Lue keskustelun säännöt.
Raivottiinko sinulle lapsena jos tulit esim kipeäksi tai sattui joku haaveri?
26.02.2023 |
Meillä karjuttiin suoraa kurkkua kun tuli esim korvatulehdus ja alkoi koskemaan yöllä ja itketti. Heikkohermoinen isä ei kestänyt sitä ollenkaan ja äiti pelkäsi isää ja hyssytteli. Että nyt on vaan pakko kestää kipu eikä tehdä itsestään numeroa. Sama juttu jos tuli kuumetta, vatsatauti tai kaatui pyörällä. Ensimmäinen reaktio oli raivo ja syyllistäminen, ei ilmeisesti kiinnostanut lapsen hyvinvointi.
Olenko ainoa jolla on tällaisia kokemuksia?
Kommentit (505)
Minulla oli lapsena paha astma. Yskäkohtaukset iskivät aina öisin. Sain aina kamalat huudot kun herätin muut yskimällä. Kohtaukset olivat tuskallisia ja tuntui, että meinaan tukehtua. Pahimmalta tuntui kuitenkin syyllistäminen ja vanhempien huudot. Vanhemmat antoivat ymmärtää, että minun pitäisi vaan lopettaa se yskiminen ja, että tahallani pidän muita hereillä. Aloin saamaan paniikkikohtauksia kun astma iski kun pelkäsin sättimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävälleni raivottiin:
"Aina sinua saa hävetä!"
Tämä ystäväni kävi aikuisena lääkärissä ja lääkäri ihmetteli parantunutta selkänikaman murtumaa, josta ei löytynyt mitään merkintää papereista.
Ei löytynyt, koska murtuman takia hän ei ollut käynyt lääkärissä.
Makasi viikon kotona, hypäytyään lumihankeen jäisen lumipaakun päälle.
Taas oli hävetty lasta, joka ei muka kouluun mene pienen selkäniukahduksen takia.
Tämä tarina on tosi.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin kuumeessa imuroimaan oman huoneeni ja siivoamaan kun olin jotain 4 vuotias. Olin erehtynyt tekemään jotain muuta kuin makaamaan hiiren hiljaa sängyssäni, taisin ehkä käydä vessassa liian useasti tai jotain muuta vastaavaa. Lapsena sairastuin rasitusastmaan ja porukat kuvitteli että esitän. Jollain hiihtoreissulla hengitys vinkui ihan älyttömästi ja voimat loppuivat, kauheaa ivailua ja vähättelyä siitä että älä viitsi esittää. Lääkäriin oli ilmeisesti pakko viedä tutkimuksiin, koska oireita tuli koulun liikuntatunnillakin. Muistan vieläkin kun rasituskokeeseen kuului joku juoksuosuus. Piti juosta ulkona tietty aika ja äitipuoleni vahti aikaa. Muistan miten juoksin ihan täysiä vaikka en meinannut saada henkeä. Pelkäsin että lääkäri sanoisi että minä olen vain esittänyt oireeni. Olin helpottunut kun sain astmadiagnoosin saman tien. Ja muutenkin tehtiin selväksi, että sairastaminen on vain vaivaa muille, tai sitten epäiltiin että esitän.
Aikuisenakin pelkään ettei kukaan usko, jos olen kipeä tai kun sairastuin astmaan uudestaan, niin pelkösin että sitä ei uskota.
Tämä nyt olisi ollut aika älytöntä jo ilman tuota kuumettakin. Se sitten vielä päälle siihen.
Ei suututtu, mutta isä suhtautui tylysti. Äiti lähti aikaisemmin töihin, joten isä oli se jolle tuli kerrottua jos oli kipeänä. Jännitti, koska suhtautuminen oli "jaaha... no, jää sitten kotiin" tai "no et sinä nyt niin kipeältä vaikuta... Lähdet kouluun ja tulet kotiin sitten jos olo pahenee". Ja siinä missä kaverit sai istua vaikka tietokoneella ollessaan kipeinä, niin ei meillä. Muistan muutamankin kerran juuri isän sanoneen, kuinka jos jaksaa istua tietokoneella/soittamassa pianoa, niin sitten jaksaisi olla koulussakin.
Vielä näin aikuisiälläkin on tästä vähättelystä kokemusta. Olimme joitakin vuosia sitten isän ja silloisen avomieheni kanssa ulkomailla, kun viimeisenä aamuna aamupalan jälkeen tulin tosi huonovointiseksi. Makasin hotellihuoneen sängyssä ja valittelin että kylläpä oksettaa, niin sieltä se tympeä "vai niin" taas tuli.
Ette varmaan ylläty kun sanon, että silloin harvoin kun pitää saikulle jäädä, niin kyllä jännittää soittaa pomolle!
Järkyttävää lukea tätä ketjua, luulin että kaikki tuo kaameus kuului meidän suurten ikäluokkien lapsuuteen, jossa sodan traumatisoineet isä ja äiti purkivat ymmätämättömyyttään tuskaansa lapsiinsa.
"Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa", sanotaan isossa kirjassa joka on kauheaa.
Jossakin vaiheessa tuli laki ettei lasta saa pahoinpidellä!
Maitolasin kaatuminen oli tosiaan maailman loppu, tai itsensä telominen oma syy ja syy jopa rangaista lisää.
Pieksäminen, isä erityisesti hakatessaan sanoi että jos itket hakkaan lisää, siis remmillä jossa iso solki, paljaalle pyllylle. Tuota minä en koskaan ole ymmärtänyt, vaikka isäni pyysi vanhana joitakin asioita anteeksi en uskaltanut kysyä, miksi kiellettiin itkemästä, kun satutetaan.
Sehän oli sadistista kidutusta, samoin toki kohdeltiin eläimiä, hevosta hakattiin samoin lehmiä. Koira oli tosiaan pelkkä koira, ulkona ketjussa.
Itse päätin hakea apua, etten lastani hakkaa että osaisin edes jotain tehdä oikein. Apua on pitänyt haalia kirjoista, terapiasta kaikesta mahdollisesta niin hukassa sitä oli. Taidan olla vieläkin.
Nyt puhutaan paljon jopa turhista lasuista, toivon että ne sittenkin pelastavat lapsia edes hiukan, se varhaislapsuus, ekavuodet ovat ne tärkeimmät. Niitä on paha paikata oikeastaan millään, näin pelkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylisukupolven trauma. Oman lapsen tarve triggeröi. Sitä kannattaa yrittää ymmärtää ja kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ei itse jatka samaa ja siirrä seuraavalle sukupolvelle.
Suomalaiselle mentaliteetille on katastrofi, jos joutuu lapsen sairauden takia olemaan pois töistä ja kaikenlainen "turha" valittaminen on meidän kulttuurissa kiellettyä. Lapset ei tietenkään saisi tästä kärsiä, mutta niin se valitettavasti on aina mennyt.
Ei kipeäksi tulemisesta raivostuttu. Äiti kyllä vahti että mittari oli kainalossa 10 min ja tarkisti että varmasti on kuumetta. Haavereista raivostuttiin useinkin Sain koulun kevätjuhlaan uuden mekon josta olin ylpeä. Loman alkupäivinä kaaduin pyörällä mekko päällä. Siihen tuli ainakin polven kohdalle reikä. Kotiin mentyä itkuisena äiti raivostui siitä. Mekko revittiin päältäni. Isän antoi selkään vyöllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvä luoja, tämä onkin NÄIN yleistä!? Onko tää joku suomalainen kulttuurillinen piirre?
Samalla tavalla kuin meille huudettiin siitä jos koulusta pyydettiin hankkimaan yhtään mitään, esim. lyijykyniä, niin huutoa tuli tosiaan myös sairastumisesta ja hoivaa oli turha odottaa. Murtunut varvas? Kävele kotiin, en tuu hakee! Myös siitä tuli tupenrapinat kun tarvitsin silmälasit, kuten vanhemmillakin on. Ei ollut rahasta kyse, sillä vanhemmat olivat keskituloisia -halusivat vain käyttää rahat lasten sijaan esim. kaljaan. Siitäkin tehtiin hirveän iso numero kun koulussa minut laitettiin kouluterapeutille oppimisvaikeuksien ja koulukiusaamisen takia, että ai kun saa taas hävetä.
Piilottelin terveyshuolia, kuten kuukautisia, ja kivuliasta sisään kasvanutta kynttä joka mätäni todella pahasti enkä pystynyt kävelemään kunnolla vuosiin, mutta se onneksi parani itsestään jotenkin.
Omaa lasta kohtaan olen empaattinen, hoivaava ja täysjärkinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei kipeäksi tulemisesta raivostuttu. Äiti kyllä vahti että mittari oli kainalossa 10 min ja tarkisti että varmasti on kuumetta. Haavereista raivostuttiin useinkin Sain koulun kevätjuhlaan uuden mekon josta olin ylpeä. Loman alkupäivinä kaaduin pyörällä mekko päällä. Siihen tuli ainakin polven kohdalle reikä. Kotiin mentyä itkuisena äiti raivostui siitä. Mekko revittiin päältäni. Isän antoi selkään vyöllä.
Anteeksi jos olen törkeä, mutta kertokaa suunnilleen mitä ikäluokkaa olette, itse kuulun suuriin ikäluokkiin ja toivon että oltaisiin menty eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kipeäksi tulemisesta raivostuttu. Äiti kyllä vahti että mittari oli kainalossa 10 min ja tarkisti että varmasti on kuumetta. Haavereista raivostuttiin useinkin Sain koulun kevätjuhlaan uuden mekon josta olin ylpeä. Loman alkupäivinä kaaduin pyörällä mekko päällä. Siihen tuli ainakin polven kohdalle reikä. Kotiin mentyä itkuisena äiti raivostui siitä. Mekko revittiin päältäni. Isän antoi selkään vyöllä.
Anteeksi jos olen törkeä, mutta kertokaa suunnilleen mitä ikäluokkaa olette, itse kuulun suuriin ikäluokkiin ja toivon että oltaisiin menty eteenpäin.
Olen vuonna 1972 syntynyt nainen.
Tähän samaan kastiin menee se jos erehdyit syömään kaverilla lämpöisen ruoan. Vanhemmat saivat niin kauheen kohtauksen että jäi kyllä ekaksi ja viimeiseksi kerraksi se!!! Heitä hävetti niin paljon. Muka kaikki luulivat ettei meillä saa ruokaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä luoja, tämä onkin NÄIN yleistä!? Onko tää joku suomalainen kulttuurillinen piirre?
Samalla tavalla kuin meille huudettiin siitä jos koulusta pyydettiin hankkimaan yhtään mitään, esim. lyijykyniä, niin huutoa tuli tosiaan myös sairastumisesta ja hoivaa oli turha odottaa. Murtunut varvas? Kävele kotiin, en tuu hakee! Myös siitä tuli tupenrapinat kun tarvitsin silmälasit, kuten vanhemmillakin on. Ei ollut rahasta kyse, sillä vanhemmat olivat keskituloisia -halusivat vain käyttää rahat lasten sijaan esim. kaljaan. Siitäkin tehtiin hirveän iso numero kun koulussa minut laitettiin kouluterapeutille oppimisvaikeuksien ja koulukiusaamisen takia, että ai kun saa taas hävetä.
Piilottelin terveyshuolia, kuten kuukautisia, ja kivuliasta sisään kasvanutta kynttä joka mätäni todella pahasti enkä pystynyt kävelemään kunnolla vuosiin, mutta se onneksi parani itsestään jotenkin.Omaa lasta kohtaan olen empaattinen, hoivaava ja täysjärkinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kipeäksi tulemisesta raivostuttu. Äiti kyllä vahti että mittari oli kainalossa 10 min ja tarkisti että varmasti on kuumetta. Haavereista raivostuttiin useinkin Sain koulun kevätjuhlaan uuden mekon josta olin ylpeä. Loman alkupäivinä kaaduin pyörällä mekko päällä. Siihen tuli ainakin polven kohdalle reikä. Kotiin mentyä itkuisena äiti raivostui siitä. Mekko revittiin päältäni. Isän antoi selkään vyöllä.
Anteeksi jos olen törkeä, mutta kertokaa suunnilleen mitä ikäluokkaa olette, itse kuulun suuriin ikäluokkiin ja toivon että oltaisiin menty eteenpäin.
-78 syntynyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä luoja, tämä onkin NÄIN yleistä!? Onko tää joku suomalainen kulttuurillinen piirre?
Samalla tavalla kuin meille huudettiin siitä jos koulusta pyydettiin hankkimaan yhtään mitään, esim. lyijykyniä, niin huutoa tuli tosiaan myös sairastumisesta ja hoivaa oli turha odottaa. Murtunut varvas? Kävele kotiin, en tuu hakee! Myös siitä tuli tupenrapinat kun tarvitsin silmälasit, kuten vanhemmillakin on. Ei ollut rahasta kyse, sillä vanhemmat olivat keskituloisia -halusivat vain käyttää rahat lasten sijaan esim. kaljaan. Siitäkin tehtiin hirveän iso numero kun koulussa minut laitettiin kouluterapeutille oppimisvaikeuksien ja koulukiusaamisen takia, että ai kun saa taas hävetä.
Piilottelin terveyshuolia, kuten kuukautisia, ja kivuliasta sisään kasvanutta kynttä joka mätäni todella pahasti enkä pystynyt kävelemään kunnolla vuosiin, mutta se onneksi parani itsestään jotenkin.Omaa lasta kohtaan olen empaattinen, hoivaava ja täysjärkinen.
Nyt muistuikin tuo terveysjuttujen piilotteleminen, varsinkin kuukautiset oli suuri häpeä.
Eniten harmitti eriarvoinen kohtelu. Jos sisarelle tuli kuumetta häntä hoidettiin kotona ja minut lähetettiin kouluun sairaana. En uskaltanut sanoa, kun korvasta vuosi verta tyynylle. Muutaman kerran koulun terveydenhoitaja pyysi äitiä hakemaan minut kotiin, migreenin vuoksi. Äiti huusi, että tahallaan haluan hankkia hänelle potkut töistä hankkiutumalla sairaaksi. Kerran, kun sairastuin koulussa oksennustautiin ei kumpikaan vanhemmistani tullut hakemaan. Opettaja naureskeli , että minusta ei välitetä. Äiti perusteli käytöstään sillä, että kova kuri tekee miehen, vaikka olenkin tyttö. Lapsia myös häpäistiin seksuaalisesti ja fyysisellä kurittamisella, siis minua ja suunnilleen joka viides suomalainen tyttö koki samaa. Sisareni sai ihanan lapsuuden, meidän suvussamme esikoinen sai kaiken, muut lapset olivat sijaiskärsijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Kiva tietää, ettei äitini ollut ainoa narsistinen marttyyriäiti. Hän antoi kaikki ne vuodet ha vuosikymmenet ymmärtää, että lasten saaminen on pilannut hänen elämänsä, mutta enhän minä pyytänyt syntyä hänen lapsekseen. Arvatkaa, välitänkö hänestä nyt kun hän on vanhus.
Jep, meillä sama. Koko lapsuus ja nuoruus saatiin kuulla siitä miten kurjaa hänen elämänsä on ja jos meitä ei olisi niin hän lähtisi tästä ja olisi jossain ihan muualla. Tosi tervetullut, haluttu ja toivottu olo oli lapsena :(
On tuttua. Ikinä en päässyt lääkäriin - vasta yläasteiässä kaveri opetti käymään terveyskeskuksessa, kun oli selvää, että tarvitsen lääkettä! Monet keuhkoputkentulehdukset ym. ihan itse hoidettu. Meillä äiti oli paljon pahempi, hän ei narsistina sietänyt, että sain esimerkiksi isältä tai muilta läheisiltä huomiota ja vähätteli oloani eikä eläessään osoittanut minkäänlaista huolta voinnistani. Ei edes tilanteissa, joissa olisi pitänyt. Edelleen jos olen kipeä ja en pysty toimimaan normaalisti niin minusta tuntuu kuin kerjäisin huomiota tai teeskentelisin. Olen kuitenkin aina ajatellut, että tämä on oman perheeni erikoisuus, sillä perheemme elo oli muutenkin niin outoa. Nyt kuitenkin alkoi mietityttämään, että onko tämä myös osa suomalaisuutta.
Tämä myös laittaa yhden ystäväni toiminnan uuteen valoon. He ulkoilevat satoi tai paistoi, terveinä tai ei-terveinä. Olen aina ihmetellyt, että miten heillä ei tule koskaan kuumetta/kuume kestä kauaa, mutta nyt tajusin että todennäköisesti ulkoilevat myös kuumeessa. Oksennustaudissakin ovat menneet ulkoilemaan samana päivänä ja olen ajatellut, että kai he sitten sairastavat sen todella lievänä. Kaverini ei ole koskaan antanut lapsilleen esim. särkylääkettä ja olen ajatellut, että ovat vain poikkeuksellisen terveitä lapsia sitten ja kaveri ihan pienestä halua lääkitä. Nyt kuitenkin ymmärrän, että kaveri on varmaan ihan samaa kokenut kuin minä itsekin lapsena, hän ei vaan sitä ole käsitellyt ja toistaa samaa ilman huutoa ja häpäisyä. Tämän kaverin olen nähnyt myös suuttuvan lapselleen kun hän on ollut kömpelö tai ihan vaan lapsi eikä pikkuaikuinen. Kyseiselle kaverille on aina ollut todella tärkeää, että hänen lapsi oppii taidot ennen muita lapsia ja nyt jotenkin näen hänet enemmän sukupolvi trauman osana kuin vain hieman erikoisena tapauksena.
Vierailija kirjoitti:
Eniten harmitti eriarvoinen kohtelu. Jos sisarelle tuli kuumetta häntä hoidettiin kotona ja minut lähetettiin kouluun sairaana. En uskaltanut sanoa, kun korvasta vuosi verta tyynylle. Muutaman kerran koulun terveydenhoitaja pyysi äitiä hakemaan minut kotiin, migreenin vuoksi. Äiti huusi, että tahallaan haluan hankkia hänelle potkut töistä hankkiutumalla sairaaksi. Kerran, kun sairastuin koulussa oksennustautiin ei kumpikaan vanhemmistani tullut hakemaan. Opettaja naureskeli , että minusta ei välitetä. Äiti perusteli käytöstään sillä, että kova kuri tekee miehen, vaikka olenkin tyttö. Lapsia myös häpäistiin seksuaalisesti ja fyysisellä kurittamisella, siis minua ja suunnilleen joka viides suomalainen tyttö koki samaa. Sisareni sai ihanan lapsuuden, meidän suvussamme esikoinen sai kaiken, muut lapset olivat sijaiskärsijöitä.
Tätä sisarusten erilaista kohtelua tapahtuu, mutta siitä ei puhuta. Jättää isot arvet kaltoin kohdeltuun ja lapsi ei välttämättä osaa sanoittaa tilannettaan, eikä sitä miksi ja mistä oireilee.
Olen myös lukenut jostain, että pahoinvoivissa perheissä yksi sortuu, näin muut jotenkuten selviävät?
Ei raivottu, mutta eipä juuri välitettykään. Joskus 11- 12-vuotiaana lonkkani muljahti pois paikoiltaan ja onnuin vuoden. Äidille sanoin asiasta, kun tajusin, ettei se ollut normaalia. Ei aiheuttanut toimenpiteitä. Jalka on edelleen outo, "notkeampi" kuin terve jalka. Kipuja oli murrosiän loppuun asti.