Vaikeasti traumatisoituneet: Miten olette hyväksyneet sen, ettette koskaan pysty normaaliin elämään?

Vierailija kirjoitti:

Jossain voi varmasti tutustua samantyyppisten ongelmien kanssa painivien kanssa. Jos ei yhdessä asuminen onnistu, niin naimisissa voi olla omissa asunnoissaan ja vierailla ja tapailla voimien mukaan. Ja sopivasti autella toisiaan.

Minä en tosiaankaan ole niin vahva, että jaksaisin toista yhtä traumatisoitunutta kumppanina. Teen jo kaikkeni, että pystyn itse toimimaan suhteellisen normaalisti ja olemaan parisuhdekelpoinen.

Minulla on autismin kanssa kamppaileva ystävä, jolle autismi on aiheuttanut haasteita paljon elämässä, jotka ovat johtaneet masennukseen. En jaksa hoitaa häntäkään, vaikka emme olekaan tekemisissä edes viikottain.

Vierailija kirjoitti:

Traumaluettavaa, jos siitä on teille muille apua. Minua on auttanut itseäni edes sen verran, että tietää, ettei ole yksin ja että koetut asiat olivat ehdottomasti väärin (ei ollut fyysistä kaltoinkohtelua, mutta kaikkea muuta kyllä).

- Bessel van der Kolk: Jäljet kehossa

- Juha Klaavu: Lapsuuden kehityksellinen trauma

- Lundy Bancroft: Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men

Itselleni ovat hyödyllisiä olleet Kristin Neffin Itsemyötätunto ja Nadine Burke Harrisin Syvälle ulottuvat juuret - Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Vaikka jälkimmäinen ei harmillista kyllä lunasta otsikon lupauksia, niin auttaa paljon itseymmärryksen kehittämisessä. Neffin teos taas on ei-traumalähtökohdastaan huolimatta yllättävää lohtua tuottava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaluettavaa, jos siitä on teille muille apua. Minua on auttanut itseäni edes sen verran, että tietää, ettei ole yksin ja että koetut asiat olivat ehdottomasti väärin (ei ollut fyysistä kaltoinkohtelua, mutta kaikkea muuta kyllä).

- Bessel van der Kolk: Jäljet kehossa

- Juha Klaavu: Lapsuuden kehityksellinen trauma

- Lundy Bancroft: Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men

Itselleni ovat hyödyllisiä olleet Kristin Neffin Itsemyötätunto ja Nadine Burke Harrisin Syvälle ulottuvat juuret - Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Vaikka jälkimmäinen ei harmillista kyllä lunasta otsikon lupauksia, niin auttaa paljon itseymmärryksen kehittämisessä. Neffin teos taas on ei-traumalähtökohdastaan huolimatta yllättävää lohtua tuottava.

Kiitos näistä vinkeistä! Itsemyötätunto on erityisen vaikeaa itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain voi varmasti tutustua samantyyppisten ongelmien kanssa painivien kanssa. Jos ei yhdessä asuminen onnistu, niin naimisissa voi olla omissa asunnoissaan ja vierailla ja tapailla voimien mukaan. Ja sopivasti autella toisiaan.

Minä en tosiaankaan ole niin vahva, että jaksaisin toista yhtä traumatisoitunutta kumppanina. Teen jo kaikkeni, että pystyn itse toimimaan suhteellisen normaalisti ja olemaan parisuhdekelpoinen.

Minulla on autismin kanssa kamppaileva ystävä, jolle autismi on aiheuttanut haasteita paljon elämässä, jotka ovat johtaneet masennukseen. En jaksa hoitaa häntäkään, vaikka emme olekaan tekemisissä edes viikottain.

Jep, olen kokeillut suhteita toisten osastokuntoisten mt ongelmaisten ja lisäksi huumeongelmaisten ja päihdeongelmaisten ja narsistien kanssa. Ei niistä mitään tullut. Mutta miksipä joku normaalihko minunkaan kanssani olisi.

Olen katkera ihmiselle joka tämän aiheutti sekä masentunut. En tiedä voiko tästä koskaan selvitä tai hyväksyä. 

Ainoa asia mikä pitää mut pinnalla on lapset. Olen heistä todella kiitollinen ja onnellinen. Heidän vuoksi jaksaa aamulla nousta ja pitää itsensä elossa. Lapsista saan valtavasti energiaa, varsinkin kun yhdessä lähdetään metsäretkille, elokuviin, museoihin, ravintoloihin, luistelemaan yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi muuttaa mennyttä. Se mitä tapahtui, se tapahtui. Et ollut siihen syyllinen. Sen teki joku muu. Vapauta itsesi syyllisyydestä. Lopeta itsesi piiskaaminen. Sinä olet liian arvokas märehtimään muiden tekemiä virheitä. Sinun elämäsi on vain sinun. Ota vastuu omasta itsestäsi, kukaan muu ei voi - eikä saa tehdä sitä sun puolesta. Vain sinä itse merkitset itsellesi eniten. Rakasta ja kunnioita itseäsi. Sinulla on vain yksi elämä.

No hohhoijaa mitä lässytystä taas. Traumatisoituminen ei ole sitä että yhden kerran joku sanoo pahasti tms, vaan se muuttaa aivojen ja hermoston toimintaa ja voi tehdä täysin työkyvyttömäksi kroonisen masennuksen, ahdistuksen, uupumuksen, pelkojen, psykoottisten oireiden, harhojen, takaumien jne takia. Kyse ei ole siitä että menneisyydessä oli hankaluuksia ja että nykyhetkessä menisi hyvin jos vaan ei miettisi menneitä vaan ihmiset voi olla hyvin monella tapaa sairaita nykyhetkessä. Eikä kaikkea voi parantaa lääkkeillä tai terapialla.

Olen keski-iässä ja menin joku vuosi sitten hierojalle. Niskat tuntuivat olevan vähän jumissa, huimasi. Otettiin hierojan kanssa 60min kokovartalohieronta.

Hieroja järkyttyi. Olin kuulemma vuoden top 3-listalla kaikkein pahimpia tapauksia ja elettiin loppuvuotta. Kehossa ei ollut yhtään rentoa lihasta missään. Kivikovaa massaa päästä varpaisiin. Hierottiin. Hierottiin. Hierottiin säännöllisesti joka viikko 2kk ajan, mutta yksikään jumi ei lähtenyt pois. Tuli vain hetken helpotus ja viikon päästä keho oli taas siinä kunnossa kuin sitä ei olisi hierottu ollenkaan.

Hieroja yritti miettiä, että mistä tämä johtuu, eikä keksinyt mitään syytä. Mikään elintavoissani ei viitannut siihen, että lihasjumit olisivat väärällä tavalla eletyn elämän aikaansaannoksia.

Päätin olla kertomatta hänelle yli 20 vuoden traumatausta ja traumaattisesta lapsuudesta, jossa elin siinä tiedossa, että yksi väärä sana tai katse, ja hautapaikka kutsuu. Totta hitossa se jää kehoon, vaikka muuten olisikin OK olo.

Traumastahan ei koskaan toivu kokonaan, jos ei tule jokin hengellinen suurherääminen tai koe kuolemanrajakokemusta, joka tuntuu nollaavan monien traumaattisten elämien vaikutuksen melkein kertaheitolla.

Eri. Näinhän se on, että trauma vaikuttaa ihan kehollisella tasolla. 

Tämä on nyt eri esimerkki kehon ja trauman suhteesta, mutta siis, olen huomannut että vaikka miten pystyisin järjellä _ratifioimaan_ ja koettaisin rauhoitella itseäni _loogisesti_, niin kun ptsd-reaktio tulee päälle, keho reagoi eikä järki pysty pysäyttämään esim tärinää, pulssia ja siis sitä ptsd-stressiä jossa joskus on on ollut sellaista, etten pystynyt syömään, nukkumaan, elin uudestaan traumaa ja sitä että kimppuun käyntiin sieltä ja täältä. 

Hengellinen eläminen tai kuolemanrajakokemus ei sekään ainakaan itselläni vienyt traumatisoitumista pois. Vaikka saan turvaa ylhäältä, niin se ei silti vaikuta silloin, kun ptsd tulee päälle eikä stressiäkään saa pois taikka pelkäämistä kun on turvattomissa paikoissa. Triggereitä on ja niihin voi koettaa suhtautua järjellä, ei auta kuin 10%, siltikin ptsd voi tulla päälle.  Mulla osa traumoista tai kumuloituneet traumat liittyvät osin ryhmätyyppisiin tilanteisiin osin ei. 

Vierailija kirjoitti:

Toinen keholähtöinen terapiamuoto on Rosen terapia. Itse olen omkohtaisesti havainnut, että kaikki traumani ovat tosiaan varastoituneina kehooni, ja siksi kehon ja psyyken yhdistävät terapiat ovat hyviä.

Ns. virallisella puolella on myös olemassa psykofyysistä fysioterapiaa, jossa on samat lähtökohdat, ja omalla kohdallani se on ollut paljon tehokkaampaa kuin Rosen-terapia. En tiedä, johtuiko terapeutista, mutta en valitettavasti saanut oikein mitään irti Rosen-terapiasta, mutta psykofyysisen fysioterapian harjoituksissa on noussut esiin useita alitajuisia kipupisteitä, ja olen kokenut sen todella hyödyllisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene silmänvärve-terapiaan,

Miksi tämä ehdotus sai niin paljon alapeukkuja? Ettekö tosiaan tunne silmänliiketerapiaa, jota nykyään käytetään trauman hoitoon, esim. Irakin sodassa traumatisoituneiden amerikkalaismiesten. Nykyään myös Suomessa sitä saa.

Tällainen aivoihin suoraan osuva terapia voi olla hyödyllisempää kuin puhua loputtomiin juttuja keskusteluterapiassa. Ei älyllinen keskustelu pääse sinne aivoihin niiden toimintaa muuttamaan.

Ottakaa selvää asioista, te ennakkoluuloiset alapeukuttajat! Vai onko teillä tietoa siitä, että tämä terapiamuoto ei toimisi? Linkki?

"Jos traumaattisen tapahtuman seurauksena ilmenee mieleen tunkeutuvia takautumia, voi EMDR -työskentely helpottaa merkittävästi oireita ja neutralisoida häiritsevän tunteen ja kokemuksen. Takaumat voivat olla esimerkiksi mielikuvia, ääniä, hajuja, väsymistä, fyysisiä oireita, ahdistusta, pelkoa paniikkioireita tai jumiutumisen kokemusta esim. pakonomaiseen ei-toivottuun toimintaan."

Ja tässä teille tietämättömille linkki, ja ap:lle tietysti. Tsemppiä sinulle!

https://www.mehilainen.fi/emdr-eli-silmanliiketerapia-ja-trauman-hoito

Ehdotus saa alapeukkuja koska kyseessä on ihan humpuukihoito, joka on todettu tieteellisissä tutkimuksissa ihan yhtä tehokkaaksi kuin plasebo.

Olen eri, mutta plasebo toimii, koska mieli uskoo siihen. En pistäisi mielen parantavaa voimaa yhtään minnekään humpuukkilootaan tai turhanpäiväisiin terapiamuotoihin. Mielen vaikutusta meihin ei yleensäkään hirveästi tutkita tai arvosteta, mitä nyt tunnetaan plasebo jotenkuten ja psykosomaattiset oireet, mutta siihen se sitten jääkin.  Yle Areenassa on erinomainen dokkari plasebon vaikutuksesta ja sen mielen parantavasta voimasta. Siinä selvisi muun muassa, että mielialalääkityksestä suurin osa ei varsinaisesti tehoa fyysisesti vaan siksi, että mieli uskoo sen auttava. Plasebolääkkeillä saatiin yhtä hyviä tuloksia kuin mielialalääkkeillä. Dokkarin näkee täältä: https://areena.yle.fi/1-1199015

Plasebolla on myös se hauska ominaisuus, että se toimii jopa silloin, kun siihen ei usko.

Mieli tuottaa kehollisia reaktioita, sieltähän traumatkin ovat peräisin. Kaikki konstit käytetään, mitä käytettävissä on.

Vahingollisinta on ajatella, että mikään ei toimi. Koska niin ajattelemalla siitä tekee totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene silmänvärve-terapiaan,

Miksi tämä ehdotus sai niin paljon alapeukkuja? Ettekö tosiaan tunne silmänliiketerapiaa, jota nykyään käytetään trauman hoitoon, esim. Irakin sodassa traumatisoituneiden amerikkalaismiesten. Nykyään myös Suomessa sitä saa.

Tällainen aivoihin suoraan osuva terapia voi olla hyödyllisempää kuin puhua loputtomiin juttuja keskusteluterapiassa. Ei älyllinen keskustelu pääse sinne aivoihin niiden toimintaa muuttamaan.

Ottakaa selvää asioista, te ennakkoluuloiset alapeukuttajat! Vai onko teillä tietoa siitä, että tämä terapiamuoto ei toimisi? Linkki?

"Jos traumaattisen tapahtuman seurauksena ilmenee mieleen tunkeutuvia takautumia, voi EMDR -työskentely helpottaa merkittävästi oireita ja neutralisoida häiritsevän tunteen ja kokemuksen. Takaumat voivat olla esimerkiksi mielikuvia, ääniä, hajuja, väsymistä, fyysisiä oireita, ahdistusta, pelkoa paniikkioireita tai jumiutumisen kokemusta esim. pakonomaiseen ei-toivottuun toimintaan."

Ja tässä teille tietämättömille linkki, ja ap:lle tietysti. Tsemppiä sinulle!

https://www.mehilainen.fi/emdr-eli-silmanliiketerapia-ja-trauman-hoito

Ei EMDR:ää voi tosta noin vaan käyttää, jos asiakkaalla on esimerkiksi dissosiaatiohäiriö. Voi mennä vuosia muunlaista terapiaa ennen kuin voi aloittaa EMDR:n.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumastahan ei koskaan toivu kokonaan, jos ei tule jokin hengellinen suurherääminen tai koe kuolemanrajakokemusta, joka tuntuu nollaavan monien traumaattisten elämien vaikutuksen melkein kertaheitolla.

Mutta kun se kuolemanrajakokemus on myös trauma.

Eri. Mainio huomio. Kirjoitin aiemmin ketjuun ne jatk.viestit ja sitten yhden vastauksen tuohon, mitä sinäkin lainasit, mutta en huomannut ollenkaan tuota pointtia mainita, vaikka itsellä siitä kokemus. Yritettiin tappaa, ja luulin kuolevani, tajun rajamailla ja kyllähän se oli traumaattista kaikkine muine tapahtumineen. Positiivista oli ihmeellinen selviytyminen mutta ei siitä traumaattisuudesta pääse mihinkään. Toisaalta kun on niitä kumuloituneita traumoja, niin nyt jos mietin, mikä on ollut pahinta, se ei ole niin selvää. Voisi luulla, että se jos yritetään fyysisesti tappaa, mutta ei oikeastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene silmänvärve-terapiaan,

Miksi tämä ehdotus sai niin paljon alapeukkuja? Ettekö tosiaan tunne silmänliiketerapiaa, jota nykyään käytetään trauman hoitoon, esim. Irakin sodassa traumatisoituneiden amerikkalaismiesten. Nykyään myös Suomessa sitä saa.

Tällainen aivoihin suoraan osuva terapia voi olla hyödyllisempää kuin puhua loputtomiin juttuja keskusteluterapiassa. Ei älyllinen keskustelu pääse sinne aivoihin niiden toimintaa muuttamaan.

Ottakaa selvää asioista, te ennakkoluuloiset alapeukuttajat! Vai onko teillä tietoa siitä, että tämä terapiamuoto ei toimisi? Linkki?

"Jos traumaattisen tapahtuman seurauksena ilmenee mieleen tunkeutuvia takautumia, voi EMDR -työskentely helpottaa merkittävästi oireita ja neutralisoida häiritsevän tunteen ja kokemuksen. Takaumat voivat olla esimerkiksi mielikuvia, ääniä, hajuja, väsymistä, fyysisiä oireita, ahdistusta, pelkoa paniikkioireita tai jumiutumisen kokemusta esim. pakonomaiseen ei-toivottuun toimintaan."

Ja tässä teille tietämättömille linkki, ja ap:lle tietysti. Tsemppiä sinulle!

https://www.mehilainen.fi/emdr-eli-silmanliiketerapia-ja-trauman-hoito

Ehdotus sai niin paljon alapeukkuja todennäköisesti sen omituisen tokaisevan sävyn takia. Ap kertoi käyneensä jo vuosia terapiassa. Mistä sinä tiedät onko hän käynyt silmänliiketerapiassakin? Eikä sitä noin vaan mennä eri terapioihin niitä testailemaan...

Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumaluettavaa, jos siitä on teille muille apua. Minua on auttanut itseäni edes sen verran, että tietää, ettei ole yksin ja että koetut asiat olivat ehdottomasti väärin (ei ollut fyysistä kaltoinkohtelua, mutta kaikkea muuta kyllä).

- Bessel van der Kolk: Jäljet kehossa

- Juha Klaavu: Lapsuuden kehityksellinen trauma

- Lundy Bancroft: Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men

Itselleni ovat hyödyllisiä olleet Kristin Neffin Itsemyötätunto ja Nadine Burke Harrisin Syvälle ulottuvat juuret - Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Vaikka jälkimmäinen ei harmillista kyllä lunasta otsikon lupauksia, niin auttaa paljon itseymmärryksen kehittämisessä. Neffin teos taas on ei-traumalähtökohdastaan huolimatta yllättävää lohtua tuottava.

Kannattaa lukea myös Peter Levinen kirjoja trauman kehollisuudesta.

Kannattaa keskittyä positiivisiin asioihin ja korostaa niitä asioita, jotka ovat hyvin. Jos ei ole töitä, voi korostaa, että on aikaa. Parisuhde ei ole välttämättä ihana juttu ollenkaan, eikä se ole edes tavoittelemisen arvoista. Parisuhde rajoittaa, tuo lisätyötä, voi aiheuttaa rahanmenoa ym. huonoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.

AAAAAAARRRRRRGGGGGGHHHHGGHH

Traumasta aikaa 15 vuotta, jonka aikana olen käynyt terapiassa 5 vuoden ajan. Nyt alkaa helpottaa. Ei hallitse enää jokapäiväistä elämää.

Osaisinpa vastata. Mä olen keskellä sitä kriisiä. En ole osannut hyväksyä, nyt alan tajuta ja käsittelen, vihaan ja suren, suren ja vihaan. Ja käsittelen häpeää ja kateutta. Mutta onhan elämä aika helvettiä.

Kai mä ajattelen, että joskus tää vielä helpottaa ja voin hyväksyä, kun olen käynyt tän kriisin ja nää kauheat tunteet läpi. Uskon, että myöhemminkin se nousee surumielisyytenä ja epäreiluuden kokemuksena aina aika ajoittain, mutta ei enää niin voimalla. Silti tälläkin hetkellä eniten pelottaa se yhdestä elokuvastakin tuttu: "What if this is as good as it gets?". Huoh, puistattava ajatus.

Voimia ap:lle ja ap:n kaltaisille.

Vierailija kirjoitti:

Ap miksi annat sinua kaltoin kohdelleille niin suuren vallan elämässäsi, että alistut ajatukseen etteikö jokin olisi mahdollista? Silloinhan he ovat voittaneet ja saaneet tehdyksi juuri sen mitä tahtoivatkin.

Sulla on niin omituinen ajatusmalli että vastaan vaikka en ole ap.

Ajatteletko sinä että kyseessä on jokin jännittävä peli jossa maaliin päästessään on selviytynyt voittajana? Ja voittajana oleminen pyyhkisi pois vuosien hyväksikäytön, väkivallan, lytistämisen ja manipuloinnin? Käsitätkö nyt ollenkaan kuinka typerä kommenttisi on ja luitko yhtään mitä tähän ketjuun on kirjoitettu? Jos et, suosittelen että pistät palstan kiinni ja harjoittelet miten olla vastaamatta sellaisiin asioihin joista et oikeastaan tiedä mitään. Sitten uusi yritys.

Itse olen traumataustalla, mutta en puhu siitä kellekään enkä todellakaan halua leimautua muihin traumatisoituneihin ihmisiin. Päinvastoin kammoan sitä jos joku alkaa puhumaan traumoistaan ja haluan äkkiä muualle. Liian usein he ovat draamaan taipuvia ja epävakaita ihmisiä, jotka hölöttävät kaiken kuin pikkulapset eivätkä kykene aitoon vertaistukeen asiallisella tavalla. Olen kerran ollut tällaisen draamailevan hölösuun kaveri, jota kukaan ei ottanut vakavasti ja joka yritti jotenkin vetää minut mukanaan siihen sontaan. Ja hänellä oli hyvin vakavia ongelmia persoonallisuutensa kanssa, hän oli hyvin itsekeskeinen ja epämiellyttävä kun mentiin vastavuoroisen tuen alueelle. Ei kyennyt siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen traumataustalla, mutta en puhu siitä kellekään enkä todellakaan halua leimautua muihin traumatisoituneihin ihmisiin. Päinvastoin kammoan sitä jos joku alkaa puhumaan traumoistaan ja haluan äkkiä muualle. Liian usein he ovat draamaan taipuvia ja epävakaita ihmisiä, jotka hölöttävät kaiken kuin pikkulapset eivätkä kykene aitoon vertaistukeen asiallisella tavalla. Olen kerran ollut tällaisen draamailevan hölösuun kaveri, jota kukaan ei ottanut vakavasti ja joka yritti jotenkin vetää minut mukanaan siihen sontaan. Ja hänellä oli hyvin vakavia ongelmia persoonallisuutensa kanssa, hän oli hyvin itsekeskeinen ja epämiellyttävä kun mentiin vastavuoroisen tuen alueelle. Ei kyennyt siihen. 

Nauratti, koska näinhän se on. Näihin trauma- ja terapiatopikkeihin hakeutuu juuri näitä tyyppejä. Heitä vaivaa rajattomuus, eikä he osaa käyttäytyä asiallisesti. Sama koskee irl, esim työelämässä se draamaileva hölösuu alkaa viimeistään toisena päivänä oksentaa niitä aitoja tai keksittyjä traumojaan toisen niskaan. Se on todella raskasta kyllä.