Lue keskustelun säännöt.
Mikä on totuus "superihmisten" taustalla?
28.02.2023 |
Media hehkuttaa säännöllisesti "superihmisiä", jotka ovat lahjakkaita, tehokkaita, loputtoman energisiä ja aina terveitä ja positiivisia. Mutta mikä mahtaa olla totuus, kun kuitenkin kaikilla meistä on se sama 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissä.
Otetaan esimerkiksi naispuolinen henkilö, jolla on lapsia ja mies. Hän käy töissä ja opiskelee samaan aikaan. Lisäksi tietysti harrastaa monipuolisesti liikuntaa, on hoikka ja nuorekas ja aina viimeistellyn näköinen.
En vaan ymmärrä, miten kenelläkään riittää vuorokaudessa tunnit tuohon kaikkeen! Onko mahdollista, että meille ei kerrota ihan kaikkea. Käykö kotona siivooja, hoitaako isovanhempi lapset ja tekee ruuat?
Tunteeko joku läheisesti tällaisen henkilön? Mikä on totuus tuosta elämästä?
Itsellä töissä käyminen (osa-aikainen!), kodin hoito (toki mies tekee osansa), lasten hoitaminen ja kyyditseminen harrastuksiin vie kaiken ajan ja ylikin! Olen väsynyt ja haluaisin keventää jostain, mutta kaikki tekeminen on ns. pakollista. En vaan tajua miten jotkut tekee tämän kaiken päälle vielä niin paljon muutakin.
Kommentit (224)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma ehtiväinen ja aina freesi ystäväni ainakin näännytti itseään näyttääkseen hyvältä, sekä käytti kaikki lasten harrastuksiin viemiset sun muut luppoajat lenkkeilemällä. Eli ajoi haliille, jätti lapsen harjoituksiin ja juoksi sillä välillä tunnin lenkin itse.
Kaikki ruoka mitä hän kokkasi oli mahdollisimman helppoa, eli tyyliin perunasipulisekoitus ja kinkkusuikalepussi uuniin kerman kanssa tunniksi. Hän laitatti kaikki mahdolliset kaunistautumista helpottavat asiat, kuten ripsipidennykset ja kestovärjykset kulmiin, jottei meikkaamiseen menisi aikaa niin paljon. Tehokkuutta ei kyllä häneltä puuttunut, mutta aika tiukilla hän kyllä veti välillä, yöunista nipisti jos muu ei auttanut.
Vierailija kirjoitti:
En ole suorittaja vaan enemmänkin keskiverto, harkitsen, mihin ryhdyn ja mikä on tärkeää. Mulla on 8-16 työ, josta tykkään, ei ylitöitä. Olen introvertti, tykkään olla itsekseni ja herään aamulla tunnin ennen aamutoimia, jotta saan olla yksin aamulla ja meikata rauhassa. Harrastan liikuntaa säännöllisesti 4 kertaa viikossa, lajia jota rakastan. Välillä koti on sotkuinen, muttei koskaan sikolätti. Koti pysyy siistinä pienellä ylläpidolla, koska lapset ovat jo lähes aikuisia. Puoliso tasapainoinen. Oon mukavuudenhaluinen, joten asumme uudessa rivarissa ( pihatöitä ym. mahd.vähän). Palvelut ja työpaikka lähellä, niin arki ei rasita liikaa. Juhlin alkon kera n. kerran kuussa sosiaalisissa menoissa, koska se on hauskaa. Muutoin en käytä alkoa, kun se väsyttää.
Onko sinua siis sanottu superihmiseksi? Vai mikä oli tämän postsuksrn pointti? Sinänsä kuulostaa mukavalta.
Kukaan ei ole superihminen. Kyllä jokainen saa yrittää mahdollisimman paljon, mutta loppujen lopuksi kaikki joudutaan haudan alle ja tullaan unohdetuksi.
Minä en ymmärrä miksi kaupassa pitää käydä joka päivä, miksi ei voi kokata enemmän kerralla ja pakastaa annoksiin, mitä paikkaa pitää siivota tuntitolkulla joka päivä jne. Ja kyllä, mulla on 4 lasta ja siltikään en ymmärrä mihin te saatte ajan tuhrattua noissa asioissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
-varakkaat vanhemmat
-fiksut ja menestyvät sukulaiset
-alusta asti päässyt väkivallattomaan ja hyvään peruskouluun tai kouluihin
-syntynyt isoon kaupunkiin, jossa on kunnon palvelut ja tekemistä
-syntynyt naiseksi tai pitkäksi ja komeaksi pojaksi, joka saa positiivista kohtelua ja seksiä kuin vettä hanasta ja saa positiivista kohtelua geeniensä takia muutenkin
-ei kroonisia sairauksia tai vammoja
-neurotyypillinen
Sekä suomenruotsalainen. Sillä pääsee jo pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan miehen kanssa aika lähellä tuollaisia superihmisiä. Aika hyviä menemään elämässä eteenpäin, ei tuhlata aikaa varsinkaan asioihin, mitkä eivät kiinnosta, mutta vastuullisia ollaan. Ennakoiminen, epäonnistumisten sietäminen, motivaatio ja ehkä päälle kyky oppia muidenkin virheistä. Pyrkimys hyvään ja eteenpäin niin että voi olla valintoihinsa tyytyväinen eikä kaduta. On helpompi hyväksyä myös nykyhetki sellaisena kun se on. Ollaan kyllä myös aika positiivisia ihmisiä. Miehestä mainittava, että hän on ainakin rohkea, omaehtoinen, rehellinen, reilu ja älykäs. Tämä on auttanut häntä etenemään yrittäjänä merkittävästi, saa sovittua itselleen muita paremmat ehdot ja se kannattaa myös rahoittajia ja muita kumppaneita. Minä olen enempi diplomaattiluonteinen (kuulema) ja tällä hetkellä opiskelen koska se on joustavampaa lasten kanssa kuin muu urailu. Mulla on myös yritys, mutta se on sellainen sooloprojekti, mistä jatkaa valmistumisesta eteenpäin. Liittoutuminen, motivaatio, sinnikkyys ja ilo. Tietenkin esim. iän myötä kaikki voi muuttua, koputan puuta.
Ja pian muutattekin Espanjaan alle viiskymppisinä loppuunpalaneina "harrastamaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi tuntemani nainen on superihminen, hänen aikataulujaan seuratessa ihmetyttää, miten hän pysyy hengissä. Tekee töitä aamusta puoleenyöhön ja joka päivä, myös viikonloput.
Hänen miehensä on koti-isä, mikä mahdollistaa tuon. Muuten en tajua, miten kukaan jaksaa, täytyy olla hirveä motivaatio ja kunnianhimo.
Pätemisen tarve. Ei saanut lapsena tarpeeksi huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua voisi kai sanao ap:n tarkoittamaksi superihmiseksi vaikken sellaiseksi itseäni luonnehtisi.
Minulla on yritys, jonka toimitusjohtaja olen, firmassa muutamia työntekijöitä. Olen yksinhuoltaja, ja minulla on kaksi harrastavaa lasta, joiden harrastuksessa olen tautajoukoissa mukana. Sen lisäksi harrastan liikuntaa 4-5 kertaa viikossa lasten harrastusten aikana, luen ja teen käsitöitä vapaa-ajalla. Tänä talvena olen tehnyt jo kaksi villapaitaa ja pari pienempää projektia.
Meillä on aina siisti koti, pyykit pestynä ja kaapit ojennuksessa. Ei käy siivoojaa eikä ole muuta ulkopuolista apua. Itsekin olen aika huoliteltu ja tyylikäs, jos näin saa itseään kehua täällä.
Kuinka saavutan tämän kaiken? En oikein tiedä, asiat vaan menevät minulla järjestykseen kuin itsestään. En koe suorittavani tai raatavani. Käytän kalenteria aktiivisesti ja merkkaan sinne kaikki muistettavat asiat, tapaamiset, liikunnat ym.
Siivoamiseen (sis. pyykit ja tiskit) käytän päivittäin 15-30 minuuttia, lapset siivoavat omat huoneensa. Laitan ruuan töiden jälkeen ja siivoan keittiön heti. Pari kertaa vuodessa siivoan kodin katosta lattiaan.
En erityisemmin kaipaa makoilla sohvanpohjalla, en saa siitä mitään. Ennen nukkumaan menoa luen kirjaa unta odotellessa.
Olet varmaan aika tyypillinen tapaus superihmisten sarjassa. Harva heistä pitää itseään mitenkään erikoisena.
Jäin miettimään sitä, että nykyisin ihan tavallinen kodin siivoaminen koetaan valtavana spektaakkelina, mistä kertovat siivousgurujen suosiokin. Se tuntuu vähän eksoottiselta näin omaan korvaan niin kuin sekin, että palkkaisin siivoojan kotiini. Hän sitten olisi saanut käydä kahdesti päivässä, että koti olisi ruuhkavuosina pysynyt kunnossa, kun oli kaksi isoa koiraa ja lapsi leluineen ja pyykkeineen. Imuroin päivittäin ja kura-aikana myös pyyhin lattiat alakerrasta päivittäin.
Eihän se, että käy siivooja tarkoita sitä, että hän hoitaa kaiken siivouksen. Meillä käy siivoja kerran kahdessa viikossa. Hän siivoaa koko kämpän, toisinaan perusteellisemmin ja toisinaan hyvin kevyesti. Esimerkiksi jos olen juuri itse siivonnut, niin sitten siivooja keskittyy johonkin ekstraan, vaikka kylppärin kunnolliseen kuuraukseen tai ikkunanpesuun. Olen kyllä joka kerta hänelle hommia keksinyt. Itse teen tuon ajan töitä, ja pääsen sit vähemmällä siivoamisella arjessa. Samalla työllistän (siivousringissä) henkilön, joka on työn avulla päässyt asumaan Suomessa sukulaistensa kanssa.
Selvä, onko siivooja hyvä? Itse kun olen aika tarkka siivouksista niin siksikään en ottaisi siivoojaa, kun en tiedä tuleeko työ hyvin tehtyä. Ja en haluaisi olla "nillittäjä", sen sijaan joku nurtsin leikkaus tai lumityöt voisi kyllä ulkoistaa ja mökillä olemme ne ulkoistaneetkin.
Mulle on tärkeämpää ehtiä muita juttuja kuin siivoamaan täydellisesti. Ei, siivoaja ei siivoa yhtä tarkasti, kuin itse tekisin. Mutta pystyn elämään sen kanssa, sillä haluan käyttää aikani muuhun kuin vessan kaakelien hinkkaukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua lukea näitä kommentteja!
Se mitä olen pitänyt normaalina elämänä yli 60v onkin jotain supersuorittamista??
4 lasta kasvatettu, täyspäiväisesti tehty töitä 19v lähtien, rakennettu työn ohessa 3 taloa ja nyt rempataan 4. lomakäyttöön. Työmatkoja molemmilla ja vaativat työt, nyt olen juuri jäämässä pois työelämästä.
Lapset sentään enimmäkseen kulki harrastuksiin itse mutta kesäviikonloput meni turnauksissa koko perheen voimin.
Huolehdittu appisten kotitalosta 170km päässä kunnes muuttivat lähemmäs. Taloudellisesti elätetty heitä parikymmentä vuotta. Kun isäni teki kuolemaa 350km päässä ajoimme joka lauantai hänen luokseen muutamaksi tunniksi kahden. Illaksi kotiin laittamaan lapsille ruokaa.
Ei ole ollut aikaa eikä varaa miettiä liikaa, on vaan tehty ja eletty.
Me molemmat olemme kurinalaisia ja hyviä organisoimaan, mun mies sanoo että mulla on excel aivojen tilalla😄 Nyt pitäisi opetella hidastamaan tahtia. Kunhan ehdin!
Minullekin kyse on ihan normaalista elämästä. Olen myös kuullut monesti ajatuksen, että lähellä asuva anoppi on auttanut, mutta kun totuus on aivan toisin päin, vaikkei sitä ole voinut ulkopuolisille kertoakaan.
Anopilla on vakavia mt-ongelmia (eläköityi alle viisikymppisenä niiden takia) eikä häntä ole voinut jättää yksin lapsen kanssa ilman valvontaa. Lisäksi olemme elättäneet häntä yli 30 vuotta eli maksaneet hänen asumisensa puhelinlaskuja myöten. Hän on myös ns. himohamstraaja eli olemme siivonneet (raivanneet) hänen asuntonsa säännöllisesti roskista ja ulosteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikataulut, rutiinit, tasa-arvoinen työnjako puolisoiden kesken, palveluiden ostaminen, tukiverkko joka auttaa? Riittävä uni, riittävä liikunta, hyvä ruokavalio. Onni ja sattuma, nimittäin hyvä terveys.
Motivaatio, innostus, kyllä älykkyyskin vähän auttaa.
Meillä esimerkiksi käy siivooja, tilataan kauppaostokset kotiovelle, välillä tilataan valmista ruokaa. Jos tässä olisi vielä lasten hoitoapuna isovanhemmat tai lastenhoitaja, niin kyllähän näillä vaan tunteja saa lisää viikkoonsa.
Olet käsittänyt määritelmän väärin. Superihminen tekee kaiken tuon itse uupumatta, eikä osta palveluna.
Tai sitten nimenomaan käyttää näitä palveluita, mutta koska ne ei tule puheeksi, niin et tajua?
Mun energisyyttä on ihmetelty ihan ääneen kyllä useampaan otteeseen ja käytän kaikkia yllämainittuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mieletön itsekuri, ahkeruus, tehokkuus, hyvä organisointikyky sekä liian pitkälle menevä vastuuntuntoisuus. Tässä superihmisille tyypillisiä ominaisuuksia.
Moni luulee, että superihmisiksi haukutuilla pitää olla noita ominaisuuksia, mutta ei välttämättä tarvitse. Esim. itsekuriani on ihailtu/kauhisteltu koska herään aina aikaisin, en syö makeita herkkuja, syön paljon vihanneksia, liikun paljon ja teen ahkerasti töitä.
Mutta ei nuo vaadi minulta yhtään itsekuria, koska olen luonnostaan erittäin aamuvirkku. En nuku pitkään, vaikka yrittäisin. En pidä oikein mistään makeasta, sen sijaan nautin vihanneksista ja niiden pilkkomisesta. Samoin liikunta on ihanaa ja työ ja opiskelu erittäin jees.
Mulla sama tuon nukkumisen suhteen, mun päivä käynnistyi tänäänkin 5 jälkeen. En vain malta nukkua, aamut on ihania. Toki sitten menen aikaisin nukkumaan. Mieheni taas päinvastoin nauttii pitkistä illoista ja tulee aamuyöllä nukkumaan. Herää etätöihin 7.30 viimeistään.
Mutta makean suhteen mulla ei ole ollenkaan itsekuria vaikka mitä tekisin! Onneksi tulee liikuttua niin paljon jo arkihommissa ettei muutamat pullat haittaa:D
Paljon aikaan saavat ihmiset osaavat priorisoida ja punnita miten saadaan aikaan maksimitulos minimipanoksella. He ovat tulosorientoituneita eivätkä perfektionisteja. He jättävät kylmästi tekemättä sellaiset asiat jotka kokevat turhiksi.
Minä en ole sellainen. Käytän paljon aikaani sellaiseen mikä ei edistä mitään. Tykkään nysvätä yksityiskohtien kanssa. Saan suurta iloa siitä kun teen jonkun asian täydellisen hyvin, oli se sitten iso tai pieni asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mieletön itsekuri, ahkeruus, tehokkuus, hyvä organisointikyky sekä liian pitkälle menevä vastuuntuntoisuus. Tässä superihmisille tyypillisiä ominaisuuksia.
Moni luulee, että superihmisiksi haukutuilla pitää olla noita ominaisuuksia, mutta ei välttämättä tarvitse. Esim. itsekuriani on ihailtu/kauhisteltu koska herään aina aikaisin, en syö makeita herkkuja, syön paljon vihanneksia, liikun paljon ja teen ahkerasti töitä.
Mutta ei nuo vaadi minulta yhtään itsekuria, koska olen luonnostaan erittäin aamuvirkku. En nuku pitkään, vaikka yrittäisin. En pidä oikein mistään makeasta, sen sijaan nautin vihanneksista ja niiden pilkkomisesta. Samoin liikunta on ihanaa ja työ ja opiskelu erittäin jees.
Tässä ollaan asian ytimessä. Superihmiset on luonnostaan energisiä, aikaan saavia, hyviä keskittyämään ja organisoimaan ja saamaan hommat tehtyä. Aamuvirkkuuteen en valitettavasti voi samaistua, mutta aivan sama kokemus makean, vihannesten, liikunnan, opiskelun ja työn suhteen.
Itse opiskelen töiden ja perheen ohella ja harrastan aktiivisesti liikuntaa. Työkaverit ihmettelee, miten jaksan. Oon koettanut sanoa, että nimenomaan SAAN energiaa siitä liikunnasta ja opiskelusta, mutta heillä on selvästi eri kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua lukea näitä kommentteja!
Se mitä olen pitänyt normaalina elämänä yli 60v onkin jotain supersuorittamista??
4 lasta kasvatettu, täyspäiväisesti tehty töitä 19v lähtien, rakennettu työn ohessa 3 taloa ja nyt rempataan 4. lomakäyttöön. Työmatkoja molemmilla ja vaativat työt, nyt olen juuri jäämässä pois työelämästä.
Lapset sentään enimmäkseen kulki harrastuksiin itse mutta kesäviikonloput meni turnauksissa koko perheen voimin.
Huolehdittu appisten kotitalosta 170km päässä kunnes muuttivat lähemmäs. Taloudellisesti elätetty heitä parikymmentä vuotta. Kun isäni teki kuolemaa 350km päässä ajoimme joka lauantai hänen luokseen muutamaksi tunniksi kahden. Illaksi kotiin laittamaan lapsille ruokaa.
Ei ole ollut aikaa eikä varaa miettiä liikaa, on vaan tehty ja eletty.
Me molemmat olemme kurinalaisia ja hyviä organisoimaan, mun mies sanoo että mulla on excel aivojen tilalla😄 Nyt pitäisi opetella hidastamaan tahtia. Kunhan ehdin!
Minullekin kyse on ihan normaalista elämästä. Olen myös kuullut monesti ajatuksen, että lähellä asuva anoppi on auttanut, mutta kun totuus on aivan toisin päin, vaikkei sitä ole voinut ulkopuolisille kertoakaan.
Anopilla on vakavia mt-ongelmia (eläköityi alle viisikymppisenä niiden takia) eikä häntä ole voinut jättää yksin lapsen kanssa ilman valvontaa. Lisäksi olemme elättäneet häntä yli 30 vuotta eli maksaneet hänen asumisensa puhelinlaskuja myöten. Hän on myös ns. himohamstraaja eli olemme siivonneet (raivanneet) hänen asuntonsa säännöllisesti roskista ja ulosteista.
Tsemppiä anopin kanss, hirveä tilanne!
Meillä appi on jo kuollut mutta dementoitunut anoppi asuu nyt yksin - eli meidän huolehdittavana. Onneksi kotihoito käy 10 min joka päivä antamassa lääkkeet mutta muuta apua emme ole saaneet.
Juuri kun on saanut lapset maailmalle ja lastenlapset vaipoista alat pesemään toisen likapyykkejä ja kämppää ihan kuin ei muuta tekemistä olisi. Pitäisi vielä 3x päivässä käydä vahtimassa että syö jotain mutta ei vaan ehdi eikä pysty. Lomilla tyttären perhe ( toinen poikansa ei ikinä) hoitaa isoäidin ostoksia, lisärasite hänelle ruuhkavuosiin.
Koskahan se vapaus koittaa?
ed.
Mun kaveri on tällainen superihminen ulospäin. Ulkoisesti huoliteltu, paljon lapsia, jotka nätisti puettu ja harrastaa kaikkea kallista, lapsia kuljetetaan harrastuksiin joka päivä. Matkustelua. Hienoja somekuvia. On kiva iso talo ja monta lemmikkiä. Huipputyö hyvällä palkalla, vaihtaa usein työtä ja uuden työn saaminen on helppoa, opiskelee, kirjoittaa kirjaa ja vetää erilaisia projekteja ja tapahtumia vapaa-ajallakin.
Kulissien takana on yliväsynyt adhd äiti, joka nukkuu yksin omassa huoneessa unilääkkeiden avulla, talosta ja lapsista huolehtii mies, siivooja ja lastenhoitajat. Lapset ja lemmikit karkailee, eikä sitä aina huomaa heti kaiken metelin keskellä. Jättää vanhan työn aina kun uupuu ja vaihtaa muualle.
Ei superihmistä olekaan, joillain on vain parempi organisointitaito ja vauhti jää päälle.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 30-vuotiaana tommonen! Eikä ollut mitään salaisuutta muuta kuin että lapsilla oli tiukat rutiinit ja mies hoiti kotitöistä ja lastenhoidosta puolet. Lapset meni nukkumaan joka ilta klo 19.30 ja mä aloitin tehdä opiskelutehtäviä. Kävin nukkumaan ite klo 22, koska unta pitää saada tarpeeksi. Kolmena iltana viikossa ja lauantaisin lasten nukkuessa päiväunia opiskelin, muina iltoina tein kotitöitä. Paitsi lauantaisin, silloin lötväsin. En kyllä hirveesti harrastanut silloin mitään erityisesti, sille ei olisi enää aikaa löytynyt ja koska tein fyysistä työtä, niin liikunta tuli työpäivän mittaan.
Nyt oon 40+ ja en kyllä enää jaksaisi, musta on tullut laiska.
Mä tiedän myös samanlaisen kuin sinä, mutta lisänä oli myös liikuntaharrastus, juoksi maratoneja joten treenasi hulluna. Kolme pientä lasta,
Kokopäiväinen työ, opiskelu, lapset ja omat harrastukset kuulostaa jo aika vaikealta yhtälöltä ilman apuja. Sen sijaan ilman opiskelua ja osallistuvan miehen avulla ei pitäisi olla vaikeaa harrastaa ja pitää huolta itsestään. Toki jos mies ei tee omaa osaansa eikä ole muuta tukiverkkoa, menee ainakin pienten lasten kanssa oma harrastaminen vaikeaksi. Etätyö ja ruoan kotiin tilaaminen helpottaa, kun aikaa ei kulu työmatkoihin ja ruokakauppaan. Nämä on monen asioiden summia.
Itse saan liikunnasta energiaa, jolla jaksan hoitaa työt, kodin ja ulkonäön.
Tätä ketjua kun lukee niin kaikki ovat mielestään superihmisiä. Puitteet kunnossa, hieno työ, toinen maisterintutkinto siinä sivussa, lapset harrastaa, isovanhemmat auttaa, ruoka tulee kotiovelle. Ja vielä ehtii vauvapalstalle kehumaan saavutuksillaan. Eipä täällä taida olla Sari Sairaanhoitajaa tai Minna Myyjää, he ovat varmaankin työn touhussa minkä jälkeen menevät kauppaan, laittavat ruokaa, pesevät pyykit ja auttavat läksyissä. Ovat onnellisia kun lapsilla on ulkovaatteet, ehjät kengät, rahat riittivät tässäkin kuussa vuokraan ja ostoksiin.
Olipa jännä kuvaus superihmisestä, koska itse olen kuvauksen mukainen mutta kaikkea muuta kuin super. Olen johtavassa asemassa ja opiskelen tällä hetkellä työn ohessa johtamista. Olen yh ja hoidan siis pääsääntöisesti lapsen, treenaan 5 kertaa viikossa ja päälle muut aktiviteetit. Olen kyllä aina ollut huoliteltu, oli tilanne mikä tahansa. Ikää tällä hetkellä 46v. Ja unta tarvitsen vähintään 8h, menen viikolla nukkumaan klo 21.30 paikkeilla, sen pidempään ei jaksa kukkua. Teen töitä etänä, joten onneksi työmatkoihin ei mene aikaa kuin satunnaisesti ja treenaamaan lähden heti töiden loputtua klo 16 tai lounastunnilla.
Mutta mitä sitten en tee: en juurikaan katso televisiota, en seuraa sieltä mitään sarjoja, en käy baareissa, viikolla en juurikaan jaksa tavata ihmisiä vaan viikonloppuisin sitten tapaan ystäviä. Ruokaa teen itse mutta yritän tehdä parin päivän ruoat kerralla. Siivoan kerran viikossa paremmin ja muute siedän pientä epäjärjestystä; likaista ei toki saa olla. Enemmän oli pyykättävää, kokattavaa ja siivottavaa silloin kun lapsia oli kotona neljä mutta siitäkin selvisi.
Minusta kyse on priorisoinnista. Minä priorisoin liikunnan ja unen ja työt on tehtävä hyvin. Luovun siis jostain muusta, jotta saan nuo mahdutettua arkeeni. Jaksan arjessa paremmin kun olen hyvässä kunnossa myös fyysisesti.