Lue keskustelun säännöt.
Miten voin nätisti "jättää" ystäväni? Olemme jo viisikymppisiä ja olen 15vuotiasta ollut hänen tukensa enää en jaksa
19.02.2023 |
On täysin hukassa elämänsä kanssa. Ihmisuhteet kaatuneet. Minä olen hänen ainut ystävänsä. On todella arka ja hiljainen paitsi humalassa, jolloin on rasittavuuteen asti ylisosiaalinen.
Kun tulen töistä hän odottaa että kävisin kahvilla ja saisi päivän ainoan ihmiskontaktinsa. On usein tuolloin vielä yöpuvussa. Syö masennuslääkkeitä ja vetää usein kaljaa päälle.
Vuosia luotin että löytää oman polkunsa ja saa asiat järjestykseen. Niin ei näytä käyvän. Pitääkö minun vielä 100vuotiaanakin kannatella häntä?!
Kommentit (75)
Ei muutaku annat sille tölkin Coca Colaa ja toteat, että tässä tää nyt oli soronoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit vaikka ensin vähentää tapaamisia. Sano suoraan että olet väsynyt ja sulla on omiakin ongelmia, et jaksa tavata niin usein.
Ei sinun tarvitse kannatella häntä eikä tehdä mitään, mitä et halua. Mutta noin pitkän ajan jälkeen tuntuisi vähän oudolta pistää välit kerrasta kokonaan poikki ilman mitään riitaa, varsinkin jos olet hänen ainoa ystävänsä. Etkö saa itse tuosta kaveruudesta mitään irti?
Voisitko aluksi ihan vain sanoa suoraan, ettet voi käydä noin usein kyläilemässä?
Eli ystäväsi on ilmeisesti masentunut?
Saako hoitoa masennukseensa? Jos ei saa, niin kerro hänelle ystävällisesti, että hän näyttäisi olevan masentunut, ja sinun mielestäsi tarvitsisi siihen hoitoa.
Muuten, kerro hänelle, että miten koet nuo teidän tapaamisenne, ja sovi, että hän voi esim 20 minuuttia käyttää siihen, että hän kertoo, että miten hän voi ja jaksaa, ja sitten loppuajan puhutte muuta.
Toimi minulla, kun ystäväni oli masentunut. Ensin hän suuttuu,kun sanoin, että hän tarvitsee mielestäni apua mutta meni kuitenkin lääkäriin ja sai lähetteen terapiaan ja lääkityksen. Ja meidän välit paranivat, kun hän huomasi, että hän on " rasittava".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö hänellä ole puolisoa? Lapsia? Töitä?
Oli jokusen vuoden avoliitossa josta syntyi lapsi, kun erosivat lapsi jäi isälleen. Nyt se lapsi on jo nuori aikuinen.
Eron syy oli kuulemma juurikin se ettei osaa oikein ottaa vastuuta mistään eikä pysty käymään töissä. Odotti miehen tuovan rahaa, kokkaavan, siivoavan.. oikeastaan mies kyllä kokkasi ja siivosi mielellään kun ystäväni jäljiltå asunto oli entistä sotkuisempi ja keittiö liki tulessa. Töissä käymisestäkään ei tullut mitään kun kaikki tuli tehtyä niin hätäisesti, mm. kun siivosi rappuja niin asukkaat valitti työn jäljestä. Hänellä on hyvä sydän mutta katkaravun keskittymiskyky.
Harrastuksia oli oli joskus nuorempana ratsastus ja joku kuvataidekerho mutta lopetti ne kesken kun koki, että häntä kovin kiusataan. En tiedä kiusattiinko, koulussa kiusattiin kyllä ja kun olimme eri koulussa en voinut auttaa :(
Ap
Laitat vain välit poikki. Niin minäkin tein viime kesänä, tunsin kyseisen henkilön yli 20 vuotta. En jaksanut enää sitä jatkuvaa valehtelemista, pummimista jne.
Elämäni on paljon helpompaa ilman tätä ihmistä. 🙂😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.punainenristi.fi/vapaaehtoiseksi/ystavatoiminta/
Kysy noilta apua, saako sieltä "ystävän", voisivat käydä. Sain kirkon kautta isälle juttuseuraa, kävi kerran viikossa, ei jauhanut uskontoa koska niin sovittiin että vain jos hän pyytää.
Voisit sillai keventää omaa yaakkaasi ja käydä harvemmin!
Ainiin ja hei, myös kunnalta voisit kysyä mielenterveys-päivätoimintaa, jos hän sinne pääsis!
Ei kenelläkään ole velvollisuutta loputtomiin kannatella toista. Lisäksi, joskus kannattelija on se joka estää toisen jaloilleen nousemisen, koska antaa toiselle mahdollisuuden olla loputtomasti kannateltavana.
Itse sanoin aikoinaan ystävälle, etten voi katsoa kauempaa kun hän ei tee itselleen mitään. En voi olla hänen hoitajansa koska minulla ei ole siihen voimia eikä koulutustakaan. Hänen on hankittava itselleen apua, emmekä voi olla tekemisissä ennen kuin on sen tehnyt.
Toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tuin vuosia ystävääni, joka kärsi masennuksesta ja monesta muusta.
Hän välillä pakeni ongelmiaan vaihtamalla kaupunkia, välillä myös maata. Opiskeli välillä, oli välillä töissä, välillä osastolla toipumassa, kävi terapiassa. Kiva tyyppi, kun voi paremmin, mutta oli vaikea ja raskas, kun ei, eikä voi sanoa, että vuosiin olisi ollut tasapuolinen ystävä. Hän ei vastannut puheluihin, soitti itse takaisin, kun sattui huvittamaan ja silloin valitti elämäänsä helposti tunnin ja kun koitin kertoa elämästäni, sille ei ollut aikaa. Viesteihin vastasi, jos siltä tuntui.
Lopulta tuntui liian raskaalta ottaa vastaan jatkuvat valitukset. Tapaamiset eivät onnistuneet, kun hän ei tullut paikalle tai lähti/ajoi pois saman tien/jos ei huvittanutkaan. En enää jaksanut. Pohdin, että miten voisi lopettaa ystävyyden.
Lopulta kävi niin, ettei minun tarvinnutkaan tehdä mitään, sillä tämä ystävä päättikin ihan itse estää minut ja vaihtoi puhelinnumeronsa. Hän oli tehnyt niin usealle ystävälle aiemmin, mutta yleensä lyhyemmän tuttavuuden jälkeen, kun oli kokenut jotakin suurta vääryyttä. Tunsimme toisemme 18 vuotta, joka on pitkä aika. Ystävyytemme aikana minä opiskelin, valmistuin, menin työelämään, rakastuin, menin naimisiin ja sain lapsia. Ystäväni jätti kahdessa paikassa opinnot kesken, aloitti lukuisissa työpaikoissa ja asui neljässä maassa. Yhteiskunta ja vanhemmat elättävät, varmaan yhä edelleenkin. Nyt vain joku muu ystävä saa kuunnella valitusvirret kaikista ja kaikesta.
Ja kyllä, aina joskus muistan tämän ystävän, kun esimerkiksi jokin yhteinen tuttu tulee vastaan. On hämmästyttävää, miten paljon vapaampi olo tuli, kun tuo ystävyys loppui, sitä ei tajunnut sen aikana, vaan parin vuoden kuluessa sen loputtua.
Huoli-ilmoitus?
Liian raskasta kantaa tuollaista taakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen entinen kaverini, sanotaan nyt Tiina. Kun olin 19v muutin pois kuten moni muukin, pikkukaupungista. "Tiina" meni pois tilaltaan kun koki ystävien hylkäävän. On myös sellainen ujo joka ei saa suutaan auki paitsi kun saa alkoholia jolloin puhuu ihmisiltä korvat irti ja suutelee kaikkia.
Nyt olemme nelikymppisiä ja Facebookissa "Tiina" ruikuttaa kun ei ole ystäviä ja koko elämä menee sohvalla maatessa. Asuu edelleen samassa kerrostalossa johon muutti lapsuuskodistaan 20vuotiaana. Päiviin tuovat sisältöä NetFlix , ikkunassa röökillä roikkuminen ja satunnaiset päiväsiiderit. Toisinsanoen "Tiina" on edelleen yhtä hukassa ja ulalla kuin murkkunakin. Uskon syyn olleen se ettei ikinä repäissyt itseään irti kotikaupungistaan. Olisi edes kokeillut, ainahan sitä voi sitten muuttaa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tuin vuosia ystävääni, joka kärsi masennuksesta ja monesta muusta.
Hän välillä pakeni ongelmiaan vaihtamalla kaupunkia, välillä myös maata. Opiskeli välillä, oli välillä töissä, välillä osastolla toipumassa, kävi terapiassa. Kiva tyyppi, kun voi paremmin, mutta oli vaikea ja raskas, kun ei, eikä voi sanoa, että vuosiin olisi ollut tasapuolinen ystävä. Hän ei vastannut puheluihin, soitti itse takaisin, kun sattui huvittamaan ja silloin valitti elämäänsä helposti tunnin ja kun koitin kertoa elämästäni, sille ei ollut aikaa. Viesteihin vastasi, jos siltä tuntui.
Lopulta tuntui liian raskaalta ottaa vastaan jatkuvat valitukset. Tapaamiset eivät onnistuneet, kun hän ei tullut paikalle tai lähti/ajoi pois saman tien/jos ei huvittanutkaan. En enää jaksanut. Pohdin, että miten voisi lopettaa ystävyyden.
Lopulta kävi niin, ettei minun tarvinnutkaan tehdä mitään, sillä tämä ystävä päättikin ihan itse estää minut ja vaihtoi puhelinnumeronsa. Hän oli tehnyt niin usealle ystävälle aiemmin, mutta yleensä lyhyemmän tuttavuuden jälkeen, kun oli kokenut jotakin suurta vääryyttä. Tunsimme toisemme 18 vuotta, joka on pitkä aika. Ystävyytemme aikana minä opiskelin, valmistuin, menin työelämään, rakastuin, menin naimisiin ja sain lapsia. Ystäväni jätti kahdessa paikassa opinnot kesken, aloitti lukuisissa työpaikoissa ja asui neljässä maassa. Yhteiskunta ja vanhemmat elättävät, varmaan yhä edelleenkin. Nyt vain joku muu ystävä saa kuunnella valitusvirret kaikista ja kaikesta.
Ja kyllä, aina joskus muistan tämän ystävän, kun esimerkiksi jokin yhteinen tuttu tulee vastaan. On hämmästyttävää, miten paljon vapaampi olo tuli, kun tuo ystävyys loppui, sitä ei tajunnut sen aikana, vaan parin vuoden kuluessa sen loputtua.
Mahtava että SINULLA on onnistunut Kikki, kuten elokuvissa. Toivottavasti lapsesi kuolee ja masennut.
Sitä suu puhuu, mitä sydän on täynnä💔
Otan osaa pahaan oloosi
Terv Eri Vierailija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tehdä tuo jättäminen niin pian kuin mahdollista, oman mielenterveyden kannalta. Ei tuollaiset ystäväsi kaltaiset ihmiset mihinkään muutu, vaan sama laulu jatkuu heillä vuodesta toiseen. Tiedän kokemuksesta, millaista on olla energiasyöpön, itsekeskeisen ja takertuvan pummin kaveri. Onneksi pääsin semmosesta tyypistä eroon. Aina välillä toki tänä päivänä ex-kaveri yrittää olla yhteyksissä minuun, mutta en halua vastata mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö hänellä ole puolisoa? Lapsia? Töitä?
Oli jokusen vuoden avoliitossa josta syntyi lapsi, kun erosivat lapsi jäi isälleen. Nyt se lapsi on jo nuori aikuinen.
Eron syy oli kuulemma juurikin se ettei osaa oikein ottaa vastuuta mistään eikä pysty käymään töissä. Odotti miehen tuovan rahaa, kokkaavan, siivoavan.. oikeastaan mies kyllä kokkasi ja siivosi mielellään kun ystäväni jäljiltå asunto oli entistä sotkuisempi ja keittiö liki tulessa. Töissä käymisestäkään ei tullut mitään kun kaikki tuli tehtyä niin hätäisesti, mm. kun siivosi rappuja niin asukkaat valitti työn jäljestä. Hänellä on hyvä sydän mutta katkaravun keskittymiskyky.
Harrastuksia oli oli joskus nuorempana ratsastus ja joku kuvataidekerho mutta lopetti ne kesken kun koki, että häntä kovin kiusataan. En tiedä kiusattiinko, koulussa kiusattiin kyllä ja kun olimme eri koulussa en voinut auttaa :(
Ap
Kyllähän tuo kuulostaa siltä että adhd on jäänyt diagnosoimatta > arjen ongelmat> masennus. Aikuisiakin diagnosoidaan ja saa lääkkeet, pääsisikö ystävä testeihin?
Ystäväsi ilmeisesti ajalehtii ja toivoo varmasti itsekin että löytäisi kuten asian ilmaisit,polun joka on oikea.Hänellä on kuitenkin jo ikää kuten sinullakin eikä tuollainen itsensä etsiminen enää käy. Te olette nyt aikuisia ja harrastustoiminnassa tuskin enää kiusataan,voisitteko aloittaa yhdessä jonkin harrastuksen?Ehkä saisi sieltä uusia tuttuja.
Puhu suoraan niin kuin asia on.
Ystävyyssuhteiden loppuminen voi olla paljon vaikeampaa kuin parisuhteen lopettaminen, mutta jos haluat lyödä pisteen ystävyydellenne et voi jättää häntä arvailemaan todellisia syitäsi. Sen olet hänelle velkaa olipa millainen rasite sinulle tahansa.
Itselleni käynyt näin että lapsuudenystävä jätti kun olin huonoimmillani. Kärsin masennuksesta, ryyppäsin ja sekoilin. Nykyään, kymmenen vuotta myöhemmin, olen urheilullinen absolutisti ja elämäni reilassa. Ymmärrän että hän halusi katkaista välit tuolloin mutta ikävöin häntä edelleen. Mieti siis vielä katkaisetko välit vai otatko vain etäisyyttä..
Mun mielestä ei tarvitse jättää nätisti. Eihän se kaverisikaan sinua kohtele nätisti. Jos et uskalla suoraan todeta, ettet saa mitään tästä ystävyydestä, ja ystävyyksien pitäisi olla tasapuolisia, niin totea nyt ainakin ettet tule enää työpäivisin kylään, etkä mene viikonloppuisinkaan kun korkeintaan kerran kuussa. Ei ole normaalia että sinun niskaan kaatuu toisen koko sosiaalielämä.
Tuon ikäinen osaa kyllä marssia seurakunnan päiväkerhoon, opiston kursseille ja mitä näitä nyt on. Ei ole sinun homma käskeä lääkäriin aikuista. Minullakin oli Avuton Anneli kaverina, mutta ihan pistin rajat hänen näkemiselleen. Minulla oli muitakin ystäviä, koska olin opetellut pois ruikuttavan lapsen roolista, en valittanut omasta masennuksestani, otin muut huomioon jne. Eihän se kivaa ole, aikuiseksi kasvaa. Pitää tehdä juttuja. Mutta sen jos jättää tekemättä, tulee yksinäinen elämä.
Eikö hänellä ole puolisoa? Lapsia? Töitä?