Nuorten mielenterveysongelmat - mitä yhteiskunta voi tehdä? Viittaus HS:n mielipidekirjoitukseen,

Wokettaminen pitää lopettaa sekä Hollywoodin antaman ajatusmaailman tuputtaminen nuorille.

Ainoa ratkaisuhan tuohon on, että opettelemme rakastamaan myös tuntemattomia ihmisiä ja hyväksymään kaikenlaiset ihmiset (esim. kehitysvammaiset). Ja vältämme aiheuttamasta pahaa mieltä kenellekään, edes internetissä.

Lisäksi koululaisten työmäärää tulisi vähentää, pakollisen ruotsin kielen opetuksen voisi lopettaa ihan ensimmäisenä. Kouluissa pitäisi myös puuttua kiusaamiseen paremmin, osa opettajien ajasta pitäisi pyhittää tuolle kiusaamiseen puuttumiselle.

ylös

Mielenterveysongelmat lähtivät selkeään nousuun älypuhelinten tullessa maailmaan.Varsinkin nuorilla tytöillä.

Vierailija kirjoitti:

Wokettaminen pitää lopettaa sekä Hollywoodin antaman ajatusmaailman tuputtaminen nuorille.

Moni ärähtää woke kriittisyydelle, mutta niissä piireissä oikeasti mielenterveysongelmat kukoistavat, koska sitä peliä ei voi voittaa.

"Hoitoa on tähän mennessä ollut hyvin saatavilla"

MT-hoitoa on heikosti saatavilla. Esimerkiksi pomoni kertoi, että hänen tyttärensä oli yrittänyt itsemurhaa, seurauksena selkärangan murtuma. Ei päässyt hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Ei mielenterveysongelmia voi parantaa, koska ne johtuvat huonoista geeneistä. 

Avaapa hieman pientä mieltäsi ja kirjoita Googleen "epigenetiikka" tai "epigenetics". Saatat hämmästyä.

Kaikki ongelmat alkaa kotoa.

Jo vauvoille annetaan puhelimet, lapsi on kiva kun se on hiljaa puhelimen hoitaessa kasvatuksen.

Some on aivan tarpeeton, se tekee aikuisistakin ameeban tasoisia. Trump, Bolsonaro ja Orban ovat somen algoritmien avustuksella valtaan nousseita öykkäreitä ja vaaraksi koko maailmalle.

Vanhempia ei kiinnosta lastensa asiat, kiitos somen ja älyttömyyksiä vaativan työelämän.

Jo seiskalla pitää tietää, mitä opiskella lukiossa ja minne lähteä opiskelemaan sen jälkeen.

Lukioissa työmäärä on kasvanut valtavasti, lisäksi on mukana kaikenmaailman STEAM-pedagokiikkaa ja hankehömppää, joka nivoutuu osaksi opiskelua ja häiritsee olennaisen oppimista.

Välivuosia ei enää hyväksytä, kiitos ensikertalaiskiintiön. Ei, vaikka kävisi tuona aikana töissä.

Perheiden hajoaminen lapsuusaikana lisää nuorten pahoinvointia.

Vanhemmat ovat paaponeet nuorensa piloille. Nuoret masentuvat kun huomaavat etteivät enää saakaan tahtoaan läpi koulussa, opinnoissa ja työelämässä eikä ole ketään siloittelemassa pettymystä pois. Pettymystä ja pahaa mieltä kohdellaan nyky-yhteiskunnassa mielen sairautena.

Enemmän tukea ja apua. Tutkimuksiin ei meinaa päästä, toimintaterapiat on kiven alla, jokainen vaihe ja tuki pitää itse osata kaivaa lapselle ja tapella niistä.

Perhekeskeisyys takaisin ja individualismi vähemmälle. Erot on iso syy. Kouluihin aikuisjohtoisuus takaisin. Harrastusrumban tilalle yhteistä aikaa perheen ja ikätoverien kanssa ilman tavoitteellisuutta. Isot koulut, avoimet luokkatilat, itseohjautuvuus pois peruskoulusta. Rutiinit takaisin kunniaan; nukkuminen, syöminen ja arkiliikunta rytmittämään päivää.

Yhteisöllisyyden puute. Ei ole paljon läheisiä ihmisiä. Kun vertaa omaan nuoruuteeni, omilla lapsilla on paljon vähemmän läheisiä ihmisiä joiden kanssa hengailla. Varsinkin aikuisia on vähän. Vielä 80-luvulla oli normaalia tuntea naapurit niin hyvin, että niitä näki jatkuvasti ja vierailtiin lapsina tutuilla koulun jälkeen kun kotona ei vielä ollut aikuisia. Muutenkin tunnen hirveän paljon ihmisiä lapsuudesta verrattuna omiin lapsiin, jotka silti melko sosiaalisia omissa viitekehyksissään. Paljon on nuoria, jotka eivät oikeasti käy livenä kenenkään luona säännöllisesti kylässä, kotona vaan istuvat koneen ääressä. Kaikilla ei ole edes isovanhempia, muista sukulaisista puhumattakaan.

Ihmisiltä on kadonnut toisen kunnioitus. Miten toista ihmistä voi kohdella. Tämä huomio tullut tehtyä ihan valtoimenaan. Öyhötetään menemään oma napa edellä eikä pysähdytä hetkeksikään miettimään kuinka toisia ihmisiä tulee siinä sivussa poljettua.

Vierailija kirjoitti:

Yhteisöllisyyden puute. Ei ole paljon läheisiä ihmisiä. Kun vertaa omaan nuoruuteeni, omilla lapsilla on paljon vähemmän läheisiä ihmisiä joiden kanssa hengailla. Varsinkin aikuisia on vähän. Vielä 80-luvulla oli normaalia tuntea naapurit niin hyvin, että niitä näki jatkuvasti ja vierailtiin lapsina tutuilla koulun jälkeen kun kotona ei vielä ollut aikuisia. Muutenkin tunnen hirveän paljon ihmisiä lapsuudesta verrattuna omiin lapsiin, jotka silti melko sosiaalisia omissa viitekehyksissään. Paljon on nuoria, jotka eivät oikeasti käy livenä kenenkään luona säännöllisesti kylässä, kotona vaan istuvat koneen ääressä. Kaikilla ei ole edes isovanhempia, muista sukulaisista puhumattakaan.

Ei kukaan halua noin törkeästi käyttäytyvien kanssa olla enää. Käytöstavat puuttuu. Ollaan niin olevinaan jotain ja puretaan pahaa oloa muihin. Aivan järkyttävää millaisia lapsia on kasvamassa aikuisiksi

up