Olen yksinäinen eikä kumppania meinaa löytyä, tuntuu että tilanteeni on jo toivoton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rahaa perstaskussa vai oletko p.a??

Ei sitä rahaa näin opiskelijana hirveästi ole.

Ap

26vuotiaana pitäs olla jo pois kouluista. Työelämää takana, puskuria tilillä, puoliksi maksettu talolaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laske tasoasi.

En tavoittele mitään missejä tai "instabeibejä", joten koen että ei ole tarvetta laskea tasoa

Ap

Valitettavasti tasovaatimuksesi on liian korkea, jos et ole tuohon ikään mennessä mieleistä naista löytänyt. Ihan vapaasti saat pitää omasta mielestäsi kohtuullisen tasovaatimuksesi, mutta silloin ei pitäisi tulla yllätyksenä, että loppuelämä eletään sitä sopivaa etsien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset on kiinnostuneita kusipäistä. Et kai ole liian kiltti.

Olen kiltti ja ylpeä siitä :)

Ap

Mitä sun kiltteys tarkoittaa sosiaalisessa elämässä? Annat toisten "johtaa", sulle käy kaikki, oot vähän passiivinen?

Aktiivisuus on miehen hyve.

Naiset, jotka haluaa lapsia kaipaa joko osallistuvaa isää eli miestä joka pystyy sitä arkea myöskin pyörittämään niin että kaikki työ ei jää naiselle, tai jos naisella vahva kutsumus (koti)äitiyteen, miehen pitäis olla riittävän uratykki että pystyis perheen elättämään. Joka tapauksessa päämäärätietoinen ja maskuliininen mies, jonka tunneäly riittää myös sen yhden valitun naisen huomiointiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään ole tietenkään tilanne toivoton! Todella moni löytää vasta yli kolmekymppisenä kumppanin, varsinkin niistä jotka ei juokse yöelämässä tai ole ulkonäkönsä perusteella suosittuja, ja ehkä ovat vähän introverttejä tai ujojakin. Hyvä esimerkki tää mun työpaikka it-alalla. Ulkonäöllisesti täällä ei juuri niitä pitkiä laatikkoleukamiehiä, mitä naisten sanotaan vaativan näy. Monet noista on luultavasti olleet nuorina todella epäsuosittuja naisten keskuudessa, tuollaiset ruipelot rillipäiset nörtit jotka on illat käyttäneet lähinnä tietokoneiden parissa. Opiskeluaikanakaan tuo tyyppi ei vielä ollut ollenkaan suosittu. Mutta kas kummaa, jokaisella niistä on nyt puoliso ja perhe. Kun naisetkin on sen ikäisiä, että perheen perustaminen alkaa kiinnostaa, vakailla tuloilla varustettu rauhallinen nörtti voikin olla yhtäkkiä hyvinkin potentiaalinen kumppani, vaikka nuorempana yöelämästä hauskanpitoa ja kokemuksia haettaessa ei ollut.

Itsellänikin vaihtui 20-30 ikävuoden välillä haluttu miestyyppi täysin. Lähes kolmekymppiseksi halusin lähinnä sellaisia, jotka oli suosittuja muidenkin silmissä. Halusin sen jonka kaikki muutkin haluaa. Nämä oli usein vähän machoja käytökseltään ja karskilla tavalla komeita. Merkittävä osa myös täysin epäluotettavia parisuhdekumppaneita eikä isämateriaalia, mutta en minä mitään avioliittoa tai isää silloin etsinytkään vaan hauskaa hetkeksi. Sitten kun yöjuoksut loppui 30 paikkeilla ja kokemuksia oli tarpeeksi kerätty, aloin kaivata miestä jonka kanssa viettää tavallista, rauhallista kotielämää. It-alan työpaikalta sellainen löytyikin. Älykäs, huumorintajuinen, aivan ihana kaveri, ja loistava isä lapsille. Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan, mutta niin sitä meikäläinenkin aikuistui ja pinnallisuus väheni.

Tässähän se tuli kauniisti esiin. No itse en haluaisi olla tällaisen elättäjä. Kai huomaat itsekin mikä tässä mättää.

Elättäjä? Tienaan it-alan asiantuntijana varsin hyvin, en kaipaa enkä ole koskaan kaivannut elättäjää. Mikä mättää, en tajua. Joo, olin nuorena pinnallinen ja lapsellinen, sen myönnän. Mutta onneksi en ole enää sellainen, eikä se vaikuta enää elämäämme. 

Luultavasti elättäjä taisi oli virheellinen sana. Luultavasti tarkoitti ettei tahdo useissa parisuhteissa kokemusta hankkinutta naista.

Ihminen jää yksin, koska vaaditaan enemmän kuin itse voisi parisuhteeseen tuoda. Etsitään keski-ikäiseksi tai eläkeikäiseksi itselle kelpaavaa liian tasokasta naista, jonka lisäksi odotetaan ettei naisella olisi aikaisempia parisuhteita eikä missään tapauksessa lapsia aikaisemmista suhteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset on kiinnostuneita kusipäistä. Et kai ole liian kiltti.

Olen kiltti ja ylpeä siitä :)

Ap

Mitä sun kiltteys tarkoittaa sosiaalisessa elämässä? Annat toisten "johtaa", sulle käy kaikki, oot vähän passiivinen?

Aktiivisuus on miehen hyve.

Naiset, jotka haluaa lapsia kaipaa joko osallistuvaa isää eli miestä joka pystyy sitä arkea myöskin pyörittämään niin että kaikki työ ei jää naiselle, tai jos naisella vahva kutsumus (koti)äitiyteen, miehen pitäis olla riittävän uratykki että pystyis perheen elättämään. Joka tapauksessa päämäärätietoinen ja maskuliininen mies, jonka tunneäly riittää myös sen yhden valitun naisen huomiointiin. 

Miehessä kiltteys on usein synonyymi parisuhteen kaikelle negatiiviselle: Parisuhteen ulkopuolisten ihmisten hyväksikäytettävä, mustasukkainen, neljän seinän sisällä väkivaltainen, ei missään tilanteissa kykene tukemaan tai puolustamaan puolisoaan tai lapsiaan, ... eli sen kiltteyden aiheuttama turhautuminen puretaan neljän seinän sisällä puolisoon ja lapsiin.

Jos etsii itselle naista, niin ei ehkä kannata kertoa olevansa kiltti.

Unohda hetkeksi tinder, ja keskity ulkonäkötasosi parantamiseen. Vaatteet kuntoon, rasvaprosenttia alas ja lihasmassaa lisää.

Nykypäivän parisuhdemarkkina perustuu ulkonäköösi, joten panosta hyvä mies siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään ole tietenkään tilanne toivoton! Todella moni löytää vasta yli kolmekymppisenä kumppanin, varsinkin niistä jotka ei juokse yöelämässä tai ole ulkonäkönsä perusteella suosittuja, ja ehkä ovat vähän introverttejä tai ujojakin. Hyvä esimerkki tää mun työpaikka it-alalla. Ulkonäöllisesti täällä ei juuri niitä pitkiä laatikkoleukamiehiä, mitä naisten sanotaan vaativan näy. Monet noista on luultavasti olleet nuorina todella epäsuosittuja naisten keskuudessa, tuollaiset ruipelot rillipäiset nörtit jotka on illat käyttäneet lähinnä tietokoneiden parissa. Opiskeluaikanakaan tuo tyyppi ei vielä ollut ollenkaan suosittu. Mutta kas kummaa, jokaisella niistä on nyt puoliso ja perhe. Kun naisetkin on sen ikäisiä, että perheen perustaminen alkaa kiinnostaa, vakailla tuloilla varustettu rauhallinen nörtti voikin olla yhtäkkiä hyvinkin potentiaalinen kumppani, vaikka nuorempana yöelämästä hauskanpitoa ja kokemuksia haettaessa ei ollut.

Itsellänikin vaihtui 20-30 ikävuoden välillä haluttu miestyyppi täysin. Lähes kolmekymppiseksi halusin lähinnä sellaisia, jotka oli suosittuja muidenkin silmissä. Halusin sen jonka kaikki muutkin haluaa. Nämä oli usein vähän machoja käytökseltään ja karskilla tavalla komeita. Merkittävä osa myös täysin epäluotettavia parisuhdekumppaneita eikä isämateriaalia, mutta en minä mitään avioliittoa tai isää silloin etsinytkään vaan hauskaa hetkeksi. Sitten kun yöjuoksut loppui 30 paikkeilla ja kokemuksia oli tarpeeksi kerätty, aloin kaivata miestä jonka kanssa viettää tavallista, rauhallista kotielämää. It-alan työpaikalta sellainen löytyikin. Älykäs, huumorintajuinen, aivan ihana kaveri, ja loistava isä lapsille. Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan, mutta niin sitä meikäläinenkin aikuistui ja pinnallisuus väheni.

Tässähän se tuli kauniisti esiin. No itse en haluaisi olla tällaisen elättäjä. Kai huomaat itsekin mikä tässä mättää.

Elättäjä? Tienaan it-alan asiantuntijana varsin hyvin, en kaipaa enkä ole koskaan kaivannut elättäjää. Mikä mättää, en tajua. Joo, olin nuorena pinnallinen ja lapsellinen, sen myönnän. Mutta onneksi en ole enää sellainen, eikä se vaikuta enää elämäämme. 

Ja kun lapsiluku on täynnä, niin kasvatte erilleen ja sinua alkaa taas voimaantuneena nelikymppisenä naisena kiinnostaa kevytsuhteet ja jännikset. Tämän nykyisen miehen tehtävänä on lähinnä toimia piikana lapsiarjessa ja häipyä, kun aika on sinulle sopiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään ole tietenkään tilanne toivoton! Todella moni löytää vasta yli kolmekymppisenä kumppanin, varsinkin niistä jotka ei juokse yöelämässä tai ole ulkonäkönsä perusteella suosittuja, ja ehkä ovat vähän introverttejä tai ujojakin. Hyvä esimerkki tää mun työpaikka it-alalla. Ulkonäöllisesti täällä ei juuri niitä pitkiä laatikkoleukamiehiä, mitä naisten sanotaan vaativan näy. Monet noista on luultavasti olleet nuorina todella epäsuosittuja naisten keskuudessa, tuollaiset ruipelot rillipäiset nörtit jotka on illat käyttäneet lähinnä tietokoneiden parissa. Opiskeluaikanakaan tuo tyyppi ei vielä ollut ollenkaan suosittu. Mutta kas kummaa, jokaisella niistä on nyt puoliso ja perhe. Kun naisetkin on sen ikäisiä, että perheen perustaminen alkaa kiinnostaa, vakailla tuloilla varustettu rauhallinen nörtti voikin olla yhtäkkiä hyvinkin potentiaalinen kumppani, vaikka nuorempana yöelämästä hauskanpitoa ja kokemuksia haettaessa ei ollut.

Itsellänikin vaihtui 20-30 ikävuoden välillä haluttu miestyyppi täysin. Lähes kolmekymppiseksi halusin lähinnä sellaisia, jotka oli suosittuja muidenkin silmissä. Halusin sen jonka kaikki muutkin haluaa. Nämä oli usein vähän machoja käytökseltään ja karskilla tavalla komeita. Merkittävä osa myös täysin epäluotettavia parisuhdekumppaneita eikä isämateriaalia, mutta en minä mitään avioliittoa tai isää silloin etsinytkään vaan hauskaa hetkeksi. Sitten kun yöjuoksut loppui 30 paikkeilla ja kokemuksia oli tarpeeksi kerätty, aloin kaivata miestä jonka kanssa viettää tavallista, rauhallista kotielämää. It-alan työpaikalta sellainen löytyikin. Älykäs, huumorintajuinen, aivan ihana kaveri, ja loistava isä lapsille. Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan, mutta niin sitä meikäläinenkin aikuistui ja pinnallisuus väheni.

"Odota kiltisti vuoroasi, me seikkaillaan kolmekymppisiksi saakka jännisten kanssa niin kyllä sulle sitten joku nainen löytyy"

Tämä.

Aika karusti tuossa sanottiin suoraan että nylkyinen elättäjä-beta ei ole yhtä komea kuin ne nuoruuden panomiehet.

 

Mitä karua siinä on? Komeus ei ole minulle enää millään tavalla merkittävä asia miehessä. En vaihtaisi miestäni yhteenkäään ns. komeaan mieheen, koska rakastan häntä ihmisenä ja sitä kautta myös hänen ulkonäkönsä on minulle maailman suloisin, vaikka tiedostankin, ettei hän ole sen näköinen mistä naiset ihan pelkän ulkonäön perusteella yleensä kiinnostuu. 

Ja joo myönnän, olin itse tällainen jännisten hakija (en kuitenkaan ns. kertapanojen vaan aina seurustelin niiden kanssa jonkin aikaa). Kaikki naiset ei toki ole nuorenakaan tuollaisia, mutta minä olin. Syynä oli paljolti kiusaamisen takia huono itsetunto, johon hain lääkettä miesten, ja varsinkin komeiden suosittujen miesten, ihailusta. Tajusin jossain vaiheessa itsekin, että mulle oli tärkeämpää, että mun kaverit vähän kadehtii minua kun on se komea suosittu mies, kuin se mitä itse sain sen miehen kanssa olemisesta. Tiedostin jo silloin, ettei se ehkä ihan tervettä ole mutta aikani silti jatkoin kun en muutakaan osannut. Ja jos jotain opin, niin sen, että se komeus ja suosittuus ei tee parisuhteesta eikä edes seksistä erityisen hyvää, joten miksi tavoitella sitä? Olen ollut äärimmäisen onneton sellaisen miehen rinnalla, josta monet muut minua kadehtivat, eikä se hienoa ollut. Päällepäin oli siloteltu ja täydellinen, mutta yksityiselämässä päihdeongelmaa, erittäin ailahtelevaa tunne-elämää ja käsittämättömiä mielialavaihteluita ilman syytä jne. Seksissä kaikki oli vain sitä, että hänen täytyy saada tyydyttää tarpeensa ja omituisimmatkin fantasiansa. Jos minä esitin jotain mitä haluaisin, häntä ei kiinnostanut. Ei sellaisen kanssa eläessä paljon siitä komeasta ulkonäöstä kiinnostunut hetken päästä.

Kun sitten olin päässyt luulosta, että komea puoliso tekee jotenkin onnelliseksi, pystyin katselemaan muunlaisiakin. Ja niinhän se osoittautui olevan, että samoin kuin komeus menettää merkityksensä täysin jos sen ihmisen kanssa on ahdistavaa ja riitaisaa olla muuten, niin myös se vähemmän komea ulkonäkö menettää merkityksensä jos ihminen osoittautuu sellaiseksi jonka kanssa on helppo olla ja välittäminen on molemminpuoleista. Siitä ihmisestä tulee juuri minun ihminen, se johon luotan täysin ja jota rakastan, ja niinpä se ulkonäkökin nähdään sen rakkauden läpi, vähän niin kuin ihmiset näkee omat lapsensa maailman kauneimpina, silloinkin kun he ei objektiivisesti ajatellen ole erityisen kauniita lapsia.

Taas yksi naisen muutostarina.

Yhtä satua kuin muutkin.

Tämä on kuultu tuhat kertaa. Kun perustetaan perhe ja ruuhkavuodet alkavat, miesmaku muuttuu. "Sattumalta" tasainen betauros halutaan juuri silloin kun yhteistä aikaa miehen kanssa on vähiten ja elämä on työntäyteisintä.

Jossain vaiheessa sitten sinusta alka kuitenkin tuntumaan etä elämä valuu hukkaan kädenlämpimässä suhteessa. Jotain puuttuu vaikka kaikki onkin paperilla hyvin. Silloin seuraa ero ja siirryt Tinderiin etsimän viikolopuksi jänskempää miestä joka ottaa sinut kunnolla.

Juoksunsa juoksijat eivät ole parisuhdekelpoisia. Kaltaisesi naisen kanssa ei vanheta yhdessä.

"Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan"

Miten cuck-miehesi reagoi kun kerroit hänelle tämän? Olethan kertonut?

Voin kyllä allekirjoittaa tuon miesmaun muuttumisen, eikä siinä ole ainakaan itselläni mikään elättäjän hakeminen takana, vaan aito kiinnostus tähän miestyyppiin. Mulla on ollut tasan yksi suhde elämäni aikana ja se oli sellaisen superkomistuksen kanssa, etten tiedä löytyykö tästä maasta kuin muutama yhtä komea. Pitkään ajattelin että mun seuraavan miehen pitäisi olla samaa tyyppiä ja vähintään yhtä komea, mutta kuinka ollakaan, viime aikoina olen huomannut kiinnostuvani aivan toisen tyyppisistä. En mistään rumista miehistä kiinnostu edelleenkään, mutta eivät ole miesmallin tasoa kuin tämä edellinen, vaan ennemminkin sellaisia "peruskomeita", ja tyyliltäänkin ihan erilaisia. Tää edellinen oli siis sellainen sliipattu super tyylikäs, mutta nyt vetoaa sellainen huolettomampi look. Paremmin mulle sopiva. Ja ihan aidon oikeasti voin sanoa, että tuollainen söpö pörröpää on se mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään ole tietenkään tilanne toivoton! Todella moni löytää vasta yli kolmekymppisenä kumppanin, varsinkin niistä jotka ei juokse yöelämässä tai ole ulkonäkönsä perusteella suosittuja, ja ehkä ovat vähän introverttejä tai ujojakin. Hyvä esimerkki tää mun työpaikka it-alalla. Ulkonäöllisesti täällä ei juuri niitä pitkiä laatikkoleukamiehiä, mitä naisten sanotaan vaativan näy. Monet noista on luultavasti olleet nuorina todella epäsuosittuja naisten keskuudessa, tuollaiset ruipelot rillipäiset nörtit jotka on illat käyttäneet lähinnä tietokoneiden parissa. Opiskeluaikanakaan tuo tyyppi ei vielä ollut ollenkaan suosittu. Mutta kas kummaa, jokaisella niistä on nyt puoliso ja perhe. Kun naisetkin on sen ikäisiä, että perheen perustaminen alkaa kiinnostaa, vakailla tuloilla varustettu rauhallinen nörtti voikin olla yhtäkkiä hyvinkin potentiaalinen kumppani, vaikka nuorempana yöelämästä hauskanpitoa ja kokemuksia haettaessa ei ollut.

Itsellänikin vaihtui 20-30 ikävuoden välillä haluttu miestyyppi täysin. Lähes kolmekymppiseksi halusin lähinnä sellaisia, jotka oli suosittuja muidenkin silmissä. Halusin sen jonka kaikki muutkin haluaa. Nämä oli usein vähän machoja käytökseltään ja karskilla tavalla komeita. Merkittävä osa myös täysin epäluotettavia parisuhdekumppaneita eikä isämateriaalia, mutta en minä mitään avioliittoa tai isää silloin etsinytkään vaan hauskaa hetkeksi. Sitten kun yöjuoksut loppui 30 paikkeilla ja kokemuksia oli tarpeeksi kerätty, aloin kaivata miestä jonka kanssa viettää tavallista, rauhallista kotielämää. It-alan työpaikalta sellainen löytyikin. Älykäs, huumorintajuinen, aivan ihana kaveri, ja loistava isä lapsille. Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan, mutta niin sitä meikäläinenkin aikuistui ja pinnallisuus väheni.

"Odota kiltisti vuoroasi, me seikkaillaan kolmekymppisiksi saakka jännisten kanssa niin kyllä sulle sitten joku nainen löytyy"

Tämä.

Aika karusti tuossa sanottiin suoraan että nylkyinen elättäjä-beta ei ole yhtä komea kuin ne nuoruuden panomiehet.

 

Mitä karua siinä on? Komeus ei ole minulle enää millään tavalla merkittävä asia miehessä. En vaihtaisi miestäni yhteenkäään ns. komeaan mieheen, koska rakastan häntä ihmisenä ja sitä kautta myös hänen ulkonäkönsä on minulle maailman suloisin, vaikka tiedostankin, ettei hän ole sen näköinen mistä naiset ihan pelkän ulkonäön perusteella yleensä kiinnostuu. 

Ja joo myönnän, olin itse tällainen jännisten hakija (en kuitenkaan ns. kertapanojen vaan aina seurustelin niiden kanssa jonkin aikaa). Kaikki naiset ei toki ole nuorenakaan tuollaisia, mutta minä olin. Syynä oli paljolti kiusaamisen takia huono itsetunto, johon hain lääkettä miesten, ja varsinkin komeiden suosittujen miesten, ihailusta. Tajusin jossain vaiheessa itsekin, että mulle oli tärkeämpää, että mun kaverit vähän kadehtii minua kun on se komea suosittu mies, kuin se mitä itse sain sen miehen kanssa olemisesta. Tiedostin jo silloin, ettei se ehkä ihan tervettä ole mutta aikani silti jatkoin kun en muutakaan osannut. Ja jos jotain opin, niin sen, että se komeus ja suosittuus ei tee parisuhteesta eikä edes seksistä erityisen hyvää, joten miksi tavoitella sitä? Olen ollut äärimmäisen onneton sellaisen miehen rinnalla, josta monet muut minua kadehtivat, eikä se hienoa ollut. Päällepäin oli siloteltu ja täydellinen, mutta yksityiselämässä päihdeongelmaa, erittäin ailahtelevaa tunne-elämää ja käsittämättömiä mielialavaihteluita ilman syytä jne. Seksissä kaikki oli vain sitä, että hänen täytyy saada tyydyttää tarpeensa ja omituisimmatkin fantasiansa. Jos minä esitin jotain mitä haluaisin, häntä ei kiinnostanut. Ei sellaisen kanssa eläessä paljon siitä komeasta ulkonäöstä kiinnostunut hetken päästä.

Kun sitten olin päässyt luulosta, että komea puoliso tekee jotenkin onnelliseksi, pystyin katselemaan muunlaisiakin. Ja niinhän se osoittautui olevan, että samoin kuin komeus menettää merkityksensä täysin jos sen ihmisen kanssa on ahdistavaa ja riitaisaa olla muuten, niin myös se vähemmän komea ulkonäkö menettää merkityksensä jos ihminen osoittautuu sellaiseksi jonka kanssa on helppo olla ja välittäminen on molemminpuoleista. Siitä ihmisestä tulee juuri minun ihminen, se johon luotan täysin ja jota rakastan, ja niinpä se ulkonäkökin nähdään sen rakkauden läpi, vähän niin kuin ihmiset näkee omat lapsensa maailman kauneimpina, silloinkin kun he ei objektiivisesti ajatellen ole erityisen kauniita lapsia.

Taas yksi naisen muutostarina.

Yhtä satua kuin muutkin.

Tämä on kuultu tuhat kertaa. Kun perustetaan perhe ja ruuhkavuodet alkavat, miesmaku muuttuu. "Sattumalta" tasainen betauros halutaan juuri silloin kun yhteistä aikaa miehen kanssa on vähiten ja elämä on työntäyteisintä.

Jossain vaiheessa sitten sinusta alka kuitenkin tuntumaan etä elämä valuu hukkaan kädenlämpimässä suhteessa. Jotain puuttuu vaikka kaikki onkin paperilla hyvin. Silloin seuraa ero ja siirryt Tinderiin etsimän viikolopuksi jänskempää miestä joka ottaa sinut kunnolla.

Juoksunsa juoksijat eivät ole parisuhdekelpoisia. Kaltaisesi naisen kanssa ei vanheta yhdessä.

"Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan"

Miten cuck-miehesi reagoi kun kerroit hänelle tämän? Olethan kertonut?

Voin kyllä allekirjoittaa tuon miesmaun muuttumisen, eikä siinä ole ainakaan itselläni mikään elättäjän hakeminen takana, vaan aito kiinnostus tähän miestyyppiin. Mulla on ollut tasan yksi suhde elämäni aikana ja se oli sellaisen superkomistuksen kanssa, etten tiedä löytyykö tästä maasta kuin muutama yhtä komea. Pitkään ajattelin että mun seuraavan miehen pitäisi olla samaa tyyppiä ja vähintään yhtä komea, mutta kuinka ollakaan, viime aikoina olen huomannut kiinnostuvani aivan toisen tyyppisistä. En mistään rumista miehistä kiinnostu edelleenkään, mutta eivät ole miesmallin tasoa kuin tämä edellinen, vaan ennemminkin sellaisia "peruskomeita", ja tyyliltäänkin ihan erilaisia. Tää edellinen oli siis sellainen sliipattu super tyylikäs, mutta nyt vetoaa sellainen huolettomampi look. Paremmin mulle sopiva. Ja ihan aidon oikeasti voin sanoa, että tuollainen söpö pörröpää on se mitä haluan.

Eli toisin sanottuna nyt kiinnostaa exäsi, vain huolettomammin stailattuna.

"Peruskomea" tarkoittaa naisten kielessä kärkipään komistusta.

Ja kuten sanottu, ongelma on siinä että vaikka miesmaku muuttuisi, se muuttuu uudestaan. Ylensä kun lapset on kasvatettu ja olisi sitä yhteistä aikaan. Silloin vakaa ja ahkera perusbeta alkaa kyllästyttämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään ole tietenkään tilanne toivoton! Todella moni löytää vasta yli kolmekymppisenä kumppanin, varsinkin niistä jotka ei juokse yöelämässä tai ole ulkonäkönsä perusteella suosittuja, ja ehkä ovat vähän introverttejä tai ujojakin. Hyvä esimerkki tää mun työpaikka it-alalla. Ulkonäöllisesti täällä ei juuri niitä pitkiä laatikkoleukamiehiä, mitä naisten sanotaan vaativan näy. Monet noista on luultavasti olleet nuorina todella epäsuosittuja naisten keskuudessa, tuollaiset ruipelot rillipäiset nörtit jotka on illat käyttäneet lähinnä tietokoneiden parissa. Opiskeluaikanakaan tuo tyyppi ei vielä ollut ollenkaan suosittu. Mutta kas kummaa, jokaisella niistä on nyt puoliso ja perhe. Kun naisetkin on sen ikäisiä, että perheen perustaminen alkaa kiinnostaa, vakailla tuloilla varustettu rauhallinen nörtti voikin olla yhtäkkiä hyvinkin potentiaalinen kumppani, vaikka nuorempana yöelämästä hauskanpitoa ja kokemuksia haettaessa ei ollut.

Itsellänikin vaihtui 20-30 ikävuoden välillä haluttu miestyyppi täysin. Lähes kolmekymppiseksi halusin lähinnä sellaisia, jotka oli suosittuja muidenkin silmissä. Halusin sen jonka kaikki muutkin haluaa. Nämä oli usein vähän machoja käytökseltään ja karskilla tavalla komeita. Merkittävä osa myös täysin epäluotettavia parisuhdekumppaneita eikä isämateriaalia, mutta en minä mitään avioliittoa tai isää silloin etsinytkään vaan hauskaa hetkeksi. Sitten kun yöjuoksut loppui 30 paikkeilla ja kokemuksia oli tarpeeksi kerätty, aloin kaivata miestä jonka kanssa viettää tavallista, rauhallista kotielämää. It-alan työpaikalta sellainen löytyikin. Älykäs, huumorintajuinen, aivan ihana kaveri, ja loistava isä lapsille. Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan, mutta niin sitä meikäläinenkin aikuistui ja pinnallisuus väheni.

"Odota kiltisti vuoroasi, me seikkaillaan kolmekymppisiksi saakka jännisten kanssa niin kyllä sulle sitten joku nainen löytyy"

Tämä.

Aika karusti tuossa sanottiin suoraan että nylkyinen elättäjä-beta ei ole yhtä komea kuin ne nuoruuden panomiehet.

 

Mitä karua siinä on? Komeus ei ole minulle enää millään tavalla merkittävä asia miehessä. En vaihtaisi miestäni yhteenkäään ns. komeaan mieheen, koska rakastan häntä ihmisenä ja sitä kautta myös hänen ulkonäkönsä on minulle maailman suloisin, vaikka tiedostankin, ettei hän ole sen näköinen mistä naiset ihan pelkän ulkonäön perusteella yleensä kiinnostuu. 

Ja joo myönnän, olin itse tällainen jännisten hakija (en kuitenkaan ns. kertapanojen vaan aina seurustelin niiden kanssa jonkin aikaa). Kaikki naiset ei toki ole nuorenakaan tuollaisia, mutta minä olin. Syynä oli paljolti kiusaamisen takia huono itsetunto, johon hain lääkettä miesten, ja varsinkin komeiden suosittujen miesten, ihailusta. Tajusin jossain vaiheessa itsekin, että mulle oli tärkeämpää, että mun kaverit vähän kadehtii minua kun on se komea suosittu mies, kuin se mitä itse sain sen miehen kanssa olemisesta. Tiedostin jo silloin, ettei se ehkä ihan tervettä ole mutta aikani silti jatkoin kun en muutakaan osannut. Ja jos jotain opin, niin sen, että se komeus ja suosittuus ei tee parisuhteesta eikä edes seksistä erityisen hyvää, joten miksi tavoitella sitä? Olen ollut äärimmäisen onneton sellaisen miehen rinnalla, josta monet muut minua kadehtivat, eikä se hienoa ollut. Päällepäin oli siloteltu ja täydellinen, mutta yksityiselämässä päihdeongelmaa, erittäin ailahtelevaa tunne-elämää ja käsittämättömiä mielialavaihteluita ilman syytä jne. Seksissä kaikki oli vain sitä, että hänen täytyy saada tyydyttää tarpeensa ja omituisimmatkin fantasiansa. Jos minä esitin jotain mitä haluaisin, häntä ei kiinnostanut. Ei sellaisen kanssa eläessä paljon siitä komeasta ulkonäöstä kiinnostunut hetken päästä.

Kun sitten olin päässyt luulosta, että komea puoliso tekee jotenkin onnelliseksi, pystyin katselemaan muunlaisiakin. Ja niinhän se osoittautui olevan, että samoin kuin komeus menettää merkityksensä täysin jos sen ihmisen kanssa on ahdistavaa ja riitaisaa olla muuten, niin myös se vähemmän komea ulkonäkö menettää merkityksensä jos ihminen osoittautuu sellaiseksi jonka kanssa on helppo olla ja välittäminen on molemminpuoleista. Siitä ihmisestä tulee juuri minun ihminen, se johon luotan täysin ja jota rakastan, ja niinpä se ulkonäkökin nähdään sen rakkauden läpi, vähän niin kuin ihmiset näkee omat lapsensa maailman kauneimpina, silloinkin kun he ei objektiivisesti ajatellen ole erityisen kauniita lapsia.

Taas yksi naisen muutostarina.

Yhtä satua kuin muutkin.

Tämä on kuultu tuhat kertaa. Kun perustetaan perhe ja ruuhkavuodet alkavat, miesmaku muuttuu. "Sattumalta" tasainen betauros halutaan juuri silloin kun yhteistä aikaa miehen kanssa on vähiten ja elämä on työntäyteisintä.

Jossain vaiheessa sitten sinusta alka kuitenkin tuntumaan etä elämä valuu hukkaan kädenlämpimässä suhteessa. Jotain puuttuu vaikka kaikki onkin paperilla hyvin. Silloin seuraa ero ja siirryt Tinderiin etsimän viikolopuksi jänskempää miestä joka ottaa sinut kunnolla.

Juoksunsa juoksijat eivät ole parisuhdekelpoisia. Kaltaisesi naisen kanssa ei vanheta yhdessä.

"Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan"

Miten cuck-miehesi reagoi kun kerroit hänelle tämän? Olethan kertonut?

Voin kyllä allekirjoittaa tuon miesmaun muuttumisen, eikä siinä ole ainakaan itselläni mikään elättäjän hakeminen takana, vaan aito kiinnostus tähän miestyyppiin. Mulla on ollut tasan yksi suhde elämäni aikana ja se oli sellaisen superkomistuksen kanssa, etten tiedä löytyykö tästä maasta kuin muutama yhtä komea. Pitkään ajattelin että mun seuraavan miehen pitäisi olla samaa tyyppiä ja vähintään yhtä komea, mutta kuinka ollakaan, viime aikoina olen huomannut kiinnostuvani aivan toisen tyyppisistä. En mistään rumista miehistä kiinnostu edelleenkään, mutta eivät ole miesmallin tasoa kuin tämä edellinen, vaan ennemminkin sellaisia "peruskomeita", ja tyyliltäänkin ihan erilaisia. Tää edellinen oli siis sellainen sliipattu super tyylikäs, mutta nyt vetoaa sellainen huolettomampi look. Paremmin mulle sopiva. Ja ihan aidon oikeasti voin sanoa, että tuollainen söpö pörröpää on se mitä haluan.

Eli toisin sanottuna nyt kiinnostaa exäsi, vain huolettomammin stailattuna.

"Peruskomea" tarkoittaa naisten kielessä kärkipään komistusta.

Ja kuten sanottu, ongelma on siinä että vaikka miesmaku muuttuisi, se muuttuu uudestaan. Ylensä kun lapset on kasvatettu ja olisi sitä yhteistä aikaan. Silloin vakaa ja ahkera perusbeta alkaa kyllästyttämään.

Tiedän kyllä että ovat komeita verrattuna keskivertoon suomalaiseen mieheen tässä ikäluokassa. Mutta kun objektiivisesti vertaa tuohon eksään, eivät ole lähellekään yhtä komeita. Ei tule samanlaista wau-efektiä heidän ulkonäöstään, vaikka kivalta näyttävätkin. Tuo eksä on se miestyyppi mitä käytännössä kaikki naiset haluavat, tämä uusi ei ole. En olisi itsekään vuosia sitten laittanut tätä miestyyppiä tinderissä oikealle tai kiinnittänyt erityistä huomiota kadulla vastaan kävellessä.

Eli monen miehen kohdalla kysymys on että haluanko elää yksin vai viettää 5-7 vuotta lähinnä lapsiperhearkea naisen kanssa ja samalla tuhota taloudellisen tilanteeni. Ainoa vaihtoehto on että, joko omilla tai sit jonkun toisen lapsilla. Näin ikisinkun mielestä ratkaisu on helppo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko rahaa perstaskussa vai oletko p.a??

Ei sitä rahaa näin opiskelijana hirveästi ole.

Ap

26vuotiaana pitäs olla jo pois kouluista. Työelämää takana, puskuria tilillä, puoliksi maksettu talolaina.

Näin silloin, jos on tehnyt elämästä suoritusta ja onni on itselleen materiaa...

Vierailija kirjoitti:

Naiset on kiinnostuneita kusipäistä. Et kai ole liian kiltti.

Jokaisella on ainakin vähän kusta päässä. Jos yrittää esittää, ettei muka ole, muut huomaavat sen kyllä, ja silloin joutuu tyytymään yksinäisyyteen. Siinä ei silloin parisuhdekaan auta.

Onko itsetunto ja -tuntemus missä kehittymisen vaiheessa? Kun puhuit aloituksessa vain kelkasta ja kuviosta, joihin pitäisi päästä mukaan muiden lailla.

Älä kuuntele näiden katkerien tanttojen "neuvoja".

Sinä ansaitset hyvän naisen. Keep it up, bro! M27

Vierailija kirjoitti:

Kun naisetkin on sen ikäisiä, että perheen perustaminen alkaa kiinnostaa, vakailla tuloilla varustettu rauhallinen nörtti voikin olla yhtäkkiä hyvinkin potentiaalinen kumppani, vaikka nuorempana yöelämästä hauskanpitoa ja kokemuksia haettaessa ei ollut.

Kun k.karuselli on tullut siihen pisteeseen n.30vuotiaana (kun vauvakuume koittaa) karusellinainen tajuaa että hän ei pystykään sitouttamaan häntä oikeasti seksuaalisesti kiinnostavaa miestä parisuhteeseen, hän valitsee tylsemmän, vaatimattoman mutta kunnollisen ja työtä tekevän miehen lapsentekoprojektin mahdollistajaksi ja rahoittajaksi.

Tässä on yleistä se, että lapseton seurusteluaika on mahdollisimman lyhyt ja lapsi halutaan mahdollisimman nopeasti.

Sitten kun lapsen vaativimmat vuodet ovat takanapäin, sanotaan tälle lastentekoprojektiin käytetylle miehelle, että

"en rakasta sinua enää" "olemme kasvaneet erilleen". Eli ero vireille ja sitten koittaa naisen voimaantunut oma aika jolloin hän vapaa tavoittelemaan taas niitä miehiä jotka oikeasti kiinnostavat niin seksissä kuin parisuhteessakin. 

 

"Suomalaisesta avioerosta 2000-luvulla väitellyt Jouko Kiiski tutki väitöksessään 224 eronneen miehen ja 311 naisen käsityksiä ja kokemuksia avioerosta. Yleisimmiksi erosyiksi mainittiin läheisyyden puute, erilleen kasvu ja puolison itsenäistyminen.

Naiset löysivät erosyitä miehiä enemmän, mikä tukee sitä havaintoa, että erohakemuksista länsimaissa noin 70–80 prosenttia jättää nainen. Vaaranen selittää suurta prosentuaalista eroa.

– Naiset ovat aktiivisempia. Heille henkilökohtainen onnellisuus merkitsee paljon. Monille miehille taas perheen koossa pysyminen on keskeinen arvo epäonnenkin hinnalla."

Vierailija kirjoitti:

Eli monen miehen kohdalla kysymys on että haluanko elää yksin vai viettää 5-7 vuotta lähinnä lapsiperhearkea naisen kanssa ja samalla tuhota taloudellisen tilanteeni. Ainoa vaihtoehto on että, joko omilla tai sit jonkun toisen lapsilla. Näin ikisinkun mielestä ratkaisu on helppo.

Realistisemmin 10-15 vuotta.

Pitkälti näin. Sinänsä ok miehet jotka eivät ole saaneet naista, ovat miehiä jotka eivät kiinnosta naisia ellei kuvioissa ole mukana perhehaaveet ja/tai naisen sosioekonomisen aseman parantaminen.

Nämä miehet kiinnostavat naisia vain yhdessä elämänvaiheessa, ja se elämänvaihe päättyy kun lapset ovat sen verran isoja että pärjäävät yksin kotona ja olisi taas yhteistä aikaa.

Minä olisi ollut klassinen vaihtoehto B. Mies joka muuttuu näkyväksi kun lapsikuume iskee ja exä on paljastunut k*sipääksi (jo suhteen alussa, mutta naiseen iski röyhkeä itsevarmuus). Kysyntä alkoi tyhjästä kolmissa kymmenissä, ja jatkui kunnes vähän yli nelikymppisenä aloin olemaan liian vanha lapsikuumeisille +-30v naisille. Suosittu en ollut tässäkään iässä, mutta ennen tuota suosio oli nolla.

Se, etten suostunut käveleväksi työkalupakiksi, oli hyvä päätös. Olen panostanut itseeni kuntoilemalla, lukemalla ja tutustumalla ihmisiin. Rahatilanne on kunnossa koska ei ole tarvinnut panostaa kaikkea naisen haluamaan elämään. Viimeistään viisikymppisenä voisin jäädä pois työeläästä ja elää pääomatuloilla, vaikken ole koskaan ollut hyvätuloinen tai saanut perintöä. Ja lopulta en ole jäänyt ilman naisseuraakaan. Kaikki 40v naiset eivät nimittäin palaa "jännisten" syliin, vaan usein tuossa iässä halutaan jämerämiehen tilalle "filosofimies". Ainakin viikonloppuseuraksi. Ja sehän olen minä.

Miesten kannattaa miettiä millä ehdoilla peliä kannattaa pelata. Jos nainen ei anna miehelle vuosia jolloin on eniten aikaa seksille ja hauskanpidolle, miksi mies antaisi naiselle parhaat vuotensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli monen miehen kohdalla kysymys on että haluanko elää yksin vai viettää 5-7 vuotta lähinnä lapsiperhearkea naisen kanssa ja samalla tuhota taloudellisen tilanteeni. Ainoa vaihtoehto on että, joko omilla tai sit jonkun toisen lapsilla. Näin ikisinkun mielestä ratkaisu on helppo.

Realistisemmin 10-15 vuotta.

Pitkälti näin. Sinänsä ok miehet jotka eivät ole saaneet naista, ovat miehiä jotka eivät kiinnosta naisia ellei kuvioissa ole mukana perhehaaveet ja/tai naisen sosioekonomisen aseman parantaminen.

Nämä miehet kiinnostavat naisia vain yhdessä elämänvaiheessa, ja se elämänvaihe päättyy kun lapset ovat sen verran isoja että pärjäävät yksin kotona ja olisi taas yhteistä aikaa.

Minä olisi ollut klassinen vaihtoehto B. Mies joka muuttuu näkyväksi kun lapsikuume iskee ja exä on paljastunut k*sipääksi (jo suhteen alussa, mutta naiseen iski röyhkeä itsevarmuus). Kysyntä alkoi tyhjästä kolmissa kymmenissä, ja jatkui kunnes vähän yli nelikymppisenä aloin olemaan liian vanha lapsikuumeisille +-30v naisille. Suosittu en ollut tässäkään iässä, mutta ennen tuota suosio oli nolla.

Se, etten suostunut käveleväksi työkalupakiksi, oli hyvä päätös. Olen panostanut itseeni kuntoilemalla, lukemalla ja tutustumalla ihmisiin. Rahatilanne on kunnossa koska ei ole tarvinnut panostaa kaikkea naisen haluamaan elämään. Viimeistään viisikymppisenä voisin jäädä pois työeläästä ja elää pääomatuloilla, vaikken ole koskaan ollut hyvätuloinen tai saanut perintöä. Ja lopulta en ole jäänyt ilman naisseuraakaan. Kaikki 40v naiset eivät nimittäin palaa "jännisten" syliin, vaan usein tuossa iässä halutaan jämerämiehen tilalle "filosofimies". Ainakin viikonloppuseuraksi. Ja sehän olen minä.

Miesten kannattaa miettiä millä ehdoilla peliä kannattaa pelata. Jos nainen ei anna miehelle vuosia jolloin on eniten aikaa seksille ja hauskanpidolle, miksi mies antaisi naiselle parhaat vuotensa?

Nyt joku ehkä kysyy että hetkinen, miksi en voisi olla kävelevä työkalupakki ja sitten filosofimies. Olenhan filosofimies nytkin!?

No siksi, koska lapsiperhetyöleirillä ei olisi ollut aikaa panostaa itseeni. Väistämättä olisin taantunut kuten suurin osa perheenisistä. Aika olisi mennyt töissä, ensin työpaikalla ja sitten kotona. Stressi olisi vienyt osansa. Prioriteettina olisi aina ollut 1. lapset 2. vaimo 3. asunto.

Moni tuntemani mies on uhrannut itsensä perheen eteen, ja tullut jätetyksi kun nainen on halunnut "löytää itsensä uudestaan". Sille matkalle ei käy mikään entinen, naisilla on suorastaan fetissi elämänmuutokselle, matkalle ja lähtemiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään ole tietenkään tilanne toivoton! Todella moni löytää vasta yli kolmekymppisenä kumppanin, varsinkin niistä jotka ei juokse yöelämässä tai ole ulkonäkönsä perusteella suosittuja, ja ehkä ovat vähän introverttejä tai ujojakin. Hyvä esimerkki tää mun työpaikka it-alalla. Ulkonäöllisesti täällä ei juuri niitä pitkiä laatikkoleukamiehiä, mitä naisten sanotaan vaativan näy. Monet noista on luultavasti olleet nuorina todella epäsuosittuja naisten keskuudessa, tuollaiset ruipelot rillipäiset nörtit jotka on illat käyttäneet lähinnä tietokoneiden parissa. Opiskeluaikanakaan tuo tyyppi ei vielä ollut ollenkaan suosittu. Mutta kas kummaa, jokaisella niistä on nyt puoliso ja perhe. Kun naisetkin on sen ikäisiä, että perheen perustaminen alkaa kiinnostaa, vakailla tuloilla varustettu rauhallinen nörtti voikin olla yhtäkkiä hyvinkin potentiaalinen kumppani, vaikka nuorempana yöelämästä hauskanpitoa ja kokemuksia haettaessa ei ollut.

Itsellänikin vaihtui 20-30 ikävuoden välillä haluttu miestyyppi täysin. Lähes kolmekymppiseksi halusin lähinnä sellaisia, jotka oli suosittuja muidenkin silmissä. Halusin sen jonka kaikki muutkin haluaa. Nämä oli usein vähän machoja käytökseltään ja karskilla tavalla komeita. Merkittävä osa myös täysin epäluotettavia parisuhdekumppaneita eikä isämateriaalia, mutta en minä mitään avioliittoa tai isää silloin etsinytkään vaan hauskaa hetkeksi. Sitten kun yöjuoksut loppui 30 paikkeilla ja kokemuksia oli tarpeeksi kerätty, aloin kaivata miestä jonka kanssa viettää tavallista, rauhallista kotielämää. It-alan työpaikalta sellainen löytyikin. Älykäs, huumorintajuinen, aivan ihana kaveri, ja loistava isä lapsille. Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan, mutta niin sitä meikäläinenkin aikuistui ja pinnallisuus väheni.

"Odota kiltisti vuoroasi, me seikkaillaan kolmekymppisiksi saakka jännisten kanssa niin kyllä sulle sitten joku nainen löytyy"

Tämä.

Aika karusti tuossa sanottiin suoraan että nylkyinen elättäjä-beta ei ole yhtä komea kuin ne nuoruuden panomiehet.

 

Mitä karua siinä on? Komeus ei ole minulle enää millään tavalla merkittävä asia miehessä. En vaihtaisi miestäni yhteenkäään ns. komeaan mieheen, koska rakastan häntä ihmisenä ja sitä kautta myös hänen ulkonäkönsä on minulle maailman suloisin, vaikka tiedostankin, ettei hän ole sen näköinen mistä naiset ihan pelkän ulkonäön perusteella yleensä kiinnostuu. 

Ja joo myönnän, olin itse tällainen jännisten hakija (en kuitenkaan ns. kertapanojen vaan aina seurustelin niiden kanssa jonkin aikaa). Kaikki naiset ei toki ole nuorenakaan tuollaisia, mutta minä olin. Syynä oli paljolti kiusaamisen takia huono itsetunto, johon hain lääkettä miesten, ja varsinkin komeiden suosittujen miesten, ihailusta. Tajusin jossain vaiheessa itsekin, että mulle oli tärkeämpää, että mun kaverit vähän kadehtii minua kun on se komea suosittu mies, kuin se mitä itse sain sen miehen kanssa olemisesta. Tiedostin jo silloin, ettei se ehkä ihan tervettä ole mutta aikani silti jatkoin kun en muutakaan osannut. Ja jos jotain opin, niin sen, että se komeus ja suosittuus ei tee parisuhteesta eikä edes seksistä erityisen hyvää, joten miksi tavoitella sitä? Olen ollut äärimmäisen onneton sellaisen miehen rinnalla, josta monet muut minua kadehtivat, eikä se hienoa ollut. Päällepäin oli siloteltu ja täydellinen, mutta yksityiselämässä päihdeongelmaa, erittäin ailahtelevaa tunne-elämää ja käsittämättömiä mielialavaihteluita ilman syytä jne. Seksissä kaikki oli vain sitä, että hänen täytyy saada tyydyttää tarpeensa ja omituisimmatkin fantasiansa. Jos minä esitin jotain mitä haluaisin, häntä ei kiinnostanut. Ei sellaisen kanssa eläessä paljon siitä komeasta ulkonäöstä kiinnostunut hetken päästä.

Kun sitten olin päässyt luulosta, että komea puoliso tekee jotenkin onnelliseksi, pystyin katselemaan muunlaisiakin. Ja niinhän se osoittautui olevan, että samoin kuin komeus menettää merkityksensä täysin jos sen ihmisen kanssa on ahdistavaa ja riitaisaa olla muuten, niin myös se vähemmän komea ulkonäkö menettää merkityksensä jos ihminen osoittautuu sellaiseksi jonka kanssa on helppo olla ja välittäminen on molemminpuoleista. Siitä ihmisestä tulee juuri minun ihminen, se johon luotan täysin ja jota rakastan, ja niinpä se ulkonäkökin nähdään sen rakkauden läpi, vähän niin kuin ihmiset näkee omat lapsensa maailman kauneimpina, silloinkin kun he ei objektiivisesti ajatellen ole erityisen kauniita lapsia.

Taas yksi naisen muutostarina.

Yhtä satua kuin muutkin.

Tämä on kuultu tuhat kertaa. Kun perustetaan perhe ja ruuhkavuodet alkavat, miesmaku muuttuu. "Sattumalta" tasainen betauros halutaan juuri silloin kun yhteistä aikaa miehen kanssa on vähiten ja elämä on työntäyteisintä.

Jossain vaiheessa sitten sinusta alka kuitenkin tuntumaan etä elämä valuu hukkaan kädenlämpimässä suhteessa. Jotain puuttuu vaikka kaikki onkin paperilla hyvin. Silloin seuraa ero ja siirryt Tinderiin etsimän viikolopuksi jänskempää miestä joka ottaa sinut kunnolla.

Juoksunsa juoksijat eivät ole parisuhdekelpoisia. Kaltaisesi naisen kanssa ei vanheta yhdessä.

"Nuorena baareissa olisin lähinnä ylimielisesti nauranut jos hänen näköinen tyyppi olisi tullut minua pokaamaan"

Miten cuck-miehesi reagoi kun kerroit hänelle tämän? Olethan kertonut?

Voin kyllä allekirjoittaa tuon miesmaun muuttumisen, eikä siinä ole ainakaan itselläni mikään elättäjän hakeminen takana, vaan aito kiinnostus tähän miestyyppiin. Mulla on ollut tasan yksi suhde elämäni aikana ja se oli sellaisen superkomistuksen kanssa, etten tiedä löytyykö tästä maasta kuin muutama yhtä komea. Pitkään ajattelin että mun seuraavan miehen pitäisi olla samaa tyyppiä ja vähintään yhtä komea, mutta kuinka ollakaan, viime aikoina olen huomannut kiinnostuvani aivan toisen tyyppisistä. En mistään rumista miehistä kiinnostu edelleenkään, mutta eivät ole miesmallin tasoa kuin tämä edellinen, vaan ennemminkin sellaisia "peruskomeita", ja tyyliltäänkin ihan erilaisia. Tää edellinen oli siis sellainen sliipattu super tyylikäs, mutta nyt vetoaa sellainen huolettomampi look. Paremmin mulle sopiva. Ja ihan aidon oikeasti voin sanoa, että tuollainen söpö pörröpää on se mitä haluan.

Eli toisin sanottuna nyt kiinnostaa exäsi, vain huolettomammin stailattuna.

"Peruskomea" tarkoittaa naisten kielessä kärkipään komistusta.

Ja kuten sanottu, ongelma on siinä että vaikka miesmaku muuttuisi, se muuttuu uudestaan. Ylensä kun lapset on kasvatettu ja olisi sitä yhteistä aikaan. Silloin vakaa ja ahkera perusbeta alkaa kyllästyttämään.

No kun lapset on kasvatettu niin kyllä silloin kaipaa siltä parisuhteelta jotain muutakin kuin sohvalla löhöämistä. On ihan siitä puolisosta kiinni että muuttuuko hän taas vanhemmasta kumppaniksi vai ei. TIetenkin sitä kyllästyy jos toinen ei enää innostu mistään uudesta tai on henkisesti etääntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli monen miehen kohdalla kysymys on että haluanko elää yksin vai viettää 5-7 vuotta lähinnä lapsiperhearkea naisen kanssa ja samalla tuhota taloudellisen tilanteeni. Ainoa vaihtoehto on että, joko omilla tai sit jonkun toisen lapsilla. Näin ikisinkun mielestä ratkaisu on helppo.

Realistisemmin 10-15 vuotta.

Pitkälti näin. Sinänsä ok miehet jotka eivät ole saaneet naista, ovat miehiä jotka eivät kiinnosta naisia ellei kuvioissa ole mukana perhehaaveet ja/tai naisen sosioekonomisen aseman parantaminen.

Nämä miehet kiinnostavat naisia vain yhdessä elämänvaiheessa, ja se elämänvaihe päättyy kun lapset ovat sen verran isoja että pärjäävät yksin kotona ja olisi taas yhteistä aikaa.

Minä olisi ollut klassinen vaihtoehto B. Mies joka muuttuu näkyväksi kun lapsikuume iskee ja exä on paljastunut k*sipääksi (jo suhteen alussa, mutta naiseen iski röyhkeä itsevarmuus). Kysyntä alkoi tyhjästä kolmissa kymmenissä, ja jatkui kunnes vähän yli nelikymppisenä aloin olemaan liian vanha lapsikuumeisille +-30v naisille. Suosittu en ollut tässäkään iässä, mutta ennen tuota suosio oli nolla.

Se, etten suostunut käveleväksi työkalupakiksi, oli hyvä päätös. Olen panostanut itseeni kuntoilemalla, lukemalla ja tutustumalla ihmisiin. Rahatilanne on kunnossa koska ei ole tarvinnut panostaa kaikkea naisen haluamaan elämään. Viimeistään viisikymppisenä voisin jäädä pois työeläästä ja elää pääomatuloilla, vaikken ole koskaan ollut hyvätuloinen tai saanut perintöä. Ja lopulta en ole jäänyt ilman naisseuraakaan. Kaikki 40v naiset eivät nimittäin palaa "jännisten" syliin, vaan usein tuossa iässä halutaan jämerämiehen tilalle "filosofimies". Ainakin viikonloppuseuraksi. Ja sehän olen minä.

Miesten kannattaa miettiä millä ehdoilla peliä kannattaa pelata. Jos nainen ei anna miehelle vuosia jolloin on eniten aikaa seksille ja hauskanpidolle, miksi mies antaisi naiselle parhaat vuotensa?

Nyt joku ehkä kysyy että hetkinen, miksi en voisi olla kävelevä työkalupakki ja sitten filosofimies. Olenhan filosofimies nytkin!?

No siksi, koska lapsiperhetyöleirillä ei olisi ollut aikaa panostaa itseeni. Väistämättä olisin taantunut kuten suurin osa perheenisistä. Aika olisi mennyt töissä, ensin työpaikalla ja sitten kotona. Stressi olisi vienyt osansa. Prioriteettina olisi aina ollut 1. lapset 2. vaimo 3. asunto.

Moni tuntemani mies on uhrannut itsensä perheen eteen, ja tullut jätetyksi kun nainen on halunnut "löytää itsensä uudestaan". Sille matkalle ei käy mikään entinen, naisilla on suorastaan fetissi elämänmuutokselle, matkalle ja lähtemiselle.

 

Varmasti näin käy jos se mies on vain jämähtänyt siihen vanhaan perhekuvioon, nyt vain sitten ilman lapsia. Kyllä se on se elämänvaihde jossa pitäisi YHDESSÄ innostua siitä mitä nyt sitten loppuelämällä tehdään. Mutta jos miehen haave loppuelämästä on maata sohvalla rauhassa formuloita katselemassa niin harva nainen sitä elämää haluaa jakaa. Eihän se mies sellainen ollut silloinkaan kun yhteen mentiin.