Mies ei kestä lapsen erityisyyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?

Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap

Ei siis välttämättä eikä edes kovin todennäköisesti ole nepsy ollenkaan. Vaan omaa vaan tiettyjä hankalaksi koettuja temperamenttipiirteitä kuten matala sopeutuvuus ja korkea sensitiivisyys. 

Tämä on ihan mahdollista, mutta se ei muuta itse ongelmaa eli miehen reagoimista. Ap

Mutta onko osa ongelmaa nimenomaan se että sä teet lapsesta erityislapsen? Ehkä miehesi ärtyy juuri siksi?

Millä tavalla teen lapsesta erityisen? En mielestäni tee enkä koskaan kutsu häntä erityislapseksi. Ap

Täälläkin koko ajan teet niin.

Kyllä. Tiivistääkseni asiaa ja ilmaistakseni asian niin, että suurin osa lukijoista ymmärtäisi tilanteen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?

Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap

Ei siis välttämättä eikä edes kovin todennäköisesti ole nepsy ollenkaan. Vaan omaa vaan tiettyjä hankalaksi koettuja temperamenttipiirteitä kuten matala sopeutuvuus ja korkea sensitiivisyys. 

Tämä on ihan mahdollista, mutta se ei muuta itse ongelmaa eli miehen reagoimista. Ap

Mutta onko osa ongelmaa nimenomaan se että sä teet lapsesta erityislapsen? Ehkä miehesi ärtyy juuri siksi?

Millä tavalla teen lapsesta erityisen? En mielestäni tee enkä koskaan kutsu häntä erityislapseksi. Ap

Täälläkin koko ajan teet niin.

Kyllä. Tiivistääkseni asiaa ja ilmaistakseni asian niin, että suurin osa lukijoista ymmärtäisi tilanteen. Ap

Ja pieleen meni. Aloituksesi tulisi kuulua: Lapsemme saa helposti raivareita ja mieheni ei niitä jaksa. Mitä teen? Vastaus: Semmosta se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinä sitten hoidat nuo tilanteet, kuten tuon "vaikeutta kestää muutoksia"? Annat lapselle kaikessa periksi?

En anna periksi. Vaan ennakoin, pilkon tilanteita pienemmiksi osiksi, käytän välillä kuvakortteja apuna, poistan ylimääräisiä ärsykkeitä tilanteista, kannustan paljon jne.

Ap

Miksi sain näistä alapeukun? Minulle on neuvottu nämä keinot ja ne oikeasti toimii ja auttaa. Ap

Ja miehesikö ei näitä osaa käyttää?

Ei. En tiedä miksi ei niitä käytä. Eikö osaa vai eikö halua vai mikä. Olen ne hänelle neuvonut kyllä. Ja näyttänyt. Ap

Tottakai osaisi, halusta siis varmasti kiinni. Hän ei ehkä näe lasta erityislapsena kuten sinä ja siksi nuo tuntuu turhilta.

Minulle on ihan sama onko lapsi erityislapsi vai ei, koska emme asiaa vielä pitkään aikaan tiedä, mutta kun nuo keinot kerran toimii niin miksi ei sitten käytä niitä, vaikka ei näkisi lasta erityislapsena? En tiedä vastausta tähän.

Ap

Moni ei näe tarpeelliseksi normaalilapselle kaikenmaailman kuvia ja hössötystä. Jos ne toimii niin hyvin, miksi tilanteita edelleen on ongelmaksi asti?

Jos kerran lapsi on täysin normaali (eikä esim tarvitse ns. kaikenmaailman kuvia), niin miksi isä sitten häipyilee ja hermostuu arjen tilanteissa?

Ap

Ihan jokaiselle aikuiselle annetaan neuvoksi poistua, jos ei jaksa.

Ymmärrän tämän neuvon. Mutta on hankala elää perhe-elämää, jos toinen vanhemmista koko ajan häipyy (kun ei jaksa). Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinä sitten hoidat nuo tilanteet, kuten tuon "vaikeutta kestää muutoksia"? Annat lapselle kaikessa periksi?

En anna periksi. Vaan ennakoin, pilkon tilanteita pienemmiksi osiksi, käytän välillä kuvakortteja apuna, poistan ylimääräisiä ärsykkeitä tilanteista, kannustan paljon jne.

Ap

Miksi sain näistä alapeukun? Minulle on neuvottu nämä keinot ja ne oikeasti toimii ja auttaa. Ap

Ja miehesikö ei näitä osaa käyttää?

Ei. En tiedä miksi ei niitä käytä. Eikö osaa vai eikö halua vai mikä. Olen ne hänelle neuvonut kyllä. Ja näyttänyt. Ap

Tottakai osaisi, halusta siis varmasti kiinni. Hän ei ehkä näe lasta erityislapsena kuten sinä ja siksi nuo tuntuu turhilta.

Minulle on ihan sama onko lapsi erityislapsi vai ei, koska emme asiaa vielä pitkään aikaan tiedä, mutta kun nuo keinot kerran toimii niin miksi ei sitten käytä niitä, vaikka ei näkisi lasta erityislapsena? En tiedä vastausta tähän.

Ap

Moni ei näe tarpeelliseksi normaalilapselle kaikenmaailman kuvia ja hössötystä. Jos ne toimii niin hyvin, miksi tilanteita edelleen on ongelmaksi asti?

Jos kerran lapsi on täysin normaali (eikä esim tarvitse ns. kaikenmaailman kuvia), niin miksi isä sitten häipyilee ja hermostuu arjen tilanteissa?

Ap

Ihan jokaiselle aikuiselle annetaan neuvoksi poistua, jos ei jaksa.

Ymmärrän tämän neuvon. Mutta on hankala elää perhe-elämää, jos toinen vanhemmista koko ajan häipyy (kun ei jaksa). Ap

Onhan se niin, mutta lapsien kanssa se on tuota niin kauan kun molemmat kasvaa vanhempina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinä sitten hoidat nuo tilanteet, kuten tuon "vaikeutta kestää muutoksia"? Annat lapselle kaikessa periksi?

En anna periksi. Vaan ennakoin, pilkon tilanteita pienemmiksi osiksi, käytän välillä kuvakortteja apuna, poistan ylimääräisiä ärsykkeitä tilanteista, kannustan paljon jne.

Ap

Miksi sain näistä alapeukun? Minulle on neuvottu nämä keinot ja ne oikeasti toimii ja auttaa. Ap

Ja miehesikö ei näitä osaa käyttää?

Ei. En tiedä miksi ei niitä käytä. Eikö osaa vai eikö halua vai mikä. Olen ne hänelle neuvonut kyllä. Ja näyttänyt. Ap

Tottakai osaisi, halusta siis varmasti kiinni. Hän ei ehkä näe lasta erityislapsena kuten sinä ja siksi nuo tuntuu turhilta.

Minulle on ihan sama onko lapsi erityislapsi vai ei, koska emme asiaa vielä pitkään aikaan tiedä, mutta kun nuo keinot kerran toimii niin miksi ei sitten käytä niitä, vaikka ei näkisi lasta erityislapsena? En tiedä vastausta tähän.

Ap

Moni ei näe tarpeelliseksi normaalilapselle kaikenmaailman kuvia ja hössötystä. Jos ne toimii niin hyvin, miksi tilanteita edelleen on ongelmaksi asti?

Erityislasten kanssa niitä tilanteita nyt vain tulee, eikä kaikkea pysty ennakoimaan. Esimerkki; ollaan lähdössä mummolaan ja asia on lapselle kuvakorttien avulla selitetty, mutta mummo ilmoittaakin sairastuneensa, lapsi pettyy ja reagoi tavallaan. Vaatteen sauma painaa, vaikka pitäisi jo olla menossa. Vaatteet lapsi on pukenut kuvakorttien osoittamassa järjestyksessä, mutta lapsi huutaa lattialla punaisena, kun se sauma painaa. Päiväkodissa on ollut tavallista levottomampaa ja lapsi on muutenkin väsynyt koska nukkui huonosti (tyypillistä mm. autisteille). Tavallisesti isä hakee lapsen tiistaisin päiväkodista, mutta onkin estynyt ja äiti hakee. Tästä seuraa melttari päiväkodin eteisessä. Näitä tilanteita ja esimerkkejä on lukemattomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?

Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap

Ei siis välttämättä eikä edes kovin todennäköisesti ole nepsy ollenkaan. Vaan omaa vaan tiettyjä hankalaksi koettuja temperamenttipiirteitä kuten matala sopeutuvuus ja korkea sensitiivisyys. 

Tämä on ihan mahdollista, mutta se ei muuta itse ongelmaa eli miehen reagoimista. Ap

Mutta onko osa ongelmaa nimenomaan se että sä teet lapsesta erityislapsen? Ehkä miehesi ärtyy juuri siksi?

Millä tavalla teen lapsesta erityisen? En mielestäni tee enkä koskaan kutsu häntä erityislapseksi. Ap

Täälläkin koko ajan teet niin.

Kyllä. Tiivistääkseni asiaa ja ilmaistakseni asian niin, että suurin osa lukijoista ymmärtäisi tilanteen. Ap

Ja pieleen meni. Aloituksesi tulisi kuulua: Lapsemme saa helposti raivareita ja mieheni ei niitä jaksa. Mitä teen? Vastaus: Semmosta se on.

Ei tämä aloitus raivareita koske.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sinä sitten hoidat nuo tilanteet, kuten tuon "vaikeutta kestää muutoksia"? Annat lapselle kaikessa periksi?

En anna periksi. Vaan ennakoin, pilkon tilanteita pienemmiksi osiksi, käytän välillä kuvakortteja apuna, poistan ylimääräisiä ärsykkeitä tilanteista, kannustan paljon jne.

Ap

Miksi sain näistä alapeukun? Minulle on neuvottu nämä keinot ja ne oikeasti toimii ja auttaa. Ap

Ja miehesikö ei näitä osaa käyttää?

Ei. En tiedä miksi ei niitä käytä. Eikö osaa vai eikö halua vai mikä. Olen ne hänelle neuvonut kyllä. Ja näyttänyt. Ap

Tottakai osaisi, halusta siis varmasti kiinni. Hän ei ehkä näe lasta erityislapsena kuten sinä ja siksi nuo tuntuu turhilta.

Minulle on ihan sama onko lapsi erityislapsi vai ei, koska emme asiaa vielä pitkään aikaan tiedä, mutta kun nuo keinot kerran toimii niin miksi ei sitten käytä niitä, vaikka ei näkisi lasta erityislapsena? En tiedä vastausta tähän.

Ap

Moni ei näe tarpeelliseksi normaalilapselle kaikenmaailman kuvia ja hössötystä. Jos ne toimii niin hyvin, miksi tilanteita edelleen on ongelmaksi asti?

Erityislasten kanssa niitä tilanteita nyt vain tulee, eikä kaikkea pysty ennakoimaan. Esimerkki; ollaan lähdössä mummolaan ja asia on lapselle kuvakorttien avulla selitetty, mutta mummo ilmoittaakin sairastuneensa, lapsi pettyy ja reagoi tavallaan. Vaatteen sauma painaa, vaikka pitäisi jo olla menossa. Vaatteet lapsi on pukenut kuvakorttien osoittamassa järjestyksessä, mutta lapsi huutaa lattialla punaisena, kun se sauma painaa. Päiväkodissa on ollut tavallista levottomampaa ja lapsi on muutenkin väsynyt koska nukkui huonosti (tyypillistä mm. autisteille). Tavallisesti isä hakee lapsen tiistaisin päiväkodista, mutta onkin estynyt ja äiti hakee. Tästä seuraa melttari päiväkodin eteisessä. Näitä tilanteita ja esimerkkejä on lukemattomia.

Niin? Ennakointi on mennyt pieleen tai sit lapsi on vaan lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?

Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap

Ja ikä oli ? Kaksi vai neljä vuotias ? Joille nuo on normaaleja piirteitä kun uhmaikä pukkaa päälle. Lapset nyt muutenkin jumittaa, ja riehaantuvat kun tulee jotain muutoksia arkeen.

Mitä merkitystä tuolla lopulta on, että osoittautuuko lapsi lopulta nepsyksi vai ei? Vai oliko kyseessä vain normaali uhmaikä tms. Olennaista on se, että isä ei kestä näitä piirteitä lapsessa.

Ap

Joo, mä olen nyt ap:n puolella tässä. Sillä ei ole mitään, siis kerta kaikkiaan mitään, väliä, että millaisia ne erityispiirteet on, onko diagnoosia jne., vaan sen isän kuuluisi olla ihan yhtä vastuullinen vanhempi kuin sen äidinkin. Myös ihan normilapsien isät osaa tuolla tavalla luistaa vastuista vedoten jos mihinkin selitykseen. Lapsen erityispiirteet ei ole mikään selitys sille, että isä sluibaa vastuustaan, pakoilee velvollisuuksiaan kasvattaa ja käyttäytyy huonosti.

Mä en tajua näitä, ketkä yrittää sälyttää syytä lapselle ja lapsen piirteisiin, osa myös lapsen äitiin (varmaan onkin äidin vika, ettei isä hoida hommiaan, jepjep). Isä on lapsen tasolle jäänyt lusmupaska, jos ei kykene käsittelemään lapsensa haasteita ja kasvattamaan lasta, vaikka on varmaan täysillä ollut mukana lapsentekopuuhissa.

Ja joo, itsehän en siis tosiaankaan pystyisi olemaan parisuhteessa tuollaisen miehen kanssa, koska en voisi arvostaa häntä enää pätkääkään, kun tuo vastuuttomuus on käynyt ilmi. Yksinhuoltajana yleensä lähipiiri tarjoaa apujaan hanakammin (kun tajuavat, että se perheen isä on ihan nolla tuossa hommassa) ja myös voi hakea tukiperhettä, käyttää maksullisia lastenhoitajia jne. Aika paljon tuossa menee äidiltä energiaa isän tekemisten tai tekemättä jättämisten vuoksi ärsyyntymiseen ja pettymyksiin, että voi olla, että yksinhuoltajana elämä olisi jopa tasapainoisempaan ja ennakoitavampaa.

No mitä jos ei vain jaksa erityispiirteitä. Sitten ei jaksa. Sitten häipyilee. Mitäs siitä rutkutatte, niin voi käydä.

Vierailija kirjoitti:

En kestäisi itsekään. Tuttavallani on erityislapsi ja olen monesti miettinyt, että hänen asemassaan hankkiutuisin lapsesta eroon keinolla millä hyvänsä. Aina on se riski, ettei lapsi ole normaali, mutta itselleni erityislapsi olisi pahin painajainen.

Muistathan ehkäisyn, kukaan lapsi ei ansaitse olla vanhempansa pahin painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko hän tavallinen vai nepsy? Et myöskään kuvaillut millään tavalla.

Diagnoosia ei ole mutta piirteitä on.

En halua ryhtyä kuvailemaan lasta nyt tänne tarkemmin kun pointti ei ole lapsessa vaan isässä ja miten elää arkea perheenä.

Ap

Kyllä pitää kuvailla, jotta tiedetään, mihin isä reagoi.

Se, että isä reagoi johonkin, mihin esimerkiksi sinä et reagoisi ei oikeastaan ole merkityksellistä. Jokaisen resilienssi ja tunnetaidot ovat omanlaisiaan, samoin tempperamentti. Siksikään ei ole tarpeen kuvailla ja tehdä ketjusta lapsen tai isän haukkumaketjua.

-nepsyn bonusäiti

Sehän on isän haukkumisketju alunalkaenkin. Kun kyseessä on vain erilainen tapa reagoida ja tuntea, ihan turha on rääkyä miten mies on paska.

-eri

Mieskin vois vaikka kasvaa aikuiseksi ja opetella sietämään lastaan muutoinkin kuin hyväntuulisena. Ei vanhempi voi miten sattuu reagoida lapsen uhmaan, vaikka ei itsestä tunnukaan kivalle.

Ei tietenkään kannattaisi niin, mutta kun reagoi, niin reagoi. Miksi apn pitäisi lähteä kasvattamaan miestäänkin?

Joo eipä niiltä miehiltä voi mitään vaatia. Jos se ei kestä lapsen kiukuttelua niin voi voi, kyllä äiti hoitaa.

No en minä ainakaan lähtisi vaatimaan lasteni isältä totaali muuttumista uhmaiän vuoksi. Enpä tollaiseen muutokseen itsekään käskemällä kykenisi. Kaikki kasvaa vanhemmiksi, edes äidit ei synnäriltä poistu täydellisinä.

Paha kyllä, kaikki eivät kasva vanhemmiksi, eivätkä aikuistu. Sitä vaan ei ole helppo etukäteen tietää, ja monelle äidille käy niin, että pienen lapsen lisäksi on ohjattavana täysi-ikäinen, jonkun toisen äidin lapsi. Tunnistan APn tilanteen. Meillä ei loppujen lopuksi vastuuton vanhempi voinut edes käydä sairaalassa lapsensa luona, eikä jättämässä hyvästejä kuolleelle lapselleen.

AP mietti eroa, onko sitten vieläkin vaikeampaa. Kokemuksesta: ei vaikeudet mihinkään lopu, mutta se ainakin loppuu, että kun kuvittelee ja odottaa toisen vanhemman auttavan, kun on vaikea tilanne, niin eron jälkeen tietää, ettei apua tule. Yhdessä ollessa sitä vielä saattaa odottaa ja toivoa, pettyäkseen. Tyhjän saa pyytämättäkin.

Vierailija kirjoitti:

Oletko jutellut miehen kanssa rauhallisena hetkenä lapsen tilanteesta esim

- mikä tilanteessa tuntuu raskaalta

- miten teidän tilannetta voisi helpottaa

- miten mies näkee tulevaisuuden

Eli jos miehelle on vaikka erityisen rankkaa lapsen pitämä kova melu niin voisiko mies pitää vastamelukuulokkeita välillä kotona ja saada näin aikaa vähemmällä melulle. Tai voitteko sopia molemmille lapsivapaata aikaa vaikka tunnin tai pari viikossa niin että toinen vie lapsen silloin muualle touhuamaan esim uimahalliin, kirjastoon, mäkeä laskemaan, kävelylle, mummolassa käymään jne. Auttaisiko jaksamisessa kun kumpikin tietäisi että tiistaina mies hoitaa lasta 2 tuntia yksin ja torstaina nainen. Eli tietäisi milloin itsellä on hiljaista omaa aikaa kotona.

Oletteko hakeneet ammattilaisilta apua tilanteeseen? Onko teillä varaa palkata joskus lastenhoitaja muutamaksi tunniksi ja hoitaa parisuhdetta välillä.

Voiko mies olla huolissaan miten lapsi tulee selviämään vaikka koulussa tai aikuisena? Auttaisiko jos pääsisi keskustelemaan asioista?

Tsemppiä ap! Toivottavasti löydät tilanteeseen apua.

Vastamelukuulokkeet? Varmaan ap:n pitää nekin hankkia miehelle.

Jos normaali keskustelu tilanteesta puolison kanssa ei auta tai toimi, ei aikuista ihmistä voi pakottaa. Vaikka olisi kyse vanhemman velvollisuuksista, jos ei omaan ymmärrykseen mahdu asettaa vanhemmuutta oman mukavuuden edelle.

Tietoa ja neuvoja on kyllä saatavilla.

Meille ehdotettiin aikanaan lapsen viemistä kasvatusneuvolaan erityisyyden ja omalaatuiseen käytöksen takia. Lapsen isän mielestä kaikki oli kuitenkin ok,joten asia jäi sitten hoitamatta. Kummankin luonne on samankaltainen, eli itsekeskeisyyttä, sosiaalista kömpelyyttä, epäkäytännöllisyyttä. Olisin toki halunnut selvittää, mistä kaikki johtui, niin että lapsi edes jotenkin pärjäisi tulevaisuudessa eikä syrjäytyisi. Mies kuitenkin puolustaa raivoisasti lasta eikä anna tämän itsenäistyä. Ehkä heidän olisi sitten parempi asua keskenään, kun yksin en voi asialle mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?

Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap

Ja ikä oli ? Kaksi vai neljä vuotias ? Joille nuo on normaaleja piirteitä kun uhmaikä pukkaa päälle. Lapset nyt muutenkin jumittaa, ja riehaantuvat kun tulee jotain muutoksia arkeen.

Mitä merkitystä tuolla lopulta on, että osoittautuuko lapsi lopulta nepsyksi vai ei? Vai oliko kyseessä vain normaali uhmaikä tms. Olennaista on se, että isä ei kestä näitä piirteitä lapsessa.

Ap

Joo, mä olen nyt ap:n puolella tässä. Sillä ei ole mitään, siis kerta kaikkiaan mitään, väliä, että millaisia ne erityispiirteet on, onko diagnoosia jne., vaan sen isän kuuluisi olla ihan yhtä vastuullinen vanhempi kuin sen äidinkin. Myös ihan normilapsien isät osaa tuolla tavalla luistaa vastuista vedoten jos mihinkin selitykseen. Lapsen erityispiirteet ei ole mikään selitys sille, että isä sluibaa vastuustaan, pakoilee velvollisuuksiaan kasvattaa ja käyttäytyy huonosti.

Mä en tajua näitä, ketkä yrittää sälyttää syytä lapselle ja lapsen piirteisiin, osa myös lapsen äitiin (varmaan onkin äidin vika, ettei isä hoida hommiaan, jepjep). Isä on lapsen tasolle jäänyt lusmupaska, jos ei kykene käsittelemään lapsensa haasteita ja kasvattamaan lasta, vaikka on varmaan täysillä ollut mukana lapsentekopuuhissa.

Ja joo, itsehän en siis tosiaankaan pystyisi olemaan parisuhteessa tuollaisen miehen kanssa, koska en voisi arvostaa häntä enää pätkääkään, kun tuo vastuuttomuus on käynyt ilmi. Yksinhuoltajana yleensä lähipiiri tarjoaa apujaan hanakammin (kun tajuavat, että se perheen isä on ihan nolla tuossa hommassa) ja myös voi hakea tukiperhettä, käyttää maksullisia lastenhoitajia jne. Aika paljon tuossa menee äidiltä energiaa isän tekemisten tai tekemättä jättämisten vuoksi ärsyyntymiseen ja pettymyksiin, että voi olla, että yksinhuoltajana elämä olisi jopa tasapainoisempaan ja ennakoitavampaa.

Minusta kyllä kuulostaa siltä että ap on ottanut projektikseen sekä lapsen että isän. Ihan normaalilta hänen lapsensa kuulostaa ja ap tekee kärpäsestä härkäsen noilla kuvakorteillaan ja hyysäämisellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?

Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap

Ja ikä oli ? Kaksi vai neljä vuotias ? Joille nuo on normaaleja piirteitä kun uhmaikä pukkaa päälle. Lapset nyt muutenkin jumittaa, ja riehaantuvat kun tulee jotain muutoksia arkeen.

Mitä merkitystä tuolla lopulta on, että osoittautuuko lapsi lopulta nepsyksi vai ei? Vai oliko kyseessä vain normaali uhmaikä tms. Olennaista on se, että isä ei kestä näitä piirteitä lapsessa.

Ap

Joo, mä olen nyt ap:n puolella tässä. Sillä ei ole mitään, siis kerta kaikkiaan mitään, väliä, että millaisia ne erityispiirteet on, onko diagnoosia jne., vaan sen isän kuuluisi olla ihan yhtä vastuullinen vanhempi kuin sen äidinkin. Myös ihan normilapsien isät osaa tuolla tavalla luistaa vastuista vedoten jos mihinkin selitykseen. Lapsen erityispiirteet ei ole mikään selitys sille, että isä sluibaa vastuustaan, pakoilee velvollisuuksiaan kasvattaa ja käyttäytyy huonosti.

Mä en tajua näitä, ketkä yrittää sälyttää syytä lapselle ja lapsen piirteisiin, osa myös lapsen äitiin (varmaan onkin äidin vika, ettei isä hoida hommiaan, jepjep). Isä on lapsen tasolle jäänyt lusmupaska, jos ei kykene käsittelemään lapsensa haasteita ja kasvattamaan lasta, vaikka on varmaan täysillä ollut mukana lapsentekopuuhissa.

Ja joo, itsehän en siis tosiaankaan pystyisi olemaan parisuhteessa tuollaisen miehen kanssa, koska en voisi arvostaa häntä enää pätkääkään, kun tuo vastuuttomuus on käynyt ilmi. Yksinhuoltajana yleensä lähipiiri tarjoaa apujaan hanakammin (kun tajuavat, että se perheen isä on ihan nolla tuossa hommassa) ja myös voi hakea tukiperhettä, käyttää maksullisia lastenhoitajia jne. Aika paljon tuossa menee äidiltä energiaa isän tekemisten tai tekemättä jättämisten vuoksi ärsyyntymiseen ja pettymyksiin, että voi olla, että yksinhuoltajana elämä olisi jopa tasapainoisempaan ja ennakoitavampaa.

Miksi ap ottaa itseensä miehensä reaktioista? Jos mies hoitaa isyytensä muuten mallikkaasti ja vain nuo tietyt tilanteet on haastavia hänelle, silloin ap sit ne hoitaa. Se on se hänen osuus.

Ap, mun lapsen tutkimukset alkoi päiväkoti-iässä ja epäilyjä oli pitkään. Dg tuli kun oli 6v mistä olen iloinen niin sai aloittaa koulun tukitoimet kunnossa. Eli kyllä pk ikäisiä tutkitaan, koita jutella päikyssä ja neuvolassa, ovat joskus arkoja sanomaan ja asiaa lykätåän turhaan.

Miehellä voi olla itsellään piirteitä myös ja reagoi siksikin vaikeasti. Häntä on saatettu rangaista pienenä samanlaisesta käytöksestä ja tunne tulee syvältä. Erityislapsen vanhemmuuteen kasvaminen on aina myös tietynlainen suruprosessi, luopumista jostain ajatuksesta tai kuvitelmasta. Mies saattaa käydä rankasti näitä tunteita läpi ilman että saa kiinni yhtään mistä on kyse.

Esim autismiliiton vertaistuessa ei kysellä diagnooseja, voit osallistua vaikka on "vain" epäily tai piirteitä. Käytännön vinkit toimivat myös yhtä lailla ennen ja jälkeen dg:n. Kannattaa tutustua ja koittaa syöttää miehellekin oppeja. Isoin työ on henkisellä puolella hyväksyä, se vie aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Menkää jollekin sopeutumisvalmennus kurssille tai ohjatulle lomalle perheenä ? Kela ainakin järjestää näitä . Saa vertaistukea ja arjen ohjeita erityislapsen kanssa .

Sopeutumisvalmennuskurssille ei voi hakea ilman diagnoosia, ja lääkärin lähete tarvitaan.

Tuli tästä miehen kuvauksesta mieleen Simpsonien yksi kohtaus.

Homer: Yeah, sure, for you, a baby's all fun and games. For me, it's diaper changes and midnight

feelings.

Lisa: Doesn't Mom do all that stuff?

Homer: Yeah, but I have to hear about it.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsen piirteet ovat olennaisia siksi, että lapsella ei ole diagnoosia. Diagnoosin puute voi johtua kahdesta syystä. Joko lapsi on pieni, ja diagnoosi ei vielä ole ollut ajankohtainen, tai oikeasti kyseessä ei ole millään tavalla nepsy lapsi vaan esim rajaton, jonka touhuja selitellään nepsyydellä. Nepsyjä kun oikeasti kuuluu kasvattaa ihan kuten kaikkia muitakin lapsia. Eli onko ongelma siinä, että vanhemmilla on ihan eri tulkinta koki tilanteesta, vai se, että lapsen kanssa vaan on tosi vaikeaa?

Ok. Piirteet on aistiyliherkkyyttä, jumiutumista, vaikeutta kestää muutoksia ja suuri tarve pilkuntarkoille rutiineille. Rajaton ei ole. Piirteet lieviä ja ikä vasta päiväkoti-iässä, siksi ei tutkita. Ap

Ja ikä oli ? Kaksi vai neljä vuotias ? Joille nuo on normaaleja piirteitä kun uhmaikä pukkaa päälle. Lapset nyt muutenkin jumittaa, ja riehaantuvat kun tulee jotain muutoksia arkeen.

Mitä merkitystä tuolla lopulta on, että osoittautuuko lapsi lopulta nepsyksi vai ei? Vai oliko kyseessä vain normaali uhmaikä tms. Olennaista on se, että isä ei kestä näitä piirteitä lapsessa.

Ap

Joo, mä olen nyt ap:n puolella tässä. Sillä ei ole mitään, siis kerta kaikkiaan mitään, väliä, että millaisia ne erityispiirteet on, onko diagnoosia jne., vaan sen isän kuuluisi olla ihan yhtä vastuullinen vanhempi kuin sen äidinkin. Myös ihan normilapsien isät osaa tuolla tavalla luistaa vastuista vedoten jos mihinkin selitykseen. Lapsen erityispiirteet ei ole mikään selitys sille, että isä sluibaa vastuustaan, pakoilee velvollisuuksiaan kasvattaa ja käyttäytyy huonosti.

Mä en tajua näitä, ketkä yrittää sälyttää syytä lapselle ja lapsen piirteisiin, osa myös lapsen äitiin (varmaan onkin äidin vika, ettei isä hoida hommiaan, jepjep). Isä on lapsen tasolle jäänyt lusmupaska, jos ei kykene käsittelemään lapsensa haasteita ja kasvattamaan lasta, vaikka on varmaan täysillä ollut mukana lapsentekopuuhissa.

Ja joo, itsehän en siis tosiaankaan pystyisi olemaan parisuhteessa tuollaisen miehen kanssa, koska en voisi arvostaa häntä enää pätkääkään, kun tuo vastuuttomuus on käynyt ilmi. Yksinhuoltajana yleensä lähipiiri tarjoaa apujaan hanakammin (kun tajuavat, että se perheen isä on ihan nolla tuossa hommassa) ja myös voi hakea tukiperhettä, käyttää maksullisia lastenhoitajia jne. Aika paljon tuossa menee äidiltä energiaa isän tekemisten tai tekemättä jättämisten vuoksi ärsyyntymiseen ja pettymyksiin, että voi olla, että yksinhuoltajana elämä olisi jopa tasapainoisempaan ja ennakoitavampaa.

Miksi ap ottaa itseensä miehensä reaktioista? Jos mies hoitaa isyytensä muuten mallikkaasti ja vain nuo tietyt tilanteet on haastavia hänelle, silloin ap sit ne hoitaa. Se on se hänen osuus.

Meidän nuorempi lapsi on aina ollut hyvin temperamenttinen ja uhmaiät on olleet sitä että hän helposti jumittaa ja on todella omapäinen. Lasten isä ei ole jaksanut näitä tilanteita kuin hetken aina kerrallaan ja silloin minä olen ne hoitanut, tietenkin. Hän on todella hyvä isä lapsille eikä kertaakaan ole tullut mieleen hajottaa perhettä tuon takia. Teini-ikä on ollut sit hyvin helppo hänellä, kun ne hankalat tilanteet on yhdessä opeteltu jo aiemmin. En kyllä ihan ymmärrä miksi sitä miestä pitää syyttää ja väkisin kaivaa hänestä ongelma esiin. Mulla on sit omat asiat, joissa en ole lähellekään yhtä pitkäpinnainen kuin isä, hän hoitaa ne.

Saan tästä alapeukkua, mutta entä jos eroaisit lapsesta etkä miehestä? Jos mies on siis muuten hyvä. Keskittykää toisiinne ja ehkä jossain vaiheessa hankitte uuden vähemmän erityisen lapsen.