Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen keski-ikäinen nainen ja kuvittelen olevani teini
15.02.2023 |
Tuli mieleen siitä Vaasan naisesta, joka kävi lasten kerhossa, että itse en menisi noin pitkälle, mutta elän kuvitellen olevani vieläkin teini. Minulla on traumaattinen tausta lapsuudessa nuoruudessa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sekä hyväksikäyttöä. En ole koskaan aikuistunut normaalisti. En ole motivoitunut opiskelemaan aikoinaan, en käymään töissä, en ole halunnut tehdä lapsia, enkä oikein sitoutua mihinkään tai ottaa vastuuta mistään. Ajelehtinut elämässä tehden mitä milloinkin huvittanut (vrt. teinit, jotka tekevät vain mitä huvittaa) muuttanut kymmeniä kertoja, parisuhde on, mutta siinä olen, kuin teini ja puoliso on jokin isän korvike. Lähinnä käytän aikani keskittymällä ulkonäkööni, shoppailemalla, lorvailemalla, ostoskeskuksissa, musaa kuuntelemalla, energiajuomia litkien. Pukeudun teinimäisen nuorekkaasti ostaen usein vaatteita ja kenkiä nuorten osastoilta. Viihdyn hyvin nuorten seurassa ja haaveilen, että paras ystäväni olisi joku teini/nuori. Kaipaan usein paljon aikoja jolloin olin teini, vaikkei se ollutkaan niin onnellista aikaa, mutta sitä ulkonäköä, vartaloa, tyyliä ja aika-kautta. Kuuntelen sen ajan musiikkia ja muistelen paljon. Kaikki paheni, kun äitini sairastui vasta vakavasti ja masennuin siitä. Tuntuu, että menetin viimeisen linkin niihin ihaniin aikoihin, kaikki traumat jysähti päälle ja teini-oireet voimistui rytisten. Tuntuu, ettei millään muulla, kuin teineilyllä ole enää edes väliä. Ja tämä kuuluu myös seksuaaliseen identiteettiini. Diagnosoitu myös epävakaa, mutta itse luulen, että traumat plus jotain muuta. Mitä ajatuksia herättää? Onko muita kaltaisiani? Nainen45
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Minun exäni on menettänyt äitinsä teini-ikäisenä. Monella tapaa hän on jäänyt tähän kehitysvaiheeseen jumiin, mikä näkyy vastuun välttelynä, mustavalkoisena ja järjenvastaisena ajatteluna, lapsellisina raivokohtauksina, vastuun välttelynä, lapsellisuutena sekä ennen kaikkea naisystävien laittamisena äidin rooliin. Hän tykkää lapsellisista elokuvista, pelaa liikas tietokonepelejä ja lopetti opiskelutkin voidakseen pelata, pakenee pahaa oloa eskapistisesti päihteisiin ja viihteeseen, elättelee epärealistisia kuvitelmia, ei maksa laskujaan ja menetti luottotietonsa yms. Naisilta vaatii huolenpitoa ja kohtuutota vastuun ottamista kotitöissä ja hänen hyvinvoinnistaan, kuppaa rahaa läheisiltään ja käyttää sitä holtittomasti. Nämä kaikki asiat pohjautuvat mielestäni tähän käsittelemättömään äititraumaan, jota ei tietenkään voi mennä puimaan terapiaan koska se vaatisi sen tason vastuun ottamista ja asioihin sitoutumista, johon tällaisen kypsyysasteen henkilö ei kerta kaikkiaan kykene.
Mikä on parisuhteessa sopiva määrä huolenpitoa, mikä taas liiallista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä uutinen se on että keski-ikäinen nainen kuvittelee olevansa teini? KAIKKIHAN ne kuvittelee näyttävänsä 20-vuotiailta.
:=DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Harmi ettet ymmärrä lukemaasi vaikka lukea osaatkin :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun exäni on menettänyt äitinsä teini-ikäisenä. Monella tapaa hän on jäänyt tähän kehitysvaiheeseen jumiin, mikä näkyy vastuun välttelynä, mustavalkoisena ja järjenvastaisena ajatteluna, lapsellisina raivokohtauksina, vastuun välttelynä, lapsellisuutena sekä ennen kaikkea naisystävien laittamisena äidin rooliin. Hän tykkää lapsellisista elokuvista, pelaa liikas tietokonepelejä ja lopetti opiskelutkin voidakseen pelata, pakenee pahaa oloa eskapistisesti päihteisiin ja viihteeseen, elättelee epärealistisia kuvitelmia, ei maksa laskujaan ja menetti luottotietonsa yms. Naisilta vaatii huolenpitoa ja kohtuutota vastuun ottamista kotitöissä ja hänen hyvinvoinnistaan, kuppaa rahaa läheisiltään ja käyttää sitä holtittomasti. Nämä kaikki asiat pohjautuvat mielestäni tähän käsittelemättömään äititraumaan, jota ei tietenkään voi mennä puimaan terapiaan koska se vaatisi sen tason vastuun ottamista ja asioihin sitoutumista, johon tällaisen kypsyysasteen henkilö ei kerta kaikkiaan kykene.
Mikä on parisuhteessa sopiva määrä huolenpitoa, mikä taas liiallista?
Tasapainoisessa parisuhteessa kannatellaan puolin ja toisin. Tällaisissa suhteissa joissa kehitys on pysähtynyt traumaiän tasolle ja henkilö etsii parisuhteessa itselleen vanhemman korviketta, huolenpito on yksisuuntaista ja kumppanille laitetaan vastuu sellaisista asioista, jotka kerta kaikkiaan pitäisi hoitaa itse. Esimerkkinä vaikka omien laskujen maksaminen, se pitäisi ihmisen handlata itse. Terveessä parisuhteessa myöskään kumppanin ei pitäisi joutua käyttämään todella suurta osaa ajastaan ja henkisistä/emotionaalisista resursseistaan toisen ihmisen pahan olon ja raivokohtausten selvittelyyn. Tätä voi vaatia vanhempi/lapsi-dynamiikassa Toki surun ja kriisin käsittely on asia erikseen, mutta normaalissa arjessa se on liikaa. Rajat voivat olla häilyviä, mutta selkeästi jos yksi hoitaa talouden ja vastuut ja toinen pelaa ja kiukuttelee, huolenpitoa on vastuunottajalla liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun exäni on menettänyt äitinsä teini-ikäisenä. Monella tapaa hän on jäänyt tähän kehitysvaiheeseen jumiin, mikä näkyy vastuun välttelynä, mustavalkoisena ja järjenvastaisena ajatteluna, lapsellisina raivokohtauksina, vastuun välttelynä, lapsellisuutena sekä ennen kaikkea naisystävien laittamisena äidin rooliin. Hän tykkää lapsellisista elokuvista, pelaa liikas tietokonepelejä ja lopetti opiskelutkin voidakseen pelata, pakenee pahaa oloa eskapistisesti päihteisiin ja viihteeseen, elättelee epärealistisia kuvitelmia, ei maksa laskujaan ja menetti luottotietonsa yms. Naisilta vaatii huolenpitoa ja kohtuutota vastuun ottamista kotitöissä ja hänen hyvinvoinnistaan, kuppaa rahaa läheisiltään ja käyttää sitä holtittomasti. Nämä kaikki asiat pohjautuvat mielestäni tähän käsittelemättömään äititraumaan, jota ei tietenkään voi mennä puimaan terapiaan koska se vaatisi sen tason vastuun ottamista ja asioihin sitoutumista, johon tällaisen kypsyysasteen henkilö ei kerta kaikkiaan kykene.
Jos kiinnostaa, karso Sam Vakninin videoita aiheesta. Kuulostaa, että eksäsi on narsisti ja sen pohjalla on aina äititrauma. Etsivät naisesta äitiä ja kuppaavat kaikilta rahaa ja palveluksia ja ovat vastuuttomia ja ottajia, jotka eivät osaa antaa.
Tämä on joillakin ihmisillä perinnöllinen piirre. Taustalta löytyy helposti neurologisia syitä. Elämän muutokset, vaatimukset jne pahentavat tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään uutinen. Jokainen keski-ikäinen nainen tuntee itsensä teiniksi.
En tunne.
Johanna tukiainen..?
Hän elää jossain ihmeen LAA LAA maassa.
Ihan seko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on sellainen ristiriita, että ei haluta joutua vastuuseen omasta elämästä. Sanotaan, että se on kivaa. Mutta kääntöpuolena on riippuvuus narsistisesta ihmisestä.
Sen takia juuri halusin aikuistua, sillä olen todella altis narsisteille koska se on jotain mikä tuntuu tutulta. Otan vastuun tästä taipumuksesta, enkä enää hakeudu suhteisiin, koska ne ovat haitallisia.
Aikusuuteen kuuluu se, että valitsee itse kumppanin. Ellei ole kyse väkivallalla kontrolloivasta puolisosta, niin huonosta suhteesta kuuluu lähteä. Tai se kuuluu haastaa ongelmineen niin, että se joko paranee tai päättyy. Jokainen on vastuussa kumppanivalinnastaan.
On helppoa sanoa, että narsistin takia tilanne on mikä on. Mutta itse siinä on ollut yhtälailla osallisena. On vaihtanut autonomian riippuvuuteen, koska siitä on hyötyä. Seuraa, statusta, rahaa, hoivaa.
Kyllä meitä muitakin on aikuisuus pelottanut. Ja pelottaa edelleen.
N.
Ei tässä kyllä nyt tuosta puhuta. Minulla ei ole esim ollut mitään parisuhdetta kymmeneen vuoteen.
APn parisuhteesta puhutaan tässä. Selvästi mies on toisaalta mahdollistanut sen, ettei AP ole ottanut vastuuta itsestään, ja samalla se tuntuu olevan myös lamaannuttavaa.
Mielestäni on ok sanoa, että jos kärsit parisuhteestasi, eikä kuviossa ole lapsia, niin lähde. Se on omalla vastuulla. Se ei ole oma syy, että toinen tekee onnettomaksi. Mutta ei myöskään voi sanoa, että huonossa parisuhteessa oleminen on sen kumppanin syy.
N.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin sama juttu, vaikken ole osannut sitä noin ajatella..noin 12 veeksi asti kehityin normaalisti, sitten tapahtui paljon traumaattisia asioita ja kehitys pysähtyi kai sinne..käyn kyllä tylsissä ja typerissä töissä mitkä ei kiinnosta pätkääkään, kuten ei paljon mikään muukaan. Haluaisin vain hengailla kavereiden kanssa vaan kun niillä on kaikilla lapsia. Teineistä en kylläkään pidä yhtään, olen vaan todella todella kateellinen kun ne elää minun unelmaelämääni.
Kiitos, kun kirjoitit. Kiinnostavaa kuulla ja uskon, että nuo traumat on avain asiaan. Minulle kerran joku psykiatri sanoi, että olen jäänyt teinin ikään tai tasolle traumojen vuoksi. Jäänyt jotenkin kiinni siihen kehitysvaiheeseen. No, olen älyltäni suht kehittynyt en siis mitenkään heikkolahjainen vaan päinvastoin, mutta en osaa elää normaalia aikuisen elämää, en pysty tekemään mitään minusta tylsää tai mikä ei huvita eli esim. käydä töissä. Onneksi taiteellista lahjakkuutta, että voin puuhastella sillä saralla jotain ja uskotella muille, että se on työni. Eihän tiedä vaikka meitä teini-aikuisia olisi paljonkin. Tavallaan siihen liittyy ihania asioita ja elämäntyyliä, mutta myös surua ja ulkopuolisuuden tunnetta, ettei ole ihan normaali aikuinen. Itselläni myös rankkaa koulukiusaamista juuri teininä. Ehkä sekin trauma saa identiteetin jumittamaan niihin aikoihin.
-Ap
Ehkäpä mieli tahtoisi jatkaa sen kehitysvaiheen loppuun, mutta se vaatisi sen teini-iän ja siihen kuuluvat aikuistumisen haasteet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin sama juttu, vaikken ole osannut sitä noin ajatella..noin 12 veeksi asti kehityin normaalisti, sitten tapahtui paljon traumaattisia asioita ja kehitys pysähtyi kai sinne..käyn kyllä tylsissä ja typerissä töissä mitkä ei kiinnosta pätkääkään, kuten ei paljon mikään muukaan. Haluaisin vain hengailla kavereiden kanssa vaan kun niillä on kaikilla lapsia. Teineistä en kylläkään pidä yhtään, olen vaan todella todella kateellinen kun ne elää minun unelmaelämääni.
Kiitos, kun kirjoitit. Kiinnostavaa kuulla ja uskon, että nuo traumat on avain asiaan. Minulle kerran joku psykiatri sanoi, että olen jäänyt teinin ikään tai tasolle traumojen vuoksi. Jäänyt jotenkin kiinni siihen kehitysvaiheeseen. No, olen älyltäni suht kehittynyt en siis mitenkään heikkolahjainen vaan päinvastoin, mutta en osaa elää normaalia aikuisen elämää, en pysty tekemään mitään minusta tylsää tai mikä ei huvita eli esim. käydä töissä. Onneksi taiteellista lahjakkuutta, että voin puuhastella sillä saralla jotain ja uskotella muille, että se on työni. Eihän tiedä vaikka meitä teini-aikuisia olisi paljonkin. Tavallaan siihen liittyy ihania asioita ja elämäntyyliä, mutta myös surua ja ulkopuolisuuden tunnetta, ettei ole ihan normaali aikuinen. Itselläni myös rankkaa koulukiusaamista juuri teininä. Ehkä sekin trauma saa identiteetin jumittamaan niihin aikoihin.
-ApEhkäpä mieli tahtoisi jatkaa sen kehitysvaiheen loppuun, mutta se vaatisi sen teini-iän ja siihen kuuluvat aikuistumisen haasteet
Mitä kehitysvaiheita teini-ikään kuuluu? Mitä teinin tai sisäisen teinin kuuluu elämällään tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on joillakin ihmisillä perinnöllinen piirre. Taustalta löytyy helposti neurologisia syitä. Elämän muutokset, vaatimukset jne pahentavat tilannetta.
Omassa ja exän suvussa näkyy hyvin. Muun muassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, jumankauta.
Mun naapurina on akka, joka on luullakseni vähintäänkin lähellä 60 v tai ehkä jopa yli, mutta se käyttäytyy kuin joku teini.
Ja huippu tässä on se, että jos sille akalle sanoo siitä sen touhusta, pistää vastaan sen pelleilyyn, niin sitä akkaa rupeaa puolustamaan talossa asuva 13-vuotias kakara kavereineen.
Siis se akka on puheissaan ihan siis teinin tasolla. Ei kai ole saanut lapsena riittävästi huomiota, joten hakee sitä nyt sitten - mutta toisen ihmisen kautta. Pelleillen toisen ihmisen kustannuksella.
Sairaalta se kyllä vaikuttaa, jonkinlainen maanikko, silmät kirkkaasti loistaen niitten älyttömyyksiensä kanssa kyttää ikkunastaan...
On se, on se säälittävä!
On muuten vaalit tulossa taas. Joten ehkä sen akan kumppani on sitten taas edustamassa jotakin keskusvaalilautakuntaa äänestyspaikalla ja siinä kun sitä arvokasta keskusvaalilautakuntaa siinä edustaa, on vaalijärjestelmän edustaja, sönköttää sitten niitä sen akan älyttömyyksiä julki!
Että sellainen kypsymätön tapaus. Mutta juu, kovasti se on olevinaan kuitenkin jotenkin sivistynyttä ja parempaa, suosikkilehtikin on oikein hienostorouvien lehti, tuo eevalehti! Tavoittelee jotain sellaista, mihin ei kykene!
No nyt on katkeraa ja kateellista settiä 😂😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin sama juttu, vaikken ole osannut sitä noin ajatella..noin 12 veeksi asti kehityin normaalisti, sitten tapahtui paljon traumaattisia asioita ja kehitys pysähtyi kai sinne..käyn kyllä tylsissä ja typerissä töissä mitkä ei kiinnosta pätkääkään, kuten ei paljon mikään muukaan. Haluaisin vain hengailla kavereiden kanssa vaan kun niillä on kaikilla lapsia. Teineistä en kylläkään pidä yhtään, olen vaan todella todella kateellinen kun ne elää minun unelmaelämääni.
Kiitos, kun kirjoitit. Kiinnostavaa kuulla ja uskon, että nuo traumat on avain asiaan. Minulle kerran joku psykiatri sanoi, että olen jäänyt teinin ikään tai tasolle traumojen vuoksi. Jäänyt jotenkin kiinni siihen kehitysvaiheeseen. No, olen älyltäni suht kehittynyt en siis mitenkään heikkolahjainen vaan päinvastoin, mutta en osaa elää normaalia aikuisen elämää, en pysty tekemään mitään minusta tylsää tai mikä ei huvita eli esim. käydä töissä. Onneksi taiteellista lahjakkuutta, että voin puuhastella sillä saralla jotain ja uskotella muille, että se on työni. Eihän tiedä vaikka meitä teini-aikuisia olisi paljonkin. Tavallaan siihen liittyy ihania asioita ja elämäntyyliä, mutta myös surua ja ulkopuolisuuden tunnetta, ettei ole ihan normaali aikuinen. Itselläni myös rankkaa koulukiusaamista juuri teininä. Ehkä sekin trauma saa identiteetin jumittamaan niihin aikoihin.
-ApEhkäpä mieli tahtoisi jatkaa sen kehitysvaiheen loppuun, mutta se vaatisi sen teini-iän ja siihen kuuluvat aikuistumisen haasteet
Ei vaadi sitä teini-ikää takaisin, koska elät sitä tasoa. Se vaatii sen, että opettelee uudet toimintamallit niihin tilanteisiin, kun teinikäytös puskee päälle.
Itse olen aikuinen, mutta joissain liian paineisissa ja satuttavissa tilanteissa lapsitraumaminä iskee päälle. Silloin yritän pysähtyä ja miettiä, että miten tämä asia oikeasti pitäisi käsitellä ja toimia niin. Sitten se on turhauttavaa, kun yrittää itse kasvaa, mutta vastapuoli ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koen myös jääneeni jumiin teini-ikään. Olen nyt lähes 40-vuotias, ja elämä menee alamäkeä. En koe aikuistuneeni kunnolla, enkä osaa sanoa miksi. En muista, että minulle olisi sattunut mitään traumaattista lapsena, mutta olen oikeasti alkanut miettiä että olen vain blokannut sen mielestäni. En oikein osaa olla aikusten seurassa, varsinkaan miesten. Ystäviä ei ole.
Onko tämä samaa tautia kuin tuossa Vaasan seurakuntakerhotapauksessa? Nyt vain jääty teiniksi, eikä väitetä olevansa lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin sama juttu, vaikken ole osannut sitä noin ajatella..noin 12 veeksi asti kehityin normaalisti, sitten tapahtui paljon traumaattisia asioita ja kehitys pysähtyi kai sinne..käyn kyllä tylsissä ja typerissä töissä mitkä ei kiinnosta pätkääkään, kuten ei paljon mikään muukaan. Haluaisin vain hengailla kavereiden kanssa vaan kun niillä on kaikilla lapsia. Teineistä en kylläkään pidä yhtään, olen vaan todella todella kateellinen kun ne elää minun unelmaelämääni.
Kiitos, kun kirjoitit. Kiinnostavaa kuulla ja uskon, että nuo traumat on avain asiaan. Minulle kerran joku psykiatri sanoi, että olen jäänyt teinin ikään tai tasolle traumojen vuoksi. Jäänyt jotenkin kiinni siihen kehitysvaiheeseen. No, olen älyltäni suht kehittynyt en siis mitenkään heikkolahjainen vaan päinvastoin, mutta en osaa elää normaalia aikuisen elämää, en pysty tekemään mitään minusta tylsää tai mikä ei huvita eli esim. käydä töissä. Onneksi taiteellista lahjakkuutta, että voin puuhastella sillä saralla jotain ja uskotella muille, että se on työni. Eihän tiedä vaikka meitä teini-aikuisia olisi paljonkin. Tavallaan siihen liittyy ihania asioita ja elämäntyyliä, mutta myös surua ja ulkopuolisuuden tunnetta, ettei ole ihan normaali aikuinen. Itselläni myös rankkaa koulukiusaamista juuri teininä. Ehkä sekin trauma saa identiteetin jumittamaan niihin aikoihin.
-ApEhkäpä mieli tahtoisi jatkaa sen kehitysvaiheen loppuun, mutta se vaatisi sen teini-iän ja siihen kuuluvat aikuistumisen haasteet
Ei vaadi sitä teini-ikää takaisin, koska elät sitä tasoa. Se vaatii sen, että opettelee uudet toimintamallit niihin tilanteisiin, kun teinikäytös puskee päälle.
Itse olen aikuinen, mutta joissain liian paineisissa ja satuttavissa tilanteissa lapsitraumaminä iskee päälle. Silloin yritän pysähtyä ja miettiä, että miten tämä asia oikeasti pitäisi käsitellä ja toimia niin. Sitten se on turhauttavaa, kun yrittää itse kasvaa, mutta vastapuoli ei.
Mistä tietää miten mikäkin asia pitäisi oikeasti käsitellä tai miten aikuinen missäkin tilanteessa ajattelee ja toimii? Vieläpä sellainen ns oikea tunne-elämältään normaali aikuinen eikä mikään iloton tunteensa tukahduttava suorittaja, joka on lähinnä omaa aikuisminääni.
Vaasan nainen on tehnyt oikein uran
10 vuotta sitten touhuissa oli mukana eri "isä."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a2ccca8e-4c4d-449b-98ff-1eb20a9f8659
Olkaahan reippaasti vaan "transteinejä". Siitä vaan kansalaisaloitetta pukkaamaan ja sitten voitte legaalisti vaatia että koko yhteiskunta teitä kohtelee teinipissiksinä.
huom. oikein mielelläni kyllä panisin nelikymppistä naista joka pukeutuisi ja meikkaisi teiniksi, olisi kiihottavaa
Alue: Aihe vapaa
Minun exäni on menettänyt äitinsä teini-ikäisenä. Monella tapaa hän on jäänyt tähän kehitysvaiheeseen jumiin, mikä näkyy vastuun välttelynä, mustavalkoisena ja järjenvastaisena ajatteluna, lapsellisina raivokohtauksina, vastuun välttelynä, lapsellisuutena sekä ennen kaikkea naisystävien laittamisena äidin rooliin. Hän tykkää lapsellisista elokuvista, pelaa liikas tietokonepelejä ja lopetti opiskelutkin voidakseen pelata, pakenee pahaa oloa eskapistisesti päihteisiin ja viihteeseen, elättelee epärealistisia kuvitelmia, ei maksa laskujaan ja menetti luottotietonsa yms. Naisilta vaatii huolenpitoa ja kohtuutota vastuun ottamista kotitöissä ja hänen hyvinvoinnistaan, kuppaa rahaa läheisiltään ja käyttää sitä holtittomasti. Nämä kaikki asiat pohjautuvat mielestäni tähän käsittelemättömään äititraumaan, jota ei tietenkään voi mennä puimaan terapiaan koska se vaatisi sen tason vastuun ottamista ja asioihin sitoutumista, johon tällaisen kypsyysasteen henkilö ei kerta kaikkiaan kykene.