Lue keskustelun säännöt.
Raivottiinko sinulle lapsena jos tulit esim kipeäksi tai sattui joku haaveri?
26.02.2023 |
Meillä karjuttiin suoraa kurkkua kun tuli esim korvatulehdus ja alkoi koskemaan yöllä ja itketti. Heikkohermoinen isä ei kestänyt sitä ollenkaan ja äiti pelkäsi isää ja hyssytteli. Että nyt on vaan pakko kestää kipu eikä tehdä itsestään numeroa. Sama juttu jos tuli kuumetta, vatsatauti tai kaatui pyörällä. Ensimmäinen reaktio oli raivo ja syyllistäminen, ei ilmeisesti kiinnostanut lapsen hyvinvointi.
Olenko ainoa jolla on tällaisia kokemuksia?
Kommentit (505)
Ei jumalauta! Ihan järkyttävä ketju! Tämän pohjalta voisi tehdä jo päätelmän, että aika iso osa nykypäivän aikuisista on traumatisoituneita 😬
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten halveksutaan veloja ja muita lapsettomuuden valinneita. Ymmärtävätkö ihmiset, että silloin myös ehkä tiedostetaan omat traumat ja jätetään valitsematta omakohtainen kasvattamisen tie jos tiedetään sen olevan ylivoimaista? Esimerkiksi tässä ketjussa kerrottujen vanhempien ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä!
No jos vela kertoo että tällainen on taustalla, niin ymmärrän ihan täysin. Mutta monesti tuntuu ettei lapsettomuudelle ole muuta syytä kuin että "lapset on yäk.".
Niin sinusta tuntuu. Olen vela, mutta en ole avannut lapsettomuuteni syitä kenellekään, eikä kukaan ole kysynytkään. Luulkoot sitten, että mielestäni "lapset on yäk". Aika ohutta elämänkokemusta, jos todella joku ajattelee, että tuo on se yleisin syy. Oikeat syyt lienee paljon syvemmällä ja monitahoisempia, ei niitä tarvitse joka tilanteessa ja jokaiselle selitellä. Aina niitä ei osaa itsekään kovin monisanaisesti sanoittaa. Ja kyllä se lapset on yäk-ajatus on myös ihan pätevä syy olla niitä hankkimatta, jos siltä tuntuu.
Itse aiheeseen; tutulta kuulostaa. Lääkäriin kyllä vietiin, mutta jo 10 v menin yksin vastaanotolle. Oli se aika ontto tunne, kun ekaa kertaa käveli yksin vastaanottohuoneeseen, kun siihen ei valmisteltu mitenkään. Tapaturmista huudettiin vähintään, piiskaakin tuli. Jos oli flunssaa, niin yöllä ei saanut yskiä, koska isä hermostui. Yritä siinä sitten 4 v pidätellä räkää nenässä, limaa keuhkoissa ja itkua aisoissa. Lääkkeisiin meneviä rahoja kauhisteltiin, vaikka mulla oli vakuutus josta ne sai takaisin. Mitään särkylääkkeitä en muista saaneeni. Nyt kun aikuisena sairastan, niin aina ihmettelen, kun mies jaksaa huolehtia, tuo juotavaa yms. Kun lapsena ei sillä tavalla hoidettu, itse sai hoitaa omat yrjönsä, ja muistan hoitaneeni siskonkin. Äiti oli vaan hyvillään, kun hänen ei tarvinnut. Lapsuus 80 luvulla.
Särkylääkkeitä oli vähän myynnissä eikä niitä juuri suositeltu alle 12-vuotiaille. Lasten Aspiriini oli erikseen. Lääkkeiden väkevyyttä pelättiin ja lääkäri määräsi suurimman osan.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, että kouluikäisenä kaikki flunssat, mahataudit jne. aina tulkittiin lintausyritykseksi. Olin vähäisellä vaivalla kympin tyttö, kavereita koulussa ja pidin koulunkäynnnistä. Ei mitään syytä lintsata, mutta aina sitä ekana vanhempien toimesta epäiltiin. Jos ei ollut kuumetta, kouluun vaan. Minulla harvemmin nousee kuume, ja etenkin yläaste-lukioiässä oli ihan hirveää olla tukkoisena, räkäisenä, yskäisenä, kurkkukipuisena ja pää/lihaskipuisena mutta kuumettomana koulussa.
Haavereista, onnettomuuksista ja läheltä piti-tilanteista suututtiin. Esimerkiksi kaaduin pyörällä pahasti ja polvet piti käydä tikkauttamassa terveyskeskuksessa. Muistan, miten sätittiin ja huudettiin pilalle menneistä farkuista ja siitä, miten vähään aikaan ei sitten mitään uutta osteta kun ei vaatteista pidetä huolta.
Muistan, että minua on esimerkiksi lyöty siitä, että kävin vessassa, johon oli laitettu jotain wc-ankka pudistusgeeliä odottamaan jynssäystä. Siitä tuli siis ihan hirveä haloo. Äiti karjui naama punaisena, että KUKA ON VETÄNYT TÄMÄN VESSAN, ja kun minä sanoin käyneeni vessassa enkä huomannut sitä geeliä, löi äiti kämmenellä takaraivoon ja sitten tukkapöllyä ja loppuillan murjottaminen (siis äiti murjotti ja jankkasi tuota asiaa).
Säännöissä, noissa nykyajan Mooseksen laintauluissa sanottiin, ettei flunssa ole pätevä syy jäädä pois koulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni lapsi syntyi vahinkona. Ehkäisyvalistus oli huonoa / olematonta ja sitten kituutettiin elämä pilalla huonossa suhteessa.
EI joskus 50-luvulla monikaan tiennyt ehkäisykeinoista. Tiedän tapauksen, että pariskunta sai tietää, että on olemassa sellaisia vehkeitä kuin kondomeja, vasta kun heillä oli jo kolme lasta, kun tuttava sujautti kondomipakkauksen toilettipussiin.
Synnyin-72. Äitiyspakkauksessani oli historian ensimmäiset ilmaiset kondomit.
Aiheutti hirveän paheksunnan. Eihän seksi ja äitiys liity mitenkään yhteen...Suomesta Afrikkaan lähetettävistä perhepakkauksista (ei saa sanoa enää äitiyspakkaus) poistetaan kondomit, koska (WHO) lisääntymisterveyteen ei saa puuttua. Nythän ne on poistettu meilläkin.
Ohis,
Aids ja jatkuvat raskaudet tunnetusti parantavat terveyttä...Mitä WHO:n päättäjien päissä liikkuu ja miksi ne suostuu tuohon?
Afrikassa on liikkuneet kondomeista saman tyyppisiä huhuja kuin meillä rokotteista. Ehkä sekin vaikuttaa.
Tämä on hurjan mielenkiintoinen ja resonoiva ketju. Olen 1973 syntynyt, isä alkoholisti ja äiti luultavasti masentunut yksinhuoltaja. Isä ei juurikaan elämässäni mukana. Pienenä oltiin äiti, sisko ja minä kolmistaan, ja luultavasti masennuksen ja kuormittuneisuuden vuoksi äidin kyvyt vastata lasten tarpeisiin oli ihan nolla. Tämä jotenkin kulminoitui silloin, kun jotain pahaa tai uhkaavaa tapahtui, juuri esim. haaveri, sairastumiset, läheltä piti-tapahtumat. Muutoin äiti oli pikemminkin poissaoleva. Jos oltiin sairaita, oli se merkki siitä, että oltiin tehty jotain väärin. Flunssat johtui siitä (äidin mukaan), että lapsi itse pukeutunut tyhmästi, palelluttanut, ollut liikaa tai liian vähän ulkona. Mahataudit taas johtui siitä, että on syönyt jotain liikaa/liian vähän, tai jotain väärää. Asenne oli "mitäs teit, siitäs sait".
Äiti ei varsinaisesti muuten lyönyt, mutta vilpittömistä vahingoista (esim. koulussa kaatunut mehua farkuille, leikkitelineessä toppahousuihin repeytynyt palkeenkieli, rikkimennyt vesilasi jne). kyllä tuli tukkapöllyä tai luunappeja tosi herkästi. Varsinaiset selkäsaunat alkoivat isäpuolen toimesta, äidin mentyä uusiin naimisiin. Tuossa kohtaa äiti oli herännyt minun ja siskoni huonoon koulumenestykseen (huono = seiskaa ja kasia, ilman äidin tukea läksyissä, kokeissa, missään), ja isäpuolen kanssa keksivät keinon lisätä opiskeluhalujamme antamalla piiskaa "huonoista" numeroista ja todistuksista. Muistan vieläkin, millä kauhulla koepäivän aamuna viiden aikaan vielä tankkasin yhteen vitosluokan maantiedon kokeeseen, kun pelotti tosi paljon. Muistan vieläkin tosi elävästi sen mantsankirjan ja koealueen. Mutta kun kokeessa pelkää ja jännittää, ei tietenkään käy hyvin. Kokeesta tuli 7- ja remmistä myöhemmin. Aivan järkyttävää.
Olisin kuulunut lastensuojelun palveluiden piiriin, mutta tuohon aikaan lasten pahoinpitelyä pidettiin suhteellisen normaalina. Laki lasten piiskaamisen ja fyysisen kurituksen kieltämisestä tuli muistaakseni vasta 80-luvun alussa, mutta kyllä koko 80-luvulla vielä oli hyvin kuritusmyönteinen ilmapiiri. Muistan joskus yläasteen opon tunneilla käydyn keskuselua aiheesta ja opon kysyessä kuinka moni on saanut piiskaa/tukkapöllyä, noin 3/4 oppilaista nosti käden ylös, eikä opon mielestä ilmeisesti lasten pahoinpitelyssä ollut mitään väärää. Onnneksi emme enää elä noita aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei raivottu vaan kaikki vaivat kuitattiin esittämiseksi tai huomion kerjäämiseksi.
Meillä äiti oli hyvin huolehtiva eikä raivonnut, isä taas ei sanonut yleensä mihinkään mitään. Mutta opin minäkin salaamaan sairauksiani nimenomaan sen äidin huolestuneisuuden takia.
Se mitä tulen aina muistamaan pahalla on se, että paljon minua vanhemmalla veljelläni ja sisarellani ei todellakaan ollut mitään halua säästää äitiä. Nämä kaksi huusivat omista sairauksistaan ja kuvitelluistakin sairauksista kurkku suorana milloin mitäkin täysin mielipuolista. Kumpikin oli ihan mielestään kuolemassa, toinen muka päättämässä päivänsäkin. Monta vuosikymmentä putkeen.
Ei äitikään tietenkään näitä ottanut lopulta tosissaan, mutta hän oli herkkä ihminen ja se otti häneen todella kovasti. Kaksi aikuista, viisikymppistä ihmistä tahallaan kiusaamassa vanhaa äitiään huomionhakuisuudessaan tämän elämän loppuun asti.
Lopulta äitini kuoli niin, että hän meni kotona huonoon kuntoon sydäninfarktin takia, mutta nämä kaksi tuijottivat silloinkin vain omaa napaansa, järjestivät raivareita ja muita. Minä tulin äidin kuoleman jälkeen taloon ja aloin nähdä ympärilläni selviä merkkejä siitä, mitä siellä oli viimeksi tapahtunut. Ikinä en tule antamaan anteeksi. Äidin kuoltua sama meno vain jatkui ja entistäkin voimakkaampana. Toinen näistä on vielä vastuullisessa ammatissa lasten kasvattajana.
Mutta niin: Olen oppinut pienestä pitäen salaamaan omia sairauksiani, jotten vain kuormittaisi niillä ketään. En ole myöskään yhtä ainutta päivää ollut sairauslomalla töistä ikinä. Koronankin vedin etätöinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huudettiin, äiti lähinnä. Eikä hän todellakaan ollut mikään ihmishirviö eikä huono äiti edes. En koskaan ymmärtänyt tuota reaktiota ennen kuin luin eräästä psykologiaa käsittelevästä kirjasta, että usein se alkuperäinen tunne peittyy jonkun sekundäärisen tunteen alle, jos primääritunne on kovin vaikea kestää. Ymmärsin heti, että minun äidin tapauksessa pelästyminen ja huoli peittyi vihaisuuden alle. Hänelle kauhein kauhu oli että lapsille sattuisi jotain, ja hän ei pystynyt käsittelemään sitä että oli lähellä tai on vaarassa sattua jotain vakavaa.
Tämä! Itse muistan lapsuudestani tilanteita joissa täsmälleen tämä kuvio toimi samassa tilanteessa sekä äidin että minun itseni kohdalla.
Olin tehnyt jotain huolestuttavaa ja oman turvallisuuteni vaarantanutta, esim. tyyliin 10-vuotiaana myöhästynyt kotiintuloajasta tunnin tai ylikin, ilmoittamatta kotiin mitään (aikana jolloin puhelin oli normaalia saada vasta yläasteelle mennessä). Sitten kun tulin kotiin niin (yh-)äidistä näki heti ovella naamasta että se oli ollut minusta todella huolissaan, ja hävetti aivan helvetisti. Mutta koska valitettavasti hävetti myös sen näyttäminen että hävetti, niin se häpeä peittyi uhmaan ja viisasteluun. Kun äiti kysyy "Missä sä oot ollut?" niin vastaan "Ei kuulu sulle." Sitten taas tämän seurauksena se huolestuneisuus minusta peittyy puolestaan vihaan ja raivoon. Äiti kaataa minut mahalleni polviensa päälle, repii housut alas ja vetelee avokämmenellä pyllylle. Lopuksi molemmat itketään yhtä kovaa.
Muistan että näitä tällaisia tilanteita, joista tämä oli yksi, oli lapsuuden aikana muutama, ei edes vuosittain mutta ehkä tyyliin joka toinen vuosi. Ja niissä oli aina se, että äiti ensin ikään kuin yritti löytää sopivia sanoja muutaman sekunnin ajan, mutta huomasi sitten jäävänsä mykäksi. Ja sitten meininki meni fyysiseksi, kun jotain kautta sen tunteen oli aina pakko päästä purkautumaan.
Äiti oli muuten kiltti, väkivaltaa välttävä ja minulle kaikkea mahdollista hyvää haluava, mutta oli näitä poikkeustilanteita. Jotka pystyin onneksi kestämään koska ne olivat tosiaan todella harvinaisia.
Menee asian vierestä mutta ex-pomoni on tämmönen. Jos sairastuit niin jäätävät huudot että kukas nyt työt tekee?!? Seuraavat viikot vittuilua ja vain sen takia että sairastuit. Pelotti aina soittaa ja ilmoittaa olevansa kipeä. Työkaverini joutui leikkaukseen ja oli noin kolme viikkoa pois töistä. Kun siitä tokeni niin pomo sanoi että nyt varmaan jaksat tehdä pitkiä päiviä kun oot vaan maannu kolme viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 1973 syntynyt, [. . .] mutta kyllä koko 80-luvulla vielä oli hyvin kuritusmyönteinen ilmapiiri. Muistan joskus yläasteen opon tunneilla käydyn keskuselua aiheesta ja opon kysyessä kuinka moni on saanut piiskaa/tukkapöllyä, noin 3/4 oppilaista nosti käden ylös, eikä opon mielestä ilmeisesti lasten pahoinpitelyssä ollut mitään väärää. Onnneksi emme enää elä noita aikoja.
Sinun ikäluokallesi on tehty tästä valtakunnallinen kyselytutkimus vuonna 1988 kun olitte ysiluokkalaisia. Tulokset täsmäävät muistikuvan kanssa, 67 % oli saanut vanhemmiltaan vähintään tukkapöllyä, 36 % piiskaa. Viime vuonna sama kyselytutkimus taas tehtiin nykyisille ysiluokkalaisille: samat luvut 14 % ja 5 %. Nekin on vielä ihan liikaa, mutta alas on tultu ryminällä.
Raivottiin.
Yksi ekoja muistikuviani tähän liittyen onkin, kun olen ekalla luokalla ja makaan sängyssä illalla yskimässä. Mitä enemmän/useammin yskin, sitä enemmän ja äänekkäämmin isäni kiroilee toisella puolelle asuntoa (kaksio). En ollut usein sairaana, ehkä kerran vuodessa perusflunssassa (mahataudissa en kertaakaan koko peruskoulun ajan, noin esimerkiksi!) ja muutenkin kilttinä tyttönä tein aina mitä käskettiin. Silti piti olla suorastaan julma, jos vaikkapa vahingossa kaatui se maitomuki- muistan jo pienenä ajatelleeni, ettei tässä tilanteessa ole mitään järkeä, se on vain maitoa (rahasta ei ollut puutetta).
Yksi sangen ikävä muisto on myös koskien hiihtämistä, jota inhosin heikon karkeamotoriikkani takia: kävin isäni kanssa treenaamassa koulun hiihtopäiviä varten metsittyneellä alueella, jossa liikkui mm. hirviä ja muitakin villieläimiä. Eräs sunnuntai-iltapäivä hiihto oli mennyt erityisen surkeasti, ja kun vielä kaaduin loppumatkalla pyllylleni, purskahdin nauruun omalle sähläykselleni. Isääni ei sen sijaan naurattanut, ei ollenkaan; hän suuttui kun nauroin (olin ehkä 10-vuotias muuten), ja POTKAISI minua jalkaan, jolloin sukseni liuskahti jotenkin jumiin ja jalkani vääntyi ikävään asentoon. Isä käveli riuskasti pois, jättäen minut pimentyvään talvi-iltapäivään yksin, metsä ympärilläni. Pelotti, itketti, panikoin. Kesti aikansa että sain sukseni kiskottua pois ja riisuttua lopulta molemmat. Kävelin hiljaa yksin kotiin, eikä asiasta puhuttu koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heikkoutta, esimerkiksi sairastumista tai vaikkapa rokoteneulan pelkäämistä, ei saanut ilmaista millään tavalla, seurauksena oli hirvittävä huutaminen ja mesoaminen ja tietysti lapsen syyllistäminen.
Itselleni sattui lapsena haaveri, jossa sain kasvoihini kaksi isohkoa haavaa. Minua ei viety tikattavaksi terveyskeskukseen eikä haavoja hoidettu mitenkään, koska mitä sielläkin ihmiset ajattelisivat, kun heillä on niin hirveä ja paha lapsi. Aiheuttaa heille tällaista häpeää ja vaivaa. Kasvoissani on isot leveät arvet muistuttamassa tästä tapauksesta.
Vahinkoja ei kuulemma ollut, kaikki oli tahallista. Paitsi jos vahinko sattui vanhemmille itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä suututtiin. Äitini käänsi jokaisen sairastumiseni omaksi tragediakseen ja uhriutui. Sitä syyllistämisen määrää! Siskoni sairastui vakavasti, mutta äitini vaati huomiota itselleen kertomalla kaikille, miten HÄN oli joutunut käyttämään lääkärissä ja sairaalassa ja ottamaan töistä vapaata ja hoitamaan lastaan.
Ihan kuin meillä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen myös 70-luvulla syntynyt kiltti perhetyttö, joka on saanut piiskaa "huonoista" koulunumeroista. Ainesta olisi ollut lukioon, mutta en yksinkertaisesti halunnut mennä, sillä lähilukio olisi ollut 2 km päässä, mutta ammattikoulu oli pidempänä ja sinne pääsi muuttamaan asuntolaan ja hulluja vanhempia samalla pakoon. Huonojen numeroiden ohella piiskaa sai, jos jotain rikkoi ihan silkasta vahingosta. Tai kerran esim siitä, että olin 9. lk päästötodistuksen kunniaksi saanut isoäidiltä rahaa ja ostanut uudet lenkkarit. Olin heittänyt pois kenkien mukana tulleen pahvilaatikon, ja siitä tuli elämää suurempi katastrofi vanemmille. Kerran tuli selkään siitä, kun olin ollut kavereiden kanssa koulun jälkeen naapurikaupungissa sijaitsevassa uimahallissa ja bussi oli 15 min myöhässä ja sen vuoksi minäkin.
Kuten tässäkin ketjussa todettu, hirvittävän vaikea kuvitella miksi tuollaiset vanhemmat tekevät lapsia. Tai no, omat vanhempani eivät lapsia erityisemmin edes halunneet, mutta kun "kunnon ihmisellä kuuluu olla lapsia". Lisäksi olivat itsekin lähes lapsia kun saivat minut, vähän päätä parikymppisiä ja kouluttamattomia tehdastyöntekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Menee asian vierestä mutta ex-pomoni on tämmönen. Jos sairastuit niin jäätävät huudot että kukas nyt työt tekee?!? Seuraavat viikot vittuilua ja vain sen takia että sairastuit. Pelotti aina soittaa ja ilmoittaa olevansa kipeä. Työkaverini joutui leikkaukseen ja oli noin kolme viikkoa pois töistä. Kun siitä tokeni niin pomo sanoi että nyt varmaan jaksat tehdä pitkiä päiviä kun oot vaan maannu kolme viikkoa.
Tämä ei nyt todellakaan kuulu tänne. Tämä ketju koskee LAPSIA. Sinä ja työkaverisi olette aikuisia ja teillä on hieman eri tilanne työpaikalla kuin lapsilla vanhempiensa armoilla kodissa jossa rangaistaan sairastumisista.
Kun polvi hajosi lomalla niin käskettiin olla valittamatta ettei muiden loma mene pilalle. Kun keuhkokuumeen takia yskin yöllä niin sanottiin että mun täytyy istua hereillä koska en voi pitää muita hereillä jatkuvalla yskällä. Oli muuten pakko myös treenata kipeänä koska ei sieltä voi olla pois. Vahingot olivat myös aina raivostumisen aiheita. Pelkäsin kuollakseni vahinkoja, kun esim maitomukin kaataminen sai aikaan raivokohtauksia. Olen 90-luvun lapsi.
Pahinta on että olen huomannut että välillä ärsyttää kun oma lapsi on kipeä, ihan kuin se olisi huonompi ja ärsyttävä. En kylläkään näytä sitä ulospäin ja koitan parantaa omaa toimintaani asian suhteen. Aina hoivaan ja lohdutan mutta silti häkellyttää se miten eka reaktio toistaa täsmälleen sitä miten mua kohdeltiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 1973 syntynyt, [. . .] mutta kyllä koko 80-luvulla vielä oli hyvin kuritusmyönteinen ilmapiiri. Muistan joskus yläasteen opon tunneilla käydyn keskuselua aiheesta ja opon kysyessä kuinka moni on saanut piiskaa/tukkapöllyä, noin 3/4 oppilaista nosti käden ylös, eikä opon mielestä ilmeisesti lasten pahoinpitelyssä ollut mitään väärää. Onnneksi emme enää elä noita aikoja.
Sinun ikäluokallesi on tehty tästä valtakunnallinen kyselytutkimus vuonna 1988 kun olitte ysiluokkalaisia. Tulokset täsmäävät muistikuvan kanssa, 67 % oli saanut vanhemmiltaan vähintään tukkapöllyä, 36 % piiskaa. Viime vuonna sama kyselytutkimus taas tehtiin nykyisille ysiluokkalaisille: samat luvut 14 % ja 5 %. Nekin on vielä ihan liikaa, mutta alas on tultu ryminällä.
Nämä hakkaajavanhemmat pitäisi saada linnaan, ihan takautuvasti, tai mieluiten ysimillistä lyijynappihoitoa navetan takana. Tietäisivät kasvattaneensa - sadistiset paskat. Epäihmiset.
No ei kannata alkaa uhoamaan, käyttäkää edergianne itsenne kehittämisee ja anteeksianto on myös arvokas asia oppia, meidän jokaisen.
Mellähän puuhastellaan rituaaliteurastuksen salliminen ja tyttöjen silpominekin on framilla. Valitettavasti emme ole tässä maassa lainkaan hyvään suuntaan menossa.
Nyt, kaikki te jotka olette kirjoitelleet tänne tästä asiasta ja kokeneet väkivaltaa vanhemmiltanne, kysyn minkä ikäisiä olette? Tästähän saisi tutkimustietoa..
Sota aikana sodassa olleet eivät palautuneet henkisesti.
Kasvattivat sitten omat lapsensakin traumatisoituneina väärin. Perinne jatkuu ellei sitä älyä katkaista.
Vanhemman oma häpeä istutetaan jo pieneen ihmiseen syyllistäen jälkikasvua. Oma katkeruus myös itse tiedostamatta kostetaan omalle jälkikasvulle.
Muistan kun olin 7vuotias ja isäni vei minut ja veljeni luistelemaan. Kaaduin ja käteeni sattui tosi paljon. Isä oli vihainen, kun joutui lähtemään pois kentältä minun vuoksi. Äitini vei minut lääkäriin, ranne oli murtunut. Jouduin leikattavaksi. Isäni oli vihainen, kun jouduin olemaan sairaalassa joulun. Tämä 1960 luvulla. En uskaltanut tämän jälkeen koskaan sanoa, jos olin kipeä, koska isäni inhosi minua.
Muistan, että kouluikäisenä kaikki flunssat, mahataudit jne. aina tulkittiin lintausyritykseksi. Olin vähäisellä vaivalla kympin tyttö, kavereita koulussa ja pidin koulunkäynnnistä. Ei mitään syytä lintsata, mutta aina sitä ekana vanhempien toimesta epäiltiin. Jos ei ollut kuumetta, kouluun vaan. Minulla harvemmin nousee kuume, ja etenkin yläaste-lukioiässä oli ihan hirveää olla tukkoisena, räkäisenä, yskäisenä, kurkkukipuisena ja pää/lihaskipuisena mutta kuumettomana koulussa.
Haavereista, onnettomuuksista ja läheltä piti-tilanteista suututtiin. Esimerkiksi kaaduin pyörällä pahasti ja polvet piti käydä tikkauttamassa terveyskeskuksessa. Muistan, miten sätittiin ja huudettiin pilalle menneistä farkuista ja siitä, miten vähään aikaan ei sitten mitään uutta osteta kun ei vaatteista pidetä huolta.
Muistan, että minua on esimerkiksi lyöty siitä, että kävin vessassa, johon oli laitettu jotain wc-ankka pudistusgeeliä odottamaan jynssäystä. Siitä tuli siis ihan hirveä haloo. Äiti karjui naama punaisena, että KUKA ON VETÄNYT TÄMÄN VESSAN, ja kun minä sanoin käyneeni vessassa enkä huomannut sitä geeliä, löi äiti kämmenellä takaraivoon ja sitten tukkapöllyä ja loppuillan murjottaminen (siis äiti murjotti ja jankkasi tuota asiaa).