Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?
27.02.2023 |
Koen hiukan vaikeaksi käsittää, miksi ihmeessä tämä nuorempi sukupolvi nyt uupuu niin mahdottomaan tahtiin (esim tänään 27.2. HS "Nuorten työuupumus uhkaa jo taloutta").
Siis mikä ihme näitä uuvuttaa?
Yritän siis vilpittämästi hahmottaa, mistä tämä johtuu? Onko aines jotenkin "heikompaa" nykyisin? Eikö ole paineensietokykyä?
Työelämä ei taatusti ole kovin paljon erilaista kuin ollut parikymmentä viime vuotta (vähintään). On paineistavia töitä, on pas*oja työpaikkoja, on huonoja pomoa, mutta on myös erinomaisia työpaikkoja, hyviä työkokemuksia jne. Eli samaa kuin ennenkin.
Okei, en itse ole enää nuori, ikää 52 v.
Opiskelin yliopistossa maisteritutkinnon, olin hanttihommissa laman aikana ja sen jälkeen sitten kokoaikaisesti työelämässä. Elämään mahtunut kaikenlaista vastoinkäymistä, mutta vielä tässä porskutetaan.
Onko jokin maailmassa niin muuttunut, että nuoret uupuu ELÄMÄSTÄ yleisesti (???) vai mistä on kyse?
Kommentit (1167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua,että +40 vuotiaat täällä kertovat, miksi nykynuoret uupuu
Nuoret ovat yrittäneet kertoa, vanhemmat nuoret ovat yrittäneet kertoa. Mutta kyllä +40v tietää nuoria paremmin mikä nuoria vaivaa. Jämpti on niin.
Tietenkin he tietävät mikä nuoria vaivaa. Eiväthän nämä nuoret muuta teekään kun kerro mikä heitä vaivaa. Eivät vanhemmat nyt sentään kuuroja ole. Nyt on kyse siitä, että mistä se johtuu. Eikä nuoret kykene itse sen paremmin sitä sanomaan.
Moni vanhempi taas pystyy ihan elämänkokemuksen perusteella.
Lapsi ei ymmärrä, että kun ei syö, tulee heikko ja paha olo. Hän voi luulla sen johtuvan vaikka mistä. Aikuinen taas tietää, sekä kokemuksesta, sekä siksi, että on lukenut asiasta. Nyt sitten lapsi selittää, ettei vanhempi voi tietää miltä paha olo tuntuu, koska hänhän sitä pahaa oloa kokee, ei aikuinen.
Jokaikinen yli viiskymppinen on ollut joskus sekä uupunut, että rasittunut. Väsynyt, kyllästynyt, kipeä ja heikko. Puskenut läpi ja selvinnyt hengissä tai ei ole täyttämässä niitä vuosia enää. Vain nuoret kuvittelevat heidän eläneen jonkun unelmaelämän, jossa asunto oli valmiiksi maksettu, eikä lamaa, irtisanomisia ja jokavuotista kamppailua kesätöistä ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ylipäätään tarkoitetaan sanalla "nuoret" tässä yhteydessä?
Olen milleniaali ja omassa tuttavapiirissäni näkyy lapsuuden lama-aika ja masentuneet & alkoholisoituneet vanhemmat, jotka suruttaan purkaneet ja siirtäneet huoliaan lapsiinsa (ei sillä, että yhteiskunta olisi ysärillä hirveästi antanut tukea sitä tarvitseville aikuisille ja vanhemmille).
Tämän lisäksi työelämässä velloo jatkuva epävarmuus. Kellään tuskin on edes kuvitelmaa siitä, että voisi tehdä uran yhdessä vakaassa työpaikassa. Sen sijaan kilpailu on kovaa, määräaikaisuuksia pukkaa ja mm. automatisaation ja digitalisaation myötä töitä ja tehtäviä uudelleenjärjestellään jatkuvasti, joka väistämättä vaikuttaa myös vaadittuun työntekijämäärään. Tähän lisäksi nykyinen pöhinäyrityskulttuuri, jossa tuntuu että vähän väliä pakko tehdä jotain, jotta pysyisi "relevanttina" (menee big corposta ihan valtio ja kuntatasolle).
No sitten varallisuuden keruu. Jos et ole hyvistä lähtökohdista tai peri huomattavaa summaa, voi haaveet esim. omasta asunnosta heittää roskakoriin. Tämän lisäksi kaikki kallistuu ympärillä ja tulevaisuuden näkymät eivät ainakaan povaa tuohon helpotuksia.
Ylipäätään tunne siitä, että yksilöllä on tarvittava kontrolli omaan elämään ja sen eri palasiin yhteiskunnassamme on kaiketi heikentymään päin. Näköalattomuus lisääntyy. Usko tulevaan heikkenee. Kollektiivinen pahoinvointi lisääntyy.
Ja kyllä, nykyään kellekään, missään, ei tunnu enää riittävän mikään. Yritä siinä sitten.
Suomessa varmaan koskaan ei ole ollut niin helppoa ostaa omaa asuntoa kuin nyt. Ongelma on, että se oma asunto halutaan pääkaupunkiseudulta ja sieltäkin hyvältä alueelta ja keskustasta.
Ennen ihmiset viljelijät omaa ruokaansa ja siksi ei se perunan ja porkkanan hinnan vaihtelu tuntunut. Nyt woltataan ja tietenkin se hinnan nousu tuntuu. Kai se tuntuu siltä, ettei ole kontrollia, koska ei niitä ravintolaruokia voi itse päättää 100%
.
Ketä sen hyvän lähtökohdan näille muutamille onnekkaille on rakentanut? Hekin muka kaikki sen perinyt omilta vanhemmiltaan?
Kun kaiken haluaa valmiina, niin joku toinen on tosiaan päättänyt miltä se valmis näyttää. Ei nämä suuret tai pienet yritykset, joihin näitä nuoria palkataan, ole taivaasta tippuneet. Niiden omistajat ja sinne menestykseen ne nostaneet ovat omalla ja kovalla työllä ne sinne nostaneet. Se mitä työtä se on vaatinut ei oikein aukene nuorille. Heistä vaan joku vanha patu vaan vaatii ja vaatii, vaikka lainsäädäntö jo pitää huolen siitä, että kaikki on paljon turvallisempaa ja helpompaa ja takuuvarmasti korvattu oikealla tavalla. Toisin kun mitä aiemmin oli.
Viljelitkö sinä omat porkkanasi ja perunasi?
Työtahti paljon kovempi kuin aiemmin, kaikkeen vaaditaan koulutus. Ensin koulutukseen pääsyyn on iso kilpailu ja sitten koulutuksen jälkeen on kova kilpailu työpaikoista. Nykyisin ei anneta nuorille vakiduuneja vaan kokoajan roikotetaan jojon päässä, että jatkuuko työt. Eläkettä ei tule olemaan. Palkannousu on paljon maltillisempaa kuin aikaisemmalla sukupolvella, ostovoima paljon alempi kuin edellisellä sukupolvella etc etc. Nykyisten nuorten ostovoima ja tulevaisuus etc on pohjamudissa verrattuna edeltävään sukupolveen.
Esimerkiksi;
Äitini oli yksinhuoltaja, mutta pystyi silti sairaanhoitajan palkalla elättämään 2 lasta ja ostamaan asunnon pk-seudulta 80-luvulla.
Itse olen lapseton ja minulla on suht samanverran tienaava puoliso (itse olen sairaanhoitaja), eikä meillä ole yhdessä varaa ostaa asuntoa edes ok seudun kehyskunnasta.
Onko kenties maata ajettu aika vauhdilla alas?
Työtahdista kertonee jo sekin, että potilas materiaali osastollani on vaativampaa kuin aloittaessani 15v sitten, hoitajia oli vuorossa lähes 50% enemmän ja potilaita oli suhtkoht samanverran tai vähän vähemmän.
Liian suuret tavoitteet kaikessa. Ihan hyvä riittää. Ei tarvitse olla super ja tehdä kaikkea ja olla kaikessa paras.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja itseasiassa asiassa nykynuoret uupuu myös perheongelmien takia, jotka ovat juurikin teidän 35+ vuotiaiden syytä. Se, että te ette osaa olla hyviä vanhempia, johtuu tod.näk. siitä että teillä itsellänne oli tosi rankka lapsuus, joka sitten heijastuu teidän omiin lapsiin. Ette voi kieltää, etten olisi edes osittain oikeassa.
Tämä voi oikeastaan ollakkin todella totta
Tämä onkin. Sota rikkoi boomereiden vanhemmat, jotka rikkoivat boomerit, jotka rikkoivat omat lapsensa tylyllä kasvatustyylillä.
Nyt nämä 30-40v boomerien lapset yrittävät katkaista tuon tylyttämisen kierteen ja tarjota lapsilleen kaikkea sitä mitä eivät saaneet. Rakkautta, tukea, kannustusta ym, mutta homma menee metsään toisessa päässä. Pitäisi löytää kultainen keskitie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikallani (itse olen 54 v) on muutama n. 25-vuotias. Ihastuttavia ihmisiä, mutta eivät tunnu kestävän lainkaan työelämän paineita.
Uupuvat "työtaakan alle" - ja siis työtehtäviä on saman verran kuin itselläni ja muilla, ja sitten esimies joutuu vähentämään heidän tehtäviään, koska "työnantajan tehtävä on pitää huolta henkilöstän jaksamisesta". Nämä nuoret myös ahdistuvat harva se viikko jostain, yleensä ihan elämästä vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja se koulu uuvuttaa? Ainahan koulussa on rankkaa ollut. Aika harva asia tulee elämässä helpolla.
Tässä se ero on. Vanhemman väen mielestä pitää vain hammasta purren jaksaa, nuoremmat eivät enää äärirajojensa yli loputtomiin veny. Itse pidän jälkimmäistä terveempänä tapana, voidaan olla asiasta eri mieltä.
Jos he eivät olisi hammasta purren puskeneet koulujaan läpi, niin miltä luulisit Suomen työelämän näyttävän nykyisin? Kaikialla lukee kuinka jopa näille nuorille ei voida enää pitää edes yhtä vaikeita kokeita kun aiemmin. Suurin osa kun ei pääse niistä muuten läpi.
Ei teidän tarvitse jaksaa. Olette jaksamatta, mutta jossain vaiheessa se hinta tulee maksettavaksi kun kaikki vaan on, eikä kukaan jaksa tehdä yhtään mitään. Sähköt katkeaa, eikö kukaan jaksa korjata niitä. Tavarat saapuu satamaan, mutta kukaan ei jaksa purkaa niitä sieltä. Tilaat ruuat kaupasta kotiin, mutta kukaan ei jaksa valmistaa tilaustasi. Ikkunasi menee rikki, mutta kukaan ei jaksa pakkasella lähteä korjaamaan sitä tai edes osaa ja jos jaksaa se maksaa ihan järjettömästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukion ekaluokkalainen kirjoitti:
Hassua, että suurin osa vastaajista on 30+ vuotiaita. Oon itse nyt 17v, käyn lukion ensimmäistä. Voin kertoa muutaman syyn, miksi nykynuoret uupuvat (suosittelen lukemaan loppuun):
Meiltä vaaditaan täydellisyyttä jo ihan yläasteelta alkaen. Arvosanojen täytyy todella olla hyviä, jos haluaa johonkin tiettyyn toisen asteen koulutukseen. Peruskoulun päättötodistus määräytyy koko yläasteen aikana saaduista numeroista eli sen kolmen vuoden aikana ei ole varaa lipsua yhtään. Yläasteella ollaan 13-16 vuotiaana eli juuri pahimmassa murrosiän tiimellyksessä. Tuossa iässä unentarve on vielä todella suurta. Koulupäivä on yleensä vain 6h, mutta siihen lisätään usein suuri määrä läksyjä, kotimatkat, harrastukset, sosiaaliset suhteeet, liikunta, syöminen jne. Ja etenkin se paine menestyä, voi kuormittaa tosi paljon. Koulussa täytyy koko ajan oppia uutta ja tehdä se 20 silmäparin alla eli olla jatkuvasti oman mukavuusalueen ulkopuolella. Oppimista testataan jatkuvasti testeillä, kokeilla, pistareilla, ryhmätöillä, esitelmillä, valtakunnallisilla kokeilla, oppimispäiväkirjoilla jne jne... Koulupäivän aikana ollaan _jatkuvasti_ arvioinnin alla ja opettajien lempimotto on "jokainen oppitunti on koe".
Kaikki tämä siinä murrosiän myllerryksessä voi olla tosi kuormittavaa.
Saatika lukio. Koulua 8-16 ja esim itsellä pitkä koulumatka, joten matkoineen koulupäivä on klo 6.50-17.00. Eli 10h menee koulupäivään matkoineen. Opettajien mukaan tulisi käyttää jokaiseen oppiaineeseen itsenäistä opiskelua 1h päivässä aina, kun kyseistä ainetta on. Tämä toisinsanoen tarkoittaisi sitä, että lukiopäivän jälkeen pitäisi käyttää 5h opiskeluun. Tämä tarkoittaisi sitä, että vasta klo 22 alkaisi "oma aika" (jolloin pitäisi urheilla, syödä, nähdä kavereita, tehdä kotityöt, huolehtia hygieniasta jne). Mutta todellisuudessa klo 22 pitää jo mennä nukkumaan, koska seuraavana päivänä herätys klo 6. Eli väkisinkin jokin elämän osa-alue kärsii tässä kiirettä ihannoivassa yhteiskunnassa. Puhumattakaan siitä, että lukiossa opinnoissa menestyminen on oikeasti tärkeää loppuelämän kannalta.
Voin kertoa, että teidän eri vuosituhannella nuoruutensa eläneiden aikuisten jatkuva nykynuorten syyllistäminen ei ainakaan helpota meidän nuorten paineita. Kyllä, osa nykynuorista on ns "heikkoa ainesta", mutta kyllä sitä heikkoa ainesta löytyy teidänkin sukupolvesta. Monet nykynuoret kärsivät riittämättömyyden tunteesta juuri sen takia, että heitä painetaan alaspäin eikä yhteiskunta nää, kuinka paljon he raatavat, enemmän kuin monet aikuiset.
Ps: suosittelen lukemaan Eeva Kolun kirjan "Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa missä mikään ei riitä"
Tuo siis koskee lukiolaista ja nuorempia. Mutta miten se eroaa aikaisemmasta jolloin nuoret eivät likimainkaan samassa mitassa uupuneet? Kurssimuotoinen lukio on raskaampi, sen myönnän, mutta aloituspaikkoja on nyt paljon enemmän kuin vanhemmillanne ja isovanhemmillanne joten tie jatko-opintoihin on helpompi.
Ja lisäksi, miksi työelämään siirtyvät nuoret ovat niin uupuneita? Luulisi lukioaikaisen uupumuksen jo hellittäneen jatko-opintojen aikana.
Tähän väliin pieni kehu nuorisolle (olen 55 v täti-ihminen):
viime vuosina olen ollut todella vaikuttunut ja iloinen asiakaspavelijoiden (ravintola, kauppa jne) reippaasta, luontevasta ja iloisesta tavasta kohdata asiakas. Vaikka se oliskin ehkä pakotettua työnantajan puolelta ("muistakaa toivottaa hyvät jatkot!") ja feikkiä, ainakin sitten feikkaaavat hyvin.
Nämä kohtaamiset ovat aina positiivisia ja koen, että ihania nuoria hommissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukion ekaluokkalainen kirjoitti:
Hassua, että suurin osa vastaajista on 30+ vuotiaita. Oon itse nyt 17v, käyn lukion ensimmäistä. Voin kertoa muutaman syyn, miksi nykynuoret uupuvat (suosittelen lukemaan loppuun):
Meiltä vaaditaan täydellisyyttä jo ihan yläasteelta alkaen. Arvosanojen täytyy todella olla hyviä, jos haluaa johonkin tiettyyn toisen asteen koulutukseen. Peruskoulun päättötodistus määräytyy koko yläasteen aikana saaduista numeroista eli sen kolmen vuoden aikana ei ole varaa lipsua yhtään. Yläasteella ollaan 13-16 vuotiaana eli juuri pahimmassa murrosiän tiimellyksessä. Tuossa iässä unentarve on vielä todella suurta. Koulupäivä on yleensä vain 6h, mutta siihen lisätään usein suuri määrä läksyjä, kotimatkat, harrastukset, sosiaaliset suhteeet, liikunta, syöminen jne. Ja etenkin se paine menestyä, voi kuormittaa tosi paljon. Koulussa täytyy koko ajan oppia uutta ja tehdä se 20 silmäparin alla eli olla jatkuvasti oman mukavuusalueen ulkopuolella. Oppimista testataan jatkuvasti testeillä, kokeilla, pistareilla, ryhmätöillä, esitelmillä, valtakunnallisilla kokeilla, oppimispäiväkirjoilla jne jne... Koulupäivän aikana ollaan _jatkuvasti_ arvioinnin alla ja opettajien lempimotto on "jokainen oppitunti on koe".
Kaikki tämä siinä murrosiän myllerryksessä voi olla tosi kuormittavaa.
Saatika lukio. Koulua 8-16 ja esim itsellä pitkä koulumatka, joten matkoineen koulupäivä on klo 6.50-17.00. Eli 10h menee koulupäivään matkoineen. Opettajien mukaan tulisi käyttää jokaiseen oppiaineeseen itsenäistä opiskelua 1h päivässä aina, kun kyseistä ainetta on. Tämä toisinsanoen tarkoittaisi sitä, että lukiopäivän jälkeen pitäisi käyttää 5h opiskeluun. Tämä tarkoittaisi sitä, että vasta klo 22 alkaisi "oma aika" (jolloin pitäisi urheilla, syödä, nähdä kavereita, tehdä kotityöt, huolehtia hygieniasta jne). Mutta todellisuudessa klo 22 pitää jo mennä nukkumaan, koska seuraavana päivänä herätys klo 6. Eli väkisinkin jokin elämän osa-alue kärsii tässä kiirettä ihannoivassa yhteiskunnassa. Puhumattakaan siitä, että lukiossa opinnoissa menestyminen on oikeasti tärkeää loppuelämän kannalta.
Voin kertoa, että teidän eri vuosituhannella nuoruutensa eläneiden aikuisten jatkuva nykynuorten syyllistäminen ei ainakaan helpota meidän nuorten paineita. Kyllä, osa nykynuorista on ns "heikkoa ainesta", mutta kyllä sitä heikkoa ainesta löytyy teidänkin sukupolvesta. Monet nykynuoret kärsivät riittämättömyyden tunteesta juuri sen takia, että heitä painetaan alaspäin eikä yhteiskunta nää, kuinka paljon he raatavat, enemmän kuin monet aikuiset.
Ps: suosittelen lukemaan Eeva Kolun kirjan "Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa missä mikään ei riitä"
Tämä kuvauksesi kuulostaa hyvin tutulta. Olen 40-vuotias, eli yläasteeni käynyt 90-luvun lopulla ja lukion 2000-luvun vaihteessa. Luettelemasi asiat eivät siis ole 20 vuodessa juuri muuttuneet. Omasta mielestäni eniten on muuttunut se, että yo-todistuksen arvosanojen merkitys on nykyään aivan liian suuri. Toki kokeitakin voi uusia määrättömästi (toisin kuin ennen), mutta silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ylipäätään tarkoitetaan sanalla "nuoret" tässä yhteydessä?
Olen milleniaali ja omassa tuttavapiirissäni näkyy lapsuuden lama-aika ja masentuneet & alkoholisoituneet vanhemmat, jotka suruttaan purkaneet ja siirtäneet huoliaan lapsiinsa (ei sillä, että yhteiskunta olisi ysärillä hirveästi antanut tukea sitä tarvitseville aikuisille ja vanhemmille).
Tämän lisäksi työelämässä velloo jatkuva epävarmuus. Kellään tuskin on edes kuvitelmaa siitä, että voisi tehdä uran yhdessä vakaassa työpaikassa. Sen sijaan kilpailu on kovaa, määräaikaisuuksia pukkaa ja mm. automatisaation ja digitalisaation myötä töitä ja tehtäviä uudelleenjärjestellään jatkuvasti, joka väistämättä vaikuttaa myös vaadittuun työntekijämäärään. Tähän lisäksi nykyinen pöhinäyrityskulttuuri, jossa tuntuu että vähän väliä pakko tehdä jotain, jotta pysyisi "relevanttina" (menee big corposta ihan valtio ja kuntatasolle).
No sitten varallisuuden keruu. Jos et ole hyvistä lähtökohdista tai peri huomattavaa summaa, voi haaveet esim. omasta asunnosta heittää roskakoriin. Tämän lisäksi kaikki kallistuu ympärillä ja tulevaisuuden näkymät eivät ainakaan povaa tuohon helpotuksia.
Ylipäätään tunne siitä, että yksilöllä on tarvittava kontrolli omaan elämään ja sen eri palasiin yhteiskunnassamme on kaiketi heikentymään päin. Näköalattomuus lisääntyy. Usko tulevaan heikkenee. Kollektiivinen pahoinvointi lisääntyy.
Ja kyllä, nykyään kellekään, missään, ei tunnu enää riittävän mikään. Yritä siinä sitten.
Suomessa varmaan koskaan ei ole ollut niin helppoa ostaa omaa asuntoa kuin nyt. Ongelma on, että se oma asunto halutaan pääkaupunkiseudulta ja sieltäkin hyvältä alueelta ja keskustasta.
Ennen ihmiset viljelijät omaa ruokaansa ja siksi ei se perunan ja porkkanan hinnan vaihtelu tuntunut. Nyt woltataan ja tietenkin se hinnan nousu tuntuu. Kai se tuntuu siltä, ettei ole kontrollia, koska ei niitä ravintolaruokia voi itse päättää 100%
.
Ketä sen hyvän lähtökohdan näille muutamille onnekkaille on rakentanut? Hekin muka kaikki sen perinyt omilta vanhemmiltaan?
Kun kaiken haluaa valmiina, niin joku toinen on tosiaan päättänyt miltä se valmis näyttää. Ei nämä suuret tai pienet yritykset, joihin näitä nuoria palkataan, ole taivaasta tippuneet. Niiden omistajat ja sinne menestykseen ne nostaneet ovat omalla ja kovalla työllä ne sinne nostaneet. Se mitä työtä se on vaatinut ei oikein aukene nuorille. Heistä vaan joku vanha patu vaan vaatii ja vaatii, vaikka lainsäädäntö jo pitää huolen siitä, että kaikki on paljon turvallisempaa ja helpompaa ja takuuvarmasti korvattu oikealla tavalla. Toisin kun mitä aiemmin oli.Viljelitkö sinä omat porkkanasi ja perunasi?
Kyllä. Vanhempani viljelevät ja joka syksy sitten niitä perunoita ja porkkanoita oli oltava kuokkimassa heidän apunaan ja sitten koko talvi niitä syötiin. Ajatuskin, että meillä olisi syöty valmisruokaa tai haettu pikaruokaa kun oli lapsi on absurdi. Vasta teininä, jollain omilla kesätyörahoilla sitten ehkä söin ja ostin sitä. Joten on aika selvää etteivät ne oikeat boomerit mitään woltannut tai edes pikaruokaa syöneet, vai mistä luulet sen perunankaivuuloman tuleen? Siksi, että 10 lasta Suomessa sitä teki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja se koulu uuvuttaa? Ainahan koulussa on rankkaa ollut. Aika harva asia tulee elämässä helpolla.
Tässä se ero on. Vanhemman väen mielestä pitää vain hammasta purren jaksaa, nuoremmat eivät enää äärirajojensa yli loputtomiin veny. Itse pidän jälkimmäistä terveempänä tapana, voidaan olla asiasta eri mieltä.
Jos he eivät olisi hammasta purren puskeneet koulujaan läpi, niin miltä luulisit Suomen työelämän näyttävän nykyisin? Kaikialla lukee kuinka jopa näille nuorille ei voida enää pitää edes yhtä vaikeita kokeita kun aiemmin. Suurin osa kun ei pääse niistä muuten läpi.
Ei teidän tarvitse jaksaa. Olette jaksamatta, mutta jossain vaiheessa se hinta tulee maksettavaksi kun kaikki vaan on, eikä kukaan jaksa tehdä yhtään mitään. Sähköt katkeaa, eikö kukaan jaksa korjata niitä. Tavarat saapuu satamaan, mutta kukaan ei jaksa purkaa niitä sieltä. Tilaat ruuat kaupasta kotiin, mutta kukaan ei jaksa valmistaa tilaustasi. Ikkunasi menee rikki, mutta kukaan ei jaksa pakkasella lähteä korjaamaan sitä tai edes osaa ja jos jaksaa se maksaa ihan järjettömästi.
Se näyttäisi, mitä näyttäisi. Ja siitä tulee, mitä tulee. Vähän rehellisempi maailma. Ja aina eteenpäin jotenkin selvitään, ehkä paremminkin kuin ennen, kun ihmiset osaavat ottaa jaksamisensa huomioon.
Huh, minkä kauhukuvan kyllä maalailit. Ei tässä nyt koko maailma ole kuitenkaan lopullisesti uupumassa eivätkä hekään, jotka uupuvat, yleensä kauaa jos lainkaan ole töistä poissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ylipäätään tarkoitetaan sanalla "nuoret" tässä yhteydessä?
Olen milleniaali ja omassa tuttavapiirissäni näkyy lapsuuden lama-aika ja masentuneet & alkoholisoituneet vanhemmat, jotka suruttaan purkaneet ja siirtäneet huoliaan lapsiinsa (ei sillä, että yhteiskunta olisi ysärillä hirveästi antanut tukea sitä tarvitseville aikuisille ja vanhemmille).
Tämän lisäksi työelämässä velloo jatkuva epävarmuus. Kellään tuskin on edes kuvitelmaa siitä, että voisi tehdä uran yhdessä vakaassa työpaikassa. Sen sijaan kilpailu on kovaa, määräaikaisuuksia pukkaa ja mm. automatisaation ja digitalisaation myötä töitä ja tehtäviä uudelleenjärjestellään jatkuvasti, joka väistämättä vaikuttaa myös vaadittuun työntekijämäärään. Tähän lisäksi nykyinen pöhinäyrityskulttuuri, jossa tuntuu että vähän väliä pakko tehdä jotain, jotta pysyisi "relevanttina" (menee big corposta ihan valtio ja kuntatasolle).
No sitten varallisuuden keruu. Jos et ole hyvistä lähtökohdista tai peri huomattavaa summaa, voi haaveet esim. omasta asunnosta heittää roskakoriin. Tämän lisäksi kaikki kallistuu ympärillä ja tulevaisuuden näkymät eivät ainakaan povaa tuohon helpotuksia.
Ylipäätään tunne siitä, että yksilöllä on tarvittava kontrolli omaan elämään ja sen eri palasiin yhteiskunnassamme on kaiketi heikentymään päin. Näköalattomuus lisääntyy. Usko tulevaan heikkenee. Kollektiivinen pahoinvointi lisääntyy.
Ja kyllä, nykyään kellekään, missään, ei tunnu enää riittävän mikään. Yritä siinä sitten.
Suomessa varmaan koskaan ei ole ollut niin helppoa ostaa omaa asuntoa kuin nyt. Ongelma on, että se oma asunto halutaan pääkaupunkiseudulta ja sieltäkin hyvältä alueelta ja keskustasta.
Ennen ihmiset viljelijät omaa ruokaansa ja siksi ei se perunan ja porkkanan hinnan vaihtelu tuntunut. Nyt woltataan ja tietenkin se hinnan nousu tuntuu. Kai se tuntuu siltä, ettei ole kontrollia, koska ei niitä ravintolaruokia voi itse päättää 100%
.
Ketä sen hyvän lähtökohdan näille muutamille onnekkaille on rakentanut? Hekin muka kaikki sen perinyt omilta vanhemmiltaan?
Kun kaiken haluaa valmiina, niin joku toinen on tosiaan päättänyt miltä se valmis näyttää. Ei nämä suuret tai pienet yritykset, joihin näitä nuoria palkataan, ole taivaasta tippuneet. Niiden omistajat ja sinne menestykseen ne nostaneet ovat omalla ja kovalla työllä ne sinne nostaneet. Se mitä työtä se on vaatinut ei oikein aukene nuorille. Heistä vaan joku vanha patu vaan vaatii ja vaatii, vaikka lainsäädäntö jo pitää huolen siitä, että kaikki on paljon turvallisempaa ja helpompaa ja takuuvarmasti korvattu oikealla tavalla. Toisin kun mitä aiemmin oli.Viljelitkö sinä omat porkkanasi ja perunasi?
Kyllä. Vanhempani viljelevät ja joka syksy sitten niitä perunoita ja porkkanoita oli oltava kuokkimassa heidän apunaan ja sitten koko talvi niitä syötiin. Ajatuskin, että meillä olisi syöty valmisruokaa tai haettu pikaruokaa kun oli lapsi on absurdi. Vasta teininä, jollain omilla kesätyörahoilla sitten ehkä söin ja ostin sitä. Joten on aika selvää etteivät ne oikeat boomerit mitään woltannut tai edes pikaruokaa syöneet, vai mistä luulet sen perunankaivuuloman tuleen? Siksi, että 10 lasta Suomessa sitä teki?
Minä viljelen mahdollisimman paljon itse. Teen meidän perheen vaatteet itse. Korjaan niitä jo tehtyjä ja edelleen ihan itse.
Mutta tämäkin sitten on vanhojen mielestä aivan väärin. Sakkaa talous jos kaikki alkaa tehdä itse. Ja turha valittaa väsymystä jos tekee kaiken itse.
T. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja se koulu uuvuttaa? Ainahan koulussa on rankkaa ollut. Aika harva asia tulee elämässä helpolla.
Tässä se ero on. Vanhemman väen mielestä pitää vain hammasta purren jaksaa, nuoremmat eivät enää äärirajojensa yli loputtomiin veny. Itse pidän jälkimmäistä terveempänä tapana, voidaan olla asiasta eri mieltä.
Jos he eivät olisi hammasta purren puskeneet koulujaan läpi, niin miltä luulisit Suomen työelämän näyttävän nykyisin? Kaikialla lukee kuinka jopa näille nuorille ei voida enää pitää edes yhtä vaikeita kokeita kun aiemmin. Suurin osa kun ei pääse niistä muuten läpi.
Ei teidän tarvitse jaksaa. Olette jaksamatta, mutta jossain vaiheessa se hinta tulee maksettavaksi kun kaikki vaan on, eikä kukaan jaksa tehdä yhtään mitään. Sähköt katkeaa, eikö kukaan jaksa korjata niitä. Tavarat saapuu satamaan, mutta kukaan ei jaksa purkaa niitä sieltä. Tilaat ruuat kaupasta kotiin, mutta kukaan ei jaksa valmistaa tilaustasi. Ikkunasi menee rikki, mutta kukaan ei jaksa pakkasella lähteä korjaamaan sitä tai edes osaa ja jos jaksaa se maksaa ihan järjettömästi.Se näyttäisi, mitä näyttäisi. Ja siitä tulee, mitä tulee. Vähän rehellisempi maailma. Ja aina eteenpäin jotenkin selvitään, ehkä paremminkin kuin ennen, kun ihmiset osaavat ottaa jaksamisensa huomioon.
Huh, minkä kauhukuvan kyllä maalailit. Ei tässä nyt koko maailma ole kuitenkaan lopullisesti uupumassa eivätkä hekään, jotka uupuvat, yleensä kauaa jos lainkaan ole töistä poissa.
Tämä. Mitä se vanhoja kiinnostaa miten täällä myöhemmin menee? Eivät he ole näkemässä. Eikä nuoret ole aikaisemminkaan kiinnostaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enää ei perehdytetä töihin ollenkaan. Ei haluta perehdyttää, eivätkä nuoret osaa tai uskalla vaatia perehdyttämistä. Olen asiantuntijatyössä ja sattumoisin keskustelin aiheesta esimieheni kanssa, joka on noin viisikymppinen. Hänellä on kaiken ikäisiä alaisia. Hän kertoi, että nuorten ja vanhempien työntekijöiden välillä on valtava ero, että nuoret työntekijät ovat valtavan itseohjautuvia ja osaavat soveltaa ja selvittää itse. Vanhemmat työntekijät vaativat selvät ohjeet. Nuoret ottavat hirveästi paineita työelämästä, kun vanhemmat osaavat vetää rajat paremmin.
M27
Perhedytykseen nimenomaan panostetaan tänä päivänä hurjasti enemmän kuin aikaisemmin. Näin voin sanoa usean erilaisen työpaikan kokemuksella. Jokaiselle uudelle työntekijälle on mentor, joka opastaa kädestä pitäen vessat, kahvinkeittimet, lounaalla käynnin, työvälineet eli kaiken työpaikan yleisen ja uuden työntekijän tehtäviin kuuluvan tietämyksen ja hänen roolinaan on olla se jolta uusi työntekijä voi aina kysyä neuvoa.
Laatujärjestelmään kuuluva perehdytyssuunnitelma on jokaisen perehdytykseen osallistuvan vastuuhenkilön kuitattava suoritetuksi jokaisen uuden työntekijän kohdalla ja näitä myös seurataan. Suunnitelman muissa kuin mentorille nimetyissä taskeissa kerrotaan itse yrityksestä ja sen osatoiminnoista. Meidän nykyisessä perehdytyssuunnitelmassa on kolmisenkymmentä action pointtia yrityksen eri toimintojen vastaaville, esimerkkinä vaikka työajanseurantajärjestelmä, jonka käytön hr-henkilö opastaa. Onhan tuo aika raskas puristus uudelle työntekijälle, mutta se jakaantuu tietysti usealle viikolle, muistaakseni noin kolmelle. Ja tietenkin näitä perehdytyksiä niputetaan, eli kerralla opastatetaan useampaa uutta työntekijää.
Meillä 2020 perehdytys oli 40min talon tapojen selittämistä. Sitten omalle työpisteelle. Tuli oma lähiesimies ja sanoi ettei kukaan osaa tehdä näitä töitä. Selvittelen siinä ja pärjäile.
Ennen minulla olisi ollut sihteeri ja apulainen.
Sihteerin on korvannut kymmenkunta erilaista viestisovellusta, joiden kautta minua kontaktoidaan katkeamattomana virtana. Tulee puheluita, tekstiviestejä, wappiviestejä, sähköposteja, sovellusten sisäisiä viestejä, teams-viestejä ja kirjeitä sekä kortteja. Tällä viikolla meinasi mennä nuppi jumiin, koska ehdin laittaa postiin kirjeen, jossa oli kahden sijasta yksi postimerkki. Se ei tule menemään perille. Kirjeen toimittaminen lähikauppaan maksoi työnantajalleni kymmeniä euroja ja sähläykseni vielä lisää. Mutta mitäs tuosta, kai se on jossain merkitty säästöksi, kun satasen asiantuntija liimailee postimerkkejä ja kävelee K-kauppaan sihteerin tai apulaisen sijasta.
Teen paljon muutakin 0-työtä. Piirtelen kuvia, näpsyttelen hirveän älykästä ohjelmistoa jonka käyttöön apulaisen pätevyys riittäisi ja päivän lopuksi kirjoitan puoli tuntia siitä, ketkä kaikki 50 ihmistä wappasivat, shättäsivät, soittivat, tekstasivat minulle, skannaan kirjeitse lähetetyt paperit äärimmäisen fiksuun järjestelmäämme ja yritän muistella, mitkä kaikki 2 työtehtävää sain valmiiksi työpäivän aikana.
Olen onnekseni konkari, joten ydintyö sujuu yksinkertaisilla apinavakioilla ja minulla on röyhkeyttä jättää ohjelmistot hyödyntämättä, jos koen muun keinon kätevämmäksi. Osaan myös haistattaa pskat pikaviestimille, jos minun täytyy keskittyä. Nuoriso on ikuisen valppauden tilassa, aina tavoitettavissa, ja kärsii siitä kuinka kaikkea pitäisi tehdä vaikka samalla kaikkea ei voi saada. Ahdistus on käsinkosketeltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Työtahti paljon kovempi kuin aiemmin, kaikkeen vaaditaan koulutus. Ensin koulutukseen pääsyyn on iso kilpailu ja sitten koulutuksen jälkeen on kova kilpailu työpaikoista. Nykyisin ei anneta nuorille vakiduuneja vaan kokoajan roikotetaan jojon päässä, että jatkuuko työt. Eläkettä ei tule olemaan. Palkannousu on paljon maltillisempaa kuin aikaisemmalla sukupolvella, ostovoima paljon alempi kuin edellisellä sukupolvella etc etc. Nykyisten nuorten ostovoima ja tulevaisuus etc on pohjamudissa verrattuna edeltävään sukupolveen.
Esimerkiksi;
Äitini oli yksinhuoltaja, mutta pystyi silti sairaanhoitajan palkalla elättämään 2 lasta ja ostamaan asunnon pk-seudulta 80-luvulla.Itse olen lapseton ja minulla on suht samanverran tienaava puoliso (itse olen sairaanhoitaja), eikä meillä ole yhdessä varaa ostaa asuntoa edes ok seudun kehyskunnasta.
Onko kenties maata ajettu aika vauhdilla alas?
Työtahdista kertonee jo sekin, että potilas materiaali osastollani on vaativampaa kuin aloittaessani 15v sitten, hoitajia oli vuorossa lähes 50% enemmän ja potilaita oli suhtkoht samanverran tai vähän vähemmän.
Heikot palkat ja alhainen ostovoima koskevat myös vanhempia työssä olevia ikäluokkia. Sen sijaan jatkuvasti toistuvaa väitettä siitä että nuorille olisi vain pätkää ja määräaikaista en usko. Tunnen konsultin työssäni useita työpaikkoja ja kaikissa niissä myös nuorilla on normaalit toistaiseksi voimassaolevat työsopimukset. Toki 6 kuukauden koeajalla, mutta se koskee kaiken ikäisiä eikä koeaikapurku ole pätkätyö.
Ikuisia koko työuran kestäviä työpaikkoja ei ikinä ole ollut muualla kuin julkisella puolella ja tehdastöissä paikkakunnilla joissa sitten muita työpaikkoja ei ollutkaan. Muutaman vuoden välein meidänkin on pitänyt etsiä uutta työpaikkaa joko pakon edestä tai parempien työolojen persolla.
Mitä tulee siihen että äitisi hankki aikoinaan asunnon pääkaupunkiseudulta. Sinä pysty siihen huomattavasti helpommin kuin äitisi, edellyttäen että elät yhtä vaatimattomasti kuin hän aikoinaan. Eli asut vuokralla jossakin rintamamiestalon yläkerrassa pienessä hellahuoneessa, syöt ainoastaan perunaa ja ruskeakastiketta, ei mitään netflixejä eikä muitakaan kuukausimaksullisia palveluja ja säästät asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Papitkin kuulemma uupuvat nykyään työssään?
Kuinka tämä on edes mahdollista? Papin työ on kuitenkin yksi vähiten kuormittavista ja helpoimmista käsienheiluttelu-ammateista, jonka ainoa kuormittavuus lienee liika pullan puputtaminen ja kahvin ryystäminen. Lisäksi heidän työssään ei ole tulosvastuuta missään muodossa. Teet tai jätät tekemättä, aivan sama. Papin virassa istut kuin paska Junttilan talon seinällä, eroon ei pappis-eliitistä pääse millään.
"Papit jaksavat työssään aiempaa huonommin – Pohjalaispapit avautuvat rankoista hautajaisryppäistä ja empatiauupumuksesta: "Usein joku pappi on sairauslomalla"
https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/papit-jaksavat-ty%C3%B6ss%C3%A4%C3%…
Kuinka kukaan kehtaa väittää, että pappi voi uupua työssään?
Seuraavaksi varmasti joku väittää, että uupuu nukkuessaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja itseasiassa asiassa nykynuoret uupuu myös perheongelmien takia, jotka ovat juurikin teidän 35+ vuotiaiden syytä. Se, että te ette osaa olla hyviä vanhempia, johtuu tod.näk. siitä että teillä itsellänne oli tosi rankka lapsuus, joka sitten heijastuu teidän omiin lapsiin. Ette voi kieltää, etten olisi edes osittain oikeassa.
Ei se siitä johdu, vaan siitä että meistä kaikista on tullut hemmetin itsekkäitä.
Me halutaan ura, talo, lapset, uusi vaimo/mies, kalliimpi auto...
Kun pitää omaa napaa vain tuijottaa, niin siinä kärsii sekä lapset että muut ympärillä.
Ei tää elämä oo suorittamista tai niin ikävää, kun osataan olla ihmisiksi ja ajtella toisten tunteita.
Perhedytykseen nimenomaan panostetaan tänä päivänä hurjasti enemmän kuin aikaisemmin. Näin voin sanoa usean erilaisen työpaikan kokemuksella. Jokaiselle uudelle työntekijälle on mentor, joka opastaa kädestä pitäen vessat, kahvinkeittimet, lounaalla käynnin, työvälineet eli kaiken työpaikan yleisen ja uuden työntekijän tehtäviin kuuluvan tietämyksen ja hänen roolinaan on olla se jolta uusi työntekijä voi aina kysyä neuvoa.
Laatujärjestelmään kuuluva perehdytyssuunnitelma on jokaisen perehdytykseen osallistuvan vastuuhenkilön kuitattava suoritetuksi jokaisen uuden työntekijän kohdalla ja näitä myös seurataan. Suunnitelman muissa kuin mentorille nimetyissä taskeissa kerrotaan itse yrityksestä ja sen osatoiminnoista. Meidän nykyisessä perehdytyssuunnitelmassa on kolmisenkymmentä action pointtia yrityksen eri toimintojen vastaaville, esimerkkinä vaikka työajanseurantajärjestelmä, jonka käytön hr-henkilö opastaa. Onhan tuo aika raskas puristus uudelle työntekijälle, mutta se jakaantuu tietysti usealle viikolle, muistaakseni noin kolmelle. Ja tietenkin näitä perehdytyksiä niputetaan, eli kerralla opastatetaan useampaa uutta työntekijää.