraa. Kysyessä asiasta totuus paljastuu. Kyllä tuollaista kaksoiselämää on mahdottoman vaikeaa peitellä loputtomiin.
Onko teillä siis vain yksi yhteinen auto? Ja yhteinen pankkitilikin näköjään löytyy. Ei kaikilla ole sellaisia.
täh, miten tuo liittyy pankkitiliin?
On vaan monesti melko tyypillistä, että kun pariskunta lähtee yhdessä kauppaan, uimahalliin tai ulos syömään, niin mennään samalla autolla eikä ajella peräkkäin.
Nyt lähinnä jään ihmettelemään, että mitä yhteistä näillä pareilla sitten lopulta on kun asutaan erillään, koskaan ei nähdä toisen kuitteja, kirjeitä, puhelimen näyttöä, kotia, vaatekaappia.. tunneta ei ketään muita ihmisiä kumppanin elämässä, koskaan ei mennä mihinkään yhdessä niin, että oltaisi samassa autossa jne
Saattaahan se olla, että jos jo lähtökohtaisesti suhteessa kumppani on piiiiiitkän käsivarren matkan päässä, ei suhdetta ole alunperinkään tehty kestämään.
Mulla ole yhtään kaveriakaan kenen elämästä olisin noin heikosti perillä.
Katsotko aina yhteisen auton trippimittaria, kun lähdette yhdessä jonnekin ja kun palaatte sieltä? Seuraatko myös puolisosi oman auton trippimittaria?
Meillä ei nähdä toisen kuitteja, kirjeitä, puhelimen näyttöä, pankkitiliä, henkilökohtaisia papereita, kirjeiden sisältöä. Miksi ihmeessä pitäisi? Olemme sitoutuneita liittoomme, molemmat mukana sillä mielellä, että tämä on loppuelämämme parisuhde, mutta edelleen olemme kaksi erillistä yksilöä. Meillä on yhteinen pankkitili, josta maksemme yhteiset kulut, mutta minun oma rahaliikenteeni ei todellakaan kuulu puolisolleni eikä hänen pankkiasiansa minulle.
Puolisoni sukulaiset ja ystävät tunnen, ainakin suurimman osan. Tapaan hänen lähimpiä sukulaisiaan noin kerran vuodessa, koska puolisoni toivoo niin. Ystäviään hän tapaa lähes aina ilman minua. Samoin minä tapaan omia ystäviäni mieluummin töiden jälkeen tai lounastunnilla kaupungilla kuin kotonani tai heidän kotonaan.
eri
Ei niitä tarvitse kytätä. Olen tuon listan tekijä, ja useimmiten nuo pettämiset / salasuhteet tulee ilmi täysin vahingossa. Tottakai pettäjä koittaa pimittää ja siivota jälkensä ja piilotella asiansa mahdollisimman tarkasti. Paljastuminen on hyvin usein vain monen pienen asian summa. Lähdet kotiin töistä aiemmin kuin yleensä. Tai menet eri reittiä. Palaat viikonloppureissulta aiemmin kuin suunniteltu. Sun treenit on peruttu. Sä haet postin eikä kumppani kuten yleensä. Menet toiseen kauppaan kun aioit, tapaat eri ihmisiä ja juttelet heidän kanssaan ja pam, joku kertoo sulle totuuden, tietysti vahingossa.
Mun ystävän eksän salasuhde paljastui niinkin hassusti, kun lähdin toisen kaverini kanssa illanviettoon, ja sinne tuli eräs mulle tuntematon kaverini kaveri. Hän sattui olemaan kotoisin paikkakunnalta x, josta myös ystäväni eksä oli kotoisin. Mitään sen kummempia ajattelematta sanoin että hlö nimeltä x on sieltä myös, että tunteeko, se seurustelee mun hyvän ystävän kanssa, niin tää kaverin kaveri sanoo, että joo tunnen ja se seurustelee myös hänen kaverinsa kanssa. No siinähän laskettiin yhteen yksi + yksi + yksi. Ei muuta kun miestä piinapenkkiin ja tunnusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies on narsisti tai psykopaatti, joka kykenee valehtemaan uskottavasti ja jonka käytös ei ole muuttunut sivusuhteen myötä, koska hänellä ei ole omaatuntoa, eikä oikeastaan normaaleita tunteita. Hän on myös luultavasti tarkoituksella järjestänyt elämänsä niin, että on hyvin erilliset elämät ja kaverisuhteet vaimon kanssa. Siksi vaimo ei tiedä koko pettämisestä mitään.
Useimmiten kahden toisilleen näennäisesti tuntemattoman ihmisen väliltäkin löytyy keskimäärin 1–3 yhteistä tuttavaa, kun hetken aikaa keskustellaan.
Salasuhteet paljastuvat usein myös kuiteista (väärä kauppa väärällä alueella väärään aikaan, omituiset ostokset), yhteisistä plussa- tai s-etukorteista, hassuista sattumista, epäloogisuuksista puheissa, auton trippimittareista, puhelimesta, somesta. Tai salarakas ottaa itse yhteyttä pettäjän puolisoon. Tai salarakkaan kaveri.
Aloituksessa kuulosti olevan miehellä ja vaimolla lukuisa määrä yhteisiä tuttavia, myös työkavereita, ja epäilyttävän läheiseksi muuttunut työpaikkojen sijainti salarakkaan kanssa.
Useimmiten salasuhde taitaa kuitenkin paljastua täysin yllättävän tapahtumasarjan tai tahon kautta, jota pettäjä ei osaa edes varoa.
Jep, miten autoon on eksynyt vaaleita koirankarvoja kun itsellä, kellään perheestä tai kavereilla ei ole vaaleaa koiraa. Kysyessä asiasta totuus paljastuu. Kyllä tuollaista kaksoiselämää on mahdottoman vaikeaa peitellä loputtomiin.
Onko teillä siis vain yksi yhteinen auto? Ja yhteinen pankkitilikin näköjään löytyy. Ei kaikilla ole sellaisia.
täh, miten tuo liittyy pankkitiliin?
On vaan monesti melko tyypillistä, että kun pariskunta lähtee yhdessä kauppaan, uimahalliin tai ulos syömään, niin mennään samalla autolla eikä ajella peräkkäin.
Nyt lähinnä jään ihmettelemään, että mitä yhteistä näillä pareilla sitten lopulta on kun asutaan erillään, koskaan ei nähdä toisen kuitteja, kirjeitä, puhelimen näyttöä, kotia, vaatekaappia.. tunneta ei ketään muita ihmisiä kumppanin elämässä, koskaan ei mennä mihinkään yhdessä niin, että oltaisi samassa autossa jne
Saattaahan se olla, että jos jo lähtökohtaisesti suhteessa kumppani on piiiiiitkän käsivarren matkan päässä, ei suhdetta ole alunperinkään tehty kestämään.
Mulla ole yhtään kaveriakaan kenen elämästä olisin noin heikosti perillä.
Katsotko aina yhteisen auton trippimittaria, kun lähdette yhdessä jonnekin ja kun palaatte sieltä? Seuraatko myös puolisosi oman auton trippimittaria?
Meillä ei nähdä toisen kuitteja, kirjeitä, puhelimen näyttöä, pankkitiliä, henkilökohtaisia papereita, kirjeiden sisältöä. Miksi ihmeessä pitäisi? Olemme sitoutuneita liittoomme, molemmat mukana sillä mielellä, että tämä on loppuelämämme parisuhde, mutta edelleen olemme kaksi erillistä yksilöä. Meillä on yhteinen pankkitili, josta maksemme yhteiset kulut, mutta minun oma rahaliikenteeni ei todellakaan kuulu puolisolleni eikä hänen pankkiasiansa minulle.
Puolisoni sukulaiset ja ystävät tunnen, ainakin suurimman osan. Tapaan hänen lähimpiä sukulaisiaan noin kerran vuodessa, koska puolisoni toivoo niin. Ystäviään hän tapaa lähes aina ilman minua. Samoin minä tapaan omia ystäviäni mieluummin töiden jälkeen tai lounastunnilla kaupungilla kuin kotonani tai heidän kotonaan.
eri
en katso trippimittaria kun ei oo syytä epäillä mitään. Jokuhan voi tosin vaikka seurata bensan kulutusta ja siksi katsoa, ihmisillä kun on niin erilaisia suhteita.
Mulla mies jättää kuitit ynnä muuta kauhtaa housujen ja takkien taskuihin, joista sitten niitä roskitan kun laitan pyykkiä. Ehkä jos sieltä kuitista osuisi silmään vaikka paremman ravintolan nimi niin avaisin oikein kuitin ja katsoisin, että ai, millos se on tuolla käynnyt, onpa sillä nykyisin hienot lounaat.
Auto on herralla aina kuin p*läjä, jos se yhtäkkiä olisikin kovin siisti, ihmettelisin. Minähän sen yleensä siivoan, joten aika varmasti ihmettelisin jos löytäisin sieltä siivotessa vaikka pinnin joka ei kuulu mulle.
Puhelimen näytön näen aika varmasti halutessani kun puhelin on yleensä tuossa sohvapöydällä kun katsotaan yhdessä telkkaa tai hän vieressä sitä nypelöi kun olemme sängyssä. Saattaisin panna merkille senkin jos puhelin olisi yhtäkkiä tiukasti povitaskussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies on narsisti tai psykopaatti, joka kykenee valehtemaan uskottavasti ja jonka käytös ei ole muuttunut sivusuhteen myötä, koska hänellä ei ole omaatuntoa, eikä oikeastaan normaaleita tunteita. Hän on myös luultavasti tarkoituksella järjestänyt elämänsä niin, että on hyvin erilliset elämät ja kaverisuhteet vaimon kanssa. Siksi vaimo ei tiedä koko pettämisestä mitään.
Useimmiten kahden toisilleen näennäisesti tuntemattoman ihmisen väliltäkin löytyy keskimäärin 1–3 yhteistä tuttavaa, kun hetken aikaa keskustellaan.
Salasuhteet paljastuvat usein myös kuiteista (väärä kauppa väärällä alueella väärään aikaan, omituiset ostokset), yhteisistä plussa- tai s-etukorteista, hassuista sattumista, epäloogisuuksista puheissa, auton trippimittareista, puhelimesta, somesta. Tai salarakas ottaa itse yhteyttä pettäjän puolisoon. Tai salarakkaan kaveri.
Aloituksessa kuulosti olevan miehellä ja vaimolla lukuisa määrä yhteisiä tuttavia, myös työkavereita, ja epäilyttävän läheiseksi muuttunut työpaikkojen sijainti salarakkaan kanssa.
Useimmiten salasuhde taitaa kuitenkin paljastua täysin yllättävän tapahtumasarjan tai tahon kautta, jota pettäjä ei osaa edes varoa.
En ole lukenut koko ketjua, mutta tästä kommentista tulee mielikuva, että vakuuttelet itsellesi, että puolisosi jäisi kyllä kiinni, jos hän pettäisi.
Meillä ei ole yhteisiä etukortteja, minulla ei ole mitään käsitystä mitä mies ostelee omilla rahoillaan ja päinvastoin, emme tietenkään näe toistemme tilitietoja, emme somea (paitsi FB:n päivitykset), puhelintietoja, kirjepostia (kuoret näkee se, joka postin hakee, mutta ei sisältöä), minulla ei ole aavistustakaan edes yhteisen auton km-lukemista, saati miehen oman, eikä miehellä minun.
Sivullisten puuttumista toisten parisuhteisiin en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään enkä hyväksymään. Jos oma puolisoni pettäisi, en todellakaan haluaisi kuulla siitä joltain ulkopuoliselta.
Sivusta; itse toimisin vastaavassa tilanteessa kuten haluaisin itselleni tehtävän. Haluaisin kuulla, en haluaisi elää vuosia tai edes kuukausia valheessa. Pettäminen on mulle ehdoton no-no. Kertoisin, vaikka saisin vihat niskoilleni.
Lisäksi. Pettämisestä kertominen ei ole mielestäni sivullisen puuttuminen parisuhteeseen, pettäjä on siinä kohtaa avannut parisuhteen yksipuoleisella päätöksellä ja hän on täysin vastuussa kaikesta ikävästä, mitä siitä seuraa. Kun parisuhteeseen ottaa mukaan kolmannen, se lakkaa olemasta PARIsuhde, koska sillä kolmannella on oma mielipide oman elämänsä asioihin, ja pettävä kumppani on hänen elämäänsä mennyt osaksi.
Minä uskon siihen, että mitä ei tiedä, se ei voi loukata. Jos puolisoni pettäisi minua, enkä koskaan saisi sitä tietää, se ei voisi minua loukata. Siksi ulkopuolinen, joka kokisi tarpeelliseksi tulla kertomaan asiasta, todellakin saisi vihat niskoilleen.
Ja huom. älkää vastatko, että "mitäs sitten, kun asia paljastuisi" - minä kirjoitin nimenomaan, että jos en koskaan saisi asiasta tietää. Ainoa, jolta haluan kuulla, jos puolisoni minua pettää, on hän itse. Ja saman periaatteen mukaisesti toimin itse, en ikinä mene puuttumaan muiden parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Sitä olen aina ihmetellyt, että miten kukaan halua pitää ystävänään jotain täysin moraalitonta ja empatiakyvytöntä ihmistä. Mikä tuosta valehtelevasta retkusta muka tekee hyvän ja luotettavan ystävän sinulle?
Elämäntilanne ja yksi huono vaihe elämässä ei mielestäni tee ystävästäni huonoa ihmistä. Välitän ystävästäni, se on syy miksi tähän puutun, tai miksi tämä minua hiertää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siis eroa "lapsen vuoksi". Eniten kai käy sääliksi vaimoa, sitonut itsensä tuollaiseen, joka ei kykene alkeellisiakaan päätöksiä tekemään, vaan rikkoo ja pilaa selän takana kaiken. Kyllähän noin pitkästä suhteesta tietää aika moni muukin, kumma ettei vaimo ole mitään huomannut vaikka kai näitäkin tapahtuu.
Tyhmähän tossa trollitarinassa ois se vaimo, joka olis kynnysmatto ja pulkannaru. Ovat ansainneet toisensa, säälittävää 🤷🏻
Vaimo ei tiedä tietenkään.
En minäkään tietäisi, jos miehelläni olisi suhde. Hän osaa lokeroida tunteensa ja ajatuksensa niin, että pystyisi elämään kotona ihan normaalisti, vaikka olisi toinen elämä muualla. Työkin on epäsäånnöllistä, eikä 8-16.Ei vaimo tiedä. Tai ainakaan myönnä tietävänsä, koska kulissi on tärkeämpi, status.
Mies ei käytä enää sormusta. Ouraa ja eri sormessa. On paljon omia menoja ja harrastuksia. Ovat nykyään samassa työpaikassa, joten ei voi olla miehesi. Vaimo meni ukkorukan perässä samaan työpaikkaan. Kellohan tuossa tiki-tiki-tikittää. Lienee turha sanoa että kolmion osapuolten työpaikat ovat samassa rakennuskompleksissa.
Pakko sanoa että kaverin puolesta hirvittää.
oot kirjoittanut tästä kuviosta aiemminkin, miksi tämä sinun peppua niin kovasti kutittaa? Veikkaan, että olet se toinen nainen ja pidät tätä aihetta pinnalla, sopivasti yksityiskohtia kirjoittaen, siinä toivossa, että joku vaimon tuttu yhdistäisi nämä häneen ja paljastaisi vaimolle. Jos sinun tarvitsee keksiä temppuja, että saisit miehen kanssa lukkotilannetta eteenpäin niin tilanteesi on aivan epätoivoinen. Suosittelisin, että sanoisit miehelle, että ratkaisuja tai sinä teet omasi, ja sitten kanssa teet niitä päätöksiä jos hän ei pysty.
Mä kanssa epäilen, että ap on itse se toinen nainen.
Voisi olla mieheni kakkosnainen, vaihtanut vaan teinin sukupuolen ja jättänyt kertomatta, että on yksi toinenkin lapsi. Ja lapset siis minun ja mieheni yhteisiä.
Mies ei saa eroa aikaiseksi, on jotain satuja ilmeisesti naiselle luritellut siitä, että tulee eroamaan. Tilanne kestänyt jo yli vuoden. Jos nainen olisi elämän rakkaus, olisi taatusti lähtenyt jo sen matkaan. Ja kakkosnainen ei halua olla kakkosnainen, on tämän ilmaissut jo alkuvaiheessa, mutta silti on kakkosnaisena. Nyt ehkä etsii jotain keinoja tai vinkkejä täältä palstalta, millä saisi tilannetta käännettyä itselleen sopivammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mies on narsisti tai psykopaatti, joka kykenee valehtemaan uskottavasti ja jonka käytös ei ole muuttunut sivusuhteen myötä, koska hänellä ei ole omaatuntoa, eikä oikeastaan normaaleita tunteita. Hän on myös luultavasti tarkoituksella järjestänyt elämänsä niin, että on hyvin erilliset elämät ja kaverisuhteet vaimon kanssa. Siksi vaimo ei tiedä koko pettämisestä mitään.
Useimmiten kahden toisilleen näennäisesti tuntemattoman ihmisen väliltäkin löytyy keskimäärin 1–3 yhteistä tuttavaa, kun hetken aikaa keskustellaan.
Salasuhteet paljastuvat usein myös kuiteista (väärä kauppa väärällä alueella väärään aikaan, omituiset ostokset), yhteisistä plussa- tai s-etukorteista, hassuista sattumista, epäloogisuuksista puheissa, auton trippimittareista, puhelimesta, somesta. Tai salarakas ottaa itse yhteyttä pettäjän puolisoon. Tai salarakkaan kaveri.
Aloituksessa kuulosti olevan miehellä ja vaimolla lukuisa määrä yhteisiä tuttavia, myös työkavereita, ja epäilyttävän läheiseksi muuttunut työpaikkojen sijainti salarakkaan kanssa.
Useimmiten salasuhde taitaa kuitenkin paljastua täysin yllättävän tapahtumasarjan tai tahon kautta, jota pettäjä ei osaa edes varoa.
En ole lukenut koko ketjua, mutta tästä kommentista tulee mielikuva, että vakuuttelet itsellesi, että puolisosi jäisi kyllä kiinni, jos hän pettäisi.
Meillä ei ole yhteisiä etukortteja, minulla ei ole mitään käsitystä mitä mies ostelee omilla rahoillaan ja päinvastoin, emme tietenkään näe toistemme tilitietoja, emme somea (paitsi FB:n päivitykset), puhelintietoja, kirjepostia (kuoret näkee se, joka postin hakee, mutta ei sisältöä), minulla ei ole aavistustakaan edes yhteisen auton km-lukemista, saati miehen oman, eikä miehellä minun.
Sivullisten puuttumista toisten parisuhteisiin en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään enkä hyväksymään. Jos oma puolisoni pettäisi, en todellakaan haluaisi kuulla siitä joltain ulkopuoliselta.
Sivusta; itse toimisin vastaavassa tilanteessa kuten haluaisin itselleni tehtävän. Haluaisin kuulla, en haluaisi elää vuosia tai edes kuukausia valheessa. Pettäminen on mulle ehdoton no-no. Kertoisin, vaikka saisin vihat niskoilleni.
Lisäksi. Pettämisestä kertominen ei ole mielestäni sivullisen puuttuminen parisuhteeseen, pettäjä on siinä kohtaa avannut parisuhteen yksipuoleisella päätöksellä ja hän on täysin vastuussa kaikesta ikävästä, mitä siitä seuraa. Kun parisuhteeseen ottaa mukaan kolmannen, se lakkaa olemasta PARIsuhde, koska sillä kolmannella on oma mielipide oman elämänsä asioihin, ja pettävä kumppani on hänen elämäänsä mennyt osaksi.
Minä uskon siihen, että mitä ei tiedä, se ei voi loukata. Jos puolisoni pettäisi minua, enkä koskaan saisi sitä tietää, se ei voisi minua loukata. Siksi ulkopuolinen, joka kokisi tarpeelliseksi tulla kertomaan asiasta, todellakin saisi vihat niskoilleen.
Ja huom. älkää vastatko, että "mitäs sitten, kun asia paljastuisi" - minä kirjoitin nimenomaan, että jos en koskaan saisi asiasta tietää. Ainoa, jolta haluan kuulla, jos puolisoni minua pettää, on hän itse. Ja saman periaatteen mukaisesti toimin itse, en ikinä mene puuttumaan muiden parisuhteeseen.
Ymmärräthän että sun ajattelutapa on aika naivi? Mua ei pelottaisi vihanpurkaus, toi on vaan uhittelua. Kertoisin silti, koska itse haluaisin vastaavassa tilanteessa tietää.
Midtä ihmeestä minä tietäisin edes, mitä etukortteja miehellä on? Ei asvistustakaan. Meillä on täysin erilliset rahat, 100% erilliset. Molemmilla on myös omat autot, tietokoneet ja puhelimet, en koskaan ole edes kyydissä miehen autossa, joten joku trippimittari ei kerro yhyään mitään. Lisäksi miehellä on epäsäännöllinen matkatyö ja toinen asuntokin toisella paikkakunnalla työn takia. Hän on myyntityössä ja valehtelee ammatilseen. Hänellä voisi helposti olla sivusuhde, jos haluaisi, enkä voisi mistään sitä tietää.