Mieheni on iilimato ja nyt ei suostu lopettamaan suhdetta
Olen kuusi vuotta seurustellut miehen kanssa, yhdessä ollaan asuttu neljä vuotta. Pikkuhiljaa mies vaan lopetti asioista huolehtimisen ja alkoi lokkeilla, nyt viimein havahduin siihen miten kauheassa jamassa meidän suhde on. Mies on mustasukkainen ja kontrolloiva, on mm. tonkinut puhelintani ilman lupaa. Ystävyyssuhteet on karisseet miehen epäluuloisuuden vuoksi. Sai mm. hepulin koska kävin MIESGYNELLÄ. Valittaa kuinka ei saa tarpeeksi seksiä. Yhdyntä on minulle fysiologisen poikkeavuuden vuoksi kivuliasta. Minä joudun organisoimaan kotona kaikki asiat, suunnittelemaan kotityöt, ostoslistat jne. ja sitten delegoin miehelle osansa jonka tekee jos tekee, yleensä saan patistella.
Mies on myös pikkuhiljaa lopettanut viimeisen kolmen vuoden aikana laskujen maksamisen, ne jäävät minulle. Maksan omasta pussistani vuokran, veden, sähkön ja ostokset. Mies tietää, että maksan ettei jouduta pellolle ja kaikessa rauhassa kasvattaa omaa varallisuuttaan samalla kun minä maksan palkastani kaiken. Sanoo että sitten kun on oma asunto niin osallistuu kuluihin, mutta ei halua kartuttaa vuokranantajan varallisuutta. On muutenkin hyvin saita.
Aina jos olen stressaantunut, hän aloittaa valituksen siitä miten minun stressini vaikuttaa HÄNEEN negatiivisesti. Pyydän jatkuvasti että saisin rahani takaisin (mies on minulle elinkustannuksia velkaa kymmeniä tuhansia), että hän osallistuisi enemmän. Yritin aikani myös pyytää, että menisimme joskus ulos tai syömään. Ei kiinnostanut. Jotenkin turruin tähän ja katselin tätä vuosia, mutta mitta tuli vihdoin täyteen.
Olin jo aiemmin muutamaan otteeseen sanonut, että jos meno ei muutu niin lähden. Mies aina vetosi siihen, että sitten kun asumme omassa asunnossa niin asiat muuttuu. Viime viikonloppuna kävin vanhempien luona, ja he sanoivat että auttavat muutossa ja saan asua siellä vähän aikaa kun etsin uutta asuntoa. Kerroin miehelle, että minulle riitti ja lusikat lähtevät jakoon. Mies oli ensin shokissa ja nyt yrittää kovasti saada minua jäämään. Ei suostu puhumaan omaisuuden jaosta, ei suostu edes hyväksymään että eroamme. Väsyttää ja turhauttaa, haluaisin tästä riippakivestä vaan eroon
Mitään vinkkejä miten saisin miehen ymmärtämään että ei voi enää pelastaa suhdettamme? Rahani haluaisin myös takaisin, mutta en usko että hän suostuu maksamaan. En tiedä voiko tästä mitään poliisijuttuakaan tehdä koska olen maksanut vapaaehtoisesti. Ärsyttää millainen tossukka olen ollut ja päätynyt tähän tilanteeseen
Kommentit (150)
Ja miksi sinä et suostu lopettamaan tätä suhdetta?
Vierailija kirjoitti:
Onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa vai onko tää joku läppä mitä aina viljellään trollitarkoituksessa? Eihän kukaan aikuinen ihminen käyttäydy noin?
On olemassa. AP:n mies on lisäksi syystä tai toisesta lähes rajaton ja keksii noita outoja selityksiä.
On sulla vaihtoehtoja.
Petä.
Kerro villeistä vuosistasi.
Jne.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi sinä et suostu lopettamaan tätä suhdetta?
Yritän koko ajan, mutta on vaikea lähteä avosuhteesta kun mies ei edes suostu puhumaan siitä kuka vie telkkarin ja kuka sohvan. Pakko kai lopulta on vain ottaa omat kamat mukaan ja jättää yhteiset miehelle, mutta ärsyttää kyllä että viimeiseen asti mies saa vetää välistä
Ap
Jos mies ei suostu tekemään mitään, ei arjessa, ei erossa, niin sun pitää vaan hoitaa senkin.
Otat kamas, irtosanot kämpän omasta puolestasi, lähet uuden elämän perään.
Voin luvata, että helpottaa. Eroaminen on toki rankkaa, mutta sitten onkin vastuussa vain itsestään.
Ja tämäkö pitäisi uskoa ?????!!!
Ei ero vaadi molempien osapuolten hyväksyntää, sä voit vaan lähteä. Pakkaa tavarasi ja muuta pois. Muista ilmoittaa vuokranantajalle ja irtisanoa vuokrasopimus omalta puoleltasi.
Itse ehkä en jäisi penäämään mieheltä rahoja, koska se vain pitkittää eroa ja antaa hänelle tavan pysyä sun elämässä.
Tottakai loisille se on aikamoinen isku palleaan, kun elättäjä päättääkin pistää lusikat jakoon, mutta hänen pärjäämisensä ei ole sun ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa vai onko tää joku läppä mitä aina viljellään trollitarkoituksessa? Eihän kukaan aikuinen ihminen käyttäydy noin?
On ihan läppä jossa halutaan herättää keskustelua ja antaa taas miehistä negatiivinen kuva! Terv. aikuinen nainen.
Meet vanhempiesi kanssa hakemaan kamas pois ja irtisanot vuokrasopimuksen omalta osalta ja muutat pois. Sitten vaan estot kaikkialle ja uutta elämää kehiin. Rahoja et varmaan saa ikinä takasin. Voit toki yrittää, mutta luulen ettei onnistu.
En usko tästä sanaakaan. Ei kukaan voi olla noin avuton kuin ap.
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö pitäisi uskoa ?????!!!
Aivan mahdollinen skenaario. Nainen kun rakastaa niin siinä ei rahoja lasketa. Terveisin iilimato-option käyttämättä jättänyt.
No jätä ne tavarat. Ei teillä mitään omaisuutta ole vai onko?
Asut vanhemmilla ja säästät vähän aikaa ja ostat kaikki uutena. Jotain tärkeää voit ottaa mukaasi kun lähdet.
Muista että irtisanoudut vuokrasopimuksestasi.
Rakkaus ja usko siihen, että toinenkin kohtelee sua, kuten itse kohtelet häntä, saa välillä tekemään hölmöjä ratkaisuja.
Nyt vaan lähdet ja otat kamoja mukaasi. Vähän niitä yhteisiäkin. Tuskin mies haastaa sua oikeuteen, kun tietää, että olet elättänyt häntä monta vuotta.
Ei tuo tosta parane ja hukkaat vaan arvokasta aikaa elämästäsi odottamalla, että toinen muuttuu ja alkaa käyttäytymään vastuullisen aikuisen tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi sinä et suostu lopettamaan tätä suhdetta?
Yritän koko ajan, mutta on vaikea lähteä avosuhteesta kun mies ei edes suostu puhumaan siitä kuka vie telkkarin ja kuka sohvan. Pakko kai lopulta on vain ottaa omat kamat mukaan ja jättää yhteiset miehelle, mutta ärsyttää kyllä että viimeiseen asti mies saa vetää välistä
Ap
Omat kamat ja jos oot ostanu vaikka sen telkkarin viet senkin. Sillähän se ratkee.
Onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa vai onko tää joku läppä mitä aina viljellään trollitarkoituksessa? Eihän kukaan aikuinen ihminen käyttäydy noin?