Olen keski-ikäinen nainen ja kuvittelen olevani teini

Vierailija kirjoitti:

Minulaa on taasen päin vastainen kokemus. Olen neljäkymmentävuotias ja minulle edelleen yritettään tyrkyttää bilettämistä ja ns teinielämää vaikka mieluiten olisin kokopäivätyössä ja vakaassa parisuhteessa. Teiniaikojen kokeilut ja sähläykset tuli käytyä läpi jo silloin teini-iässä ja parikymppisenä, joten ei ole kiinnostusta sählätä uudelleen läpi samoja teemoja. En pukeudu niin, kuin tahtoisin, mutta liittyy ennemminkin taloustilanteeseen, kuin vaatemakuun. Pätkätyöt ja elämänläpi virran mukana ajelehtiminen ei tosiaankaan kiehdo. Olen väsynyt siihen, että seuraani tunkevat he, jotka tahtovat sitä biletyskulttuuria ja palloilua työstä ja paikasta toiseen. En samaistu tippaakaan heihin, jotka bilettävät ja haaveilevat satunnaisista suhteista. Mitenkä siis elää aikuista elämää, kun vaihtoehtoina tarjotaan epässäännöllistä ja sitoutumatonta elämää?

No hanki kokopäivätyö ja vakaa parisuhde. Ei sinua kukaan estä. Kyllä minäkin haluaisin nuo asiat mutta pää ei kestä kovinkaan paljon työntekoa vaikka mitä tekisin, ja kukaan taas ei halua sen vuoksi (?) kanssani suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tuntuu kun olen lukenut näitä teidän kuvauksia, että tajuan jotenkin mikä Johanna Tukiaista vaivaa.

Se on hämmentänyt minua pitkään, nyt ehkä vähän vähemmän. Kiitos.

Tukiainen on kaikesta päätellen narsisti.

Voi olla, mutta myös yli 40v nainen joka pukeutuu lasten-tai teinien vaatteisiin, meikkaa aivan överi lapsekkaasti ja värittää kaikki kuvansa filttereillä ja perhosilla moneen kertaan. Kaikki puheet myös käsittää omaa ulkonäköä, hiusten käherrystä tai uusinta prinsessamekkoa välittämättä yhtään siitä mitä ympärillä realiteeteissa tapahtuu.

Ja ei tiettävästi kykene kantamaan vastuuta sen enempää elukoistaan kuin lapsestaankaan.

Kyökkidiagnoosi Tukiaisesta julkisuudessa olevien tietojen perusteella:

klusteri b:n persoonallisuushäiriötason ongelmia: narsismi, huomionhakuisuus, epävakaus

lisäksi saattaa olla jopa psykopaattisia piirteitä

-

Eikö melkein kaikki laskut saa nykyään suoraan verkkopankkiin? Tietääkseni voi laittaa jopa suoraveloituksena menenään. Ilmankin se on vain muutama klikkaus ja ne on hoidettu.

Jos on onnistunut työssään, on onnistunut. Ei sen on kummempaa. Omalaatuinen yksityiselämä ei sitä muuta. Ja jos ei halua säästää niin ei sitten säästä. Eikä se sisustaminenkaan pakollista ole. Sinähän elät tosi itsenäistä ja omannäköistä elämää.

N.

Vierailija kirjoitti:

Eikö melkein kaikki laskut saa nykyään suoraan verkkopankkiin? Tietääkseni voi laittaa jopa suoraveloituksena menenään. Ilmankin se on vain muutama klikkaus ja ne on hoidettu.

Jos on onnistunut työssään, on onnistunut. Ei sen on kummempaa. Omalaatuinen yksityiselämä ei sitä muuta. Ja jos ei halua säästää niin ei sitten säästä. Eikä se sisustaminenkaan pakollista ole. Sinähän elät tosi itsenäistä ja omannäköistä elämää.

N.

Nuo on kaikki ulkoisia asioita. Sisäisesti voi elää ihan eri elämää ja kokea ihan eri kokemuksia ja tunteita kuin mitä ulospäin näkyy. Yksinkertaistat asioita aivan liikaa. Itsenäisen näköinen elämähän johtuu tuolla kirjoittajalla siitä että ihmissuhteet ovat liian vaikeita, minulla sama juttu. Ei se ole aitoa itsenäisyyttä vaan eräänlainen pakokeino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö melkein kaikki laskut saa nykyään suoraan verkkopankkiin? Tietääkseni voi laittaa jopa suoraveloituksena menenään. Ilmankin se on vain muutama klikkaus ja ne on hoidettu.

Jos on onnistunut työssään, on onnistunut. Ei sen on kummempaa. Omalaatuinen yksityiselämä ei sitä muuta. Ja jos ei halua säästää niin ei sitten säästä. Eikä se sisustaminenkaan pakollista ole. Sinähän elät tosi itsenäistä ja omannäköistä elämää.

N.

Nuo on kaikki ulkoisia asioita. Sisäisesti voi elää ihan eri elämää ja kokea ihan eri kokemuksia ja tunteita kuin mitä ulospäin näkyy. Yksinkertaistat asioita aivan liikaa. Itsenäisen näköinen elämähän johtuu tuolla kirjoittajalla siitä että ihmissuhteet ovat liian vaikeita, minulla sama juttu. Ei se ole aitoa itsenäisyyttä vaan eräänlainen pakokeino.

Kyllä on itsenäisyyttä verrattuna AP:n tilanteeseen. Tämän kirjoittajan elämäntyylissä ei ole mitään "ei aikuista", moni aikuinen shoppailee ja on huolimaton laskuissa.

Elämässä on paljon muutakin, mutta ei ole yhtä standardia jolla elää. Jos hän pärjää, se ei ole mikään pakokeino. Kaikki eivät viihdy sosiaalisissa suhteissa. Ja vaikka olisikin yksinäinen, hän on silti täysin aikuinen. Siitä tässä puhutaan. On yksinäisiä aikuisia joille ihmissuhteet ovat vaikeita. Hänhän matkusteleekin yksin ja tekee asioita joista tykkää.

Kukaan muu ei voi ulkopuolelta sanoa mikä on kenenkin pakokeino vs aikuista elämää. Monelle äitiys on pakokeino minun silmiini vaikka oikeasti ei sitä henkilölle olisikaan. Ei voida arvottaa toisten elämää.

Edes AP:n elämä ei olisi kyseenalaista ellei se olisi jättänyt hänet altavastaajaksi ja avuttomuuden tilaan.

N.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö melkein kaikki laskut saa nykyään suoraan verkkopankkiin? Tietääkseni voi laittaa jopa suoraveloituksena menenään. Ilmankin se on vain muutama klikkaus ja ne on hoidettu.

Jos on onnistunut työssään, on onnistunut. Ei sen on kummempaa. Omalaatuinen yksityiselämä ei sitä muuta. Ja jos ei halua säästää niin ei sitten säästä. Eikä se sisustaminenkaan pakollista ole. Sinähän elät tosi itsenäistä ja omannäköistä elämää.

N.

Nuo on kaikki ulkoisia asioita. Sisäisesti voi elää ihan eri elämää ja kokea ihan eri kokemuksia ja tunteita kuin mitä ulospäin näkyy. Yksinkertaistat asioita aivan liikaa. Itsenäisen näköinen elämähän johtuu tuolla kirjoittajalla siitä että ihmissuhteet ovat liian vaikeita, minulla sama juttu. Ei se ole aitoa itsenäisyyttä vaan eräänlainen pakokeino.

Kyllä on itsenäisyyttä verrattuna AP:n tilanteeseen. Tämän kirjoittajan elämäntyylissä ei ole mitään "ei aikuista", moni aikuinen shoppailee ja on huolimaton laskuissa.

Elämässä on paljon muutakin, mutta ei ole yhtä standardia jolla elää. Jos hän pärjää, se ei ole mikään pakokeino. Kaikki eivät viihdy sosiaalisissa suhteissa. Ja vaikka olisikin yksinäinen, hän on silti täysin aikuinen. Siitä tässä puhutaan. On yksinäisiä aikuisia joille ihmissuhteet ovat vaikeita. Hänhän matkusteleekin yksin ja tekee asioita joista tykkää.

Kukaan muu ei voi ulkopuolelta sanoa mikä on kenenkin pakokeino vs aikuista elämää. Monelle äitiys on pakokeino minun silmiini vaikka oikeasti ei sitä henkilölle olisikaan. Ei voida arvottaa toisten elämää.

Edes AP:n elämä ei olisi kyseenalaista ellei se olisi jättänyt hänet altavastaajaksi ja avuttomuuden tilaan.

N.

Minä en saanut kuvaa että ko kirjoittaja erityisesti viihtyisi elämässään. Jos viihtyy niin ei sitten mitään. En minä yritä arvottaa kenenkään elämää vaan enemmänkin peilata omaani. Minä en haluaisi vain "pärjätä" ja sinnitellä vaan ihan tykätä elämästäni.

Päivä rämmitty läpi jollain voimilla. Aamulla otin puolikkaan rauhoittavan, kun oli niin kova ahdistus. Sitten vain pakotin itseni tekemään kaiken mitä piti ts. velvollisuudet narsistia kohtaan ja nyt odotan lapsellisesti jospa saisin edes jonkin pienen palkkion siitä. Palkkio on on kaunis sana tai ele minua kohtaan. Jokin lämmön murunen, joka taas kohottaisi minua. Olen (vieläpä narsistin valheellisen) rakkauden kerjäläinen. Ja vaikka tiedän, että kaikki on valhetta niin silti vaan haluan sitä. Narsisti kait muistuttaa erästä lapsuuden saman tyylistä väkivaltaista ja hyväksikäyttävää narsistia, jonka rakkautta lapsena kerjäsin, enkä saanut muuta, kuin turpaan. Nyt sitten jokainen nykyisen narsistin ystävällinen ele tai sana, kehu tai imartelu saa minut taivaisiin. Tätä rataa jo vuosikaudet. Narsisti on kuin huumetta. Vaikka tietää sen olevan tuhoavaa myrkkyä niin sitä vain haluaa ja haluaa. Itsesuojeluvaistoni toimii yleensä hyvin, mutta narsistin kanssa se katoaa jonnekin taivaan tuuliin. Olen kait itsetuhoinen suhteessa häneen. Myös itsekunnioitus ja rajat katoavat. Mielummin kärsin ja saan joskus onnen murusia, kuin olen ilman häntä. Todella outoa. En jaksanut vastata äidin puheluihin. Pakko rajoittaa, kuinka paljon jaksaa kuunnella sairaan ja täysin kuutamolla olevan ihmisen harhoja ja houreita. Hän on hoidossa, joten mitään välitöntä hätää hänellä ei ole. Itku tuli tänään, kun kuuntelin 80-luvun musiikkia. Niitä rakkaita biisejä, jotka vievät suoraan siihen aikaan. Teini olin 90-luvulla. Niin suuri kaipuu täytti minut, kun muistin huonot asiat, sekä hyvät asiat. Kaikki ihmiset, läheiset. Kaikki olivat vielä terveitä, nuoria, hengissä. Kuinka kauan siitä jo onkaan vaikka kaikki tuntui tapahtuneen ihan äsken. Taas ajattelen kaikki ne vaatteet, musiikin, maiseman, ruoat, eläimet, karkit, elokuvat. Se oli ihanaa aikaa jos vertaa nykyisyyteen, jossa ei ole kuin vanhenemista, rakkauden kuolemista, menetyksiä, sairauksia.

-Ap

Niin, kaipa sitä tässä/siinä aikuisuudessakin voisi viihtyä jos tässä olisi jotakin hyvää, vaan kun ei ole. Kaikki on mennyt koko ajan vain huonompaan suuntaan mielialan ja jaksamisen kanssa.

Keittiö psykologiina pitäisin sinua hulluna ja vituttaisi jäädä joksikin lapselliseksi iki teiniksi jotenka saisit hakeutua ihan muuhun seuraan kuin omaani. 

Tämä ei ole mikään uutinen. Jokainen keski-ikäinen nainen tuntee itsensä teiniksi.

Onkohan tällä palstalla yhtään ainutta täyspäistä naista?

Minä en kuvittele itseäni nuorempana, vaan kuvittelen itseni joksikin aivan toiseksi ihmiseksi (sellaiseksi kuin minäkin haluaisin olla). Juuri minuna olemisessa ei ole mitään hyvää tai hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tällä palstalla yhtään ainutta täyspäistä naista?

Tällä palstalla on monta täyspäistä naista, monta ongelmansa tunnistaaa naista sekä monta sairaudentunnotonta miestä. 

Vierailija kirjoitti:

Päivä rämmitty läpi jollain voimilla. Aamulla otin puolikkaan rauhoittavan, kun oli niin kova ahdistus. Sitten vain pakotin itseni tekemään kaiken mitä piti ts. velvollisuudet narsistia kohtaan ja nyt odotan lapsellisesti jospa saisin edes jonkin pienen palkkion siitä. Palkkio on on kaunis sana tai ele minua kohtaan. Jokin lämmön murunen, joka taas kohottaisi minua. Olen (vieläpä narsistin valheellisen) rakkauden kerjäläinen. Ja vaikka tiedän, että kaikki on valhetta niin silti vaan haluan sitä. Narsisti kait muistuttaa erästä lapsuuden saman tyylistä väkivaltaista ja hyväksikäyttävää narsistia, jonka rakkautta lapsena kerjäsin, enkä saanut muuta, kuin turpaan. Nyt sitten jokainen nykyisen narsistin ystävällinen ele tai sana, kehu tai imartelu saa minut taivaisiin. Tätä rataa jo vuosikaudet. Narsisti on kuin huumetta. Vaikka tietää sen olevan tuhoavaa myrkkyä niin sitä vain haluaa ja haluaa. Itsesuojeluvaistoni toimii yleensä hyvin, mutta narsistin kanssa se katoaa jonnekin taivaan tuuliin. Olen kait itsetuhoinen suhteessa häneen. Myös itsekunnioitus ja rajat katoavat. Mielummin kärsin ja saan joskus onnen murusia, kuin olen ilman häntä. Todella outoa. En jaksanut vastata äidin puheluihin. Pakko rajoittaa, kuinka paljon jaksaa kuunnella sairaan ja täysin kuutamolla olevan ihmisen harhoja ja houreita. Hän on hoidossa, joten mitään välitöntä hätää hänellä ei ole. Itku tuli tänään, kun kuuntelin 80-luvun musiikkia. Niitä rakkaita biisejä, jotka vievät suoraan siihen aikaan. Teini olin 90-luvulla. Niin suuri kaipuu täytti minut, kun muistin huonot asiat, sekä hyvät asiat. Kaikki ihmiset, läheiset. Kaikki olivat vielä terveitä, nuoria, hengissä. Kuinka kauan siitä jo onkaan vaikka kaikki tuntui tapahtuneen ihan äsken. Taas ajattelen kaikki ne vaatteet, musiikin, maiseman, ruoat, eläimet, karkit, elokuvat. Se oli ihanaa aikaa jos vertaa nykyisyyteen, jossa ei ole kuin vanhenemista, rakkauden kuolemista, menetyksiä, sairauksia.

-Ap

Luin tätä ja ajattelin, että narsisti on sinulle huume. Sitten seuraava lauseesi oli: Narsisti on kuin huumetta. 

No, sinä narkomaniasi tunnistat ja jotkut narkomaanit jatkavat huumeiluaan sillä hinnalla, että se maksaa koko muun elämän. Sinua ei voi kukaan muu tuosta pelastaa kuin sinä itse, sinulla pitäisi olla joku hiven elämänhalua, jonka varaan ripustaa paranemisesi. Itse irrottautuessani narsistista kävin parin kuukauden paskamaisen vieroituksen läpi ennen kuin mieli ja keho tasaantuivat edes vähän. 

Minulla tulee sinusta mieleen myös dokumentti anorektisesta Lene Marie Forssenista, joka tautinsa varjolla/avulla jättäytyi hoivattavaksi teiniksi vanhempiensa suojaan kunnes kuoli sairauteensa 33-vuotiaana. Raivo nousi välillä dokumenttia katsoessa, miten ihminen haaskasi oman elämänsä, kun ei jaksanut nousta sairaudesta elämään. 

https://areena.yle.fi/1-50591762

Hyvä huomio tuo yhteys anoreksiaan! Olen useamman dokumentin katsonut, ja todella moni sanoo suoraan, ettei halua aikuistua ja estää kehon muutokset anoreksialla.

Tuo Lene Marie oli kyllä tosi vahvasti sellainen tapaus. Raju sairaus, kun mieluummin kuolee, kuin kasvaa aikuiseksi. Vaikka sairaus se on, eikä valinta. Ihan hirveää kun ratkaisu oli tavallaan niin yksinkertainen, että söisi.

Youtubessa E.Cooney on vastaava, ihmetyttää miten on vielä elossa. Tekee pikkutytöille pikkutyttomäistä/teinimäistä sisältöä, rivien välissä täysin pro ana, ja oikeasti ihannoi omaa nälkiintynyttä kehoaan. Asuu äitin luona, joka kontrolloi koko hänen elämäänsä. Oma huone täynnä leluja tms.

Ana on kaikista vaarallisin mielen sairaus.

N.

-

Vierailija kirjoitti:

Minä en kuvittele itseäni nuorempana, vaan kuvittelen itseni joksikin aivan toiseksi ihmiseksi (sellaiseksi kuin minäkin haluaisin olla). Juuri minuna olemisessa ei ole mitään hyvää tai hienoa.

Jo. Minäkin teininä kuvittelin itseni joksikin toiseksi ihmiseksi päiväunissani, kun silloin oli niin raskasta kotitilanne ja täysin toisten armoilla. Nyt aikuisena olen kyllä tyytyväinen vajavaiseen elämääni, mutta välillä kun traumat iskee päälle dissosioin lähinnä katoamalla sumuun.

Minä suunnittelen muuttoa takaisin lapsuuden kotipitäjään, jossa vielä vanhemmat asuu- tämä vuosikausien yksinolo käy jo itsessään psyyken päälle etenkin tällaisena moniongelmaisena traumatisoituneena. Selvästikään mikään pakkoitsenäistyminen ei toimi vaikka ihmisten ilmoilla olen "näennäisesti normaali", sisäisesti kuitenkin äärimmäisen masentunut ja iloton robotti. Kotiseutu herättää sentään jotakin tunne-elämää koska siellä olen viimeksi tuntenut muutakin kuin tyhjyyttä, vaikka siellä myös ne traumat sai alkunsa. Mutta jatkuva yksinolo ja yksin kaiken kanssa väsyneenä selviäminen on myös traumatisoivaa, samoin kuin raha-asioiden kanssa jatkuva kamppailu, yksin yksin yksin.

Kiitos rehellisestä viestistäsi ap. On tärkeää ymmärtää, että jokaisen erikoisella ja sopimattomaksi katsotulla tavalla käyttäytyvällä ihmisellä on tarinansa ja juurisyynsä olla sellainen kuin on. Ihmiset tuomitsevat niin helposti muut, tajuamatta ettei kaikilla ole turvallinen ja tasainen lähtökohta elämään. Minulla oli nuorena aikuisena hieman samanlaista meininkiä, kun juuri itsenäistymisen kynnyksellä sain traumani. Terapia ja ikä ovat loiventaneet epävakaata käytöstä ja auttaneet kypsymisen etenemisessä, ja nyt reilu kolmekymppisenä elän melko tasaista elämää. En kyllä edelleenkään halua itselleni liikaa kuormittavia vastuita, jopa auton hankkiminen olisi liian stressaavaa, lapsista puhumattakaan.