Lue keskustelun säännöt.
Mies on vihainen minulle siitä, että lapsi ei tykkää hänestä
24.02.2023 |
Otsikko on kärjistys, mutta kuvaava. Hänenellä on aina ollut etäiset välit lapseemme, on itse valinnut työvuoronsa ja vauva-aikana niin, että ne osuu lapsen hereilläoloaikaan eli tekee klo 11-19 vuoroa pitkine matkoineen ja näin siis oikeastaan käy arkisin kotona vain nukkumassa. Viikonloput on vapaalla, mutta haluaa sitä kuuluisaa omaa aikaa eli on harrastuksissaan, tapaa ystäviään, käy vanhemmillaan jne. Olen antanut mennä, koska itse on valinnut että haluaa mennä. Lapsen kanssa ei ole oikein koskaan halunnut vain olla ja leikkiä. Lapsi täyttää pian kuusi ja heidän välit on etäiset ja lapsi ei halua viettää aikaa isänsä kanssa. Miehen mielestä tämä on nyt jotenkin sitten minun syy. Olen hänen mielestä jotenkin tehnyt lapsesta sellaisen, kasvattanut väärin ja silleen. Ja on minulle vihainen ja katkera, että lapsi ei halua hänen kanssaan olla. Minusta taas syy on siinä, että mies itse ei ole viettänyt lapsen kanssa aikaa eikä vietä vieläkään (nykyään väittää syyksi, että kun lapsi ei halua). Onko tällainen ihan tavallista ja mitähän tässä minun nyt pitäisi tehdä?
Kommentit (102)
Eipä tuossa oikein mitään voi.
Voit yrittää keskustella miehen kanssa ja kertoa kylmät faktat: eli jos haluaa suhteen lapseensa, se pitää rakentaa. Jos hän ei ala sitä tehdä, voit miettiä haluatko olla suhteessa, jossa mies on talkkarina mukana, mutta ei isänä.
Joko hyväksyt status quon tai teet muutoksia. Mies ei välttämättä kykene muutoksiin, mutta se on sitten hänen vastuullaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isoin syy löytyy kun mies katsoo peiliin, mutta vikaa on kyllä sinussakin kun olet antanut isän olla vaan tuollainen vapaamatkustaja. Miksi asioiden on annettu mennä tuohon pisteeseen? Missä on sun hitaat aamut ja oma aika?
Mies ei välitä muusta kun itsestään, eikä toi tilanne tule muuttumaan, jos et itse pistä miestä koville. Jos toinen oppii että sulla ei ole omaa tahtoa eikä omanarvontunnetta se jatkaa tota hamaan tapiin asti!
En minä ole halunnut aikuista miestä yrittää väkisin pakottaa sellaiseen mitä hän ei vaikuta haluavan tai mistä kieltäytyy. Ajattelen, että jokainen ihminen on vapaa tekemään omat valintansa (ja elämään sitten niiden seurausten kanssa). Ap
Näinhän se on. Sinäkin elät niiden valintojesi kanssa, että mies on mennyt miten on mennyt. Olet sen hyväksynyt ja tilanne teillä on nyt tämä. Eli olet kuin yksinhuoltaja, katkera kun mies syyttää sinua. Marttyyri ei kannata olla, omat toiveet kannattaa tuoda parisuhteessa esiin, ei ihme, että teidän liitto voi huonosti.
Olen minä tuonut paljonkin toiveitani esiin. Lapseen ja perhe-elämään liittyviä mies ei toteuta. Ihan muihin asioihin liittyviä toteuttaa. Ja olen minä eroakin miettinyt, kun liitto voi huonosti. Ja niistä ajatuksistani joskus miehelle puhunutkin. Hän kuitenkaan ei halua erota. Ja tosiaan minäkin ole lapsen takia toivonut, että tilanne parantuisi. Ap
6 vuotta on todella pitkä aika odotella että mies kiinnostuisi perhe-elämästä ja lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
6 vuotta on todella pitkä aika odotella että mies kiinnostuisi perhe-elämästä ja lapsesta.
Tiedän sen.
Ap
Mitä jos sinulle käy jotain, mitä mies sitten tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut miehet on valitettavan saamattomia ellei laita kovaa kovaa vastaan. Täytyy sanoa suoraan ja vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon keskusteluun vähän erilaista näkökulmaa, sillä tavallaan ymmärrän miestäsi. Voi olla, että sinun ja lapseni välinen suhde on muodostunut niin tiiviiksi, että mies ei pysty ottamaan omaa paikkaansa, vaikka haluaisikin, ja pakenee tilannetta töihin/nukkumaan/omiin menoihinsa.
Olen elänyt lapsena tuollaisessa dynamiikassa, tosin meillä ulkopuoliseksi jäi äiti. Isäni oli äärimmäisen osallistuva isä, kun olimme alle kouluikäisiä. Hänellä oli hyvä mielikuvitus ja hän kertoi jatkuvasti hauskoja tarinoita, keksi hyviä leikkejä ja näki vaivaa niiden eteen, uppoutui yhteiseen tekemiseen tosissaan. Äitini on luonteeltaan aivan erilainen, eikä hän pystynyt vastaavaan. Äiti pystyi lukemaan satukirjan ja olisi sen mielellään tehnyt, mutta isän tarinoiden rinnalla se oli meistä lapsista tylsää, eikä kiinnostanut. Äiti olisi vienyt puistoon, mutta isä kehitti siellä puistossa jonkun aarteenetsinnän tai seikkailuleikin. Ja niin edelleen.
Meillä äiti vetäytyi vuosiksi perhe-elämästä, koska hän ei vain pystynyt "kilpailemaan" tuossa tilanteessa vaan pidimme häntä tylsänä emmekä halunneet hänen seuraansa. Lohdutuksena voin sanoa, että aika paransi tilannetta äitimme kohdalla, sillä lapsen tarpeet muuttuvat ja koulu- tai teini-ikäisen tarpeisiin äiti osasikin sitten vastata paljon isää paremmin.
Olen sitä mieltä, että miehesi pahentaa tilannetta omalla toiminnallaan. Mutta ei ole poissuljettua, että hän ei vain ole löytänyt paikkaansa ja poissaolo ei ole kiinnostuksen puutetta vaan epäonnistumisen pelkoa, torjutuksi tulemisen tunnetta tms.
Jotain tämän tapaista saattaa olla meilläkin tilanteen taustalla. Mutta minkä minä sille voin, että minä keksin lapselle aina puistossa jonkun kivan aarteenetsinnän (kuvitteellinen esimerkki sinun tekstin pohjalta) mutta mies vain tuijottaa kännykkäänsä eikä edes puhu lapselle kun he on puistossa. Tai minkä minä sille voin, että tykkään lukea iltasatuja lapselle mutta mies ei halua lukea satuja. Ja olen siis ehdotellut miehelle ideoita noista aarteenetsinnöistä ja vastaavista, mutta tuloksetta.
Ap
Ei se sinun syysi ole etkä sinä sille mitään voi. Mutta pointtini on, että jos miehelle ei ole luonteenomaista toimia lapsen kanssa samalla intensiteetillä kuin sinun, ei se väkisin oikein onnistu. Mies ehkä tiedostaa puutteensa ja lannistuu asiasta, jonka takia tuijottaa siihen kännykkäänsä (vaikka ei tietysti pitäisi).
Olen huomannut, että näissä tilanteissa usein helpointa on, jos se syrjään jäävä vanhempi jää lapsen kanssa kahden kesken. Kun hauska äiti ei ole paikalla, tylsempi isäkin kelpaa. Ja kun näitä hetkiä on riittävän usein, mies ehkä myös löytää omat luontevat tapansa viettää aikaa lapsen kanssa.
Jos näin ei kuitenkaan käy, niin tilanteen ei tarvitse olla lopullinen. Isän ja lapsen välinen suhdekin elää ja muuttuu, ehkä he vielä joskus löytävät toisensa. Jos esim. päädytte eroon, sekin voi pakottaa miehen luomaan itse omaa suhdetta lapseen (tai sitten ei).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä arkiaamut isän hoidettavaksi. Tää lyhentää myös hoitopäiviä todennäköisesti. Kun koulu alkaa, ekaluokkalaiselle on ihanaa, kun kotona on isä aamulla lähettämässä kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos sinulle käy jotain, mitä mies sitten tekee?
Sukulaiselle kävi niin, että hänen äitinsä kuoli sukulaisen ollessa pieni (4v). Isästä ei ollut isäksi, vaikka oli asunut lapsensa kanssa koko tämän eliniän. Lapsi päätyi isovanhempien kasvatettavaksi. Tämä siis joitain vuosikymmeniä sitten. Vanhempi-lapsi suhde jäi muodolliseksi aikuisiälläkin. Isä ei aikuistunut missään vaiheessa, vaan oletti aina, että lapsen täytyy muuttua haluamakseen rakastavaksi lapseksi, kun taas lapsi aikuistuttuaan toivoi isän vihdoin muuttuvan rakastavaksi isäksi. Surullista seurattavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotoa tullut malli jos isovanhemmatkaan ei ole kiinnostuneita lapsenlapsestaan? Halusiko mies lasta?
Vierailija kirjoitti:
Jos jaksat, voit pitää miehelle opetustuokioita, joissa kerrot, että lapsi on ihminen, ei lelu, vaan oikea, tunteva ihminen. Voit opettaa lapsen kehityksestä ja ikätasosta. Voit opettaa miten tunteet kehittyvät vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Voit myös opettaa yleisesti ihmissuhteista. Että jokaisen on itse luotava omat ihmissuhteet. Ja että se ei toimi niin, että sinä päätät toisten puolesta kenen on oltava miehen kanssa ja millaisessa ihmissuhteessa. Aivan kuten mies itsekin päättää itse kenen kanssa viettää aikaa, niin myös muilla on samanlainen oikeus päättää omasta puolestaan. Myös lapsella on tuo oikeus.
Mulla on tällainen eksä, en koe että minun tehtävä on kasvattaa lapsen lisäksi vielä aikuista ihmistä siitä miten hyvä suhde muodostuu. Jos on itse priorisoinnut kaiken muun yhdessäolon edelle ja sanonut ettei aio muuttaa elämäänsä lapsen syntymän jälkeen, niin siinä sitten itkee yksin kun lapsen suhde häneen huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies käy vanhemmillaan? Eikö hän vie lastaan mukanaan? Se nyt on pienin minimi, josta pitäisi aloittaa.
Hän käy siellä auttelemassa talon ja pihan kanssa. Ei pysty silloin katsomaan lapsen perään kun nikkaroi jotain kattoa. Ja miehen vanhemmat eivät ole halunneet ottaa vastuulleen lapsen perään katsomista, ovat jo aika iäkkäitä. Ja heidänkin suhde lapsenlapseensa on jäänyt jotenkin etäiseksi. Ap
Mikä on aika iäkkäitä? Lapsihan voi vaikka jutella isovanhempien kanssa, leipovat yhdessä tai piirtää?
Vai olisiko niin päin, ettei mies tykkää lapsesta?! Kääntää kaiken nurinpäin. Hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies käy vanhemmillaan? Eikö hän vie lastaan mukanaan? Se nyt on pienin minimi, josta pitäisi aloittaa.
Hän käy siellä auttelemassa talon ja pihan kanssa. Ei pysty silloin katsomaan lapsen perään kun nikkaroi jotain kattoa. Ja miehen vanhemmat eivät ole halunneet ottaa vastuulleen lapsen perään katsomista, ovat jo aika iäkkäitä. Ja heidänkin suhde lapsenlapseensa on jäänyt jotenkin etäiseksi. Ap
Mikä on aika iäkkäitä? Lapsihan voi vaikka jutella isovanhempien kanssa, leipovat yhdessä tai piirtää?
Jos isovanhemmat ei halua hoitaa lasta niin minkäs sille voi. Oli he minkä ikäisiä vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies käy vanhemmillaan? Eikö hän vie lastaan mukanaan? Se nyt on pienin minimi, josta pitäisi aloittaa.
Hän käy siellä auttelemassa talon ja pihan kanssa. Ei pysty silloin katsomaan lapsen perään kun nikkaroi jotain kattoa. Ja miehen vanhemmat eivät ole halunneet ottaa vastuulleen lapsen perään katsomista, ovat jo aika iäkkäitä. Ja heidänkin suhde lapsenlapseensa on jäänyt jotenkin etäiseksi. Ap
Mikä on aika iäkkäitä? Lapsihan voi vaikka jutella isovanhempien kanssa, leipovat yhdessä tai piirtää?
Jos isovanhemmat ei halua hoitaa lasta niin minkäs sille voi. Oli he minkä ikäisiä vain.
Joo ikävä kyllä sille vaikuttaa. Onneksi äidin vanhemmat on läsnä lapsen elämässä.
Ikävä tilanne. Positiivisena tuossa, että lapsi sentään on jo 6, joten sen ikäisen kanssa voi jo tehdäkin jotakin, toisin kuin jonkin taaperon. Voitteko vaikka ensi alkuun tehdä asioita kolmestaan? Esim. kerran viikossa jokin peli-ilta? Tai yhteistä ulkoilua ? Tämä toki edellyttää että mies tajuaa että hänen aikatauluunsa pitää mahtua tämä. Sitten kun lapsi alkaa tottua isäänsä vähän enemmän (kuulostaapa omituiselta tämä lause), niin sitten alkavat tehdä jotain kahdestaan. Ulkoilevat, tai isä vie lapsen harrastukseen tms.
Onko miehen kavereilla lapsia? Tapaatteko niitä? Minkä ikäisiä olette?
Eikö miestä vaivaa ettei vanhempansa ole kiinnostuneita lapsenlapsestaan?
Osallistuuko miehen vanhemmat mitenkään lapsen elämään? Käyttekö heidän luona perheenä? Miten juhlapyhät menee?
Kysymys on, mitä te haluatte NYT ja tästä eteenpäin, millaista perhe-elämää ja yhteisseloa, ja miten te kumpikin yritätte tulla vastaan ja toimia asian eteen.
Kummallakaan ei ole eriyisoikeutta keskittyä vanhojen katkeruuksien kaiveluun ja niiden taakse menemiseen.
Jos teillä ei kypsyyttä tähän, terapeutti voi auttaa.
Perheen toisena aikuisena sinä olet puolet dynamiikasta.