Lue keskustelun säännöt.
Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä
19.02.2023 |
Lisää lapsia ei tule synnytystrsumojen vuoksi
Kommentit (1945)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju taas täynnä katkeria mahoja, miehiä ja huippuluomusynnyttäjiä, joiden mielestä synnytys ei ole suoritus eikä mikään. Ei se satu eikä mitään traumoja voi tulla kuin vaan heikoille. Kärsikää prkle!
Kukaan ei väitä etteikö synnytys sattuisi ja olisi raju mutta luonnollinen tapahtuma, Aika moni täällä vaan kuvittelee, että se on jotenkin mystisesti kätilön vika. Tai että kunhan vaan saa epiduriaalin niin homma käy mitään tuntematta ja komplikaatioitta. Varmaan monille on kova paikka huomata ettei synnytyksessä luonnolle voi mitään ja että se etenee omalla laillaan vaikka synnyttäjä olisi kuinka kontrollifriikki tahansa.
Kyllä se pikkuisen tekee itselle pahaa mieltä, jos kätilö käskee olemaan hiljempaa ja sanoo, että ei se noin kovasti voi sattua. Synnyttäjän ei kuuluisi pyydellä kätilöltä anteeksi synnytyksen aikana.
Miksi ei saisi sanoa jos synnyttäjä tuhlaa voimansa huutamiseen ja ponnistaa enemmän kasvoilla kuin oikeilla lihaksilla?
Kuka puhui mistään ponnistuksen aikaisesta huutamisesta? Keksit omiasi.
Ei kukaan, ei edes tuo kelle vastasit.
Eikö? Tuossa vielä lainaus:
"Miksi ei saisi sanoa jos synnyttäjä tuhlaa voimansa huutamiseen ja ponnistaa enemmän kasvoilla kuin oikeilla lihaksilla?"
Tuhlaa voimansa huutamiseen ja Huomaatko?
Kuten sanoin, en tiennyt, että huusin. Silloin ei ollut kyse ponnistusvaiheesta.
No sit tiesit kun sulle siitä sanottiin. Ongelma oli mikä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa tuntuu ajattelevan että on ihan ok ja normaalia, että ihminen jätetään selviytymään yksin ja asioista ei puhuta eikä tilanteita sanoiteta. Jos tuo on teidän mielestänne hyvää terveydenhuoltoa niin aika vähään olette tyytyväisiä.
Nainen ei ole mikään poikiva emolehmä vaan ihminen jolle pitäisi kommunikoida ystävällisesti puhumalla.
Ehkäpä tämä nainen itsekin voisi kommunikoida ajoissa eikä nillittää jälkikäteen. Kannattaisi myös valmistautua itse siihen synnytyksen kulkuun etukäteen eikä uhriutua jälkeenpäin.. Itsehän sinä tässä vaadit, että naista kohdellaan älyyttömänä eläimenä ääntä käyttäen.
Eli jopa ensisynnyttäjän pitäisi olla täysin tilanteen päällä ja tietää ja ymmärtää kaikki, mikä synnytykseen liittyy ja pitäisi osata kommunikoida sen synnytyksen ammattilaisen kanssa oikein? Eikä siis pidä luottaa siihen, että se synnyttyksen ammattilainen, koulutuksen saanut, tietää, ymmärtää ja osaa kommunikoida. Eli pitää ottaa sen kätilön koko ammattitaito omiin käsiin. Eikä luottaa.
Kyllä. Synnyttäjä siellä synnyttää, kätilö vain neuvoo ja ottaa vauvan vastaan. Kuka menee synnyttämään autuaan tietämättömänä mitä synnytys tarkoittaa?
Tiesitkö sinä synnyttämään mennessä onko kyseessä tunnin syöksysynnytys vai synnytätkö toista vuorokautta? Tiesitkö, kuinka pitkä ponnistusvaihe sinulle tulee? Olitko miettinyt etukäteen, miten suhtaudut imukuppiin tai kiireelliseen tai hätäsektioon? Pohditko ennen raskautta millainen käynnistetty synnytys on? Tai sitä, jos kesken ponnistusvaiheen vauva ei mahdukaan vaan se pitää työntää takaisin kohtuun ja hoitaa lapsi ulos sektiolla? Kerro vielä lisää, mitä kaikkea otit huomioon.
Tiesin toki. Tottakai olin miettinyt. Eikö kaikki?
Enkeli kirjoitti juuri elämänkirjaasi merkinnän emävalheesta.
Aika hyvä nyrkkisääntö on, että eka synnytys kestää 12h hujakoilla. Toka puolet tästä tai jopa nopeemmin, kolmas kenties vieläkin nopeemmin sekä kivuttomammin. Silloin kannattaa olla tarkempi, kerta kerralta on vähemmän kivuliasta mikä
voi ehkä vaikeuttaa ennakointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Kyllä 90-luvulla sai vierihoitaa ihan niin paljon, kuin kykeni ja jaksoi. Mutta sai myös nukkua ja levätä tarpeen mukaan. Sektion jälkeen se oli tarpeen. Samoin annettiin olla sairaalassa niin halutessaan ylimääräisen vuorokauden, kun kotona oli toinen vaippaikäinen. Sai siis valita. Sai levätä ja toipua. Ja kotiutuessa olinkin suht hyväkuntoinen. Maitoa tuli ja kaikki sujui. En ymmärrä, mitä vikaa tuossa kaikkessa jonkun mielestä oli.
Tuntuu niin kamalalta nykyäitien kokemukset. Kun monista paikoista on jopa vauvasängyt poistettu kokonaan. Vauva pitää hoitaa siinä samassa vuoteessa, suihkuunkaan et pääse siten, että joku vauvaasi sen aikaa katsoisi. Mikä tuosta on kummankaan etu?Ei ainakaan -96 saanut.
Vuosina -93 ja -94 sai. Kättärillä. Jos jossain muualla ei saanut, ikävää. Toain tästä ei käy ilmi, mitä ei saanut.
Vuosina -89, -91 ja -94 ainakin sai, TAYSissa. Kahtena ensimmäisenä kertana sairaalassa suositeltiin olevan 7 vrk. Viimeisellä kotiutin itseni 4 pnä. Vauvan sai viereen tai vauvalaan, erikseen sai vielä valita öiden käytännön. Jos valitsi vauvalan yöksi, lapsi tuotiin herätessään syömään. Vauvan sai toki pitää myös yöt huoneessa jos halusi. Äiti sai siis levätä jos sitä tarvitsi. Imetyshoitaja ohjasi imetyksen ja maitoa tuli hyvin kotiin lähtiessä.
Kuka hullu on viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen? Ekan kohdalla oltiin kaksi päivää (yksi yö) ja toisen kohdalla 12 tuntia.
Minkä jälkeen palasit levänneenä, maitoa tihkuen kotiin.
Niin, ennen haluttiin sen äidinkin toipuvan hiukan siitä synnytyksestä. Samoin haluttiin tarkkailla hiukan pitempään myös vauvoja. Panostettiin myös siihen imetykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Kyllä 90-luvulla sai vierihoitaa ihan niin paljon, kuin kykeni ja jaksoi. Mutta sai myös nukkua ja levätä tarpeen mukaan. Sektion jälkeen se oli tarpeen. Samoin annettiin olla sairaalassa niin halutessaan ylimääräisen vuorokauden, kun kotona oli toinen vaippaikäinen. Sai siis valita. Sai levätä ja toipua. Ja kotiutuessa olinkin suht hyväkuntoinen. Maitoa tuli ja kaikki sujui. En ymmärrä, mitä vikaa tuossa kaikkessa jonkun mielestä oli.
Tuntuu niin kamalalta nykyäitien kokemukset. Kun monista paikoista on jopa vauvasängyt poistettu kokonaan. Vauva pitää hoitaa siinä samassa vuoteessa, suihkuunkaan et pääse siten, että joku vauvaasi sen aikaa katsoisi. Mikä tuosta on kummankaan etu?Ei ainakaan -96 saanut.
Vuosina -93 ja -94 sai. Kättärillä. Jos jossain muualla ei saanut, ikävää. Toain tästä ei käy ilmi, mitä ei saanut.
Vuosina -89, -91 ja -94 ainakin sai, TAYSissa. Kahtena ensimmäisenä kertana sairaalassa suositeltiin olevan 7 vrk. Viimeisellä kotiutin itseni 4 pnä. Vauvan sai viereen tai vauvalaan, erikseen sai vielä valita öiden käytännön. Jos valitsi vauvalan yöksi, lapsi tuotiin herätessään syömään. Vauvan sai toki pitää myös yöt huoneessa jos halusi. Äiti sai siis levätä jos sitä tarvitsi. Imetyshoitaja ohjasi imetyksen ja maitoa tuli hyvin kotiin lähtiessä.
Miksi kukaan valitsisi vauvalan?
Sektio, vaikea raskaus tai synnytys, kotona odottaa monta pientä lasta, onhan noita syitä vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näiden ikävien synnytystapahtumien takia olen päättänyt synnyttää jo ensimmäisen lapseni kotona. Sairaalaan en mene, ellei tule hengenhätää.
Sairaalassa kylläkin säilyy sekä äiti että lapsi varmemmin hengissä. Varsinkin jos on ensisynnyttäjä.
Kaikesta valituksesta huolimatta siellä tehdään töitä sen eteen, että lapset saataisiin turvallisesti maailmaan äitiäkään unohtamatta.Suunniteltu kotisynnytys on turvallinen. Kotisynnytyksessäkin voi olla kätilö mukana.
En halua että synnytykseni kulkuun puututaan keinotekoisesti, en halua keinotekoista kivunlievitystä, vaan haluan ammeen ja masturboida (onnistuvatko nämä sairaalassa)? en ha oksitosiinia, en edes istukan synnyttämiseen. Tunnen oloni turvallisemmaksi kotona kuin sairaalassa ja koska ihminen on kokonaisuus johon myös psyyke vaikuttaa niin kotisynnytys voi sujua myös paremmin kuin sairaalasynnytys. Sairalaasynnytys olisi minulle niin ahdistava, että se jo itsessään hankaloittaisi synnytyksen kulkua. Lisäksi on hyvä saada vauva heti kotiin eikä tarvitse jäädä sairaalaan yöksi ja menettää yksityisyyttään muiden äitien läsnäollessa. En myöskään halua, että kätilö tai lääkäri työntää käsiään sisääni kysymättä lupaa. Eli parempi synnyttää kotona, jossa saa lievittää kipua kylvyssä ja masturboimalla, missä ei tarvitse alistua hankaliin synnytysasentoihin, missä kukaan ei työnnä emättimeeni asioita ilman lupaa ja jossa synnytykseni menee paremmin, koska psykososiaalinen puoli on paremmin huolehdittu ja missä minun ei tarvitse uhrata yksityisyyttäni. kotona saan myös luukuttaa juuri sellaista musiikkia kuin haluan.
Päivän naurut. Masturboipa ihan rauhassa siellä kotona sitten vaan. Minä minä minä haluan haluan haluan.
Ihan samanlaisia oman erinomaisuutensa runk kareita te kaikki synnyttäjät olette, kuka nyt pätee milläkin asialla.
Olen niin onnellinen, etten ole koskaan lähtenyt tuohon lisääntymishommaan, niin ei tarvitse olla teidän katkerien ja myrkyllisten mammojen kanssa tekemisissä! Mitä tämän päivän äideistä oppinut, yrittävät lyödä toisia äitejä millä ikinä voivat.
Kai sitä täytyy sillä tavalla yrittää nostaa itseään, kun on ihmisenä pohjasakkaa. Ja kenen kustannuksella sen helpoiten tekisi: toisen luuseriäitylin.
Ps. Äitiys on itsekästä, joka tapauksessa kaikki syyt siihen alkaa minä minä minä haluan haluan haluan.
Onneks oma juttusi on niin epäitsekäs, ettei siinä ole yhtään sinäsinäsinä...eiku...?etkä yhtään naisia tölvi. Etkä itseäsi nosta muiden naisten kustannuksella.
Älä turhaan hukkaa vähäistä kapasiteettiasi onnellisesti lapsettomaan, pysy omalla tasollasi ja kyykytä niitä vähälahjaisia kanssa-äityleitä.
Kuten sanottu, mielipiteesi ei ole minulle millään tavalla relevantti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.
Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?
Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?
Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .
Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!
Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.
-eriVatsan alueen leikkaus kyllä vaikeuttaa liikkumista, ihan sitä kyljelleen siirtymistäkin. Ihme tapaus olet, jos sellaisen jälkeen olet täysin toimintakykyinen.
No voi voi, onpas ikävää että tuntuu vaikealta. Joka tapauksessa sitä pitää liikkua ja kääntyä heti kun puudute on poistunut.
Täällä halutaan keisarinleikkaus kaikille ja sit siihen päälle kahden vkon vuodelepo mielellään niin että vauva on hoitajilla hoidossa.
Se sairaalasänky ei hirveän leveä ole. Sen lisäksi minulla oli siinä kainalossa vauva, jonka tippumista pelkäsin. Maksin selälläni vauva kainalossa ja siinä minun olisi pitänyt pystyä siirtymään kyljelleni. Todellakin haluaisin nähdä, miten sinä sen teet.
taidat olla leveä, mahduin hyvin sänkyyn ja syötin vauvaa, laitoin sänkyyn ja vauva oli vierellä
Siis juuri osastolle paluun jälkeen, kun lapsi oli syntynyt sektiolla? Miten onnistuit vaihtamaan asentoa selältä kyljelle vauva kainalossa? Minä olisin tarvinnut siihen toisen käden avuksi, ei onnistunut pelkästään vatsa- ja jalkalihasten varassa, kun piti varoa sitä sektiohaavaa. Vitsit, että sinä olet hyvä.
No tämäpä juuri!! Olin vähän aikaa sitten toisessa vatsaleikkauksessa. Toimenpide ei ollut ihan pieni, mutta tehtiin tähystyksellä. Silti minulla oli hoitaja ja fyssari paikalla, kun piti ekan kerran nousta istumaan!!! operaation jälkeen. Antoivat ohjeita ja olivat valmiita antamaan auttavaa kättä. Ja sit dain kehuja, kun osasin oikeaoppisesti nousta, rasittamatta tikkikohtia. No, kokemusta liikaakin vatsaleikkauksista. Mutta, siis varotoimenpiteet todella hyvät, vaikka tilanne ei niin dramaattinen, kuin sektion jälkeen (jonka kokenut 2x). Eli miten ja miksi sektioäiti jätetään selviytymään yksin, ja muuten vatsaleikkauksennjälkeen ei? En ollut yhtään sen sairaampi, kun minultahan just oltiin poistettu se sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Kyllä 90-luvulla sai vierihoitaa ihan niin paljon, kuin kykeni ja jaksoi. Mutta sai myös nukkua ja levätä tarpeen mukaan. Sektion jälkeen se oli tarpeen. Samoin annettiin olla sairaalassa niin halutessaan ylimääräisen vuorokauden, kun kotona oli toinen vaippaikäinen. Sai siis valita. Sai levätä ja toipua. Ja kotiutuessa olinkin suht hyväkuntoinen. Maitoa tuli ja kaikki sujui. En ymmärrä, mitä vikaa tuossa kaikkessa jonkun mielestä oli.
Tuntuu niin kamalalta nykyäitien kokemukset. Kun monista paikoista on jopa vauvasängyt poistettu kokonaan. Vauva pitää hoitaa siinä samassa vuoteessa, suihkuunkaan et pääse siten, että joku vauvaasi sen aikaa katsoisi. Mikä tuosta on kummankaan etu?Ei ainakaan -96 saanut.
Vuosina -93 ja -94 sai. Kättärillä. Jos jossain muualla ei saanut, ikävää. Toain tästä ei käy ilmi, mitä ei saanut.
Vuosina -89, -91 ja -94 ainakin sai, TAYSissa. Kahtena ensimmäisenä kertana sairaalassa suositeltiin olevan 7 vrk. Viimeisellä kotiutin itseni 4 pnä. Vauvan sai viereen tai vauvalaan, erikseen sai vielä valita öiden käytännön. Jos valitsi vauvalan yöksi, lapsi tuotiin herätessään syömään. Vauvan sai toki pitää myös yöt huoneessa jos halusi. Äiti sai siis levätä jos sitä tarvitsi. Imetyshoitaja ohjasi imetyksen ja maitoa tuli hyvin kotiin lähtiessä.
Kuka hullu on viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen? Ekan kohdalla oltiin kaksi päivää (yksi yö) ja toisen kohdalla 12 tuntia.
Minkä jälkeen palasit levänneenä, maitoa tihkuen kotiin.
Niin, ennen haluttiin sen äidinkin toipuvan hiukan siitä synnytyksestä. Samoin haluttiin tarkkailla hiukan pitempään myös vauvoja. Panostettiin myös siihen imetykseen.
No en siitä levänneestä tiedä, nukuin joo vauva rinnalla useamman tunnin. Miksi mun olisi pitänyt levätä sen enempää? Miksi sairaalasta pitäisi palata kotiin levänneenä? Kotiin sitä mennään toipumaan. Ja kyllä, vauva sai syödäkseen, ei sitä muutoin kotiin lähdettäisikään. Mistä sä luulet mun jääneen paitsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.
Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?
Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?
Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .
Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!
Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.
-eriVatsan alueen leikkaus kyllä vaikeuttaa liikkumista, ihan sitä kyljelleen siirtymistäkin. Ihme tapaus olet, jos sellaisen jälkeen olet täysin toimintakykyinen.
No voi voi, onpas ikävää että tuntuu vaikealta. Joka tapauksessa sitä pitää liikkua ja kääntyä heti kun puudute on poistunut.
Täällä halutaan keisarinleikkaus kaikille ja sit siihen päälle kahden vkon vuodelepo mielellään niin että vauva on hoitajilla hoidossa.
Se sairaalasänky ei hirveän leveä ole. Sen lisäksi minulla oli siinä kainalossa vauva, jonka tippumista pelkäsin. Maksin selälläni vauva kainalossa ja siinä minun olisi pitänyt pystyä siirtymään kyljelleni. Todellakin haluaisin nähdä, miten sinä sen teet.
taidat olla leveä, mahduin hyvin sänkyyn ja syötin vauvaa, laitoin sänkyyn ja vauva oli vierellä
Siis juuri osastolle paluun jälkeen, kun lapsi oli syntynyt sektiolla? Miten onnistuit vaihtamaan asentoa selältä kyljelle vauva kainalossa? Minä olisin tarvinnut siihen toisen käden avuksi, ei onnistunut pelkästään vatsa- ja jalkalihasten varassa, kun piti varoa sitä sektiohaavaa. Vitsit, että sinä olet hyvä.
No tämäpä juuri!! Olin vähän aikaa sitten toisessa vatsaleikkauksessa. Toimenpide ei ollut ihan pieni, mutta tehtiin tähystyksellä. Silti minulla oli hoitaja ja fyssari paikalla, kun piti ekan kerran nousta istumaan!!! operaation jälkeen. Antoivat ohjeita ja olivat valmiita antamaan auttavaa kättä. Ja sit dain kehuja, kun osasin oikeaoppisesti nousta, rasittamatta tikkikohtia. No, kokemusta liikaakin vatsaleikkauksista. Mutta, siis varotoimenpiteet todella hyvät, vaikka tilanne ei niin dramaattinen, kuin sektion jälkeen (jonka kokenut 2x). Eli miten ja miksi sektioäiti jätetään selviytymään yksin, ja muuten vatsaleikkauksennjälkeen ei? En ollut yhtään sen sairaampi, kun minultahan just oltiin poistettu se sairaus.
Kyllä sektion jälkeenkin eka nouseminen tehdään valvotusti. Tuskin sulle tulisi mieleenkään väittää että sut jätettiin huonoon asentoon makaamaan.
Miksi tämä keskustelu on silkkaa riitelyä sivu kaupalla? Näkemyksiä on monia yhtä kuin kokemuksia myös. Toinen on herkempi ja toinen sietää enemmän. Jokainen hoitaa myös lapsensa kuin parhaaksi katsoo omien voimavarojensa mukaan.
Miksi näistä kokemuksista pitää riidellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.
Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?
Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?
Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .
Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!
Luulisi sitä nyt aikuisen ihmisen osaavan näistä asioista itse sanoa siinä tilanteessa. Esim. Että haluaa vauvalle oman sängyn ja sen soittonapin paremmin hollille. Minkälaiseksi ajatustenlukijaksi sen hoitajan kuvittelet?.Missäs se lapsen iskä luurasi kun ei ollut jeesaamassa?
Miten sanot poistuneelle hoitajalle yhtään mitään? En tiedä tästä tapauksesta, mutta kuulemma monissa sairaaloissa on ne vauvasängyt poistettu kokonaan. En siinä ei paljoa pyynnöt auta. Etenkään, jos ei yllä edes soittonappiin. Eikä kykene liikkumaan. Hoitajien ei tarvitse olla ajatustenlukijoita. Heillä pn koulutus ja kokemus siitä, mitä leikattu äiti tarvitsee. Se on hänen työnsä.
Leikattu äiti ei tarvitse vieressä seisojaa tai kääntäjää.
Koskeeko sama myös vatsan alueelta leikattuja miehiä? Sanotaanko heillekin heti leikkauksen jälkeen, että ylös ja mene hakemaan itse ruokasi?
Sanotaan mikäli he ovat sellaisella osastolla, jossa ruoka tarjoillaan yhteiseen tilaan.
Sellaista urologista tai kirurgista leikkausosastoa ei ole olemassa ainakaan Suomessa, missä potilaat hakisivat ruokatarjottimet jostain käytävältä.
Keskustelusta opittua:
1. Ota helvetinmoiset määrät evästä mukaan synnytykseen, varsinkin jos olet yksin tai koronarajoituksissa.
2. Pyydä lääkkeellistä kivunlievitystä kun tiedostat sen olemassaolevat riskit.
3. Varaudu eritteisiin, ensimmäisessä synnytyksessä myös repeämiin, odottamattomiin tilanteisiin, mutta älä kuitenkaan pelkää ja hysterisoi, koska silloin menetät otteen omasta kehostasi ja olet muiden armoilla.
4. Tutki missä on sairaalan hälytysnappi ja pyydä se ajoissa lähemmäs.
5. Tutki ennen synnytystä miten synnytys etenee niin tiedät suunnilleen mitä tuleman pitää.
6. Tutki mikä parantaa rintaruokinnan onnistumista ja tutki muutenkin asioita itsenäisesti sekä kehtaa kysyä apua kun et tiedä.
7. Pyydä vaivoihisi hoito-ohjeet, jotta et omalla toiminnallasi aiheuta pysyvää haittaa (kuten laskeumat).
Avot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa tuntuu ajattelevan että on ihan ok ja normaalia, että ihminen jätetään selviytymään yksin ja asioista ei puhuta eikä tilanteita sanoiteta. Jos tuo on teidän mielestänne hyvää terveydenhuoltoa niin aika vähään olette tyytyväisiä.
Nainen ei ole mikään poikiva emolehmä vaan ihminen jolle pitäisi kommunikoida ystävällisesti puhumalla.
Ehkäpä tämä nainen itsekin voisi kommunikoida ajoissa eikä nillittää jälkikäteen. Kannattaisi myös valmistautua itse siihen synnytyksen kulkuun etukäteen eikä uhriutua jälkeenpäin.. Itsehän sinä tässä vaadit, että naista kohdellaan älyyttömänä eläimenä ääntä käyttäen.
Eli jopa ensisynnyttäjän pitäisi olla täysin tilanteen päällä ja tietää ja ymmärtää kaikki, mikä synnytykseen liittyy ja pitäisi osata kommunikoida sen synnytyksen ammattilaisen kanssa oikein? Eikä siis pidä luottaa siihen, että se synnyttyksen ammattilainen, koulutuksen saanut, tietää, ymmärtää ja osaa kommunikoida. Eli pitää ottaa sen kätilön koko ammattitaito omiin käsiin. Eikä luottaa.
Silleen se tavara veltostuu.
Kyllä. Synnyttäjä siellä synnyttää, kätilö vain neuvoo ja ottaa vauvan vastaan. Kuka menee synnyttämään autuaan tietämättömänä mitä synnytys tarkoittaa?
Tiesitkö sinä synnyttämään mennessä onko kyseessä tunnin syöksysynnytys vai synnytätkö toista vuorokautta? Tiesitkö, kuinka pitkä ponnistusvaihe sinulle tulee? Olitko miettinyt etukäteen, miten suhtaudut imukuppiin tai kiireelliseen tai hätäsektioon? Pohditko ennen raskautta millainen käynnistetty synnytys on? Tai sitä, jos kesken ponnistusvaiheen vauva ei mahdukaan vaan se pitää työntää takaisin kohtuun ja hoitaa lapsi ulos sektiolla? Kerro vielä lisää, mitä kaikkea otit huomioon.
Tiesin toki. Tottakai olin miettinyt. Eikö kaikki?
Enkeli kirjoitti juuri elämänkirjaasi merkinnän emävalheesta.
Aika hyvä nyrkkisääntö on, että eka synnytys kestää 12h hujakoilla. Toka puolet tästä tai jopa nopeemmin, kolmas kenties vieläkin nopeemmin sekä kivuttomammin. Silloin kannattaa olla tarkempi, kerta kerralta on vähemmän kivuliasta mikä
voi ehkä vaikeuttaa ennakointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Kyllä 90-luvulla sai vierihoitaa ihan niin paljon, kuin kykeni ja jaksoi. Mutta sai myös nukkua ja levätä tarpeen mukaan. Sektion jälkeen se oli tarpeen. Samoin annettiin olla sairaalassa niin halutessaan ylimääräisen vuorokauden, kun kotona oli toinen vaippaikäinen. Sai siis valita. Sai levätä ja toipua. Ja kotiutuessa olinkin suht hyväkuntoinen. Maitoa tuli ja kaikki sujui. En ymmärrä, mitä vikaa tuossa kaikkessa jonkun mielestä oli.
Tuntuu niin kamalalta nykyäitien kokemukset. Kun monista paikoista on jopa vauvasängyt poistettu kokonaan. Vauva pitää hoitaa siinä samassa vuoteessa, suihkuunkaan et pääse siten, että joku vauvaasi sen aikaa katsoisi. Mikä tuosta on kummankaan etu?Ei ainakaan -96 saanut.
Vuosina -93 ja -94 sai. Kättärillä. Jos jossain muualla ei saanut, ikävää. Toain tästä ei käy ilmi, mitä ei saanut.
Vuosina -89, -91 ja -94 ainakin sai, TAYSissa. Kahtena ensimmäisenä kertana sairaalassa suositeltiin olevan 7 vrk. Viimeisellä kotiutin itseni 4 pnä. Vauvan sai viereen tai vauvalaan, erikseen sai vielä valita öiden käytännön. Jos valitsi vauvalan yöksi, lapsi tuotiin herätessään syömään. Vauvan sai toki pitää myös yöt huoneessa jos halusi. Äiti sai siis levätä jos sitä tarvitsi. Imetyshoitaja ohjasi imetyksen ja maitoa tuli hyvin kotiin lähtiessä.
Kuka hullu on viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen? Ekan kohdalla oltiin kaksi päivää (yksi yö) ja toisen kohdalla 12 tuntia.
Minkä jälkeen palasit levänneenä, maitoa tihkuen kotiin.
Niin, ennen haluttiin sen äidinkin toipuvan hiukan siitä synnytyksestä. Samoin haluttiin tarkkailla hiukan pitempään myös vauvoja. Panostettiin myös siihen imetykseen.
No en siitä levänneestä tiedä, nukuin joo vauva rinnalla useamman tunnin. Miksi mun olisi pitänyt levätä sen enempää? Miksi sairaalasta pitäisi palata kotiin levänneenä? Kotiin sitä mennään toipumaan. Ja kyllä, vauva sai syödäkseen, ei sitä muutoin kotiin lähdettäisikään. Mistä sä luulet mun jääneen paitsi?
Valheita jälleen. Vuorokauden tai 12 h jälkeen synnytyksestä kenelläkään ei ole vielä noussut rintoihin maitoa, siihen maidon erittymisen alkamiseen menee 2 - 4 vrk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa sitten meni pieleen?
Kaikki.
Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.
Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.
Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.
Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.
On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.
Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.
Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.
Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.
Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.
Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.
Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?
Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?
Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .
Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!
Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.
-eriTai sitten leikkauksen jäljiltä niin kipeä ja voimaton, ettei vaan ole kyennyt! Kun se vauvakin on siinä. Olen jokaisen vatsaoperaationnjäljiltä ollut vuorokauden täydellisen toimintakyvytön. Koska leikkaus. Kamalaa olis, jos jonkun vastasyntyneen elämä olisi niissä tilanteissa minun käsissäni. Toi on siis ihan järkyttävää heitteillejättöä. Ei edistä yhtään mitään hyvää. Ja sama henkinen pieksentä jatkuu täällä palstalla. En ymmärrä😥
Paitsi että edistää juuri sitä mitä pitääkin. Sitä että äiti palautuu, ei saa veritulppia ja vauva saa tarvitsemansa ravinnon ja läheisyyden. Älä ymmärrä, mutta onneksi moni muu ymmärtää.
Väität siis ihan pokkana, että ainoa keino estää veritulppia ja edistää vauvan hyvinvointia on jättää äiti yksin vauvan kanssa makaamaan siten, ettei saa edes syötettyä sitä vauvaa? Joku sairas logiikka sulla on, mut siis sairas. Sain omani sektioilla. Liikuin ja jumppasin sen, minkä kykenin. Ei tullut veritulppia. Imetin. Sain ensimmäiset viorokaudet apua, sain olla vauvojeni kanssa ja sain myös levätä. Silti tulokset ovat olleet onnistuneita. Eikä jäänyt mitään traumaa. Mutta trauma tulee näistä sydämettömistä kommenteista kyllä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa tuntuu ajattelevan että on ihan ok ja normaalia, että ihminen jätetään selviytymään yksin ja asioista ei puhuta eikä tilanteita sanoiteta. Jos tuo on teidän mielestänne hyvää terveydenhuoltoa niin aika vähään olette tyytyväisiä.
Nainen ei ole mikään poikiva emolehmä vaan ihminen jolle pitäisi kommunikoida ystävällisesti puhumalla.
Ehkäpä tämä nainen itsekin voisi kommunikoida ajoissa eikä nillittää jälkikäteen. Kannattaisi myös valmistautua itse siihen synnytyksen kulkuun etukäteen eikä uhriutua jälkeenpäin.. Itsehän sinä tässä vaadit, että naista kohdellaan älyyttömänä eläimenä ääntä käyttäen.
Eli jopa ensisynnyttäjän pitäisi olla täysin tilanteen päällä ja tietää ja ymmärtää kaikki, mikä synnytykseen liittyy ja pitäisi osata kommunikoida sen synnytyksen ammattilaisen kanssa oikein? Eikä siis pidä luottaa siihen, että se synnyttyksen ammattilainen, koulutuksen saanut, tietää, ymmärtää ja osaa kommunikoida. Eli pitää ottaa sen kätilön koko ammattitaito omiin käsiin. Eikä luottaa.
Kyllä. Synnyttäjä siellä synnyttää, kätilö vain neuvoo ja ottaa vauvan vastaan. Kuka menee synnyttämään autuaan tietämättömänä mitä synnytys tarkoittaa?
Eli kaikille pitää nyt siis kertoa, ettei kätilö ole siellä sinua ja vauvaasi varten auttamassa ja opastamassa. Sinun pitää itse hallita kaikki, ihan kaikki mikä synnytykseen liittyy. Jopa se kommunikaatio. Kätilön tehtävä on ottaa vauvasi vastaan. Tämähän sit poistaa viimeisetkin epävarmuudet ja pelot ensisynnyttäjiltä. Eikö? Ja kun tiedät kaiken parhaiten, kätilök7n kuuntelee ainua ja toteuttaa kaiken, minkä haluat. Vai miten tää juttu nyt meni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju taas täynnä katkeria mahoja, miehiä ja huippuluomusynnyttäjiä, joiden mielestä synnytys ei ole suoritus eikä mikään. Ei se satu eikä mitään traumoja voi tulla kuin vaan heikoille. Kärsikää prkle!
Kukaan ei väitä etteikö synnytys sattuisi ja olisi raju mutta luonnollinen tapahtuma, Aika moni täällä vaan kuvittelee, että se on jotenkin mystisesti kätilön vika. Tai että kunhan vaan saa epiduriaalin niin homma käy mitään tuntematta ja komplikaatioitta. Varmaan monille on kova paikka huomata ettei synnytyksessä luonnolle voi mitään ja että se etenee omalla laillaan vaikka synnyttäjä olisi kuinka kontrollifriikki tahansa.
Kyllä se pikkuisen tekee itselle pahaa mieltä, jos kätilö käskee olemaan hiljempaa ja sanoo, että ei se noin kovasti voi sattua. Synnyttäjän ei kuuluisi pyydellä kätilöltä anteeksi synnytyksen aikana.
Miksi ei saisi sanoa jos synnyttäjä tuhlaa voimansa huutamiseen ja ponnistaa enemmän kasvoilla kuin oikeilla lihaksilla?
Ai se on ok tapa selittää ensisynnyttäjälle, ettei kannata tuhlata huutamiseen energiaa? Että ole hiljaa, ettei voi niin paljon sattua? Ihmekään, jos jotkut saa traumoja veemäisistä kätilöistä...
Tuskinpa hän on sanonut suoraan noin, yhtään en ihmettele jos lopulta sanoo. Missä muussa ammatissa sä altistut monen tunnin eläimelliselle rääkymiselle ja sit sun pitäis vaan hymyillä ja lässyttää?
Olet kirjoittanut moneen kertaan, että huutaminen tapahtuu mielestäsi ponnistusvaiheessa. Sekö siis mielestäsi kestää monta tuntia? Ettei kuitenkin olisi niin, että huutaminen tapahtuukin avautumisvaiheessa, jolloin sillä ei ole tietenkään synnytyksen kestoon mitään vaikutusta.
Kukaan ei tietenkään pakota ketään kätilöksi, se on ihan oma valinta. Mielestäsi jokaisen synnyttäjän pitäisi paitsi olla hipi-hiljaa myös hallita jokainen mahdollinen poikkeavakin detalji synnytyksessä. Mutta sen kätilön ei tarvitse tietää sitä, että useimmat naiset huutavat jossakin synnytyksen vaiheessa. Synnyttäjällä on tietysti myös oikeus tulla kuulluksi ja oikeus odottaa kätilöltä ammatillista ja asiallista käytöstä. Missään muuallakaan hoitaja ei voi haukkua asiakastaan tai huutaa asiakkaalle.
Miksi ihmeessä kukaan huutaisi ja rääkyisi avautumisvaiheessa? Sehän on vielä ihan leikintekoa. Tärkeämpää olisi keskittyä hengittämisen ja rentoutumiseen supistusten välissä.
Eikä synnytyksessä oikeasti ole mitään "ponnistusvaihetta" - kohtu ei ponnista. Se supistuu, eikä supistuminen ole tietoinen tapahtuma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju taas täynnä katkeria mahoja, miehiä ja huippuluomusynnyttäjiä, joiden mielestä synnytys ei ole suoritus eikä mikään. Ei se satu eikä mitään traumoja voi tulla kuin vaan heikoille. Kärsikää prkle!
Kukaan ei väitä etteikö synnytys sattuisi ja olisi raju mutta luonnollinen tapahtuma, Aika moni täällä vaan kuvittelee, että se on jotenkin mystisesti kätilön vika. Tai että kunhan vaan saa epiduriaalin niin homma käy mitään tuntematta ja komplikaatioitta. Varmaan monille on kova paikka huomata ettei synnytyksessä luonnolle voi mitään ja että se etenee omalla laillaan vaikka synnyttäjä olisi kuinka kontrollifriikki tahansa.
Kyllä se pikkuisen tekee itselle pahaa mieltä, jos kätilö käskee olemaan hiljempaa ja sanoo, että ei se noin kovasti voi sattua. Synnyttäjän ei kuuluisi pyydellä kätilöltä anteeksi synnytyksen aikana.
Miksi ei saisi sanoa jos synnyttäjä tuhlaa voimansa huutamiseen ja ponnistaa enemmän kasvoilla kuin oikeilla lihaksilla?
Kuka puhui mistään ponnistuksen aikaisesta huutamisesta? Keksit omiasi.
Ei kukaan, ei edes tuo kelle vastasit.
Eikö? Tuossa vielä lainaus:
"Miksi ei saisi sanoa jos synnyttäjä tuhlaa voimansa huutamiseen ja ponnistaa enemmän kasvoilla kuin oikeilla lihaksilla?"
Tuhlaa voimansa huutamiseen ja Huomaatko?
Kuten sanoin, en tiennyt, että huusin. Silloin ei ollut kyse ponnistusvaiheesta.
Kai täysipäinen ihminen tietää huutako vai onko hiljaa.
patonkia porttikongissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nakkia hissikuiluun kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.
Nämä samat synnytyksen todistaneet miehet haikailevat lopun ikäänsä sen nupullaan olevan ruusun perään. Täälläkin monesti äidit itse todenneet että mitä useampi synnytys, sitä helpommin se kersa luiskahtaa pihalle :D
Luulette kuitenkin, ettei yhtään vaikuta miehen tuntemuksiin, kun ei edes seiniä kosketa? :D
Ei kuule vaikuta. Jos ei synnyttäneen naisen seiniin kosketa, on vika miehen koossa, ei naisen. Sulla ei ole mitään käsitystä asiasta selvästi. Synnyttäneen naisen paikat palautuu ihan ennalleen. Älä usko kaikkea mitä pojat sulle kertoo.
Älä sä usko kaikkea mitä miehesi sulle väittää kun tietää ettei ole luksusmirriin enää rahkeita ja jotain pitäisi kuitenkin lykkiä :D
Tuskin sillä vauvan kokoista vehjettä on kuitenkaan.
Voi voi teitä ihmiset. Meitä naisia on monenlaisia ja itselle ainakin se viimeisin synnytys oli vaikein, kun ei se lapsi millään meinannut mahtua ulos.
Ja nyt kävin papa kokeessa niin äitiysneuvolan nainen, joka näytepalaa oli ottamssa niin kysyi, että synnytinkö minä alakautta, kun paikat oli kuin synnyttämättömällä. Mainitse asiasta opiskeijallekin, että miten hyvin naisen elimistö toipuu synnytyksestä.
Lapsia siis alakautta synnytettynä 4 ja tämä papa otettu vuosikausia viimeisen synnytyksen jälkeen. Eli kyllä ne paikat palautuu.
Siksi toisekseen, niin aika kehittymätön on mies henkiseltä kantilta, jos ei ymmärrä, että jos mies sen lapsen haluaa, niin naisen se lapsi on miehelle synnytettävä ja se naisen kroppa voi siitä kärsiä lopunikää tavalla tai toisella.
Mies joka ei tähän ole valmis, voi heittää isätoiveet.
Elämä on paljon muutakin, kuin tiukat vehkeet.
Ps sinä sanot tuolle kommentoijalle, ettei sen pidä uskoa mitä sen mies sanoo, mutta itse uskot mitä jotkut epämääräiset "pojat" kertoo :D Kumpiinkohan sitä pitäisi enemmän luottaa? Omaan läheiseen vai johonkin epämääräisiin juttuihin, joita on känniporukoissa kuullut tai netissä ylilaudalta lukenut.
Sanotaan mikäli he ovat sellaisella osastolla, jossa ruoka tarjoillaan yhteiseen tilaan.