Lue keskustelun säännöt.
Henkinen väkivalta parisuhteessa - onko muut kokeneet vastaavaa?
16.02.2023 |
Koen voimakkaasti, että aviomeheni on henkisesti väkivaltainen. Englanniksi termi emotionally abusive ehkä kuvaa hänen käytöstään kaikkein parhaiten, koska käytös on nimenomaan sitä, että hän pyrkii "oksentamaan" pahoinvointinsa minun taakaksi ja hyväksikäyttää siten henkisesti.
Tänään hän esimerkiksi soitti ja viestitti minulle töihin taas monta kertaa. Hän ei ole mustasukkainen, vaan ennemminkin läheisriippuvainen ja jatkuva soittelu / ivestittely on kontrollointia. Olin palavereissa, enkä pystynyt vastaamaan. Töistä lähteissä soitin takaisin ja hän tiuski mulle, valitti lasten kuskaamisista, kiireestä, jne. Asioista, jotka minä usein hoidan yksin. Kotona jatkoi tiuskimista ja kuormittavaa valittamista, aihe vain vaihteli. Tyypillisesti hänen oma olonsa tästä kevenee ja jossain vaiheessa toteaa: toivottavasti meidän ei tarvitse koko iltaa riidellä. Oma tunnelma on useimmiten silloin jo niin apea ja raskas, etten jaksa enää edes kunnolla puhua. Tänäänkin pidättelin kyyneliä ja mietin mielessäni lapsuuden tärkeää hahmoa, jonka ajattelu lohduttaa.
Ei ollut paljon sanottavaa hänelle sen jälkeen miten puhui minulle: tiuskimista, ilkeilyä, saivartelua. Hiljaisesta olemuksestani suuttuneena hän lopulta painui ovia paiskoen ulos, koska en kuulemma puhu ja siten hänen on turha olla täällä.
Toisin sanoen: ensin hän purkaa minuun henkistä väkivaltaa, sen jälkeen ilmoittaa, että HÄN ei halua sitten riidellä koko iltaa. Riidellä? Eihän tässä ole ollut riitaa, vaan henkistä väkivaltaa hänen puolelta. Kun en pysty (PYSTY!!) olemaan normaali oma itseni ja nytkin itkin hiljaa, kun oli niin karsea olo, alkaa hän raivota uudestaan ja tyypillisesti toisella kierroksella paiskoo jotain, ovia tai tavaroita.
Onko kukaan kokenut jotain vastaavaa? En löydä oikein vertaistukea, se auttaisi.
Kommentit (179)
Mieheni naljaili muka vitsin varjolla. Näin että nautti mieleni pahoittamisesta. Niimpä erosin. Nyt on ihana ihminen rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut. Nyt asumuserossa. Paloin loppuun.
Tuollaista en ole kokenut, mutta avioliitossani olin viimeiset vuodet aina yksin. Mies ei puhunut eikä koskettanut. Jos puhui niin ei katsonut minuun päin. Jos kysyin mikä mättää niin tiuskaisi jotain ja häipyi. Ei kertonut mitään töistään, harrastuksistaan tai mistään. No ei tietenkään, kun ei puhunut. Mitään ei tehty yhdessä, ei nukuttu yhdessä. Ei vahingossakaan mitään kosketusta. Monet itkut itkin yksin.
Joo, kyllä. Henkinen väkivalta on siitä niljakasta, että usein niitä tilanteita on vaikeaa edes selittää ulkopuolisille niin, että nämä oikeasti ymmärtäisivät, mistä on kyse.
Oma ex oli sellainen, että aloitti yhtäkkiä jostain asiasta raivoamisen. Hetken huudettuaan alkoi tivata minulta vastausta johonkin asiaan, ja vastasin _ihan mitä vain_, siitä tuli vain lisää polttoainetta toiseen raivokierrokseen, jonka päätteeksi taas tivattiin vastausta johonkin. Tämä looppasi tunteja, 5 h huutosessiot oli ihan normaaleja meillä. Ja se oli nimenomaan tuollaista yksipuolista raivoamista, saattoi huutaa tunnin putkeen, vaikken enää edes sanonut mitään.
Sellainen rikkoo ihmisen.
Exällä oli tapana todeta, että riitaan tarvitaan kaksi, ja sen vuoksi piti aina ruotia minun osuuteni riitoihin. "Riidat" olivat siis sellaisia, että hän moitti, syytti, huusi, haukkui ja minä kuuntelin itkien, ymmärtämättä mitä tapahtuu ja miksi. Tilanteet alkoivat ennalta-arvaamattomasti eikä niihin ollut osoitettavissa mitään syytä, no, paitsi tietysti minun suunnaton paskuuteni, joka sattui tulemaan aina välillä hänen mieleensä.
Paino sanalla exä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemukseni mukaan tuo tuollainen jatkuva nälvintä ei ole edes harvinaista. Monilla on muutenkin sellainen kumma käsitys, että sen oman kumppanin kuuluu ollakin jokin likasanko jonka niskaan on ok purkaa kaikki kiukku ym jotta sitten muiden ihmisten kanssa jaksaa olla mukava ja kiva ihminen.
Tuohon sitten vielä kun lisää sen kovin yleisen huonon itsetunnon niin joo..
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Henkinen väkivalta on siitä niljakasta, että usein niitä tilanteita on vaikeaa edes selittää ulkopuolisille niin, että nämä oikeasti ymmärtäisivät, mistä on kyse.
Oma ex oli sellainen, että aloitti yhtäkkiä jostain asiasta raivoamisen. Hetken huudettuaan alkoi tivata minulta vastausta johonkin asiaan, ja vastasin _ihan mitä vain_, siitä tuli vain lisää polttoainetta toiseen raivokierrokseen, jonka päätteeksi taas tivattiin vastausta johonkin. Tämä looppasi tunteja, 5 h huutosessiot oli ihan normaaleja meillä. Ja se oli nimenomaan tuollaista yksipuolista raivoamista, saattoi huutaa tunnin putkeen, vaikken enää edes sanonut mitään.
Sellainen rikkoo ihmisen.
Just tällaista meilläkin oli. /6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut. Nyt asumuserossa. Paloin loppuun.
Minkälaisia loppuunpalamisen oireita sulle tuli? Itsellä on valtava uupumus, toivottomuuden tunteita toisinaan, mutta uupumus on se kaikkein pahin. En pysty rentoutumaan kotona, koti ei aina tunnu kodilta. -ap
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut. Nyt asumuserossa. Paloin loppuun.
Sama täällä, ja sitäpaitsi, naapurin Jorella on paljon isompi meisseli...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi parit vaan nuhjuttaa yhdessä, jos se on niin vaikeaa ja molemmilla pahaolo?
Parempi olisi erota, vaikka sekään ei aina helppoa ole.
Elämä on lyhyt, siitä pitäisi nauttia.
Itsekin olen eronnut ja se oli oikea päätös. Meille molemmille.
ja silti vuodesta toiseen roikutaan tuollaisissa suhteissa....
peilissä se suurin vika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajat, henkiset rajat tehkää selviksi.
Lukekaa ja sisäistäkää ammattiaisten neuvot. Ei siis pilipaliammattilaisten.
Netissä on video (vajaa 2t luento) eräältä suomalaiselta miesteologilta, jossa kerrotaan hyvin selvästi henkisestä väkivallasta. Hän tietää myös narsismin. Harmi, jos et ymmärrä kuulemaasi. Kuuntele niin kauan, että ymmärrät kuulemasi.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä. Henkinen väkivalta on siitä niljakasta, että usein niitä tilanteita on vaikeaa edes selittää ulkopuolisille niin, että nämä oikeasti ymmärtäisivät, mistä on kyse.
Oma ex oli sellainen, että aloitti yhtäkkiä jostain asiasta raivoamisen. Hetken huudettuaan alkoi tivata minulta vastausta johonkin asiaan, ja vastasin _ihan mitä vain_, siitä tuli vain lisää polttoainetta toiseen raivokierrokseen, jonka päätteeksi taas tivattiin vastausta johonkin. Tämä looppasi tunteja, 5 h huutosessiot oli ihan normaaleja meillä. Ja se oli nimenomaan tuollaista yksipuolista raivoamista, saattoi huutaa tunnin putkeen, vaikken enää edes sanonut mitään.
Sellainen rikkoo ihmisen.
Viimeinen lause sai kyyneleet taas silmiin. Sellainen rikkoo... niin rikkoo. Mulla on ollut fyysisiä oireita, esimerkiksi ummetusta ja unettomuutta. Huuto ja raivoaminen on tosi satutttavaa. Usein valitsen olla hiljaa, koska en halua provosoida sitä raivoamista yhtään enempää. Jos sanon, että tuo ei ole normaalia ja ei voin vaan voi käyttäytyä toista kohtaan, niin alkaa raivoaminen siitä, miten HÄNELLE ei sallita mitään. Lopputulos on se, että hänellä on yhtäkkiä hyvä olla ja haluaa lopettaa "riitelyn". Usein se on itselle jo aivan liian myöhäistä millekään normaalille keskustelulle, vaan uupumus on niin rajua, että keskittyy hengittämään sisään ja ulos. Siksi minusta se engl. termi "emotional abuse" on tosi hyvä ja kuvaava, suomen vastine ei ole niin kuvaava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on todella raskasta tunnepuolella. Ensinnäkin joutuu ottamaan vastaan toisen pahaa oloa. Sitten joutuu myös tukahduttamaan omat tunteensa, koska niille ei ole tilaa tai ne ovat vääränlaisia. Lisäksi vielä kehittyy pelkoa ja jännitystä, kun on varottava, ettei raivari alkaisi. Lopulta olet vain tukahdutettu, ahdistunut tunnekimppu, joka ei itsekään enää tiedä mitä ajattelee ja miltä tuntuu. Ja uuvahdat.
Henisen väkivalan kohtena olen ollut vuosikymeniä.Sen harjoittaja on oma sisareni,itseäni lähes 8 vuotta vanhempi.Kierrän kaukaa hänet,mutta on suvun juhlia jossa pitää todella harvoin ja hän läsnä, olen netraali/kohtelias.On viellä tabu josta ei puhuta,jota ei huomata sisar kateus ja sen tuoma loputon henkinen väkivalta.Itse uskon joman kumman pitää kuolla ,enenkuin se lopuu.Koska hän on uskotava ,hänellä vakavaraisuden tuova hyvä puoliso ja minulla,ei selustaa eli miestä.Sepä se.
Vierailija kirjoitti:
Miksi parit vaan nuhjuttaa yhdessä, jos se on niin vaikeaa ja molemmilla pahaolo?
Parempi olisi erota, vaikka sekään ei aina helppoa ole.
Elämä on lyhyt, siitä pitäisi nauttia.
Itsekin olen eronnut ja se oli oikea päätös. Meille molemmille.
Mikään parisuhde ei ole pelkästään huono, kaikissa on hyviä hetkiä ollut ainakin joskus. Henkisesti väkivaltaisesta suhteesta on myös paljon vaikeampaa erota kuin väkivallattomasta huonosta suhteesta, vaikka tietenkin usein se on loppujen lopuksi hyvä ratkaisu.
Harmillisen usein henkisen väkivallan uhrit jäävät yksin eivätkä saa apua mistään. Jos yrittävät puhua kokemuksestaan, niin reaktio on, että no mitäs jäät, miksi olet niin tyhmä että et eroa. Se kuitenkin vain vaientaa ja häpäisee uhrin, jonka itsetunto ja elämänilo on muutenkin jo hakattu maanrakoon eikä voimia tehdä mitään muutoksia elämässä tai uskoa mihinkään parempaan enää ole.
Minkälaisia loppuunpalamisen oireita sulle tuli? Itsellä on valtava uupumus, toivottomuuden tunteita toisinaan, mutta uupumus on se kaikkein pahin. En pysty rentoutumaan kotona, koti ei aina tunnu kodilta. -ap
Allekirjoitan tuon kaiken. Valtava uupumus, kun tilanteesta ei ole ulospääsyä muuta kuin lähtemällä.
Minulla on oikullisesti käyttäytyvä mies, ja aina saa olla varuillaan, mistä tuuli sillä kertaa puhaltaa. Onko äreä ja puhumaton tuntikausia vai sanooko yhtäkkiä jonkin omituisen kommentin. Siihenkin on parasta vastata neutraalisti : niin..., koska tulkitsee usein äänensävyn mukaan negatiivisesti sen joo-vastauksen. Töykeää ja kulmikasta käytöstä, mutta silti mies itse ihmeen herkkänahkainen. Sitten yllättäen koskettaakin ja käy kiinni, niin että saa säikähtämään. Henkisesti raskasta tällainen yhteiselo.
Miksi olet tuossa suhteessa?