Lue keskustelun säännöt.
Miten voin nätisti "jättää" ystäväni? Olemme jo viisikymppisiä ja olen 15vuotiasta ollut hänen tukensa enää en jaksa
19.02.2023 |
On täysin hukassa elämänsä kanssa. Ihmisuhteet kaatuneet. Minä olen hänen ainut ystävänsä. On todella arka ja hiljainen paitsi humalassa, jolloin on rasittavuuteen asti ylisosiaalinen.
Kun tulen töistä hän odottaa että kävisin kahvilla ja saisi päivän ainoan ihmiskontaktinsa. On usein tuolloin vielä yöpuvussa. Syö masennuslääkkeitä ja vetää usein kaljaa päälle.
Vuosia luotin että löytää oman polkunsa ja saa asiat järjestykseen. Niin ei näytä käyvän. Pitääkö minun vielä 100vuotiaanakin kannatella häntä?!
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika julmaa ja itsekästä hylätä ystävä hädässä.
Kuuluu nykyajan narsistiseen ja egoistiseen elämänmenoon ja kulttuuriin. Jos et hyödy mitenkään toisesta, ei kannata olla tekemisissä/ystävä. Kuluu hukkaan energiaa.
Jos ystävyys ei ole vastavuoroista, sitä ei ole ollenkaan. On kyse jostain ihan muista motiiveista. Molempien pitää tuntea hyötyvänsä ihmissuhteesta, ei vain toisen.
Mutta tästäkin on niin paljon eri sävyjä olemassa. Jotkut ihmiset ovat ihan todellisia energiasyöppöjä, vaativia, myrkyllisiä ja ilkeitä luonteeltaan, enkä todellakaan neuvoisi ketään pakottamaan itseään olemaan sellaisen ystävä.
Ap:n mukaan ystävä on hyvä ihminen, joten oletettavasti hän osaa myös olla ap:lle mukavaa seuraa. Ongelma vaikuttaisi olevan vain, että ystävältä on suunta hukassa ja hän nojaa ap:hen liikaa.
Ei tuo noiden tietojen perusteella vielä vaikuttaisi syyltä katkoa välejä lopullisesti.
Ystävyys voi olla ystävyytenä vastavuoroinen vaikkei se ei jossain vaiheessa olisikaan 100% tasavertainen. Tietysti parasta olisi, jos siitä saisi mahdollisimman tasavertaisen.
Tietenkin on olemassa ihmisiä, joista on syytä vain pysyä erossa. Ja totta kai normaalissa ystävyydessä tuetaan toista vaikeuksien hetkellä, mutta kun ap:n ystävä vaikuttaa siltä, että hän on ollut vuosikymmenet samassa jamassa eikä ap:n asioille ole ystävyydessä ollenkaan tilaa. Sellainen ystävyys on todella raskas, tiedän kokemuksesta. Tietysti ap:lla on oma osuutensa siinä, että hän on näin pitkään jatkanut suhdetta, joka on yksipuolinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole kyse ystävyydestä, vaan toinen on petollinen tms, silloin voi todeta ettei ole mitään syytä jatkaa, koska toisesta ei ole mitään hyötyä. Mutta jos toinen on avun tarpeessa, masentunut ja mielestäsi taakka mutta silti ystävä, et voi vain kävellä pois ja sanoa, ettei yhteydenpidostanne ole "hyötyä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi ilmeisesti ajalehtii ja toivoo varmasti itsekin että löytäisi kuten asian ilmaisit,polun joka on oikea.Hänellä on kuitenkin jo ikää kuten sinullakin eikä tuollainen itsensä etsiminen enää käy. Te olette nyt aikuisia ja harrastustoiminnassa tuskin enää kiusataan,voisitteko aloittaa yhdessä jonkin harrastuksen?Ehkä saisi sieltä uusia tuttuja.
Ai että jossain iässä pitäis lopettaa itsensä etsiminen?!
Kyllä jos se tarkoittaa että istuu yöpuvussa kotona, syö masennuslääkkeitä ja odottaa ratkaisun tippuvan syliin. Kyseessä on kuitenkin jo 50vuotias nainen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi ilmeisesti ajalehtii ja toivoo varmasti itsekin että löytäisi kuten asian ilmaisit,polun joka on oikea.Hänellä on kuitenkin jo ikää kuten sinullakin eikä tuollainen itsensä etsiminen enää käy. Te olette nyt aikuisia ja harrastustoiminnassa tuskin enää kiusataan,voisitteko aloittaa yhdessä jonkin harrastuksen?Ehkä saisi sieltä uusia tuttuja.
Ai että jossain iässä pitäis lopettaa itsensä etsiminen?!
Kyllä jos se tarkoittaa että istuu yöpuvussa kotona, syö masennuslääkkeitä ja odottaa ratkaisun tippuvan syliin. Kyseessä on kuitenkin jo 50vuotias nainen!
Toivon sinulle ja läheisillesi ihan rehellisesti vaikea-asteista masennusta. Muista sitten kun kalahtaa. Karma nimittäin.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole kyse ystävyydestä, vaan toinen on petollinen tms, silloin voi todeta ettei ole mitään syytä jatkaa, koska toisesta ei ole mitään hyötyä. Mutta jos toinen on avun tarpeessa, masentunut ja mielestäsi taakka mutta silti ystävä, et voi vain kävellä pois ja sanoa, ettei yhteydenpidostanne ole "hyötyä".
Niin sitä luulisi, mutta ihan todella moni _voi_. Ja kävelee myös koska narsismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävistä moni vaan ghostas, kun olin työuupumuksen, äidin kuoleman ja puolison pettämisen yhtäaikaisen vaikutuksen jälkeen masennuksen syövereissä. Sitten meni työkyky ja työpaikka, seuraavaksi asunto. Siinä vaiheessa jäljellä oli 0,5 entistä "ystävää" ja pankkitili nollilla, ei tuloja, ei voimia hakea tukia. Se pettänyt puoliso oli lähtenyt yhden entisen ystäväni mukaan. Luottamus ihmisiin oli onneksi myös nolla, muuten olisi voinut käydä vielä huonommin. Lääkärit ja psykologit tuputti vain mielialalääkkeitä, ketään ei oikeasti kiinnostanut.
En ottanut lääkkeitä. Menin pienipalkkaiseen suorittavan tason päivätyöhön (aiemmin olin ollut johtotehtävissä). Muutin halpaan asuntoon matalalle sosioekonomiselle alueelle. Ostin pari viherkasvia ja kestäviä perusvaatteita. Aloin ulkoilla, tehdä itse ruokani ja lukea kirjastosta kirjoja. Säästin kaikessa. Säästettyäni kylliksi, hain yliopistoon uudelle alalle ja kouluttauduin sinne. Työni keskipalkkaista asiantuntijatyötä, jossa johdetaan tiimiä ja ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Yhtään ystävää, eli ihmistä, josta tietäisin varmaksi, että tuo välittää minusta ja haluaa olla kanssani, vaikka elämä koettelisi minua niin, että omat voimat ei riitä, minulla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valokuvia ja muistoja on paljon niiltä ajoilta, kun itse olen tukenut ihmisiä, tarjonnut lounaita, juhlia, matkaseuraa, kuuntelijaa, rahallista apua, kannustusta, kodin ja paikan olla kodittomalle, apua, neuvoa ja ihmisyyttä. Enää en. Ne 5 vuotta, kun hajosin, hajottivat minut niin, ettei siitä enää ihmistä saanut kootuksi. Sielu hävisi.
Ap: kannattaa näköjään vaan ghostata, pääset kerralla eroon. Muista hoitaa samalla oma elosi siihen malliin, ettet ainakaan heivaamasi ystävän suunnalta mitään enää koskaan tarvitse. Edes fiilistä siitä, että sun olemasaololla on joku merkitys jollekin toiselle (tai ylipäätään joku merkitys).
Ap:n kaveri vaikuttaa itse hyvin tarvitsevalta ja suhde hyvin yksipuoliselta. Minun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset "ystävät" ovat niitä, jotka eivät välitä pätkääkään siitä, jos sillä näennäisesti pärjäävämmällä olisi jokin ongelma tai vaikeus. Heidän ongelmansa ovat aina niitä suurimpia.
Räikein esimerkki tällaisesta oli kun läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen. Kun siitä kerrottiin tälle "ystävälle", hän alkoi heti valittaa hirvittäviä selkäkipujaan. Eiväthän ne vammautumiseen liittyvät asiat ole mitään hänen murheidensa rinnalla.
No tuskin ap olisi kuvaillut ystäväänsä hyväsydämiseksi, mikäli hän olisi noin itsekäs ja kylmä kuin tuo selkäkipujensa voivottelija.
Ap tekee omat ratkaisunsa, mutta minun kokemukseni tämäntyyppisistä ihmisistä on se, että heidän ongelmansa eivät tosiaan koskaan lopu, koska he kokevat itsensä kaikessa väärinymmärretyiksi ja kaikki on muiden syytä. He voivat rakentaa siitä kokonaisen elämäntarinan, miten heitä aina sorretaan ja väärin kohdellaan. Ja muiden tehtävä tässä tarinassa on kannatella tätä heidän elämänsä suurta juonta kärsijänä ja uhrina, kunnes he väsyvät.
Tai sitten huomaavat, etteivät kerrotut asiat ole ihan totta. Taipumus herättää tarinoilla sääliä on nykyään minulle iso varoitusmerkki ihmisessä. Ihminen, joka ei näe milloinkaan vikaa itsessään eikä ota vastuuta omasta elämästään syyttää muita elämässään tapahtuneista asioista. Voi olla melkoisen varma, että jossain kohtaa itsekin päätyy noiden tarinoiden roiston rooliin.
Voi tietysti olla, ettei ap:n kaveri ole lainkaan tuollainen.
Suurin ongelma näyttää olevan se että ap on kyseisen ihmisen ainoa ystävä. Jos hän haluaa jonkun kahvittelemaan tai vaikka mennä uimahalliin niin kelle hän soittaa? Ap:lle.
Ap:lla on kuitenkin työnsä ja ilmeisesti muitakin ystäviä/tuttavia ei hän voi aina olla yhden henkilön seuraneiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko miettinyt miksi tällä ystävällä ei ole ketään muuta kuin sinä (tai ainakin hän väittää niin)? Hän on takertunut sinuun ja ylittää rajojasi, etkä ole kyennyt vastustamaan sitä, koska säälit häntä tms. Siksi tuntuu myös vaikealta sanoa, että haluat lopettaa koko ystävyyden, "jättää nätisti".
Kukaan ei kestä tuollaista takertumista etkä sinä voi aikuista ihmistä saada muuttamaan elämäänsä tai ajatustapaansa. Ainoa mitä voit tehdä on kehottaa häntä hankkimaan itselleen apua ja rajata tapaamisia. Mieti miten monta kertaa vuodessa haluat tavata tätä ystävääsi? Vai haluatko, että et tapaa häntä enää koskaan? Kerro hänelle, että jaksat tavata häntä vain x kertaa vuodessa tai sitten se, että haluat pitää vähintäänkin taukoa koko kaveruudesta. Se tietysti on hankalaa, kun olet totuttanut hänet siihen, että olet aina saatavilla. Tämä on itsellesi oppimisen paikka myös, kun olet antanut kävellä ylitsesi.
Ystävälläsi on ujoutta ja ilmeisesti aika heikot ihmissuhdetaidot. Niitäkin voi parantaa, jos pystytte juttelemaan näistä asioista suoraan. Voi tietysti olla, että ystäväsi ei ollenkaan halua ymmärtää sinun näkökulmaasi, joka on hyvin ymmärrettävä. Jos hän odottaa teidän tapaavan päivittäin, niin sehän on aivan kummallista ja epärealistinen toive. En itsekään ehdi tavata ystäviäni kuin kerran kahdessa kuukaudessa tai harvemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävistä moni vaan ghostas, kun olin työuupumuksen, äidin kuoleman ja puolison pettämisen yhtäaikaisen vaikutuksen jälkeen masennuksen syövereissä. Sitten meni työkyky ja työpaikka, seuraavaksi asunto. Siinä vaiheessa jäljellä oli 0,5 entistä "ystävää" ja pankkitili nollilla, ei tuloja, ei voimia hakea tukia. Se pettänyt puoliso oli lähtenyt yhden entisen ystäväni mukaan. Luottamus ihmisiin oli onneksi myös nolla, muuten olisi voinut käydä vielä huonommin. Lääkärit ja psykologit tuputti vain mielialalääkkeitä, ketään ei oikeasti kiinnostanut.
En ottanut lääkkeitä. Menin pienipalkkaiseen suorittavan tason päivätyöhön (aiemmin olin ollut johtotehtävissä). Muutin halpaan asuntoon matalalle sosioekonomiselle alueelle. Ostin pari viherkasvia ja kestäviä perusvaatteita. Aloin ulkoilla, tehdä itse ruokani ja lukea kirjastosta kirjoja. Säästin kaikessa. Säästettyäni kylliksi, hain yliopistoon uudelle alalle ja kouluttauduin sinne. Työni keskipalkkaista asiantuntijatyötä, jossa johdetaan tiimiä ja ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Yhtään ystävää, eli ihmistä, josta tietäisin varmaksi, että tuo välittää minusta ja haluaa olla kanssani, vaikka elämä koettelisi minua niin, että omat voimat ei riitä, minulla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valokuvia ja muistoja on paljon niiltä ajoilta, kun itse olen tukenut ihmisiä, tarjonnut lounaita, juhlia, matkaseuraa, kuuntelijaa, rahallista apua, kannustusta, kodin ja paikan olla kodittomalle, apua, neuvoa ja ihmisyyttä. Enää en. Ne 5 vuotta, kun hajosin, hajottivat minut niin, ettei siitä enää ihmistä saanut kootuksi. Sielu hävisi.
Ap: kannattaa näköjään vaan ghostata, pääset kerralla eroon. Muista hoitaa samalla oma elosi siihen malliin, ettet ainakaan heivaamasi ystävän suunnalta mitään enää koskaan tarvitse. Edes fiilistä siitä, että sun olemasaololla on joku merkitys jollekin toiselle (tai ylipäätään joku merkitys).
Ap:n kaveri vaikuttaa itse hyvin tarvitsevalta ja suhde hyvin yksipuoliselta. Minun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset "ystävät" ovat niitä, jotka eivät välitä pätkääkään siitä, jos sillä näennäisesti pärjäävämmällä olisi jokin ongelma tai vaikeus. Heidän ongelmansa ovat aina niitä suurimpia.
Räikein esimerkki tällaisesta oli kun läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen. Kun siitä kerrottiin tälle "ystävälle", hän alkoi heti valittaa hirvittäviä selkäkipujaan. Eiväthän ne vammautumiseen liittyvät asiat ole mitään hänen murheidensa rinnalla.
No tuskin ap olisi kuvaillut ystäväänsä hyväsydämiseksi, mikäli hän olisi noin itsekäs ja kylmä kuin tuo selkäkipujensa voivottelija.
Ap tekee omat ratkaisunsa, mutta minun kokemukseni tämäntyyppisistä ihmisistä on se, että heidän ongelmansa eivät tosiaan koskaan lopu, koska he kokevat itsensä kaikessa väärinymmärretyiksi ja kaikki on muiden syytä. He voivat rakentaa siitä kokonaisen elämäntarinan, miten heitä aina sorretaan ja väärin kohdellaan. Ja muiden tehtävä tässä tarinassa on kannatella tätä heidän elämänsä suurta juonta kärsijänä ja uhrina, kunnes he väsyvät.
Tai sitten huomaavat, etteivät kerrotut asiat ole ihan totta. Taipumus herättää tarinoilla sääliä on nykyään minulle iso varoitusmerkki ihmisessä. Ihminen, joka ei näe milloinkaan vikaa itsessään eikä ota vastuuta omasta elämästään syyttää muita elämässään tapahtuneista asioista. Voi olla melkoisen varma, että jossain kohtaa itsekin päätyy noiden tarinoiden roiston rooliin.
Voi tietysti olla, ettei ap:n kaveri ole lainkaan tuollainen.
Tuo viestisihän on ihan täynnä pelkkiä oletuksia. Oletat ap:n kaverin olevan tuollainen, koska tunnet itse tuollaisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että hänellä voisi olla ADHD, jonka myötä masennusoireilua. Jos ADHD:ta ei hoideta, ei masennuslääkitys toimi.
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä seurakuntaan ja pyydä diakonissaa käymään kaverisi luona viikottain. Alkuun vaikka pari kertaa viikossa. Hän kuulostaa yksinäiseltä ja masentuneelta. Et sinä tietenkään voi olla hänen ainoa sosiaalinen kontaktinsa.
Voi diakonissa parkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävistä moni vaan ghostas, kun olin työuupumuksen, äidin kuoleman ja puolison pettämisen yhtäaikaisen vaikutuksen jälkeen masennuksen syövereissä. Sitten meni työkyky ja työpaikka, seuraavaksi asunto. Siinä vaiheessa jäljellä oli 0,5 entistä "ystävää" ja pankkitili nollilla, ei tuloja, ei voimia hakea tukia. Se pettänyt puoliso oli lähtenyt yhden entisen ystäväni mukaan. Luottamus ihmisiin oli onneksi myös nolla, muuten olisi voinut käydä vielä huonommin. Lääkärit ja psykologit tuputti vain mielialalääkkeitä, ketään ei oikeasti kiinnostanut.
En ottanut lääkkeitä. Menin pienipalkkaiseen suorittavan tason päivätyöhön (aiemmin olin ollut johtotehtävissä). Muutin halpaan asuntoon matalalle sosioekonomiselle alueelle. Ostin pari viherkasvia ja kestäviä perusvaatteita. Aloin ulkoilla, tehdä itse ruokani ja lukea kirjastosta kirjoja. Säästin kaikessa. Säästettyäni kylliksi, hain yliopistoon uudelle alalle ja kouluttauduin sinne. Työni keskipalkkaista asiantuntijatyötä, jossa johdetaan tiimiä ja ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Yhtään ystävää, eli ihmistä, josta tietäisin varmaksi, että tuo välittää minusta ja haluaa olla kanssani, vaikka elämä koettelisi minua niin, että omat voimat ei riitä, minulla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valokuvia ja muistoja on paljon niiltä ajoilta, kun itse olen tukenut ihmisiä, tarjonnut lounaita, juhlia, matkaseuraa, kuuntelijaa, rahallista apua, kannustusta, kodin ja paikan olla kodittomalle, apua, neuvoa ja ihmisyyttä. Enää en. Ne 5 vuotta, kun hajosin, hajottivat minut niin, ettei siitä enää ihmistä saanut kootuksi. Sielu hävisi.
Ap: kannattaa näköjään vaan ghostata, pääset kerralla eroon. Muista hoitaa samalla oma elosi siihen malliin, ettet ainakaan heivaamasi ystävän suunnalta mitään enää koskaan tarvitse. Edes fiilistä siitä, että sun olemasaololla on joku merkitys jollekin toiselle (tai ylipäätään joku merkitys).
Ap:n kaveri vaikuttaa itse hyvin tarvitsevalta ja suhde hyvin yksipuoliselta. Minun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset "ystävät" ovat niitä, jotka eivät välitä pätkääkään siitä, jos sillä näennäisesti pärjäävämmällä olisi jokin ongelma tai vaikeus. Heidän ongelmansa ovat aina niitä suurimpia.
Räikein esimerkki tällaisesta oli kun läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen. Kun siitä kerrottiin tälle "ystävälle", hän alkoi heti valittaa hirvittäviä selkäkipujaan. Eiväthän ne vammautumiseen liittyvät asiat ole mitään hänen murheidensa rinnalla.
No tuskin ap olisi kuvaillut ystäväänsä hyväsydämiseksi, mikäli hän olisi noin itsekäs ja kylmä kuin tuo selkäkipujensa voivottelija.
Selkäkipujen voivottelijakin voi säikähtää ystävän uutisia niin paljon, että aivonsa jotenkin sulkevat sen hetkellisesti pois ja siirtyvät puhumaan jostakin "muusta". Hänelle tuli ikäänkuin selkä kipeäksi, kun tuli niin kimurantti tunnetila? Ehkä olisi pitänyt antaa aikaa ja puhua asiasta uudelleen myöhemmin.
Joku alkaa nauramaan hysteerisesti, kun läheinen kertoo (tai itse kertoo) vakavasta uutisesta, vaikka todellinen tunnetila on aivan päinvastainen. Joku purskahtaa jopa hautajaisissa hillittömään itkuun. Henkilö patoaa tällöin voimakkaat tunteensa jonnekin lukkoon, kyvyttömänä käsittelemään niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävistä moni vaan ghostas, kun olin työuupumuksen, äidin kuoleman ja puolison pettämisen yhtäaikaisen vaikutuksen jälkeen masennuksen syövereissä. Sitten meni työkyky ja työpaikka, seuraavaksi asunto. Siinä vaiheessa jäljellä oli 0,5 entistä "ystävää" ja pankkitili nollilla, ei tuloja, ei voimia hakea tukia. Se pettänyt puoliso oli lähtenyt yhden entisen ystäväni mukaan. Luottamus ihmisiin oli onneksi myös nolla, muuten olisi voinut käydä vielä huonommin. Lääkärit ja psykologit tuputti vain mielialalääkkeitä, ketään ei oikeasti kiinnostanut.
En ottanut lääkkeitä. Menin pienipalkkaiseen suorittavan tason päivätyöhön (aiemmin olin ollut johtotehtävissä). Muutin halpaan asuntoon matalalle sosioekonomiselle alueelle. Ostin pari viherkasvia ja kestäviä perusvaatteita. Aloin ulkoilla, tehdä itse ruokani ja lukea kirjastosta kirjoja. Säästin kaikessa. Säästettyäni kylliksi, hain yliopistoon uudelle alalle ja kouluttauduin sinne. Työni keskipalkkaista asiantuntijatyötä, jossa johdetaan tiimiä ja ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Yhtään ystävää, eli ihmistä, josta tietäisin varmaksi, että tuo välittää minusta ja haluaa olla kanssani, vaikka elämä koettelisi minua niin, että omat voimat ei riitä, minulla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valokuvia ja muistoja on paljon niiltä ajoilta, kun itse olen tukenut ihmisiä, tarjonnut lounaita, juhlia, matkaseuraa, kuuntelijaa, rahallista apua, kannustusta, kodin ja paikan olla kodittomalle, apua, neuvoa ja ihmisyyttä. Enää en. Ne 5 vuotta, kun hajosin, hajottivat minut niin, ettei siitä enää ihmistä saanut kootuksi. Sielu hävisi.
Ap: kannattaa näköjään vaan ghostata, pääset kerralla eroon. Muista hoitaa samalla oma elosi siihen malliin, ettet ainakaan heivaamasi ystävän suunnalta mitään enää koskaan tarvitse. Edes fiilistä siitä, että sun olemasaololla on joku merkitys jollekin toiselle (tai ylipäätään joku merkitys).
Ap:n kaveri vaikuttaa itse hyvin tarvitsevalta ja suhde hyvin yksipuoliselta. Minun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset "ystävät" ovat niitä, jotka eivät välitä pätkääkään siitä, jos sillä näennäisesti pärjäävämmällä olisi jokin ongelma tai vaikeus. Heidän ongelmansa ovat aina niitä suurimpia.
Räikein esimerkki tällaisesta oli kun läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen. Kun siitä kerrottiin tälle "ystävälle", hän alkoi heti valittaa hirvittäviä selkäkipujaan. Eiväthän ne vammautumiseen liittyvät asiat ole mitään hänen murheidensa rinnalla.
No tuskin ap olisi kuvaillut ystäväänsä hyväsydämiseksi, mikäli hän olisi noin itsekäs ja kylmä kuin tuo selkäkipujensa voivottelija.
Selkäkipujen voivottelijakin voi säikähtää ystävän uutisia niin paljon, että aivonsa jotenkin sulkevat sen hetkellisesti pois ja siirtyvät puhumaan jostakin "muusta". Hänelle tuli ikäänkuin selkä kipeäksi, kun tuli niin kimurantti tunnetila? Ehkä olisi pitänyt antaa aikaa ja puhua asiasta uudelleen myöhemmin.
Joku alkaa nauramaan hysteerisesti, kun läheinen kertoo (tai itse kertoo) vakavasta uutisesta, vaikka todellinen tunnetila on aivan päinvastainen. Joku purskahtaa jopa hautajaisissa hillittömään itkuun. Henkilö patoaa tällöin voimakkaat tunteensa jonnekin lukkoon, kyvyttömänä käsittelemään niitä.
Anteeksi, piti sanoa näin eli ihan toisin päin: Joku purskahtaa jopa hautajaisissa hillittömään NAURUUN.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siirrä tapaaminen johonkin kahvilaan tai vaikka kirjaston pihaan. myös julkiset museot ym. niin kaveri ei voi olla yöpaidassa joka päivä.lyhennä ja harvenna tapaamisia. näin ne on vähemmän rasittavia ja lyhempiä tapaamisia.jos siis haluat olla yhteydessä.ystäväsi ei jaksa ehkä valittaa jos ootte jossain kahvilassa julkisella paikalla?
voit myös sanoa että kärsit väsymyksestä ja et aio tavata pariiin kuukauteen.ei tarvi dramaattisesti katkoa välejä ,vaan tehdä etäisyyttä ,että saat voimat takaisin.
sairas tai ongelmainen ihminen ,ei välttämättä tajua itse olevansa rasittava ja varmasti olen itsekkin ollut joskus rasittava ystävä,toivon että mulle olisi huomautettu ystävällisesti, että olisi kiva jos itse järjestäisin jotain ohjelmaa esim.kaupungille menoa.
nuorempana olin perästä vedettävä,nykyään näen vaivaa ystävyyden eteen.muutosta voi siis myös tapahtua. kaikkien ystävyyksien ei tarvi jatkua miljoonaa vuotta,saattaa olla vaihe elämässä ,josta jää kiva muisto.
No tuskin ap olisi kuvaillut ystäväänsä hyväsydämiseksi, mikäli hän olisi noin itsekäs ja kylmä kuin tuo selkäkipujensa voivottelija.