Kokeeko joku oikeasti koko identiteettinsä ja olemassaolonsa sukupuolensa kautta?

Vaatteissa on sukupuolen mukaista lähinnä leikkaukset, toiset sopivat paremmin naisvartalolla ja toiset miesvartalolle. Siksi unisex näyttää yleensä huonosti istuvalta.

Voisin ihan yhtä hyvin käyttää juhlissa naisen vartalolle sopivaa pukua, kuin mekkoakin. Ei vaikuttaisi olemukseeni ja sukupuolikokemuksiini mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sukupuoli on oikeasti iso osa suunnilleen jokaisen ihmisen identiteettiä. Sitä ei vain huomaa jos asiassa ei ole mitään ristiriitaa tai ongelmaa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Mutta vaikka jokainen keskiverto mies voi kokeilla laittaa mekon päälle ja mennä kulkemaan se päällä kaupungilla. Eikö tunnu yhtään missään? Ja jos tuntuu niin mistä se mahtaa johtua?

Onko sukupuoli kuitenkin sitä, että pukeutuu esimerkiksi mekkoon/housuihin tai tykkää pinkistä väristä ja muita stereotypioita? Vai olisikohan kyse kuitenkin ominaisuudesta, joka on riippumaton näistä?

Kulttuuriset stereotypiat ei ole sama kuin sukupuoli.

Ei sukupuoli ole niitä mutta ne symboloivat monille tiettyihin sukupuoliin liittyviä asioita. Eli jos identifioidut tiettyyn sukupuoleen niin sinulla on isolla todennäköisyydellä myös joitain siihen sukupuoleen liitettäviä ulkoisia merkkejä tai käytösmalleja. Ne eivät siis ole sama asia kuin sukupuoli tai sukupuoli-identiteetti mutta niiden ulkoisia merkkejä.

Ja jos äkkiä liitätkin itseesi sellaisia ulkoisia merkkejä jotka yleensä liitetään toiseen sukupuoleen niin se tuo aika äkkiä esiin sen miten se alkaa häiritä myös sitä omaa kokemusta omasta sukupuoli-identiteetistään. Monen miehen olisi hankala tuntea itsensä kovin miehekkääsi vaaleanpunainen mekko päällä mutta kyllä vaikka farkut ja sininen teepaita.

Jokainen voi pukeutua miten haluaa. Myönnät varmaan itsekin, että siksi se mies mekossa saattaa herättää huomiota joissain kulttuureissa, sillä kaikki näkevät että kyse on miehestä. Mekko ei muuta sitä sukupuolta. Aktivistit kuitenkin haluavat uskotella, että mekko kirjaimellisesti tekee ihmisestä naisen.

Mekko ei saa ihmisiä luulemaan aikuista miestä miksikään muuksi, vaikka kuinka katsoisi, että mekon käyttö on "sukupuolen ilmentämistä".

Mies joka haluaa pukeutua naisten vaatteisiin on mies, joka haluaa pukeutua naisten vaatteisiin. Ei naiseksi itsensä kokeva mies. Vaan mies, jolla on huono tuuri kun kulttuurisesti häntä miellyttävät vaatteet kuuluvat tällä hetkellä enemmän naisille ja mieheltä vaatii enemmän rohkeutta käyttää niitä.

Ihan on yhtä lailla mies ne naisten vaatteetkin päällä.

Ilmeisesti. Kai se on jonkinlainen dissosiaatiohäiriö. Kun ei tiedä kuka on, tai tunnista itseään, niin rakentaa identiteetin ulkopuolelta käsin fiksoituen tiettyyn ominaisuuteen.

Sitä minäkin ihmettelen. En minä ole koskaan kokenut ydinolemustani minkään sukupuoliseksi. Se on enemmänkin aineeton, tietoisuus. Se osa minua, joka ei ole muuttunut siitä kun olin vaikka 7-vuotias, se tarkkaileva tietoisuus joka tiedostaa kehoni, ajatukseni, tunteeni. Ei se ole mitään sukupuolta. Keho jonka se näkee "omana kehonani", on naisen keho, mutta se on vähän samanlaista kuin jos mulla olisi tietynlaiset vaatteet tai auto, tavallaan osa minua mutta ei osa ydinidentiteettiäni, ei kovin tärkeää. Voisin luultavasti yhtä helposti kuin vaihtaa autoa, vaihtaa sukupuolta ja jatkaa elämääni identiteettini juuri muuttumatta. Toisaalta minulla ei ole mitään halua vaihtaa sukupuolta, sukupuolella ei ole juuri väliä.

Minä koen onnellisuutta siitä, että olen nainen. Synnytyksen jälkeen arvostan naisen kehoani, joka on pysynyt kantamaan ja synnyttämään lapsen ja sen jälkeen imettämään. Naisen keho on uskomaton ja tunnen itseni naiseksi, vaikka pukeutuisin miesten pukuihin koko loppuelämäni. Vaatteet tai käyttäytyminen eivät määrittele sukupuoltani.

Tästä näkökulmasta tuntuu oudolta, että joku kieltää biologiset tosiasiat ja kokee olevansa nainen, vaikka ei ole mitään käsitystä mitä on elää naisen kehossa. Mielestäni on suoranaista naisten vähättelyä ja halveksintaa erottaa naisena oleminen kehollisesta kokemuksesta, koska se naisen kehoon kasvaminen ja fyysinen ulottuvuus on olennainen kokemus naisena olemisesta ja joissain tapauksissa tosi kivuliaskin kokemus.

Vierailija kirjoitti:

 Joka ihmisessä on sekä feminiinistä että maskuliinia energiaa, mutta toki yleensä kokevat identiteettiään enemmän oman sukupuolensa kautta.

Kyllä nuo miesmäiset tai poikamaiset naiset/tytöt ovat melko tuore ilmiö. Naismaisia miehet olivat hetki sitten tietynlaisia homoja, en tiedä mitä nykyään haluavat olla.

Ei tuollaista identiteettipoliittista konstailua olisi voinut syntyä agraarikulttuurista. Kaupallisuus ja urbanisaatio tarvitsevat uutta polttoainetta ja sitähän saadaan näennäisyksilöllisyyttä luomalla. Todellista omaperäisyyttä laskelmoiva genderajattelu ei ilmaise, eikä edes yritä, sehän ylistää keinotekoisuuden ihanuutta vapautena luonnosta.

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin ihmettelen. En minä ole koskaan kokenut ydinolemustani minkään sukupuoliseksi. Se on enemmänkin aineeton, tietoisuus. Se osa minua, joka ei ole muuttunut siitä kun olin vaikka 7-vuotias, se tarkkaileva tietoisuus joka tiedostaa kehoni, ajatukseni, tunteeni. Ei se ole mitään sukupuolta. Keho jonka se näkee "omana kehonani", on naisen keho, mutta se on vähän samanlaista kuin jos mulla olisi tietynlaiset vaatteet tai auto, tavallaan osa minua mutta ei osa ydinidentiteettiäni, ei kovin tärkeää. Voisin luultavasti yhtä helposti kuin vaihtaa autoa, vaihtaa sukupuolta ja jatkaa elämääni identiteettini juuri muuttumatta. Toisaalta minulla ei ole mitään halua vaihtaa sukupuolta, sukupuolella ei ole juuri väliä.

Omituinen kirjoitus. Voit vaihtaa auton tai vaatteet, mutta sukupuoli pysyy ihan kuten muukin kehosi. Auto ja vaatteet ovat omaisuuttasi. Millä tavalla ajattelit, että voit vaihtaa sukupuolta muuten kuin paperilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Joka ihmisessä on sekä feminiinistä että maskuliinia energiaa, mutta toki yleensä kokevat identiteettiään enemmän oman sukupuolensa kautta.

Kyllä nuo miesmäiset tai poikamaiset naiset/tytöt ovat melko tuore ilmiö. Naismaisia miehet olivat hetki sitten tietynlaisia homoja, en tiedä mitä nykyään haluavat olla.

Ei tuollaista identiteettipoliittista konstailua olisi voinut syntyä agraarikulttuurista. Kaupallisuus ja urbanisaatio tarvitsevat uutta polttoainetta ja sitähän saadaan näennäisyksilöllisyyttä luomalla. Todellista omaperäisyyttä laskelmoiva genderajattelu ei ilmaise, eikä edes yritä, sehän ylistää keinotekoisuuden ihanuutta vapautena luonnosta.

Suomessa aika harvalla naisella on ollut historiassa tilaa olla "femininiininen", niinkuin miesväki sen käsittää. On ollut kovat ajat ja oltava voimakas.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sukupuoli on oikeasti iso osa suunnilleen jokaisen ihmisen identiteettiä. Sitä ei vain huomaa jos asiassa ei ole mitään ristiriitaa tai ongelmaa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Mutta vaikka jokainen keskiverto mies voi kokeilla laittaa mekon päälle ja mennä kulkemaan se päällä kaupungilla. Eikö tunnu yhtään missään? Ja jos tuntuu niin mistä se mahtaa johtua?

Hmmm. Pointti lienee se, että miksi ihmeessä sitä identiteettiä pitää korostaa? Kyllä minä olen olemassa, vaikka en mitenkään itseäni ilmaise muiden edessä.

Ei siitä niin hirveän kauan ole kun nisille ei ollut soveliasta käyttää housuja, aiheutti ensin pahennusta. Eikä tästä ole vielä sataakaan vuotta. Esim. isoäiti vainaani ei ollut koskaan käyttänyt housuja, oli varsin ihmeissään lopun aikoina sairaalassa kun sai sairaalan housut jalkaansa. Itse voisin ihan hyvin käyttää miehille suunniteltua hametta, kuten skotit kilttiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä koen onnellisuutta siitä, että olen nainen. Synnytyksen jälkeen arvostan naisen kehoani, joka on pysynyt kantamaan ja synnyttämään lapsen ja sen jälkeen imettämään. Naisen keho on uskomaton ja tunnen itseni naiseksi, vaikka pukeutuisin miesten pukuihin koko loppuelämäni. Vaatteet tai käyttäytyminen eivät määrittele sukupuoltani.

Tästä näkökulmasta tuntuu oudolta, että joku kieltää biologiset tosiasiat ja kokee olevansa nainen, vaikka ei ole mitään käsitystä mitä on elää naisen kehossa. Mielestäni on suoranaista naisten vähättelyä ja halveksintaa erottaa naisena oleminen kehollisesta kokemuksesta, koska se naisen kehoon kasvaminen ja fyysinen ulottuvuus on olennainen kokemus naisena olemisesta ja joissain tapauksissa tosi kivuliaskin kokemus.

Hieno homma. Tosin omasta mielestäni myös lapsettomat naiset ovat ihan yhtä naisia kun ne jotka ovat synnyttäneet.

Aloin miettiä identiteettiä tässä yksi päivä kun mieleeni tuli muisto siitä, että olen joskus hävinnyt nimeäni. Siis niin paljon että olisin ollut valmis vaihtamaan sen. Nyt tuntuu kaukaiselta. Nimeni on about vähiten kiinnostava asia minussa. Niin se kai menee. Nyt ajatukseni ovat minulle niin mielenkiintoisia, että en ajattele itseäni enää nimen, sukupuolen tai muiden ihmisten kautta vaan

pikemminkin ajatusteni kautta, jos tästä saa kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun alan miettiä asiaa, niin tosiaankaan ajattele koskaan sukupuoltani. Olen vain olemassa sellaisena kuin olen.
Näytän miltä näytän ja pidän mistä pidän.

Entäpä jos ympäristö laajasti olisi vakaasti sitä mieltä että näytät ihan toisen sukupuolen edustajalta kuin olet? Eikö se saisi sinua tuntemaan mitään?

No ihan sama. Plus nykyään mieskin voi olla meikattu ja menestyjä, ja nainen käydä intin ja pukeutua maihareihin. Ei se ympäristöä kiinnosta kun jossakin Pihtiputaalla, jossa ei ole yhtään pakko asua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sukupuoli on oikeasti iso osa suunnilleen jokaisen ihmisen identiteettiä. Sitä ei vain huomaa jos asiassa ei ole mitään ristiriitaa tai ongelmaa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Mutta vaikka jokainen keskiverto mies voi kokeilla laittaa mekon päälle ja mennä kulkemaan se päällä kaupungilla. Eikö tunnu yhtään missään? Ja jos tuntuu niin mistä se mahtaa johtua?

Hmmm. Pointti lienee se, että miksi ihmeessä sitä identiteettiä pitää korostaa? Kyllä minä olen olemassa, vaikka en mitenkään itseäni ilmaise muiden edessä.

Siksi kun huomionhaku ja teinimäinen kapina. Lapsellista.

Vierailija kirjoitti:

Minä koen onnellisuutta siitä, että olen nainen. Synnytyksen jälkeen arvostan naisen kehoani, joka on pysynyt kantamaan ja synnyttämään lapsen ja sen jälkeen imettämään. Naisen keho on uskomaton ja tunnen itseni naiseksi, vaikka pukeutuisin miesten pukuihin koko loppuelämäni. Vaatteet tai käyttäytyminen eivät määrittele sukupuoltani.

Tästä näkökulmasta tuntuu oudolta, että joku kieltää biologiset tosiasiat ja kokee olevansa nainen, vaikka ei ole mitään käsitystä mitä on elää naisen kehossa. Mielestäni on suoranaista naisten vähättelyä ja halveksintaa erottaa naisena oleminen kehollisesta kokemuksesta, koska se naisen kehoon kasvaminen ja fyysinen ulottuvuus on olennainen kokemus naisena olemisesta ja joissain tapauksissa tosi kivuliaskin kokemus.

Sukupuoli nimenomaan astuu todellisuudessa keskiöön vain silloin, kun mietitään mihin kaikkeen naisen/miehen keho on suunniteltu. Esimerkiksi minä olen nainen, mutta minulla ei ole lapsia. Ehkä siksi en juuri mieti sukupuoltani. Minä vain olen. Silti tiedostan olevani nainen, ja se on synnynnäinen osa minua. Se vaikuttaa paljon muuhunkin kuin lisääntymisasioihin.

On todella harhaista kuvitella, että on olemassa sellaista häiriötä kuin transgenderismi, koska gender ei perustu mihinkään tosiasiaan. On olemassa vain sukupuoli, joka on biologiaa. Miten transhenkilö voi muka tuntea olevansa sellainen, joka synnyttää, kärsii kuukautisista, kasvattaa maitorauhaset tai kokee yhtään mitään niasen biologiaan liittyviä asioita?

Mies ei voi saavuttaa naisen biologiaa millään leikkauksella. Kenellekään ei asenneta kohtua, munasarjoja, naisen luustoa, naisen aivokemkaa vastaavaa systeemiä eikä mitään oikeaa naisesta peräisin olevaa kehonosaa. Eikä sellainen henkilö voi saavuttaa yhtään mitään, joka ei edes harkitse "korjausleikkauksia" vai elää päässään kehittämässään todellisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä koen onnellisuutta siitä, että olen nainen. Synnytyksen jälkeen arvostan naisen kehoani, joka on pysynyt kantamaan ja synnyttämään lapsen ja sen jälkeen imettämään. Naisen keho on uskomaton ja tunnen itseni naiseksi, vaikka pukeutuisin miesten pukuihin koko loppuelämäni. Vaatteet tai käyttäytyminen eivät määrittele sukupuoltani.

Tästä näkökulmasta tuntuu oudolta, että joku kieltää biologiset tosiasiat ja kokee olevansa nainen, vaikka ei ole mitään käsitystä mitä on elää naisen kehossa. Mielestäni on suoranaista naisten vähättelyä ja halveksintaa erottaa naisena oleminen kehollisesta kokemuksesta, koska se naisen kehoon kasvaminen ja fyysinen ulottuvuus on olennainen kokemus naisena olemisesta ja joissain tapauksissa tosi kivuliaskin kokemus.

Hieno homma. Tosin omasta mielestäni myös lapsettomat naiset ovat ihan yhtä naisia kun ne jotka ovat synnyttäneet.

Olen edellinen kirjoittaja enkä tarkoittanut, että lapseton nainen ei olisi yhtä paljon nainen. Tarkoitin vain, että naiseutta ei voi erottaa kehollisesta kokemuksesta, vaikka tuo kokemus olisi jokaiselle erilainen. Eihän nainen lakkaa olemasta nainen, vaikka menettäisi kohtunsa ja rintansa esimerkiksi syövän seurauksena.

Jollekin se kokemus on niin kivulias, että toivoo olevansa miehen kehossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Joka ihmisessä on sekä feminiinistä että maskuliinia energiaa, mutta toki yleensä kokevat identiteettiään enemmän oman sukupuolensa kautta.

Kyllä nuo miesmäiset tai poikamaiset naiset/tytöt ovat melko tuore ilmiö. Naismaisia miehet olivat hetki sitten tietynlaisia homoja, en tiedä mitä nykyään haluavat olla.

Ei tuollaista identiteettipoliittista konstailua olisi voinut syntyä agraarikulttuurista. Kaupallisuus ja urbanisaatio tarvitsevat uutta polttoainetta ja sitähän saadaan näennäisyksilöllisyyttä luomalla. Todellista omaperäisyyttä laskelmoiva genderajattelu ei ilmaise, eikä edes yritä, sehän ylistää keinotekoisuuden ihanuutta vapautena luonnosta.

Poikkeusyksilöitä on toisaalta ollut aina, esim. miessotilaana täydestä meneviä naisia, mutta näitä lienee ollut aivan marginaalinen määrä nykyiseen verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin ihmettelen. En minä ole koskaan kokenut ydinolemustani minkään sukupuoliseksi. Se on enemmänkin aineeton, tietoisuus. Se osa minua, joka ei ole muuttunut siitä kun olin vaikka 7-vuotias, se tarkkaileva tietoisuus joka tiedostaa kehoni, ajatukseni, tunteeni. Ei se ole mitään sukupuolta. Keho jonka se näkee "omana kehonani", on naisen keho, mutta se on vähän samanlaista kuin jos mulla olisi tietynlaiset vaatteet tai auto, tavallaan osa minua mutta ei osa ydinidentiteettiäni, ei kovin tärkeää. Voisin luultavasti yhtä helposti kuin vaihtaa autoa, vaihtaa sukupuolta ja jatkaa elämääni identiteettini juuri muuttumatta. Toisaalta minulla ei ole mitään halua vaihtaa sukupuolta, sukupuolella ei ole juuri väliä.

Minulla on oikeastaan sama juttu. Olen aina ollut nainen sitä mitenkään kyseenalaistamatta, mutta yhtä hyvin voisin olla mieskin. Tai jos nyt olisi joku erikoinen pakkotilanne muuttua sekä ulkoisesti että muuten mieheksi, jatkaisin elämääni sitten niin. Väittäisin siis myös, että identiteettini ei riipu sukupuolestani. Eikä tätä muuttanut edes raskaudet ja imetykset. Aika varmasti olisin voinut olla ihan yhtä lailla isänkin roolissa. Mutta koska muuna kuin naisena olemisesta ei ole käytännön kokemusta, en tietenkään voi tietää varmaksi. 

En siis kyseenalaista ketään, joka tuntee ehdottomasti olevansa muuta kuin syntymässä määriteltyä sukupuolta. Sehän ei millään tavalla ole minulta pois ja toivon kaikille vain parasta. Henkilökohtaisesti en vain oikein saa kyseisestä tunteesta kiinni.

Näitä transöyhöttäjiä kun katsoo, niin vaikuttaa siltä ettei heidän elämässään juuri muuta ole kuin sukupuolen miettiminen. Ja sitten kuitenkaan se heidän käsityksensä siitä heidän tavoittelemastaan sukupuolesta ei ole luonnollinen ja selkäytimestä tuleva, (miten voisikaan olla) vaan enemmänkin karikatyyri, ulkopuolelta muodostettu näkemys ja stereotypia.