Lue keskustelun säännöt.
Miten voin nätisti "jättää" ystäväni? Olemme jo viisikymppisiä ja olen 15vuotiasta ollut hänen tukensa enää en jaksa
19.02.2023 |
On täysin hukassa elämänsä kanssa. Ihmisuhteet kaatuneet. Minä olen hänen ainut ystävänsä. On todella arka ja hiljainen paitsi humalassa, jolloin on rasittavuuteen asti ylisosiaalinen.
Kun tulen töistä hän odottaa että kävisin kahvilla ja saisi päivän ainoan ihmiskontaktinsa. On usein tuolloin vielä yöpuvussa. Syö masennuslääkkeitä ja vetää usein kaljaa päälle.
Vuosia luotin että löytää oman polkunsa ja saa asiat järjestykseen. Niin ei näytä käyvän. Pitääkö minun vielä 100vuotiaanakin kannatella häntä?!
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika julmaa ja itsekästä hylätä ystävä hädässä.
Kuuluu nykyajan narsistiseen ja egoistiseen elämänmenoon ja kulttuuriin. Jos et hyödy mitenkään toisesta, ei kannata olla tekemisissä/ystävä. Kuluu hukkaan energiaa.
Jos ystävyys ei ole vastavuoroista, sitä ei ole ollenkaan. On kyse jostain ihan muista motiiveista. Molempien pitää tuntea hyötyvänsä ihmissuhteesta, ei vain toisen.
Ystävyys ei ole millään tavalla hyötymissuhde. Olet persoonallisuushäiriöinen. Mene hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä seurakuntaan ja pyydä diakonissaa käymään kaverisi luona viikottain. Alkuun vaikka pari kertaa viikossa. Hän kuulostaa yksinäiseltä ja masentuneelta. Et sinä tietenkään voi olla hänen ainoa sosiaalinen kontaktinsa.
Ei kaikki tykkää mistään seurakunnan yhteydenotoista. Voi olla ettei ihminen kuulu edes kirkkoon ja haluaa olla erossa uskovaisista. Ihmisen omaa vakaumusta pitää kunnioittaa.
Kyllä minustakin ystävyyssuhteesta pitää olla jotain "hyötyä", jos sen noin haluaa ilmaista. Se hyöty voi tarkoittaa iloa ja hauskaa yhdessä oloa. Jos ystävyyssuhteesta ei saa mitään, niin mitä järkeä siinä sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä seurakuntaan ja pyydä diakonissaa käymään kaverisi luona viikottain. Alkuun vaikka pari kertaa viikossa. Hän kuulostaa yksinäiseltä ja masentuneelta. Et sinä tietenkään voi olla hänen ainoa sosiaalinen kontaktinsa.
Ei kaikki tykkää mistään seurakunnan yhteydenotoista. Voi olla ettei ihminen kuulu edes kirkkoon ja haluaa olla erossa uskovaisista. Ihmisen omaa vakaumusta pitää kunnioittaa.
Kirjoituksen perusteella ap ei ainakaan kunnioita ystävyyttä tai yhteistä historiaa. Reuhaa menemään egonsa perässä. Häntä tuskin kiinnostaa entisen ystävänsä vakaumus - tai mikään muukaan kuin oma lemuava perse.
Minäminäminäminäminäminäminäminäminä!
MINÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ystävyys sitten on? Minä välitän ja nautin ystävieni seurasta eli hyödyn siitä ja he toivottavasti myös. Autan ystäviä, jos on paha tilanne ja he auttavat minua.
Mitä jos ystävän seurasta ei enää nauti ja häntä pitää aina vaan auttaa vuosien ajan oman jaksamisen kustannuksella. Eikä "ystävä" välitä sinusta tai jaksamisesta. Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä, ettei olisi narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen?
Täällä nyt joku energiasyöppö hermostui ja syyllistää itsekeskeisyydestä, kun haluaa itse hyödyntää muita heidän kustannuksellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minustakin ystävyyssuhteesta pitää olla jotain "hyötyä", jos sen noin haluaa ilmaista. Se hyöty voi tarkoittaa iloa ja hauskaa yhdessä oloa. Jos ystävyyssuhteesta ei saa mitään, niin mitä järkeä siinä sitten on?
Tuo yksi kommentti on vain lapsellista trollaamista. Totta kai ystävyydessä hyödytään toinen toisistaan monin tavoin. On vertaistukea, molemminpuolista apua ja tukea ja tietenkin hauskanpitoa. Jos ystävyys on vain toisen kannattelua vaikeassa elämässä vuodesta toiseen, ei voida mielestäni puhua ystävyydestä lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tehdä tuo jättäminen niin pian kuin mahdollista, oman mielenterveyden kannalta. Ei tuollaiset ystäväsi kaltaiset ihmiset mihinkään muutu, vaan sama laulu jatkuu heillä vuodesta toiseen. Tiedän kokemuksesta, millaista on olla energiasyöpön, itsekeskeisen ja takertuvan pummin kaveri. Onneksi pääsin semmosesta tyypistä eroon. Aina välillä toki tänä päivänä ex-kaveri yrittää olla yhteyksissä minuun, mutta en halua vastata mitään.
Mistä tunnet sä ystävän?
Eli ystävä jätetään,kun ystävällä on vaikeaa, ja hänestä ei saa enää hyötyä?
Kannattaa miettiä, että miltä itsestä tuntuisi tuossa tilanteessa, jos olisi kuten työ ystävä,jolla on vaikeaa. Myös rajoja voi asettaa, ei tarvitse hylätä ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä seurakuntaan ja pyydä diakonissaa käymään kaverisi luona viikottain. Alkuun vaikka pari kertaa viikossa. Hän kuulostaa yksinäiseltä ja masentuneelta. Et sinä tietenkään voi olla hänen ainoa sosiaalinen kontaktinsa.
No ei todellakaan!!!! Mitäpä itse ajattelisit, jos sinuun ottaisi yhteyttä vaikkapa sosiaalityöntekijä, joka kertoisi, että heihin on otettu yhteyttä, koska sinä et nyt näyttää pärjäävän- me tulemme luoksesi tekemään arvion, että selviydytkö nyt.
Vierailija kirjoitti:
Mahtava että SINULLA on onnistunut kaikki, kuten elokuvissa. Toivottavasti lapsesi kuolee ja masennut.
Tapa ittes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään ghostaamista, se olisi raukkamainen teko. Sanot vaan tosiaan suoraan ettei voimavarat aina riitä kuuntelijaksi/auttajaksi kun sulla on omakin elämä elettävänä ja omat stressit stressattavana. Jos ystävä ei tätä ymmärrä, niin laittakoot itse välit poikki. Kerro sille myös ettet halua mitään draamaa, mutta nyt vain asiat on näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ystävistä moni vaan ghostas, kun olin työuupumuksen, äidin kuoleman ja puolison pettämisen yhtäaikaisen vaikutuksen jälkeen masennuksen syövereissä. Sitten meni työkyky ja työpaikka, seuraavaksi asunto. Siinä vaiheessa jäljellä oli 0,5 entistä "ystävää" ja pankkitili nollilla, ei tuloja, ei voimia hakea tukia. Se pettänyt puoliso oli lähtenyt yhden entisen ystäväni mukaan. Luottamus ihmisiin oli onneksi myös nolla, muuten olisi voinut käydä vielä huonommin. Lääkärit ja psykologit tuputti vain mielialalääkkeitä, ketään ei oikeasti kiinnostanut.
En ottanut lääkkeitä. Menin pienipalkkaiseen suorittavan tason päivätyöhön (aiemmin olin ollut johtotehtävissä). Muutin halpaan asuntoon matalalle sosioekonomiselle alueelle. Ostin pari viherkasvia ja kestäviä perusvaatteita. Aloin ulkoilla, tehdä itse ruokani ja lukea kirjastosta kirjoja. Säästin kaikessa. Säästettyäni kylliksi, hain yliopistoon uudelle alalle ja kouluttauduin sinne. Työni keskipalkkaista asiantuntijatyötä, jossa johdetaan tiimiä ja ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Yhtään ystävää, eli ihmistä, josta tietäisin varmaksi, että tuo välittää minusta ja haluaa olla kanssani, vaikka elämä koettelisi minua niin, että omat voimat ei riitä, minulla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valokuvia ja muistoja on paljon niiltä ajoilta, kun itse olen tukenut ihmisiä, tarjonnut lounaita, juhlia, matkaseuraa, kuuntelijaa, rahallista apua, kannustusta, kodin ja paikan olla kodittomalle, apua, neuvoa ja ihmisyyttä. Enää en. Ne 5 vuotta, kun hajosin, hajottivat minut niin, ettei siitä enää ihmistä saanut kootuksi. Sielu hävisi.
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävistä moni vaan ghostas, kun olin työuupumuksen, äidin kuoleman ja puolison pettämisen yhtäaikaisen vaikutuksen jälkeen masennuksen syövereissä. Sitten meni työkyky ja työpaikka, seuraavaksi asunto. Siinä vaiheessa jäljellä oli 0,5 entistä "ystävää" ja pankkitili nollilla, ei tuloja, ei voimia hakea tukia. Se pettänyt puoliso oli lähtenyt yhden entisen ystäväni mukaan. Luottamus ihmisiin oli onneksi myös nolla, muuten olisi voinut käydä vielä huonommin. Lääkärit ja psykologit tuputti vain mielialalääkkeitä, ketään ei oikeasti kiinnostanut.
En ottanut lääkkeitä. Menin pienipalkkaiseen suorittavan tason päivätyöhön (aiemmin olin ollut johtotehtävissä). Muutin halpaan asuntoon matalalle sosioekonomiselle alueelle. Ostin pari viherkasvia ja kestäviä perusvaatteita. Aloin ulkoilla, tehdä itse ruokani ja lukea kirjastosta kirjoja. Säästin kaikessa. Säästettyäni kylliksi, hain yliopistoon uudelle alalle ja kouluttauduin sinne. Työni keskipalkkaista asiantuntijatyötä, jossa johdetaan tiimiä ja ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Yhtään ystävää, eli ihmistä, josta tietäisin varmaksi, että tuo välittää minusta ja haluaa olla kanssani, vaikka elämä koettelisi minua niin, että omat voimat ei riitä, minulla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valokuvia ja muistoja on paljon niiltä ajoilta, kun itse olen tukenut ihmisiä, tarjonnut lounaita, juhlia, matkaseuraa, kuuntelijaa, rahallista apua, kannustusta, kodin ja paikan olla kodittomalle, apua, neuvoa ja ihmisyyttä. Enää en. Ne 5 vuotta, kun hajosin, hajottivat minut niin, ettei siitä enää ihmistä saanut kootuksi. Sielu hävisi.
Ap: kannattaa näköjään vaan ghostata, pääset kerralla eroon. Muista hoitaa samalla oma elosi siihen malliin, ettet ainakaan heivaamasi ystävän suunnalta mitään enää koskaan tarvitse. Edes fiilistä siitä, että sun olemasaololla on joku merkitys jollekin toiselle (tai ylipäätään joku merkitys).
Eihän tuo ole edes mitään ystävyyttä koskaan ollutkaan. Korkea aika lopettaa moinen.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävistä moni vaan ghostas, kun olin työuupumuksen, äidin kuoleman ja puolison pettämisen yhtäaikaisen vaikutuksen jälkeen masennuksen syövereissä. Sitten meni työkyky ja työpaikka, seuraavaksi asunto. Siinä vaiheessa jäljellä oli 0,5 entistä "ystävää" ja pankkitili nollilla, ei tuloja, ei voimia hakea tukia. Se pettänyt puoliso oli lähtenyt yhden entisen ystäväni mukaan. Luottamus ihmisiin oli onneksi myös nolla, muuten olisi voinut käydä vielä huonommin. Lääkärit ja psykologit tuputti vain mielialalääkkeitä, ketään ei oikeasti kiinnostanut.
En ottanut lääkkeitä. Menin pienipalkkaiseen suorittavan tason päivätyöhön (aiemmin olin ollut johtotehtävissä). Muutin halpaan asuntoon matalalle sosioekonomiselle alueelle. Ostin pari viherkasvia ja kestäviä perusvaatteita. Aloin ulkoilla, tehdä itse ruokani ja lukea kirjastosta kirjoja. Säästin kaikessa. Säästettyäni kylliksi, hain yliopistoon uudelle alalle ja kouluttauduin sinne. Työni keskipalkkaista asiantuntijatyötä, jossa johdetaan tiimiä ja ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Yhtään ystävää, eli ihmistä, josta tietäisin varmaksi, että tuo välittää minusta ja haluaa olla kanssani, vaikka elämä koettelisi minua niin, että omat voimat ei riitä, minulla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valokuvia ja muistoja on paljon niiltä ajoilta, kun itse olen tukenut ihmisiä, tarjonnut lounaita, juhlia, matkaseuraa, kuuntelijaa, rahallista apua, kannustusta, kodin ja paikan olla kodittomalle, apua, neuvoa ja ihmisyyttä. Enää en. Ne 5 vuotta, kun hajosin, hajottivat minut niin, ettei siitä enää ihmistä saanut kootuksi. Sielu hävisi.
Aikamoinen sankaristoori. Keski-ikäisenä yliopistosta suoraan johtotehtäviin, mutta sielu kadoksissa. En taida ihan kaikkea uskoa, mutta se on kyllä totta, että hädässä ystävä tunnetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika julmaa ja itsekästä hylätä ystävä hädässä.
Kuuluu nykyajan narsistiseen ja egoistiseen elämänmenoon ja kulttuuriin. Jos et hyödy mitenkään toisesta, ei kannata olla tekemisissä/ystävä. Kuluu hukkaan energiaa.
Jos ystävyys ei ole vastavuoroista, sitä ei ole ollenkaan. On kyse jostain ihan muista motiiveista. Molempien pitää tuntea hyötyvänsä ihmissuhteesta, ei vain toisen.
Mutta tästäkin on niin paljon eri sävyjä olemassa. Jotkut ihmiset ovat ihan todellisia energiasyöppöjä, vaativia, myrkyllisiä ja ilkeitä luonteeltaan, enkä todellakaan neuvoisi ketään pakottamaan itseään olemaan sellaisen ystävä.
Ap:n mukaan ystävä on hyvä ihminen, joten oletettavasti hän osaa myös olla ap:lle mukavaa seuraa. Ongelma vaikuttaisi olevan vain, että ystävältä on suunta hukassa ja hän nojaa ap:hen liikaa.
Ei tuo noiden tietojen perusteella vielä vaikuttaisi syyltä katkoa välejä lopullisesti.
Ystävyys voi olla ystävyytenä vastavuoroinen vaikkei se ei jossain vaiheessa olisikaan 100% tasavertainen. Tietysti parasta olisi, jos siitä saisi mahdollisimman tasavertaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävistä moni vaan ghostas, kun olin työuupumuksen, äidin kuoleman ja puolison pettämisen yhtäaikaisen vaikutuksen jälkeen masennuksen syövereissä. Sitten meni työkyky ja työpaikka, seuraavaksi asunto. Siinä vaiheessa jäljellä oli 0,5 entistä "ystävää" ja pankkitili nollilla, ei tuloja, ei voimia hakea tukia. Se pettänyt puoliso oli lähtenyt yhden entisen ystäväni mukaan. Luottamus ihmisiin oli onneksi myös nolla, muuten olisi voinut käydä vielä huonommin. Lääkärit ja psykologit tuputti vain mielialalääkkeitä, ketään ei oikeasti kiinnostanut.
En ottanut lääkkeitä. Menin pienipalkkaiseen suorittavan tason päivätyöhön (aiemmin olin ollut johtotehtävissä). Muutin halpaan asuntoon matalalle sosioekonomiselle alueelle. Ostin pari viherkasvia ja kestäviä perusvaatteita. Aloin ulkoilla, tehdä itse ruokani ja lukea kirjastosta kirjoja. Säästin kaikessa. Säästettyäni kylliksi, hain yliopistoon uudelle alalle ja kouluttauduin sinne. Työni keskipalkkaista asiantuntijatyötä, jossa johdetaan tiimiä ja ollaan tekemisissä ihmisten kanssa.
Yhtään ystävää, eli ihmistä, josta tietäisin varmaksi, että tuo välittää minusta ja haluaa olla kanssani, vaikka elämä koettelisi minua niin, että omat voimat ei riitä, minulla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan.
Valokuvia ja muistoja on paljon niiltä ajoilta, kun itse olen tukenut ihmisiä, tarjonnut lounaita, juhlia, matkaseuraa, kuuntelijaa, rahallista apua, kannustusta, kodin ja paikan olla kodittomalle, apua, neuvoa ja ihmisyyttä. Enää en. Ne 5 vuotta, kun hajosin, hajottivat minut niin, ettei siitä enää ihmistä saanut kootuksi. Sielu hävisi.
Ap: kannattaa näköjään vaan ghostata, pääset kerralla eroon. Muista hoitaa samalla oma elosi siihen malliin, ettet ainakaan heivaamasi ystävän suunnalta mitään enää koskaan tarvitse. Edes fiilistä siitä, että sun olemasaololla on joku merkitys jollekin toiselle (tai ylipäätään joku merkitys).
Ap:n kaveri vaikuttaa itse hyvin tarvitsevalta ja suhde hyvin yksipuoliselta. Minun kokemukseni mukaan juuri tuollaiset "ystävät" ovat niitä, jotka eivät välitä pätkääkään siitä, jos sillä näennäisesti pärjäävämmällä olisi jokin ongelma tai vaikeus. Heidän ongelmansa ovat aina niitä suurimpia.
Räikein esimerkki tällaisesta oli kun läheiseni joutui vakavaan onnettomuuteen. Kun siitä kerrottiin tälle "ystävälle", hän alkoi heti valittaa hirvittäviä selkäkipujaan. Eiväthän ne vammautumiseen liittyvät asiat ole mitään hänen murheidensa rinnalla.
Ihan loputtoman itsekäs. Sellainen on hyvinvointivaltion kermapersemamma. Loputtoman narsistinen ja itsekäs.