Masentaa ja ahdistaa niin että haluan kuolla. Hoidossa ollut 6v ja nyt eläkkeellä. Mitä tehdä?

Ja ennen sain apua joka viikko. Nykyään kerran kuussa. Ei riitä mihinkään. En jaksa enää.

Otappa itse vastuu elämästäsi.

Ei sitä terveyttä kukaan kaada päähäsi.

Sinussakin on paljon hyvää.

Ota yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon. Sieltä löytyy yhdistyksiä joissa tapaa saman kokemuksen omaavia. Iloa ja valoa elämääsi

Minulla on ollut vähän samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. Olen ollut mielenterveysongelmien takia kuntoutustuella eli määräaikaisella eläkkeellä jo viisitoista vuotta. Olen yrittänyt opiskella yliopistossa, mutta opinnot eivät ole edenneet kovin hyvin. Minulla on vain ylioppilastutkinto, ja olen jo yli nelikymppinen. Välillä tuntuu siltä, että olen ihan turha ihminen. Kai se on masennuksen oire. Myös itsetuhoisia ajatuksia on ollut, mutta en aio toteuttaa niitä, koska uskon, että itsemurha on väärin. Yritetään jaksaa jotenkin. Jospa tulevaisuus toisi jotain hyvää.

Samat setit täällä. Kotona vaan päivät lojun ja mietin onko tämä ihmisarvoista elämää.

Oon sitä mieltä että tää yhteiskunta on niin sairas että ihmiset sairastuu

Vierailija kirjoitti:

Otappa itse vastuu elämästäsi.

Ei sitä terveyttä kukaan kaada päähäsi.

Mitä tehdä??

Mitä sitten haluaisit tehdä? Tekemisen pitäisi olla itsestä lähtevää ja sellaista, mikä kiinnostaa ja innostaa. Avuttomana hoidokkina oleminen ei ratkaise tilannettasi, vaan pitää sinut avuttomana.

etsi kartoista lähin metsäalue ja tee lyhytkin retki sinne.

Ota evästä mukaan ja kävele vaikka parimetriäkin puitten keskellä.

Kotoa lähteminen on varmasti vaikeaa, mutta jos käy edes pihalla niin sekin on jo hyvä.

ota päivittäiseksi tavoitteeksi ulkoilla päivittäin edes viisi minuuttia.

Suosittelen menemään vapaaehtoistöihin, vaikka mummoja ulkoiluttamaan, kaveriksi yksinäiselle lapselle, ruokajakoon avustamaan tai esim.auttamaan yhdistyksiä jotka keräävät tarvikkeita Ukrainaan. Paras tapa nostaa omanarvontuntoa on auttaa muita. Huomaat että pienilläkin teoillasi on merkitystä, ja jos teet positiivisia tekoja muidenkin hyväksi osallistut yhteiskunnan ylläpitoon. Voit vaikka ulkoiluttaa naapurin koiraa, ei ole väliä kuinka "pieni" teko on, niillä kaikilla on merkitystä.

Jos olet siinä pisteessä ettet pääse sängystä ylös, niin sitten tee meditaatio harjoituksia niin kauan että pääset pisteeseen jossa viitsit nähdä vaivaa oman hyvinvointisi eteen, vaikka edelleen kokisit arvottomuutta. Pienin teoin se olo kohenee (kokemuksesta voin sanoa), mutta kukaan ei voi toista pelastaa. Itse täytyy oppia elämään. Kysy itseltäsi, mistä asioista pidät ja mistä välität? Keskity etsimään syitä elää ihan arkisista asioista, ja korvaa itseä vahingoittavat tavat ja ajatukset jollain rakentavalla. Esim.aina jos paha olo meinaa viedä voiton, niin alat vaikka kutomaan sukkaa tai villapaitaa. Kaikenlainen käsillä puuhastelu on meditatiivista toimintaa, kun keskittyy muuhun kuin pahassa olossa vellomiseen. Se on myös parempi kuin passivoiva television tuijottelu. Jos kaipaa sosialisointia, niin erilaisten harrastusten kautta on luontevampi löytää jokin porukka johon liittyä. Tärkeintä on päästä pois siitä pahanolon kuplasta ja saada erilaista perspektiiviä. Tärkeää on ettei uhriudu vain voivottelemaan omaa kohtaloon.

Masennuksessa aivot ovat urautuneet negatiivisiin ajatus kierteisiin, ja niistä ulos opettelu vie kauan aikaa, mutta todellakin on sen arvoista. Olin itse masentunut yli kymmenen vuotta, ja olen viimein siinä pisteessä jossa en enää ole kroonisesti masentunut, vaikka silloin tällöin heikkoja päiviä toki tulee, mutta se kuuluu elämään. Itselleni toimi juuri meditaatio ja jooga, merkityksen löytäminen merkityksettömyydestä, sekä itsensä rakastamisen opettelu. Jaksaa helpommin tukea ja auttaa muita kun muistaa helliä myös itseään, ja se helliminen ei ole vain herkkuja ja löhöilyä, vaan myös kehon rasitusta ja mielen haastamista. Tasa-paino ja keskitie on se mitä kannattaa tavoitella. Kiitollisuus-päiväkirjan pitäminen on todella hyvä apu. Kirjoitat vaan iltaisin tai aamuisin, joka päivä, ylös asioita joista olet kiitollinen. Alkuun niitä voi olla vaikea keksiä, mutta ne voivat olla ihan kuinka pieniä ja outoja tahansa "olen kiitollinen että jaksoin tänään valmistaa hyviä voileipiä itselleni" "olen kiitollinen että kauppareissulla vastaan tuli söpö koira" "olen kiitollinen siitä että minulla on katto päänpäällä" "olen kiitollinen kaikesta avusta jonka olen jo tähän mennessä saanut" jnejne. Tämä harjoitus auttaa aivoja keskittämään huomion elämän positiivisiin ja neutraaleihin asioihin negatiivisten sijaan, ja myös kääntää huomion pois itsestä. Masennus kun on kirjaimellisesti korvien välissä, niin siksi siinä muut eivät voi sinua auttaa, muilta on hyvä pyytää tukea, mutta taistelu masennuksen kanssa käydään aina itse. Jokainen pikkuriikkinenkin voitto on suunnaton saavutus! Älä luovuta!

ps.Kasvien hoito on myös oivallinen harrastus joka tekee hyvää mielenterveydelle kun pitää huolta jostain muusta elävästä, ja kasvit ovat vähemmän vaativa kohde kuin lemmikki.

Itse yritän liikkua sisällä, kun en halua mennä ulos. Minulla on kuntopyörä, jota poljen päivittäin. Ehkä kesällä sitten liikun ulkona.

Olet 'ohjelmoinut' itsesi ajattelemaan negatiivisesti ja negatiiviset ajatukset vetävät puoleensa lisää negatiivisia ajatuksia. Aina kun tietoisesti huomaat ajattelevasi jotain ikävää asiaa, pakota itsesi ajattelemaan yksi positiivinen asia. Tollalailla muokkaat ajatuskulkua positiivisemmaksi.  Esim. kun ajattelet, että olet arvoton niin ajattelet vaikka että olet ihan ystävällinen ihminen tai että tänään sait syötyä terveellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen menemään vapaaehtoistöihin, vaikka mummoja ulkoiluttamaan, kaveriksi yksinäiselle lapselle, ruokajakoon avustamaan tai esim.auttamaan yhdistyksiä jotka keräävät tarvikkeita Ukrainaan. Paras tapa nostaa omanarvontuntoa on auttaa muita. Huomaat että pienilläkin teoillasi on merkitystä, ja jos teet positiivisia tekoja muidenkin hyväksi osallistut yhteiskunnan ylläpitoon. Voit vaikka ulkoiluttaa naapurin koiraa, ei ole väliä kuinka "pieni" teko on, niillä kaikilla on merkitystä.

Jos olet siinä pisteessä ettet pääse sängystä ylös, niin sitten tee meditaatio harjoituksia niin kauan että pääset pisteeseen jossa viitsit nähdä vaivaa oman hyvinvointisi eteen, vaikka edelleen kokisit arvottomuutta. Pienin teoin se olo kohenee (kokemuksesta voin sanoa), mutta kukaan ei voi toista pelastaa. Itse täytyy oppia elämään. Kysy itseltäsi, mistä asioista pidät ja mistä välität? Keskity etsimään syitä elää ihan arkisista asioista, ja korvaa itseä vahingoittavat tavat ja ajatukset jollain rakentavalla. Esim.aina jos paha olo meinaa viedä voiton, niin alat vaikka kutomaan sukkaa tai villapaitaa. Kaikenlainen käsillä puuhastelu on meditatiivista toimintaa, kun keskittyy muuhun kuin pahassa olossa vellomiseen. Se on myös parempi kuin passivoiva television tuijottelu. Jos kaipaa sosialisointia, niin erilaisten harrastusten kautta on luontevampi löytää jokin porukka johon liittyä. Tärkeintä on päästä pois siitä pahanolon kuplasta ja saada erilaista perspektiiviä. Tärkeää on ettei uhriudu vain voivottelemaan omaa kohtaloon.

Masennuksessa aivot ovat urautuneet negatiivisiin ajatus kierteisiin, ja niistä ulos opettelu vie kauan aikaa, mutta todellakin on sen arvoista. Olin itse masentunut yli kymmenen vuotta, ja olen viimein siinä pisteessä jossa en enää ole kroonisesti masentunut, vaikka silloin tällöin heikkoja päiviä toki tulee, mutta se kuuluu elämään. Itselleni toimi juuri meditaatio ja jooga, merkityksen löytäminen merkityksettömyydestä, sekä itsensä rakastamisen opettelu. Jaksaa helpommin tukea ja auttaa muita kun muistaa helliä myös itseään, ja se helliminen ei ole vain herkkuja ja löhöilyä, vaan myös kehon rasitusta ja mielen haastamista. Tasa-paino ja keskitie on se mitä kannattaa tavoitella. Kiitollisuus-päiväkirjan pitäminen on todella hyvä apu. Kirjoitat vaan iltaisin tai aamuisin, joka päivä, ylös asioita joista olet kiitollinen. Alkuun niitä voi olla vaikea keksiä, mutta ne voivat olla ihan kuinka pieniä ja outoja tahansa "olen kiitollinen että jaksoin tänään valmistaa hyviä voileipiä itselleni" "olen kiitollinen että kauppareissulla vastaan tuli söpö koira" "olen kiitollinen siitä että minulla on katto päänpäällä" "olen kiitollinen kaikesta avusta jonka olen jo tähän mennessä saanut" jnejne. Tämä harjoitus auttaa aivoja keskittämään huomion elämän positiivisiin ja neutraaleihin asioihin negatiivisten sijaan, ja myös kääntää huomion pois itsestä. Masennus kun on kirjaimellisesti korvien välissä, niin siksi siinä muut eivät voi sinua auttaa, muilta on hyvä pyytää tukea, mutta taistelu masennuksen kanssa käydään aina itse. Jokainen pikkuriikkinenkin voitto on suunnaton saavutus! Älä luovuta!

ps.Kasvien hoito on myös oivallinen harrastus joka tekee hyvää mielenterveydelle kun pitää huolta jostain muusta elävästä, ja kasvit ovat vähemmän vaativa kohde kuin lemmikki.

Olin kanssa tulossa samomaan, että ala auttamaan muita. Vie vaikka ruokaa pihan pikkulinnuille. 

Mee johonkin hanttihommiin, siitå se lähtee

Et elä vain itseäsi varten. Nosta katseesi pois omasta olostasi ja tunteistasi, auta toisia. Maailma on pullollaan ihmisiä jotka kaipaavat huomiota ja apua. Aloita vaikka menemällä kauppaan tai kauppakeskukseen ja istumalla jonkun ikäihmisen seuraan mummopenkille, jossa vanhukset usein istuvat. Aloita vaikka tervehtimällä, moni kaipaa pientäkin huomiota.

Itse voit auttaa itseäsi.

Olen sitä mieltä, että vaikka et osallistuisikaan yhteiskunnan pyörittämiseen kovin paljoa, niin sinulla on silti ihmisarvo, eli et ole arvoton. Ihmisarvo tulee siitä, että on syntynyt ihmiseksi. Jokainen ihminen on arvokas.

Haluan vain sanoa, että kaikki on vielä mahdollista! Jos löytyy jaksamista opiskella tai hakea töitä niin peli ei ole menetetty, vaikka olisit ollut miten pitkään pois töistä. Onhan se helpompaa jos valmistuu maisteriksi alle 25-vuotiaana ja oman alan työkokemusta jo hankkineena, mutta ihan mahdollista on kouluttautua ja/tai löytää töitä vaikkapa harjoittelujen kautta myöhemmälläkin iällä, ei ihan huipputyökykyisenä ja pitkään työelämästä pois olleena. Pitää vaan hyväksyä se, ettei ole siinä, missä moni muu oman ikäinen on (ja oikeasti moni muukaan ei ole siellä hyvällä työuralla!), pistää nolostelut syrjään ja yrittää sen mukaan, mikä onnistuu nyt. Kokeile vaikka, miten käy jos olet ihan suora ja kerrot että on ollut mielenterveysongelmia mutta nyt tuntuu että pystyisit töihin ja kiinnostaisi joku osa-aikainen työ. Vaikket palkkatöihin pystyisi tai pääsisi, olet arvokas ihminen!

Oletko saanut kunnollista psykoterapiaa? En tarkoitu jonkun mt hoitsun antamaa tsemppausta vaan ihan kunnon tiivistä psykoterapiaa?

Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta kelan maksamana saavat myös eläkeläiset.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen menemään vapaaehtoistöihin, vaikka mummoja ulkoiluttamaan, kaveriksi yksinäiselle lapselle, ruokajakoon avustamaan tai esim.auttamaan yhdistyksiä jotka keräävät tarvikkeita Ukrainaan. Paras tapa nostaa omanarvontuntoa on auttaa muita. Huomaat että pienilläkin teoillasi on merkitystä, ja jos teet positiivisia tekoja muidenkin hyväksi osallistut yhteiskunnan ylläpitoon. Voit vaikka ulkoiluttaa naapurin koiraa, ei ole väliä kuinka "pieni" teko on, niillä kaikilla on merkitystä.

Jos olet siinä pisteessä ettet pääse sängystä ylös, niin sitten tee meditaatio harjoituksia niin kauan että pääset pisteeseen jossa viitsit nähdä vaivaa oman hyvinvointisi eteen, vaikka edelleen kokisit arvottomuutta. Pienin teoin se olo kohenee (kokemuksesta voin sanoa), mutta kukaan ei voi toista pelastaa. Itse täytyy oppia elämään. Kysy itseltäsi, mistä asioista pidät ja mistä välität? Keskity etsimään syitä elää ihan arkisista asioista, ja korvaa itseä vahingoittavat tavat ja ajatukset jollain rakentavalla. Esim.aina jos paha olo meinaa viedä voiton, niin alat vaikka kutomaan sukkaa tai villapaitaa. Kaikenlainen käsillä puuhastelu on meditatiivista toimintaa, kun keskittyy muuhun kuin pahassa olossa vellomiseen. Se on myös parempi kuin passivoiva television tuijottelu. Jos kaipaa sosialisointia, niin erilaisten harrastusten kautta on luontevampi löytää jokin porukka johon liittyä. Tärkeintä on päästä pois siitä pahanolon kuplasta ja saada erilaista perspektiiviä. Tärkeää on ettei uhriudu vain voivottelemaan omaa kohtaloon.

Masennuksessa aivot ovat urautuneet negatiivisiin ajatus kierteisiin, ja niistä ulos opettelu vie kauan aikaa, mutta todellakin on sen arvoista. Olin itse masentunut yli kymmenen vuotta, ja olen viimein siinä pisteessä jossa en enää ole kroonisesti masentunut, vaikka silloin tällöin heikkoja päiviä toki tulee, mutta se kuuluu elämään. Itselleni toimi juuri meditaatio ja jooga, merkityksen löytäminen merkityksettömyydestä, sekä itsensä rakastamisen opettelu. Jaksaa helpommin tukea ja auttaa muita kun muistaa helliä myös itseään, ja se helliminen ei ole vain herkkuja ja löhöilyä, vaan myös kehon rasitusta ja mielen haastamista. Tasa-paino ja keskitie on se mitä kannattaa tavoitella. Kiitollisuus-päiväkirjan pitäminen on todella hyvä apu. Kirjoitat vaan iltaisin tai aamuisin, joka päivä, ylös asioita joista olet kiitollinen. Alkuun niitä voi olla vaikea keksiä, mutta ne voivat olla ihan kuinka pieniä ja outoja tahansa "olen kiitollinen että jaksoin tänään valmistaa hyviä voileipiä itselleni" "olen kiitollinen että kauppareissulla vastaan tuli söpö koira" "olen kiitollinen siitä että minulla on katto päänpäällä" "olen kiitollinen kaikesta avusta jonka olen jo tähän mennessä saanut" jnejne. Tämä harjoitus auttaa aivoja keskittämään huomion elämän positiivisiin ja neutraaleihin asioihin negatiivisten sijaan, ja myös kääntää huomion pois itsestä. Masennus kun on kirjaimellisesti korvien välissä, niin siksi siinä muut eivät voi sinua auttaa, muilta on hyvä pyytää tukea, mutta taistelu masennuksen kanssa käydään aina itse. Jokainen pikkuriikkinenkin voitto on suunnaton saavutus! Älä luovuta!

ps.Kasvien hoito on myös oivallinen harrastus joka tekee hyvää mielenterveydelle kun pitää huolta jostain muusta elävästä, ja kasvit ovat vähemmän vaativa kohde kuin lemmikki.

En ole tuo, jolle kirjoitit, mutta haluan sinua kiittää siitä, että näit näin paljon vaivaa kirjoittaaksesi näin pitkän ja hyvän viestin toiselle ihmiselle. Kiitos.

Silmäni pysähtyivät toviksi kohtaan, jossa kerrot meditoinnista. Olen itse tästä yrittänyt lukea, mutta en taida sitä oikein ymmärtää. Voitko sinä kertoa tarkasti miten sinä meditoit. Miten se oikeasti tapahtuu?

Ap:lle sanoisin, että huomaatko miten tärkeä lenkki sinä olit tässä ketjussa. Ilman sinua minä en tätä kirjoittaisi enkä tietäisi sitä minkä nyt tiedän. Osaltasi oli tässä jo päivän hyvä työ. Jos katsot tarkasti, voit huomata oman osuutesi asioissa ja sen ketjunpätkän, jolla sinä yhdistät tätä maailmaa.